Jousi

[Tuukka Kumpulainen]

Professori D.W. Anthony hypoteeraa Euraasian tasankojen jousiteknologista kehitystä uudehkossa kirjassaan The horse, the wheel and language - how Bronze Age riders from the Eastern Eurasian steppes shaped the modern world (Princeton Uni, 2007) seuraavasti (vapaata amatöörikäännöstä):

"Ratsujousiammunta ei ollut kovin tehokasta ennen rautakautta kolmesta syystä:

Tasankojen pronssikautisten hautalöytöjen perusteella jouset olivat pituudeltaan metristä puoleentoista, mikä teki niistä kömpelöitä käyttää ratsailta. Näin pitkällä jousella pystyi ampumaan hevosen selästä ainoastaan sivulle (vasemmalle, mikäli ampuja oli oikeakätinen), mikä teki pitkäjousiratsusotureista haavoittuvaisia.

Nuolenkärjet iskettiin piistä tai tehtiin luusta ja niiden koko ja paino vaihtelivat suuresti, mikä viittaa ei-standardoituihin, yksilöllisiin nuolten painoihin ja pituuksiin.

Nuolten kannat oli tehty sopimaan onttoon tai halkaistuun varteen, mikä heikentää nuolta tai edellyttää erillisen, onton esivarren käyttöä kärjen kiinnitykseen. Mitä voimakkaampi jousi ja kovempi nuolen isku kohteeseen, sitä todennäköisemmin nuoli halkesi, jos varsi oli jo halkaistu kärjen kiinnittämiseksi. Ennen rautakautta yleiset ruodolliset kärjet tehtiin upotettavaksi erilliseen esivarteen, jossa oli ontto istukka puusta tai ruo'osta, kolmiomaiset kärjet kiinnitettiin halkaistuihin varsiin...A stemmed point, by definition, is mounted in a socketed foreshaft, a complex type of attachement usually found on spears and javelins rather than arrows.

Pitkät jouset, epäsäännömukaiset nuolikoot ja ei-optimaalinen kärkien kiinnitystapa heikensivät varhaisen ratsujousiammunnan sotilaallista tehokkuutta."

Sitten Anthony kuvailee, kuinka metrin mittaisen refleksikomposiitin ja putkellisten, pronssisten sarjatuotantokärkien ja aiempaa "virtaviivaisempien" nuolten käyttöönotto mullisti ratsujousiammunnan ja teki ratsujousimiehestä sotilaallisesti varteenotettavan vastuksen.

Väkisinkin tulee mieleen, että Anthony alleviivaa esirautakautisen tasankojousiteknologian surkeutta vain korostaakseen varhaisrautakautisten innovaatioiden mannerta ravistellutta merkitystä.
Olisi kiva kuulla esim. Simon kommentteja Anthonyn näkemyksiin. Onko yli metrin mittainen jousi todellakin onneton ratsupyssy? Estävätkö ei-standardoidut nuolet tuloksellisen ratsujousitaistelun?

Mistähän Anthony on saanut sen käsityksen, että ruodolliset kärjet vartetaan esivarteen, ja esivarsia käytetään keihäissä eikä nuolissa? Miehelle ei taida olla kovinkaan tuttu globaali nuoliaineisto.

Miksi nuolivarsi pitäisi halkaista kärjen kiinnittämiseksi? Eikö poikkisyyhyn sahattu lovi kelpaa metallikautiselle nuolisepälle? Onko tiukalla jännesidoksella vahvistettu, hyvin tehty loviliitos ratkaisevasti heikompi kuin putkikärkeen työnnetty nuolikeppi? Onko Anthony huomioinut sitä, että skyyttakärkien putken läpimitta on vain viisi, kuusi milliä? Kärjen takaa tuon vahvuinen puuvarsi on tuskin sen iskunkestävämpi kuin trade pointilla varustettu kahdeksan- tai yhdeksänmillinen nuolikeppi.

Jotenkin musta tuntuu, että tässä on taas yksi arkeologian professori, joka ei tajua jousihommista mitään.

[Simo Hankaniemi]

Näin on, jousihommat ovat Anthonylle selvästikin teoriaa, jota rakennellaan kirjoituspöydän ääressä. Vaikuttaa siltä, ettei Anthony tunne näiden välineiden historiaa. Hän myös kuvittelee monelle arkeologille tyypilliseen tapaan, että jokin välineiden pieni uusi yksityiskohta mullistaisi rajusti isoja kuvioita.

Hevosjousten pituudet ovat Aasiassa vaihdelleet ajasta ja paikasta toiseen. Hevosen selästä on käytetty metrisiä ja puolitoistametrisiä. Esim. kiinalaiset hevosjouset olivat ennen manchujen aikaa noin 120-130 cm:n mittaisia, mutta manchu-dynastian myötä 1600-luvulla pituutta tuli huomattavasti lisää. Ja vielä nykyisinkin hevosjousiampujat käyttävät myös näitä pidempiä jousia ja ampuvat sekä eteenpäin, sivulle ja taakse.

Hevosten selästä ampuminen tuli mahdolliseksi suhteellisen myöhään jo senkin takia, että hevoset olivat pitkään liian pienikokoisia ollakseen tehokkaita ratsuja. Piti kehittää riittävän kokoisia hevosia ja opetella yrityksen ja erehdyksen kautta kokonainen uusi aselaji, eli ratsun ja jousiammunnan yhteispeli. Ennen hevosjousiammunnan nousua sotavaunut olivat se ratkaiseva aselaji.

Muistaakseni paimentolaisuudesta eläneet hsiung-nut (en lähde nyt tarkistamaan ajoitusta) olivat ensimmäinen porukka, Kiinan pohjoisosissa, joka kykeni organisoimaan isoja hevosjousiampujien sotajoukkoja. Nämä osoittautuivat tehokkaiksi sotavaunuja käyttäviä kiinalaisia vastaan. Ratsumies oli halvempi kuin monen hevosen vetämät vaunut ja myös ketterämpi vaikeassa maastossa. Sotavaunut syrjäytyivät ja ratsujousimiehet nousivat tunnetun maailman herroiksi noin 3 000 vuoden ajaksi, kunnes tuliaseet muuttivat tilanteen 1500-luvulla.

Hevosjousiampujien nousu edellytti siis riittävän pitkälle kehittynyttä ja riittävän keskitettyä nomadista yhteiskuntaa, joka kykeni haastamaan muut kulttuurit sekä laadun että määrän avulla. Pelkkä välineiden muuttuminen ei olisi riittänyt mihinkään. Välineet muuttuivat yhdessä muiden muutosten kanssa.

[Jylli]

Äkkiseltään tulee mieleen skyyttalaiset ja Cracchuksen roomalaisarmeijan Carrhaessa lyöneet parthialaiset jousiratsumiehet 53 ekr. Ei parthialaisilla mitään ihmeellistä uutta innovaatiota ollut käytössään, vaan voitto perustui jähmeän legioonamuodostelman (jalkaväen) käyttökelvottomuuteen kuumalla tasangolla liikkuvia jousimiehiä vastaan. Englanninkielen sanonta "parthian shot" perustuu siis tuohon teeskenneltyyn pakenemiseen ja yllättävään laukaukseen taaksepäin.

Yksi jännä juttu on muuten se, että Aleksanteri suurella ja roomalaisillakin oli tukenaan jousimiehiä mutta sen ajan historiankirjoittajat vähättelivät niiden roolia. Syynä tähän oli kuulemma Homeroksen Iliaan suuri vaikutus jossa jousi miellettiin pelkurin (aasialaisen) aseeksi. Myöhemmin kyllä ei häpeilty jousen käyttöä aseena, esimerkiksi Belisarius kehitti ratsulla kulkevan jousimiehen huippuunsa ns. "sagittariuksen" muodossa 500-luvulla jkr...

[Juri]

[Simo Hankaniemi]

[Risto Rautiainen]

[T. Manner]

Elossa oleva "pelkuri" vs. kuollut Spartalainen.

Valinta ei ole kovin vaikea.

TLM
_________________
"Aina ei voi voittaa, toisinaan ei pääse edes tasoihin ja joskus häviäminenkin on mahdotonta."

[Ilkka Seikku]

[heikki]

Teorian tarkoitus on olla ilmiön sellainen kuvaus, jonka selityspiiriin mahtuu mahdollisimman suuri osa ilmiön käytännön tapauksista. Tällöin tullaan siihen, että käytäntö on paras teoria.

Tuo Seikun tulikivijuttu on minusta erinomainen esimerkki. Käytännön kokeilujen perusteella esitetään teoria, joka selittää tulikivien ja -orien muotoilun. Nyt kuka tahansa voi ottaa teorian koeteltavakseen ja kumota sen empiirisellä näytöllä - ja esittää uskottavamman teorian.

[T. Manner]

Taitaa olla alunperin ranskalainen:

"No niin onnistuit todentamaan käytännössä, että homma toimii, mutta entäs teoriassa?"

Juteltuani eri arkeologien kanssa olen huomannut, että nimenomaan naisilla on taipumus kehittää jokin myyttinen selitys ja funktio yksinkertaisille jokapäiväisille esineille ja asioille.

Mielenkiintoinen havainto tuosta on, että vastaaja ei ollenkaan kiinnittänyt huomiota onnistuneeseen tulentekoon! Eihän sille ole merkitystä symboliikan rinnalla!

TLM
_________________
"Aina ei voi voittaa, toisinaan ei pääse edes tasoihin ja joskus häviäminenkin on mahdotonta."

[Simo Hankaniemi]

[Jylli]

[wilskman]

ote arkeologia ? suomi sanakirjasta:

kulttiesine ? minulla ei ole harmainta aavistustakaan, mistä on kyse (hedelmällisyyskultti ? siitä on liian kauan, kun sain viimeksi).

Jos piruillaan akateemisille tutkijoille, niin kannattaa ehkä muistaa, että yliopistoista tulee paljon erilaista tavaraa. Osa hölmöä, osa ei. Käytännön jousiammuntakokemustakaan ei olisi tarvittu sen selvittämisessä, että aropaimentolaiset käyttivät yli puolitoistametrisiä jousia ihan kätevästi hevosen selässä. Mantsujen jousten pituudeksi on mainittu jopa 196cm. Kirjoista nämäkin tiedot on tietysti revitty.

Jos käytännön suhteen kokemattomat akateemiset tutkijat menevät joskus arveluissaan metsään, niin kyllä sitä tekevät monesti myös käytännön asioissa kokeneemmat ei-akateemikotkin. Näillä voivat esimerkiksi tiedot lähteiden tulkintaan liittyvistä ongelmista olla joskus aika pinnalliset.

Hsiung-nu konfederaattio muodostettiin n. 200 eKr Kiinan pohjoispuolella, mutta kyllä jo sitä aikaisemmin kimmeerit olivat aiheuttaneet ongelmia Vähässä Aasiassa 700-600-lukujen taitteessa eKr ja on mahdollista, että jo vähän aikaisemmin arojen ratsupaimentolaiset olisivat käyneet hävittämässä Kiinan pääkaupungin (voi olla, että Hankaniemi sekoitti tähän tapaukseen, samoilta seuduilta nuo arolaiset ovat tulleet).

Jousimiehet olivat kreikkalaisissa armeijoissa aina vähemmistö. Osin Hankaniemen mainitsemista syistä ja osin sen takia, että heitä halveksittiin. Tulee kuitenkin myös muistaa, että kreikkalaisten suosimissa avoimissa kenttätaisteluissa he eivät olleet vahvimmillaan raskasaseisia jalkamiehiä vastaan. Jos raskas jalkaväki teki rynnäkön, niin jousiampujat ehtivät ampua vain muutaman nuolen ennen kuin piti paeta. Lähinnä kevytaseiset pärjäsivät raskasaseisia vastaan, jos heillä oli mahdollisuus häiritä näitä pitkäkestoisesti. Kuitenkin suhteellisen pieni joukko omia jousi/heittokeihäs/linkomiehiä pystyi pitämään viholliskevytaseisia sen verran etäällä, että ei näistä ollut vakavaa vaaraa hopliiteille.

On kyllä todisteita (esimerkiksi Rafiasta 217 eKr), että hellenistiset hallitsijat käyttivät ratsuväkeään nyrkkinä ihan Aleksanterin tapaan.

[Väiski 480]

[Simo Hankaniemi]

Laajamittainen raudan käyttö alkoi nykyisen Turkin alueella 1200 eaa. ja levisi sieltä muualle. Komposiittijouset ovat tätä vanhempia. Sumerilaisessa steelassa 2000-luvulla eaa. on mahdollisesti kuvattuna komposiittijousi. Ja nämä jouset olivat käytössä noin 1700 eaa., kun hevosten vetämät sotavaunut alkoivat yleistyä. Sotavaunuissa olevista komposiitti-jousiampujista tuli johtava aselaji muutamaksi vuosisadaksi.

Noin 1700 eaa. hyksot valtasivat tällä menetelmällä Egyptin, hieman myöhemmin Mesopotamia joutui saman kohtalon alle, sitten Induksen sivilisaatio ja noin 1400 eaa. Iranin tasangoilta jyryyttivät komposiitti-vaunumiehet ja valtasivat Pohjois-Kiinan perustaen Shang-dynastian, joka oli alueen ensimmäinen keskusjohtoinen valtio.

Tällöin elettiin siis pronssikautta ja jousityyppi, joka pysyi laajassa käytössä 1800-luvulle saakka oli yleinen ainakin Lähi-idän ja Kiinan välisellä alueella. Ratsujousimiehiä ei ollut.

Egyptiläisessä taiteessa kuvataan ratsumies 1350 eaa., mutta kyseessä ei ole ratsusotilas. Vasta 700-luvulla eaa. Assyriassa hevosjalostus oli edennyt pisteeseen, missä jousimiehet nousivat ratsaille. Aselaji oli kuitenkin vielä kehittymätön. Assyrialaisissa korkokuvissa esitetään ratsujousimiesten toimivan pareissa, yksi ampuu ja toinen ratsastaa rinnalla pidellen kummankin hevosen suitsia. Assyrian imperiumi tuhoutui 605 eaa. ratsastavien skyyttien ja muiden kansojen hyökkäyksiin.

Rautakautta oli siis eletty jo noin 600 vuotta, ennen kuin ilmestyi ensimmäinen sotilaallisesti merkittävä ratsastajakansa, skyytit. En muista nähneeni rautaisia skyytti-nuolenkärkiä, ne ovat kaikki olleet pronssia. Eivätkä skyytit olisi Assyriaa omin voimin kaataneet, ilman meedialaisten ja babylonialaisten liittolaisten apua.

Kiinassa ratsastavat jousimiehet alkavat saada merkitystä Taistelevien valtioiden -kauden (403-221 eaa.) lopulla ja Han-dynastian ajalla (Läntinen Han 206 eaa. - 9 jaa.) Hunnit alkoivat tällöin hyökkäillä. Kiinan ensimmäisen oman ratsastavan jousimiesarmeijan loi kuningas Wuling (325-298 eaa.) Aatelisto vastusti Wulingin tuomia uudistuksia.

Merkittävimmät ratsastavien jousimiesten luomat imperiumit olivat turkkilaisten ja mongolien, siis pari vuosituhatta raudan yleistymisen jälkeen. Näiden imperiumien luomiseen tarvittiin hyvin paljon muutakin kuin "virtaviivaisempia nuolia"; Sumerin ja muiden sivilisaatioiden perua oleva byrokraattinen kyky yhdistyneenä nomadisen elämäntavan antamaan sotataitoon, kuntoon ja koulutukseen.

Manchut (tai mantsut) olivat muuten pitkälle kiinalaistuneita ennen valtaan nousua 1644 ja Qing-dynastian perustamista. He eivät olleet varsinaisia hevosnomadeja. Manchujen pitkät jouset olivat siis lähinnä jalkaväkijousia, joita käytettiin hyvällä menestyksellä myös hevosen selästä.

[Jylli]

Hienoja havaintoja, Simo ! Onko muuten olemassa mitään yleisteosta / artikkelia komposiittijousten kehityksestä vai oletko haalinut tietosi eri lähteistä?

[Simo Hankaniemi]

[Jylli]

Kiitoksia, vähän epäilinkin että kattavaa yleisteosta ei aihelueelta ole olemassa. Kyllä olisi oikeastaan jonkun aika kirjoittaa teos jousista esimerkiksi sodankäyntivälineenä hieman laajemmastakin perspektiivistä kuin pitkäjousista ... Tuosta tuli muuten mieleen että Aleksanteri Suuren on väitetty käyttäneen ensimmäisenä katapultteja (joissa oli siis komposiittijouset) kenttätykistönä, olikohan Granicus-joen taistelussa? Pitääkin tarkistaa...

[Arwi]

http://www.atarn.org/chinese/scythian_bows.htm

artikkelin lopussa jonkinlainen lähdeluettelo innokkaille.

[jkekoni]

Ovat muuten noi skyyttijouset sen verran omitusia virityksiä etten aiemmin uskonut niiden olevan muutakuin taitellisia/arkkeologisia väärinymmärryksiä, mutta
nyt olen nähnyt niin paljon kuvia atarnilla, niin on kait pakko uskoa että tollaisia on oikeesti käytetty laajemmin.

[Simo Hankaniemi]

[T. Manner]

Jos en nyt ihan väärin muista niin siellä on ketju replikan rakentamisesta. Tuo muotohan on seurausta yrityksestä saada mahdollisimman paljon taivutettavaa lapaa minimi lineaariseen tilaan. Menee mutkalle ihan kuin itsestään!

TLM
_________________
"Aina ei voi voittaa, toisinaan ei pääse edes tasoihin ja joskus häviäminenkin on mahdotonta."

[Rakonczay]

Onko tietoa siitä käyttivätkö mongolit jalustimia hevosissaan?
Hunnien 9-vuosisadan euroopan tuhoamista ratsujousimiehinä on perusteltu mm jalustimien käytöllä. Länsi- ja keskieuroopassa niitä ei sitä ennen tunnettu.
Jalustimet ymmärtääkseni helpottavat hevosen käsittelyä ilman käsiä.

[jkekoni]

Toi on kuva rekonstruktiosta. Tässä originaaleja arkkeologisia löytöjä.

http://www.atarn.org/chinese/Yanghai/yanghai.htm

Toi rakenne on lievästi sanottuna omituinen ja sisältää hankalia yksityiskohtia, jotka eivät ole mielestäni järkeviä eivätkä visuaalisia. Esim sarven pala ytimessä.

Lisäksi toi kahvan muoto jossa on voimakkaan rekurvi kahva, mutta sitten
lavat lähtevät kuitenkin defleksiksi.

http://198.170.107.188/phpBB2/viewtopic.php?t=1245&highlight=scythian
http://198.170.107.188/phpBB2/viewtopic.php?t=1245&highlight=scythian
http://198.170.107.188/phpBB2/viewtopic.php?t=705&highlight=scythian

[T. Manner]

[wilskman]

Mongolit tunsivat jalustimen. Ensimmäisenä Euroopassa jalustimia käyttivät todennäköisesti avaarit, jotka saapuivat Unkariin 500-luvun toisella puoliskolla. Reilu sukupolvi tämän jälkeen bysanttilainen sodankäynninoppikirja Maurikioksen Strategikon ohjeistaa omia ratsumiehiä käyttämään niitä. Tuo ajatus jalustimen suomasta yliotteesta kuulunee niihin teorioihin, jossa väkisin koetetaan etsiä jokin teknologinen selitysmalli. Tämä Anthonyhan tuntuu olevan siitä hyvä esimerkki.

Kirjoitin itse Tekniikan Waiheisiin kaksi-osaisen artikkelin Yhdistelmäjousi Euraasian sotahistoriassa? (Tekniikan Waiheita 4/2006 ss. 20-28 ja 1/2007 ss. 22-34). Siinä on myös bibliografia.

[pyssymies]

Käyttivätkö muuten intiaanit jalustimia?

[Nanook - pakkasen poika]

[Juri]

Olen nähnyt livenä Kassain oppipoikien toimia hevosen selässä, eivät käyttäneet jalustimia eivätkä edes satulaa. Hyvin näytti silti jousella ampuminen onnistuvan täydessä laukassa.

[Simo Hankaniemi]

[wilskman]

Jo varhaiset kreikkalaiset falangit saavuttivat suuria voittoja persialaisista ja monista muista jousiin luottavista kansoista ja he olivat arvostettuja palkkasotureita. Erilaisten päihdyttävien aineiden käyttö ennen taistelua on ollut tavallista ?soturikansoillekin?.?Ikuisesti? voivat paeta lähinnä arojen paimentolaiset. Paikallaan asujat ovat pulassa, jos heidän peltonsa ja asumuksensa hävitetään. Itse asiassa roomalaiset ja kreikkalaiset pärjäsivät yllättävän hyvin erilaisia vuoristoheimoja vastaan ? varsinkin sen jälkeen kun pääaselajin muodostaneiden raskaiden jalkamiesten rinnalle oli hankittu kevytaseisia.

Vaikka 300-luvulla eKr Kreikassa kokeiltiinkin hopliittien kevytversioita kevytaseisten takia, niin lopultahan vallitsevaksi soturiryhmäksi kohosivat makedonialaistyyliset falangitaistelijat pitkine keihäineen. Heillä oli aiempaa kevyempi varustus, mutta lähinnä kustannussyistä ja pitkän keihäänsä takia he oikeastaan sopivat huonommin taisteluun kevytaseisia vastaan kuin varhaiset hopliitit.

Tehokkaimmat armeijat ovat yleensä sellaisia, jotka koostuvat useammasta yhteistoimintaan pystyvästä aselajista.

[Jylli]

[Tuukka Kumpulainen]

Karpowiczin skyyttareplika. Häröimmän näköinen jousi evah! Ihan kuin joku olisi notkistanut suolatikun ja väännellyt sen arkkityyppisen renessanssijousen muotoon, paitsi että tämä vetää 120 paunaa ja ampuu nuolen ihan oikeasti. Jousella on pituutta 132 cm ja voisin lyödä vetoa, että on kätevä käytellä hevosen selästä.

[Jylli]

Jumaleissön !!!!

Tollasiahan renessanssiajan taideteoksissa amor / putto käyttelee mutta että 120-paunaa ja tuolla muodolla, huh huh! Äimistykselläni ei ole limeksiä...

[jousipata]

[Martti Auer]

[Smirkelimies]

...tästäkin on varmaan ollut täällä juttua ennenkin; mongolien silkkipaita nuolivammojen ehkäisijänä:

http://netsword.com/ubb/Forum2/HTML/000422.html

"It was not claimed that the shirt would stop arrow penetration, but the fabric would be drawn into the wound around the head of the arrow. Its utility was in being able to aid the withdrawal of the arrow by preventing any barbs on the arrowhead engaging flesh. Rather then having to push the arrow through the victim and then cutting off the arrowhead in order to withdraw the shaft, the silk shrouded arrow could be pulled out with the head on when the silk is stretched to pull flesh away from the barbs."

Jäi jotenkin mieltä vaivaamaan, että vetikö nuoli todella silkkikangasta mukanaan haavaan jolloin nuolen sai vedettyä kankaan avulla pois? Minun englannin kielen taidot on aika huonot, en ole varma tajusinko asian oikein. Vaikea uskoa ettei nuoli olisi puhkaissut paitaa mutta ehkä löysä kangas menee nuolen mukana haavaan. Linkissä arvellaan että silkistä olisi tehty jonkin sortin esikevlaria jopa. Mitenkähän lienee. Tulee joskus nosteltua vanhoja kuluneita aiheita, kun ei jaksa ihan kaikkia ketjuja lukea läpi.

Taas yksi "pittäis kokkeilla" -juttu mitä en saa kuitenkaan aikaiseksi kokeilla: silkkipaita säkin päälle ja laukaus. Taidan olla rohvessori ainesta...

[Smirkelimies]

...kokeilu pitäisi varmaan tehdä käyttäen pellin palan ja silkkipaidan yhdistelmää. Metallihaarniska saattaa tylsyttää leikkuriterää niin paljon että silkkipaita ei mene rikki. :

Taitaa olla höpölegenda koko silkkipaitatouhu.

[wilskman]

[T. Manner]

Silkki on huomattavan luja kuitu, josta japskit taisivat tehdä (ainakin kokeeksi) sirpale- ja luotiliivejä isojen sotien välissä. Siltä kantilta tuo ei ole aivan mahdotonta, mutta en kyllä menisi löymään vetoa asiasta.

TLM
_________________
"Aina ei voi voittaa, toisinaan ei pääse edes tasoihin ja joskus häviäminenkin on mahdotonta."

[Juri]

Silkkikravatti broilerille ja leikkuria perään!
Taas tuli minivarsijouselle töitä.
Epäilen kyllä että silkkiin tulee reikä.

[Smirkelimies]

[Smirkelimies]

Testasin taulukärjellä silkkiin. Kyllä kangas lähtee kärjen mukana maalin sisään ainakin taulukärjellä. Terävin kärki puhkaisee kankaan, mutta tärkeintä lienee että silkkiä jää mahdollisten väkästen kohdalle. Saattaa se sittenkin toimia.

Tuon karhusen rinnassa olevan paistetun kananmunan nuoli sen sijaan läpäisee, munakas kannattaa siis syödä sodan melskeessä.

[tuomas]

Tulin muuten vahingossa testanneeksi vähän tämän tapaista juttua jotain vuosi sitten: puhki palanut patalappu oli oikeasti huono juttu ripustaa vaahtomuovitaustaan, koska se meni taulukärkisen nuolen mukana taustan sisään jättäen aikamoisen reiän. Jos siis tuhti silkki on alimmaisena kerroksena muiden kuteiden etc alla, niin sanoisin että plausible.

Tuomas

[T. Manner]

Eli muiden vaatteiden alla sopivasti rypytetty silkkipaita (jotta saadaan löysää) on saattanut toimia.

TLM
_________________
"Aina ei voi voittaa, toisinaan ei pääse edes tasoihin ja joskus häviäminenkin on mahdotonta."

[Smirkelimies]

[Simo Hankaniemi]

Museoissa nähtyjen aasialaisten sotanuolten kärjet ovat usein yllättävän pienikokoisia, eivätkä välttämättä leikkurityyppiä. Saattaa olla, että jos tällainen nuoli tulee suhteellisen pitkältä matkalta ja lävistää ensin levyhaarniskan ja sen alla kenties olevan silmukkahaarniskan, niin alimmaisena olevasta silkkipaidasta ei ehkä mennä enää läpi.

Testeissä tunnutaan yleensä ammuttavan läheltä, mutta käytännössä nuoli tulee tavallisimmin kaukaa, eikä ole tehokkaimmillaan osuessaan. Kymmenestä metristä ammuttu koe ei siis todista mitään asiasta. Lisäksi silkkipaitaa kannatti käyttää, vaikka se olisi antanut vain vähäistä etua. Yksittäistapauksen kohdalla se saattoi ratkaista, että jäikö henkiin vai kuoliko. Nykyaikainen sotilaskypäräkään ei pysäytä luotia, mutta silti sitä kannattaa käyttää.

[Smirkelimies]

http://www.silkki.com/ominaisuudet.htm

"yksittäinen silkkikuitu on vetolujuudeltaan sitkeämpää kuin saman paksuinen teräs."

[T. Manner]

[Smirkelimies]

Joo, varmaankin lopullinen lujuus on riippuvainen monista tekijöistä.

Löytyi mukavia museokuvia:

http://asianhistory.about.com/od/profilesofasianleaders/ss/genghiskhanexhibitgallery.htm

Muun muassa mongolisoturirekonstruktio ja hurjan näköinen tykki: Mongolien tripelcrossbow.
Hevosella saattaa olla silkkipanssarointia ainakin osittain tuossa kyljessä.