Jousi

[Martti Auer]

Eli Seikku yrittää saada lavan keskelle enemmän kestävyyttä puuhun, liimaamalla ensimmäisen jännekerroksen lavan keskelle.

Ehkä Matti on ymmärtänyt nämä ohjeet väärin, että tiiliskivimetodia olisi käytettävä sekä pituus-, että poikkisuuntaan?

Käytän myös itse tiiliskivimetodia, mutta ainoastaan pituussuuntaan.

Tämä ylimääräinen jännekerros lavan keskellä on käsittääkseni aivan turha.

Tuossa on yksi jännekerros, eikä se ole käsittääkseni mitenkään erityisesti kupera tietyssä suhteessa, siitä on hyvä osa lavan keskeltä kohtalaisen litteähkö - bambu alla.

Bambu loivenee sivuihin päin, jota jänne seuraa. Toisella puolella on pikkuisen enemmän jänteitä ja toisellä puolella vähemmän. Jänne seuraa bambun pintaa; mihin tuo rakenne perustuukin, ehkä siihen että tuossa bambu on aika paksu, yhtä hyvin bambu voisi olla tasainen.

Puu, johon siis liimataan tuossa ei ole tasainen

Voi olla kuitenkin, koska kyseessä on komposiittijousi, niin tuo rakenne bambussa saa ehkä jänteen pysymään kiinni bambun pinnalla paremmin erityisesti myös pituussuunnassa.

Pituussuunta.

Eli ei jäljitellä vain sitä pintaa.

Ontto vahaomena.

Koska kyseessä, kun on "kupera" jousen selkämys tai sivut lähinnä, ruoholajike, jonka selkäosa on lähes kovera, jolloin saadaan ehkä jonkin verran enemmän liimapintaa jänteelle, koska ruoholajikkeen liimattava pinta ei ole tasainen.

Selän keskusta on hiukan kovera ja huomattavasti kupera reunoihin päin.

Kuitenkin, kun jänne kuivuu niin se pyrkii tekemään liimapuusta koveran tämän selästä ja vatsaosasta kuperan.

Eli jänne kun se tuohon on liimattu joitakin satoja vuosi sitten, niin on ollut keskustastaan aivan tasainen, mutta kuivuttuaan on kupertunut lavan keskustaa kohti, koska jänne pyrkii tekemään liimapuuta koverammaksi tai nostamaan reunoja ylöspäin, jolloin jännekin on ehkä paksuuntunut keskustastaan.

Tuossa kuitenkaan ei ole ehkä haettu erityisesti ainakaan jänteiden liimauksessa mitään kuperaa muotoa.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Martti Auer]

Seikku vaikuttaisi liimaavan kuitenkin jänteitä kohtalaisen tasaiselle ja karhentamattomalle pinnalle.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Ari Rantala]

[Matti Matinpoika]

[Smirkelimies]

Minä en ymmärrä lujuusopin päälle, mutta kertoisko myös oheinen kuva jotain kun pyritään mahdollisimman hyvin taivutusta kestävään ratkaisuun.

Kaupallisessa lasikuitulaminaattijousessa lavat näyttäisi olevan maksimaalisen ohuet, leveät ja tasaiset sekä selästä että vatsasta
-> luja jousi -> asiakasreklamaatiot minimissä.

Voi tietysti olla että tuommoinen tasainen lättänä on halvin tehdä. Mutta luulisi että jos kupera tai kovera selkä olisi lujin, semmosia esiintyisi myös lasikuitujouskissa, ainakin kalliimmissa. Vaan en minäkään osaa varmaksi sanoa, aprikoin vaan kun sattuu tuommonenkin olemaan nurkissa. Voi olla että lasikuitu on huono verrokki puuhun.

[Matti Matinpoika]

[Matti Matinpoika]

[T. Manner]

Tuohon lasikuitujousen poikkileikkaukseen on syynä valmistustekniikka, toisaalta se ei ole mitenkään huono.

Taivutuksen alla olevan lavan todennäköinen optimi on hyvin litteä ellipsi, jossa ylä- ja alapinta on vielä litistetty tasaiseksi. Tämä pätee suurilla venymillä, eli kun lavan halutaan taipuvan paljon. Pienemmillä venymillä tulee sitten vaihteleva suorakaide pyöristetyillä nurkilla.

On kovin venymä- materiaali ja kuunasentoriippuvainen asia.

TLM
_________________
"Aina ei voi voittaa, toisinaan ei pääse edes tasoihin ja joskus häviäminenkin on mahdotonta."

[Ari Rantala]

Selän pyöreysvaikutelma johtuu mitä todennäköisimmin siitä, että reunat ovat kuivuneet nopeammin ja keskeltä on vielä märkää. Pinta voi olla tasavärisen kuiva mutta pinnan alla jänteet ovat vielä kosteita. Malttia vaan niin kyllä se siitä tasoittuu
_________________
I sometimes think that God in creating man somewhat overestimated his ability.
-Oscar Wilde-

[Juri]

Tästä pyöreys-asiasta löytyy varmaan useitakin erilaisia koulukuntia.
Tim Baker on muistaakseni liputtanut pyöreän jänneselän puolesta. Syynä oli se että keskellä kulkevassa paksummassa kerroksessa jänteet saadaan suuremmalla kapasiteetilla töihin. Bakerin huolena oli se että jos jänteiden venymis/palautumiskykyä ei käytetetä kunnolla hyväkseen, niin niiden paino syö saavutetun edun. Pyöreäselkäinen jännekerros toimisi tällöin samaan tapaan kuin jänteistä tehty kaapeli.
Samasta syystä Baker myös kehottaa jännittämään jousen vastakaarelle jänteitä liimattaessa.
Auerin littanalla systeemillä taas saadaan jänteet töihin koko selän leveydeltä eikä pelkästään keskikohdan uloimmassa kerroksessa.

Voisi kuvitella että asia saattaisi riippua myös jousimallista ja vedon pituudesta. Lyhyen vedon intiaanijouset, aasialaiset kippurat komposiitit ja pitkävetoiset flättärit poikkeavat muutenkin toisistaan aika lailla.
Minähän en tästä asiasta oikeasti mitään tiedä, pelkkää pohdintaa vain. Ensimmäinen jännejouseni on vieläkin onnellisesti aloittamatta.

[Matti Matinpoika]

[Ari Rantala]

[Juri]

[T. Manner]

Miksei samantien pistä koko jännemäärää tekemään työtä litteämmällä selällä?

TLM
_________________
"Aina ei voi voittaa, toisinaan ei pääse edes tasoihin ja joskus häviäminenkin on mahdotonta."

[Juri]

Niinpä...

[Ilkka Seikku]

Minä olen päätynyt tohon keskustan paksumpaan jännekerrokseen ihan vaan kokeilemalla..
Jouseen tulee enemmän potkua kun jänteet on keskellä. Reunoille jänne että lavat kestää.
Voisi tietysti laittaa koko leveydeltäkin, mutta miksi pitäisi?

Eli en tiedä mitä tiede asiasta sanoo, mutta näin olen tuohon päätynyt;
Eräässä vuosien takaisessa pihlajajousessa, jonka selystin kevyellä jännekerroksella tuntui olevan liian vähän potkua. Päätin lisätä jänteitä. Kostutin selässä olevan jännekerroksen ja vedin toisen samanmoisen päälle.
Jousi sai lisää potkua.

Samanlainen tilanne oli joskus lyhykäisen saarnijousen kanssa.
Lisätessäni siihen jänteitä, tuli mieleeni, että laittaisin uusia jänteitä vain keskelle. Lähinnä siksi että jostakin olen saanut päähäni, että yhdellä lustolla oleva selkä rasittuu tuosta keskikohdasta eniten. Etenkin jos selkä on vähänkään kupera. Siispä vahvin kerros sinne, missä työtä eniten tehdään.
En pysty tieteellisillä kaavoilla tätä todistamaan, mutta jos laitan jänneselyksen tasavahvaksi lavan leveydeltä ja toiseen jouseen siten, että lavan keskellä on vahvempi kerros, niin omat kokemukseni puhuvat sen puolesta, että ne jouset ovat potkultaan ärhäkämpiä, joissa jänneselys on vahvempi lavan keskellä.

Siitä lähtien olen likimain aina selystänyt jouset tuolla tapaa. Paitsi silloin kun selystämisen tarkoituksena on vain suojata selkää, kuten katajajousille, jotka muuten ovat herkkiä räksähtelemään.

Eli näppituntumalta heitän puolivakavissani väitteen riepoteltavaksenne;
Selystettynä samalla määrällä jänteitä, on keskeltä vahvemmalla kerroksella varustettu jousi tehokkaampi kuin tasaisesti selystetty.
Oletan siis että "keskiselystämisellä" saadaan siis jouseen potkua pienemmällä jännemäärällä..?

[Smirkelimies]

Minua kiinnostaisi tietää:

-Paljonko jänteitys antaa lisää käyttöikää jouselle (hidastaa vissiin setittymistä, vai kui)?
-Mikä on maksimipituus pihlajajouselle, jolle jännekerros antaa lisäarvoa?

Musta tuntuu -veikkaus Seikun aprikointiin on, että jänteiden keskitys keskelle selkää antaa enempi potkua, verrattuna hajautetulle ratkaisulle. Sehän on verrannollinen jännekaapeliin, joka on viety välipaloilla ulommas selästä.

Minun veikkauksilla ei vaan taida olla kauheasti arvoa, koska en tiedä käytännön jännehommista mittään. Mutta jos jousen käyttöikä kasvaa kovastikin, voisihan tuotakin kokeilla. Oli senverran vaikea löytää hyviä aihioita että toivoisi noiden jonkun aikaa kestävän.

[Juri]

[T. Manner]

[Juri]

Jos selkä on yhdellä syyllä, niin aika usein se on myös enemmän tai vähemmän pyöreä. Jos selkä on pyöreä, niin kyllä minuakin alkaa mietityttää että kuinka paljon niillä jänteillä siellä reunoilla tekee?

Minulla on sellainen pyöreäselkäinen myötäkäyrä katajastaavi ollut jo pitkään odottelemassa jännejouseksi pääsyä. Tässä alkaa jo tulla hinku päästähommiin.
Mietin vaan että siitä voisi olla enemmän iloa jos jännittäisin myötäkäyränä refleksille, enkä kääntäisi nurinpäin. Jänteet saisivat ainakin kunnon kiskomisen kun jännekorkeuden hujakoilla vatsapuu on vasta lepotilassaan. Vähentäisi myös vatsan rasituksia ja säilyttäisi sen kimmoisampana.

[T. Manner]

[Juri]

[T. Manner]

[Juri]

Eli siis ei pienennä etua.

[T. Manner]

[jkekoni]

Puujännejousi:
Mielestäni jänteiden keskittämisen lisäksi kannattaisu puutakin keskitää eli tehdä selästäkin mahdollisemman kapea suhtessa vatsaan. Vatsalle tulisi vähemmän rasistusta ja selkään taas enemmän, mutta jänteet pitävä sitä kasassa. Tämän jälkeen jänteet pikkaisen selän yli. (Pitäisi piirtää kuva, mutta en jaksa.)

Uskoisin että keskitetyt jänteet lisäävät eniten paunoja, mutta tasaisempi kerros suojaa paremmin hajoamiselta.

Sarvijännejousi:
Lapa kääntyy koveraksi enemmäin kuin muissa jousissa, jolloin reunat joutuvat kovemmalle rasitukselle, joten niitä kannattaa ohentaa ja vahvistaa jänteellä enemmän. Historiallisissa jousissa usein jänne ja sarvi sivulta kohtaavat sivuissa. En jaksa uskoa että tuosta on oikeasti hyötyä(* ja uskoisin että piemempi määrä ohennusta antaasi samat hyödyt pienemmillä haitoilla.

Muuten: Sarvijännejousissa käytetään yleensä puun sisäpuolta selkänä ja ulkopuolta vatsana. Ilmeisesti liittyy kosteuselämiseen.

Tataarijousessa on käytetty muotoa, jossa jännekerroksen reunat ovat koholla
suhteessa selkään. Uskoisin että muoto liityy siihen että jännekerosten lopullista paksuutta on vaikea arvioda **), joten laitetaan varamasti riittävästi.

Jousen sitominen vastakaarelle jänteiden liimausta varten on historiallisesti tunnettu metodi sarvijännejousissa ja käsitääkseni myös joissain intiaanien puujännejoussa(??).

(* tarkoitan suoraa lujittavaa/nopeuttavaa hyötyä. Se voi helpottaa kiiltonahan liimausta tasaisesti tai hidastaa ytimen kosteuden muutosta tms.

(** Ainakin itseni on vaikea arvioida lopullista muotoa, kun pohja on ei tasainen ja jänteen kutistuvat niin julmutusti kuivuessaan.

[Simo Hankaniemi]

[Simo Hankaniemi]

[Simo Hankaniemi]

[quote="jkekoni"

Jousen sitominen vastakaarelle jänteiden liimausta varten on historiallisesti tunnettu metodi sarvijännejousissa ja käsitääkseni myös joissain intiaanien puujännejoussa(??).

[/quote]

Jänteiden liimaamisesta intiaanien puujännejousiin on melko niukasti kuvauksia, eikä monikaan näistä kuvauksista perustu kirjoittajan omaan havaintoon. Voi olla, että Kalifornian C-profiilisissa refleksijousissa on käytetty tätä menetelmää. Muodon lisäksi siihen viittaisi sekin, etteivät jänteet aina mene jousen pään yli hiukan vatsapuolelle.

Preeriavyöhykkeellä B-jousissa tilanne voi olla toinen. Ainakin niissä jousissa, missä jänteet menevät pään ympäri. Sellaista jousta ei oikein pysty liimaamaan, jos puu on viritetty nurin päin. Osa B-jousista on tehty niin, että jänteet eivät mene yli, joten edellä kuvattu nurin virittäminen voisi teoriassa olla mahdollista. Mutta vaisto sanoo, ettei niin ole tehty ainakaan pääsääntöisesti. Jousi on kuitenkin muotoiltu refleksille (B) ja jänteiden kuivuminen vielä vetää refleksiä syvemmäksi, joten lopputulos on aivan sama kuin nurin viritetyllä ja sitten liimatulla.

Nurin virittämisestä jänteiden liimauksen yhteydessä on käsittääkseni tietoja vain aasialaisten yhdistelmäjousten yhteydestä, mistä jenkit ovat sitä soveltaneet myös puujännejousiin.

[Martti Auer]

Niin se jänteiden liimaus on kriittisin vaihe, varsinkin näissä aasialaismallisissa yhdistelmäjousissa, että pysyykö se jousi edes kasassa, niin siihen vaikuttaa aika paljon tämä jänteiden liimaus, sitä tuskin voi silloin korostaa liikaa, miten se sitten tehdäänkin, millä metodeilla, ym, vaikka siinä on paljon monia muitakin vaiheita, sekä muitakin seikkoja, jotka saattavat olla täysin tuntemattomia, varsinkin näissä aasialaismallisissa komposiittijousissa, niin työtapoja on suojeltu, miten niitä on tehtykin, sama mitä samuraimiekoissa aikoinaan, kun näitä taottiin, eli tieto asiasta voi olla hyvin sirpalemaista, sieltä täältä tai sitten siinä täytyy oppia jotakin itse, ym. Kyllähän esim. tämä Kuralan kyläseppä väittää että damaskuksen takomista ei opeteta enää missään, se täytyy itse opetella - vähän niinkuin kaikki muutkin sepän työt nykyään, koska oppilaitoksia on modernisoitu, jne.

Siinä täytyy yleensä keksiä vain pyörä uudestaan, vaikka se on jo keksitty, mutta siitä ei ole välttämättä lainkaan jotakin tarkkaa perimätietoa; että miten se sitten tehtiinkään.

Jänteiden liimaus on nyt ainakin hyvä opetella hyvin, ehkä siinä on koko asian akilleen kantapää, vaikka asiassa ehkä vaikuttavat jotkut muutkin seikat.

Voihan tuo jänteidenkin keskitys olla myös aika hyvä metodi jänteiden painon kompensoinniksi, itselläkin, kun niitä liimailen, niin kyllä siihen tulee yleensä sellainen pikkuisen paksumpi kerros lavan keskelle, ehkä siinä on vain keksitty pyörä uudestaan?

Riippuen varmaan jousityypistäkin, että missä sellainen korostetumpi malli, jänteiden keskitys, saattaisi pelittää, niin on varmaan rajattu, reunatkin voivat joutua rasitukselle, ehkä nämä on silloin hyvä pyöristää tai pyöristää selän litteälle ellipsille.

Jkekoni mainitsi tuossa että jossakin tataarijousessa reunat ovat koholla suhteessa selkään, ehkä silloin onkin laitettu tasainen kerros alunperinkin, koska jänteet kuivuessaan taivuttavat ydinpuun pysyvästi aika voimakkaasti koveraksi, siksi ydinpuun ei ehkä kannata olla aivan litteä.

Tuossa poikkileikkauskuvassa, jonka laitoin, jostakin kiinalaisesta yhdistelmäjousesta, niin siinä on itseasiassa se bambu haljennut keskeltä pituussuuntaan, johtuen ehkä siitä mitä jännitteitä se jänne aiheuttaa ydinpuussa, ehkä bambu on alunperinkin liian baksu, se ei ole päässyt joustamaan, niin se on räksähtänyt.

Näissä aasialaismallisissa yhdistelmäjousissa varmaan tuon ydinpuun kovertumista on pyritty kompensoimaan juuri pyöristämällä reunoja ja keskelle on laitettava ehkä enemmän jänteitä, ja silloinkin jännepinta saattaa vaikuttaa "tasaiselta" kuivuttuaan.

Tuskin keskiselystystäkään voi ihan mahdottomiin rasittaa, siinä on riski että jos lapaa ei ole esim. tilleröity tarpeeksi hyvin tai vastaavaa, niin osalle selkää muodostuu liikaa rasitusta ja silloin jänteeseen siihen kohtaan voi muodostua rasitusjälki ja siitä kohdasta jousi lähtee yleensä hajoamaan.

Kuten sanottua, niin se on suhteellista aika pitkälle, ei välttämättä niin absoluuttista, koska siinä on niin paljon eri muuttujia tai miten sen nyt tieteellisin termein selittäisikään.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Matti Matinpoika]

Kohta on kolme viikkoa jänteiden liimauksesta, ja jousen paino ei juurikaan
enää laske. Vielä voisin antaa tuon silti levätä sen verran että tulee
suositeltu kuukausi täyteen (Sillä välin ehdin ehkä saada seuraavan jousen
selystettyä.) Jännekerroksen paksuus on nyt kahvan kohdalta 8mm ja
lapojen puolivälissä 6mm. Refleksi on lisääntynyt pari kolme senttiä, ihan
tarkkaan en osaa sanoa kun en tullut laittaneeksi alkuperäistä mittaa ylös.

Mutta missäs vaiheessa olisi kannattavaa liimata poronnahka jänteiden
päälle? Jo ennen tilleröintiä vai vasta viimeistelyvaiheessa? Kuivuessa
jännekerroksen pinnasta on tullut paikkapaikoin vielä epätasaisempi mitä se
oli heti liimauksen jälkeen. Olisiko tuota kannattavaa hioa hieman
tasaisemmaksi ennen nahan liimausta?