Jousi

[Mangrove]

Leem, K. 1767. Beskrivelse over Finmarkens Lapper. Kiøbenhavn. Sivu 219.

Lapperne brugte i forrige Tider to Slags Buer, af hvilke det eene Slags kaldtes: Giet daugie, i.e. Haand-Bue. Samme bestod af en Bøyel, samt en stram Snor. Adfærden med dens Brug var, at man, efter at have lagt derpaa en lang Piil med een Ende paa Bøyelen og den anden paa Snoren, og have taget Bøyelen fat i den eene og trakt Snoren til sig med den anden Haand, gav Piilen, der i sin Ende havde en Piig af Jern eller Been, Fart ved at slippe Snoren. Det andet Slags kaldtes: Juolge-daugie, i.e. Fod-Bue. [...]

Melkoisen vapaa "käännökseni" tanskasta;

"Lappalaiset käyttivät ennen kahdenlaisia jousia. Toista niistä kutsuttiin nimellä "Giet daugie", s.o. käsijousi. Se koostuu kaaresta sekä kireästä narusta. Jousta käytettiin niin, että pitkä nuoli asetettiin toisesta päästään kaarelle ja toisesta naruun. Sitten toisella kädellä vedettiin naru itseään kohti ja vapauttamalla naru annettiin nuolelle, jonka päässä oli raudasta tai luusta tehty kärki, vauhti. Toinen tyyppi oli nimeltään "Juolge-daugie", s.o. jalkajousi. [...]"

[Mangrove]

Regnard, Jean-Francois (suom. Itkonen-Kaila, M.). 1982 (1731). Retki Lappiin. Sivut 84-85, 89.

Miehet tekevät myös erilaisia rekiä, sellaisia joissa he itse matkustavat (pomes, kuten he sanovat), ja toisenlaisia, joissa kuljetetaan tavaroita. Näiden nimitys on racdakeres, ja ne ovat arkkujen tavoin suljettavia. He valmistavat myös jousia ja nuolia.

Jouset tehdään kahdesta päällekäin asetettavasta puuosasta. Alempi on kuusta ja päällä oleva koivua, ja ne on liimattu yhteen ja päällystetty pitkin pituuttaan ohuella tuohella, niin ettei näy mitä sen alla on. Nuolia on erilaisia. Toiset ovat kokonaan puuta ja hyvin paksukärkisiä. Niillä surmataan tai paremminkin tainnutetaan oravia, kärppiä, näätiä ja muita eläimiä, joiden nahka halutaan säilyttää ehjänä. Toiset taas ovat harppuunamaisia ja niissä on poronluinen väkäsellä varustettu kärki. Tälläiset nuolet ovat paksuja ja raskaita, ja niilllä pyydystetään lintuja. Haavaan tunkeuduttuaan ne jäävät siihen kiinni, ja ne ovat myös niin painavia, ettei lintu voi lähteä lentoon, jolloin metsästäjä saisi nähdä sekä saaliin että nuolen häviävän tiehensä.

Kolmannessa nuolityypissä on lansettimainen rautakärki, ja tällä pyydystetään suurriistaa kuten karhuja ja villipeuroja. Kaikkia näitä nuolia säilytetään metsästäjän vyöllä riippuvassa pienessä tuohikotelossa, ja he harjoittavat lapsiaan samalla lailla kuin monet sotaisat kansat ovat muinoin tehneet. He eivät nimittäin anna lapsille ruokaa ennen kuin nämä ovat osuneet tiettyyn maaliin tai ampuneet alas korkeimman männyn latvassa olevan merkin.

[...]

Sinne tultuamme oli ensimmäinen tehtävämme porojen teurastus. Lappalaiset käyttävät tähän jousta ja samanlaista nuolta, joilla he ampuvat suurriistaa. Ihailimme sitä taitoa, jolla he osuvat maaliinsa, ja ihmettelimme, kuinka poron kokoinen eläin saattoi niin äkkiä menehtyä aivan mitättömältä näyttävään haavaan. Nuoli tosin upposi haavaan varren puoliväliä myöten, mutta olisin luullut, että haavan olisi pitänyt olla vaarallisempi voidakseen tappaa niin nopeasti.

[Mangrove]

Clarke, E. D (suom. Ojala, J.). 1997. Matka Lapin perukoille 1799. Ideanova. Sivu 275.

[...] Keväällä kun sulava lumi upottaa peuran jalan alla, ajaa metsämies sitä suksilla, tappaen sen joko nuolella tai pyssyllä. [...] Uudisasukkaat ja lappalaiset valmistavat kuitenkin melko huomattavia määriä liimaa. Sitä saadaan poronsarvista keittämällä niitä kaksi ja puoli päivää hyytelöksi ja kuivaamalla sen jälkeen hyytelö kuivaamalla se varjossa. Kolmesta ja puolesta neljään osaan sarvia saadaan yksi osa liimaa.

[Simo Hankaniemi]

Regnardin tekstin mukaan jousen vatsa oli kuusta (ehkä oksaa) ja selkä koivua. Kumminkohan päin kuusen oksa vatsaan tuli, luonnollisen taipumissuunnan mukaisesti, vai nurinpäin (ja sitten koivu seläksi)? Vai olikohan kuusikin lylyä, se taitaa olla realistisin vaihtoehto?

[pyssymies]

Siis kuusen oksassahan on alaosa lylypuuta, niin olen ainakin itse havainnut.

[Mangrove]

[Ota]

Ainakin Siperiasta on tietoja, että lylykuusta on myös käytetty - ei siis vain lylymäntyä. Paremmin tietävät ovat sanoneet, että lylykuusi on lylymäntyä kovempaa, mutta hauraampaa. Isompi riski siis tekijälle.

Toisaalta siellä missä on kuusia ei aina ole mäntyjä.

[Tuukka Kumpulainen]

Siperian kuusivatsat on lehtikuusilylyä. Whole 'nother animal.

[Simo Hankaniemi]

Minulla on vainn yksi kokemus lehtikuusesta jousen teossa, mutta sen perusteella puu vaikutti ikävän hauraalta. Se oli lehtikuusilankkua. Kiinnostus lehtikuuseen lopahti siihen. Ehkä tämä meikäläinen kuusi (Picea abies) ei ole kovin paljoa huonompaa.

Perimätiedon mukaan pohjoisille preerioille 1700-luvun alussa tulleet blackfoot-intiaanit käyttivät tuolloin yksipuisia lehtikuusijousia (tietysti sikäläinen lajike), mutta jo yksi taistelukokemus shoshoneja vastaan teki selväksi, että edessä on jousimallin vaihto. Shoshonien jouset olivat "parempaa puuta" ja jännevahvisteisia. Ilmeisesti lehtikuusi on ollut sellaisten marginaalisten pohjoisten alueiden jousipuu, missä valikoima on ollut erittäin niukka.

[Ota]

Tuukka, puutietäjänä kerro vähän miten kuusi ja lehtikuusi eroavat ominaisuuksiltaan (siis jousentekijän näkökulmasta), ja miten lyly molemmissa poikkeavat toisistaan?

[Tuukka Kumpulainen]

Alkuun: lehtikuusi (Larix spp.) ei ole mitään sukua metsäkuuselle (Picea abies). Kyse on harhaanjohtavista yleisnimistä.

Metsäkuusen keskimääräinen kuiva-tuoretiheys on kämäiset 370 kg / m3. Siperianlehtikuusen vastaava arvo on himpun alle 500 kg /m3 eli samaa tasoa hyvien jousipuiden, pähkinäpensaan ja tuomen kanssa. Kun tiheys korreloi puussa hyvin pitkälle lujuusominaisuuksien kanssa, on homma sitä myöten selvä. Amerikkalaisen lännenlehtikuusen keskiarvotiheys on 480 kg / m3. Keskiarvotiheydet ei kerro koko totuutta. Kasvuolot ja perimätekijät tuottaa vaihtelua. Metsäkuusestakin saa jousitiukkaa matskua, kun etsii käsiinsä tiukkaan pakkautunutta alikasvoskuusta. Karvanohuet, kesäpuupitoiset lustot nostaa tiheyttä huomattavasti.

En tiedä, kasvaako lehtikuusi missään ohuina, pitkinä, oksattomina näreinä. Suomessa näkemäni lehtikuuset on todella oksaisia alas asti, samoin niistä saatu puutavara. Lehtikuusi on vielä hankala kuivattava. Lankuissa on usein näkyviä ja piileviä halkeamia, myös luston suuntaisesti. Oksaisesta, sälöilleestä lankusta on tietysti hankala tehdä jousta.

En ole tehnyt lehtikuusesta jousia. Tekemästäni nuolisetistä tuli notkea ja raskas. Ysimilliset kepit spinetti 40 # ja painoi 500 greiniä. Tuli hyviä suurriistanuolia. En epäile yhtään, etteikö oksattomasta, ehjäksi kuivuneesta lehtikuusisoirosta saisi käypäistä jousta.

Lehtikuusen lylystä on vielä vähemmän dataa tarjolla kuin kotimaisten valtapuiden reaktiopuusta, Venäjällä ehkä enemmän. Siperian lehtikuusijouset tehtiin erityisestä kitukasvuisesta sortista, jonka puuaines on ilmeisesti erityisen lujaa. Muistelen jotain vanhaa lähdettä, jossa vatsapuu kuvailtiin tehtävän jopa puiden juurista. Kyse voi olla väärinkäsityksestä; käyrä, ohkainen lylynpätkä on helppo tulkita puun juureksi.

[jkekoni]

Molemmat kuuluvat mäntykasvien heimoon, joten kyllä ne __jotain__ sukua ovat. Samaan kuuluvat männyt,sypressit,seetrit, pihdat ja hemlokit eli suurin osa havupuista. ( katajat marjakuuset sekä sypressit eivät kuulu.)

Käsitääkseni molemmat ovat jäykkiä ja hauraita massaansa nähden,
joten eivät ole jousentekijöiden toivepuita, paitsi ehkä lyly ja sekin vain selätettynä.

Puuproffa antaa lehtikuuselle 550-640Kg/m^3 0% kosteudessa.

Kuusi sopii jäykkiin kärkiin, koska on kevyttä massaansa nähden.
Voisi olla myös hyvä keskipuuksi 3 puiseen jouseen(?).

[T. Manner]

Lehtikuusessa erikoisesti pihkaiset (vanhat) kohdat ovat hauraita. Nuorempi puu on tässä suhteessa parempaa. Sillä on kuitenkin taipumuksena elää kosteuden mukana aika tavalla.

Tuli tuotsa vatsamateriaalista mieleen, että näin äskettäin jossain maininnan, että ns. Novgorodin jousen vatsa ei olisikaan katajaa vaan kuusta, selkä taisi olla koivua.

Pohjanlahden kalastajat tekivät aikanaan rysien vanteensa lylykuusesta, kesti kuulemma paremmin kuin muut puulajir ja oli vielä kevyemmästä päästä.

TLM

[Tuukka Kumpulainen]

Onhan ne sukua, niinku esim. maantien varressa kukkiva lupiini ja maailman paras jousipuu kultasade ovat. Tai kotikissa ja siperiantiikeri. Halusin alasampua yleiseksi huomaamani ilmiön tulkita esim. lehtikuusi joksikin kuusen erikoismuodoksi, orapihlaja kotipihlajan piikikkääksi versioksi jne.

Puuproffa käyttää jostain syystä vanhentunutta kuivatiheysyksikköä, kun tieteellinen standardi on nykyään kuiva-tuoretiheys jota yllä antamani arvot noudattavat. Kuivatiheydellä, saati "ilmakuivatiheydellä" saadaan kyllä komean näköisiä lukuarvoja, mutta vertailu menee työlääksi. Puuproffan 550-640 kg / m3 (ruotsalainen lähde) on keskiarvoltaan nipin napin yli 500 kg / m3 kuivatuoreena.

Lylykuusi on minun kokemukseni mukaan jäykempää, kovempaa ja hauraamman oloista kuin lylymänty, joka on harvinaisen notkea puumateriaali. En lähtisi tusaamaan lylykuusen kanssa työlästä taivutusrojektia kuten monipuista jousta jos mäntyä olisi vain saatavilla.

Vanhempi jousikirjallisuus on täynnä pieleen menneitä puulajiarvauksia - totuus ei selviä kuin leikkaamalla kepistä ohutnäyte ja katsomalla sitä mikroskoopin läpi expertin silmin. Novgorodin mahastakaan ei ole mitään takeita, vaikka se on lähteiden mukaan katajaa. Voi olla lylymäntyäkin. Tai lehtikuusta.

[Ilkka Seikku]

Lehtikuusesta olen nyt koittanut useammankin kerran tehdä jousta, mutta ei vaan ota onnistuakseen. Oksasta jousen saaminen on vielä vaikeampaa kuin rungosta.
Näppituntumalta laittaisin pihkan syyksi. Isoja pihkataskuja ja hartsiintunutta pihkaa täynnä koko puu. Aina räksähtää.

Aion kyllä saada vielä tuosta puusta edes jokseenkin kelvollisen jousen, jolla pystyy ampumaan. Huonoudessa voittaa lepänkin, vaikka siitäkin on tullut jousia tehtyä.

[pyssymies]

Isäni kertoi, että aikoinaan yli 40 vuotta sitten heillä oli metsätöissä sellainen temperamentikas ja pystyvä hevonen, jolla kuitenkin oli joskus tapana temppuilla niin, että aisat olivat lujilla. Kuulemma parhaiten tuon hevosen leikit kesti "suolla hittaasti kasvanu näre(näre tarkoittaa tässä kuusta yleensä, ei mitään risuja), josta ei taho vuoskasvua oikeen erottookkaan paljain silimin." Koivu kesti parhaillaan päivän. Pihlaja kuulemma myös hyvä, mutta riittävän pitkät ja suorat puut ovat harvassa.

[toni]

Lykin kans menemään omat kokemukseni lylykuusesta (2 paahdettua vatsalaminaattia...jotka on olleet kuitenkin muutaman kuukauden projekti telakalla). Marginaaliset kokemukseni mukailee täällä kirjoteltua keveyttä sekä kohtuullistakin jämäkkyyttä. Lylymänty on loppuun saakka joustavaa purkkaa tän rinnalla.) Eikä tuo meinaa että lylymänty olisi huonoa materiaalia,ei missään nimessä. Ovat vain hiven erilaisia.

Pikkasen pelottaa noiden taivuttelukin.Tai sitten yksinkertaisesti paahdoin liikaa. Pihkan lisäys paahdossa voisi vaikuttaa myös asiaan,kuten meidän foorumilla vaikuttava pystykoira mieskin muistaakseni arvuuttelee:) ?
Mutta myös se että kuusirunko on ollut paljon kapeampi suhteessä mänty kapuloihin,vaikuttaa varmasti asiaan.

Lylyinen lehtikuusi on jo hakusessa.Toivottavasti saan pian....
Mutta oon myöskin ,Tuukan tapaan törmännyt kirjallisuus viitteeseen lehtikuusen juuren käytöstä jousten vatsoissa. Lylyähän muodostuu myös juuriin.

Noita pihkataskuja voi löytyä muuten sitten lylykuusesta kuin männystäkin ja perin veemaisistä paikosta:) Just kun sen piti olla valmis....ja mitoissaan...
Kannattaa työstää maltilla jättäen työstövaraa suuntaan jos toiseenkin, ja tarkkailla että lylyä riittää koko vuosilustojen matkan varrelta.

Pitkä kuivatusaika on varmasti plussaa näin venkuroivalle puulle.

[Ari Rantala]

Koitin joskus tehdä lehtikuusesta jousta mutta en päässyt edes tillerivaiheeseen sen kanssa. Räksähti ilkeästi kun kokeilin kuinka puolikas taipuu polvella painaen. Puu oli kuivaa ja halkeilematonta runkopuuta mutta pirun oksaista. En silloin vielä tiennyt, että oksien kohdat kannattaa jättää koholleen eikä tasata pintaa myöden...

Oksattomammasta voisi jousen saadakin mutta en oikein usko, että tästä mitään mahtitykkiä kannattaisi yrittää.

[toni]

Sain vinkin lylyisestä lehtikuusesta:)
Pitäis mennä kattoon sitä saha muassa, maanomistajan kanssa lähipäivinä.

Normipuu materiaali ei ole kovinkaan suoraan;) verrannollinen lylyiseen vastaavaan. Ominaisuuksiensa puolesta voisi yhtähyvin puhua eri lajeista.

[Mangrove]

[Mangrove]

Sirelius, U. T. 1919. Suomen kansanomaista kulttuuria. Otava, Helsinki.

Suomalaista käsijousta ei ole säilynyt jälkimaailmalle yhtään kappaletta. Ainoana näkyvänä muistona siitä saattanemme pitää Taivassalon kirkkoon v:n 1470 vaiheilla maalattua Pyhän Simeonin jousta (kuva 15).
[...]
Obin ugrilaisalueella ovat jousenkaaret säännöllisesti ulko-osaltaan koivua ja sisäosaltaan sembrapuun lylyä, mikä onkin luonnollista, koska ulkopuoli ei saa säleillä ja sisäpuolen pitää olla mahdollisimman joustavaa ainetta. Lisäksi ovat sakarat tavallisimmin eri kappaleita, joko koivua tai tuonta. Samanlaista kokoonpanoa näyttävät Itä-Venäjälläkin asuvien suomensukuisten kansain jousien kaaret olleen. Lappalaistenkin mainitaan niitä valmistaneen kahdesta puulajista. Eri osat yhdistettiin toisiinsa liimalla, ja samoinkuin Suomessa verhottiin kaari heimokansojenkin piirissä tuohella. Jänne oli alkuaan, kuten jo nimi osoittaa, jänteinen. Lapissa se tehtiin myös langasta tai suolista.

Kokoonpano eri puulajeista, mikä tapahtui jäntevyyden lisäämiseksi, suoritettiin kolmella eri tavalla: 1. ulkopuoli ja sakarat olivat samaa kappaletta (kuva 16), 2. ulkopuoli ja sakarat olivat eri kappaletta, jälkimäiset liimattuina kiinni ulkopuolen ulkopintaan (kuvat 17, 18), 3. ulkopuoli ja sakarat olivat eri kappaletta, jälkimmäiset liimattuina ulko- ja sisäpuolen väliin (kuva 19).

Sakarat koetettiin säännöllisesti muodostaa ulospäin kaareva. Koska kaksi jälkimmäistä menettelytapaa panennaisine sakaraosineen tarjosi paremmat edellytykset onnistumiselle, on niitä pitäminen ensinmainittua etevämpinä. Jousi, jonka sakara taittui, oli myös helpommin korjattavissa, jos se oli valmistettu toisessa tai kolmannessa kohdassa kerrotulla tavalla. Eri menettelytapain leveneminen oli seuraava: ostjakki-, ja jurakkisamojedilaiset sekä syrjäniläiset ja votjakkilaiset jouset kohdassa 1 esitettyä, vasjugan- ja vach-ostjakkilaiset, tšeremissiläiset ja mordvalaiset jouset kohdassa 2 kerrottua, muut ostjakkilaiset ja vogulilaiset kohdassa 3 selostettua rakennetta. Panemme siis merkille, että kolmannessa kohdassa esitetyllä tavalla valmistetut jouset kuuluvat maantieteelliselle alueelle, joka muodostaa ikäänkuin saaren sen alueen sisään, jossa ensimmäisen ja toisen kohdan jousia tavataan.

Jännepykälän sijaitseminen on toinen ominaisuus, jonka mukaan jouset jakaantuvat kolmeen ryhmään: vasjugan-, vach- ja jeniseiostjakkilaisissa, ostjakki- ja jurakkisamojedilaisissa, votjakkilaisissa ja tšeremissiläisissä jousissa on pykälä kaaren ulkosyrjässä, mordvalaisissa sekä ulkosyrjässä että päässä, muissa ostjakkilaisissa ja vogulilaisissa vain päässä. Näemme siis tässäkin tapauksessa saman ilmiön kuin edellä: ostjakkilaisten ja vogulilaisten jousten esiytymisen toisentyyppisten jousien saartamalla alueella. Huomautimme juuri, että kokoonpanonsa puolesta nämä jälkimäiset jouset osoittautuivat suomalais-ugrilaisten piirissä kehittyneimmiksi; pykälän asema sakaran päässä edustaa epäilemättä sekin myöhäistä kantaa. Välimuodon näyttää mordvalainen jousi, kuva 20.

[Simo Hankaniemi]

Tuo Taivassalon kirkon "Sika-Simuna" on nähtävästi meikäläisen aateveli keskiajalta, yhdessä kädessä kirja, toisessa jousi. Olen aina pitänyt tuosta maalauksesta.

[Juri]

Kiitoksia Martti!
Tseremissi- ja ostjakkijousi varsinkin ovat todella siistejä. Mukava nähdä näistä isokokoinen ja selkeä kuva, tekstiä en olekaan ennen nähnyt.
Mordvalainen viini on myös erittäin cool. Olettaisin että nuolet ovat kärjet ylöspäin vain informatiivisistä syistä johtuen.
Myöhästyneet kiitokset myös Herra Sireliukselle!

Kenties Hyvä Simokin joskus vielä kanonisoidaan. Toisessa kädessä Hyvä Kirja (ei kuitenkaan TBB) toisessa Pyhä B-Jousi.

[Mangrove]

[Juri]

Kyllä kiitos! Voimmeko olettaa että tekijänoikeudet ovat jo vanhentuneita?

[Mangrove]

[wilskman]

Keskiajan taiteilijat tuppasivat olemaan hyvin kaavamaisia ja tuon Simeonin jousi näyttää aika samanlaisilta kuin kirkkomaalausten jouset pitkin Eurooppaa, joten kannattaa olla varovainen jos sen pohjalta alkaa tehdä päätelmä muinaissuomalaisista jousista. Linnojen väki Suomessa taisi turvautua ennen kaikkea jalkajousiin.

Kumma, että Sirelius ei lue jousikuvien joukkoon Codex aboensiksen initiaaleja, joissa on kuvattu jousimiehiä. Tosin Sireliuksen aikana käsikirjoitusta taidettiin pitää ruotsalaisena. Nykyään teoria, että kirja on tehty Suomessa, on suositumpi.

[Juri]

Opiskelijaparat!

[heiluri]

Onkos kukaan rakennellut tämän tyylisiä jousia,olisi mukava lukea ja varsinkin nähdä kuvia valmiista ja puolivalmiista vekottimista.
Olisi (kunhan tässä saa taas jonkinlaiset työtilat ja hieman lisää kokemusta jousten näpertelystä) mielenkiintoista vääntää Suomalai-Ugrien jousi...metsästää ja kisatata sillä.

[toni]

Olen sivusilmällä seurannut vajaan kymmenen sakarallisen lylyjousen tilleröintejä. Viimeisin kontakti tuli viime perjantaina kun tutun kurssikaverin viime metreillä ollut tilleri(lähes)valmis sakarallinen lylyjousi paukahti poikki.

Suurimmat hommat tuossa taitaa olla tilleröinnin aikaisen sakaroiden sivuttaisväännön ehkäiseminen sekä lylyn kanssa työskentely.

Ite koen etten tunne lylyä niin hyvin että osaisin ottaa siitä kaiken irti, vaikka jousessa olis sakarat. Joten osaltaan siksikin omat lylyiset on sakaroimattomia.

Tosin yksi aasialaismallinen sakaralyhytlylyjousi on suunnittelilla:)
Mutta musta tuntuu että lylyn kaikkien positiivisten kuin niiden negatiivistenkin ominaisuuksien tunnustelemisessa on vielä niin rutkasti matkaa etten osaa missään nimessä hyödyntää sakaraoiden hyötysuhdetta. Toimintavarmuus ja helppo viritettävyys on myös toinen tekijä. Suora (lyhyt) jousi myös hivelee silmiäni enemmän.
Mutta tää on taas tätä äiti tytär osastoa..

Joten painotan itelläni vielä peruruslaminaatti jousten tekoa lylyn seurassa:)

Lylykisailu olis kyllä todella hyvä idea!
Pienellä osallistumis maksulla vois palkinnoks kustantaa vaikka paikkakunnasta riippuen nuoren poron tai lampaan, joka laitettais vartaalle tai kuoppaan kypsymään...

Mutta sitä ennen pitäis saada paljon lylyä jakoon tälle saitille,jotta olis materiaalia jousiin...tai sitte meette ettimään niitä kallellaan olevia mäntyjä. Ja sissi taktiikalla sahailemaan:)

[Simo Hankaniemi]

[T. Manner]

Oliko tuossa kirjassa mitään mittakaavaa jousista, eli minkä pituisia ja levyisiä ne ovat?

TLM

[Mangrove]

[Juri]

Huh huh! Mitenköhän noita artifakteja pääsisi katsomaan? Eivät taida olla salin puolella pysyvässä näyttelyssä. Ottaisivatkohan vastaan jonkun perinnejousifriikkiryhmän?

[toni]

Suur kiitos taas Martille:) Tuossa oli sen verta mielenkiintoista dataa, haarakärkisten nuolten käytöstä yms.

Eikös museo näyttely/varasto esineitä pääse tutkimaan tutkimusluvalla?
Riippuen kuka/mikä paikkaa hallinnoi, niin sieltä..useimmiten kai museovirasto.
Sen tiedän että itse tuollaisen voisin alaa opiskelevana opiskelijana saada.

Ehkä siihen voisi(en tiedä)saada ympättyä muitakin hekilöitä?
Voisin selvitellä tällä viikolla asiaa. ja ehkä foorumin muiltakin seuraajilta tulee lisä infoa?

[Ari Rantala]

[Yleisajattelija]

Kiinnitti huomiota em. kuvissa ainakin voguli- tseremisssi- ja jurakkijousissa oleva "lukitus" lylypuun ja sakaran liitoskohdassa. Selvästikin lylyn ja selkäpuun liitos on niin lujilla, ettei pelkän itsetehdyn liiman pitokykyyn luoteta.

Tuohon leikkauskohtaan lavan kärjessä tulee luonnollisesti suuria leikkausvoimia, jotka täytyy jotenkin hallita. Taivutusneutraalin paikka ei välttämättä ole tuossa liitospinnassa, mutta lujilla se on joka tapauksessa.

Kiinnostaa kovasti nuo lylykokeilujen särkymiset, mistä ne tarkkaan ottaen menivät ensin rikki?

Myös aiemmin tekemäni huomio suomalais-ugrilaisten laminaattijousien massiivisesta sakarasta saa vahvistusta ko. kuvista. Lujuusteknisesti ainkin osassa jousista sakarista saisi varmasti kevyemmät kuin ne käytännössä ovat.

Katselin muuten turkkilaisjousien valmistusvideoita ja yhdessä saksalaisten tekemässä videossa oli esitetty jousen laukaisu. Kuva ei tosin ollut suurnopeuskameralla otettu mutta kyllä siitä huomasi että sakarat oikenevat laukaisussa ensija sitten vasta liike siirtyy keskemmälle jousta. Vertailukohtana ei ollut pitkäjousta, mutta veikkaan että siinä koko jousen kaari toimii yhtä aikaa. Jos näin on, niin sakaralla on selvästi tarkoituksena vaikuttaa laukaisun jälkeiseen kaaren toimintaan. Sitä, onko turkkilaisjousesen sakaran massalla merkitystä kaaren loppuvedossa on mahdoton nähdä tuosta videosta.

[Iivana]

Suomesta on löytynyt kaksi selvää käsijousen katkelmaa. Paltamon- ja Viitasaaren jousen katkelma.

Mitat: Paltamo p.660/1320 l.34/42/34 paks. -/10/-
Viitasaari p.875/1320 l.30/42/31 paks 8/-/10
Mitat Edgrenin ja Vilkunan mukaan.

Mitat (millimetreinä): leveys ja paksuus; kärjessä/suurin/kädensijan kohdalla.
Pituus on katkelman pituus ja kokonaisen vatsaosan pituus laskemalla kädensijan kohdalta.
Molemmmat osat ovat lylymäntyä, ja ne ovat olleet läpitaipuvia.
Oman kokemuksen mukaan koivuselkä voisi olla ollut jotain 3 milliä.
Jäykkäkahvaiset jouset, kuten ostjakeilla, lisäävät omien kokemusten mukaan noin 20 senttiä pituutta. 10 senttiä käsiosaan ja 5-10 senttiä "feidareihin". On myös mahdollista tehdä puolijäykkä kahva, jolloin pituus ei kasva noin paljon. Sakarat lisäävät pituutta noin 10 senttiä/ sakara. Nämä jouset ovat olleet ampujan mittasia tai jopa pidempiä. Pitää vielä muistaa, että kyseiset jousen käyttäjät ovat saattaneet olla kooltaan jotain muuta kuin nykyisin.
Tässä ketjussa aiemminkin nähdyssä kuvassa ostjakkijousesta on sakarassa "lukitus". Tässä ohessä on myös tehty viiste selkä ja vatsakappaleeseen. Tällainen viiste on näkyvissä myös Viitasaaren jousenkatkelmassa.
Noista kuvista saa jonkinlaisen kuvan sakaroiden muodosta. Niistä on pyritty ottamaan kaikki ylimääräinen paino pois. Kun noita sakaroita alkaa käytännössä tekemään ja hakee tuonkaltaisia muotoja, niin huomaa etteivät ne niin massiivisia ole kuin helposti piirroksessa näyttää. Pitää ottaa huomioon, että ne nuolet ovat olleet punahonkaa ja noin 10 mm paksuja ja jousissa on kunnolla "mojoa" niin ei se rekyyli niin kaamea ole. Ammuin tuossa omalla 52 paunaisella (lajityypissään lastenjousi ), missä on koivusakarat, mäntynuolella niin ei siitä rekyylistä haittaa ollut.
Sakaroista vielä sen verran, että ostjakit ovat tehneet niitä tuomesta. Sakaran tulee olla luonnonkiverää puuta ja syyt pitää kulkea kaarevuuden mukaan. Muuten tulee liikaa massaa/oikeisiin mittoihin ohennettu sakara hajoaa. Muutoinkin omasta mielestäni Ostjakkien jouset on lajityypin parhaimmistoa (ainakin mitä on jäljelle jäänyt).
Viitasaaren ja Paltamon jousen katkelmat ovat mitoiltaan hämmästyttävän identtiset ja niissä on lähes samalainen uritus.
Novgorodista on myös löytynyt jousen osa. Siitä minulla ei valitettavasti ole mittoja ja kuvatkin ovat huonoja. Siinä on koivuinen selkä, vatsa katajaa tuohinauhaa vielä päällä ja ilmeisesti jäänteitä jonkinlaisesta jänneselästä. Puulajianalyysia ei ole tehty ja katajaa on kritisoitu, samoin kuin jänteiden käyttöä.
Jousen pituus on ollut arvioiden mukaan 170-190 senttiä. Tällöin jänteistä ei olisi ollut kuin haittaa. Jousesta on tehty neukkulan aikaan rekonstruktio ja se on kyllä mielestäni jousityypin irvikuva. Novgorodissa on liikkunut jousen käyttöaikana paljon suomalaisugrilaisia kansoja mm. "tsuudeja" (karjalaisia, vatjalaisia ja vepsäläisiä).
Sen sijaan nahan käytöstä selystykseen löytyy ainakin yksi kirjallisuusviite; Kodolanyi: Pyyntikulttuurit s.140 kerrotaan jouseen liimatun joutsenen nahkaa.
Tässäpä näitä omia tietoja pintaraapaisulla. JP Joona tietää saamelaisten jousista enemmän. Itseltä löytyy mitat vain Jokkmokkin jousenkatkelmasta joka sekin on lylyä.
Tarveaineita hankkiessa ei kannata keskittyä pelkästään lylyyn. Selkä pitää olla laadukkainta mahdollista koivua mitä on saatavissa. Selät olen tehnyt niin isosta puusta, ettei dekrownauksiin ole tarvetta. Tällöin ulkopinta pysyy "yhdellä syyllä" varmimmin. Koivu on yleensä ollut se joka on pettänyt.
Koivu pitäisi kaataa siten, että merkitsee ilmasuunnat puuhun. Puu halkaistaan joko itä länsisuunnassa jolloin "pohjaine puu" on yhdessä osassa ja "suvenpuolenpuu" on toisessa osassa. Isompi runko halkaistaan neljäksi siten, että pohjoispuusta tulee 2 ja eteläpuusta 2 kappaletta.
Pohjoispuolenpuussa on jahnusta joka aiheuttaa jatkuvaa vääntyilyä jos on pohjois- ja eteläpuuta on samassa kappaleessa. Jos epäilette hakekaapa joku vanhempi suksimestari ja kysykää...
Koivun vetopuu on varmasti tähän tarkoitukseen myös hyvää, jos löytää sopivan kaarevan, kookkaan, suorasyisen ja oksattoman koivun.

Näitä pitää tehdä vielä melko monta, paljon on asioita opittavaksi....

[Tuukka Kumpulainen]

Martti jakaa tietoa auliisti, mutta pitkien tekstinpätkien suora lainaaminen painoteoksista ei ole hyvän tavan mukaista. Mitähän esim. Kanniston tutkimuksia pari vuotta sitten julkaissut taho tykkää siitä, että kalliin ja riskeillä silatun julkaisutoiminnan hedelmiä jaetaan ilmaiseksi maailman turuilla ja toreilla? Aste-erosta tavallisiin nettikeskusteluihin toki on kyse, mutta kumminkin.

[Mangrove]

[Ari Rantala]

[Iivana]

Jep Jep Ari,

Lyly kyllä katketa pätkähtää juuri noin. Siksi kaadettaessa teen aina reilun kaatokolon, mielellään koko lylyosan ohi. Ettei lohkeaisi kultaakin kalliimpaa (omasta mielestä) materiaalia turhaan.
Koivun pitääkin olla todella hyvää, jotta jousi kestää. Johtuen lylyn ominaisuuksista.
Väittäin olevani tämän jousityypin rikkomisen ja epäonnistuneen rakentelun epävirallinen suomenmestari...
...Ja todelliset asiantuntijat on erikseen...

[Mangrove]

Sireliuksen vuosien 1898 ja 1900 välillä hankkima hantijousi, nuoliviini ja nuolet Kulttuurien museon perusnäyttelyssä. Arvioin pituudeksi noin 181 cm (±2,5). Kahvan leveys näin mitattuna noin 4,9 cm. Toisessa lavassa teksti "No 351". Laminaattien raja näkyy hiukan huonosti valokuvissa.

[T. Manner]

[Iivana]

Minun tiedot on aika vanhoja. Thompsonin kirjasta Novgorod the Great.
Hienoja kuvia. Taitaa jousen yläkaarta olla korjailtu jälkeenpäin?
Nuolet on jykeitä, niinkuin kuvasta näkyy.
Pääsisipä itse katselemaan ja hypistelemään alkuperäisiä.
Saisi vastauksen moniin kysymyksiin.
Kun kävit katsomassa, niin osaatko arvioida koivuselän paksuutta?
Oliko koivuselkä pyöreä vai dekrownattu?
Oliko selkään liimattu koivun päälle mitään?
Oliko vahvistettu sakaran liitoskohtia muutoin kuin (mahdollisesti niinellä) sitoen?
Oliko levein kohta keskikaaressa vai minkälainen oli kaaren profiili?
Pitäisköhän tehdä opintomatka etelään...
Ei vain taida olla varaa, edellisestä reissusta on vuosi ja talous oli kuralla ainakin puoli vuotta sen jälkeen....Lentoliput ei sinänsä olleet kovin kalliita...

[pyssymies]

Onpas voimakkaasti barreloituja nuo nuolet. Tarkoitit varmaankin lavan leveyttä kahvan juuressa...? Onko tuo sama vai eri jousi, jonka näin öbayt 15 vuotta sitten kansallismuseossa virittämättömänä? Ei varmaankaan. Mutta silloin teki vaikutuksen sekä lapojen että nuolten järeys. En usko, että on jäänyt alle 70:n paunan.

[T. Manner]

Hieman OT: jos joku liikku Raahessa päin niin kannattaa katsoa kaupunginmuseossa oleva Tulimaalaisjousi. Lyhyt ja sievä ja todella hienosti barreloidut nuolet ilmeisesti obsidiaani kärjillä.

TLM

[Mangrove]

[jkekoni]

Itse suosittelisin selän vaihtamista pähkinäpensaaksi. Tiedä vaikka ne olisivatkin olleet. Puut näyttävät samalta... siis puuaines näyttää samahkolta.

[Juri]