Jousi

[Pärjääköhän]

Nuolikuuron teho perustui pääasiassa keskiajalla kuolemanpelkoon ja ratsuväen horjuttamiseen. Se sai rivistöt huonosti muodostumaan, jolloin vihollisen iskuvoima oli vähäisempi. Se hidasti etenemistä myös. Ne toimivat tukena jalkaväelle, yksinään hyödyttömät. Jalkaväen, esim. seiväsmiehien tehtävä oli pysäyttää ratsuväki. Jousen hyödyt ovat kuitenkin vähäiset esim. hyvin varustettua jalkaväkeä vastaan. Ei nuoli yleensä kilpeä lävistänyt. Kilvet olivat kestäviä ja tavoitteena oli kestää lähitaistelua. Jossa joulemäärät saattoivat kohota tuplattuun.

Jousimiehien lävistyskykyyn vaikutti hyvin paljon, myös terä. Sitä terävämpi ja kestävämpi terä sen parempi lävistävyys. Niin ollen jousimiehet saattoivat saada yllättävää vahinkoa jalkaväelle, jos välineet olivat kunnollisia. Hyvin varustautuneesta panssaroidusta ratsuun tuskin normaali jousimies pystyi ja ratsastajan pysäytykseen ei ollut jousista, tarvittiin seipäitä tai ratsuväkeä. Toisaalta erikoisnuolilla varustetut jousimiehet saatoivat pystyä lävistämään jopa terästä, en kuitenkaan usko. Haarniskat suunniteltiin nuolenkestäviksi. Tulinuolet muunmuassa perustuivat pelkoon, henkiseen yliotteeseen vastustajasta. Harvoin ajatellaan tulinuolien vaikutusta, mutta niillä oli etu. Palavalla taisteluareenalla saattoi ratsuväki pillastua helpommin ynm.

[Guest]

En ole koskaan törmännyt lähteeseen, jossa kerrottaisiin tulinuolia käytetyn taistelukentällä. Ellei sitten lasketa roomalaisia, jotka ampuivat tulinuolia norsuja päin pillastuttaakseen ne. Tietääkö kukaan tästä mitään uskottavia lähteitä?

Keskiajalla Euroopassa kenttätaistelut tai "massataistelut" olivat itse asiassa harvinaisia ja kalliita hankkeita, joihin ryhdyttiin aika harvoin. Suurin osa sodista ratkaistiin linnojen ja kapunkien hallinalla ja piiritystaisteluissa, joissa jousi oli erittäin tärkeä ase.

Linnat sulkivat armeijoiden etenemisen vihollismaastoon, koska jos armeija jätti valtaamattoman linnan taakseen saattoi vaatimatonkin linnan miehistö katkaista etenevän armeijan huoltoyhteyden.

Keskiajan sodankäynnistä on paljon sellaista tietoutta liikkeellä, joka lähtee siitä, että etenevä armeija elää ryöstösaaliilla vallatulta alueelta. Tämä ilmeisesti johtuu väärinkäsityksestä, joka on saanut alkunsa siitä miten keskiajan armeijat systemaattisesti hävittivät valtaamaansa maata, mutta kyseessä oli nk. chevauchee. Eli tarkoituksellinen vihollisen resurssien hävitys (vähän kuten strategiset pommitukset). Tämmöinen poltetun maan taktiikka kuitenkin edellyttää tosiasiassa hyvää huoltoyhteyttä, koska talonpojat pakenevat ja evakuoivat mennessään kaiken irtaimen omaisuutensa vihollisen tieltä. Seurauksena on etenevän armeijan kannalta "poltettu maa", jonka läpi on vielä kyettävä hätätilanteessa perääntymäänkin. Maan polttaminen oli tehokas tapa saattaa vihollinen taloudelliseen ahdinkoon, mutta se edellytti melkoista rahallista pääomaa siihen ryhtyjältä.

Kilpien käytöstä luovuttiin vähitellen keskiajan kuluessa. Ehkä jousien läpäisytehot kävivät liiallisiksi kannettavan kilven kannalta. Viimeisiä käytössä olleita isoja kilpiä, joita käytettiin jousia vastaan olivat 1400-luvun "paviset", ja niitäkin käytettiin nimenomaan piiritystaisteluissa jalkajousimiesten suojina ja ampumatukina. Lisäksi jalkaväki alkoi käyttää pitempiä ja pitempiä keihäitä ja hilpareita, joita käsiteltiin pääasiassa kahdella kädellä vastatustaakseen raskaampaa ja raskaampaa ratsuväkeä.

Jalkajousin, pitkin keihäin ja hilparein varustetut jalkaväkijoukot lopulta veivät raskaan ratsuväen aseman taistelukenttien ykkösaselajina vain puhtaasti halvemman hintansa vuoksi. Se että kesken tämän pitkän kehityksen mukaan tuli myös arquebus, on usein johtanut historioitsijat siihen harhakäsitykseen, että tuliase syrjäytti ritarin.

Kokonaan oma tarinansa on miten tuliase syrjäytti jalkajouset, pitkät keihäät ja hilparit...


Hyväri

[Simo Hankaniemi]

Hyväri kysyi tulinuolten käytöstä taistelukentällä. Intiaanit käyttivät niitä rakennusten ja mm. postivaunuasemien polttamiseen ja joskus myös kuivan tiheikön sytyttämiseen, mihin vihollisjoukko oli suojautunut. En tiedä yhtään varsinaista kenttätaistelua, missä tulinuolia olisi käytetty. Ja eipä niistä mitään lisäarvoa olekaan suoraan ihmisiä vastaan.

[jkekoni]

Tulinuolta voi käyttää lisäksi myös merkinantoon, jos tarkoitus on hyökätä useasta suunnasta yhtäaikaa.

[Guest]

Niin, onhan meiltä Suomestakin keskiajalta esimerkki tulinuolten käytöstä piiritystaistelussa.

Kun Viipurin linnan päällikkö oli kuollut ja Unionikuningas määräsi tanskalaissyntyisen Erik Akselinpojan (Tott) linnan voudiksi, ei linnan alipäällikkö suostunut luovuttamaan linnaa uudelle päällikölle, vaan sulki portit Erikin edestä. Hän teki juridisesti kai oikein, koska unionikirja sääti, ettei Ruotsin valtakunnan linnoja saa luovuttaa "ulkomaalaisille". Ilmeistä kuitenkin on, ettei valloittamattomana pidetty Viipurin linna ollut ehtinyt valmistautua piiritykseen, koska jo ensimmäisenä iltana tulinuoli sytytti linnan rakennusten katot tuleen ja puolustajat, joutuivat antautumaan. Sittemmin Erik Akselinpoika rakennutti linnan uudestaan, Viipurin kaupungille muurin ja vielä Olavin linnan väärälle puolelle rajaa...

[Pärjääköhän]

Keskiajalla linnoja käytettiin kyllä paljonkin. Linnojen puolustuksen huono puoli oli jo kehittyneet piiritysaseet. Kaupungit olivat tärkeämpiä ja merkittävämpiä kohteita, koska kaupungeissa hoidettiin talous ja sivistys.

Kenttätaisteluita oli paljon, mutta niitä historia ei kerro, koska ne eivät olleet niin merkittäviä taisteluita.

[wilskman]

Kenttätaistelun ja piirityksen väli voi olla hiuksen hieno. Ainakin linnoitettuja vihollisleirejä vastaan on tulinuolia käytetty. Pikatarkistuksella löysin ainakin viitteet siitä, että Krimin tataarit ovat niin tehneet puolalaisia ja venäläisiä vastaan ja Sun Tzu on antanut tällaisia neuvoa. Intian eeppisesä runoudessa ilmeisesti viitataan tulinuolien käyttöön taistelussa, mutta luotettavuus tietysti on mitä on.