Jousi

[Mangrove]

1878. Suomen Muinaismuisto-Yhtiön Aikakauskirja III. Helsinki, sivut 132-133. "13. Rautajousi XVII:nen vuosisadan lopulta. [...] Löytöjä. [...] Lehtori Gottlundin v. 1871 antaman tiedon mukaan oli hänen muinaiskalustossansa kaksi Karttulasta saatua kivi-asetta. Muita yliopiston museossa talletettuja kaluja tästä pitäjästä ovat: rautajousi (kuv. 13, erehdyksessä kuvattu vasenkätiseksi) sekä muutamia jousennuolia."



Martti

[Tuukka Kumpulainen]

Onkohan tuo piirros oikeasti Karttulan jousesta vai jostain ulkomaisesta lähteestä kritiikittä kopsattu? Kuvan jousi on ns. saksalaistyyppinen luotijousi, joita valmistettiin paljon Pohjois-Italiassa. Jousessa oli luotipussillinen kaksoisjänne jota kuvittaja ei ole tiennyt. Suosittuja lintupyssyjä Keski-Euroopassa 1500-luvun lopulta eteenpäin. Mielenkiintoinen pala historiaa jos kuva on todenmukainen. Kuka mahtoi omistaa epäilemättä kalliin tuontijäkkärän ja mihin sitä täällä käytettiin?

[Mangrove]

90% varmasti piirros kuvaa Karttulan löytöä. Tekstilainaus liittyy arkeologi J. R. Aspelin suorittamaan Savon kierrokseen. Kyseinen julkaisu sisältää muutenkin paljon puupiirroksia löydöistä joten on aika epätodennäköistä, että kuva olisi "kaapattu" muualta. Aspelin tosin huomauttaa aseen vasenkätisyydestä, mutta tämä johtuu luultavasti siitä, että piirroksen on kaivertanut eri henkilö.

[Rakonczay]

HYvä tunnistus Tuukalta. Itsekin pidin vehjettä tutun oloisena mutta ilman kirjallista aineistoa en saanut vehjettä sijoitetettua kartalle.
Vasamaversiona laite olisi todistanut että tekniikan edistyminen ei välttämättä aina johda oikeaan, mutta lyijypallojen ammuskeluun se soveltunee hyvin. Vastaavia kuvia löytyy medieval crossbow kirjasta.

[Rakonczay]

Tarkemmin luettuna museon tekstissähän lukee "kiviase". Eli sillä on ammuttu pikkukiviä lyijypallojen sijaan.

[Mangrove]

[jkekoni]

Eiköhän samalla vempeleellä voi ampua sekä kuulia, että kiviä.

On vähän sama, kuin että kun näkee lingon ruveta spekuloimaan onko se gladeja ja kiviä varten.

Huh mitkä vivustot, tietämätön voisi kuvitella että toi on urheiluväline teolliselta ajalta.

[Mangrove]

Kansallismuseon kaksi jalkajousta peruskokoelmasta.

1. Asehuoneen jalkajousi (1500-luvulta?).

'

2. Yläkerran jalkajousi Pohjois-Savosta 1800-luvun alusta.

[Mangrove]

http://www.flickr.com/photos/28772513@N07/3581592828/

"Samisk armbrøst fra begynnelsen av 1700-tallet skissert av Carl von Linné (Linnaeus)".

[Mangrove]

Cajan, J. Fr. 1840. Jousesta. Mehiläinen huhtikuu 1840.

Seuraawan kirjoituksen jousesta olemma Oppijalta Suomen Akademiassa, herra J. Fr. Kajaanilta saaneet Mehiläiseen pantawaksi. Hän oli sen Kiwijärwen kylästä, Wenäjän Karjalasta, sihen laatuun kirjoittanut, kun eräs wanha mies siitä oli kertonut, ja samalla lailla tulkoon präntätyksi, koska ei taitaisi tämä kertomus paljo parannuksillamme kaunistua.

Jousie oli kahenloatuksie:
1:siksi Warsijousi, jonka warsi oli petran luilla kaunisteltu ta kaikella tawalla kirjattu. Jänne oli tehty kolmesta liinakappaleesta, wenytetty niin raskahasta, jotta ei enämpi wenyisi. Selkä eli koari oli rauasta, wielä kahesta rauasta, mellosta tai teräksestä, ulospuoli mellosta, jotta ei katkieisi, sisäspuoli teräksestä. Selkä eli koari pantihi remelillä (nahkalla) wartehe kiini ta pistettihi monikertasesta reikiin läpi. Sillä remelillä pantihi jalkaraua, lipo se rengas, johon jalka pistettihi, kiini. Jänne weettihi rahtaha, jonka läpi helppinoalla (helppinaula) oli, ta jonka ympärillä pyöri. Ala oli liipasin, jolla rahta pyörittetihi ympäri ta lauastihi. Rahta oli petran luusta loaittu liipatin rauasta. Leän puolella rahtoa tutsuttihi nutisti. Rataswyöksi sanottihi sitä wyötä, joka pantihi ympäri mahasta, kun jousta jännitettihi. Du siinä tatsi petranluista pyöreä, josta juoksoo ne nahkat; ei erityistä nimeä niillä pyörillä. Rataswyöstä oli kämmenen leweys selän toakse loaittu; se oli wahwasta nahkasta ommeltu, jotta ei wenyisi. Suoni oli wähäsen uroa pitkin wartta loaittu, joho wasama makuutettihi. Petrat oli selän nenissä rautaan loaittu, jotta ei kuluisi jänne. [...]

[Mangrove]

Viipurin läänin vuoden 1541 tilikirjassa (KA 4994:17v) on koivistolaisten merkitty maksaneen veroina 21 kappaletta vaahterasta valmistettuja varsijousen tukkeja (armborste sulor aff lön). Tämä jatkui ilmeisesti 1600-luvulle saakka.

[Mangrove]

Kuukauden esine
Maaliskuu 2007
Jalkajousi

http://www.nba.fi/fi/kansatieteelliset_jalkajousi

[Mangrove]

Acerbi, G. (suom. Korpi-Anttila, H.). 1983. Matka halki Suomen v. 1799. WSOY, Porvoo. 2.p.

[...] Kesällä suomalaisten työnä on heinän ja viljan niittäminen; viljan he puivat talvella. He rakentavat myös veneitä, käyvät kalassa, useasti linnustamassakin, ja keväisin he metsästävät oravia, joita tapetaan puisilla nuolilla; ampumiseen käytetty jousi nähdään oheisesta kuvasta. Siinä kuvattu jousi on tarkka piirros alkuperäisestä, jonka ystäväni herra Julin on ostanut ja tuonut mukanaan palatessaan Oulun läänin sisäosiin tekemältään matkalta. Se muistuttaa suuresti niitä jousia, joilla taalalaiset vuorimiehet aseistautuivat ennen Kustaa Vaasan aikoja. Se on erittäin raskas, ja sen jännittäminen kysyy paljon voimia, vaikka apuna käytetäänkin hihnaa, jota metsämies kuljettaa nahkavyöhönsä kiinnitettynä mukanaan. Tälläiset maassa yhäti säilyneet vanhanaikaiset tavat ovat kiistämättömänä todistuksena asukkaiden yksinkertaisuudesta ja heidän vähäisestä uusien keksintöjen tuntemuksestaan; mutta niihin kannattaa matkailijan siitä huolimatta kiinnittää huomiota, ja ne ovat sitäkin kiintoisampia, kun ne päivä päivältä joutuvat unhoon ja väistyvät uudenaikaisten menettelytapojen tieltä.

Oravia ampuessaan suomalaiset käyttävät kuten mainittiin tylppiä, kärjettömiä nuolia saadakseen eläimen hengiltä nahkaa vahingoittamatta; ja erikoisesti on syytä panna merkille, etteivät he tähtää sillä tavoin kuin me olemme tottuneet tekemään; he eivät vie jousen vartta lähelle silmäänsä, vaan tukevat sen alaruuistaan vasten; mutta tästä perin kömpelöltä näyttävästä tähtäystavastaan huolimatta he harvoin tai tuskin koskaan ampuvat harhaan. Nuoli on liian arvokas kadotettavaksi; kohta kun se on pudonnut, se otetaan maasta ja sitä käytetään taas uuden tilaisuuden tullen. [...]

[Mangrove]

Sirelius, U. T. 1913. "Det finska armborstet" i Finskt Museum XX. Finska Fornminnesföreningen, Helsingfors.

[...] De finska armborsten kunna med hänsyn till sin konstruktion delas i 7 grupper.
1. Av förstä gruppen finnes blott ett exemplar (bild 5) i våra samlingar; det härstammer från Parkano i norra Satakunta. Dess särmärken äro: 4 hornbeslag, av vilka det undre är smalt och jämnbrett, det yttre, av vilket den övre delen finnes kvar, har sträckt sig ända till kolvändan; sidobeslagen fästa medels limning; vid bågen en djup inskärning; en remtapp; et hål i kolven 4 cm. från nöten pt bakre ändan.
2. Också armborsten i den andra gruppen äro försedda med fyra hornbeslag, men det undre beslaget är bredare åt bågen till, och det övre slutar i regeln såsom å bild 6; vid bågen är ingen inskärning och ej heller i kolven något hål mellan nöten och tryckbygeln. Remtapp finnes (bild 7) eller saknas (bild 6). Kölvändans genomskärning bildar en avrundad triangel. Denna typ är utbredd från Tottijärvi i Satakunta och Pälkäne i Tavastland genom Savolaks och Österbotten ända till Kemijärvi och Suomussalmi.
3. Undre beslaget är brett och jämnbrett och det övre antingen likadant som i föregående grupp eller sträckande sig långt över sidobeslagen eller slutande redan vid nöten; sidobeslagen äro stundom av järn; remtapp finnes (bild. 8, 9) eller saknas; kolvändans genomskärning bildar en avrundad triangel eller (i Pielavesi) är nästan jämnbred och kantig. Typen är utbredd i mellersta Finland och Österbotten norr om Uleåborg. Remtapp saknas å exemplaren från mellersta Finland.
4. Det undre beslaget är brett och slutar nära urhålkningen för tryckbygeln (bild 10, 11); det övre sträcker sig stundom blott föga utöver sidobeslagen, men fortsätter oftare ända till kolvändan, som i detta fall täckes av en hornhylsa; sidobeslagen äro i de flesta av järn; oftast finnes en remtapp, mera sällan två eller ingen. Kolvändans genomskärning är en avrundad triangel eller en upptill smalare fyrkant. Typen är utbredd i trakterna kring Idensalmi och Pielavesi i Savolaks samt i Österbotten från Kuusamo finnas två tappar. Hylsan förekommer endast i norra Österbotten, förnämligas i Uleåborgstrakten.
5. Det undre beslaget slutar vid urhålkningen för tryckbygeln (bild 12) och det övre sträcker sig blott obetydlight längre än sidobeslagen; med undantag av en enda kolv äro alla försedda med sidobeslag av järn; i alla finnes en remtapp; kolvändans genomskärning växlar: en nästan spetsig triangel, en upptill smalare fyrkant, en lång, nästan jämntjock fyrkant. Typen är utbredd huvudsakligen i norra Savolaks, men anträffad även i Österbotten is Ristijärvi och Uleåborgs socken; beslagen å exemplaret från sistnämnda socken är av horn.¹
6. Undre beslaget löper förbi urhålkningen för tryckbyeln eller rempinnen (bild 11, 12) och det övre sträcker sig utöver sidobslagen, som alltid äro av järn, förutom å ett exemplar från Rovaniemi, där de äro av horn; en remtapp; kolvändans genomskärning växlar liksom i föregående grupp; dock äro mycket breda ändor förhärskande. Utbredningsområde: norra Österbotten från Uleåborgstrakten till Rovaniemi och Ristijärvi, norra Savolaks, norra Karelen och ryska Karelen.
7. Undre och övre beslagen som i föregående grupp; i ett fall sträcka de sig ända till kolvändan; sidobeslagen alltid av järn; två remtappar; kolvändans genomskärning raksidig, stundom upptill avsmalnande, stundom nästan rektangulär. Utbredningsområde: Sotkamo i östra Österbotten, norra Karelen och ryska Karelen.
[...]
Många av kolvarna äro försedda med årtal, så att deras ålder omedelbart kan fastställas. Sålunda finnas följande årtal i nedannämnda grupper: i den tredje 1671 (Muhos) och 1738 (Rovaniemi), i den fjärde 1660 (Muhos), 1722 (Ijå), 1730 (Ylikiiminki), 1740 (Utajärvi), 1763 (Utajärvi), i den femte 1646 (Maaninka), 1687 (Uleåborgs socken) och 1700 (?), och i den sjätte 1772 (Ristijärvi).
[...]
¹ Ett av armborsten i denna grupp (№ 717) angives vara från Ulvsby; men det har kommit därifrån såsom gåva till museet och om dess tidigare öden saknas uppgifter.

[Mangrove]

Jokipii, M. 1967. Metsästyksestä Satakunnassa 1500- ja 1600-luvuilla; teoksessa Satakunta XVIII. Satakuntalainen osakunta, Helsinki.

[...] Vapaan käsijousen näyttää jo syrjäyttäneen teräskaarinen jalkajousi, joka puolestaan oli erittäin yleinen (käräjäkunnittain mainittuna): Köyliö v. 1551, Ulvila 1575, Kokemäki v. 1630, v. 1636 ja 1653, Eurajoki v. 1642, Vesilahti v. 1630, Karkku v. 1630, Pirkkala v. 1630 ja v. 1678 ja Ruovesi v. 1625, v. 1678, 1679 ja 1681. Jousen jännittämiseen tarvitty vyö (båga hella) mainitaan Ruovedellä v. 1623. Jousenkantamaa käytettiin pituusmittana.

[Mangrove]

SU3164:27. Jalkajousen jännityshaka. Pääluettelo: Jousipyssyn ratas, löydetty Rukavaaran kylän pellosta. Jalkajousen osa, jossa on kaksi pyörää. Pyöristä lähtee varret, joissa on päissä koukku jousen jännittämistä varten. Pyörien välillä on aisa. Materiaali on rautaa.
http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Suomen+kansallismuseo/SU3164%3a27


SU2512:69. Jalkajousen ratas. Itä-Karjala. Pääluettelo: Jousenvarsi, koristamattomilla luusiloilla varustettu, jousenrattaat ja irtonainen ratas samanlaisista. Mahtoivat seurata luetteloimattomina edellistä kivikalustoa. Esinenumerolla löytyi yksi irtonainen ratas. Ratas on rautapyörä, jonka keskellä on seitsemän pientä ympyrää.

http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Suomen+kansallismuseo/SU2512%3a69

[Mangrove]

Ganander, K. 1783. Suomalaiset Arwotuxet, Wastausten kansa. Vaasa.

Liko lijnoja, harkko rautoja, koko puita koiwusia, pino peuran sarwia? Wast. Rauta jousi, liko lijnoja on jännes, harkko rautoja on rauta selkä, koko puita koiwusia on joutsen jalka.

[Mangrove]

Inha, I. K. 1999. Kalevalan laulumailta. SKS, Helsinki.

Jousenvarsia Suopassalmesta.



Vanha viini Paanajärveltä ja oravavasama.



Viinen riistapussi.

[Mangrove]

Kohtamäki, I. 1933. Entisaikaisesta metsästyksestä ja vanhoista pyyntitavoista Etelä-Pohjanmaalla ja erittäinkin Vimpelin seuduilla. Omakustanne, Forssa.

Aseet. [...] Kansan tiedot vanhoista jalkajousista ovat vieläkin hämärämpiä. Vimpelissä tietävät jotkut kertoa metsästykseen käytetystä jouspyssystä l. kaaripyssystä. [1] Se jännitettiin istualtaan. ("Vaan se oli aina istuttava kun sem päällen sai"). Kaari sanotaan tehdyn männyn janhuksesta tai katajasta. Tälläisellä aseella ammuttiin m.m. metsoja soitimesta. Sanotaanpa sillä susikin saadun. Näin epämääräiset tiedot saattavat viitata siihen, että paikkakunnalla on varsinaisten jalkajousien jatkajina ollut vielä myöhemmin jonkinlaisia kaaripyssyjä, joita ne, joilla ei ollut mahdollisuutta hankkia tuliasetta, ovat käyttäneet metsästykseen. [2]
Kaaripyssyn nimellä tunnetaan Vimpelissä myös pikkupoikain täälläkin yleisesti käyttämä leikkipyssy. Nuolikoloa nimitetään siinä uraksi l. kuurnaksi. Itse nuoli on luoti l. luoji. Harvinaisena käytetään myös nimeä kaaripyssymmolikka. [3]

[1] Vimpelin Kirkonkylästä Et.Pohjal. Osakunnan tutkimusretkikunta sai vielä kesällä 1931 talteen verrattain hyvin säilyneen luulyötteisen jalkajousen varren (kuva 1), joka lyötteiden muodosta päätellen on peräisin jo 1500-luvulta tai ainakin 1600-luvun alkupuolelta. - Nyk. Kansallismuseossa.
[2] Etelä-Hämeessä kerrotaan poikain vielä 1700-luvun lopulla ampuneen kaaripyssyllä oravia. - Sirelius, m.t. s. 55.
[3] Molikka-sanassa, ellei se ole ainoastaan deskriptiivinen, saattaisi piillä vanha nuolen tai nuolenpään nimitys. Kajaanin seuduilla on molikka merkinnyt nuolenpäätä. Ks. W. M. TERVO, Metsästystietoja Kajaanin kihlakunnasta, H:ki 1893, s. 6.

[Mangrove]

Vilkuna, K. 1935. Varsinaissuomalaisten kansanomaisesta taloudesta. WSOY, Porvoo.

[...]
Metsästysaseet.
[...]
Kuten käsijousessa oli jalkajousessakin aluksi puinen kaari. Ikivanha varsinaissuomalaisten käyttämä jousipuu on varmaankin ollut marjakuusi, jukapuu, jota Suomessa tavataan vain Ahvenanmaalla ja sielläkin häviävänä; myös vaahteraa on maassamme käytetty jousipuuna. Mutta tarkkuuden ja kantavuuden tehostamiseksi ruvettiin kaaria ajanoloon valmistamaan sarvesta ja lopuksi teräksestä. Vielä uuden ajan aluss ameillä puu- ja sarvikaariset jouset ovat olleet yleisiä, ja vasta 1500-luvun lopulla rauta- ja teräskaaret näyttävät päässeen valta-asemaan.

Teräsjousiseppä Maunu mainitaan Turussa ainakin jo v. 1553; ja v. 1571 Turun kahdeksasta sepästä yksi oli erikoinen teräsjousiseppä, mutta sarvijousia esiintyy teräsjousien ohella tuontiluetteloissa vielä vv. 1549-1563. Eräs tuollainen vanha Varsinais-Suomessa käytetty, kauniisti luulyötteisillä koristettu teräskaarinen jousi (kuva 3) on tallella Turun Historiallisessa Museossa, ja se on ainoa koko maakunnan talteen pantu jousi. Se on viritetty ns. hanhenjalalla, mikä tapa Suomessa on ollut nähtävästi hyvin harvinainen ja vain lounais-Suomessa tunnettu. Länsimaissa hanhenjalalla virittäminen tuli käytäntöön 1300-luvulla, mutta syrjäytyi kehittyneempien laitteiden tieltä jo 1400-luvun alkupuolella. Tämä Turussa säilytetty jousi lienee iältän myös sangen vanha.

Jalkajousi säilyi maamme syrjäosissa yleisessä käytännössä aina 1700-luvun lopulle saakka. Varsinais-Suomessa se lienee hävinnyt ainakin sata vuotta aikaisemmin, kun sen rinnalle Keski-Euroopasta ilmestyi kilpailijaksi ruudilla ladattava tuliase. Paraisilla Bodassa oli ainakin vielä v. 1639 käyttökelpoinen teräsjousi, joka oli vähän aikaisemmin lainattu naapurille Vestaböleen.
[...]

[Varjaagi]

Raahen museossa on Sievistä lahjoituksena saatu jalkajousi 1700 luvulta. Laitan kuvia kunhan ehdin purkaa ne kamerasta.

[Varjaagi]

[Mangrove]

Vilkaisin joitakin Itä- ja Pohjois-Suomen tuomiokirjakortteja ja huomasin, että monessa tapauksessa 1600-luvulla [teräs]varsijousia annettiin pantiksi velkaa vastaan. Vuodelta 1644 mainitaan oravanpyynnin yhteydessä "puujousi" (trääboga), joka voi tarkoittaa käsijousta tai puukaarista varsijousta. Varsijousella mainitaan metsästetyn saukkoja (1647), mutta pystyi sellainen tappamaan myös hevosia (1650) sekä karhuja (1678).

[Simo Hankaniemi]

Käsijousta tuskin olisi mainittu "puujouseksi", kun muunlaisia ei tainnut Suomessa ollakaan. Myöhäinen ajankohtakin huomioon ottaen kyseessä oli todennäköisesti puukaarinen varsijousi.

[Mangrove]

[Mangrove]

Tavia, Aino. 1910. 1700-luvulta olevat tiedot suomalaisten metsästyksestä. Laud.työ. Kansallismuseon kansatieteellinen käsikirjoitusarkisto. Sivut 23-26.

[Iivana]

Voin kokemuksesta (omat pystikset) kertoa, että tuo 10-15 oravaa on ihan mahdollista. Koiran "hyvyydestä" voidaan sitten olla monta mieltä
_________________
"Hyvä pystykorva on parempi kaveri kuin huono nainen"

[Mangrove]

[Mangrove]

Manninen, Ilmari. 1919. Kansatieteellisiä kertomuksia Pohjois-Aunuksesta. WSOY, Porvoo.
Sivut 17-18.

[Mangrove]

[Juri]

[jousipata]

[Mangrove]

Sirelius, U. T. 1906. Kansatieteellisiä tutkimuksia I. Suomalaisten kalastus: Osa I. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Sivut 56-57.

[Mangrove]

[Juri]

Kylläpä on taas hieno peli!
Tuollaisen haluaisin tehdä. Kaari näyttää tosin aika hankalalta jutulta. Näkee että sitä on oikein tilleröity, ohenee kauniisti keskeltä kärkiä kohti. Ei ole mitään tasapaksua lattarautaa.

[Mangrove]

Koko Pohjois-Euraasiassa näyttää olleen käytössä jo käsijousikaudella edellä nähty puuviinimalli. Tässä on vielä todistusaineistoksi mansien viini, lisäkuvia viineistä löytyy myös suomalais-ugrilaisia jousia käsittelevästä säikeestä. - http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Kulttuurien+museo/SU4810%3a149?

[Mangrove]

Chydenius, J. 1754. Förra delen om Gamle Carleby. Åbo.

Sivu 3 [...] Kuten kuningas Maunu Eerikinpojan eli Liehakon lapinoikeuksista vuonna 1335 antaman asetuksen mukaan voi huomata, sen ajan tärkeimmät elinkeinot olivat metsästys (a), kalastus (b) ja karjanhoito (c).

(a) Kun ei ennen metsästyksessä tunnettu ruutia tai ampuma-aseita, niin on selvää, että heidän täytyi käyttää osaksi loukkuja sekä muita samanlaisia pyydyksiä varsinkin suurempia eläimiä pyytäessä, osaksi myöskin jousia rautaisella tai puisella selällä, sellaisia joita he vieläkin pohjoisimmissa osissa Pohjanmaata käyttävät pienempiä eläimiä pyydettäessä.

[Kuhmon Ahma]

Kuhmon asesepällä (J.I.) on helkkarin hieno vanhanaikainen varsijousi pajansa seinällä. Sanoi muistaakseni itse sen rakentaneensa ja olleensa jossain TV-dokumentissa näyttelemässä oravanmetsästäjää.

[Mangrove]

Mittailin valokuvista tunnettujen kiintopisteiden perusteella Kansallismuseon perusnäyttelyn kahden eri varsijousen kaarien mittoja. Toisessa kerroksessa olevan pohjois-savolaisen teräskaaren paksuudeksi keskellä sain 17 mm, puolivälissä kaarta 15 mm ja sakaran alussa 10 mm. Vastaavasti samat lukemat asehuoneen varsijouselle ovat 15 mm, 13 mm ja 11 mm. Koska suomalaisissa varsijousissa kaaren leveys on noin 80-90 cm, jokaista keskeltä kärkea kohden edettyä kymmentä senttimetriä kohden kaaren paksuudesta häviää kaksi millimetriä.

Suomessa on säilynyt yllättävän monta varsijousta (n. 30), harvemmin kuitenkaan kaarineen. Vanhin säilynyt jousi on nähdäkseni vuodelta 1646, tuorein 1772. Vuonna 1889 Suomen ylioppilasosakuntien kansatieteellisistä kokoelmista tehdyn luettelon mukaan erään Kuopion pitäjästä peräisin olevan varsijousen kaari oli noin 80 cm leveä, n. 4,5 cm leveä sekä "1/3 tuumaa paksu".

Luulyötteet ovat asehuoneen jousessa puolesta senttimetristä senttimetriin paksut. Museoyksilöissä lyötteiden pituus vaihtelee aina 35 cm asti ja ne on tehty nähdäkseni aina yhdestä osasta. Metsäpeuran sääriluu on tuota kokoluokkaa, mutta ilmeisesti kysymykseen voisi tulla myös hirven sääriluu?

[Mangrove]

J. G. Scheller vieraili Torniossa 1707-08. Vuonna 1713 julkaistussa matkakirjassaan hän kertoo myös saamelaisten käyttämistä varsijousista. Niissä oli peuranluulla koristettu koivutukki sekä raudasta että teräksestä tehty kaari. Saamelaiset eivät itse takoneet metalleja, joten on oletettava, että ainakin jousen kaaret olisi ostettu kauppapaikkana tunnetusta Torniosta. Scheller kuvaa siis itseasiassa osittain suomalaista varsijousta! Nuolenkärjet olivat osin teräviä, osin tylppiä. Niitä valmistettiin sekä raudasta että peuranluusta.

Meltoraudasta ja teräksestä kokoonpannun kaaren käyttö suomalaisissa varsijousissa näyttää olleen koko maan kattavaa. Siitä on tietoja 1700-luvulta ainakin Itä-Karjalasta, Varsinais-Suomesta ja nyt siis Lapista. Karjalaiset olivat paljon yhteydessä savolaisiin ja lappilaiset taas pohjanmaalaisiin, joten voisin uskoa, että tälläinen varsijousityyppi olisi levinnyt Varsinais-Suomesta pohjoiseen ja itään.

Tietääkö kukaan käytettiinkö tälläistä komposiittikaarta keski-eurooppalaisissa varsijousissa?

[T. Manner]

Jäykkyyteenhän tuo kaksimateriiaalisuus ei vaikuta, teräksen kimmomodili on käytännössä riippumaton myötölujuudesta, näin siis seostamattomilla teräksillä.

En muuten oikein miellä meltoraudasta saatavaa hyötyä kuin mahdollisen murtuman hallitsemiseen, taipuu, mutta palaset ei lentele.

Onko jossain tietä kummin päin nuo materiaalit olivat?
_________________
"Aina ei voi voittaa, toisinaan ei pääse edes tasoihin ja joskus häviäminenkin on mahdotonta."

[Mangrove]

[Mangrove]

Anekdootti Samuli Paulaharjun kirjasta Suomenselän wieriltä, s. 91:

[T. Manner]

En edelleenkään oikein ymmärrä tuota pehmeätä osaa. Sillä ei tunnu olevan mitään hyödyllistä funktiota, jollei se nyt sitten ole jonkinlainen katkeamisen varmistus.
_________________
"Aina ei voi voittaa, toisinaan ei pääse edes tasoihin ja joskus häviäminenkin on mahdotonta."

[pyssymies]

[T. Manner]

[Mangrove]

Aho, O. 1973. Pohjolan kaunein jalkajousi Kemin museossa? Jatuli XIV. Kemin kotiseutu- ja museoyhdistys, Kemi.

s. 60
[...]
Suomessa - Kansallismuseon huoneen 15 lasikaapissa - on tallella kaksi hanhenjalkaa. Niistä toinen on löytynyt Vuoksen pohjasta Käkisalmen linnan luota ja toinen Viipurin läänin Pyhäjärveltä. Samassa kaapissa on hanhenjalalla viritettäväksi tehty, Pudasjärveltä talteen saatu jousi ja muuala irallisten varsien joukossa ainakin yksi sellainen, mahdollisesti vielä pari rikkinäistä tai huonokuntoista.

Nämä luvut verrattuina siihen tosiasiaan, että jousen varsia kaikkiaan on museoissamme tallella toista sataa, havainnollistavat hanhenjalalla tai ylipäänsä vivulla viritettyjen jousten harvinaisuutta Suomessa.
[...]

s. 62-63
[...]
Kemin museon jouset mitat ovat: varren koko pituus yläpintaa myöten, s.o. puisen osan etupuolelle ulottuvan luulevyn kärjestä mitattuna 90 cm, leveys kaaren takaa ja lukkopyörän kohdalta 40 mm, ja ohuimmalta kohdalta varren päästä 18 mm, korkeus kaaren takaa 60 mm, lukkopyörän kohdalta 40 mm ja varren päästä 35 mm. Teräksisen kaaren koko pituus on 87 cm, leveys keskeltä 50 mm ja kapeimmasta kohdasta 27 mm, vahvuus keskeltä 11 ja päistä 7 mm. Jousen lukkona on halkaisijaltaan 42 mm laajuinen ja 25 mm levyinen, rauta-akseliin kiinnitetty pyörä, jossa on jousen jännettä varten 11 mm syvyinen kolo, sen edessä syvennys nuolen tyveä varten ja vastapuolella rautainen liipasinkynnys.
[...]

Jousemme kaikki vahvisteet ovat luuta, hienosti kaiverruksin koristeltuja ja kaikki aivan ehjiä. Ne on kiinnitetty niitatuilla nauloilla, kuumina lyödyillä, koska luu on niiden ympäriltä ruskettunut. Koko yläpinta on luulevyjen peitossa, niistä pisin on 31 cm pituinen. Varsi päättyy 7 cm pituiseen umpinaiseen luuhelaan. Alapinnassa on 25 cm pitkä, 32-40 mm leveä ja noin 10 mm vahvuinen luulevy, jonka päällä jousen kaari lepää.
[...]

[Mangrove]

Kansallismuseon sekä Kemin museon kaarellisten jalkajousten vetopituudet ovat mittaukseni mukaan kaikki välillä 13-17 cm (n. 5-7"). Käsittääkseni tälläiset pituudet ovat jopa varsijouselle varsin lyhyet?

[pyssymies]

[Mangrove]