Jousi

[Simo Hankaniemi]

Tuukka,

Sinulla kun on tämä puutietämys hallussa, niin löytyykö vertailukelpoisia lukemia näille puille: kultasade, syreeni, orapihlaja ja osage eli siis värimulperi? Eli millaisia lujuuksia niillä on? Tai tiheyksiä? Mihin järjestykseen asettaisit ne jousipuina paremmuuden mukaan? Kultasadetta kai pidetään parhaana, mutta paljonko muut jäävät siitä jälkeen? Vertailun vuoksi voisi ehkä hikkorikin olla mukana.

[Tuukka Kumpulainen]

Avainsana: vertailukelpoisia.

Kun tarpeeksi pitkään tonkii vanhoja puualan julkaisuja, löytyy monille kaupallisesti vähäpätöisillekin puulajeille mitattuja lukuarvoja, lähinnä tiheyksiä. Ongelmana tässä on kuitenkin se, että puun tiheys voidaan mitata usealla eri tavalla, joista kaikki antavat eri lukeman. Monissa lähteissä ei lainkaan mainita mittaustapaa, ilmoitetaan vain "ominaispaino" tai "tiheys". "Tieteellisin" määritelmä on kuivatuoretiheys, joka antaa selvästi pienempiä lukuarvoja kuin esim. kuivatiheys tai ilmakuivatiheys.

Olennaista olisi myös tietää, kuinka suureen aineistoon saatu tiheysarvo perustuu. Kaikkien puiden tiheys vaihtelee, toisilla todennäköisesti enemmän kuin toisilla. En oikein usko, että mikään taho on kerännyt näitä harvinaisia "roskapuita" näytteiksi eri puolilta niiden esiintymisaluetta, tai edes riittävän montaa näytettä joltain yksittäiseltä alueelta. Niinpä ilmoitettu lukuarvo voi edustaa jompaa kumpaa ääripäätä tyypillisen tiheyden sijaan.

Mitenkään muuten en pysty selittämään käytännössä jokaisesta lähteestä löytyviä yksittäisiä omituisuuksia: eräässä kotimaisessa teoksessa esim. kerrotaan omenapuun kuivatuoretiheyden olevan vain 570 kg /m3, ja mm. kotimaisen saarnen, tammen ja marjakuusen ylittävän omenan tiheydeltään. Työstettyäni kaikkia em. puita kaadosta alkaen ja punnittuani pulikoiden "ilmakuivapainoja" en voi mitenkään uskoa tätä. Epäilen myös suuresti, että em. tutkijat ovat todella kaataneet vähiä kotimaisia marjakuusia tutkimustaan varten. Kotimainen marjakuusi ja vaikkapa Alpeilla kasvanut marjakuusi ovat eri aineita.

Eräässä saksalaisessa lähteessä puolestaan sekä syreenin että kotipihlajan ominaispainoksi ilmoitetaan 0.71. Luku on selvästi liian alhainen tyypilliselle syreenille ja liian korkea tyypilliselle pihlajalle.

Olenkin tullut siihen tulokseen, että luotettavaa, vertailukelpoista tietoa aiheesta saa vain itse mittaamalla (kappaleen massa uunikuivattuna suhteessa sen tilavuuteen tuoreena). Homma on osaltani alkutekijöissään. Siihen asti:

Sekä syreenin että orapihlajan tiheydeksi ilmoitetaan yleensä 800 - 900 kg / m3.

Kultasateen tiheys on Rendlen (1969) mukaan 800 - 880 kg / m3.

Värimulperin keskitiheydeksi ilmoitetaan yleensä 820 kg / m3, mutta osage-ekspertit kertovat, että osagen laatu vaihtelee valtavasti jopa samalla kasvupaikalla.

Hikkorin näkemäni tiheysarvot pyörivät 700 ja 800 kg /m3 välillä.

Muita lujuusarvoja näille on (värimulperia lukuunottamatta) mitattu niukasti (eipä sillä, että ne kertoisivat puun jousisoveltuvuudesta sen enempää kuin tiheys.) Sekä osage että kultasade mainitaan kirjallisuudessa poikkeuksellisen elastisina puina, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö syreeni ja orapihlajakin voisi sitä olla. Kahta ensimmäistä kun on käytetty paljonkin jousiin, jälkimmäisiä vähän.

Syreeni on joka suhteessa erinomainen jousipuu. Se on harvoja kokeilemiani puita, jonka kyky sietää puristusta on erinomainen: syreenijouset ovat erittäin elastisia ja myötäkäyristyvät poikkeuksellisen vähän.

Orapihlaja on "jähmeämmän" tuntuinen puu, raskas ja sitkeä mutta ei yhtä elastinen (tyypillistä Rosaceae - suvun puille). Mitä muuten orapihlajajousellesi kuuluu?

Kotimainen kultasade on arvoitus, kun en ole vielä yhtään jousikokoista kappaletta sitä käsiini saanut. Voimakkaan kehäputkiloisena puuna sen lujuus riippuu täysin lustojen paksuudesta ja kevät-/kesäpuusuhteesta. Jos kultasade kituuttaa täällä toimeentulonsa rajoilla, ei sen puuainekaan ole ehkä hääppöistä. Italialainen kultasade on kuulemma täysin hyvän osagen veroista jousipuuta, mitä nyt paremman näköistä, helpompaa kuivata ja työstää.

Osagesta sinulla on enemmän kokemusta kuin minulla.

[Tuomo]

On totta, että erilaisia mittaustuloksia on varmasti yhtä paljon kuin mittaajiakin. Kuten Tuukka totesikin, erilaiset mittaukset eivät välttämättä kerro paljoakaan puun soveltuvuudesta jousikäyttöön, varsinkin kun jo erot saman lajin eri puuyksilöiden välillä voivat olla suuret. Siksi olisikin hyvä oppia lukemaan jokaista jousiaihiota siten, että siitä syntyisi mahdollisimman ”hyvä” jousi. Kokemus auttaa, ja jossain vaiheessa voi luoda omia mittausstandardeja ja todeta tieteellisesti, mitkä yksilöt ovat ”jähmeitä” tai ”kelvollisia” tai ”upeita”. Käyttämällä lisäksi muiden jousenrakentajien kokemusperäistä tietoa, kirjatietoa, tms. voi rakentaa itselleen todella mielenkiintoisen palapelin!

Tuukka, totesit, että syreeni ”on harvoja kokeilemiani puita, jonka kyky sietää puristusta on erinomainen”. Mitkä ne muut lajit ovat? Kataja?

[Simo Hankaniemi]

Kiitos Tuukka perusteellisesta vastauksesta. Sen perusteella näyttäisi siltä, että syreeni on todennäköisesti paras Suomessa kasvava jousipuu. Mukava tieto sikälikin, kun se on niin yleinen. Vahinko ettei tätä tietoa ollut jo vuosikymmeniä sitten. Minkähän takia syreeniä ei ole laajemmin käytetty jousipuuna? Miten päädyit tähän tietoon, että syreeniä kannattaa käyttää?

Orapihlajajouseni on vielä alkutekijöissään pannuhuoneessa. Eli puu on kuivattu muotoonsa ja seuraavaksi se pitäisi tilleröidä. Ohut puuhan se on, joten tilleröinti tuskin vie pitkää aikaa. Mielenkiintoista nähdä, millainen siitä tulee. Paunamäärä taitaa jäädä 40 tienoille. Otankin varmaan tämän aihion seuraavaksi käsittelyyn.

[jkekoni]

Kirjoittakaa googleen syreeni, niin tiedätte miksi syreeni on syrjäytynyt jousipuuna.

[jkekoni]

Syreeni:
Latinaksi: Syringa vulgaris
Englanniksi: Common Lilac

http://www.ag.ndsu.nodak.edu/aginfo/trees/handbook/th-3-35.pdf

Miksi ei käytetty jousena?

Syreeni on pensas eikä puu, joten voisiko olla että jäykempiin jousiin sopivia keppejä olisi harvemmassa? Lisäksi toihan on taipuvainen itsehalkeiluun, jos ei kuivateta oikein.

Myös kyseessä on koristekasvi, joten voisiko olla nykyään yleisempi kuin ennen?

[Tuukka Kumpulainen]

Hmm, syreeni paras Suomessa kasvavista jousipuista...

Syreeni on kitukasvuinen puu, jonka puuaines on paitsi oksaista ja mutkaista, myös käytännössä aina kierteistä. Tämä ei ole iso ongelma vannesahalle, mutta käsin työstölle on. Syreeni myös halkeilee todella helposti kuivuessaan ja on hankalaa työstää äärimmäisen kovuutensakin johdosta.

Minulla on se mielikuva, että abot ovat Holmegaardista lähtien pyrkineet tekemään jousensa mahdollisimman suorasta, oksattomasta, tasalaatuisesta puusta: en muista nähneeni juurikaan sneikki- ja karakteriabojousia paria poikkeusta lukuunottamatta. Tämä onkin perusteltua silloin, kun jousi täytyy voida tehdä nopeasti maasto-oloissa kivityökaluilla. Tilleröintikin on paljon helpompaa oksattomalla, kierteettömällä puulla.

Simon intiaanikatsantokannalta syreeni ehkä todella on paras kotimainen jousipuu. Jos jousi ei saa olla paljoa 30 mm leveämpi, jos sen on oltava lyhyt, jos se on voitava tehdä pienestä rungosta, jota ei tarvitse sen ihmeemmin lohkoa, ja jos sen on oltava riittävän kovaa puuta kestääkseen nuijana tai keihäänä käyttöä tilanteen niin vaatiessa.:wink:

Jkekoni on ihan oikeassa siinäkin, että syreeniä löytyy nykyään valtavan paljon laajemmalta alueelta kuin muinaisina aikoina. Kasvi on kotoisin muistaakseni Balkanin suunnalta. En tunne alueen puujousiperinnettä - kenties syreeni on ollutkin paikallisten suosikkijousipuu.

Jäykkiin jousiin kelpaavia syreenikeppejä on kyllä saatavissa, jos em. ongelmat eivät haittaa. Pienestä syreenirisusta saa 50-paunaisen, tukevammasta rungosta kuinka jäykän jousen vain. Useimmat puut ovat syreenijousen paksuuksiin tehtynä toistakymmentä paunaa kevyempiä, samoihin leveyksiin tehtynä polttopuuta.

[S. Hankaniemi]

Tosi on, ettei kierteillä ole paljon merkitystä, kun antaa vannesahan ja hiomakoneen laulaa. Suorastaan syntisen helppoa. Tammikuussa valmistunut syreenijousenikin tuli valmiiksi niin äkkiä, että hämmästyin itsekin. Tilleröinnissäkään ei ollut mitään tuntikausien raavintaa ja koeammuntaa, vaan se tuli melkein kertayrityksellä kuntoon. Jousen kapeus säästää aika paljon työtä. Syreenissä ei minusta näytä olevan muita vikoja kuin puuaineen tylsän blondi ulkonäkö, mutta siihenkin auttaa petsi tai muu väriaine.

Kaikki useampia puujousia tehneet ovat varmaan kiinnittäneet huomiota siihen, miten erilainen fiilis on ampuessa eri puulaaduista tehdyillä jousilla. Osage on kumimainen, syreeni on minusta "tiukan metallisen" oloinen potkultaan, viinintuntijoiden kuvauksia matkiakseni. Luumupuu on selvästi pehmeämpi, mutta silti napakan oloinen.

[Tuukka Kumpulainen]

[Matti]

Joo, omakin osage-jousi on todella sellainen kumimainen sen vähän perusteella mitä olen sillä vielä ampunut. Tillerin tarkistuksen ja optimoinnin jälkeen selviää lisää. Sama kumifiilis on pähkinäpensasflättärissä. Mutta hesalainen jalava onkin ihan eri juttu. Tein Pakilasta syksyllä hamstratusta jalavasta 47@28" perusflättärin pari viikkoa sitten ja sehän heittää rivakasti verrattuna muihin. Ettei olisi paras jouseni tähän mennessä. Siinä on sellainen tiukka tasainen ja eleetön tuntuma ja napakan tömähdyksen jälkeen nuoli lentää yllättävän suoraan ja niputtaa aivan eri tavalla kuin toiset kepakkoni.
Toisaalta pyssyjen pitäisi olla aivan samanlaisia jotta tuntuman vertailu olisi realistista.

[Juri]

Minulla on pihalla 35- 40 millin paksuista syreeniä. Olen jo pitkään katsellut eräitä varsia sillä silmällä, että voisikohan niistä kahvaliitoksella saada 40-50 paunaisen jousen. Täytyy siis ehdottomasti kokeilla. Pitää vain frouvalle silmät kirkkaina perustella harventamisen tarpeellisuus puutarhan hoidollisessa mielessä.
Oletteko tosiaan sitä mieltä ettei kierteisyydestä kannata välittää? Koneella vaan suoraksi?

[jkekoni]

[Simo Hankaniemi]

Juri kysyi, että koneellako vaan sileäksi. Jep, kyllä minä olen tehnyt monta jousta sillä tavalla. Vannesahalla vaan puu halki keskeltä ja sitten ohentelua ja vähän kaventeluakin samalla aseella. Kuivauksen jälkeen saatan näyttää puukkoakin, mutta loppu menee pääasiassa hiomakoneella. Jos selässä on isoja kyhmyjä, niin pyrin tietysti seurailemaan niitä ottamalla vatsapuolelta vähän enemmän kyhmyn kohdalta. Varsinainen tilleröinti sitten siklillä ja raspilla.

Tässä menetelmässä on kieltämättä omat riskinsä, kuten jokainen vannesahaa käyttänyt tietää. Terä saattaa ottaa nurjalta puolelta puuta enemmän kuin mitä päälle näkyy ja silloin esim. jousen keskikohdasta saattaa tulla liian heikko. Ei auta olla liian hätäinen tai varomaton.

Voi olla, että kiilan kanssa halkaisu on silti parempi ratkaisu, puu kun repeää silloin syiden mukaisesti. Saattaa olla, että vannesahalla syistä piittaamatta halkaisu puu vetää itsensä hieman propelliksi helpommin kuivausvaiheessa. Tämä pieni propellius tai kieroon kuivuminen ei ole minua niin haitannut omaan käyttöön tulevissa jousissa. Monasti siitä on etuakin, kun jousenjänne tulee lähemmäksi toista reunaa, niin paradoksi pienenee ja nuolten jäykkyyserot eivät ole niin kriittisiä.

Minusta on hienoa, että jotkut malttavat tehdä jousen käsityökaluilla ja niin tein itsekin kaikki jouseni vuosina 1963-1996. Mutta nyt veteraanina on mukava ottaa vähän löysemmin ja oma huvinsa on siinäkin, kun näkee jousikasan kasvavan olohuoneen poron sarvissa.

[jkekoni]

En tarkoittanut että käsityökaluilla. Tarkoitin vain että ton hakaisun tekis käsin ja kuivais suoraksi. Sen jälkeen sen voisi sitten jatkaa vannesahalla. Perusteena on että puussa on syyt myös pitkittäissuuntaan, joten tosta puusta tulis kestävämpää. Onko tuo merkittävä etu ja tarpeellista on sitten toinen juttu. Tähän en osaa vastata.

Olen tehnyt yhden jousen kokonaan käsin valmiiksi ja toisen melkein valmiiksi ja täytyy sanoa, että on se aika työlästä. Avainsana on tuoreen puun raakatyöstö. Kuivan puun vesurointi muotoonsa on työlästä. Poikittaissahausta en ole edes yrittänyt.

[Tuukka Kumpulainen]

Kaikki kaatamani syreenit ovat olleet niin kierteisiä, ettei niiden halkaisusta käsityönä tulisi mitään; steivi halkeaisi propelliksi isolla P:llä. Halkisahattu, kierteinen puu pyrkii vääntymään propelliksi kuivuessaan, mutta ei sen enempää kuin kiilalla halkaistu puu kiertyisi joka tapauksessa.

Kierteisyyden vaikutus vannesahalla halkaistussa steivissä näkyy siinä, että kaarta lastuavalla työkalulla ohentaessa kaaren toinen puoli repii siihen suuntaan missä toinen työstyy sileäksi, ja toisessa kaaressa päinvastoin. Eli jousi on työstettävä neljänneksissä, aina työstösuuntaa vaihtaen.

Luonnonsteivien kierteisyydestä ja pitkittäisestä syyjuoksusta ei tarvitse huolehtia kuin ääritapauksissa. Oikaisen kaikkien jousteni kyljet höylällä syynkulusta välittämättä ja hyvä tulee. Suorien kylkien tuoma helpotus jousen tilleröintiin (jonka laatu ratkaisee jousen kestävyyden) ja viimeistelyyn on minulle paljon tärkeämpää kuin oikomisen aiheuttama teoreettinen kaarten heikkous.

[Tuomo]

Syreenin kuori todella kierteinen. Mutta kaikki syreenit, joka olen vannesahalla halkaissut, ovat pysyneet suorina, eivät ole kiertyneet astettakaan, ja niitä alkaa olla jo paljon. Yhtään syreeniä en ole kiiloilla halkaissut, joten siitä en osaa sanoa. Mutta sahattaessa pysyvät kiertymättöminä. Lisäksi, syreeniä veistellessä lastut lohkeavat aina suoraan.

Tuomipihlajaa en ikinä sahaa enää halki. Minulla oli pari hienoa parimetristä aihiota, jotka halkaisin vannesahalla. Lopputuloksena aihiot kiertyivät hyvin nopeasti 180 astetta! Saman huomaa, jos tuomipihlajaa veistelee, lastut lohkeavat "kierteisinä".

[Simo Hankaniemi]

Sama juttu kuin Tuukalla. Vedän aina jousen kyljet suoriksi tai vähän kaareviksi syyrakenteesta mitään välittämättä. Jos jousi on vähän kieroon kuivunut, eli pois linjasta, niin kavennan jousen päitä toispuoleisesti, eli otan vain toiselta puolelta, jotta saan jousen paremmin linjaan. Teoriassa ehkä tämä menetelmä heikentää hieman jousta, mutta en tiedä yhdenkään jouseni katkenneen sen takia.

Joissakin oppikirjoissa neuvotaan oikaisemaan kiero aihio höyryttämällä ja muottiin kiinnittämällä, mutta laiskana intiaanina en ole koskaan vaivautunut moista tekemään. Ja jotenkin epäilen, ettei jousi ehkä kuitenkaan pysyisi suorana kyseisen käsittelyn jälkeen.

[Tuukka Kumpulainen]

[Juri]

Kiitoksia vaan! Vannesaha minulla hurahtaa käyntiin pienemmästäkin syystä muutenkin.

Olen kuitenkin niin paha esteetikko että puun kauniita kiemuroita en mielelläni aja koneella tasaiseksi.
Mutkat etuprofiilissa eivät mielestäni tee tilleröintiä millään tavalla vaikeammaksi, tarkkailen lapojen taipumista sivulta. Jäykistä kohdista vähän pois, löysät paikat jätän rauhaan. Eri juttu sitten miten mutkaiset lavat käyttäytyvät iskun aikana.

Mutta jänteen sijoittamisesta kahvan sivulle ei ole kuin haittaa. Se kääntää jousta kädessä vedon aikana ja vääntää lapoja sivulle. Laukaisun aikana jousi ei käänny takaisin ellei purista kahvaa todella lujasti, tämä taas aiheuttaa holtitonta sivuvipatusta.
Nuolen puoleiselle sivulle asemoitu jänne heittää nuolen nokin keskemmälle varren lyödessä lujaa jousta vasten. Nuoli lähtee sivuviistoon voimakkaalla kalanpyrstöliikkeellä.
Peukalon puoleisella jännelinjalla nuoli lähtee siististi ja vähällä paradoksilla, mutta myös viistoon. Tämä on kuitenkin jo parempi vaihtoehto.
Jos kuvittelette jousen jossa olisi suorat kaventamattomat lankkulavat ja jänne olisi kiinnitetty toiselle reunalle, niin ymmärrätte mitä tarkoitan.
Vino kahva olisi huomattavasti parempi ratkaisu.

Me ammumme nuolia! Jousen tehtävä on ainoastaan lähettää nuoli matkaan mahdollisimman suoraan ja nopeasti. Mitä vähemmillä nuolen lentoon vaikuttavilla häiriöillä jousi suorittaa tehtävänsä, sitä tarkempi se on. Ehkä olisi selkeämpää ajatella asiaa nuoliammuntana.

Nuolten tekeminen ja säätäminen on onneksi niin helppoa ettei leveitäkään kahvoja tarvitse turhaan vältellä ja pelätä.

[Simo Hankaniemi]

Juri on mielestäni oikeassa siinä, etteivät mutkat etuprofiilissa vaikeuta tilleröintiä. Ja onhan "käärmejousi" esteettisen näköinen. Olen kuitenkin liian primitiivinen kiinnittääkseni kylkien mutkiin positiivista huomiota. Alkuperäiset luolamiehet ja tarzanit eivät oikeastaan koskaan tehneet "käärmejousia", he arvostivat etuprofiilissa suoria selkeitä linjoja jopa puulle väkivaltaa tehden. Minulla on tämä sama taipumus. Jousen tekeminen nopeutuukin jonkin verran, kun vetää mutkat suoriksi. Ja ehkä mukana oli esteettinenkin käsitys. Alkuihmiselle luonnonmuodot eivät olleet sellaisenaan erityisen arvokkaita, niitä näki jatkuvasti ympärillä. Jousi näytti "hienolta" suoralinjaisena. Urbaani nykyihminen osaa paremmin arvostaa kiemuraisia luonnonmuotoja, kun suoria linjoja on liiankin paljon ympärillä.

Dean Torges on myös tosiaan tuominnut jänteen sijainnin jousen toisessa reunassa tai sen lähellä. En ole käytännössä huomannut mitään haittavaikutuksia tästä ilmiöstä. Ehkä se näkyisi, jos jousi kytkettäisiin ampumapenkkiin ja laukauksia kuvattaisiin. Tai ehkä haitat näkyvät selvemmin pitkässä jousessa. Muistaakseni Paul Comctock kirjoitti tästä artikkelin joitakin vuosia sitten Primitive Archer -lehteen ja hän oli sitä mieltä, että tällaisia pois linjasta olevia jousia on turhaan hyljeksitty. Ainakin minä teen niin paljon virheitä ampuessani, että on todella vaikeata erottaa tällaisten seikkojen vaikutusta.

[Juri]

Käytännössä erilaisten jännelinjojen vaikutusten eroja ei voi mitenkään huomata jos vertailee eri jousia keskenään. Kukin jousi ampuu omalla yksilöllisellä tavallaan jokatapauksessa.
Minä huomasin eron hyvin konkreettisesti yhdessa samassa jousessa. Lämpökäsittelin ja uudelleenmuotoilin vanhan jousen jonka jänteen olin alunperin kohdistanut kahvan sivulle tarkoituksena saada jousi enemmän keskeltä ampuvaksi. Olin jo alkanut epäillä homman toimivuutta joten taivutin samalla kärjessä olevaa rajumpaa mutkaa suoremmaksi sekä viilasin kahvaa hieman ohuemmaksi peukalon puolelta. Tuloksena tästä jäykemmät nuoleni jotka aiemmin lensivät rankasti vasemmalle kylkiään vilautellen, vilahtavat nyt siististi ja suoraan juuri sinne minne ne osoittavatkin. Jousi on muutostöiden jäljiltä neljä paunaa kevyempi kuin alunperin mutta tuntuu heittävän hieman nopeammin, se on pitkä ja kapea.

Simon teoria luolamiesten esteettisistä mieltymyksistä on mainio. Näinhän se tietysti menee, juuri niinkuin sanoit!

[Tuukka Kumpulainen]

Comstock, joka on muunmuassa kirjoittanut arvostetun puujousiammuntaoppaan Hit the Mark!, kuittaa tosiaan epäilyt jousen kierouden haittavaikutuksista turhina. Hän mm. toteaa, että on se ja sama kääntyykö jousi kädessä jännitettäessä ja siteeraa ampujamestari Robert Elmeriä, joka ylsi useiden kisojen voittoon (aikana jolloin kaikki ampuivat puujousilla) jousella joka oli niin kiero "että kääntyi kädessä poikittain jännitettäessä". Comstock itse ampuu pitkillä lattajousilla.

Myös toinen tunnettu ammattijousenrakentaja, Dave Kissinger, vannoo offset-ratkaisun nimeen, eli linjaa jänteen nuolen puoleiselle sivulle.

Tähän mennessä olen tehnyt kaikki pituusjouseni (joiksi päätyvät kaikki steivit, jotka ovat liian lyhyitä normaalivedolleni) siten, että jänne linjautuu jousen nuolen puoleiselle sivulle. Pituusnuoleni ovat lyhyitä, kärjettömiä, spinettämättömiä, alipainoisia ja alisulitettuja, eli mahdollisimman herkkiä kaikenlaisille häiriötekijöille, mutta lentävät silti näistä jousista kauniissa kaaressa ja voisin vannoa että nopeammin kuin päinvastaiselta puolelta ammuttaessa.

[Juri]

Jousen kierous ja jänteen linjaaminen kahvan sivuun ovat kaksi eri asiaa. Kuulostaa myös siltä että Cumstockin tarinassa pyritään ennemminkin korostamaan hra Elmerin ampumistaitoa.
Kiinnostaisi kovasti kuulla Dave Kissingerin perustelut asiasta. Olisiko sinulla jotain linkkiä tai muuta lähdetietoa?
Tähän astisten tietojen ja kokemuksien pohjalta en voi oikein uskoa homman toimivuuteen.

Oletko kokeillut ampua toiselta puolelta? Millainen voisi olla vaikutus jos jänne olisikin keskellä? Tarvittaisiin lisää tutkittua tietoa.
Suoralapaisen lankkujousen tekee ainakin hetkessä vaikka vanerinpalasta, naulat jännettä varten keskelle ja kummallekin sivulle, kahvaksi vaikka puolikas harjanvarsi. Kannattaa kokeilla!

[Tuukka Kumpulainen]

Juri,

Kierous tarkoittaa minun suussani monia eri asioita. Jousi voi olla kiero olemalla propelli tai olemalla epäsuora, jolloin jänne ei kulje kahvan keskilinjaa pitkin.

Comstockin artikkeli "Crooked Bows" (Primitive Archer 8:2) käsittelee nimenomaan kierojen ja käyrien jousten moitteetonta toimivuutta, siinä ei korosteta Elmerin ampujantaitoja. Comstock toteaa artikkelissa oman kantansa:

"I've read, more than once, the advice that leaning the limbs to the left provides a "center shot" wooden bow...For me, they all shoot the same, be it straight, lean left, or lean right."

Artikkelin kuvituksena on kuvat kahdesta Comstockin jousesta, joiden kärjet ovat niin vinoja, että jännelinja on aivan jossain muualla kuin jousen keskellä. Comstock mainitsee, että on ampunut kaiken riistansa käyrillä jousilla, ja kaatoja miehellä riittää.

Dave Kissinger perustelee nuolen puoleiselle sivulle linjattuja jänteitä Primitive Archer - lehden numerossa 2: 3.

Kissingerin mukaan näin tehty jousi heittää nuolen nopeammin ja tarkemmin kuin muunlaiset jouset, sillä nuolen ei tälllöin tarvitse taipua yhtä paljon jousesta lähtiessään; kalanpyrstöily syö liike-energiaa ja lisää nuolen riskiä missata kohde sivusuunnassa.

Kissingerin mielestä sivuun linjattu jänne tekee jousesta myös hiljaisemman, mikä on aina tärkeää metsästäjälle.

Lopuksi Kissinger toteaa, että offset- jousilla on yksinkertaisesti helpompi ampua tarkasti.

Näitä toispuoleisia jousia on tietysti tehty maailman sivu. Yksi tällainen alkuperäisjousi esitellään tohtori K. I. Koppedrayerin artikkelissa (PA 2: 1): Amazonasilta peräisin oleva 85-paunainen jousi on toiselta pitkältä sivultaan täysin suora, toisen kaventuessa voimakkaasti kärkiä kohti (jousen kärjet ovat alle 10mm leveät). Koppedrayer:

"The string is off-center, especially in the grip area...One calls bows like this primitive, but it is clear from the design that the man who made this bow understood the math and physics of an arrow's release and trajectory. If a North American bowyer were to attempt to reproduce a bow like this today, he might be ridiculed for not producing a bow with a straight center line. This design, however, is both highly sophisticated and efficient."

Minä en osaa sanoa mikä on lopullinen totuus tässä asiassa, testejä tosiaan tarvitaan. Ainakin Kissinger on täysin päinvastaista mieltä sinun kanssasi siitä, mikä vaikutus nuolen lähtöön jänteen linjauksella on. Monet tekemistäni jousista ovat olleet pituussuunnassa käyriä, ja olen vaistomaisesti sijoittanut jänteen tällöin nuolen puoleiselle sivulle. En tunnista omia kokemuksiani sinun kuvauksestasi siitä, mitä tapahtuu, jos näin erehtyy tekemään. Riistaa näillä nyt ainakin olen onnistunut korjaamaan eräksi vuodesta toiseen. Olen kyllä aina käyttänyt metsästyksessä "ylipitkiä", isosulkaisia nuolia, joita on vaikea saada lentämään huonosti.

[Juri]

Kiitoksia Tuukka, tämä alkaa mennä mielenkiintoiseksi!

Eli siis Comstockin mielestä on yksi lysti onko jänne keskellä, vasemmalla vai oikealla. Kissingerin mielipiteistä ei ikävä kyllä selviä mistä mekaniikan laista hän arvelee johtuvan että nuolen puoleinen jänne heittäisi parhaiten. Mistään järjettömän monimutkaisesta ilmiöstä ei ainakaan voi olla kysymys, yritämme selvittää miten käyttäytyy keppi jota väännetään päihin kiinnitetyllä narulla.

Se on ainakin selvää, että vedon aikana jänteen voima kohdistuu viivasuoraan siihen kohtaan kahvaa missä pokakäden paine on suurin. Olettaisin että sama juttu laukaisun aikana nuolen painosta johtuen, tosin paine pienenee silloin hyvin nopeasti.
Kierossakin jousessa jänne voi ihan hyvin olla keskilinjassa kahvan kohdalla, olen tehnyt sellaisia. Tässä suoralapaisessa lankkujousessa esim. voi laittaa jänteen viistoon kiinnittämällä sen lapojen kärkien vastakkaisille laidoille. Optimaalisesti jänne voisi näin kulkea kämmenen kohdalla keskellä ja etusormen päältä kahvan sivulla.
Saatanhan olla väärässäkin. Jos näin on niin toivon totisesti että joku onnistuisi perustelemaan sen minulle.

[Juri]

Taas pääsi nuolet unohtumaan.
Comstock tietysti matsaa nuolensa jousiin sopiviksi, ja ne osuivat sinne minne pitikin. Käyttämäsi pitkät isosulkaiset nuolet tasaavat spine eroja varsin tehokkaasti. Mistään hirveän vakavasta ongelmasta ei siis ole kyse.
Minäkin sain mainitsemallani ofset-linjaisella jousella notkeammat nuolet lentämään sinne minne tähtäsin. Muutostöiden jälkeen jousi tosin myös heitti kovempaa, joten sitä ei voi pitää kovin tarkkana tutkimustuloksena.
Sopivasti notkean nuolen vänkyröintiä ilmassa ei ehdi silmin havaita. Voi vain huomata että se lentää sinne minne pitääkin, eikä kolise jousta vasten. Rankasti liian jäykän tai notkean nuolen kalanpyrstöliike taas on selvästi havaittavissa. Nuolen nopeutta taas ei voi tietää muuten kuin kronottamalla, kantomatkakin selviää vain kokeilemalla. Ihminen taas näkee usein vain sen minkä haluaa nähdä.
Epäilen että Kissingerin havainnot saattavat perustua vain oikeanlaisiin nuoliin.

[Tuomo]

Tämä keskustelu rönsyilee taas hiukan, mutta Tuukka kertoi muutamaa viestiä aiemmin käyttävänsä kaikki lyhyet aihionsa pituusjousiin. Mietin, että miksi niin? Varsinkin kun pituusammuntakisojen jousitietojen perusteella et rääkkää joustasi liikaa, vaan jousen pituus-/vetopituussuhde on normaali. Kuitenkin, pidemmällä jousella ja pidemmällä vetopituudella saisi lähtönopeutta lisää. Vai onko syynä nuolet? Onko niin, että pitkiin ja kevyisiin nuoliin ei voi saada tarpeeksi jäykkyyttä nuolen puhdasta lentoa varten? Kerro!

[Tuukka Kumpulainen]

[Simo Hankaniemi]

Orapihlajajousi alkaa lähestyä lopullista totuutta. Olen koeampunut sillä vajaalla vedolla ja hyvin tuntui heittävän, vaikka paunoja on vähänlaisesti, korkeintaan 40. Orapihlaja tuntuu "pehmeämmältä" kuin syreeni, eli lähempänä luumua ja muita vastaavia hedelmäpuita. Tällainen oli ainakin ensivaikutelma ammunnasta. En ole vielä vakuuttunut siitä, että tämä jousi kestää käyttöä. Puussa on sairaan näköistä väritystä ja selässä on oksia. Jänteillä nuo ongelmat poistuisivat, mutta en periaatteesta käytä jänteitä ongelmien poistoon. Siinä on niin paljon työtä, että kyllä puunkin täytyy olla silloin priimaa. Olen kuitenkin optimistinen tämän kepin suhteen, sillä se on 8 cm pitempi kuin edesmennyt syreenikokeiluni. Samalla vedolla.

Orapihlajakeppini on herättänyt epäilyksiä nuoremmassa polvessa. Kylämäessä eräs nuori lankkujousta tekevä poika kysyi orapihlajaa raapiessani, että "mikä tuosta tulee?"

[Santtu Risku]

Syreenin työstökokemuksia:
Rantala laitto mulle anteliaana miehenä syreenistaavin sen katajan mukaan. Kiitos. Tässä puoli tuntia sitten veistelin sitä, ja täytyy sanoa kyllä että melko kieteinen oli tämäkin pulikka, mutta työstö meni hyvin jousta kääntelemällä ja aina veistäen kierresuuntaa vastaan. Sain siitä irti 120 cm pitkän aihion. lavat leveimmillään 4 cm, kahva kapenee vain hieman (3cm:ään) ja tulee olemaan läpitaipuva nokit ovat 16 mm leveät. hyvin paljon samanlainen sivuprofiili kuin vanhassa tuomijousessani, jolla olen nyt pari kautta käynyt metsällä.
Tuosta syreenin tylsästä väristä olen vähän eri mieltä. kun työstin sitä vesurilla, niin puun sydämen läheinen puu oli kauniin vaaleanruskeaa, ja antaa hienon kontrastin muuten vaaleaan puuainekseen.
Kovaa puuta? kyllä vain, mutta ei nyt mitenkään hankalaa työstää vesurilla.
innolla odottelen tilleröintiä. Puu on siis täysin tasapainokuivaa, mutta en ihan heti jaksa alkaa tilleröimään. sen verran menivät sormet vesurikädestä jumiin.
paunatavoite ehkä jopa huimat 65, mutta en ole varma miten onnistuu, joten 50 on minimi.

[Ari Rantala]