Jousi

[Tuomo]

Kuinka monta jousta olet urallasi tehnyt? Kuinka moneen olet ollut tyytyväinen? Kuinka monta olet myynyt, kuinka monta hajonnut, kuinka monta jousta on edelleen käytössäsi? Mikä on urasi "parhaimman" jousen tarina? Itselläni ei valitettavasti ole paljon sanomista kahdella saarnijousella.

[Matti]

5 saarnijousta tehty - ei elossa yhtään, huonoa puuta ja väärin tehty.
3 pähkinäpensasjousta - yksi niistä ok ELB joka on tehty väärin mutta heittää hyvin silti
1 katajajousi - kesken, odottaa tilleröintiä ja höyryllä oikaisua.
1 marjakuusi ELB - odottaa tilleröintiä. tästä tullee numero uno.
1 vaahtera/punatammi ELB - hyvin toimii, lyhennän vielä ja optimoin. tarkin ja suosituin kaikista.
1 vaahtera ELB - odottaa takedown-putkia.

Tuossa on mun saldo 4 vuoden ajalta. Tärkeimmät opit liittyy puun valintaan, työstötekniikkaan ja tilleröimiseen joita ei opi muuten kuin tekemällä virheitä ja oppimalla niistä. Lyhyt vetopituuteni 24" vaikuttaa jousen suunnitteluun paljon.

Tulevaisuudessa kai hikkori flatbow, bambu/ipe ELB, osage flatbow ja turkkilainen komposiittijousi.

Matti

[Simo Hankaniemi]

Tarkkaa määrää en pysty sanomaan kuin jännejousien kohdalta, niitä on tullut tehdyksi 28, aloitin niiden teon 1982. Yksinkertaisia puujousia on syntynyt jotakin 150-200, jos lapsille tehdyt lasketaan mukaan.

Jousista on myyty tai vaihdettu vajaa puolet. Usein hinta on ollut melko näennäinen, mutta parhaimmillaan 2000 mk. Yhden jousen vaihdoin hyväkyntiseen karhunnahkaan. Erikoisin kauppa oli kun myin rikkinäisen jousen, ostaja tiesi että ase on ampumakunnoton. Eräs toinen asiakas tilasi jännejousen, joka osoittautui liian jäykäksi hänelle, ei saanut sitä edes vireeseen. Mutta mies halusi pitää sen silti ja maksoi 2000 mk. Myöhemmin hän osti toisen kevyemmän jännejousen ja maksoi saman hinnan. Tuollaisia asiakkaita saisi olla enemmän.

En tiedä, montako jousta nurkissa on tällä hetkellä. Osa on käytössä, osa "museoitu" ja loppuun käytetty. Osa on keräilyesineitä Afrikasta, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta (pieni kokoelma). Osa on keskeneräisiä. Voi niitä olla kaikkiaan 30.

Suosikkijousiani tällä hetkellä ovat B-profiilinen 135 cm:n mittainen vaahteran oksasta tehty puujousi ja saman mallinen 120 cm:n mittainen jännejousi (hikkoria). MOlemmat ovat 45-paunan paikkeilla.

[Simo Hankaniemi]

Jousentekijämiehillä taitaa olla yleisemminkin ongelmana, että "juuri sopivaa" jousta ei ole omaan käyttöön, silloin kun tarve ilmenee. Aina niissä on jotain vikaa, tai siltä ainakin tuntuu. Täysin tyytyväinen en ole ollut mihinkään tekemääni jouseen. Jousi on joko liian kevyt tai vähän liian raskas, liian myötäkäyrä tai refleksiä on karvan verran liikaa. Päät ovat liian raskaat tai jousi ei taivu tarpeeksi keskeltä tai taipuu liikaa keskeltä. Jänteitä ei yleensä ole tarpeeksi. Toinen lapa taipuu jotenkin huonommin kuin toinen. Jos jousen koristelee tavalla tai toisella, tulos ei kauaa tyydytä. Kädensija ei tunnu mukavalta ym. Ymmärrän naisia, joiden mielestä heillä ei ole mitään päällepantavaa.

[Tuukka Kumpulainen]

Aivan. Pahimmillaan tauti etenee siihen pisteeseen, että uutta jousta viimeistellessään miettii jo, miten seuraavasta tekisi vielä paremman.

Olen tehnyt noin 60 jousta vuoden 1992 jälkeen, sitä ennen ilman parempaa tietoa väsäämiäni sekalaisia jousia syntyi ehkä kaksi tusinaa.
Suurimman osan jousistani olen tehnyt itse etsimistäni ja kaatamistani puista: koivusta, pihlajasta, vaahterasta, tuomesta, katajasta, tuomipihlajasta jne. Jalavaa, hikkoria ostopuujousina.

Käsitykseni hyvästä (metsästys)jousesta on lyhyehkö, litteähkö, suorahko pitkävetoinen yksipuinen jousi. Näitä olen enimmäkseen tehnyt.
Paras jouseni tulosten valossa on yksi varhaisimmista luomuksistani, 6-tuumaisesta vaahteranrungosta tekemäni 45-paunainen lattajousi, joka on myötäkäyrä, raskaslapainen ja huonosti tilleröity. Se istuu kuitenkin käteen kuin oma .... ja sillä osuu. Nyt on työn alla sydänpihlajainen ELB, kokohikkorinen PR, ja hyllyssä makaa läjä oksatonta lylymäntyä kuivumista odottamassa.

[Simo Hankaniemi]

"Tuomon" kysymästä jousten hajoamisesta, niin tekemistäni 28 jännejousesta tietääkseni 10 on hajonnut. Osa hajosi tekovian takia (huono puu, huono tilleröinti). Osa hajosi käyttäjän typeryyden takia, ääriesimerkkinä se, kun ampuja alkoi virittää joustaan nurinpäin. Yhden tuhosi asiakkaan isä heittämällä jousen takkaan. Jne. Hajoamiset ajoittuvat lähinnä uran alkupäähän.

Hajonneiden puujousten määrää on vaikea arvioida, mutta niitä on paljon. Lapsuusiän jouset eivät yleensä kauan kestäneet, vasta noin 15-vuotiaana aloin päästä vähän jyvälle hommasta ja jousten kestävyys alkoi parantua. Silti minusta tuntuu, että olen alkanut oppia puujoustenkin tekoa vasta 1990-luvun lopulla. Kriteerinäni on se, että puujousessa on vuoden käytön jälkeen edelleen refleksiä jäljellä. Kaikki eivät ajattele sitä näin, vaan monen mielestä parin tuuman myötäkäyryys vain parantaa ampumaominaisuuksia. Luultavasti he ovat oikeassa.

"Parasta" jousta on vähän vaikea valita, sillä monikin jousi tuntuu parhaalta joltakin kannalta katsottuna. Erityisesti on jäänyt mieleen vuonna 1975 tekemäni noin 120 cm:n mittainen D-profiilinen katajajousi. Ulkonaisesti siinä ei ollut mitään ihmeellistä, puolessa tunnissa tehty oksainen keppi, mutta sen kanssa tuli vietettyä mukavia aikoja syksyllä ja talvella 1975-76.

Ulkonaisesti paras jouseni on jossakin Itä-Suomessa tällä hetkellä oleva "Yeller Baby". Se on osage-jännejousi, selässä kalkkaron nahka ja päissä jouhitupsut, pituus 125 cm. Onnistuin kerran nolaamaan sillä Suomen ehkä parhaan perinnejousiampujan. Olimme maastossa 1995 ja hän ampui ehkä 30 m etäisyydellä kurun toisella puolella olevaa lumiläikkää kolme kertaa osumatta. En aluksi ajatellut edes yrittää, sillä välissä oli ikävän näköinen louhikko, mutta kaverin epäonnistuminen herätti mielenkiinnon. Loput voi arvata, osuin Yeller Babylla ja pihlajabluntilla heti ensi yrityksellä, ja vieläpä melko keskelle lumiläikkää. Kaveri näytti hieman vaivautuneelta ja totesi venytellen: "Si-nä am-mut ai-ka hy-vin tuol-la blun-til-la-si."

[Martti Auer]

Eihän se Simo osaa vieläkään tehdä jousia, mutta yritys on hyvä. Jousentekijäksi voi vain syntyä. Tiivain katkeilutahtini jousteni suhteen oli kai kun olin n. 13-vuotias. Silloin katajakeppi katkesi n. 5 minuutissa sen valmistumisen jälkeen. Veistin varmaan n. 10 katajaa heti tuoreena, en antanut näiden kuivua. En tiennyt silloin jousentekemisen niksejä keskityin kai ennemminkin muotoon. Virhe minkä tein, oli että veistin myös selkäosaa niistä jousista, ja jousi siksi katkesikin. Ihmettelin jousteni katkeamisen syytä, jätin sitten homman sikseen vuosiksi, kun siitä ei tuntunut tulevan yhtään mitään. Viimeisen katajajousen silloin, niin, joka oli aika kookas. Mutta kookkaudellakaan ei vaikuttanut olevan merkitystä jousen kestoon, niin säästin sen ehjän lavan ja siitä tuli tukeva samuraimiekka. Hiukan myötäkäyrillä jousillahan kykenee ampumaan hieman tarkemmin, mutta tehokkuus kärsii. Vasta vuosia myöhemmin havaitsin virheeni, kun tiesin jo enemmän ja homma saattoi jatkua. Olen tietysti ampunut nuolia ja tehnyt jousia jo 3-vuotiaasta saakka. En saanut kipinää aloittaa tätä touhua keneltäkään. Vaan aina on täytynyt tehdä niin, tiesin sen jo kapaloikäisestä saakka. En imeskellyt koskaan tuttiakaan, tai en suostunut siihen, vaikka minulle sellaista tyrkytettiin. Heitin sen aina seinään. Imeskelin kyllä tuttipulloa, koska siitä saattoi saada jotakin irti. En ole seuraaja. Hankaniemi on seuraaja. Aina täytyi olla jokin jousia ja nuolia, muuten ei mennyt hyvin. Muuten elämä ei ollut elämisen arvoista. Muuten kaikki olisi menettänyt merkityksensä. He olivat kuolleita jo syntyessään.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Simo Hankaniemi]

Luonnollisesti Auer on minua parempi jousentekijä, ei kai sitä ole kukaan epäillytkään.

[Simo Hankaniemi]

Vaikea sanoa, onko elämällä mitään tarkoitusta. Tarkoitusta on haettu tuhansia vuosia ja löydetyt selitykset kuulostavat epäuskottavilta ja epäloogisilta. Voidaan vain todeta, että elämä on aineen eräs ominaisuus. Sen pidemmälle ihmislaji tuskin koskaan pääsee tämän arvoituksen kanssa.

Ei toisten henkilöiden kritisoiminen minusta mikään paha asia ole, varsinkin jos kritiikkiin on perusteita. Suomalaiset ovat yleisesti ottaen kovin herkkänahkaisia kritiikille. Minusta parasta elämässä on syömisen, metsästyksen ja hyvin sujuneiden taistelujen jälkeen ankara kritiikki. Esimerkiksi Auerilta saatu kritiikki on katsottava pikemminkin suosionosoitukseksi. Auer on hämmästyttävän usein oikeassa, vaikka se ei läheskään aina siltä tunnu.

[Mika]