Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 10.09.2014 08:50 Viestin aihe: Pyyjahti |
|
|
Pyyjahti alkaa täällä Etelä-Suomalaisilla huomenna 10.9.
Kyyhkys, fasaani ja sorsajahti onkin jo ollut jonkin aikaa käynnissä ja muutamasta väijykerrasta huolimatta, tuloksettomina. Varsinni Kyyhky on vaikea, huomaan. Tarkka lintu.
Uusimman metsästäjä-lehden artikkelin mukaan metsäkanajahti tuo auvoa ihmiseloon enempi kuin vaellus luonossa tai muu metsästys konsanaan... no jaa... Voi ollakki.
Pitää ottaa riitit mukaan jotta homma etenisi.
Uno Harva on kertonut metsästystaioista ja uhreista. "Hämessä linnustamaan lähdettyä ammuttiin metsän jumalalle ensimmäinen lintu, vaikka närhi. Kuusen helmoihin, oksien päälle tehtiin sammalpöytä, sille asetettiin saalis lahjaksi, jotta Tapio antaisi siivekkäitä taas."
Samanlainen tapa on ollut Pohjois-Karjalassa. "Metsässä keitetteiin se ensimmäinen lintu höyhenineen ja kaikkine päivineen. Sitten vietiin Tapion pöydälle se ateria ja maistellaan ja syödään ensiksi itse, jäännös jätetään siihen ja annetaan olla kolme vuorokautta. Sen jälkeen kaadetan se Tapion pöydän juureen. Se on ensimmäinen metsän kanssa syönti, ja sitte saapi lintuja."
Simo on muistaakseni saanut pyyn. Vai onko? Onko joku muu onnistunut? Itsetehdyllä jousella ja nuolilla. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Simo Hankaniemi
Liittynyt: 08 Hei 2004 Viestejä: 4937 Paikkakunta: Turku
|
Lähetetty: 10.09.2014 09:09 Viestin aihe: |
|
|
Olen saanut yhden pyyn. Jousi oli itse tehty jännehikkori (on vieläkin olemassa), pituus päästä päähän 120 cm, voima talven kuivimmilla keleillä parhaimmillaan 75 paunaa. Nuoli oli vesaa, pituus 65 cm, hylsypäinen. En ole koskaan päässyt edes yrittämään muita pyitä. Kerran oli yksi hollilla, mutta Gero ehti ampua sitä ensin (ohi) ja lintu pakeni. Erään toisen kerran pyy lennähti männyn oksalle melko lähelle, mutta pakeni ennen kuin ehdin ampua.
Kyllä muutamat muutkin ovat saaneet ainakin yhden pyyn primitiivijousella. Seikku kai useammankin. Mutta voi olla, että tuo minun on ainoa vesanuolella modernina aikana Suomessa ammuttu. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 10.09.2014 09:13 Viestin aihe: |
|
|
Niin haluan vain korostaa että kiinnostaa se, että kuka on onnistunut/osannut/osunut. En halua luoda yhtään kilpailuhenkeä metsästykseen. Se ei sovi. Kisat ammutaan sitten erikseen. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Kajban
Liittynyt: 23 Tam 2012 Viestejä: 41 Paikkakunta: Mäntsälä
|
Lähetetty: 11.09.2014 07:16 Viestin aihe: |
|
|
Oletteko kokeilleet pyypillillä houkutella lähemmäs? Itsellä lyhin ampumamatka (ei jousella) on ollut n.3m kun on tullut ihmettelemään että mikä siellä visertelee. Jousella metsästämisen tekee tosiaan vaikeaksi se että väkisinkin pyy huomaa liikkeen mikäli ei satu olemaan selkä metsästäjään päin. _________________ "Difference between men and boys, are the size of their toys" |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Simo Hankaniemi
Liittynyt: 08 Hei 2004 Viestejä: 4937 Paikkakunta: Turku
|
Lähetetty: 11.09.2014 09:27 Viestin aihe: |
|
|
Onhan sitä pyypilliä tullut jonkin verran vinguteltua, mutta sen avulla ei ole tulosta tullut. Pyy on kyllä tullut lähemmäksi, mutta ei ampumatilanteeseen asti. Oksia tiellä. Kerran taisi tulla selkäni taakse maahan ehkä 10 m etäisyydelle, mutta lähti karkuun juuri kun käännyin ja huomasin sen. Pillin käyttö on ollut enemmän satunnaista kokeilua, en ole kunnolla paneutunut siihen. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 11.09.2014 17:59 Viestin aihe: |
|
|
Pilli tietysti. Ilman sitä se on ihan tuurin kauppaa että saa pyyn näkösälle. Pyyhän on piilossa viimeiseen asti ja pyrähtään vasta kun miltei astut sen päälle.
Enimmillään on pillityksessäni saapunut 4 pyytä kerralla. Ykis lensi kerran nuoleni ylikin. Sinnä sitten ollaan hievahtamatta jottei paljastu...
Metsästäjän pitää olla piiloutunut sellaiseen pusikkoon/havukkoon/risukkoon että pyy joutuu tulemaan lähelle nähdäkseen. Piilon tekee vaikeaksi se että sieltä on kyettävä ampumaan joka suuntaan. Toki jos se on hyvä piilo, on esteitä paikoin. Maata myöden lähestyvä pyy on helpouten ammuttavissa. Pyyt tulevat todellakin lähelle ja liikkumatta pitää olla ja liikkua vain kun pyy on estynyt näkemään metsästäjän. Asentoa voi korjata kun pyy on puunrungon tai tiheän puskan takana. Niin, ja tietenkään ääntäkään ei saa kuulua kun jousen jännittää. Sitä kannattaa oikein harjoitella.
Olen pyyjahdissa ollut muutaman kymmenen kertaa ja pari kertaa pyy ei ole tullut. Vaikeampaa onkin sitten hyvän laukaisulinjan saaminen tai se että pyy ei karkaa metsästäjän liikkeestä.
Kerran olen päässyt laukaisemaan ns. "varmasta paikasta", mutta koska jäin saaliitta (2cm yli) ei sekään olut "varma paikka". |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Nanook - pakkasen poika
Liittynyt: 13 Huh 2006 Viestejä: 499 Paikkakunta: Riihimäki
|
Lähetetty: 12.09.2014 04:02 Viestin aihe: |
|
|
Pyyjahdissa maltti on valttia. Vaikka pyy lentäisi selän taakse, ei kannata yrittää kääntyä, varsinkaan jos selän takana ei ole hyvää näkösuojaan. Yleensä jousen kanssa on parempi jatkaa hievatamatta pillitystä. Pyy saattaa kiertää pillittäjää useilla lyhyillä pyrähdyksillä, jos ei heti pysty paikallistamaan äänen lähdettä. Uusia ampumatilaisuuksia voi aueta piankin. Tilanteita on ollut useita, mutta osuma puuttuu vielä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuukka Kumpulainen
Liittynyt: 25 Hei 2004 Viestejä: 1566 Paikkakunta: Turku
|
Lähetetty: 12.09.2014 07:06 Viestin aihe: |
|
|
Olen niitannut yhden pyyn maasta juoksuun. Mustikkamättään takaa näkyi vain pingispallon kokoinen pää, ja siihen jysähti 200 greiniä painavalla bluntilla varustettu nuoli. Tämän lisäksi pillittämässä tuli käytyä, ja päästyä parhaimmillaan viidestä metristä sivaltamaan pillin houkuttelemaa, oksalla istuvaa Bonasaa. Voi mahotonta, että on mukavaa hommaa! Kun pillistä lähtee ääni, josta huonokuuloisempi jahtitoveri sanoo, että ei kuulu mitään, niin teho on kohillaan :) |
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 12.09.2014 09:21 Viestin aihe: |
|
|
Pyydystää, pyytää, pyydys, pyy.
Voi päätellä että epäilemättä pyy on ollut merkittävä riistalintu kautta aikain.
Tuukka - hieno laaki. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuukka Kumpulainen
Liittynyt: 25 Hei 2004 Viestejä: 1566 Paikkakunta: Turku
|
Lähetetty: 12.09.2014 21:40 Viestin aihe: |
|
|
Pyy on itse asiassa suht nuori tulokas Suomen luonnossa, subfossiilien ja asuinpaikka-aineistojen perusteella. Vasta kivikauden loppupuolella alkaa pyystä olla havaintoja, kun sille oli suotuisia elinympäristöjä, tiheitä sekametsiä, joissa kasvoi kuusta ja leppää. Vuosituhansia siis Suomessa käytiin erällä vailla pyyn lähtölitinöitä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 13.09.2014 02:07 Viestin aihe: |
|
|
Hmmm. Nuori ja nuori.
Ajattelin lähinnä Pappaani, Isopappaani ja sen isää lintmetsällä. Tai hänestä pari sataa vuotta taakkepäin. Lähinnä siitä kulmasta kun metsästän seudulla jolla äitini puolen suku on ollut muutamia satoja vuosia ja nyt minä palaan jousineni samoihin metsiköihin. Kääntyy papat haudoissaan, osa kunnioituksesta, osa säälistä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Ilkka Seikku
Liittynyt: 17 Tam 2007 Viestejä: 944
|
Lähetetty: 28.09.2014 20:09 Viestin aihe: |
|
|
Pyy on oikein sopiva jousimetsästäjän saalis. Helppo jallittaa lähelle, eikä se mikään arka ole, ainakaan metsoon tai teereen verrattuna ja niitäkin aina joskus nuoli pudottaa..
Pillitys kannattaa opetella kuuntelemalla ja tarkkailemalla pyitä. Niillä on monia eri tapoja vihellellä, eikä pelkästään se yksi ja ainoa jota mettäkalalehdissä aina tyrkytetään. Joskus kannattaa olla viheltämättäkin ja härnätä pyy muilla keinoin likelle.
"Pyitä on kiva mennä vähän kokeilemaan"- on usein kuultu lause.
EI oteta vakavasti sitä hengen riistoa, sehän on vaan lintu ja pienikin vielä. Ei metsästys ole mitään helvetin "muuten vaan hengailua", mokoma ajatus on sikinnyt joltain puupäiseltä metsästysalalle ängenneeltä "paremman väen" jeesustelijalta, jonka yhteys ja tarve metsästykseen on sama kuin minun yhteyteni parturikampaamoihin. Samaan sarjaan menee "metsästys on luonnonsuojelua"-paskanjauhanta.
Hermoloman tarpeeseen sopinee paremmin kylpyläloma.
Toivottavasti jousen tai muunkaan aseen kanssa ei metsissä liiku näitä hermolomalaisia! Ei ihme että vahinkolaakeista joudutaan aika ajoin lukemaan, kun stressinpoisto mielessä ihmiset tärisevät metsällä..
No kuitenkin, pyy on sopivaa riistaa jousimiehelle. Liha on hyvää ja kun hommaan perehtyy niin alkaa kiinnostamaan myös supijahti. Yhteys supikannalla ja pyiden pesinnän onnistumisella on täysin suora.
Tällä kaudella en ole kanalintuja vielä jousella hätyytellyt. Haulikolla tullut otettua alkusyksylle kymmenkunta pyytä. Mukavasti metsojakin tässä näkyy ja eiköhän sieltä jousellakin joku putoa.
Simo, vesanuoli on täälläkin lävistänyt pyitä.
Eiköhän siinä taas ollut tarpeeksi vähäks aikaa.. _________________ www.rautasarvi.fi |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Nanook - pakkasen poika
Liittynyt: 13 Huh 2006 Viestejä: 499 Paikkakunta: Riihimäki
|
Lähetetty: 29.09.2014 04:06 Viestin aihe: |
|
|
Ilkka Seikku kirjoitti: | Ei metsästys ole mitään helvetin "muuten vaan hengailua", mokoma ajatus on sikinnyt joltain puupäiseltä metsästysalalle ängenneeltä "paremman väen" jeesustelijalta, jonka yhteys ja tarve metsästykseen on sama kuin minun yhteyteni parturikampaamoihin. Samaan sarjaan menee "metsästys on luonnonsuojelua"-paskanjauhanta.
|
Kyllä se taitaa olla niin, että jos aivan taloudellisin perustein aletaan laskea, niin 90 % Suomen metsästäjistä on näitä hermolomalaisia. Jos ynnätään paljonko rahaa ja aikaa metsästykseen laitetaan, niin halvemmalla lihansa saisi kaupasta. Kyllähän silloin suurin motivaatio metsästykseen on joku muu kuin ruoan hankinta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 29.09.2014 04:21 Viestin aihe: |
|
|
Niin, kreiseintä että niinkin isosta kimpaleesta kuin valkohäntäpeura tulee kova kilohinta kun laskimme: koko talven ruokinnat ja ruokiin käytetty vaiva (kun/jos itse viljelee kasvattelee), ammuntaharjoitteluun käytetty aika, matkustelu ja kudit, lihan purkitus kulut...
Tämähän ei nyt jousimiehiä koske tämä peurahomma, ja voihan niitä metsästää vähemmälläkin vaivalla, mutta ynnäiltiin vaan seuran vanhempien kanssa että kallista on verrattuna kaupan lihahintoihin.
Toki 400g suurtuotantojauhelihapakkaa ei myöskään kannata verrata peuranpotkaan. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Ilkka Seikku
Liittynyt: 17 Tam 2007 Viestejä: 944
|
Lähetetty: 29.09.2014 18:33 Viestin aihe: |
|
|
Aaaaa.. Eli ajatuksenne on, että metsästys voisi olla jotain muuta kuin hermolomaa tai vekkulia huvittelua vasta sitten kun se ei maksa mitään, eikä siihen tarvitse haaskata aikaakaan!
Miellän asian täysin päinvastoin.
Aikaa metsästykseen menee. Sitä menee myös metsästysajan ulkopuolella, se on aikalailla jokapäiväistä.
Ruokinta sellaisena mitä se tänäpäivänä on, on lähinnä humoristinen juttu.
Apetta lätkitään elukoille minkä keritään ja sitten puhellaan miten maistuvaa on riista joka syö luonnollista ruokaa.. Moni ostelee porkkanaa, sokerijuurikasta ja punajuurta enemmän mitä keskiverto lihakarjantuottaja satsaa elukoidensa ruokaan.
Lehtikerput ei nykyajan peuroille enää edes kelpaa kun tarjolla on sokerilla kuorrutettua vehnäpullaa, jota kaupoista jää yli järjettömät määrät.
Sopivasti omenapuita ja vaikka pähkinäpensaita istuttelemalla, saa itsestään toimivan ruoka-automaatin elukoille. "Liikaa vaivaa" huutaa joku. Varmasti sellaisille, joilla elämä on kaukana luonnosta ja siellä käydään vain piipahtelemassa vastapainona sille helvetillisille elämälle, jota täytyy aika-ajoin paeta metsään, jottei pää hajoaisi. Ja aika monella tuntuu nykyään silti hajoavan..
Riistanhoitomaksu 30eur
Peura/hirviluvat 85eur
Kiväärin kudit 20eur
Haulikon patit n.20eur
Maksuissa on pari peuralupaa ja täysosuus hirvistä. Tarkoittaa tänä vuonna palttiarallaa 50kiloa hirvenlihaa ja pari peuralupaa joka putsattuna lihana on 50-100kg. Lisäksi tietysti sydämet, maksat, kielet..joista kertyy hämmästyttävän iso määrä apetta.
Jos pyylle kyyhkylle ja räkättirastaalle laskisi vaikka 100g syötävää/lintu, metsolle kolmisen kiloa, heinurille puolitoista ja jätetään hanhi vaikka kokonaan pois, niin 10 kiloa lihaa tulee kehnonakin vuonna.
Rusakon ja jäniksen liha täyttää pakastinta 5 ja kymmenen kilon välillä. jne..
Sapuskaa nyt siis jossain 170kilon paikkeilla.
Lisukkeena tulee useampia peurantaljoja(talja kuuluu aina ampujalle ja peuroja ammutaan myös seuralle, jolloin taljat, elimet ja pää menevät ampujalle. Peurantaljoja saan vuodessa n.10. Taljoista valmistukseen menneiden kulunkien jälkeen jää n.40euroa. Luiden hinnaston voitte katsoa kotisivuiltani, samoin sarvien.
En saa millään lihan hintaa nousemaan niin suureksi, mitä kovin moni sen väittää olevan.
Toki leikkaan lihat itse. Suolaan, savustan, teen säilykkeet jne. En tarvitse mönkijää peuran vetämiseen metsästä, vaan vedän sen joko ahkiolla tai purilailla tai pienemmät hartioilla.
Matkoihin ei tarvitse kuluja juur laskea kun metsään astuu oven avattuaan. Toki jos on uraa luotava cityssä, niin itkut jahtimatkoista on ongelma, mutta ei heilauta minua.
Nanoonk sanoi että suurin osa taitaa metsästää muista kuin taloudellisista syistä. Näin on ja se on kieroutunutta.
Metsästys on monelle huvittelua ja jotkut puolustelevat hupiharrastustaan luonnonsuojelun nimissä. Metsästys on luonnon suoraa hyödyntämistä, ei luonnonsuojelua. Luonnonsuojelua on suojelu ihmisen toimilta, myös metsästykseltä. Metsästäjä käyttää metsää hyväkseen ja pyrkii siihen että metsä jatkossakin tarjoilee siihen mahdollisuuden, siitä nimitys METSÄstäjä. Siitä voidaan sitten tarkennella; marjastaja, linnustaja, hirvestäjä jne.
Mutta aiheeseen palatakseni, pyykannat on täällä ehkä aavistuksen verran pienemmät kuin viime vuonna tai sitten lämpöiset kelit eivät ole saaneet pyitä vielä kovin aktiivisiksi. _________________ www.rautasarvi.fi |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Kuhmon Ahma
Liittynyt: 19 Hel 2012 Viestejä: 550 Paikkakunta: syrjäkylä
|
Lähetetty: 05.10.2014 09:48 Viestin aihe: |
|
|
Ilkka Seikku kirjoitti: | Metsästys on luonnon suoraa hyödyntämistä, ei luonnonsuojelua. Luonnonsuojelua on suojelu ihmisen toimilta, myös metsästykseltä. |
Jos metsästys tapahtuu kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti, ei luonnonsuojelun pitäisi koskettaa sitä ollenkaan. Ainakaan eläinten pyynnin osalta, mutta on toki joitakin lieveilmiöitä joihin suojelutoimilla olisi mahdollisuus puuttua.
Tämä ei ole niin musta-valkoinen asia kuin voisi kuvitella. Metsästyksellä voidaan ainakin tukea luonnon/ympäristönsuojelutoimia, hyvänä esimerkkinä vierasperäisten pienpetojen pyynti. Sitten ovat nuo metsästyksen oheistoiminnat, mm. lintukosteikkojen teko yms. Noista hyötyvät muutkin kuin riistalinnut.
Järkevästi toteutettu metsästys tai luonnonsuojelu eivät ole toistensa vastakohtia tai vihollisia. Tuo edellyttää sitä, että metsästys ei uhkaa minkään lajin olemassaoloa eivätkä suojelutoimien lähtökohta ole ihmisen määrittäminen luontoon kuulumattomana ulkoisena elementtinä. _________________ Mull' on kourat kontiolta, veren juojalta vekarat,
linnulta lihan pitimet, havukalta haarottimet.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Nanook - pakkasen poika
Liittynyt: 13 Huh 2006 Viestejä: 499 Paikkakunta: Riihimäki
|
Lähetetty: 05.10.2014 14:33 Viestin aihe: |
|
|
Kuhmon Ahma kirjoitti: | Järkevästi toteutettu metsästys tai luonnonsuojelu eivät ole toistensa vastakohtia tai vihollisia. Tuo edellyttää sitä, että metsästys ei uhkaa minkään lajin olemassaoloa eivätkä suojelutoimien lähtökohta ole ihmisen määrittäminen luontoon kuulumattomana ulkoisena elementtinä. |
Loistavasti muotoiltu! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Ilkka Seikku
Liittynyt: 17 Tam 2007 Viestejä: 944
|
Lähetetty: 06.10.2014 21:42 Viestin aihe: |
|
|
Luonnonsuojelu on aika humoristinen keksintö..
Puhutaan LAJIEN suojelusta, yksilöistä vitut. Ei poikkea mitenkään siitä, että lastensuojelu miellettäisiin yleisesti ottaen sopivan lapsikannan ylläpitona suomessa, ja jokunen yksilö nyt voidaan vaikka ihan tarkoituksella jättää ilman suojelua.
Metsästys ja luonnonsuojelu eivät ole vastakohtia tai toistensa vihollisia, paitsi satunnaisten kaikesta vieraantuneiden "luonnonsuojelijoiden" mielestä.
Hyppiminen ja istuminenkaan eivät ole toistensa vastakohtia tai vihollisia, mutta tarkoittavat eri asiaa, vaikka suorittajana voi ollakin vaikka sama henkilö.
Hyppimisen kutsuminen istumiseksi vain istujia miellyttääkseen ja hyväksynnän hyppimiselle saadakseen kuulostaa hölmöltä, mutta tuossa luonnonsuojelu/metsästys asiassa, homma menee usein juuri niin.
Luonnonsuojelu on luonnon suojelua. Mutta miltä? No ihmisen toimilta ja vaikutuksilta tietysti. Ihminen(osa ihmisistä) on päättänyt olla jotain muuta kuin osa luontoa. Heidän mielestään ihminen ei kuulu luontoon, mutta on silti oikeuttanut itse itsensä sörkkimään myös niiden ihmisten toimia, jotka kokevat kuuluvansa luontoon. Luonnonsuojelu on siis nimenomaan luonnon sörkkimistä oman mielen mukaan. Miksei vesien anneta saastua ja päästetä pieneliöitä elämään vapaina kuin taivaan linnut?
No siksi kun luonnonsuojelu on jeesustelua, jossa pyrkimyksenä on saavuttaa itseä miellyttävä ympäristö KAIKEN kustannuksella.
Vai miksei helsinkiä tai turkua nuijita maan tasalle ja anneta villin luonnon määrätä tahtia?
Metsästyksen tarkoitus on saada ravintoa ja elantoa, eli todella suoraa ja brutaalia luonnonhyödyntämistä. Luonnonsuojelua siitä ei saa, vaikka kuinka isokenkäinen metsästysorganisaation pamppu lehdessä niin jeesustelisi jahti-jakt-pipo päässään.
Luonnonsuojelua ei ole se, että pyritään säätelemään kantoja METYSÄSTÄJÄLLE sopiviksi. "Kestävän käytön periaate"..luonnonsuojeluako? Vai olisiko sittenkin enempi kuin perunamaan kunnossapitoa?
Ero on mielestäni täysin selvä, vaikka kumpaa tahansa noista koittaisi tapetoida ruusuisilla kuvitelmilla. _________________ www.rautasarvi.fi |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|