Jousi

[Guest]

Olisi mielenkiintoista tietää enemmän Suomalais-ugrilaisen jousen valmistuksesta ja sen ominaisuuksista. Asiaahan sivutaan usein, mutta haluaisin kuulla kokemuksia kyseisen jousen valmistaneilta/ käyttäviltä.

[Guest]

Käsittääkseni jouset valmistettiin koivusta ja lylymännystä laminoimalla ja päällystettiin tuohella.
Kiinostavaa olisi tietää laminaattien paksuuksista , puumateriaalin kaatoajankohdista ja niiden iästä sekä työviheista mitoituksineen. Tiedän että näitä jousia on tehty ja niitä käytetään, tekijänä muistaakseni joko J-P Joona tai Mikko Hietala.
Asia kiinostaa materiaalien kotimaisuuden vuoksi ja etenkin Pohjois-suomalaisesta näkökulmasta katsottuna.

[Tuukka Kumpulainen]

"Suomalais-ugrilaisia", eli pohjoiseuraasialaisia monipuisia jousia on löydetty Skandinaviasta viisi kappaletta sekä lukuisia pieniä fragmentteja. Yhtä, 1700-luvulta peräisin olevaa lukuunottamatta löydöt ovat pelkkiä lylymäntyisiä vatsakappaleita, muut osat ovat lahonneet olemattomiin. Nämä mäntyvatsat ovat poikkileikkaukseltaan segmentinomaisia, eli pyöreähkövatsaisia ja litteä"selkäisiä". Vaikka löytöjen ikä ja sijainti vaihtelevat suuresti, ovat löydöt hyvin samankaltaisia. Kavennetun kahvan kohdalta lylyn paksuus on luokkaa 13 mm, keskikaaresta 8 - 10 mm. Koivuselkien paksuutta on vaikea tietää, mutta replikoiden perusteella 3- 5 mm paksu selkäpuu on todennäköisin. Edellä mainittu Örbyhusin jousi 1700-luvulta on kokonainen, ja siinä selkälaminaatti on vatsaa paksumpi, ja poikkileikkaus lähes pyöreä. Jousi on kuitenkin skandinaavisen käsijousikulttuurin kuolinvuosilta, ja ilmeisesti degeneroitunutta mallia. Jousen toisessa päässä on rautapiikki, jonka ympärillä on ollut sompain; kyseessä on suksisauvajousi. Muinaiset löydöt ovat pääsääntöisesti Örbyhusia leveämpiä ja ohuempia.

Lylyvatsojen leveys on keskikaaressa 30 - 46 mm. Molemmat Suomesta löydetyt (Paltamo ja Viitasaari) ovat 42 mm leveitä. Jousissa on ollut sakarat, ja koska selkäkappaleitakaan ei ole löydetty, on jousten alkuperäisiä pituuksia turha haarukoida. Suomen jouset on arvioitu 140 - 152 cm pitkiksi, mutta pitkät sakarat ja vatsan yli menevä selkäkappale voivat lisätä mittaa helposti 30 senttiä.

Kaikissa löydöissä on (Norjan Senjan jousta lukuunottamatta) huolella tehtyjä pitkittäisuurteita, joiden tehtävä on ilmeisesti ollut pienentää epästabiilissa lylypuussa esiintyviä jännitteitä, eli estää puun käyristyminen. Olisi hyvin mielenkiintoista tietää, missä vaiheessa jousen tekoa (ja puun kuivumista) urat on tehty.

En ole rakentanut kyseistä jousityyppiä, en liioin ampunut sellaisella. Olen vasta kerännyt materiaaleja useampaa jousta varten. Edesmenneen Ragnar Insulanderin mukaan paras lylymänty kasvaa korkeilla paikoilla, vaikka helpoimmin lylyä löytääkin suolta. Olen etsiskellyt ja korjannut talteen isoja, mäissä kasvaneita lylyjä, joista saa oksattomia, hyvälaatuisia vatsa-aihioita. Pieniä lylymäntyjä on kaikkialla, mutta ne ovat yleensä niin oksaisia, ettei niistä jousta synny. Kuten aina, hankalasti käyttäytyvät puumateriaalit kannattaa kaataa talvella ja kuivata mieluummin hitaasti.

Oulun yliopiston jousimaakarit voisivat kertoa omia kokemuksiaan. He ovat sentään tehneetkin lylykomposiitteja.

[Guest]

Siinäpä tulikin selkeä vastaus, kiitos.
Itsellänikin on varastoituna jousissa tarvittavaa lylyä ja tarkoituksena olisi kokeilla kuinka kyseisen jousen valmistus onnistuu. Puut olen korjannut keskitalvella kosteusprosentin oleessa pienilmillään.
Osaatko sanoa, minkä vuosi korkeilla paikoilla kasvanut lyly on parampaa kuin soilla kasvanut? Lähes poikkeuksettahan soilla kasvanut puuainens on hidaskasvuisempaa eli tiivissyisempää kuin muilla alueilla maaperän niukkaravinteisuudesta johtuen. Luulisin tälläisen materiaalin olevan parampaa jousenrakentajien tarpeisiin.
Mitä liimaa olet itse ajatellut käyttää? Pysytteletkö perinteisissä vai käytätkö synteettisiä?

[Simo Hankaniemi]

Em. jousia on tehty muutama Suomessa uudempina aikoina. Arkeologi Jouko Pukkila teki sellaisen joskus 1980-luvun jälkipuolella, mutta "vääräoppisesti". Lylyn tilalla oli tavallinen mänty, eikä jousi kestänyt. Petri Kokkinen teki vastaavan jousen joskus 1990-luvun alkupuolella jonkun kaverinsa kanssa tilaustyönä muistaakseni Jyväskylän kaupungintalolle. Jousi kuulemma toimi ihan hyvin. Joona ja Hietala ovat tehneet muutaman (toivottavasti kertovat itse tarkemmin). Ja sitten on mm. Esko Mikalahden yritelmä, jossa materiaalina oli saarniviilut ja moderni liima.

Olen pintapuolisesti tutkinut vastaavia siperialaisia jousia museoviraston Orimattilan varastossa Petteri Järmälän kanssa joitakin vuosia sitten. Näiden aseiden täsmälliset saumat tuntuvat hämmästyttäviltä. Itse en saisi vastaavia aikaan, jos työkaluina olisi vain puukko, saha, kirves ja ehkä viila tai raspi. Jousten selkäosa on päällystetty ohuilla tuohenpaloilla. Primitiivisemmissä versioissa tuohi on pitkä nauha, joka on kierretty kokonaan jousen ympärille vastakaaria päitä lukuun ottamatta. Näkemäni jouset vaikuttivat aika jäykiltä, eivät miltään 40-paunaisilta.

Kannattaa ottaa yhteyttä Mikko Hietalaan ja kuulla hänen kokemuksiaan, sillä Mikko on tehnyt näitä jousia.

Hietala arvelee, että nämä suomalais-ugrilaiset tai pohjoiseuraasialaiset yhdistelmäjouset ovat syntyneet pronssikaudella ilmaston viiletessä. Jalot lehtipuut vetäytyivät etelään, joten piti keksiä uusia ratkaisuja jousenteon ongelmiin. Pronssikaudella (1500 eaa. alkaen) ainakin Suomessa metallia oli niin vähän, että tiedä sitten olisiko pronssista ollut avuksi näiden jousten teossa. Ehkä ne ovat syntyneet vasta kun raudan käyttö yleistyi reilut 2000 vuotta sitten. Tuntuu melko varmalta, että kivikaudella näitä ei ole tehty, vaikka onhan kiviasein rakennettu imperiumejakin.

Ensimmäiset suomalaiset jouset olivat kuitenkin yksipuisia, ehkä koivua ja pajua, kuten Alaskassa vielä satakunta vuotta sitten. Jääkauden jälkeen ei heti paljon muita puita ollutkaan. Tällaisillakin jousilla on saatu kaikkea suurriistaa nurin, kuten Alaskan intiaanitkin tekivät. Jänteet olivat varmaankin raakanahkaa ja luonnonjännettä. Nämä jouset olivat alaskalaisten tapaan varmaankin kapeampia ja paksumpia kuin Tim Baker pitää välttämättömänä.

Suomen kielessä on vanha marjakuusta tarkoittava sana "juka", joka kertoo siitä, että ainakin eteläisimmässä Suomessa puu on ollut tunnettu. varmaankin siitä on tehty yksipuisia jousia, tai niitä on ostettu valmiina virolaisilta ja viikingeiltä. Eteläisessä Suomessahan on ollut kaiken aikaa hyviä jousipuita (tammi, saarni, jalava), joten yksipuisia varmaankin käytettiin niin kauan kuin käsijousi säilyi käytössä. Ja katajakin on todennäköisesti ollut halki vuosituhansien paljon käytetty jousipuu, kuten maallikotkin yhä tietävät.

Olisi kiva tietää, miten yleisiä yhdistelmäjouset olivat Suomessa sanotaan 1000 vuotta sitten. Tuskin ne olivat aivan jokapojan omaisuutta. Ilmeisesti niitä valmistivat lähinnä ammattilaiset, kuten muitakin yhdistelmäjousia, joten niiden täytyi olla melko arvokkaita.

[Simo Hankaniemi]

Voitko kuvailla tarkemmin, mitä mallia se on? 140 cm ei kai nyt enää ole pitkäjousiluokkaa. Sen mittainen ampuu noin 60 cm:n nuolia (paitsi jos haluaa käyttää ylipitkiä).

[Tuukka Kumpulainen]

[Tuukka Kumpulainen]

Simo,

Eikö Laubin maininnut, että Paiutet olisivat tehneet puukomposiitteja meskiittopuusta ja katajasta? En tosin tiedä, onko ensimmäistäkään tällaista jousta dokumentoitu. Paiutethan olivat paikallisellakin mittapuulla sieltä primitiivisemmästä päästä, eikä heillä lie kummoisia puuntyöstövälineitä ole ollut. Jänneselkäisen sarvijousenkaan teko ei vaadi samanlaista eksaktiutta, jännekerros kyllä tarttuu muhkuraisempaankin pintaan visusti.

Liekö euraasialaisia puukomposiitteja tehty ennen raudan käyttöönottoa? Virheettömän, pitkän liimasauman teko kahden täysin erityyppisen puumateriaalin välille on sen verran kova suoritus. Edes synteettisillä liimoilla ja koneistetuilla pinnoilla ei havupuun ja lehtipuun yhteenliittämistä suositella, puhumattakaan epävakaasta ja kivikovasta lylystä. Kulttuurien Museon Siperia-näyttelyssä ihmettelin suu auki puukomposiitteja, joiden kalaliimatut saumat olivat virheettömiä ja refleksit hirmuisia sadan vuoden varastoinnin jälkeenkin. Varmasti jousenteko on näissä porukoissa ollut erikoistuneiden ammattilaisten työtä. Vielä 1900-luvun alkupuolella Jenisein alajuoksun jousentekijät tunnettiin erinomaisista jousistaan, joita naapurikansatkin ostivat omakseen. Olen nähnyt tuolta ajalta ja seudulta valokuvan jousta jännittävästä metsästäjästä: jousi näyttää lähinnä 1950-luvun pitkältä lasikuiturekurvilta, niin suorat ja sileät pinnat ja puhtaat linjat siinä on.

[J-P]

Sekä Paltamon että Viitasaaren sisäkaarien pituus on ehjänä ollut 132 cm, ja muutenkin ne ovat kooltaan lähes identtisiä, muut mitat onkin jo mainittu T. Kumpulaisen viestissä. Koko jousen pituutta on mahdotonta arvioida tarkasti, koska sakaroiden muodosta tai pituudesta ei ole tietoa.

Tässä muutamia havaintoja pohjoiseuraasialaisen laminoidun jousen valmistamisesta: Valmistamani jousen kokonaispituus on 172 cm, ja nokkien väli 163 cm (kaarta pitkin mitattuna), ja sisäkaaren pituus siis 132 cm. Jousi on liimattu epoksilla. Sakaroissa on niin paljon massaa että jousi tärähtää laukaistessa todella voimakkaasti, sillä ampuminen ei todellakaan ole kovin hauskaa. Tärähdystä voi tietenkin vähentää tekemällä sakaroista mahdollisimman kevytrakenteiset. Kuitenkin säilyneissä Siperian suomalais-ugrilaisten kansojen jousissa sakaroiden rakenne on vielä massiivisempi kuin omassa tekeleessäni.

Käytetyn puun tulee olla tarpeeksi suuri, koska sisäkaaren päät ovat leveät (n. 32 mm). Joten puun kapeammankin pään leveys saisi mielellään olla vähintään 5 cm. Oksaiset ja pienet lylyt kannattaakin jättää metsään. Lyly kasvaa aina nopeammin kuin normaali puu, joten riippumatta siitä kuinka hitaasti kasvanutta mänty on, lylyn vuosilustot ovat paksummat kuin normaalin puun puolella. Lisäksi lylyssä kevät- ja kesäpuun tiheyden erot ovat pienemmät kuin normaalissa puussa, joten lustojen paksuudella ei ole samanlaista merkitystä.

Suurin ongelma on lylyn eläminen pituussuunnassa kosteuden mukaan, kun taas normaalin puun pituus ei käytännössä muutu. Eli riippuen lylyn kosteusprosentista liimausvaiheessa, jousi joko lylyn kuivuessa suoristuu tai kosteuden kasvaessa muuttuu kaarevammaksi. Joten ilman suhteellisen kosteuden muuttuessa, ja lähtötilanteesta riippuen jousesta voi tulla joko myötäkaareva tai niin vastakaareva että se ei todennäköisesti kestä käyttöä. Ensimmäisen laminoidun jouseni (katkesi puussa olleen virheen vuoksi) valmistin talvella ja kuivasin kuten normaalin jousipuun. Olen säilyttänyt katkelman ja kesällä kosteuden kasvaessa se on (tai olisi ehjänä) noin 30-35 cm vastakaareva. Eli jousta kannattaa säilyttää tiloissa jossa suhteellinen kosteus pysyy mahdollisimman tasaisena, ja yleensäkin valmistaa se sopivaksi tyypillisintä käyttöympäristöä ajatellen.

Suuri vastakaarevuus vaikeuttaa myös jousen saamista jänteelle. Varsinkin tilleröintivaiheessa se voi olla vaikeaa, viritysjänne onkin lähes välttämätön.

Toinen ongelmallinen kohta ovat sakarat ja niiden liitos, joihon kohdistuu suuri rasitus. Sakarat kannattaa valmistaa kaarevasta tai taivutetusta puusta, jotta niiden selkäpinnassa syyt eivät katkea.

[Tuukka Kumpulainen]

J-P,

Minkä painoisia nuolia olet testaillut jousessasi? Oletko huomannut eroja potkaisussa? Monien siperialaisjousten sakarat ovat todella massiivisia, mutta niin ovat nuoletkin: kymmenmillinen, 80-senttinen mäntyvarsi jonka päässä on paksu rautakärki painaa varmasti tuplasti sen, mitä keskiverto moderni perinnenuoli. Ranteenpaksuisesta hantijousesta ammutun alkuperäisnuolen liikemäärä on lähietäisyydeltä ollut mahtava.

Oletko paneutunut löydettyjen lylyvatsojen syynsuuntaan? Vilkunan (1994) mukaan Viitasaaren jousessa syyt ovat "päästä katsottuna pystyssä". Edgren (1981) on epäselvä Paltamon jousen suhteen. Stellmoorin jousi oli myös pystysyinen, eli aihio oli irroitettu puusta eri tavalla kuin luontevimmaksi ajattelisi. "Pystysyinen" vatsakappale on jäykempi ja stabiilimpi kuin vastaava vaakasyinen. Mikä mahtaa olla Vibbyn, Jokkmokkin tai siperialaisvatsojen suuntautuneisuus?

Suomalais-ugrilainen jousi
Ugrijousi
Pohjoiseuraasialainen neliosainen jousi
Pohjoiseuraasialainen kaksipuinen jousi
Pohjoiseuraasialainen monipuinen jousi
Pohjoiseuraasialainen laminoitu jousi
Pohjoiseuraasialainen puukomposiitti...rakkaalla lapsella on monta nimeä.

[kettu]

Eikös nuo Grozerin unkarilaisjouset muistuta rakeenteeltaan hyvin paljon ostjakkien yhdistettyjä jousia,ostjakkijouset ovat vain pitempiä?

[Simo Hankaniemi]

Vastauksena Kumpulaisen kysymykseen, niin Laubin mainitsee paiute- ja chemehuevi-heimojen käyttäneen yhdistelmäjousia, joissa vatsa on katajaa tai seetriä (cedar) ja selkäpala mesquitea, mulperipuuta tai vuorimahonkia. Selkä oli vielä vahvistettu jänteillä. Hän ei mainitse, kuka tällaisia jousia on nähnyt, tai missä museoissa niitä on.

Olen lukenut muualta, että myös havasupaiden ja menominee-heimon parissa olisi ollut vastaavia jousia, mutta enpä ole nähnyt yhtään kuvaakaan sellaisista. En ole aikaisemmin epäillyt näiden tietojen oikeellisuutta, mutta nyt tarkemmin ajatellen homma ihmetyttää. Kataja ja jänne ovat loistava yhdistelmä, joten mitä hyötyä voisi olla ylimääräisestä työstä lisäämällä väliin palan toista puuta? Esim. paiutet ovat aina olleet todellista ryysyköyhälistöä intiaanienkin mittapuulla, joten em. kaltaisen jousen väkertäminen meikäläisen keittiöveitsen tapaisella työkalulla on ollut haastava tehtävä.

Täytyy pistää asia hampaankoloon ja kysellä, onko kellään tarkempia tietoja näistä yhdistelmäjousista.

[J-P]

[Tuukka Kumpulainen]

Olen aivan samaa mieltä Vilkunan kehittämän nimen puutteellisuudesta. En myöskään tiedä, että jousen osien lukumäärää olisi missään käytetty terminologian perusteena. Eikö tuohisiisna tai jänne ole jousen osa?
Myös "kaksipuinen jousi" tökkii, sillä näissä aseissa oli usein kolmea eri puuta. Olenkin kehitellyt termin pohjoiseuraasialainen monipuinen jousi, joka on suora ja ymmärrettävä johdos vakiintuneesta yksipuinen jousi - termistä, ja kattaa kaikki tyypin variaatiot.

Tarkoitin juuri kuvailemaasi tilannetta pystysyisellä jousella. En tunne suomen kielen mahdollista vastinetta, mutta jenkki sanoisi "edge-grained"
normaalin "flat-grained" sijaan.

Lyly on yleensä kaarevaa, mutta ei läheskään aina. Kuivaan parhaillaan erinomaisia pystysyisiä lylyaihioita, jotka ovat peräisin n. 40 cm paksusta, vaakasuorassa kasvaneesta vioittuneen männyn latvasta. Jotkin kaarevat lylyaihioni ovat myös oienneet tikkusuoriksi, kun olen jättänyt ne kuivumaan molemmat pinnat työstettyäni. En pitäisi lainkaan mahdottomana, että moni alkuperäisjousikin on tehty suorasta lylystä; muinaisten honka-aarnioiden äärellä on ollut valinnanvaraa, ja suora vatsakappale on kaikissa valmistusvaiheissa helpompi ja varmempi työstettävä kuin kovin kaareva. Niinpä olisikin hyvin mielenkiintoista saada tietoa skandinaavisten löytöjen, toki myös siperialaisjousten, syynsuunnasta.

[Tuukka Kumpulainen]

[Tuukka Kumpulainen]

Kulttuurien museon "Kaukaa haettua" - nimisessä näyttelyssä on hyvin esillä U. T. Sireliuksen noin vuonna 1900 hantimetsästäjältä hankkima monipuinen jousi. Tähän samaan jouseen törmää monissa lähteissä. Ikävä kyllä kyseessä on huonoin näkemäni tyypin edustaja. Jousen yläkaari on alkanut jossain vaiheessa pettää, ja sitä tukemaan on jousen vatsaan sidottu paksulla nuoralla kömpelö jäykistelista. Tästä huolimatta jousen tilleri on epätasapainossa. Tuohipäällystä jousessa ei ole, ja selkä- ja vatsakappaleiden välinen sauma näkyy selvästi. Koivuselkä on keskikaaressa vain jokusen millin paksuinen, kahvan kohdalla reilusti tuhdimpi. Jousessa on noin kymmenen senttiä pitkät päätynokkiset sakarat ja sen kokonaismitta on arviolta 180 cm.

[Simo Hankaniemi]

Näistä jousitermeistä, niin ehdottaisin termiä "pohjois-euraasialainen yhdistelmäjousi". Puheena olevalla alueella ei kai muita yhdistelmäjousia käytetty, kuin näitä monipuisia. Uralin eteläosissa oli sitten jo käytössä myös jännevahvisteinen jousi. Termi "yhdistelmäjousi" kertoo jo sen, että aineksia on useita. Mitä mieltä ollaan?

[Tuukka Kumpulainen]

Jousihistoriaan laajemmalti paneutumaton henkilö ei nimenomaan tiedä, onko alueella yhdistelmäjousia (sarvi ja jänne) käytetty vai ei. Pohjois-Euraasian itäosissa ainakin tsuktsit, jukaghirit ja lamuutit valmistivat myös jänneselkäisiä monipuisia jousia, ja Balfourin (1890) mukaan evenkien jousissa oli kahden puun ja jänneselän lisäksi jopa sarvivatsa. Yhdistelmäjousella ymmärrän aseen, joka on valmistettu useista erilaisista materiaaleista, ei vain eri puulajeista.

"Monipuinen" selventää välittömästi, että kyseessä on useasta puukappaleesta koottu jousi.

[Simo Hankaniemi]

No olkoon sitten, ehkä tämä "pohjois-euraasialainen monipuinen jousi" on selkein määritelmä tälle tietylle puujousimallille.

[Simo Hankaniemi]

Ei sitä niin kannata ottaa. Sehän on vain sellaista verbaalia voimailua. Parhaassa tapauksessa voi oppiakin jotain.

[Tuota...]

Suomalais-ugrilaisuus viittaa puhtaasti lingvistiikkaan. Geneettisesti tms. on aika hassua puhua suomalais-ugrilaisista kansana. Mutta tätäkin näkee...

[Simo Hankaniemi]

Aivan, suomalais-ugrilaiset kansat ovat niitä, jotka puhuvat po. kieliä. Geneettisesti lähes jokainen maailman kansa on varsin "sekarotuinen", eri suunnilta eri aikoina tulleiden ainesten summa.

[Yleisajattelija]

Nostetaampas tämä ketju näytille, missä on esitelty noita vanhoja löydöksiä. Tämä sai aikaan kalevalaisen pohdintani "Väinämöisen reaktiosakaralaminaattijousesta" .

Eikä teitä yhtään siis kutkuta mahdollisuus ko. mytologisesta ihmejousesta?

Esim. jos joku inkkarijousitutkija pohtisi että meneekö preeriaintiaanien jousellalla ammuttu nuoli läpi biisonista, niin eikö olisi rapeeta kommentoida, että "Tehtiin tuossa testejä tuolla meikäläisellä Väinämöisen superlaminaattijousella ja meni kahdesta hirvestä läpi ja vielä puoleenväliin anopin pohjetta".

Höh, tällainen isänmaallista tavoite ja osa porukasta vain jarruttaa....

Ja sitäpaitsi, vaikka tuo reaktiosakarateoria olisikin persiestä niin olisihan tuossa jo ainekset pariin Väinämöisen sankariteoista kertovaan elokuvaan hollivuudin malliin.

[Ari Rantala]

[jkekoni]

http://paleoplanet69529.yuku.com/topic/29305

[Juri]

Jeees!!!

[Simo Hankaniemi]

Jaha, Miika on mennyt tekemään ugrijousen.

[Ari Rantala]

Hiano! Huolella tehdyt liitokset ja muutenkin osaajan kädenjälkeä.
_________________
I sometimes think that God in creating man somewhat overestimated his ability.
-Oscar Wilde-

[Ota]

Ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tekemättä vielä tuohikääreet, perinnejänne, sekä pari ´ugrinuolta´. Jos kestää 28" vedon ja paunat pysyvät yli 50# olen tyytyväinen.

Seuraavakin PEMPJ-projekti on jo mielessä. Tällä kertaa sakarat luomutavarasta ja liima kalannahasta. Vielä kun saisi selville miten hanskata oikeaa sukupuolta oleva kuitunokkonen jänteeksi asti niin... Tai sitten oikeaan aikaan (?) korjattu emihamppu olisi mielenkiintoinen vaihtoehto. Pellavan ja hampun viljely Suomessa (Kaukonen) ei tosin kommentoi sinänsä kookkaamman ja vahvempivartisen emihampun kuitujen vetolujuuksia. Tietääkö kukaan tai onko joku kokeillut?

[Ari Rantala]

Minulla on suunnitteluvaiheessa aasianjousi johon ajattelin tehdä sakarat pukinsarvesta. Itse epäilen materiaalia liian raskaaksi kärkiin mutta onko muita mielipiteitä tai peräti kokemuksia? Jousesta on tarkoitus tehdä muutenkin raskaampi=jäykempi. Sarvivatsa ja jänneselkä bamburungolla.
_________________
I sometimes think that God in creating man somewhat overestimated his ability.
-Oscar Wilde-

[Simo Hankaniemi]

Ugrijousen luonnonjänne voisi olla myös raakanahkaa, suolta tai jännettä. Luulenpa, että ne ovat enimmäkseen olleet muuta kuin kasvikuitua. Nokkoset ja pellavat voivat olla teoreettisesti kestävämpiä, mutta käytännössä eläinperäisen kulutuskestävyys on parempi. Näin väittäisin. Tästä kertoo jo se, ettei eläinjänteissä ole tarvinnut käyttää suojapunoksia keskellä. Kasvijänne taas ei kestä mitään ilman suojapunoksia.

[toni]

Nimenomaan naaras hampusta on yleisesti tehty mm.laivojen köydet.
Pidempänä ja paksumpana sen käsittely lienee helpomaa kuin uroksen.
Veikkaan että yksittäisen kuidun vetolujuudessakin on selkeä ero, mutta en osaa ny antaa mitään kirjallista vahvistusta, mutta koitan kysellä asiasta muualta.

Häthätään tuli nyt mieleen J.K.Ihalaisen; hamppu suomessa kirjanen. Sitä saattaa saada joistain kirjastoista? Kiintoisa teos jossa on melkoisen mukava lähdeluettelokin kotimaisen asiasta julkaistun kirjallisuuden osalta.

Jos Eestin kieli olisi hallussa, niin sieltä olis saatavilla melkoisen suuri ja kattava lopputyö. Aiheena nokkoskuidun käsittely.




Luulis täällä perä-pohjolassakin olleen erilasiin luonnonmateriaaleihin, enemmän tai vähemmän erikoistuneita yhteisöjä, riippuen siitä millaisessä ympäristössä ja millaisen esineellisen kulttuurin omaavia sattuivat olemaan?

Esm.kalastavat porukat, mahdollisesti käyttäessään vaikkapa verkkoja (ei tokikaan ainoa kalatus väline, vaikkapa puusta valmistettujen rinnalla)osasivat hyvin tehokkaasti kasvikuitujen käytön. Homma on voinut olla sama näiden vaateuksessa, ja siitä ei ole monenkaan vartin puhdeaika matka tehdä jousen jännekin samoista materiaaleista?

Mutta miten Simo, suolijänteen saa niin vahvaksi että se kestäisi raskaamman jousen ja nuoli yhdistelmän laukaisun?
Entä raakanahka jänne? Mikä sellaisen paksuus tulisi olla?

Raskastekoiseen jouseen ja raskaaseen nuoleen sopisi varmaan raskaampi jännekonseptikin.

Ny tekeillä on kuusilylyn ja pähkinäpensaan yhdistelmä.
Saap nähdä mitä kuusilyly opettaa....

[Ari Rantala]

Kiiskinen&Väänänen kirjoittavat Hamppu tekstiilinä, 2002 jotta:

[T. Manner]

Kuusen selluloosakuidut ovat pitkiä ja tästä seuraa puulle korkea jäykkyys eli kimmomoduli. Se myös tarkoittaa käytännössä hieman muita puita pienempää murtovenymää vaikka lujuus onkin hyvä.

Toisin sanoen kuusta sisältävä jousi on tehtävä ohuemmaksi kuin muista puista.

TLM
_________________
"Aina ei voi voittaa, toisinaan ei pääse edes tasoihin ja joskus häviäminenkin on mahdotonta."

[Ota]

Simo, tähän nykyiseen ugri-teelmään teen jänteen varmaan raakanahasta. Ajattelin käyttää paksuhkoa peuraa tai jopa hirveä. Jos tavara on oikein paksua leikkaan kapeammaksi ja kastelu-venytys-hionnalla muutan pyöreäksi.

[toni]

Ukko ja akka hampun erottaa helposti kokonsa puolesta. Akan ollessa reilusti suurempi. Lehdet saattavat olla ukolla ohuemmat.
Kukinto onkin jo aivan erilainen.

Tuo korjuu aikataulun mainita on sikäli harhaanjohtava että se vaihtelee eri lajikkeiden välillä paljon. Niin kuitu kuin öljypuolen lajikkeillakin.
Jotkut lajikkeet kasvavat nopeasti ja toiset hitaammin, ja tämä näkyy suoraan korjuu kalenterissa.

Sahasin eilen kuusilylyni laminaateiksi,vielä kun kerkeis hiomaan ne loppuun tänään muilta opiskelu kuvioiltani...
Ero mäntyyn on todellakin kuusen puolelle tiukempi ja ehkä rapsakampi...?
Ovat jotai puolen sentin pintaan. Eli toistaseks pullat on vielä hyvin uunissa:)

Vavistuksia tai oikaisuja otetaan mieluusti vastaan.

[Simo Hankaniemi]

[Ota]

Simo, omien tietojeni mukaan historiallisten suomalais-ugrien (erit. Siperiassa) jousissa oli nimenomaan yleensä nokkosta tai hamppua. Joku korjannee käsitykseni jos aihetta on.

[Santtu Risku]

Siperiassa jousenjänteet oli mitä suurimmalla todennäköisyydellä hamppua. Siperiasta nimenomaan on tämä pohjoisessa menestyvä hamppu jolla on automaattinen kukintaominaisuus lyhyisiin öihin. Tunnetaan myös nimellä cannabis ruderalis.
tällä ruderaliksella on kylläkin taipumus jäädä melko lyhytkasvuiseksi verrattuna esimerkiksi himalajalla ja karibialla kasvaviin villisativoihin, jotka voivat venähtää lähelle 3 metrisiksi. Ruderalis harvoin kasvaa yli metrin mittaiseksi.
_________________
"When injustice becomes law, rebellion becomes duty." - Thomas Jefferson

[Ari Rantala]

Ota.
Onko kärkisakaran kiilamainen liitostapa vatsa- ja selkälaminaatin väliin tyypillinen ugrijousille? Aasian jousissa näkee myös V-liitoksia vatsalaminaattiin ja selkälaminaatti tulee liitoskohdan päälle vahvistukseksi.
_________________
I sometimes think that God in creating man somewhat overestimated his ability.
-Oscar Wilde-

[Ota]

En valitettavasti tiedä. Opettajamme J-P Joona antoi ymmärtää, että näitäkin malleja olisi ehkä ollut, mutta jotenkin jäi vaikutelma etteivät ne kovin yleisiä olleet. Tuukka varmaan tietää paremmin. Alla lisää kuvia. Nyt valmiina jännevahvikkeet, tuohikääre ja kahvanahka. Myös nokin alla jännettä ja tuohet. Jännevahvikkeet jäivät tietenkin tuohen alle.




Tuohen käärimisessä ei käytetä lainkaan liimaa.

[Santtu Risku]

erittäin tyylikäs jousi. Vihdoinkin tällaisen näkee muutenkin kuin joissain museokuvissa.
_________________
"When injustice becomes law, rebellion becomes duty." - Thomas Jefferson

[Simo Hankaniemi]

Sakaroiden liitostapoja on monenlaisia ja yksi malli on juuri se, että sakara menee selkä- ja mahalaminaattien väliin. Eräässä toisessa mallissa sakarat ja selkä ovat samaa palaa, vatsa liitetään selkään työstettyyn koloon.

Otan jousi näyttää oikein onnistuneelta. Seuraavassa versiossa keskelle kannattaisi tehdä hiukan refleksiä, mikä auttaa vastustamaan myötäkäyristymistä. Jotkut siperialaiset vastaavat jouset ovat edelleen refleksillä, vaikka niitä on aikoinaan käytetty.

[jkekoni]

Onko oikeaa jännettä vai nylonia(artifical sinew) rullalta?

Hienon näköinen. Toivottavasti sakaran kulma ei petä.

Miksi keskustaa pitäisi refleksoida? Jos on sakarat, niin eikös kannattaisi keskitää vastakaari sinne.

Laitatko kuvia vatsakappaleesta. Se ei vastaa käsitystäni( voi olla väärä)
lylypuun ulkonäöstä.

[Ota]

Jänne on peuran selkäjännettä. Lylystä laitan kuvaa kun pääsen kotio.

[Ota]

Jkekoni: kyllä se lylyä on. Alla kuvia, tiedä sitten miten selviä ne on.

[Simo Hankaniemi]

[jkekoni]

Jos on sakarat, miksi keskusta ei saisi olla myötäkäyrällä. Jos voi laittaa 5cm lisää sakaroihin se kumoaa näppärästi 5cm myötäkaaren.

...Kyllä on todella lylyä, liian pieni reso vaikeutti evaluointia...

[Ari Rantala]

[Ota]

Kaksi ylintä kuvaa on niin pinnasta, että vaaleita ovat varmaan sen takia. Alimmassa jo hieman erottaa mistä on kysymys, eli tosiaan lylystä. Tietääkseni varsinaisia värivariaatioita ei ole, mutta lylyyntyneen puun määrä (lylyyntymisen voimakkuus? ...en puhu siis sinänsä lylyalueesta) saattaa aiheuttaa jotain vaihtelua. Öh... Tuukka?

Kännykkäkamera ei varmaan ole näissä hommissa se paras vaihtoehto, sillä säätöjä ei ole kauheasti vaikka resoluutio riittäisikin. Sama tuon tuohikatteen kanssa. Kamalan vaikea erottaa siitä mitään.