Jousi

[toni]

Voidaanko sekä metson että hirven ympäristövaatimukset ottaa huomioon laaja-alaisessa maankäytön ja metsätalouden suunnittelussa?

http://www.rktl.fi/julkaisut/p/artikkelit/balancing_the_needs_of.html

[marianne kortesoja]

kaikki voidaan ottaa huomioon jos on halua, mutta....

ainakin kanalintujen kohdalla täydellinen häviäminen on todennäköistä, ellei metsätaloudessa tapahdu radikaaleja muutoksia. Riekko on hävinnyt eleläisestä suomesta, pohjoisraja kulkee nyt parkanon kohdalla kun se vielä 1990 luvulla oli hämeenkyrössä. teerikanta romahti eikä metsollakaan aina mene hyvin.

puhutaan paljon soidinpaikoista, mutta kukaan ei huomaa kiinnittää huomiota poikaslaitumiin ja pienpoikasvaiheen ravintoon. mustikan peittävyys on muutamassa vuosikymmenessä puolittunut, eikä se palaa nopealla aikavälillä. poikaslaitumet sijoittuvat usein soille, soiden reunamaille ja pienialaisiin metsän kosteikoihin. alueille, jotka metsätalouden kannattavuuden nimissä on kaikki ojitettu. ojat taas ovat poikasten surmanloukkuja.

vasta kun metsä saa rahassa mitattavan arvon muussakin kuin puumassan tuottamisessa, voidaan ajatella, että jotakin oleellista tapahtuu...

tosin kanalinnuthan ovat kivikaudelta saakka hyötyneet ihmisen toiminnasta. tarjosihan kaskeaminen ja metsien polttaminen hyviä ruokamaita...

[toni]

Onhan mustikan peitteisyyden radikaalista vähenemisestäkin julkaistu tutkimuksia.

Niiden kartat, koostettuna eri vuosikymmeniltä on oikeesti huolestuttavaa kateltavaa. Et yhään vähätellyt kun nostit sen esille.

Tehometsätalous sekä sen ohessa sekä tästä hyötyvä runsas hirvikanta on ehkä akuuteimmat tekijät.

Ite ennustin sattumalta teeri kannan romahduksen:)
Perustelin hommaa sillä että vaikka lukumäärällisesti laji voi hyvin,niin kannan ikärakenne oli nuorentunut selvästi.

Tämä tiesi käytännössä ainavain nuorempia pesijöitä.
Jo maalaisjärkin kuten tutkimuksetkin selittävät sen että vanha teerikana tuottaa reilusti enemmän lentoon päässeitä poikasia kuin ensipesijät. Lisäksi vanhat kanat pesivät aikaisemmin kun taas nuoret selvästi myöhemmin ottaen alkukesän pakkas yöt nuorten pesyeittensä harteilleen.

Pitkällä juoksulla tuollainen trendi tulee ja ottaa omansa.
Oli myyrä kannat sitten mitä hyvänsä.

Hirvihommasta mieleen on jäänyt viime riistapäivillä kuulemani alustuksen ajatuksesta jossa tiheä hirvikanta olisi erittäin suuri yksittäinen tekijä mustikan katoamista ajatellen.
Hirvihän syö erittäin mieluusti näitä varpuja talviravinnokseen.
Vähälumiset talvet ovat syvälle ulottuvan routimisensa takia pahoja puhumattakaan sitten vielä paljaaksi hakkaamisesta auringon porotuksineen ja talvia nälkäisine hirvineen jotka laiduntavat yhtälailla sisälläkin metsissä.

Tästä olis erittäin mielenkiintoista kuulla ruotsin tutkimuksia.
Siellähän on vielä tiheämpi hirvikanta ja avohakkuu tunnetaan ilmeisesti sielläkin.

[pyssymies]

Viime kesänä lintukannat kyllä romahtivat juuri sen aikaisen pesinnän takia, osittain. Näin nimittäin kesäkuun 6. päivä ilmeisesti aikalailla vastakuoriutuneen metsopoikueen. Niinä päivinä satoi vettä ja oli alle kymmentä astetta lämmintä. Tein itsekin mielessäni joitain ennusteita tuolla viikolla, ainakin kyseisen poikueen suhteen.

Mikäli poikaset olisivat kuoriutuneet perinteiseen tyyliin siinä vajaata paria viikkoa myöhemmin, olisi ennuste voinut olla parempi.

[Nanook - pakkasen poika]

Ei siinä paljon hirvet vaikuta, kun kohtuu reheväpohjainen mustikkakuusikko hakataan, istutetaan tiheälle kuusentaimelle ja helikopterilannoitetaan. Aivan kelvollisesti puuta puskeneet kosteammat painanteet ojitetaan. Ensimmäinen kesä kuivaa mustikanvarvukon ja seuraavana paikalla kasvaa miehen korkuinen heinikko, jonka alla eivät varvut kasva. Viidentoistavuoden päästä kuusikko on niin tiheä, että alla menestyy vain sammal. Mustikka alkaa palailemaan aluskasvillisuuteen vasta, kun kuusikko koneharvennetaan 30-40 vuoden iässä. Siitä onkin sitten parikymmentä vuotta seuraavaan päätehakkuuseen. Usein heinät hallitsevat aluetta yhä, ja palautuva mustikkavarvusto ei tuota marjoja poimittavaksi. Metsästysseurani mailla Pohjois-Savossa joutuu nykyään ajelemaan mustikkapaikalle 5-10 kilometriä, kun ennen ämpärit sai yleensä täyteen muutaman sadan metrin tarpomisella kotiovelta.

Henkilökohtaisesti näen teeren ja erityisesti metson (sekä marjanpoimijoiden) tulevaisuuden heikkona kuusivaltaisilla alueilla. Mäntykangasvaltaisissä ympäristöissä tilanne on hieman parempi. Karut maat eivät puske heinää, uudistuksessä käytetään siemenpuita, mikä säilyttää aukonkin metsämäisempänä ja vallitseva aluskasvi puolukka saattaa jopa hyötyä aukkovaiheen valosta ja kuivuudesta. Se selviää myös kohtalaisesti tiheän riukuvaiheen ylitse, vaikka marjaa varvikko ei silloin valonpuutteessa välttämättä tee. Myöhemmissä harvennuksissa asia yleensä korjaantuu.

[pyssymies]

Ai niin, ja enpä ole ennen kuullut hirven syövän MUSTIKANVARPUJA talviravinnoksi, enkä ole havainnutkaan sellaisesta jälkiä. Kuusenkaarnaakin olen nähnyt hirven jälttäneen kerran, mustikkaa en ikinä.

[toni]

Pitäisi aina koittaa olla perusteellinen...vaan eipä tule oltua:)

Oletin että yleinen käsitys on, varsinkin metsäkanalintujen aikaistuneen pesinnän suhteen hyvin tiedossa. Tämä ei ole viime vuoden yksitäinen tapahtuma vaan on kestänyt käsittääkseni toistakymmentä vuotta.

Pakkasöistä sen verta että myöhentynyt pikkusyksy halloineen on venyttänyt kaikenaikaa välimatkaansa kevään aikaistuneesta alusta.
Tämä on osa koko kuviota. Kuten moni muukin seikka.

Hirvi hommasta lisään, että vaikka metlan laskemat koittavat osoittaa että metsämme lehtipuu valtaistuisivat(kuusen vajotessa lämmön takia pois floorastamme pikku hiljaa)niin laskelmissa ei ole mukana hirveä, joka toimii käsikassarana tehometsätalouden rinnalla muuttaen metsien kasvillisuutta.

Metsiä avohakataan, termi ei poistu sillä että paikalle jätetään pari puuta tuulen kaadettaviksi.

Paikalle istutetaan puuta.
Hirvien paikallistaessa uuden hienon kesä/talvi ruokailu paikan, alkaa valinta ravinto kohteista. Ensiksi menee lehtipuu, sitten petäjä. Ja jos syys painaa päälle niin kuoleva mustikka, eikä ainoastaan aukiolta.

Vaikka havupuu jäisi, niin erirakenteisen ja monilajien sekapuuston muodostuminen loppuu siihen. Tähän ei välttämättä tarvittais metsäkartellejakaan.

Loppu kehityksestä hirvi pitäisi jatkossakin huolen.
Se mikä jää on kuusi. Ja maan peitteksi ennen kuusen lopullista varjostusta hallitsee heinikko ja pitkäksi aikaakin... Tässä sukkessio vaiheessa taas pienjyrsijätkin voivat paksusti, siitä seuraavaksi pienpedot ja taas notkuu metsäkanalintu kannat.
Leikkaantuu pienjyrsijä kanta tai ei.

Tässä taas korostuisi vanhan teeri kanan pesintä kokemus, ne kun valitsevat pesäpaikkansa yleensä muutamien kymmenien metrien päästä edellisestä pesäpaikastaan. Maaston ja kasvillisuuden ollessa hyvin tuttuja.Myös elinkokemuksella on kova painoarvo. Näistä linnuista kun voi luonnollisenkin poistuman kautta menehtyä n.80% nuorikoista vuosittain. Toinen mielenkiintoinen data on esm. nummiriekoilta todennettu emon opettaminen untuvikoilleen ravinto lajistoa eri äännähdyksillään, ja taas puhuisi elämän kokemus vankkumatonta kieltään. Mutta kun on se muuttunut ilmasto ja aluskasvillisuus: Saa sitten ensipesijät kokeilla onneaan...

Toki myös myyrien varassa porskuttanut kettukin tietää mistä munia ja herpaantunutta hautovaa kanaa kannattaa etsiskellä, juurikin noista välivaihe vyöhykkeistä. Siellähän ne myyrätkin.

Hirvi syö erittäin mieluusti mustikan varpuja.
En pysty edes kiistelemään asiasta, mulle se on itsestään selvyys.
Kannattaa tarkastella lähiympäriatöjä tarkemmin tai sitten googlata asiaa.

Kun muuttuva ilmasto? eikä varsinkaan tehometsätalous mustikkaa paljon sääli, niin ei hirvikantakaamme. esitän tuon vain ekosysteemisenä faktana.

Lisäksi tulee paljaaksi hakatun aukion muuttunut maaperän vesitalous, sekä myöskin eri mykoritsa kantojen/lajiston mahdollinen muutos?
Nämä ovat niin puille kuin muillekin luonnon maaperässä eläville kasveille elintärkeitä.

[marianne kortesoja]

mustikan häviämisen merkittävin syy on sen valonarkuus. mustikan ohuet lehdet tarvitsevat tietyn peitteisyyden selvitäkseen, näinollen aukkohakkuu hävittää mustikan aina. mustikan peittävyyden paluu aukkohakkuualalle kestää noin 50-70 vuotta, puunkiertoaikaan nähden siis kovin vähän eroa...

metsät muuttuvat ja ilmasto muuttuu. mustikan kukinta on aikaistunut jatkuvasti, nyt sen kukinnan aikaan osuu usein vielä voimakkaita keväthalloja ja marjasato heikkenee. se tosin ei kananlintukantoihin ratkaisevasti vaikuta, koska niille tärkeintä ovat mustikalla elävät hyönteiset. sensijaan mustikalle itselleen jatkuvasti aikaistuva kukinta merkitsee siemenmäärän vähenemistä... voi tulla aika, että mustikka häviää metsistämme...

meillä pitäisi heretä huomaamaan tavanomaisen muuttuminen harvinaiseksi, ettei kaikille yleisimmille metsätyypeillemme käy kuten soille on käynyt. siinä missä monin aloin puolet tai yli pinta-alasta oli soita, ei enää edes kartalla näy suon merkkejäkään... verratkaapas sitä hurjaa muutosta mitä on tapahtunut 50-luvun ja nykyisten peruskarttojen välillä... saatatte yllättyä...

hirvi hyötyy ihmisestä, on aina hyötynyt. kaskitalous toi laidunmaita, meidän aukkohakkuumme samoin, mutta ei hirvi kanalintukantoihin kovin voimakkaasti vaikuta, ainakaan täällä, eivätkä hirvikannat ole samalla tasolla kuin 80-luvulla.

hirvi käyttää talviravintonaan lehtipuiden vesoja, katajaa ja mäntyä, kuuseen ei juuri koske muut kuin kauris. mutta kun ruoka loppuu, kaikki kelpaa... puut oppivat, ne osaavat tuottaa kerran vioituttuaan haitta-aineita, jotka estävät niiden sulavuutta ja maistuvat pahalta. niinpä hirvi voi kuolla maha täynnä ruokaa nälkään, siitä on kokemuksia ruotsin puolella...

noi haitta-aineet ovat sikäli merkityksellisiä, että seuratkaapas metsojen hakomismäntyjä, suurin osa niistä on jollakin tavalla kitulias, ojanpenkalla, ajouran vieressä, koroilla, istutettu, yleensä juuristaan vaurioitunut... tällaisen puun energia menee vahingoittumisen korjaamiseen vuosia, eikä se kykene tuottamaan haitta-aineita... ja lintu tietää sen...

kanalintukantoja olisi mielenkiintoista verrata tieteellisessä tutkimuksessa, jossa otetaan vastaava alue suomessa ja ruotsissa, ehkä useitakin. selvitetään niiden kanalintutilanne ja verrataan metsien käsittelyä... ojitustilannetta, hakkuukiertoa, metsäteitä, kosteikkoja tms... ainakin minusta tuntuu, että ero metsien käsittelyssä selittää hyvin suurelta osalta eron kanalintutilanteessa. ruotsissa ojitusintensiteetti on merkittävästi erilainen!

[pyssymies]

Joo, Ruotsissa on jyllännyt samankaltainen tuhometsätalous kuin täälläkin, mutta siellä ovat sekä hirvi että metsäkanalintukannat suuremmat kuin täällä. Suot ovat siellä tosiaankin jääneet paremmin rauhaan kuin täällä. Useatkin iäkkäämmät ukot ovat huomanneet soiden ojituksen ja lintukantojen taantumisen kulkevan käsi kädessä, eivät ole kyllä osanneet sanoa, miksi näin on.

[toni]

Pienpetojen, lähinnä kettujen liikkumista on seurattu sekä ojitetuilla että ojittamattomilla soilla.

Tulos on ollut mettäkanoille huono; nimittäin ojittamattomilla ketun liikkuminen on mielivaltaisempaa eikä haku ole kovinkaan kattavaa pinta-alaltaan.

Mutta ojitetuilla kettu seuraa ojitus ojien laitoja ja ottaa välillä lenkin välimaastoon.

Kun tätä dataa on analysoitu on selvinnyt että ojitetuilla soilla ketun maaston koluaminen on monta kertaa tehokkaampaa kuin ojittamattomilla soilla. Metsäkanojen pesinnälle paskempi homma.

Laiduntaessaan hirvi on muuten melkoinen hortoilija.
Se napostelee ja maistelee vähän sieltä sun täältä. Hyvän yksilön tullessa kohdalle otetaan useampikin haukku. Toki talvella syöminen on lumestakin johtuen puu yksilöön tarkemmin kohdistuvaa.
Ja emä taivuttaen kaataa vasalleen pitkänkin puu nuorikon yksinkertaisesti kävelemällä sen ylitse.

Olisko ollyt Nygren joka analysoi joskus hirvien talvi liikehdintää lumijälkien parusteella. Jossain vaiheessa mies tekin kummallisen löydön: hirvet tuntuivat lähes järjestään kiertävän vastaantulevat esteet (muistaakseni)vasemmalta puolelta. Sama homma toistui ravinto puuta lähestyessä. Olisko jopa ollut niin että leukojen jauhamis suuntakin on useimmiten sama:Vasen? tms...

[toni]

Tälläinen oli äskettäin hesarissa:

Viime syksynä ministeri Sirkka-Liisa Anttila lupasi metsänomistajille lisää
valinnanvapautta. Nyt hän vähentää sitä.

Anna-Stina Nykänen

HELSINGIN SANOMAT


"Silmäni avautuivat", julisti ministeri Sirkka-Liisa Anttila viime syksynä.
Hän oli tullut siihen tulokseen, että metsänomistajille pitää antaa enemmän
valinnanvapautta: pitäisi saada valita vaikka avohakkuille muita vaihtoehtoja.
Anttila lupasi, että metsälakia tullaan muuttamaan siihen suuntaan.

Nyt maa- ja metsätalousministeriö on kuitenkin laatinut lakiesityksen, jossa
valtio kontrolloisi metsänhoitoa entistä tiukemmin. Lakia arvostelevat kaikki
asiantuntijat Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiota myöten.

"Se on eri laki", Anttila puolustautuu.

Yhdestä ja samasta metsälaista kuitenkin on kyse. Anttila vain puhuu
tulevaisuuden uudistuksista, jotka hän on juuri aloittanut. Niistä, jotka
voisivat tulla voimaan ehkä seuraavan hallituksen aikana. Ei tästä, joka on
nyt käsillä. Tämä lakiuudistus ? jos eduskunta sen hyväksyy ? vie ihan toiseen suuntaan kuin Anttila lupasi. Vaihtoehdot vähenevät.

"Se laki ei ole kovin pitkään voimassa", Anttila kuittaa.

Vaikka niin olisi, mitä järkeä on veivata lakia edestakaisin?

Uudistunut perustuslaki edellyttää metsälakiinkin muutoksia. Tietyt määräykset metsänhoidosta on nyt kirjattava lakiin. Kun niin ruvettiin tekemään, huomattiin, että osa niistä oli aikansa eläneitä ja liian monimutkaisia, selittää maa- ja metsätalousministeriön metsäosaston apulaisosastopäällikkö Liisa Saarenmaa.

Päivityksen yhteydessä muutoksia tulikin tehdyksi aika lailla.

"Pitää paikkansa, että lakiesitys on entistä tiukempi. Asetelmaa on ehkä
katsottava vielä uudelleen", hän sanoo.

Uusi laki asetuksineen määrää edelleen, mitä puita saa kasvattaa, kuinka
nopeasti metsä on uudistettava ja minkä kokoisina puut saa kaataa. Monessa kohdin esitetään vaatimus, että toimien on oltava taloudellisesti kannattavia.

"Laki lähtee siitä, että kasvatetaan sellaisia puita, joita teollisuus käyttää. Jos pajukotkin kelpaisivat, se johtaisi lopulta pusikoitumiseen. Sitä ei voi hyväksyä", Saarenmaa sanoo.

Eikö pajukorien punojalle pajukko ole taloudellisesti järkevä?
Kuka sen määrittelee?

Lakia tullaan varmaankin jatkossa väljentämään, ainakin metsänhoidon
menetelmien suhteen, Saarenmaa sanoo.

Avohakkuille hyväksytään vaihtoehtoja. Tulevaisuudessa. Tässä uudistuksessa niitä on vaikeutettu.

Tiukentamislinjalle ei pitäisi mennä, sanoo Metsätalouden kehittämiskeskus
Tapion johtaja Ritva Toivonen. Hänestä nyt pitäisi toteuttaa vain perustuslain vaatimat uudistukset mahdollisimman pienin muutoksin.

"Isompi muutos on parempi tehdä kerralla", hän sanoo.

Isoja muutoksia alettiin valmistella tällä viikolla ministeriön järjestämässä
metsänhoidon linjoja koskevassa seminaarissa. Seuraavaksi avataan kaikille avoin nettikeskustelu aiheesta Metsälehden verkkosivuilla. Se jatkuu kevään ajan, ja toukokuussa siirrytään tarkemmin eri teemoja koskevaan keskusteluun, joka jatkunee syksyyn, Saarenmaa sanoo.

Ministeriön lakimiehillä on kuitenkin juuri nyt kiireitä.

"Kun metsälaki nyt menee eduskuntaan ja muukin lainsäädäntö on auki, on pakko sommitella aikatauluja", Saarenmaa sanoo.

Uusi metsälakiesitys valmistuisi aikaisintaan 2012, hän sanoo. Silloin
hallitus on jo vaihtunut.

Ovatko nämä nettikeskustelut vain poliitikon keino lykätä asia hamaan
tulevaisuuteen?

Anttila vakuuttaa, että valinnanvapautta lisäävät ja sakkolinjaa vähentävät
uudistukset ehditään valmistella jo hänen ministerikaudellaan pitkälle.
Perusperiaatteet ainakin saadaan kirjatuksi. "Uudistukset eivät jää
tekemättä.", hän lupaa.

Entä jos Anttila sittenkin jää historiaan ministerinä, jonka aikana
metsänomistajien kontrollia lisättiin entisestään? "En jää, en missään
tapauksessa jää."

[Nanook - pakkasen poika]

Eroa kanalintukannoissa Suomen ja Ruotsin välillä on selitetty myös metsästyspaineella, joka länsinaapurissamme ei olisi niin valtava. Kanalintuja ei arvostettaisi saaliina niin paljon kuin täällä. Suomessa myytti pystykorvalla kanalintuja jahtaavasta erämiehestä saa lähes kaikki kynnelle kykenevät kanalinnnun pyyntiin.

En tiedä, kuinka Ruotsin väestö on levittäytynyt, mutta voisiko olla myös niin, että ruotsissa kanalintujen elinalueilla elää vähemmän ihmisiä kuin Suomessa. Tässä oletuksena, että valtaosa ruotsalaisista asuu etelän maanvilejlyalueella, Tukholman ympäristössä ja rannikolla. Suomessahan asutusta on levitetty sisämaan metsäalueille rintamamiestiloin ja siirtokarjalaisin vielä 40-luvun lopulla.

[marianne kortesoja]

totta, ruotsalaiset asuvat etelämpänä kuin suomalaiset ja aluepoltiikka kaikkneenkin on erilaista, kuten metsäpolitiikkakin. hakkuita toki molemmilla, mutta ruotsalaiset jättivät ojittamatta ja heillä myös muokkaus on erilaista. metsästyspaineessa saattaa olla eroja, siitä en osaa sanoa mitään, mutta tieverkko on vielä yksi tärkeä tekijä, siellä metsäautoteitä on vähemmän mikä tarkoittaa suoralta kädeltä sitä, että jotkut alueet ovat vain viitseliäimpien metsämiesten saavutettavissa toisin kuin meillä... ja kesähakkuitakaan ruotsissa ei ole, merkityksensä silläkin... ojat ovat merkittävä kuolinsyy kanalintujen (varsinkin teeren ja riekon) poikasille, lisäksi ojitus lisää suurten varpujen (suopursu ja vaivaiskoivu) esiintymistä pienempien (mustikka) kustannuksella ja näin vähentää ravintokantaa sekä pienpoikasten tarvitsemaa suojakasvillisuutta. Teereltä ja riekolta on kaikkineen hävinnyt monta kokonaista pienpoikasbiotooppia vallan, koppelo näyttäisi olevan kaikkein paras sopeutuja?

meilläkin on vaihtoehtoisia metsänhoitomuotoja, myös siihen suuntautuneita yrityksiä. myös normaalissa metsänhoitosuunnitelmassa voidaan kuvioita hoitaa riistatalouden hyväksi, mutta eivät tavalliset metsänhoitoyhdistyksen tyypit taida tätä oikein markkinoida? innofor on ainakin yksi vaihtoehtoisen metsänhoidon puolella toimiva yritys ja oliskohan jokin vaihtoehtoisen metsänhoidon yhdistyskin... mahdollisuuksia on, mutta niiden löytäminen on vaikeampaa, eikä tietoa löydy aina edes kysymällä jollei tiedä mitä etsii ja mistä kysyy... riistanhoidollinen metsätalous vaatii isännältä kovaa luontoa, pitää osata ja uskaltaa olla omaa mieltään ja taistella teollisuuden tuulimyllyjä vastaan... silti pyy tarvitsee leppänsä, metso haapansa ja teeri koivunsa... eikä siinä tarvitse kuunnella mitään metsäherroja...

noin kaikkinensa asioiden uudella arvottamisella on kiire, suomi on sitoutunut lajiston monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttämiseen ja siinä on monen riistalajinkin kannalta vielä kiirus.

[Matti Matinpoika]

[Simo Hankaniemi]

Voi olla, että ruotsalaisten ja suomalaisten perusasenteessa metsäänkin on eroja, mikä vaikuttaa käytäntöihin. Suomalaisilla elää syvällä tajunnassa hakkuukiima. Tällä ei ole välttämättä mitään tekemistä edes taloudellisen toiminnan kanssa. On hakattava, koska kiima. Huomasin sen 1990-luvun alkupuolella tontillamme Vihdissä. Minulla oli se periaate, että koska olimme muuttaneet metsään, niin paikan pitää myös pysyä metsän näköisenä. Puita kaadettiin vain sen verran kuin oli välttämätöntä talon ja piharakennuksen takia. Suurin osa määräalasta pysyi neitseellisenä. Tämä oli monille "normisuomalaisille" käsittämätöntä. He hokivat jatkuvasti puiden kaatamisen "vättämättömyydestä", vaikka eivät he siitä olisi markkaakaan hyötyneet, vaikka olisin kaatanutkin puut pois.

Politiikkani seurauksena tontilla oli kaikenlaista eloa ja vipinää palokärjistä teeriin ja pyihin. Normisuomalaisten tonteilla puut kaadettiin tyystin pois, maapeite kuorittiin ja kylvettiin raiheinää. Ne olivat ikään kuin miniautiomaita.

En tunne ruotsalaisia niin tarkkaan, mutta luulen heiltä puuttuvan tämän maanisen hakkukiiman. Ruotsi on sotien välttämisen seurauksena ollut myös Suomea vauraampi yhteiskunta, jossa on pidempään arvostettu muutakin kuin puiden kaatamista ja soiden ojittamista.

[heikki]

Hakkuukiima on aika hauska termi. Näkisin kuitenkin niin, että keskeisin syy siihen, miksi Suomessa tehometsätalous on Ruotsia "edellä" on ihan taloushistoriallinen. Suomessa ei ole ollut mitään muuta mainittavaa luonnonvaraa, jonka turvin kansan elintasoa olisi voinut nostaa. Siihen vielä ampumakilpailut ja vauraiden alueiden luovutukset voittajalle, niin onhan se itsestään selvää, että toimeentulo ja elintaso otetaan sieltä mistä se saadaan. Puulla parempiin päiviin.

Sitä ihmettelen minäkin niin kuin Simo, että miksi ihmeessä metsäinen tontti pitää ensimmäiseksi parturoida sileäksi ennen talon rakentamista ja viimeiseksi siloitella muualta tuodulla mullalla ynnä ruohomatolla. Tottakai rakentaminen puiden keskellä on hankalampaa kuin aakeella laakeella, mutta ei kai nyt niin paljon hankalampaa... Oikein malliesimerkki tästä löytyy tuosta aika läheltä, Ylästöstä. Aikoinaan kun kaupunki alkoi myydä sieltä tontteja, oli lehdissäkin juttuja, kuinka ostohaluiset jonottivat viraston ovella makuupusseineen ja termareineen. Ja kuinka tontin saaneet sitten käyskentelivät suloisesti suhisevassa koivikossa omalla maallaan omasta talosta haaveillen. Vaan eipä aikaakaan, kun koivikosta oli jäljellä vain risuläjät. Samalla kuorittiin pintamaat pois ja kaikki tontin luonnolliset pinnanmuodot tasattiin valtaisan rekkarallin jyrätessä yötä päivää. Nousihan siihen koivumetsän tilalle talometsä - jossa tuulen tuiverrusta ei pidättele mikään eikä auringon paahteelta löydy suojaa. Ohi ajaessa mietin aina, että tuotako te nyt sitten jonotitte.