Jousi

[Simo Hankaniemi]

Millainen oli ensimmäinen jousesi? Minulla se oli itse tehty. Elettiin vuotta 1963 tai 1964. Näin muutamien naapurin poikien ammuskelevan jousilla suoraan ylös. Yksi heidän nuolistaan putosi parin metrin etäisyydelle eteeni. Säikähdin ja juoksin kotiin.

Otin keittiöveitsen ja nirhasin sillä poikki syreenin vesan. Laitoin kuminauhasta jänteen, kun ajattelin että sen pitää olla elastinen. Nuolena oli syreenin vesa, sulaton ja kärjetön, nokkiakaan ei ollut. Olin tuolloin 4-5 -vuotias. Jouseni kantomatka oli ehkä 4 metriä.

Kaksi ja puolivuotiaan tyttäreni tuomipihlajajousen kantama on 88 metriä, joten polvi näyttää paranevan tytöstä. Tosin hän ei itse ampunut tuota tulosta, eikä tehnyt jousta. Jaden ampuma kantama oli 11 m.

[Arwi]

Nuoresta iästäni(30v) huolimatta, minulla ei ole tarkkaa tietoo ensimmäisestä jousestani, mutta on vahva oletus, että sen on täytynyt olla katajasta.
Ainakin kaikki kesämökkijouseni ovat olleet katajaa. Nuoleksi kävi mikä vaan vähän suorempi oksa.
Mikään erityinen harrastus jouset eivät ole penskana ollut. Sitä vaan ammuskeltiin ja leikittiin inkkaria.
Sinänsä hassu juttu, kun näin vuosia myöhemmin, kun intternetti tuli taloon ja kekkasin koko jousiammunnan uudestaan, meinasin saada laakin, kun minulle alkoi pikkuhiljaa valkenemaan se toisiasia, että Suomessa kasvaa pariakymmentä jouseksi kelpaavaa puulajia katajan lisäksi.
Minä joka olen koko ikäni luullut, että vain katajasta voi tehdä jousen.
Niinpä vuosi takaperin kävin sitten metsästä kaatamassa pihlajan, jonka halkaisin ja veistin elämäni ensimmäisen kunnon jousen.
(hyvähän se ei ole, mutta paras tähänastisista)

Nyt on sitten tehty myös onnistuneesti tänä kesänä yksi tuomijäkkärä niin kierosta aihiosta, että suorastaan nauratti koko homma, mutta tulihan kokeiltua. Lisäksi yksi koivu- ja toinen tuomirunko on kuivumassa, että on talveksikin jotain hommaa.

[Tuukka Kumpulainen]

Useimmat selkeät lapsuusmuistoni koskevat nimenomaan jousia, nuolia ja niiden kanssa metsässä samoilua. Ankea lapsuus tai jotain?

Olin kahdeksanvuotias kun Robin Hoodin innoittamana lähdin mummolan pihasta vesuri kädessä metsän puolelle, vakaana aikomuksenani tehdä jousi. Ensimmäisen eteeni osuneen, jousipuulta näyttäneen puun tunnistin sittemmin raidaksi. Tuolloin en tietenkään ymmärtänyt puulajien välisistä eroista, vaan suoruus ja oksattomuus oli ainoat kriteerit. Tuoreesta raidasta vuoltu jousi myötäkäyristyi tietenkin heti, mutta oli käsittämättömän hienoa katsoa, kuinka kuusilankun säleestä tehty nuoli kaartoi ilman halki mummolan portailta navetan ovelle, kolmenkymmenen metrin päähän.

Tuosta saakka kesäni kuluivat tiiviisti primitiivisten aseiden parissa. Puujousten ongelma oli, että ne tuppasivat murtumaan kuivuttuaan. En ymmärtänyt, että jousen selkää on varjeltava, vaan vuolin tasapuolisesti pyöreistä rungoista selän ja vatsan tasaiseksi, syistä välittämättä. Olin tehnyt jo tusinan jousta pihlajasta ja raidasta kun kuulin jostain, että jouset pitää tehdä katajasta. Kataja oli kuitenkin mielestäni oksainen ja hankalasti työstettävä jousipuu. Tehokkain puujouseni syntyi kuitenkin juuri katajasta, joka jostain syystä ei murtunut heti kättelyssä, vaan kesti muutamia kymmeniä laukauksia ennen rikkoutumistaan.

Puujousiin pettyneenä aloin etsiä vaihtoehtoista jousimateriaalia. Mummolan aitan potkukelkkojen jalakset synnyttivät idean: sahasin rautasahalla jalaksen irti, viilasin nokit päihin ja pakettinarua jänteeksi. Jalas oli tietenkin raskas ja jähmeä jousenkaari, mutta loputtoman sitkeä. Nähtyäni jossain kuvan turkkilaisesta yhdistelmäjousesta sain idean muotoilla suoraan jalakseen vastakäyrät päät. Tein kumiletkun pätkästä kahvan ja vaihdoin jänteeksi teräsvaijeria (pakettinaru ei kestänyt vastakaarten massiivista potkaisua). Tässä oli jousi jolla kelpasi ampua. Jännittelin surutta metrin mittaista teräsjousta yli 60 sentin vetoihin, ja raskaat, pakettiteippisulitetut kuusilankkunuolenikin kantoivat yli 90 metriä. Jousen vastakurvit antoivat hitaasti periksi ammunnan myötä, muuta ne oli helppo kylmätakoa entistä ehommiksi.
Erään pituusammuntasession jälkeen kadotin jouseni rehupeltoon, enkä löytänyt sitä tuntien etsinnänkään jälkeen. Olin murtunut.

Puujouset hajosivat edelleen ennemmin tai myöhemmin, ja niinpä ostin teini-iässä taljajousen. Harha-askel oli lyhytikäinen, ja muistaakseni v.-92 tapasin sattumalta Simo Hankaniemen, jonka kanssa käymäni antoisa keskustelu herätti vanhat unelmat. Seuraavana vuonna onnistuin hommaamaan pari perinnejousia käsittelevää teosta ja sain tietää kaikki ne ratkaisevat "jipot" joista olisin pikkupoikana myynyt sieluni.

[Guest]

Tein noin 8-vuotiaana jousen seljan vesasta, mikä on ilmeisesti vielä pajuakin huonompi jousimateriaali. Mutta olin tuotteeseeni tyytyväinen. Nuolenkärkinä oli mm. heittotikkojen kärkiä ja ne tuntuivat painuvan tosi tiukkaan kuivaankin puuhun.

[Tuukka Kumpulainen]

Selja ei ole suinkaan pajua huonompi jousiaines, vaan pitkähistoriainen jousipuu - mustaseljasta (Sambucus nigra) on Italiassa valmistettu jousia jo keskiajalla. Meikäläisestä terttuseljastakin (S. racemosa) on ainakin jousihistorioitsija Charles Grayson tehnyt jousia. Seljan nuorissa vesoissa on kyllä paksu, huopamainen ydin, mutta melko kova ja sitkeäaineinen "puukuori". Olen jo pidempään katsellut seljoja sillä silmällä, mutta vielä ei ole jousiaihioksi riittävää löytynyt.

Minäkin kokeilin tikanpäitä nuolenkärjiksi alle kymmenen vanhana; ne painoivat liikaa, mutta piikkimäisen kärjen läpäisy oli mahtava. Enimmäkseen leikkailin pentuna leikkureita alumiinilistasta. Kylmätaoin myös muutamia kömpelöitä kärkiä kupariputken paloista. Parhaiten mieleeni on jäänyt kuitenkin vanhasta keritsimestä leikkaamani trade point, jolla sain ensimmäistä kertaa nuolen jäämään väpättäen pystyyn aitan seinään parinkymmenen metrin päästä ammuttuna. Tämä oli jonkinlainen merkkipaalu, jonka jälkeen tajusin, että voisin nyt metsästää riistaa itse tekemilläni välineillä.

[Guest]

En tiennytkään, että seljaa on käytetty jousipuuna. Olin siis 8-vuotiaana fiksumpi kuin luulinkaan käyttäessäni sitä. Seljaa on tullut aika vähän käsiteltyä sen ajan jälkeen. Jäi vain mieleen se paksu pehmeä ydin, mikä loi mielikuvan kehnosta puusta.

[jonikoivuniemi]

Isä teki joskus kun olin alle 10v ekan jousen. Muistaakseni se tehtiin katajasta ja nuolet oli mitä oli... Itekkin oon käyttäny noita tikanpäitä, ne toimi aika hyvin kun vertaa sitä nuoleen missä ei oo mitään kärkee, sulkia jne.
_________________
nö jöö nö jöö

[Nanook - pakkasen poika]

Katajaa oli minunkin ensijousi. Ukki teki, olin ehkä 6. Puu haettiin yhdessä metsästä. Kahvaksi kieritettiin ohutta hammpunarua tai sisalia. Myöhemmin muistan isän tehneen minulle pari jousta kuusen oksista. Pappa puolestaan teki varsijousen, jossa tukki oli lattiaponttia. Kaarena kuusta tai katajaa. Kaari meni lankun päähän poratun reiän lävitse. Jouset pidettiin muuten aina vireessä. Yhden väsyttyä tehtiin uusi.

Nuolet veistettiin tai höylättiin ohuesta lankusta tai panelista. Sulitus tehtiin jättämällä päähän litteämpi kohta, joka muotoiltiin sulan muotoiseksi. Nokki oli syvä v-kolo sulituksen päässä. Sulitus tuli siis vaaka suoraan jouseen nähden. Pappa teki leveitä sulituksia jyrkällä kulmalla. Nuolet tahtoivat käsijousesta ammuttaessa kimpoilla mihin sattuu. Leveät sulitukset toimivat paremmin lyhyissä varsijousen nuolissa. Isä ja ukki tekivät matalampia ja pidempiä sulituksia, jotka kapenivat varteen loivasti. Niillä oli hyvä ampua.

Muutamia vuosia myöhemmin tein itsekin jokusen katajajousen, mutta ne syrjäytyivät, kun naapurin vanhemmat pojat mopoikään tullessaan myivät kahdella teräskaarella ja muovikahvalla varustetun huoltoasemajousen. Myöhemmin sain ostettua vielä lasikuituisen lastenjousen, joka oli lähinnä Martin rekurvin mallia. Selän "vahvistin" suikaleella mustaa eristysnauhaa.

Uusiin jousiin tein papan kanssa nipun nuolia. Pappa höyläsi minulle mäntylankusta kymmenkunta aihiota, joihin kiinnitettiin kärjet kuparikartiosta. Olin saanut jostakin metson sulkia, joilla sitten sulitin. Minulla on vieläkin yksi nuoli tuosta setistä tallessa, samoin kuin lasikuituinen recurvi.

[Nanook - pakkasen poika]

[Simo Hankaniemi]

Minäkin tein kakarana yhden jousen niistä valkoisista sähköjohtojen suojaputkista. Kaksi tällaista putkea tungin sisäkkäin ja kädensijan tein maalarinteipistä. Ei se ollut kovin tehokkaan tuntuinen edes silloisten käsitysteni mukaan, mutta kyllä sillä reilun puoli vuotta ammuskeli. Lopulta jousi nitkahti poikki, enkä palannut näihin kokeiluihin. Jouseni pysyivät puisina, kunnes ostin Haltsoselta käytetyn lyhyen Bearin lasikuitulaminaattijousen. Se oli metsästysjousi, 50-paunainen. En pitänyt siitä, pistoolikahva oli liian outo kun oli jo kasvanut sisään primitiiviseen menoon. En pitänyt jousesta minkään muunkaan yksityiskohdan suhteen. Myin sen varsin pian takaisin Haltsoselle. Sitten tein ensimmäisen jännejouseni 1982 ja hengellinen koti oli löytynyt.

[J Menna]

How

Nämä on niin hyviä tarinoita. Lapsiporukoissa oli yleensä jengiä muutamaa eri laatua. Usein kahta laatua. Ne, jotka olivat lännenmiehiä tai kiinnostuneet ylipäätään enemmän roboteista, laserpyssyistä, natseista jne... ja sitten niitä (yleensä vähemmistö), jotka olivat kiinnostuneet intiaaneista ja primitiivimeinigeistä. Jälkimmäinen porukka yleensä myös rakensi aseensa itse muiden paukuttaessaa kaupan nallipyssyjä.

Epätodellista naksuttelua, ajattelin. Oli minullakin kai pari niitä, mutta jotain piti tapahtua myös oikeasti.

No, siemen kylvettiin varhain. Ensimmäisen jousen ajoitan kesään 1975 tai 1976, joten olen neljä ja puoli tai viisi ja puoli. Paha muistaa tarkasti. Pappa teki jousen, jolla ammutut nuolet lensivät yli puhelinlankojen ja sähköjohtojen. Olin haltioissani. Muistan vieläkin kun ihailin "korkealle", taivaalle nousevaa nuolta. Vahva hetki.
Seuraukset ovat olleet kohtalookkaat. Yhä ammutaan.
Pappa opetti jostain syystä ampumaan jousi vaaka-asennossa ja nuolet ammuin vielä kahvan alta. Tietysi oli paljon haittaa siitä kun nuolet putosivat liian varhain maahan tarkkusammunnassa. Nuolet oli samaa mallia kuin Iljan selostuksessa ja niistä pidettiin kiinni nipistysotteella.

Sitten koitti kehityksen vuodet. hieno 5-6 nuolen setti katajajousen kera, jonka Pappa veivasi huolella minun ollessa 6-7 ikäinen. Nuolien perät kastettiin oikein punaiseen maaliin ja tehtiin nuoliviini 70-luvun oranssista muovilattiamatosta... Semmonen vyöllä roikkuva malli. On yhä tallella!

Siitä alkoikin sitten omien jousien rakentelu. Yksi pihlajajousi on yhä tallella vm. 1978/79. Selkä on vahvistettu punaisella erkkarteipillä. Mustaa teippiä käytin sulituksissa, se kun oli tylymmän väristä. Nuoliaihioita oli normi mäntyrima joka veistettiin puukolla muotoon, bambuiset kukkakepit ja uuden vuoden rakettien varret toimivat myös!
Tein sulituksenkin joskus johon uhrasin päähineeni sulat. Ei ne oikein onnistuneet ja olivat vaivalloisia tehdä. Bambukukkakeppiä vaan erkkarilla kun tyylikkäämpää oli 20 nuolta viinessä kuin vain 3 jotka kuitenkin hävisisvät. Sotaanhan sitä oltiin menossa ja tulivoimaa piti olla.
Kärkien painona oli rautalankaa ja joskus sinne sisään lyötiin katkaistu naula törröttämään sentin- pari näkyviin. Vanhoista suksisauvoista sai rajut kärjet. Niissä oli silloin vielä suora piikki ja niistä sovelsin. Hieman raskaat kärjet ne olivat. Vanhemmat varoittelivat, mutta minusta oli hienoa olla vaarallinen. Räkättejä ammuttiin. Kerran osuin pöllöön tai huuhkajaan, josta nuoli irtosi hetken päästä kun se lensi karkuun. Tapahtuma on myöhemmin vähän harmittanut vaikka laukaus oli "hyvä". Lapsena oli vielä vähän kritiikitöntä toimintaa... Lammesta ammuttiin sammakoitakin. Välillä yksi nuoli tappoi kaksi, kun sammakot olivat päällekkäin touhuissaan. Kiva lapsi...

10 ikäisenä nuolet lensivät jo tosi kauas ja itse tehty kataja oli kaverien kateuden kohde. Maalasin sen öljymaalilla punaruskeaksi. Vaihdoin myös joltain itsetehdyn "tuplateräskaarijousen", joka oli sitten jo ihan kaamea ase. Harmi että se on kadonnut. Se oli samanlainen kuin Iljan mainitsema huoltoasemamalli, mutta triplasti järeämpi. Isommat pojat olivat sen rakentaneet ja onnistuin vaihtamaan sen kai neppiautoihin tms. Oli kunkku fiilikset kun sillä ampui.

Elämässä ylipäätään oli mahtavaa aikaa 6-12 ikävuodet. Sai olla soturi kaiken vapaa-ajan. Mummolaan kun mentiin niin sisko jäi pihalle leikkimään leikkimökkiin. Säälittävää.
Minä varustauduin oitis jousin, nuolin, puukoin ja kilvin ja keihäin ja metsään.
Aika nuorena vaelsin jo "tosi kauas" joka suuntaan metsien ja peltojen ympäröimällä maaseudulla. Ohi kulki vielä joki, jossa oli pari oikein hyvää lauttaa. Useille majoille oli matkaa pari kilometriä. Perusajatushan oli että majaa ei kukaan muu löydä. Eikä mikään liikunta tuntunut rasitukselta. Usein juoksin, koska miksi kävellä jos maasto antoi myöden juoksemiseen. Ampuminen oli melkein aina maastoammuntaa.
Ainahan varoiteltiin käärmeistä ja nilkan nyrjähtämisestä ja ties mistä. En tiedä tarkkaan mitä lapset nykyään leikkivät, mutta kun katsoin viime kesinä siskoni lapsia (9-11v) nyt siellä samoilla leikkipaikoilla, niin eivät ne ikinä käyneet edes metsänraunassa. Reviiri oli pari, kolme sataa metriä ja laajempi jos autolla kuljetetaan...
Eivät ne meinanneet pientä 5km lenkkiä jaksaa pyöräillä minun juostessa, vaikka samaan aikaan työnsin poikaani kärryissä hiekkateillä.
Maailma on liian pehmustettu.
Vaikka siskoni lapsena leikki omia leikkejään, niin kyllä hän vähän jousellani myös osasi ampua. Nämä lapset eivät yhtään. Saatika että rakentaisivat oman jousen. No, tein heille jousen, mutta jättivät se koirien purtavaksi...

No, oma poikani, joka täyttää helmikuussa 3, on jo varmistellut että saa oman maalitaulun kesällä pihalle.
Ihan varmasti saa.

[Simo Hankaniemi]

Tutun tuntuinen historiikki Mennalla. Samat ovat olleet aatteet. Huvitti tuo maininta "halusta olla vaarallinen". Tulivat mieleen vastaavat omat muistot ajalta kymmenen molemmin puolin. Metsissä oltiin tietysti aina vähintään jousin ja puukoin varustautuneina. Usein mukana oli myös keihäs, jonka kärkenä oli rautalangalla sidottu puukonterä. Kirves oli vyössä ja jotkut kaverit ottivat luvatta mukaan isän tai isoisän tuliaseen (yleensä ilman patruunoita).

Reviiri oli tosiaan aika laaja. Hämeenlinnan koillispuolen metsissä mentiin kilometrejä. Puissa kiipeiltiin. Muistan vieläkin erään ison männyn, jonka latvaan nousin 11-vuotiaana. Kaiversin tapahtuman muistoksi linkkarillani 11 koloa latvassa olleeseen puunhaaraan. Nyt kun katsoo 11-vuotiaita, niin ei ihan uskoisi, että se oli mahdollista.

[Santtu Risku]

Nuoresta iästä huomilatta tuli tuossa 5-12 vanhana puuhailtua samoja asioita. Nuorena poikana asuin Afrikassa, joten reviirini oli tarkkaan aidattu alue, jossa sitten parin muun pojan kanssa juostiin ja partioitiin aidan reunoja, oltiin jousilla sotaa ja suoritettiin kommando/sissi tehtäviä, kuten pikkulintujen kiinniottamista, puista tähystelyä, ihailtiin auleen korkeimmasta puusta metsää joka avautui aidatun alueen ulkopuolella parin kilometrin päässä aidasta. Sinne ei valitettavasti koskaan päästy. Piti pysytellä näkymättömissä ja laittaa tyttöjen penkeille nastoja kun ne leikkivät joillain nukeilla.
Jouset meille teki muistaakseni puutarhuri, jonka oikealla metsästysjousella ja nuolilla sain joskus kokeilla ampua, mutta se tuntui vain rautakangelta jonka molemmissa päissä olisi jänne kiinni.
Siellä olimme oman reviirimme kuninkaita, verivalakin tehtiin ja kerran ajettiin käärme pakoon takaisin muurin toiselle puolelle. Oli voittaja olo.

Lyhytjousikuume alkoi minullakin nuorena, tuo ensimmäinen jousi jonka muistan, oli juurikin lyhyt, hieman myötäkäyrä Itä-Afrikkalainen jousi. Ehkä vertaisin sitä nyttemmin enemmän tietävänä Sanien eli Bushamannien jousiin.

Tapahtumat sijoittuvat vuosille 1995-x.

Vaikka itsekin olin pikkukläppi vielä reilu kymmenen vuotta sitten, niin täytyy sanoa että jo on ajat muuttuneet, aina me penskoina juosiin kilpaa koulun jalkapallokentälle että saadaan varattua toinen maali itselle. Jos ei saatu, pelattiin lätsämaaleihin tai oltiin konkkaa, hippaa, piilosta. Joskus kiusattiin tyttöjä vähän, yleensä ne leikki ja pelasi mukana. Nykyään kun katsoo samanikäisiä lapsia, niin seisovat ringissä ja puhuvat siitä miten pelataan näytön edessä. Muutos on ollut nopea.
Mahtavia aikoja kun lälläriä opettajaa nakottiin salaa pyyhekumin palasilla.
_________________
"When injustice becomes law, rebellion becomes duty." - Thomas Jefferson

[pyssymies]

En tiedä, onko optinen harha, mutta minusta näyttää siltä, että silmiinpistävästi lihavien lapsien ja teini-ikäisten suhteellinen osuus ikäryhmästään on ällistyttävästi kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

[Martti Auer]

Varmaan johtuu tietokonepeleistä ja tietokoneesta moinen.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Ari Laakso]

Minä taisin tehdä ensimmäisen jousen 11v..tai olihan niitä tehty jo nuorempanakin , mutta tästä vasta alkoi soturin tie ja elämä.
Jousi oli aina isosta kuusesta katkaistu oksa, joka vuoltiin puhtaaksi kaarnasta ja sitten alkeellisesti tilleröitiin..koristeltiin maalilla ja sulilla, niinkuin kunnon intiaani tekee...se kesti aikansa, kunnes tarpeeksi kuivana katkesi...voi sitä harmia jos se teki sen kesken metsästysreissun. Nuolet olivat laudoista vuoltuja ja niissä oli kaksi sulkaa ohjaamassa...kärjet oli taottu katiskan tukilangasta ja kiinnitetty halkaistuun päähän rautalangalla.
Saalistimme fasaaneja ja jäniksiä yms.
Kerran kun olimme jälleen kiertämässä metsästysalueellamme, jänis hyppäsi n.15m päähän ja jäi siihen kyykkimään..lähetimme välittömästi nuolet matkaan...ja kaikki mitä viinistämme löytyi (yht. varmaan 15kpl)..nuolten loputtua katsoimme, kun jänis edelleen makasi siinä vahigoittumattomana.. nuolten ympäröimänä..menimme keräämään nuolet ja jänis jatkoi matkaansa.
Saimme kuitenkin fasaaneja, jotka siiten puhdistimme ja grillasimme nuotiolla omena tungettuna mahaan...vähän "kuiviahan" ne olivat.
Meillä oli oikein pieni intiaanikylä(yksi tiipi)..siinä nukuttiin öitä ja seinällä oli meidän saaliksi saamamme vesimyyrän nahka. Ulkona oli paalussa vanha iso/pyöreä liikennemerkki maalattuna heimon väreihin(apassi)..oli cap- tai oliko se cup-sauvaa..nahkaiset mokkasiinit (itse tehty).
Niillä mokkasiineillä kun kulki hiljaa metsässä, niin näki paljon enemmän eläimiä/tapahtumia ympäristössä.
Vielä kun olin 15v, heimo muutti mopoilla tavarat mukana uuteen ympäristöön, kun
valkoinen mies oli alkanut liikkua liikaa alueella.
Kunto tuon ulkoelämän ansiosta oli hyvä ja aina cooperin testistä tuli tulos yli 3000m/12min.
Kai sitä oli erilainen nuori verrattuna nykynuoriin...minunkin pojalla (15v), on jousi, mutta sitä kiinnostaa aivan muut asiat...esim. tietokoneet.
No, aikaa on kulunut ja maailma muuttunut.

[Simo Hankaniemi]

Ari, elitkö apache-nuoruuttasi Hämeenlinnassa? Käsittääkseni asut siellä. Missä päin Hämeenlinnaa teillä oli reviiri? Minä asuin aluksi Kankaantaustantiellä ja ollessani 5-vuotias muutimme Sairion kaupunginosaan Luhtialankadulle. Ja noin 10-vuotiaana tuli muutto Hätilään Laihontielle. Sieltä oli hyvät metsäiset yhteydet Aulangonjärvelle ja sen takaisiin metsiin, missä tuli paljon vietetyksi aikaa. Mutta liikuimme muillakin kulmilla, mm. Kappolanvuorella ja Mantereenlinnalla. Nykyisen paloaseman alue Kutalajoen varrella oli silloin villiä ja vapaata maata ja sinnekin tuli pystytetyksi majoja.

[jousipata]

voi kun muistaisi,, on ollut 1960-luvun puolen välin myöhemmällä puolella kun katajasta papan ja isänkin vihjeistä tein jonkunlaisia jousentynkiä, pyykkinarua jänteiksi, kesti muutamia laukauksia ja nuolet olivat rakennusjätettä tai muoviputkia, just sellaisia muovisia johtojen tai vesiputkien suojia. tällöin olen ollut 3 - 7 vuotias. velipojan kanssa muutamia katajaisia jousia tehtiin. taidettiin jokunen tehdä nuoresta koivustakin, hyvin hämäriä muistipätkiä tuolta ajalta.

leikittiin intiaania ja länkkäriä. opeteltiin intiaanipainia, meillä oli se vakaa käsitys, että intiaanit eivät osanneet tai halunneet lyödä nyrkillä koskaan, vaan aina painivat vain. niinpä kun oltiin inkkareita, me painittiin, kun ensin oli muutamat nuolet ammuttu ja keihäillä huiskittu. sitten kun oltiin länkkäriä, cowboytä, niin saimme lyödä nyrkeilläkin leikkitappeluissamme, kun muka "kuudestilaukeavasta" nallipyssystä olivat panokset loppuneet. oli mulla nalli-winchesterkin, hieno vipulukkoinen ase. sekä winchester korkkipyssy jossain vaiheessa. alunperin siinä oli se korkki narulla kiinni, ettei olisi lentänyt ketään vaarantavasti,, no pikkupoikahan otti narun oitis pois ja viritteli korkkia, jotta lensi useita metrejä.

juoksemisesta. muistan kun olin n. 7-12 vuotiaana niin kova juoksemaan puolen mailin matkoja, että ikäiseni koulukaverit olivat vaikeuksissa pysyä polkupyörillään samassa vauhdissa. juoksin siis koulumatkan joka oli n. 500 metriä ja juoksin muutenkin samanpituisia matkoja ilokseni ja huvikseni reppu selässä. osallistuin myös juoksukilpailuihin ja voitin ne yleensä aina. matkat olivat kylän sorateillä 500 - 1000 metriä reitistä riippuen.

samoin eräs bravuurini oli myöhemmin teini-iässä; leuanveto. vedin kotona aina leukoja, kymmeniä peräkkäin, monta kertaa päivässä. 55 leukaa oli paras saavutus. silloin oma massa oli tietenkin keskenkasvuisena vain n. 67 kg ja helpompi kevyttä kiskoa ja kevyenä juosta.

rakensimme metsiin tietysti erilaisia majoja. tämä vaihe oli taas tarzan-ikää ja alkoi olla 70-luvun alkua. tehtiin liaaneja köysistä ja puukot oli mukana ja tarzan merkit olivat vaatteissa. olihan tarzanin neekerikavereilla jousipyssyjäkin. valkoinen mies oli muistaakseni tarmangani ja neekeri oli gomangani tarzaninkielellä. rakensimme majoja sekä maahan, että erityisesti useampia korkealle puihin, isoihin aihkipetäjiin, mäntyihin. vieläkin tiedän yhden majan lavan olevan tallessa ja ehjänä ihan lapsuuden kotitaloni vieressä, se on n. 7 metrin korkeudessa. korkeilta paikoilta oli hyvä hiljaa vakoilla ohikulkevia, joita oli hyvin vähän metsissä, joku sienestäjä tai marjastaja joskus.

samoihin aikoihin löysimme maahan kaivettuja saksalaisten jättämiä ja kätkemiä patruunoita ja aseita, asuimme ihan saksalaisen tuhotun varuskunnan vieressä. niitä räjäyttelimme nuotioissa ja ammuskeltiin metsissä, upeasti valojuovat lensivät pimeässä yössä kuusenlatvojen yli, leikittiin sitten englantilaisia ja saksalaisia, toista maailmansotaa. ihme että emme ampuneet tai räjäyttäneet toisiamme. ymmärsimme toki, että ovat oikeasti vaarallisia. niistä emme hiiskuneet kenellekään. saattaa niitä olla vieläkin siellä metsissä kätköissä.

sitten jossain vaiheessa oli lasikuituinen ostojousi ja ostonuoletkin, lensi luultavasti yli 100 metriä tai ainakin lähelle ne nuolet. jokusen harakan, myyrän, variksen ja räksyn taisin ampua silläkin.

tämän jälkeen on jousihommissa ollutkin taukoa,, jostain 70-luvun alkupuolelta tänne n. vuoteen 2006 asti, jolloin havahduin hankkimaan varsijousen tarkkuusammuntaan.. ja nyt sitten tämän foorumin ansiosta löysin puujousikurssin syyskesällä 2010 ja puujousten tekemisen oikeanlaisen opettelun..

omia tyttäriäni olen myös pikkuhiljaa perehdytellyt jousiammunnan alkeisiin. he ovat jo kohta nuoria aikuisia, joten parempi myöhään kuin ei koskaan.

tässä nykyisen asumuston liepeillä metsikössä jotkut lapset ovat rakennelleet majoja, erilaisista rakennustarpeista, mutta heidän majansa ovat vain n. sadan metrin päässä kotikerrostaloalueestaan.
_________________
tzoinnngggg...

[J Menna]

Tämä on niin paras palsta!!!

Jousipata, nauroin ääneen sun jutuille! Mahtavaa. 55 leukaa on huikea temppu. Kiipeiltiin sitä itsekkin, mutta kyllä näin pitkillä (sormesta sormeen nyt aikuisena tasan 200cm) käsillä 15 leukaa oli ennätys. Senkin taisin tempaista 18 ikäisenä ja 10 leukaa ehkä meni nassikkana. 55 leukaa, luja!

Ah, Tarzanin kieli oli apinainkieltä. Luin kaikki ne 28 Tarzan kirjaa. (Oparin aarteet useamminkin) Kirjallisuuden historian suurteoksia joka ainut! Keräsin kaikki ne apinainkielen sanat niistä lukiessani ja oli niitä sanoja Tarzan lehdissäkin.
Tein sitten oman apinainkielen sanakirjan (kansipiirrokseen satsattiin) ja näytin sitä ylpeänä Papalle: "Kato, nyt on. Tätä kun puhuu niin eläimet ymmärtää." No pettymys oli suuri, mutta ajattelin sen johtuvan kokemattomuudestani ja jatkoin harjoittelua. Kolmannella luokalla alkoi koulussa englannikieli ja äiti otti puolen vuoden kuluttua kaikki sarjakuvani pois (kaappiin lepämään) kun puhuin apinainkieltä yhä selkeästi paremmin kuin englantia...

Muistan vieläkin aika monta sanaa vaikka sanakirja valitettavasti on hävinnyt. Vieläkään eläimet eivät ymmärrä...
Oli se lapsuus kulta-aikaa. Silloin katselin Afrikan karttojakin sillä silmällä että missä se Kongo oikein sijaitsee... Sinne. Tarkoitus oli aloittaa Tarzan ammattina ja päästä kiipeilemään niihin todellisiin isoihin sademetsän puihin. Sen takiahan sitä jumalavita treenattiin kiipeilyä, puukkopainia ja jousella ampumista!
Vähän kyllä hirvitti silloin kun luonto-ohjelmissa näytettiin sademetsien ötökköjen määrää. En oikein penskana ollut hyönteisten ystävä. Vaaleat hiusenikin harmittivat. Kiukuttelin äidille että miksi ei voinut olla musta tukka ja harmaat silmät kuten Tarzanilla. Pronssisen ihon alla jännityvät lihakset ajattelin hommata kovalla treenillä...

No ammattihaaveet ovat kariuteneet...

[heikki]

Oioi, on se totisesti hienoa huomata, että täällä on sielunveljiä enempikin paikalla. Minunkin yleissivistykseni vankka pohja on Tarzan-kirjoista peräisin. Kotinurkilla on edelleen pystyssä se pieni pihlajapöpelikkö, joka toimi meidän Tarzan-metsänä.

Intiaanileikit jäi pikkuisen vähemmälle, kun kylällä ei montaakaan ikätoveria ollut. Reilun kymmenen ikäisestä lähtien ei sitten ollut pahemmin vapaa-aikaakaan, vaan aika kului rattoisasti maatilan töissä. Se vähä vapaa mitä jäi - ja mitä pohjalaiskylässä kehtasi pitää - meni sittemmin kalastuksen ja piisaminpyynnin merkeissä.

Oli meillä veljen ja yhden kaverin kanssa harrastuksena myös erilainen räjähteiden valmistus ja käyttö. sihen aikaan kun löytyi ruutia ja dynamiittia ja nalleja vähän joka talon ullakolta. On se ihme, että kaikki olemme edelleen yksinä kappaleina liikkeellä. Jos nyt omat pojat sellaista tekisi, niin mitenkähän siihen arvaisi suhtautua...

Pietarsaaresta Matssonilta ostettiin sedän kanssa "oikea" lasikuitujousi: se oli pyöreä keppi, jossa oli punainen muovikahva ja punaiset nokkipallurat päissä. Se maksoi kymmenen markkaa ja lisäksi setä osti kaksi metallikärkistä, kahdella teipinpalalla sulitettua nuolta. Oli se julma peli. Erityisen kätevä siksi, että nuolten uupuessa saattoi ottaa jänteen pois, jolloin käsissä oli lasikuitukeihäs. Etsin sitä hartaasti joku vuosi sitten velipojan kartanolta tuloksetta. Viime kesänä sitten oli veljenpoika sen löytänyt ja ottanut käyttöön. Ei tullut mieleenkään muuta kuin että pitääpä tehdä siihen muutama nuoli ja antaa perinteen jatkua.

Ja katajaa ja kuusen oksaa ne jouset tietysti muuten oli. Naapurin pojalla oli sähköasennusputkestä tehtyjä, mutta jotenkin ne tuntui säälittäviltä. Olisipa silloin vaan ollut joku, joka olisi pikkuisen ohjannut asiassa eteenpäin, mutta eipä ne miehet silloin ehtineet kersojen puuhiin paljon puuttua.

[Ari Laakso]

Simo, minä asuin SISU-autotehtaan vierellä ,eli Mantereenlinna oli meidän alueella, mutta pääsääntöisesti meidän metsästysalueet olivat siitä Vanajalle päin eli sen reunapellot, pusikot ja metsät.
Teimme myös vaellusmatkoja aina Harvialan taimitarhoille asti ja sieltä löytyi jumalattomasti fasaanin sulkia, koska fasaani-tarhat olivat siellä ja kettu oli hoitanut hommansa hyvin.
Koko heimomme on osallistunut nyt parina/kolmena vuonna Kuralan kisoihin ja niin tulemme taas keväällä!
Heimon aktiivi vuodet olivat n. 1975-79.

[Ari Laakso]

Jousipata, Menna ja muut..
Tarzan "bundolo" (tappaa), mutta älkää unohtako myös Edgar Rice Burroughs:sin muuta tuotantoa..Mars kirjat ja tietenkin Intiaanipäällikkö ja Intiaanipäällikön kosto.
Koko tuotanto on tietenkin loistavaa!
Minulta murtui käsi kun käytin männyn oksaa liaanina, mutta niin on varmasti käynyt pikku-Tazanillekin.

[heikki]

[Juha]

Alkaa vaipuu jo muistikuvat historian hämärään, siittä on sentäs varmaan se 32 vuotta ainaskin kun vedin ensimmäistä lasten inkkarijousta kohti omaa napaani elikkäs ihan väärinpäin. Tuohan oli tietysti ostojousi ja mukaan tuli hieno inkkaripäähine ja tiipiikin tais olla, sellanen kankainen.

Jos ihan oikeasti omatekoisesta jouskarista puhutaan niin niitä me poikien kanssa veisteltiin isiltä vohkituilla puukoilla yms tuossa ala-asteen ensimmäisillä luokilla, oli jouskaria ja keihästä ja kaikkee sen väliltä ja pitkin mettiä mentiin. Eli näin hataran muistikuvan perusteella arvioisin ensimmäisen oman jouskarini olleen mahdollisimman suorasta männyn tai kuusenvesasta tehdyn virityksen, jossa jänteenä toimi tuollainen punainen naru, millähän nimellä sitä nyt kutsutaankaan.

Siittä eteenpäin käytettiin kaikkea mahdollista minkä lapsen mieli tuumasi jousimateriaaliksi käyvän. Parhaimmilla virityksillä ampui reippahasti omakotitalin yli, pihamaankin yli ja vielä hyvän huikasun takapihan metsikköön.

Harmi kun ei oo yhtään valokuvaa sen paremmin silloisista nuolista kuin jousistakaan. Nuoliakin veisteltiin milloin mistäkin rimasta ja uuden vuoden jälkeen kahlottiin metätä läpi raketinkeppien toivossa. Konstit oli monet. Jousihuuma taisi loppua siihen kun paikallisessa kakaroiden välisessä "heimosodassa" yksi poika ampui toiselle nuolen poskesta läpi, tai ainakin niin nasakkaan että jäi siihen kiinni. Sen jälkeen tappoaseet pistettiin pannaan ja jouskarit unohtuivat vuosikymmeniksi, aina viime kesään saakka
_________________
If an archer shoots just for fun he has all his skill.
If he shoots for score his hands tremble
and his breath is uneasy.
If he shoots for a golden price he becomes mad and blind.

-- Old Chinese Poem --

[J Menna]

Rummut pärisee ja maa vavahtelee... Löysin ja kuvasin varusteitani jotka valmistin ehkä 1978-80 hujakoilla. Olen ollut siis 8-10 ikäinen noita tehdessäni. Tiesin että ne olivat tallessa, mutta lähempi tarkastelu toi paljon juttuja mieleen ja remakat naurut tietty. Harmi että tämä säilynyt jousi ei ollut se "paras" lapsuuden katajajouseni. Hyvä kuitenkin että edes tämä on säilynyt.

Jousi on nasevasti myötäkäyristynyt pihlaja, johon tekovinkkiä luin hopeanuoli lehdestä. Ilmeisesti olen alkanut heti ampumaan ja jättänyt vireeseen usein kun tuolta näyttää. Päitä ei ole turhaan kevennetty. Sota oli varmaan lähellä ja ase piti olla pian valmis. Koristeluun on näemmä kuitenkin ollut aikaa. Koko selän läpi kulkee -70 luvun henkinen erkkarinauha ja sillä on koristeltu kädensijakin. Jänteenä on toiminut tuo klassikko, muovinen pakkausnaru. Jousi on n. 130cm.

[J Menna]

Muu varustus. Viine tietty muovista lattiamattoa kierrettynä rullalle. Vyömalli, vyö kadonnut. Huom. Kolmea eri jeesusteippiä käytetty, eli kertoo sen olleen useampana vuotena käytössä ja aina välillä korjattu eri teipillä.

Nuolet ovat upeat. Neljä vartta kukkakeppibambua. Suoruudesta viis... Sulitukset neljässä teipillä ja kahdessa vieläpä miranolilla maalattuja raitoja!!!
Yhden nuolen oikeat sulat ovat inkkaripäähineestäni. Liimaa ei ole käytetty lainkaan sulituksen sidonnan päälle! Samainen nuolen aihio on sitä uudenvuoden rakettikepin vartta. Tuskin edes hiottu.

Nuolien kärjet ovat vielä hienommat. Yksi sellainen suksisauvakärki mukana!!! Varmasti tekee rennon spinen tuon paksuiseen nuoleen!!!
Yhdessä kuparinaula kärkenä. Se oli minusta hieno kun siinä oli sellaista yellowknife henkeä...
Nuolien nokit tosi pienet kun ammuin nipistysotteella jousi vaaka-asennossa. (Pappani näyttämä Apache tyyli)

[J Menna]

kärjet

[J Menna]

Ja haa!!! Sokerina pohjalla. Kilpi.

Niin, se on jonkun jauhotiinun tai puutynnyrin kansi. Muistin että paskahuussin kansi, mutta ei, siinä on nuo lukot ja kukaan ei tekisi noin tyylikästä paskahuussiin tai noin painavaa.

Maalauksta ei voi kuin ihailla. Siinä yhdistyy Roomalaiseen kypärään vähän natsi kypärää ja ties mitä. On PAHA, PAHA, PAHA.

Miettikää kun tuollaisia kilpiä olisi rivissä 6000 niin kyllä valuisi paska viholliselta lahkeeseen.

[J Menna]

Painaaa!!!

[jousipata]

Menna, upeita ja hienoa kun ovat säilyneet!
_________________
tzoinnngggg...

[evgevin]

Upea setti! Hieno kilpi ja jouset! Muutaman sadan vuoden päästä, kun nämä löydetään, vielä spekuloidaan miltä se ugrijousi näytti

[jkekoni]

Itse yritin tehdä jousia muun muoassa kuusen oksista, mutta yritin vääntää niitä rullalle ja ne menivät aina poikki.

Isäni yritti tehdä myötäkäyrästä katajasta jousen, mutta kavensi sen lapojen sivusta. Ei oikein onnistunut. Toimi lähinnä joustavan jänteen avulla ja jokunen nuoli lensi jokun metrin, ennenkuin katkesi. Panssariputkestakin viritin jotain, mutta vedojen pituus ei ollut suhteessa kepin pituuteen ja huonosti noillekin kävi.

Koska sopivia katajia ei ollut enempää jäi homma siihen.

Bolan tein mökillä joskus halkopinosta otetuista kapuloista(tai nunchakuksi sitä kutsuin, mutta porukka osasi valistaa että se on bola).
Se jopa toimikin, mutta porukat eivät tykänneen pihapuiden irttonneesta kuoresta.

Heittelin vähän aikaa myös metsän puihin, mutta kunnon paikkaa ei oikein löytynyt ja homma jäi siihen.

Uudestaan hommaan innostuin 30:nä kun olin melkein saanut nippuun pitkäksi aikaa sivuun jääneet DI-opintoni.

3-ensimmäistä keppiä katkesi erinäisistä syistä. 4. jousi yritys oli 7 cm leveä 180cm pitkä 35# pihlajakeppi joka menetti 15cm luonnon (ei kuivaus) vastakäyryydestään kaikki ja myötäkäyryyttä tuli pari senttiä.
Syynä oli että määritin puun kuivuutta käsin koskettelemalla ja haistelemalla. EI toiminut ei.

Aloitin staaveista, kun omistanut vannesahaa. 5. jousesta alkaen menin pohjoihelsinkiläiseen puutyökurssille tekemään.

Tietokonepelaamiseseeni sopii: "Ei lapsen runsaasta pelaamisesta kannata huolestua siihen kyllästyy yleensä 10-30 vuodessa. "

[Nanook - pakkasen poika]

[Simo Hankaniemi]

Kivoja kuvia Mennalla! Valitettavasti omat 1960- ja 1970-lukujen kamat on näiltä osin kadotettu. Vain kaksi nuolta on jäljellä 1970-luvun alusta. Pitää ottaakin niistä kuvat ja laittaa tänne.

[Ari Laakso]

Siinä on komea kokoelma...sillä on jo arvoa!

[joustojouni]

vuodelt miekka ja kilpi,eli viime kuralankisoi edeltävänä päiväne tein tammest 130senttisen kepin jonka myöhemmin selystin pellava kankaal ja tein hienon kahvan mokkanahast ja maalarinteipist.settii vaivast 10senttii.ja muistan ku eemil kehus sitä nätiks haha ja nytku ku kattoo ni tais olla piruiluu kuitenki.

[patis]

Ensimmäinen oikeasti ammuntakelpoinen jouseni on tuollainen lasten lasikuitujousi. Jousi hankittiin Ruotsista, olin n. 10 vuotiaana isäni mukana työmatkalla ja tuollainen tuli jossain kaupassa vastaan. Nuoliviinenä toimi ilmastointiteipillä vuorattu pahvipötkylä. Isäni osti vielä muutaman nuolen jälkeenpäin minulle. Aika paljon tuli myös käytettyä ilotuliterakettien keppejä joihin laitoin sulituksen maalarinteipistä. Ammuntatekniikasta sen verran, että nuoli toki ammuttiin jousen oikealta puolelta ja nuolesta napattiin nokista nipistysote peukalolla ja etusormella.

Jousi on vielä olemassa mökillä ja punoin siihen dacronista jänteenkin nyt pääsiäisenä. Pääsi sitten 4-vuotias tyttärenikin harjoittelemaan ampumista

[evgevin]

hei! mullakin oli tuollainen!

[Mikkael3]

No tämä ei ehkä tänne kuulu mutta en parempaakaan löytänyt. Aioin hankkia ensimmäisen jouseni haluaisin jousen pääasiassa huvikseen ammunttaan ja mhdollisesti jänis ja lintumetsälle. Haluaisin hankkia pitkäjousen. Olen ajatellut Falco legendiä tai samick slb h:ta. Kumpi olisi näistä jousist parempi? Ja paunamääräksi ajattelin 50 sen luulisi riittävän metsästykseen tarpeeksi hyvin ja ei ole luultavasti liian raskas ensimmäisesi jouseksi. Sali taustaa löytyy hieman joten luulisi 50 paunaisen menevän. Tai kertokaa mikä on paras paunamäärä. SItten vetopituus mittasin itselleni vetopituudeksi hieman vajaa 31 tuumaa ,vaikka olen vain 185cm pitkä, miten tämän kanssa kun falco legend on suunniteltu 28 tuuman vetopituudelle. Käykö tämä jousi silti minulle. Olisin kiitollinen jos joku osaisi neuvoa ja saisi edes jotain selvää tästä viestistä.

[Simo Hankaniemi]

[Mikkael3]

Anteeksi olen yrittänyt etsiä netistä lähes joka paikkaa tietoa mistään sitä en ole saanut joku käski kysyä täältä. Ampumaseuroja ei ole 300km säteellä mutt voisiko joku täällä kertoa noista vetopituuksista.

[heikki]

[J Menna]

No jo on koittanut Topiakselle juhlavat päivät!
Ensimmäinen jousi on jo valmis ja ammuttu noin 20 laukausta. Jee jee.
Isän liiankin ääretön into on ehkä paras tapa sammuttaa liian kova ihastuminen lajiin...

No kuitenkin, kuvassa tillerivaiheessa oleva vaahterajousi napsahti jo poikki ja se oikea eka jousi pojalla on katajasta. Niin sen pitää olla. Kolme nuoltakin ihan A-luokkaa, kun tuunasin omista katkenneista kilpasetin nuolista. Ei ollu mulla penskana pronssikalkkunan sulilla sulitettuja nuolia...

Merkille pantavaa oli pojan ampuminen. Ehkä viides tai kuudes laukaisu onnistui jo tosi hyvin ja nuolikäsi omaksui nipistysotteen sen kummemmin ohjaamatta. Ja vieläpä semmoisen nipistysotteen jossa vetoa autetaan jänteestä kolmella muulla sormella. No, onhan se nähnyt toimintaa.
Jousikäsi nappaa jousesta kiinni vielä ihan miten sattuu ja nuoli lepattaa käden päällä joka suuntaan. Pientä treenausta vielä. Osuminen täysin toissijaista. Hauskinta on kun nuoli lentää kadoksiin ja isä etsii...
Topias on 3 vuotta 4 kuukautta, joten pojasta polvi paranee... Pientä purnausta on tullut kun nuolien kärjet eivät ole kuten isällä. Ratakärjet lupasin ruuvata nuoliin heti kun poika oppii kulkemaan juoksematta nuolien kanssa. Eli vuonna 2017...

Topias jyrää jengin Kuralassa 2025, jos treeniohjelma pysyy aikataulussa. Auerkin kattoo silmä pitkänä kun teini nakuttaa vitaaleille.
Tämä urheilu on vaan niin monen asian summa, että miten onnistuu salata doping ja ettei pahemmin loukkaannuttaisi... vaikeaa, vaikeaa.

Mutta mahdollista!

[Joel]

Niin siis mikäs jousi se oli Topiaksella kun kävitte meillä viimeksi ammuskelemas? Katajainen?

No ei ainakaan innostuksen pitäisi olla välineistä kiinni...
Ennen ratakärkiä nuolen kärkeen voisi varmaan soveltaa raskaampia puulajeja tai kepeitä alumiinibluntteja...?

Topiaksen kokoset oppii vielä tehokkaasti matkimalla.

No koska Topias saa kosketuksen rumpuihin tai kuvanveistoon?

Terveisiä Topiakselle Joelilta! Toivottavasti pikkuautot on toimannu. Kumman tutunnäköne kampaus Topiaksella... Ilmankos se onkin niin hieno
_________________
All in all you're just another brick in the wall
_________________________________________

http://www.facebook.com/BlueEyedSons <- Tietoa ja yhteystiedot bändiin.

[OmaJalkaMaalina]

Eka oli kait joku vastaavanlainen oksa-lankakyhäelmä
Eka ns. "kunnon jousi" oli isän tekemä n.140-160-senttinen nahkapäällysteinen. Paunoja oli varmaan max 35(mahdoton testata,kun meni pentele katkeemaan) mutta olin jotain 8 tai 9 v. joten aika jytyltä sekin tuntui

[Nanook - pakkasen poika]

Tässä ensimmäinen jännejouseni, jonka tein 13-vuotiaana joskus vuoden -90 hujakoilla. Jousi on tammea ja puuosan veistin koulussa käsityötunnilla. Hirvenjänteet liimasin kotona. Jousella on pituutta metri ja paunoja oli noin 35. Kyllä tuntui hurjalta tykiltä katajajousien ja huoltoasemaritsojen jälkeen!

Jousen selän maalasin navajo-tyyliin mustaksi jänisliimaan sekoitetulla hiilellä. Liima oli kuitenkin liian kovaa sidosaineeksi, ja maali hilseili irti käytössä. Päät jäivät myös liian massiivisiksi. Kun keskiosakin oli paksu, olivat lapojen työtä tekevät osat todella lyhyet. Jousi katkesikin ylälavan keskiosasta noin kolmen vuoden käytön jälkeen. Katkeamishetkellä myös alalavassa oli huomattavia puristusmurtumia.

R.I.P.





Hilseillyttä maalia:



Katkeamiskohta:



Puristusmurtumat alalavassa:

[Nanook - pakkasen poika]

[jousipata]

nanookilla on ollut jo huikeita jousia ihan pennusta sti ite tehtynä. hurja, onse hurja.
_________________
tzoinnngggg...

[J Menna]

Todella pro meininkiä jo penskana Nanookilla.
Kehitystäkin on sittemmin välineissä tapahtunut, mutta Nanook, prosentuaalisesti kaikilla muilla enemmän kun sinulla...
Mitäs aloitit noin korkealta!

[sienimieli]

ei tainnut ensimmäinen tekele olla, mutta ensimmäinen jonka muistan: miehen peukaloa pikkaisen paksumpi, n. metrin mittainen katajanpätkä+paalinarusta tehty jänne, mahtava vehje ja pitkäikäinenkin, joskus ala-asteen alkuvuosina tein ja oli vielä viidennellä luokalla ehjä. teloitin sillä useamman rotan ja yhden supikoirankin
jos varsijouset lasketaan, niin vanerinpalasta ja neljästä rautasahanterästä värkkäilin jonkinlaisen tappovehkeen joskus viisivuotiaana
_________________
sieniä pieniä sinisiä sieviä