Jousi

[Yleisajattelija]

Tuo hantijousen sakara on aika nysä verrattuna ostjakkijousen miehekkääseen sakaraan. Ero on niin merkittävä että jouset taatusti toimivat eri lailla.

Onko noissa muita rakenteellisia ero ja esim. laminaatin paksuuksissa/materiaaleissa mikä voisi selittää tuon rakenne-eron?

Tekisi nimittäin mieleni väittää että ellei löydy jotain merkittävää rakenteellista eroa niin tuo hantijousen tekijä on ollut vain tunari joka on kopionut sakaran ulkonäön ymmärtämättä sen tarkoitusta. Ainakin tuossa jousessa näytää olevan jotain kestävyysongelmia korjauspunoksista päätelle.

Hantijousessa näyttää olevan myös joku kuitupunos jänteenä. Jos olen oikein ymmärtänyt esim. nokkosjänne ei veny mutta jännejänne venyy n. 30%. Jo tuo jänne sana voisi toimia evidenssinä, että oikeassa suomijousessa on käytetty jännejännettä.

Jousen mekaniikka nimittäin muuttuu radikaalisti jos jänne venyy 30%. Vrt. kuminauha/kevlar.

[Iivana]

Mielestäni käyttöolosuhteet ratkaisevat. Taigametsän ilmasto on viileä ja kostea. Nokkonen ja Pellava kestävät vahattuna paremmin kosteutta. Pellava on lisäksi jänteeseen verrattuna perinteisen maailman fastflight juuri jännettä vähäisemmän venymän takia.
Koivuselästä vielä sen verran, että selkäkappaleen pitää olla lylyn ominaisuuksien takia ensiluokkaista. Koivua on ainakin helppoa löytää riittävän paksuna ja riittävän suorana.
Lisäksi ne koivuselät mitkä minä tiedän paukhtaneen poikki ovat olleet tuppilaudasta. Lisäksi tuppilaudasta on tehty toimiviakin selkiä.
Tuppilaudan käsittelystä vastaa muut ostohetkeen saakka. Jos hankit itse alusta asti voi koivupuun laatuun vaikuttaa. Ei se koivu huono materiaali ole. Jousessa on niin paljon työtä, että ei siihen olisi ennen ruvettu jos siitä ei olisi saatu pitkäkestoista hyötyä.
Yritän tässä vain hälventää poikkipaukahtamisen pelkoa. Katkeamiset ovat itsellä johtuneet omista mokista, tavalla tai toisella. Alkaen materiaalivalinnoista ja päättyen virheellisiin sakaroiden linjauksiin.
Tuo tahtoo sanoa sen, että jousityyppi on aika vaativa rakennettava.
Materiaalit ei lähtökohtaisesti oikein valittuna ole huonoja.
Mutta miksihän tuomea taikka pihlajaa ei ole käytetty selkiin, se on hyvä kysymys.

[Yleisajattelija]

Venymättömälle jänteelle suunniteltu jousi ei toimi venyvällä jänteellä ja toisinpäin. Ja olen varma että 95% porukasta vaihtaa vain jänteen ja toteaa että eipä toimi. Havainto on sinällään oikea mutta havainnosta tehty päätelmä täysin väärä.

Jousilöydöissä kuvattujen lylyn pitkittäisuurteiden tarkoituksena on selvästi lylyn ominaisuuksien optimointi. Lyly saa nyt tilaa laajentua uurteissa -> varmasti suurempi joustava puristuma -> lapaa voidaan taivuttaa enemmän.

Koivu on varmasti hyvä materiaali jos selän kaarevuus ei tarvitse olla kovin suuri. Arvattavasti suurella taivutuksella koivuselkä alkaa kuitenkin sälöytymään, jota vastaan luonnollinen keino on punoa tai liimata tuohipinta selkään.

Jos koivuselkä katkeaa, niin silloin täytyy puristuslöylyä vähentää. Vatsan ohennus määräänsä enempää on selvästikin "geometrisesti epäfiksua" paljon parempi on tehdä em. pitkittäisuurteita lylyvatsaan joka ajaa saman asian ilman jousen tehon heikennystä.

[Iivana]

Niinpä. Ainakin ostjakkijouset ovat olleet ampujansa mittaisia ja jopa pidempiä. Juuri edellisessä yleisajattelijan mainitsemasta syystä.
Tuosta urituksesta en osaa sanoa yhtään mitään. Jokin tarkoitus sillä taatusti on ollut. Tähän ei ole ollut tutkijoillakaan vastausta, pelkästään arvailuja. Kun ei minulla ole mitään varmaa, niin en osaa kommentoida omien kokemuksien perusteella edelliseen mitään. Vaikka kyseiselle jousityypille olen ajatuksiani uhrannut hyvinkin paljon.
Tuohi kierretään hyödyntäen sen omaa nahkeutta ja joustavuutta keitettynä. Mitään liimaa tuohenkiinnitykseen ei tiedetä käytetyn. Eikä myöskään ole tiedossani mihinkään tiettyyn esineeseen perustuvaa faktaa selän vahvistamisesta esim. nahalla. Itselläni on tiedossa vain yksi kirjallinen lähde, jossa kuvataan linnunnahan käyttöä, sekä yksi epävarma maininta jänteiden käytöstä. Jos joku tietää jonkun lähteen jossa on kuvauksia mainituista vahvistuksista nimenomaan näissä jousityypeissä, niin olen todella kiinnostunut. Toisaalta kevyemmissä jousissa on voitu työstää koivuselkää pinnasta hieman renkaidenkin läpi ja ne eivät ole menneet poikki. Esimerkiksi Joona näytti minulle tutkimusaineistoaan, jossa oli kyseiisellä tavalla tehty koivuselkä. Leveyksistä vielä sen verran, että tämän tyypin jousten kaaren leveys on omien mitattujen dokumenttejen mukaan 38-45 mm.
Mielestäni ei kannata kopioda mittoja suoraan mistään museojousesta juuri edellämainittujen ampujan fyysisten tekijöiden takia.
Näistä jousista on todella vähän tutkittua tietoa olemassa. JP Joona kumppaneineen (älkää hermostuko jos jäi joku mainitsematta nimeltä) on kuitenkin onnistunut parhaiten kokeellisen tutkimuksen parissa nykyisistä ammattitutkijoista.
Tieteellisessä tutkimuksessa on se hyvä puoli, että sitä pitää dokumentoida ja perustella tietyllä luotettavuuden tasolla.

[Iivana]

Jäi tutkijoista se R. Insulander mainitsematta Ruotsinmaalta.
Hän on tutkinut kokeellisesti saamelaisjousia, joissa on aika samanlainen rakenne.

[Iivana]

Ettei valokuvassa oleva jousi vain olisi Sireliuksen kirjassa piirroksena esiintyvä vogulijousi? Kuinkahan monta samalla tavalla korjailtua jousta Sirelius on tuonut? Piirroksessa on vain yksi niinipunos enempi, joka näkynee alalavan vaalentumana, lieneekö jäänyt matkalle.
Jos oikein näen niin, sakara on sijoitettu selän ja vatsan väliin. Ei mielestäni ehkä paras mahdollinen rakenneratkaisu.
Hanti- l. ostjakkijousissa en ole itse nähnyt tuollaista sakararatkaisua.
Tuo sakaramalli on kyllä mielestäni sisnänsä ihan toimiva. Sakara kaventuu taaksepäin ja lenkin mitoitus on nafti. Se ohjaa jännettä pysymään sakarassa. Sakaran vahvistus on tehty jo uutena, jotta se ei halkeaisi.
Ostjakkijousissa on kyllä yleisesti ottaen ollet parhaat sakarat mitä kuvia olen katsellut.

[pyssymies]

Tiedä vaikka käyttäneetkin. Luulisin, että syynä on suorien ja suorasyisten pihlajayksilöiden vähäisyys vrt. koivu.

[Juri]

[Iivana]

Jottei menisi liian kuivakkaaksi keskustelu, niin pientä kuvanpoikasta väliin. Päätavoitteenahan meillä kaikilla lienee jousien rakentelu ja siinä kehittyminen jota tämäkin keskustelu palvelee.

Kuvassa jousi tilleröintijänteellä jännekorkeudessaja yksityiskohta sakarasta. Tässä on vielä vähän ammuttavaa ja tilleröitävää, kun toinen lapa on aavistuksen toista vahvempi. Jousella ammuttu noin satakunta laukausta.
Kun saan tillerin kohdalleen, niin sakaroista ylimääräiset pois ja tuohi niskaan.
Jousessa on paunoja reilut viisikymmentä.

Lisää on työn alla...

[Iivana]

Perustunee lähinnä kansantieteelliseen aineistoon selkämateriaalitiedot. Sirelius on niitä jousia tuonut aikana, jolloin niitä on käytetty ja valmistettu.
Yhtään puulajianalyysiä ei ole tehty, muutoinkun arkeologisille löydöille.

Nytpä alkoi yleisesti ottaen keskustelu olla kiintoisaa. Harmi vain kun pitäisi tehdä tänään muutakin...

[Simo Hankaniemi]

[Simo Hankaniemi]

Jännejänne venytetään valmistuksen ja kuivaamisen yhteydessä, joten ei se käytössä veny 30%.

Olen samaa mieltä, että jo sana "jänne" kertoo, mistä jousenjänteet on alunperin tehty esisuomalaisten parissa. Siis aikakaudella, jolloin monipuisia jousia ei edes vielä ollut. Pellavaa tuskin kasvaa tundralla ja ei kai ihan taigallakaan. Se lienee eteläisempää kauppatavaraa ja siten myöhäisempää perua. Mahtoiko nokkostakaan kasvaa jääkauden loppumisen aikoihin tundralla? Nuolenkärkilöytöjen perusteella jo Suomen ensimmäisillä asuttajilla jääkauden jälkeen oli jouset. Ja väittäisin, että niiden jänteet olivat jännettä tai raakanahkaa.

[Iivana]

Epäilemättä. Pellavaa on kasvatettu rautakaudella, jota itse pidän näiden liimaamalla koottujen esiinmarssin aikakautena pohjolaan. Tämä on vain mielipide. Uskoisin, että keskiajalla on jänteet osittainkin maata viljelleen väestön keskuudessa olleet pääosin pellavaa.
En väheksy jänteestä tehtyjä jänteitä millään muotoa, päinvastoin ehkäpä kokeilenkin jossain projektissa mielenkiinnon vuoksi. Saattaisi kompensoida jyhkeitä sakaroita. On ihan varmasti käytetty myös jänteestä ym. tehtyjä jänteitä.
Itse katson innostuksessa vain suomalaisten heimojen "suomiputkeen", kirjallisissa lähteissä on kyllä mainintoja, että siperian S-U kansat ovat käyttäneet eläinperäisiä jänteitä laajasti ennen 1800-lukua. Tältä osin oma katsantokantani ei ollut laaja kun kommentoin aiemmin. Samoin varmasti myös lappalaiset (tarkoitan nykyisen Lapin asukkaita, jotka elivät pyynnistä eivätkä viljelleet maata. Jätän etniset kärhämöinnit niistä leipänsä tienaaville...)
Mutta onhan saamelaisalueen koulutuskeskuksessa takavuosina koeviljelty hamppuakin, tosin opettajakunta ei tiennyt projektista yhtään mitään...

[Juri]

Haa Iivana, sairaan hieno ugri-jousi!!! Ostjakkimaisen sulokas!
Mittatietoja ja täydenvedon kuviakin olisi hienoa saada jos vaan mitenkään kerkiät.

[Ari Rantala]

Juu. Nätti ja linjakas on jousi. Sopii hyvin minunkin silmääni. Onnitteluni.

[Mangrove]

Lehtinen, I. 2002. Siperia: Taigan ja tundran kansoja. Museovirasto, Helsinki. Sivut 32-33.

Sirelius pyrki luomaan kokonaiskuvan yhdistäen eri lähteitä. [...] Pyyntivälineiden osuus on suurin, mikä on ymmärrettävää Sireliuksen tutkimusaiheen vuoksi. Esimerkkinä jousella ampumiseen liittyvä selostus Vahjoen varrella hantilaisessa Larjatskoen kylässä.

"Ennen vanhaan oli jousi tärkein metsästyskalu, mutta nyt se on jo aikoja vaihtunut pyssyyn, säilyen kuitenkin muutamin paikoin sen rinnalla pitkät ajat oravien ja sorsien ampuma-aseena. Se oli käsijousi, jonka kaari tavallisesti liimattiin kokoon kolmesta eri puulajista: selkäpuoli koivusta, sisäpuoli sembran lylystä ja päät tuomesta, jänne tehtiin nokkosrihmasta. Ohkaisuudestaan huolimatta saatiin kaari tavattoman jäykäksi voitelemalla sen lylypuolta pihkalla ja tulella paahtamalla. Vachin ostjakit kertoivat esi-isiensä jousten olleen niin jäykkiä, etteivät Jermakin sotilaat [28] saaneet niitä jännitetyksi, vaan täytyi heidän käyttää jalkavoimia avuksi. Vahvan Vachilaisen metsästäjän kättä ei miesvoimin saatu taipumaan - ennen taittui luu, kuin lihakset laukesivat. Tämän jousen jäntevyys oli tulos pitkästä harjoittelusta, joka pantiin alulle jo lapsuudessa. Poikain ainoa leikkikalu oli jousi, ja se tehtiin kunkin karttuvain voimain mukainen. Näin ollen ei voi kummeksia sitä ostjakkien väitettä, että taitava ampuja voi hyvin osuneella nuolellaan lävistää kaksi peuraa." [29]

[28] Siperian valloittaja, kasakkapäällikkö Jermak (1581).
[29] Esineet: SU 3904:347 jousi jod ol; SU 3904:377 nuoli pos; valokuva SUK 36:258.

[Ota]

Tässä kuvia PEMPJ-uudennoksesta, joka löytyy Jokkmokkissa olevasta Ájte-museosta. Siron oloinen peli, hauskat nokit, ylälavassa ikään kuin hieman vastakaarta ja itse jännekin oli kääritty ohueeseen tuoheen. Tämä herätti kysymyksiä siitä olisiko itse jännemateriaali jännettä, jolloin tuohi olisi sen suojana. Vaatii varmasti keskipunoksen, mutta sitä en nähnyt. Kukakohan tehnyt?

[Simo Hankaniemi]

Hyvännäköinen systeemi muuten, mutta jousen päät ovat hiukan oudot, etten sanoisi irrationaaliset.

Nuolikoteloa jäykistävä keppi puolestaan on pikemminkin seiväs, paksuutta on irrationaalisen paljon. Pikkusormen paksuinen keppi on enemmän kuin riittävä tähän tarkoitukseen.

Kokonaisuus on kuitenkin ihan kiva ja kuikannahkainen lakki on hauska yksityiskohta.

[Ota]

Itsellenikin jäivät nuo nokit mieleen. En ihan tuollaisia ole muistini mukaan muualla nähnyt (edes kirjoissa tms.), mutta välttämättä en vain muista.

Mielestäni tuo nuolikotelon tymäkkä jäykistinpuu oli juuri kokonsa ja muotonsa puolesta hieno. Puulajista riippuen ei tuo patukka nyt paljoa paina ekstraa, ja siihen saisi mielenkiintoa herättävää koristeluakin helposti kaiverrettua.

[Jylli]

Ihan näyttäis kuin toi nokki olis vaan tässä rekonstruktiossa väärinpäin ...

[Ari Rantala]

Lähes vastaavia jännenokkeja näkee itäisten poikien jousissa. Ilmeisesti tarkoituksena on ollut minimoida lavan kärjen painoa tekemällä nokkiura aivan päähän. Uran "alla" on yleensä tapitettu vahvistus joka estää kärkeä halkeamasta.

Tein yhden vastaavan mutta harmikseni se räjähti. Kuvia ko. jousenpaloista on aiemmissa keskusteluissa...olisiko ollut "näppärä TD" otsikolla.

[pyssymies]

On tuo kärkii vain aivan järjettömän massiivinen ilman mitään lisäarvoa, toisin kuin massiiviset vastakäppyrät. Ja vieläpä työläämpi tehdä. En voi uskoa tuon autenttisuuteen. Yleensä noissa vanhoissa vehkeissä kun on tiedetty, mitä on tehty.

[Mangrove]

Sireliuksen kirjaan sisältyy myös taulukko kansojen keskipituuksista. Sen mukaan ostjakkien eli hantien keskipituus kirjan kirjoittamisen aikaan oli 156,5 cm. Täten Kulttuurien museon jousi on noin 24,5 cm (16%) käyttäjäänsä pidempi.

[Simo Hankaniemi]

[Mangrove]

Codex Aboënsis (Codex f. d. Kalmar). 1974. Koneen säätiö, Helsinki.

[...] Tapaturmaisten tappojen kaareen sisältyy kaksi kuvaa (kuvat 70, 71), joissa molemmissa on metsästysjousi. Kuudennen luvun sisässä (s. 211) mies jännittää niin suurta jousta, että kyseessä ei voi olla tavallinen käsijousi, vaan ns. asetusjousi, johon kuului nuolimainen keihäs ja voimakas kaari. Asetusjousi jännitettiin niin, että se laukesi, kun eläin kulki polkuaan sen editse. Sellaisena se oli vaarallinen myös ihmisille, joten siitä piti julkisesti ilmoittaa. [...] Toinen jousimies (kuva 71) ei näytä liittyvän tekstiin, vaan aihe lienee peräisin ikivanhasta kansainvälisestä tarinasta. Mies on pienempi kuin kurki, jota ampuja on haavoittanut kaulaan. Kyse siis voi olla kääpiön ja kurjen välisestä taistelusta.
[...]
VI. Kun joku asettaa pyydyksen metsään (s. 210-211). Kun joku tekee metsään asetusjousen, ansalangan tai tukkiloukun taikka kaivaa kuoppia hirville tai muille eläimille, hänen tulee kuuluttaa siitä pitäjänkirkolla yhtenä pyhänä etukäteen ja kahtena pyhänä pyydysten asettamisen jälkeen ilmoittaen samalla pyydysten paikat. [...]

[5]


[70]


[71]

[Mangrove]

Hantien asuinalueilla 1828-29 vierailut saksalainen Adolph Erman kuvailee heidän jousiaan melko yksityiskohtaisesti kirjassaan Reise um die Erde durch Nord-Asien und die beiden Oceane in den Jahren 1828 bis 1830. Saksaa osaamattomille ohessa myös William Desborough Cooleyn käännös englanniksi vuodelta 1848. Mitoissa on hyvä ottaa huomioon ero esimerkiksi saksalaisten ja englantilaisten jalkojen välillä.

Man zeigte uns sodann die hier üblichen Jadg-Waffen. Es sind 6 Fufs lange Bogen, welche im ungespannten Zustande nur äufsert wenig gekrümmt sind, und deren kreisförmiger Queerschnitt in der Mitte einen Durchmesser von 1¼ bis 1½ Zollen hat. Später, beim Zerbrechen einer dieser Bogen, habe ich mich völlig überzeught, dass, wie man uns versicherte, ein biegsamer Birkenstab auf ein härtres Nadelholz mit Fischleim beseistigt, und beim Gebrauch die erstgenannte Hälfte nach aussen, vom Schützen abwärts, gekehrt ist; so sorgfältig ist aber Aussenfläche geglättet und so gleichmässig mit einem gelblichen Pigmente bedeckt, dass jede Spur von Zusammenfügung verschwindet. - Die Pfeile sind 4 Fuss lang, aus hartem Holze mit schmaler und zweizeiliger befiederung an dem zur Sehne gekehrten Ende. Ihr treffendes Ende aber ist bald ein starker und vorne abgestumpfter Doppelkegel, bald ein rostiges, schlecht geglättetes und nur unvollkommen rautenförmig gestaltetes Eisenblech, dessen hintere Hälfte in den Schaft getrieben und an ihn gebunden, dennoch stets von ihm durch geriugre Kraft als von einem hölzernen Ziele auf welchen man es abschoss, getrennt wird. Zobel und Eichörner tödten sie nur mit jenen stumpfen Pfeilen, um völlig unverletzte Bälge zu erhalten; den scharfen Geschossen aber vermag die Haut von keinem hier vorkommenden Vierfüsser zu widerstehen. Nicht nur Ûbung und bedeutende Kraft sind zu völliger Spannung dieser Bogen erfoldert, sondern es müssen auch die Schützen, um die Pulsader der linken Hand vordem mächtigen Schlage der Schne zu verwahren, jenen Theil des Körpers stets mit einer starken und sehr zweckmässigen Bedeckung versehen (unten 1829 December 5.). *

* Während der Rückreise von Obdorsk erhielt ich zwei dieser vortrefflichen Bogen: ohne den Besitz des letzgenannten und unerlässichlen Hülssmittels konnte ich sie nie bis auf mehr als ein Dritten der Pfeileslänge spannen, dennoch aber drang die Eisenpitze 6 Linien tief in ein tannenes Brett.

Sehr befremdend war mir die Versicherung, dass keiner der uns bezeigten Bogern hier zu Kwaschinsk entstanden sei, ja Niemand der Hiesigen diese wichtigsten Geräthschaften anzufertigen verstehe. "Wir kaufen sie," hiess es allgemein, "von den Kasuimskischen Männern (Kasuimskie, Siehe unten November 28., Schorkal)." Diese seien ebenfalls Ostjaken, aber ungleich kunstfertiger als die Hiesigen, und sie wurden von diesen stets mit äusserster Achtung genannt. Von Osten her kommen sie im Spätwinter auf Rennthierschlitten hierher, und verkaufen ihre bewunderten Bogen mit sämmtlichen Zubehör gegen getrocknete Fische und, wahrscheinlich, einige Russische Waaren. Man scätzte hier den an die Kasuimsker bezahlten Werth einer volständigen Jagdausrüstung auf zwei Rubel nach Russischem Gelde d. h. nach den hiesigen Begriffen etwa auf ein Drittel des jährlichen Felltributs oder Jasak.

Die oben (Seite 566) erwähnte Augenkrankheit herrschte auch hier und erhöhte das schwächliche Ansehn der Sosnowischen Männer. Von dem unanschenlichsten dieser Pygmäen sah ich dennoch Proben einer kaum erwarteten Rüstigkeit, denn den 6 Fuss langen Bogen spannte und handhabte er mit äusserster Leichtigkeit und bestem Erfolge. Er hielt die Ebne des Bogens etwas von der Rechten gegen die Linke geneigt und bei dem ersten Versuche traf ein stumpfer Pfeil (oben Seite 563) den Stamm einer auf etwa 160 Fuss enfernten Lärche, nahe an deren 60 Fuss hohen Gipfel. Erlaubt man sich zuerst von dem Widerstande der Luft auf den Pfiel gänzlich zu abstrahiren, so ergiebt sich aus dem beobachteten Erfolge dieses Schusses, dass falls unter 30° Elevationswinkel gezielt wurde, der Pfeil nur mit 128 Fuss Anfangsgeschwindigkeit das Ziel erreichen konnte. Die gesammte Wurfweite wäre dann, ohne Anschlagen ans Ziel, 456 Fuss gewesen. Sollte das Ziel den höchsten Punkt der Wurfbahn bilden, so gehörten dazu 102 Fuss Geshwindigkeit und 36°,85 Elevation. Und hätte endlich der Ostjak unter 45° Elevationswinkel geschosses, so war (wieder ohne Rücksicht auf den Widerstand) eine Anfangsgeschwindigkeit von 89 Fuss erforderlich, welche eine Amplitude von 256 Fuss herbeiführt. *)

Es ist jedoch Europäischen Versuchen genugsam bekannt, wie sehr der Widerstand der Luft bei Geschütz - und Flintenkugeln die wirklichen Erfolge gegen die berechneten herabstimmt, und wie zur Erreichung eines gegebnen Zieles of das Fünf- bis Sechsfache von der durch Rechnung angedeuteten Anfangsgeschwindigkeit erforderlich ist. Bei langen und leichten Pfeilen muss diese Wirkung mindestens ebenso gross sein als bei Blei- und Eisenkugeln, und man erlangt daher hier nichts weniger als unvortheilhafte Begriffe von der Kraft der Kasuimskischen Bogen (oben seite 564). Übrigens wurde dieselbe in dem beobachteten Falle keinesweges vollständig verwendet, denn der Sosnowische Schütze spannte seinen Bogen, wie es schien geflissetlich, kaum über halbe Pfeileslänge. Auch schien nur wenig über das Ziel, d. h. nahe unter 30° zu halten, und wohl mag seine Abisicht gewesen sein, das Geschoss noch mit aussteigender Richtung antreffen zu lassen. Die ertheilte Anfangsgeschwindigkeit glaube ich daher nach dem Obigen auf etwa 600 Fuss schätzen zu können, und zweifle kaum dass sie durch völlige Spannung des Bogens zu 1200 bis 1500 Fuss gesteigert werden könne.

-----------------------------------------------

They showed us here their ordinary hunting weapons. These were bows six feet long, which, while unstrung, were but slightly curved, and the circular section of which, in the middle, had a diameter of an inch and a quarter or an inch and a half. Subsequently, on breaking one of these bows, I fully convinced myself of their being made, as the people assured us, by joining with fish-glue a flexible slip of birch to a harder kind of pine-wood, the former being turned outwards ; but the surface is smoothed so carefully, and covered so uniformly with colouring matter, that it is impossible to detect the joint. The arrows are four feet long, made of hard wood, and feathered finely, in two lines, at the end towards the string. The arrow-head is sometimes a large and flattened double ball, sometimes a rough, rudelyfashioned, lozenge-shaped piece of iron, the hinder part of which is driven into the shaft and tied to it, yet so as to be more easily separable from it than from any wooden mark at which it may be shot. Sables and squirrels are killed with the blunt arrows, so that the skins may remain uninjured; the ironheaded arrows are capable of piercing any of the quadrupeds of this country. To draw these bows requires not only much practice and strength, but the archer must take good care also to protect his left hand from the blow of the string.*

* On my return from Obdorsk I obtained a couple of these excellent bows, but, neglecting the last-mentioned and indispensable precaution, I was never able to draw them more than a third of the arrow's length; yet the iron point entered a deal board to the depth of six lines.

I was much surprised at the asseveration, that none of the bows shown to us here were made at Kevashinsk, and that no one in this place knew how to prepare these important weapons. "We buy them," it was declared on all hands, "from the Kasuimskian people." These are also Ostyaks, but superior in the arts to the people here, who always speak of them with much respect. They come from the east, it is said, with rein-deer sledges, towards the end of winter, and exchange their inimitable bows and other accoutrements for dried fish, and probably, some Russian articles. The cost of a complete hunting equipment purchased of the Kasuimskie, was here estimated at two roobles, or about a third of the annual tribute or yasak.

[...]

In snowy weather, however, when the cold is less intense, they offer more security from wet than the latter. The disease of the eyes already mentioned prevailed here also, and added to the sickly looks of the people. Yet I saw one of the worst looking of these pigmies give proof of unexpected vigour, for he strung and drew the six-feet bow with the greatest facility and effect. He held the plane of the bow somewhat inclined towards the left, and, at the first offer, he struck with a blunt arrow the stem of a larch about 160 feet distant, near its top, about sixty feet from the ground.

Now, if, in the first place, we make abstraction of the resistance offered to the arrow by the air, it follows, from the data above stated, that if the arrow was aimed with an elevation of 30°, it must have had an initial velocity of 128 feet in a second in order to hit the mark. The whole length of the cast, supposing the arrow to pass the mark, would then be 456 feet. If we assume that the mark hit was the highest point of the arrow's path, then the initial velocity must have been 102 feet, and the elevation 36°.85. And if, in fine, the Ostyak shot off the arrow with an elevation of 45°, then the velocity must have been eighty-nine feet, while the amplitude of the shot would be 256 feet. But it is well known from experiment to what an extent, in the case of cannon and musket balls, the resistance of the air diminishes the effect, calculated abstractedly, and that, in order to hit the mark, it is often necessary to have five or sixfold the initial velocity indicated by calculation. The retardation of long and light arrows from this cause must be equal at least to that.of lead and iron balls ; and, consequently, we obtain from experiment but very disadvantageous notions of the strength of the Kasuimskian bows. But, moreover, this strength was not all exerted in the case described, for the Sosnovian archer drew his bow, intentionally as it seemed, not above half the length of the arrow. He seemed, also, to aim not much above the mark, that is, not to exceed an elevation of 30°; and possibly it was his. intention to strike the. mark in an ascending direction. It appears to me, therefore, that, under all the circumstances, the initial velocity in this instance must have been at least 600 feet, and I can hardly doubt that it might be increased to 1200 or 1500 feet by drawing the bow to the utmost.

[Mangrove]

Seebohm, H. 1882. Siberia in Asia. J. Murray, London.

[toni]

Sompa ylä lavassa?

[Simo Hankaniemi]

Siellähän se taas näyttää olevan, pyhä B-jousi, tällä kertaa ostjakki-versiona. Tiedä sitten, onko kuva tehty muistinvaraisesti vähän sinne päin, vai mallin mukaan. Nuolenkärjet ainakin ovat realistisia.

[Mangrove]

Castrén, M. A. 1856. Reiseberichte und Briefe aus den Jahren 1845-1849. Kaiserliche Akademie der Wissenschaften, St. Petersburg.

Im Tomskischen Gouvernement werden die Kähne am liebsten aus Espen gemacht, [...] Bogen macht man aus der Lärche, Löffel, Schüssel und anderes Hausgeräth aus Birken. [...]

----------------

"Tomskin kuvernementissa ruuhet tehdään mieluiten haavasta. [...] Jouset tehdään lehtikuusesta. Lusikka, kulho ja muut kodin tarvikkeet valmistetaan koivusta. [...]"

Middendorff, A. T. von. 1953. Auf Schlitten, Boot und Rentierrücken. F.A. Brockhaus, Leipzig.

Der Bogen der Taimyrsamojeden schien auf den ersten Blick außerordentlich einfach; trotzdem gehörte doch erfahrene Kunstfertigkeit dazu, ihn herzustellen. Das Holz harziger Wurzeln der hochnordischen Lärche mußte das Material dazu liefern. War dieses Holz zweckentsprechend zugerichtet, wurde es mit Hilfe von Quappenleim mit Birkenhorke zierlich überklebt und dadurch teils gefestigt, teils vor Durchnässen geschützt. Die erfahrungsgemäß scwächsten Stellen der Wölbung kräftigte man durch vervielfachte Umwicklung mit Birkenborke. Schließlich verlieh ein Steg an jedem Ende größere Elastizität sowie auch die richtige Verteilung der Anspannung auf die einzelnen Abschnitte. Der Bogen wurde nämlich nicht, wie Laien vorauszusetzen geneigt sind, nach der Richtung seiner konkaven Seite, sondern zur konvexen hin gespannt.

------------------
[Suom. A. Kolehmainen; "Perinteellistä suurriistan pyyntiä Länsi- ja Pohjois-Siperiassa"]

Ensisilmäyksellä Taimyrin samojedien jousi on näennäisesti varsin yksinkertainen. Kuitenkin tästä huolimatta vaaditaan paljon kokemusta ja vaistoa, jotta sitä varten osattaisiin valita puu pohjoisimman lehtikuusen pihkaisesta juuresta. Lisäksi koko kaari koristetaan madeliimalla liimattavilla tuohilla, jotka osaksi vahvistavat ja osaksi suojaavat puuta kosteudelta sekä varjelevat sitä menettämästä joustavuuttaan. Kokemuksen perusteella heikoiksi tiedetyt kohdat kiedotaan tuohella. Lopuksi talla kaaren kummassakin päässä antaa kaarelle enemmän jäntevyyttä ja jakaa jännitteen tasaisesti eri osien osalle. On huomattava, että kaarta ei jännitetä sen kaareutuman osoittamaan suuntaan, kuten outo voisi luulla, vaan päinvastaiseen suuntaan.



Ahlqvist, A. 1885. Unter Wogulen und Ostjaken; Acta Societatis Scientiarum Fennicae XIV. Societas scientiarum Fennica, Helsingforsiae.



Adler, B. 1901. Der Nordasiatische Pfeil. E.J. Brill, Leiden.

[...]
Bogen. Pfeil.
Ostjaksen. 133-177 cM. 56-90 cM.
Wogulen. 196 cM. 81-82 cM.
[...]

[toni]

Jess, tässähän sitä juuri juttua olikin:)
Mutta hommasta on jossain muuallakin mainintoja, koska muistan lukeneeni seikasta nimenomaan lylyisen juuren käyttönä.

Mittailin muuten noita lyly pölleja. Lustoista löytyy jopa neljän millin vuosiregas kasvua!
Mikäköhän mahtaa olla ero tuolaiseen tiiviiseen, joita suurin osa pölleistä edustaa. Näissä kun lustoa uppoo milliin niin paljon että homma tuntuu vaativan melkein mikroskooppia...

Ottaa ja kokeilee, sano.

Tein kuivatus kokeiluita tämä vaikeaksi kuivattavaksi sanotun puu-aineksien kanssa.
Kaikki ovat olleet joitakin kuukausia halkaistuna liimat päissään ja hiven halkaistulle sivullekin katakaisukohdan tyveltä katottuna.

Paino keveni mukavasti, käsituntumalta. Kuukaus sitten aloin pilkkomaan joitakin pöllin paloja radikaalisti.
Poistin kaiken ylimääräisen:laidat sekä muun normipuuaineksen jättäen kuoren puolen koskematta. Osaan laidoista (suuri avonainen pinta) laitoin liimaa osaan en. Kummatkaan eivät ole osoittaneen halkeilua tai vääntyilyä.
Toisiin liima oli vedellä laimennettua toisissa taas ei. Seurataan tilannetta. Poistossa seurasin tasaisesti kaaren kasvumuotoa. Paloista tuli tasaisesti latvaa kohden kapenevia kakkosnelosta muistuttavia kaarevia laudanpätkiä. Reunat pyöristin kevyesti.
Kerteisyyttä osoittaviin en tätä kokeillut. Puut kuivuvat kaikenaikaa sisätiloissa.

Mutta veikkaan että pihka ja muut? hartsit pitäis saada mukaan tohon hiven nopeutettuun kuivumis prosessiin. Ne ovat siinä hitain elementti, toisaalta veikkaan niiden olevan lylyn käytössä erittäin tärkeitä ja paahdossa "juoksettuvina" herkästi puusta pois kulkeutuvia:(
Ja kosteuselämisen tuskaa ammentavina...

[pyssymies]

Lylyssä ei kai se nopeakasvuisuus ratkaise, vaan sen kesäpuun määrä suhteessa kevätpuuhun. Sitäpaitsi havupuut rupeavat kallistuessaan oikein epätoivon vimmalla kasvattamaan lylyä karuillakin kasvupaikoilla, että lustojen paksuus lylyssä ei kai kerro juuri mitään puun normaalista kasvunopeudesta.

[Mangrove]

[Mangrove]

[Jakke]

Martti,

Kiitos sinulle loistavista katkelmista suomalaisen jousen historiasta. Tämä on todella kaukana siitä, mitä itse olen joskus meikäläisistä pyssyistä ajatellut. Jos jossakin vaiheessa tästä kaikesta saisi mahdollisimman selkeän yhteenvedon, joka vastaisi muiden foorumin gurujen näkemyksiä, saattaa olla, että itsekin vaihdan pihlajakeppini (keväällä tammi / vaahtera) "oikeaan". Tosin rakentajaksi minusta ei kyllä ole, niin ovat taidolla tehdyn oloisia.

Terveisin,
Jakke Lehtinen

[Mangrove]

[Yleisajattelija]

Tuo kuvan 6 jousi näyttää jo "Väinämöisen mahtijouselta".

Onko tiedossa jousen valmistaja? Veikkaan, että asialla on ollut joku paikallinen maineikas jousivelho.

[Mangrove]

[pyssymies]

Minusta tuntuu ilman mitään tietopohjaa, että noiden ugrijousten pituudet ovat hyvinkin saattaneet vaihdella aika paljonkin, ettei peräti samalla miehelläkin ole saattanut olla muutama erikokoinen jäkkärä? Onko oletuksessa mitään viitteellistä pohjaa?

[Mangrove]

[Yleisajattelija]

Martti Kujansuu on ansiokkaasti koonnut suomalais-ugrilaista jousitietoa tähän ketjuun. En ole kansantieteilijä joten en osaa sanoa esim. hanti/ostjakien kulttuurillista kytkentää suomalaisiin. Lähisukuisin kieli taitaa olla unkari.

Harmittavasti suomalaisia jousilöytöjä ei taida juuri olla, joten tuon 1960-luvulle saakka alkuperäisenä säilynyt hanti-kulttuuri lienee ainoa mistä voi löytää viitteitä suomalaiseen jousiperintöön.

Ehkä minullakin on kuitenkin annettava jotain ao. historiantutkimukseen. Nimittäin jos ei ole esinelöytöjä käytettävissä niin sitten on tehtävä ns. reverse-engineering prosessi ja kehitettävä natiivi jousi uudestaan. Tässä on taas tuotekehityskokemuksesta hyötyä, jota taitaa olla niukasti historiantutkijoilla.

Oletuksia:

a) Koivu/mäntylyly laminaattityypin jousi antanee parhaan tuloksen kotimaisilla raaka-aineilla
b) Tällä palstalla tehdyt kokeet kotimaisilla yksipuisilla jousilla ovat (LUULEN näin, en tiedä) tuottaneet parhaat tulokset saarnella (ei voitane olettaa kuitenkaan riittävän yleiseksi puulajiksi pohjoisessa) ja pihlajalla. En tiedä onko pihlajajousia käytetty esim. hanteilla.
c) Laminaattijousi on paljon vaikeampi tehdä kuin yksipuinen jousi. Sen tulee siis olla merkittävästi parempi ollakseen vaivan arvoinen
d) Laminaattijousen tuotekehitys heimokultuurissa vie satoja tai tuhansia vuosia . Heimojen vaellukset sotkevat syntyneet jousityypit suloisesti keskenään joten "teknologiajuonteiden" seuraaminen voi olla vaikeaa.
e) Suomalais-ugrilaiset heimot ovat pieniä ja hajallaan, joten laminaattijousen valmistusteknologian siirtäminen sukupolvilta eteenpäin on hyvin vaikeaa. Esim. siperiassa on mainittu heimoja jotka ostavat kaikki jousensa "pohjoisen heimoilta näiden tultua jokatalviselle kauppareisulleen" -> vain osa heimoista osaa tehdä riittävän hyviä jousia. Tämä lienee myös syy siihen että nuo tämänkin ketjun jouset ovat keskenään hyvin erinäköisiä.
f) Laminaattijousikulttuuri vaatii ammattimaista käsityötaitoa -> tarvitaan tuhansien ihmisten populaatio että osa voi keskittyä jousentekijöiksi. Metsästys- kalastus- keräilijäyhteisot ovat yleisesti ottaen liian pieniä yhteisöjä että ammattimasia jousentekijoitä voisi olla. Ehkä esim. metsäpeuran talvipyyntiin voisi muodostua tarvittava muutaman tuhannen ihmisen pysyvä populaatio.
g) Suomalaiset ovat toiseksi suurin suomalais-ugrilaista kansoista joten on hyvin luultavaa että jousiteknologia on ollut kehittyneempää kuin esim. hanteilla.

Kehittynein hantijousi saattaa siis olla lähellä suomijousta (tai sitten ei, arvailuahan tämä tietysti on).

[pyssymies]

Minusta nuo jouset näyttävät keskenään hämmästyttävän paljon samankaltaisilta. Tämän ketjun jutussa ei muuten kerrota kyseessä olleen Hantiporukan ostaneen jousiaan eri heimoilta, vaan eri alueen Hanteilta.

Olet kyllä vähän oikonut mutkia. Ei vaihdantakaupan kehittyminen ja ammattimaisuus nyt niin kovin kehittynyttä ja monilukuista kansaa edellytä. Eikö lienee enemmänkin poikkeus kuin sääntö ole ollut historian saatossa sellainen nomadikansa, joka ei ole kauppaa käynyt. Ja tuolla monilukuisuuden logiikalla kiinalaisten jouset olisivat olleet kehittyneempiä kuin Mongolien

Tuosta laminaattijousien paremmuudesta yksipuiseen nähden on helppo olla samaa mieltä. Eivät nuokaan kaaret väsyneiltä vaikuta.

[pyssymies]

Siis uskon sen olevan yksi Euroopan parhaista jousityypeistä, jos pitkäikäisyyttä käyttää mittarina.

[Iivana]

Tarkoitukseni ei ole vinoilla, mutta näitä jousia pitäisi rakentaa. Muuten keskustelussa voi heittää liikaa olettamuksia.
Ja vaikka niitä jonkun rakentaisikin, ei vielä välttämättä tiedä jousityypin "kikkoja". Niitä pitäisi tehdä useampia. Tämän voin sanoa kokemuksella.
Lisäksi yksi sudenkuoppa on se, että nykyiseen ajattelutapaan jousiammunnasta on vaikuttanut enemmän tai vähemmän moderni lähinnä amerikkalainen jousiharrastus. Se voi pahimmillaan aiheuttaa Saxton Pope ja intiaanijousien teho- tyyppisen efektin.
Mutta erinomaista materiaalia ja lähteitä on tänne löytynyt joka tapauksessa, lähinnä Martin kirjallisuuden kaivelun ansiosta. Kiitos siitä.

[Simo Hankaniemi]

Iivana on oikeassa siinä, että ugrijousia pitäisi harrastaa enemmän, jotta kokemusperäistä tietoa alkaa karttua. Ja se on melko hidas prosessi. Kysymys on vuosikymmenistä. Muutama "kokeilu" ja satunnainen huviammuskelu pari kertaa vuodessa ei merkitse vielä juuri mitään. Tarvitaan henkilöitä, jotka erikoistuvat tähän jousityyppiin ja käyttävät niitä vuosien ajan säännöllisesti. Sekä valmistavat jatkuvasti uusia jousia.

Nykyisin tosin kehitys saattaa netin ansiosta olla paljon nopeampaakin kuin esim. 1980-luvulla. On helpompi vertailla muiden kanssa kokemuksia ja oppia sitä kautta.

[Mangrove]

Tämä on sen verran harvinainen kirja, että piti käydä varta vasten Kansalliskirjaston erikoislukusalissa lukemassa se..

La Martinière, Pierre Martin de. 1671. Voyage des pais septentrionaux. Paris.

Varangin saamelainen kissoineen.



Pohjois-Venäjän samojedi.

[Juri]

Varangin saamelaisen kuvitukset ovat ilmeisesti tehty Pariisissa kuulopuheiden perusteella.
Erityisesti huomiota kiinnittää voimakkaasti kaarevat sukset, jousen malli, kissan koko sekä "saamelaisen" hirmuisen vinot silmät.

[Ilkka Seikku]

Kaveri lähtenyt sitte kissan kanssa talvella metsälle. Siinä mielessä kerrankin hyvät piirrokset, että ei ole piirretty hinttimäisiä sukkahousuja jalkaan, kuten yleensä.
Alakuvassa ollut ilmeisesti aika kylmä ja pitänyt tehdä suurimmasta osasta suksia polttopuita.

Mutta jouset.. ah, nuo niin ihanaiset B-jouset. Yläkuvassa on mittasuhdekin onnistunut hyvin. Siinä on "oikean" kokoinen B-jousi. Jos kuvan jousimies on osannut jousia tehdä, niin jousi on tuomipihlajaa.

[Mangrove]

[Simo Hankaniemi]

Jouset on kuvattu antikisoivaan tyyliin, mielessä on ollut välimerelliset sarvikomposiitit. Piirtäjä tuskin on nähnyt mitään kuvaamistaan asioista.