Jousi

[Matti]

http://groups.msn.com/Jousipyssyjutut/shoebox.msnw

Tuolla on vähän kuvia ja sepostusta jos jotakuta kiinnostaa. Projektina on marjakuusijousi, ELB. Laitan lisää kuvia kunhan homma etenee hissukseen. Ja myös kommentteja voi sinne heittää.

[Guest]

Kuva 150# jousen kanssa poseeraavasta henkilöstä on Mark Stretton, joka poseerasi itsensä juuri Guinesin ennätystenkirjaan ampumalla yli 200# marjakuusi sotajousella, jonka Bickerstaffe oli valmistanut.

[Simo Hankaniemi]

Kivoja kuvia. Pähkinäpensas onkin vähän harvinaisempi jousipuu. Minäkin tein siitä joitakin jousia 1970-luvulla ja eka jännejouseni 1982 oli myös pähkinäpensaasta.

Ymmärsinkö oikein, että poseeraat tuossa yhdessä kuvassa 150-paunaisen jousen kanssa? Kova suoritus.

[Matti]

Tänks!
Nuo muut kuvat ovat vaan aiheeseen liittyvää matskua, eli netistä kerättyä kamaa.

[M. Haverinen]

Haasteellisen näköinen marjakuusiaihio. Mistä moisen tilasit ja saako saapuvaan kalikkaan ja sen ulkonäköön vaikuttaa itse mitenkään?

Ja hyviä kuvia aiemmista projekteistasi!

[Matti]

Kiitosta vaan!
Myyjä on nimeltään Ted Fry ja löytyy osoitteesta www.raptorarchery.com
Hänelle voi kirjoittaa sähköpostia ja siten kysellä löytyykö tietynlaisia kalikoita. Kannattaa määritellä ne mahdollisimman tarkkaan, esim vuosirenkaiden määrä, mutkaisuus, pituudet, leveydet, käyryys, oksaisuus jne. Ja pyytää myös tarkka kuvaus siitä mitä vastaavaa löytyy. Kaksi kertaa olen tilannut ja puut ovat olleet hyviä. Paketti saattaa mennä tulliin jolloin tulee ALVia päälle, mutta kantsii mainita että sitä ei makseta lähetyskuluista. Kaksi billettiä maksaa noin $90 + rahtikulut $50 kotiovelle toimitettuna UPS:llä VISAlla vinguttaen. Jos marjakuusi ja osage kiinnostaa niin suosittelen tätä kauppaa.

[Matti]

Vastaan tässä edellisiin kysymyksiin.

Tuo marjakuusipökkelön grain on onneksi aika suoraa pituussuunnassa jonka huomasin hieman lohkomalla puuta sivusta. Pikkuisen pitää höyryttää ja taivuttaa toista lapaa jotta jänne asettuisi oikeaan linjaan. No problemos.

Ei ole puuta mulla myytävänä kun sitä kerrankin sain Itse asiassa varalla on vielä 2 mutkatonta billettiä marjakuusta ja 2 osagea, oujee! Noista pitäis irrota askartelun iloa moneksi illaksi.
Eräässä Kotkan kaupungin puistossa kasvaa 2 komeaa paksua marjakuusta... yöllä sinne vähän sahailemaan... hehe.

Juu, jänneselkä olisi jousen kestävyyden kannalta hyvä juttu, mutta kuulemma jos noudattaa tarkkaan ohjeita ja puu on hyvää, jousen pitäisi kestää hyvin normaalia käyttöä. Ajattelin silti vahvistaa billettien liitoskohtaa paksusti raakavuodalla kädensijankohdasta selkäpuolella, varmuuden vuoksi. Saan myös siten lisää pyöreyttä hyvää otetta varten.

Edellinen marjakuusi-ELB oli mielenkiintoinen ampua, ennenkuin se hajosi. Vaikka sitä ei ollut vielä viritetty niin siinä oli jytyä, pieni hand shock ja tasainen vetotuntuma. Ehkä siinä puulajissa on jotain...

[Simo Hankaniemi]

Eri puulajisilla jousilla on kieltämättä oma fiiliksensä ammuttaessa. Marjakuusi tuntuu hyvältä, mutta aika monen pojan marjakuusijouset ovat paukkuneet poikki, joskus ilman näkyvää syytä. Marjakuusella ei tunnu olevan tätä niin sanottua staying poweria. Tai tietysti se riippuu paljon siitäkin, missä puu on kasvanut. Parasta on kai vuoristossa vaikeasti kasvanut tiheäsyinen versio.

[MikaNuotio]

[Simo Hankaniemi]

No, tarkoitin tällä "staying powerilla" kestävyyttä. Ainakin minun kokemuksieni mukaan marjakuusi on usein hauraan oloinen. Meillä on kyllä ehjänä vielä kaksi marjakuusijousta. Toinen oli jo valmiiksi hyvin myötäkäyrä ja emäntä sillä ampui ehkä vuoden verran, kunnes sai uuden jousen. Toinen jousi on kestänyt ehkä sen vuoksi, ettei sitä ole käytetty juuri ollenkaan.

Jos joku tarjoaisi jompaa kumpaa kahdesta hyvän näköisestä jousipuusta, marjakuusta ja osagea, niin valitsisin empimättä osagen.

[MikaNuotio]

Ok.

Eikös Osage ja Hikkori olekkin paremmin soveltuvia juuri leveälapaiseksi lyhyeksi jouseksi ja Marjakuusi parempi pidempänä ja paksumpana kun Marjakuusella on tärkeätä saada hyödynnettyä mahdollisimman paljon vuosirengaskavua eikä taida Marjakuusen pintapuusta tullakkaan jousta siten kuin Osagen tai Hikkorin pintapuusta tulee siltä osain mikä on suoraan kaarnan alla. Marjakuusessa tuo on vitivalkoista ja aika paksu kerros ettei siitä taida helposti ohuempaa lyhyttä jousta tehdä ?

[Simo Hankaniemi]

Näinhän se on, mutta puhunkin juuri tällaisista oikeaoppisista pitkistä kapeista marjakuusijousista. Useimmat näkemäni suomalaiset marjakuusijouset ovat olleet juuri sitä mallia. Omituisen usein niiden ura vain on jäänyt lyhyeksi. Tällä en tarkoita sitä, etteikö marjakuusesta voisi saada myös kestävän jousen. Useimmat näistä suomalaisista jousista on tehty kotimaisesta marjakuusesta, jonka laatu ei liene sama kuin vaikkapa Oregonin marjakuusella.

Kataja käyttäytyy usein vähän samalla tavalla kuin kotimainen marjakuusi, eli puoli vuotta kaikki menee hienosti, mutta sitten erään kerran peli räjähtää neljään palaan.

Tein ensimmäisen marjakuusijouseni joskus 1989. Se oli aika tiukka peli, heitti paremmin kuin 75-paunainen hikkorijännejouseni. Mutta ehdin ampua vain ehkä 50 laukausta, kun Se tapahtui. Ehkä sisäänajossa oli puutteita, olisi pitänyt antaa sen olla vireessä muutamia tunteja ennen ekaa käyttöönottoa.

[MikaNuotio]

Eivät kuitenkaan pakkasessa ampuneet ?

[Matti]

Onkos Simolla tietoa mitä marjakuusilajiketta täällä kasvaa? Taxus Battacaa vai japanilaista Cuspidataa? Mistäpäin löytyi kotimaista?

[Matti]

http://www.archerysociety.org/BowMakingLong.html

Vähän lisää juttua marjakuusijousista...

[Mika]

"Most longbow wood used in northern Europe was imported from Iberia, where climatic conditions are better for growing the knot-free yew wood required."

http://www.answers.com/topic/yew

Toisaalta:
"The British, large consumers of yew, made a trade agreement with Italy (for Italian yew wood was known to be of superior quality) that with every import of wine a trunk of yew would accompany it."

Marjakuusesta:
http://www.xs4all.nl/~marcelo/archery/library/books/book_of_archery/chapter08/chapter8.html
http://www.xs4all.nl/~marcelo/archery/library/books/book_of_archery/chapter08/chapter8_2.html
http://www.xs4all.nl/~marcelo/archery/library/books/book_of_archery/chapter08/chapter8_3.html
http://www.xs4all.nl/~marcelo/archery/library/books/badminton/docs/chapter17/chapter17_2.html

Lähde:
http://www.xs4all.nl/~marcelo/archery/library/

[Simo Hankaniemi]

Pakkasella ei liene osuutta noihin mainitsemiini marjakuusijousien räjähdyskuolemiin. Liika kuivuminen voi joissakin tapauksissa olla vaikuttava tekijä. Ja myös katajajousten kohdalla olen huomannut, että aika usein niiden hajoaminen tapahtuu tammi-helmikuussa. Keskuslämmityshuoneistossa kosteusprosentit menevät varmaan alas siihen aikaan vuodesta. Alle 10 asteen pakkasen ei kai pitäisi puuta hajottaa ja sitä kylmemmässä ei muutenkaan viitsi ammuskella.

Kokemieni marjakuusten tarkemmasta lajimäärityksestä en valitettavasti tiedä. Olen vuosia sitten saanut muutamia tällaisia aihioita kavereilta, jotka ovat luoneet suhteita puutarhureihin. En erota marjakuusilajeja toisistaan. Mutta eiköhän niiden kaikkien pitäisi periaatteessa olla toimivia puita, jos kasvupaikka on sopiva eikä ilmasto liian "helppo".

[Matti]

Tässä vähän nippelitietoa lisää...

Suomessa menestyy ainakin tuo Cuspidata, mutta ilmeisesti sitä kasvaa vain kaupungeissa koristepuuna ja sitä on istutettu aika vähän. Jos joskus eksytte Kotkaan, niin käykääpäs katsomassa SiIbelius-puiston nurkalla kahta komeaa puuta Hauskan näköinen puulaji.

Luin muuten jostain sellaisenkin jutun että toiselta puolen laho marjakuusirunko oli aivan loistavaa jousenrakennusainetta, sillä puu oli pyrkinyt kasvamaan terveelle puolelle kahta energisemmin ja siten muodostanut tiheät ja moniluikuiset vuosirenkaat.

Koska marjakuusi voi olla koiras tai naaras, on jotain väittelyä ollut kumpi sukupuoli olisi parempi jousihommiin. Mielestäni sellainen menee aika nipoksi!

Ahvenanmaalla lienee Suomen suurin marjakuusi ja siellä esiintyy vähäsen Battacaa villinä, enimmäkseen pusikkoina ei puina.

Kotitaloni seinustalla kasvaa Cuspidataa... ärsyttävää kun on vielä liian pientä, mutta hyvää runkoa pukkaa. Ja tieni bussipysäkille on reunistettu kauniin jalavin... kidutusta...

[Simo Hankaniemi]

Omat puuni ovat varmaankin sitten cuspidataa. Joissakin niistä oli epäilyttäviä vihertävänharmaita värivirheitä itse puuaineessa. Saattoi olla jotakin tautia tai lahottajaa liikkeellä.

Minäkään en jaksa uskoa, että puun sukupuolella olisi niin ratkaisevaa merkitystä laadulle. Jos toinen sukupuoli olisi ratkaisevasti heikompi, niin koko lajihan olisi vaarassa kadota luonnonvalinnan viemäriin. Kun marjakuusi kasvaa vaikeissa oloissa vuorillakin, niin kyllä molempien sukupuolien täytyy olla täysivillaista kamaa.

[Tuukka Kumpulainen]

Joskus kymmenen vuotta sitten amerikkalaiset lonkkarirakentajat intoilivat viinivaahterasta, joka toimii kapeassa ja pyöreävatsaisessa jousessa aivan kuin hyvä marjakuusi mutta on paljon kestävämpää. John Strunk puhui "mystisistä pettämisistä" jotka ovat jopa Oregonin vuoristossa kasvaneesta laatujutikasta tehdyille jousille ominaisia. Mieleeni tulee kymmenkunta jousipuuta joita ottaisin itse vastaan mieluummin kuin parastakaan marjakuusisteiviä.

[Tuomo]

Mitkä ovat nuo kymmenkunta lajia, jotka ovat "parempia" (paremmuus ei ole aina niin yksiselitteistä) jousentekoon kuin marjakuusi, ja miksi. Oletettavasti tarkoitetaan yksipuista jousta, ilman mitään (jänne)vahvistuksia. Entäpä mitkä lajit sopisivat hyvin yhteen (selkä ja vatsa eri lajia)? Olisi kiva lukea käyttäjien kokemuksia ja näkemyksiä.

[Simo Hankaniemi]

Itse asettaisin marjakuusen edelle paitsi hyvän osagen myös omenapuun, luumupuun, valeakaasian. Sitten on sellaisia, joista minulla ei ole mitään kokemuksia, mutta epäilen niitä marjakuusta luotettavammiksi, kuten orapihlaja, mulperipuu, päärynäpuu, kultasade. Ja hikkorikin on varsin luotettava. En ole itse rikkonut koskaan hikkorijousta, mutta Auer onnistui elokuussa räjäyttämään yhden pitkän hikkorijouseni vastoin kaikkia todennäköisyyksiä.

[Matti]

Tässä kun katselee omaa harrastamista ikäänkuin ulkopuolisen silmin niin huomaa miten alkutaipaleella on PAKKO saada kokeiltua legendaariset jousipuulajit eikä koivut ja tuomet oikein innosta. Veikkaan että kuitenkin lopulta päädyn kotimaassa kasvaviin lajeihin ja silloin kyseeseen tulee optimoinnin taidon opetteleminen - kaikki puusta irti. Meillä kuitenkin pitäisi olla ihan hyvää puutavaraa tääsä maassa. Ehkä kyseessä on jonkinlainen vuosia kestävä jousentekijän kehityspolku?

[Tuukka Kumpulainen]

No tässähän näitä:

Kultasade (Laburnum sp.), mm. gallien jousipuu, Italiassa, Sveitsissä, epäilemättä muuallakin jo ammoin käytetty materiaali. Jotain sen laadusta kertoo, että 1800-luvun sveitsiläiset jousenrakentajat, jotka elivät parhaiden alppimarjakuusimaiden äärellä, suosivat kultasadetta. Book of Archery'ssä (1840) kultasadejousten kerrotaan kestävän 50 vuotta heiton heikkenemättä. Nykaikana kultasateesta jousia tehneet ovat aivan myytyjä, mm. erään italialaisen jousenrakentajan mukaan kultasade on täysin värimulperin (myös listalla) veroista jousipuuta, mutta helpompaa työstää. Arvoa on myös sillä, että kultasade on todella hyvän näköistä puuta (syvän ruskeankirjava sydän, kontrastina luunkeltainen manto), joka kiillottuu peilinsileäksi.

Värimulperin ohella "argentiinan osage" eli fustic (Maclura tinctoria), samaan sukuun kuuluva, erinomaisen luja ja elastinen puu, joka on, toisin kuin tunnetumpi sukulaisensa, suorasyistä ja oksatonta puuta.

Okan (Cylicodiscus gabunensis), lujuusominaisuuksiltaan suhteessa massaan Afrikan hulppein puulaji.

Guajakkipuu "Lignum Vitae" (Guaiacum officinale), maailman tihein kaupallisesti merkittävä puulaji (OP n. 1,35), täysin immuunia laholle ja kolhuille (ylittää kestävyydeltään teräksen mm. sukellusveneiden moottorien akseleissa). Dramaattisen näköistä. Tästä puusta tehdyn jousen käyttöikä ylittänee ihmisiän.

Snakewood (Brosimum guianensis) aikoinaan suosittu jousipuu, tätä nykyä todennäköisesti maailman kallein puulaji (käsivarren mittainen hyväkuvioinen palikka tätä voi maksaa 200 USD). Kolmanneksen tiheämpää kuin vesi. Visuaalisesti uniikki puu.

Greenheart (Ocotea rodioiei), klassinen lonkkarivatsapuu, jonka lujuusominaisuudet ovat äärimmäisen hyvät (käytetään nykyisin mm. perhovapojen valmistukseen).

Jo edellä mainittu viinivaahtera (Acer circinatum) - toimii kuin marjakuusi, mutta paljon luotettavampi.

Bulletwood eli massaranduba (Manilkara bidentata), toinen klassinen lonkkaripuu, jonka vetolujuus ja elastisuus ovat tätä kokeilleiden mukaan todella hyvät. Myöskin helppoa höyrytaivuttaa, toisin kuin monet vastaavat puut.

Jänönvihma (Cytisus scoparius), Suomessakin paikoin esiintyvä hernekasvi, jonka puuaines on erittäin elastista, lujaa ja hyvännäköistä. yksi Tim Bakerin suosikeista.

Oliivipuu (Olea europea) yksi vanhimmista, Lähi-Idässä vähintään 6000 vuotta käytetty jousipuu, Euroopan toiseksi tihein puulaji. Erittäin hyvän näköistä, vahvaa ja kestävää.

Sitruspuut: appelsiini, sitruuna ym. Erittäin tiheitä, vahvoja puulajeja, joita olisi hyvin mielenkiintoista kokeilla.

Australiassa on myös monta todella hyvää jousipuuta, joita on vaikea tai mahdoton löytää kansainvälisiltä markkinoilta. Ainakin Red Ironbark ja Mulga ovat puita, joista saisi pitkäikäisiä, nopeaheittoisia, lyhyitä ja kapeita metsästysvahvuisia jousia.

[Tuomo]

Mitenkäs sattuikin - minulla on kellarissa halkaistu pöllinpätkä kultasadetta, halkaisija noin 10 cm, suora ja oksaton, eikä kuivumishalkeamia. Ainoa ongelma on, että se on pätkä, pituutta 59 cm. Huomasin viime keväänä eräällä rakennustyömaalla ison kaadetun kultasateen, ja kun tiesin puuaineen kauniiksi, hain sen pois. En ajatellut lainkaan jousta ja pätkin rungon rinkkaan sopiviksi paloiksi... Saaneeko tuosta sitten enää kelvollista jousta?

Entäs sitten suomalaiset puulajit, olisi hienoa lukea näkemyksiä ja kokemuksia niistäkin. Esimerkiksi raita, pihlaja, haapa, tuomi, poppelista joku joskus jotain kirjoittikin positiiviseen sävyyn. Ja paljon muita lajeja

[Matti]

Täytyy tässä todeta että tuo Kumpulaisen laatima lista on ollut ainakin omalla kohdallani yksi tämän foorumin mielenkiintoisimpia postauksia. Kiitos tästä!

Tuli mieleeni että mitäs jos perinteinen kaarnan alla oleva kerros ei olekaan aina optimaalisinta ainesta... kuten osage orangen kohdalla. Esim työstän juuri kotimaista vaahteraa sopivaan kuivumispaksuuteen ja tukissa oleva tumma sydänpuu herätti kysymyksiä. Tällainenkin puulajikohtainen oikeat kerrokset kertova lista olisi arvokas.

[Mika]

KULTASADE http://www.studionet.it/cenni/maggioc.htm

FUSTIC

Puuta on vaikea kuivata, koska sillä on voimakas taipumus vääntyä ja halkeilla. Se kutistuu vähän, ja kuivattuna se on vähän "elävää". Puuaine on hyvin kestävää eikä altista hyönteisvaurioille. Fusticin puuaine on kovaa, painavaa, tiivistä ja lujaa. Puun mekaaniset ominaisuudet ovat hyvät. Sen taivutuslujuus on poikkeuksellisen korkea samoin murtolujuus. Lujuudeltaan se ylittää Teakin ja Sokerivaahteran. Ominaisuuksiltaan se on hyvin Irokon kaltainen, jonka kanssa se kuuluu samaan sukuun.

Puun työstö tuottaa kovuudesta johtuen vaikeuksia. Sahaaminen sujuu melko hyvin, mutta terät tylsyvät nopeasti. Höyläys sujuu kohtalaisesti. Höyläysjälki on hyvin sileä ja höylättyjä pintoja on helppo kiillottaa. Puuta on helppo sorvata. Liimaus onnistuu hyvin. Naulaus ja ruuvit edellyttävät esiporausta.

Ilmakuivan sahatavaran paino 913 kg/m3

[quote:72a6ccd326]Tällainenkin puulajikohtainen oikeat kerrokset kertova lista olisi arvokas.[/quote:72a6ccd326]

Sydänpuu on myös se mistä puu alkaa ensimmäisenä lahoamaan ja usein siksi tummempaa eli 'kypsempää'.

Täältä löytyy MOE ja MOR arvoja joiden avulla pääsee käsitykseen puiden kestävyyksistä vaikka arvot eivät vielä kerrokkaan mitään työstettävyydestä tai varsinaisesta jousipuuksi sellaisenaan sopivuudesta, mutta antavat paljon suuntaa antavaa kuvaa.

TROPIIKIN PUITA http://www.windsorplywood.com/tropical_woodspage.html

AMERKAN PUITA http://www.windsorplywood.com/nam_hardwoodspage.html

Eurooppalaisista ja suomalaisista puista saa lujuustaulukkoa mm. puukeskuksista tai puualanliikkeistä erikseen pyytämällä.

MOE = modulus of elasticity = taivutuslujuus
MOR = modulus of rupture = puristuslujuus

[Simo Hankaniemi]

Kumpulaisen puulista oli mielenkiintoinen, siinä oli minullekin monta ennestään tuntematonta nimeä.

Itäafrikkalainen akaasia on varmaankin myös aika tiukka jousipuu, kun se kestää poikkileikkaukseltaan pyöreänäkin versiona. Akaasia-jousi myös tuntuu varsin painavalta mittasuhteisiinsa nähden. En ole tehnyt jousia siitä puusta, mutta minulla on muutama alueen jousi.

Matti mainitsi kotimaisista puista mm. koivun ja tuomen. Täytyy myöntää, että nekin ovat kokeilematta. Kumpikin on tosin pyörinyt mielessä joitakin vuosia, mutta ei vain ole tullut kokeilluksi. Pajujousen sentään olen tehnyt, 1978. Raakanahkajänteinen pajujousi kiehtoo ajatuksena, sillä en ole kuullut, että kukaan valkoinen mies olisi koskaan saanut riistaa sellaisella pelillä. Alaskassa on kaadettu hirviäkin pajujousella vielä 1900-luvun puolella.

[Simo Hankaniemi]

Ai niin Tuomolle ehdotus, että kannattanee tutkia kultasateen pätkä sillä silmällä, jos siitä saisi halkaistuksi kaksi palikkaa, ja nämä yhdistämällä tulisi jousi. Lyhythän se olisi edelleenkin, ellei lapoja sitten liittäisi kolmanteen, keskuspalaan, jolloin pituutta voisi saada esim. 20 cm lisää.

[Tuomo]

Kyllä tuosta kultasateen pätkästä saa kaksi palikkaa. Kahdesta palasta voisi lyhyen jousen saadakin mutta entä jos käyttää kolmea palaa. Nuotiohan laittoi tuonne Jousen rakentelua -topicciin pari kuvaa kolmiosaisesta jousesta:

http://www.bowsite.com/bowsite/tf/LW/images/0105/Parts_1.jpg
http://www.bowsite.com/bowsite/tf/LW/images/0105/Combo.jpg

Jousen ulkonäkö ei vain oikein miellytä minua, ylimääräiset ruuvitkaan ei oikein perinnejouseen kuulu. Ja jos yrittää liimata kolmea palasta esimerkiksi W-liitoksilla yhteen, lienee tuloksena jousi, joka ei välttämättä kestä? Lavathan taipuisivat silloin liimasauman kohdalta. Jos haluaa jossittelua jatkaa, niin jouseenhan voisi tehdä vielä erilliset staattiset vastakaaret. Pitänee kerätä vielä hiukan kokemusta, ennen kuin (jos) moiseen ryhtyy.

[Guest]

Jousi kestää W- liitoksin, kuhan on tukevasti kädensijallinen jousi, jossa liitoskohta ei ole toimivaa puuta. Läpeentaipuvana ei kestäisi.

[Simo Hankaniemi]

Jep, sitä minäkin tarkoitin, että keskuspala olisi taipumaton kädensija. Eikä sen tarvitse olla kultasadetta.

[Mika]

[Simo Hankaniemi]

Liekö marjakuusi nyt noin arka kylmälle. Olihan "Ötsilläkin" marjakuusijousi ALppien pakkasissa. Jos marjakuusi ei kestäisi lainkaan miinusasteita, niin ei sitä olisi jousipuuksi koskaan kelpuutettukaan. Kyllä ainakin meikiksen marjakuusijouset ovat paukkuneet poikki sekä keskitalvella että heinäkuussa. Useimmat ovat hajonneet lämpimänä vuodenaikana.

[MikaNuotio]

No mistäs sen tietää jos ampuu talvet ja kesät että koska jousi vioittuu ja kun on kerran kestävää puuta niin saattaa räjähtää vasta pitkänkin tovin kuluttua.

Jos kerran puunkosteuskin näyttelelee merkittävää osaa ja voi olla tekijä joka rikkoo tai sallii jousia niin miksei sitten varsin huokoisessa puussa olevat eteeriset öljyt voisi jäätyä tai kovettua talvellä varsin ilmavassa puussa pakkasen vaikutuksesta.

Kuulostaa enemmänkin siltä että kaikki jouset olisivat samasta muotista tehty ja siksi olisivat jousipuita mutta ei ole ihan niin.

Jos Ötsi ampui pakkasessa niin tiesi varmaan myös miten suojata jousensa. Lämpö saattaa olla yhtä paha jouselle kuin pakkanenkin.

[Arwi]

Tässä olisi kotomaan puulajeistakin nippelitietoo, jos haluaa lukuarvoja.
www.lovtrainstitutet.se/en/wood-information/main.html
ja tässä ameriikan puita.
http://www.woodbin.com/ref/wood/strength_table.htm

Mielestäni varsinkin aloittelevalle primitiivistille yksi parhaimmista puista on pihlaja. Tärkeimpänä syynä sen saatavuus. Pihlajaa kasvaa varmaan joka ikisessä suomen lepikossa ja metsässä, useimmiten vielä kohtuullisen suorana, pitkänä ja oksattomana.
Tuomesta olen tehnyt muutaman, tosin kaikki erinäisistä syistä poikki, mutta omalla kokemuksella arvostan korkeammalle kuin pihlajan. Molemmat mielestäni helppoja veistää. Tuomi tuoksuu hyvälle.
Tuomi heittää mielestäni vähän rivakammin. Pihlaja taas tuntui(emotionaalisesti) vähän tahmealta liikeissään.
Koivusta olen tehnyt vain yhden. Ei sen kummempia ampumakokemuksia. Mielestäni kanssa helppo veistää, mutta muuten ikävä puu, koska oksatonkin puu saattoi pitää tuohen alla sisällään monta pientä oksan alkua.

[Tuukka Kumpulainen]

Kotimaisista (luonnonvaraisista) puista arvostan korkeimmalle tuomen. Tuomi on massaansa nähden erittäin elastinen ja napakka puu - tuomijouset tuntuvat jo jännittäessä hyväheittoisilta ja nuolen lähtö vahvistaa tuntuman oikeaksi. Amerikkalaisissa testeissä paikallisten tuomilajien sisäisen kitkan on todettu olevan alhaisempi kuin millään muulla puulla, tässä lienee selitys. Pihlaja on tuomeen verrattuna jähmeä puu, kuten Arwi totesi, ja myötäkäyristyy lisäksi helposti. Pihlajalajeja on pihoissa ja kaupunkialueilla muitakin kuin kotipihlaja, ja nämä ovat järjestään tiheämpiä, vahvempia puita. Esimerkkeinä ruotsin- ja saksanpihlaja (S. intermedia ja aria).

Tein rauduskoivusta aikoinaan ensimmäisen metsästysvahvuisen jouseni. Puu oli erinomaista, mutta sekään ei korvannut väärin lohkomisen, kuivaamisen ja tilleröinnin tuomia ongelmia. Myöhemmin kaadoin erään viivasuoran hieskoivun, joka lohkesi melkein itsestään virheettömiksi aihioiksi. Lähdin tekemään niistä jousia suurin odotuksin - puu oli kuitenkin niin pahvia, että kaksi tuumaa leveän, pitkän lattajousen vatsaan paukkui puristusmurtumia jo tekovaiheessa. Koivuissa on eroja. Vanha kansa tiesi, että lujin puu saadaan lehtomaassa kasvaneesta, valkokylkisestä rauduskoivusta, huonoin kangasmaalla kasvaneesta hieskoivusta. Oma kokemukseni täsmää täysin.

Amerikkalainen, Suomessa villinäkin kasvava erinomainen jousipuu on tuomipihlaja (Amelanchier sp.), jolla ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä sen enempää tuomen kuin pihlajankaan kanssa. Tuomipihlaja on niin vahvaa puuta, että se kestää järeissäkin jousissa pyöreäselkäisenä ja kapeana, eikä jämäkkäänkään jouseen tarvita harjanvartta vahvempaa vesaa.

[Martti Auer]

Itseasiassa nämä puun syyt ovat aika tärkeitä jousipuussa, mitä paksummat vuosirenkaat, niin se vaikuttaa heti jousipuun jäykkyyteen dramaattisesti. Mikäli vuosirenkaat ovat huomattavan kapeat, niin jousipuu on silloin ehdottomasti jäykempi, jolloin keventääkin sitä jousipuuta valmiina. Jousessa ei tarvitse olla niin paljon puuta, jotta tämä saataisiin jäykemmäksi, jolloin keventää jousen massaa dramaattisesti, jolloin saadaan jousi joka lyö nopeammin ja on vahvempi. Englantilaiset mm. suosivat Tirolissa, Alpeilla kasvaneita marjakuusia, koska niissä oli tiuhempi syyrakenne.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Matti]

Olen kuullut että "valkoisilla" jousipuilla kuten esim. kotimaisella saarnella ja vaahteralla olisi hyvä olla paksut vuosirenkaat jousihommissa kun taas marjakuusella tiheäsyisyys on tavoiteltavaa. Onko tästä kokemuksia tai näkemyksiä?

[Simo Hankaniemi]

Kyllä näin on! Tiheäsyinen saarni esimerkiksi on täysin kelvotonta jousipuuta. Sen huomaa jo painostakin, tiheäsyinen saarni on kevyempää. Ero johtuu siitä, että keväällä kasvukautta aloittaessaan saarni lykkää ikään kuin harjoituksen vuoksi tummempaa haurasta kasvua. Vasta sen jälkeen alkaa vaaleamman kesäpuun tuotanto.

Mitä leveämpiä ovat vaaleat kesäpuun osuudet, sitä parempaa saarnea. Älkää vaan mokatko tässä asiassa, tulee muuten turhaa työtä. Tein kerran jousen tästä kura-saarnesta, eikä se kestänyt, vaikka liimasin raakanahan selkään. Nyt hiljattain erehdyin taas kiireessä valitsemaan huonon saarnilankun ja pari siitä tehtyä jousta rutisi poikki ilman armoa.

[Tuukka Kumpulainen]

Puun kasvunopeuden eli lustojen leveyden vaikutusta puuaineksen lujuuteen on tutkittu perusteellisesti niin Suomessa kuin muuallakin. On kiistaton tosiasia, että havupuiden tiheys (=lujuus) kasvaa, ja kehäputkiloisten lehtipuiden (tammi, saarni, hikkori, jalava ym.) tiheys pienenee lustojen ohentuessa. Silti paksulustoisuus ei ole kehäputkiloisillakaan yksinomaan hyvä juttu: erittäin nopeasti kasvaneen kehäputkiloisen puun kesäpuulustot eivät ole optimaalisen tiheitä, vaan niissä näkee paljaallakin silmällä huokoisempia kerrostumia. Tärkeämpää on kevätpuun ja kesäpuun välinen suhde yksittäisten lustojen sisällä, mihin Simo viittasikin.

Edellämainittujen lisäksi on joukko lehtipuita, joiden kasvunopeus ei kerro mitään puuaineksen lujuudesta. Näitä hajaputkiloisia puita ovat mm. koivu, vaahtera ja pyökki. Esimerkiksi vaahtera voi olla erinomaista leveä- tai ohutlustoisena, puun paino ja kovuus kertovat enemmän kuin lustot.

Jotkin puut eivät ole selvästi kehä- eivätkä hajaputkiloisia, vaan puolihajaputkiloisia, esimerkkinä pihlaja. Pihlajan tapauksessa on todettu, että nuorten pihlajien tyvipään puuaines on kaikkein tiheintä, kookkaiden runkojen pintapuu selvästi kevyempää. Vastaavia mielenkiintoisia tuloksia on saatu muistakin puista - joillain tiheys kasvaa latvaa kohti, toisilla alenee, joidenkin keskirunko on lujinta, joidenkin keskirunko heikointa (esim. tuomi). Useimmilla puilla oksapuu on runkopuuta tiheämpää, mutta esimerkiksi raidalla se on heikompaa kuin runkopuu.

[Matti]

Nyt on hyvää infoa täällä!
Tästä päästään varmaankin seuraavaan vaiheeseen puukyselyssä eli miten metsässä voi tunnistaa hyvän jousipuun?

Kierrettä ainakin voi yrittää lukea kaarnan kuvioista, voi jopa hiukkasen raottaa kaarnaa ja katsoa pinnan alta kuvioita ja siitä päätellä onko puu "pyörinyt" kasvaessaan. Vuosirenkaiden paksuutta voi olla vaikeaa arvioida puun habituksesta?

Sittenhän on lisäksi kasvuympäristöt jotka ehkä ovat erilaisia eri puulajeille optimaalisuuden kannalta?

Näitä juttuja ei tietääkseni ole kunnolla dokumentoitu mihinkään jousenrakennusoppaaseen. Tässähän pitää alkaa kerätä omaa Suomi-kohtaista puu-infoa kun näitä tiedonjyväsiä täällä jaetaan tähän malliin.

[Guest]

Joo. Järkevä (ahne) ihminen kirjoittaisi nämä jutut kirjaan, jota sitten myisi kovaan hintaan tiedonjanoisille. Vuosien työ tiivistettynä nettifoorumin riveille.

[Simo Hankaniemi]

Kun ottaa linkitkin huomioon, niin kyllähän täällä alkaa olla melkoinen määrä infoa jousihommista. Ja paketti on kasattu vajaassa kahdeksassa kuukaudessa. Toista se oli minun nuoruudessani, kun saatavilla olevat jousitekstit olivat muutama kymmenen sivua ja niistäkin pienempi osa käyttökelpoista. Nyt informaation määrä kasvaa sitä vauhtia, ettei perässä pysyminen ole helppoa. Tulevaisuudentutkijoiden ennustama "singulariteetti" on lähellä, eli kehitys etenee pian sitä vauhtia, ettei kenelläkään ole siitä täsmällistä kuvaa.

[Juri]

Olisiko kirjan kasaamisessa järkeä? Perustietoja ja hienoja kuvia malliin, Knuutinpojilla voisi olla kapasiteettia. Vai menisikö riitelyksi?
Olen tässä tuumiskellut että Suuren Jousikirjan (Arma Fennica) tapainen kokooma teos alkaa olla tarpeellinen. Kirjan pääaihe voisi olla kokoajan suosiotaan kasvattava pitkäjousi, eri alueille eri kirjottajat. Perinnejouset ja niiden teko olisi myös tärkeä aihe.
Innokkaat asiasta kiinnostuneet painelevat yleensä ensi töikseen kirjastoon. Netissä on kyllä tietoa, mutta pieninä paloina piilossa.
_________________
Kantapään kautta.

[Martti Auer]

Niin, ei voida sanoa, että se pelkkä tietokaan jylläisi, vaan jokaisella on kokemusta jostakin aiheesta, jota ei välttämättä löydä kuin apteekin hyllyltä. Asia on ollut todennäköisesti niin aina, nyt on tietysti nämä foorumit, joissa tiedon saanti on hiukan erilaista. Jollakin on kokemusta jostakin aiheesta ja jollakin ei ole tietoa jostakin asiasta. Kyllähän esimerkiksi Manhattan-projektissa hyvin monet tiedemiehet löivät päänsä yhteen ja tekivät yhteistyötä, jolloin saivat aikaan atomipommin. Että ei se Einstein sitä atomipommia yksin keksinyt suinkaan. Että se vähän riippuu, se on todennäköistä, että jollakin kirjalla saattaa olla eräänlainen "singulariteetti", tai jollakin henkilöllä, hyvin yksipuolinen ajatus ja kuva maailmasta, joka sitten lyö vastaan tavalla tai toisella, eikä siihen olla "totuttu", koska niin ei ollut aikaisemmin.

Se voi olla, että nämä kuusipuut, niin näiden puuaines on muutenkin haurasta, ja saa kovuutensa kun kasvaa tiheäsyisempänä. Etelä-Ruotsissa oli kuukausi sitten jokin vuosisadan pahin hirmumyrsy, joka kaatoi miljoonia hehtaareja metsää. Tutkittiin, että moiseen tuhoon oli syynä, että metsään oli istutettu kuusta paljon. Mistä tuhon seuraukset. Moni metsänomistaja teki itsemurhan siinä vaiheessa, koska eivät kestäneet menetyksiään. Toinen teoria taas saattaa olla, mikä minulla on, että näitä metsiä oli todennäköisesti lannoitettu, jolloin kuusista oli tullut hötöjä, nämä kasvoivat liian nopeasti. Kyllähän puusepätkin kiroavat nykyään kun eivät saa enää kunnollista mäntyä, koska se kasvaa liaan nopeasti, on vain sellaista paperipuuta, jolla ei tee mitään.

Toista voi olla tosiaan lehtipuilla, ehkä nämä saavat kestävyytensä siitä, mikäli näillä on tarpeeksi ravinteita tarjolla, eikä haittaa vaikka kasvaisivatkin nopeammin. Koska lehtipuissa se puuaines voi muutenkin olla jo tarpeeksi kovaa itsessään, jolloin nämä ns. vuosirenkaat, mikäli niitä on liiaksi lehtipuissa, niin voivat tehdä lehtipuut hauraimmiksi, koska silloin ei itse puuaines pääse vaikuttamaan.

Tiedä siitä, siihen voi vaikuttaa tosiaan myös puun ikä, olisi hieman makaaberia väittää, että nuoremmissa lehtipuissa, kun näissä on vuosirenkaat yleensä tiuhemmassa, mitä vanhemmissa, olisivat sen takia jotenkin toisarvoisessa asemassa. Että asiaan vaikuttaa myös todennäköisesti puun ikä, että se on vähän suhteellista.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Martti Auer]

Mites sitten tämä, kun on jokin lehtipuu, ja siinä on pohjoispuoli ja eteläpuoli, niin eteläpuolella on aina leveämmät syyrakenteet, niin kumpi sitten olisi parempaa lehtipuissa, tehdä se jousi pohjoispuolen puusta tai eteläpuolen puusta? Kun pohjoispuolella on tiehäsyisemmät syyt.

Että osaatteko te siihen vastata, onko teillä tietoa?

Voisi kuvitella, että koska nämä syyt ovat jokseenkin saman laatuisia, sekä pohjois- että eteläpuolella, niin väittäisin, että lehtipuista kannattaisi käyttää ennemminkin se pohjoispuolen puu jousipuuksi, mitä eteläpuolen puu. Koska pohjoispuoli on tihesyisempää, näin lehtipuissa. Eli tiheäsyisyys sittenkin olisi plussaa myös lehtipuiden kohdalla.

Että on taidettu taas tehdä tutkimuksia, vain eri puista, toisessa on ollut tiheämmät syyt ja toisessa leveämmät. Pohjoispuolinen puu voi olla hyvinkin ja etenkin dramaattisesti syyrakenteiltaan tiuhempaa.

Mitä on kokemusta osage orangesta, niin tekisin sen ehdottomasti tiheäsyisemmästä, pohjoispuolesta. Osage orangehan on lehtipuu, toisaalta ei ilmeisesti näihin valkeisiin puulajeihin verrannollinen.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Simo Hankaniemi]

Auer kyseli, että kumpi puoli lehtipuusta kannattaa ottaa käyttöön. Minusta paras puoli on se, joka on ikään kuin C-kirjaimen sisäpuoli. Eli kun käytössä on hieman kaareva puu (esim. rinteessä tai joen rannalla kasvanut, tai iso oksa), niin jousesta saa luontaisen refleksi-mallin ottamalla kaaren sisäpuolen käyttöön. Tulikohan tämä selväksi? Olen tehnyt yhden tällaisen jousen isosta vaahteran oksasta ja se on yksi onnistuneimpia puujousiani. Refleksi-muodon vuoksi jousi ei myötäkäyristy kovinkaan nopeasti.

Sain tuon idean luettuani, että japanilaiset tekivät aikoinaan puujousensa oksasta. Oudoksuin asiaa ensin pitkään, mutta kokeilu paljasti homman todella toimivan. Myös intiaaneista mainitaan, että he käyttivät myös isoja oksia jousipuuksi, mutta ajattelin sen olevan vain huhupuhetta.

Ehdotettu kirjahanke on tietysti mitä aiheellisin ja kyllähän näistä hommista saisi useammankin kirjan. Kyllä silläkin rintamalla tullee tapahtumaan jotakin lähivuosina. Kirjan tarve on ollut olemassa jo pitkään.

[Simo Hankaniemi]

Ei onnistunut uuden pituusammuntajousen teko. Räjähti käsiin pari tuntia sitten. Voi voi, vatsa oli osagea, selkä hikkoria, pituus 145 cm, muoto deflex-reflex. Tilleröin sen alustavasti ja laitoin vireeseen. Kaikki näytti menevän hyvin. Sitten päätin ottaa paunamittarilla alustavat lukemat vajaalla vedolla saadakseni jotain käsitystä jousen voimakkuudesta. Ja parempi lapa meni päreiksi. Jousi oli ehkä 75-80-paunainen.

Olisi pitänyt olla varovaisempi ja hioa selkä kunnolla sileäksi ja pyöristää reunat ennen vireeseen panoa. Mutta kun oli olevinaan kiire. Jousi olisi varmaan kestänyt 50-paunaisena ko. käsittelyn, mutta ei näin raskaana versiona. No, tämä meni sitten koulutuksen piikkiin. Eipä ole pitkään aikaan oma jousi hajonnut tällä tavalla tilleröintivaiheessa. Eikä tämäkään ollut täysin oma, vaan Jake Levin luomuksia, jonka muotoilin uudelleen.

Viime kesänä hajosi toinen Levi-jousi, kun laitoin sen vireeseen ja Auer jännitti sitä ehkä 50 cm. Jousi oli yksipuinen pitkä hikkori-versio. Sen ei olisi pitänyt hajota. Alkaa usko horjua näihin Levin tekeleisiin. No saahan näistä jämistä sentään vielä keihäsvivut.

[Matti]

Ei ole koskaan mukava kuulla jousen hajoamisesta.

Tilleröinnistä sen verran että ehkä idioottivarma ja hyvä tapa puun rasittamiseksi, muodon symmetrisoimiseksi ja paunojen määrittämiseksi lienee jousen asettaminen pienelle hyllylle seinälle ja sopivan painon roikottaminen pitkästä jänteestä. Alussahan niitä paunoja on yleensä tolkuttomasti ja voi melko huoleti heittää esim 28kg/60# painon roikkumaan. Ekaksi symmetria kuntoon kun jousi alkaa painosta hieman taipua. Seinälle voi piirtää kuviota ja mittoja mihin kaartumista verrataan. Sitten tasaisesti kummastakin lavasta pois puuta kunnes keppi taipuu sen 28" oikean pituisella jänteellä. Välillä voi varovasti jojottaa painoa jolloin puu rasittuu tehokkaammiin. Tätä en ole vielä itse kokeillut mutta näin olen sen järkeillyt ja kunhan sopivan käsi tai levypainon saan hankittua, meinaan tätä myös kokeilla.