Jousi

[Martti Auer]

On sanottu että metsästys ja rata-ammunta ei kulje käsi kädessä, ei todellakaan.

Mistä on kysymys?

Esim. rata-ammunnassa voidaan ampua vaikka kuinka monia laukauksia, ensimmäiset, lämmittelylaukaukset, eivät yleensä osu mihinkään, jne. Eikä näitä katsota kovin tärkeiksi.

Sitten jossakin vaiheessa ehkä osutaan ja sitten harjoituksen lopulla ei välttämättä osuta enää ehkä mihinkään, jne.

Sitten jos mennään metsälle rata-ammunnan opeilla, niin nuolet lentävät minne sattuu ja sitä rataa. Teoria poikkeaa käytännöstä aika tavalla, sitten voidaan ehkä kuvitella että taljatähtäimet ja laserit olisivat se kaikki mikä metsästyksessä tekee sen, magiikan. Ne kuuluvat kuitenkin rata-ammuntaan, on tutkittu myös että mitä enemmän kaikenlaisia tähtäinlaitteita on "auttamassa" metsästyksessä, niin saa vähemmän riistaa.

Etäisyydet vaihtelevat, jne. Taljatähtäin ei välttämättä niittaa kaikkea edes maastoradalla niinkuin pitäisi mukamas.

Metsästys eroaa tuossa jo rata-ammunnasta aika lailla.

Metsästyksessä on tärkeää, että se ensimmäinen laukaus osuu jo ja siinä on koko homman ironia ja paradoksi, ei ole mahdollisuutta verytellä tai lämmitellä lainkaan. Säädellä tähtäimiä tai mitään muutakaan. Tai voi, mutta tähtäimelläkin ampuja voi ampua pelkällä maastoradalla päin honkia useamman laukauksen, kaikki kolme, vaikka säätelisi kuinka.

On tietysti varmaan hyvä kokeilla ensin että osuuko henkilö edes yhtään mihinkään ennenkuin metsälle edes lähtee ja ovatko välineet edes kunnossa, jne.

Ne jotka ovat hyviä radalla eivät ole välttämättä hyviä metsästyksessä ja vice versa, näitä kahta asiaa ei voida laittaa korreloimaan keskenään lainkaan.

Ei muuta kuin taikasauva mukaan, tulevatkohan nekin lainvaraisiksi, jonkun yhden henkilön, ministeri Anne Holmlundin mukaan, joka muutenkin töppää asioita pahan kerran.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[heikki]

Martti tietää mistä kirjoittaa. Voin vain kuvitella, millainen jännäkipsi saattaa iskeä, kun on eka kertaa riistalaukaus käsillä - meinaan kun ensimmäiset kisalaukauksetkin ovat olleet aikamoista jännittämistä joka kerta mitä olen tähän mennessä ehtinyt mukana olla..

Mutta tuli tuosta vaan mieleen Jim Hammin artikkeli TBB IV:ssä "Lessons from target archery" tjsp., monille lie tuttu. Itselleni se oli hyvää luettavaa ammunnan mentaalisesta puolesta. Jim kertoi saaneensa opetusta olympia-ampujaminiältään siitä, miten tärkeää on harjoittelun kautta luoda osumisen rutiini. Rutiini pitää olla niin vahva, että joka kerta kun jousta alkaa jännittää, sitä tietää osuvansa siihen mihin tarkoittaakin. Ei riitä, että on melko hyvä ampuja ja toivoo hyvää osumaa periaatteella "teen parhaani ja katson mihin se riittää". Samoin ei saa jäädä pohtimaan riistan pysymistä aloillaan tai kaikkoamista laukaisuäänestä tai muita äkkinäisiä liikkeitä: turha niitä on miettiä, koska ne ovat oman kontrollin ulkopuolella. Riittää kun tietää, että nuoli lentää siihen mihin sen tarkoittaakin. Jos kauris kerkee alta pois, niin onnittelut hänelle, laukaus oli silti täydellinen, koska ammuin siihen mihin tarkoitinkin.

No joo, lisää treeniä ja jossain vaiheessa toivon mukaan pääsen pupupassiinkin.

[heiluri]

Tästä täydellisestä laukauksesta väännettiin kerran Kauhajoella ankarasti,paikalla olleet talja ampujat eivät millään tajunneet kuinka hutista huolimatta laukaus voi olla täydellinen...sitä oli loppujenlopuksi aivan mahdoton heille selittää.

[Simo Hankaniemi]

Laukaus voi olla täydellinen, vaikka olisi huti. Esimerkiksi eräs kaverini ampui pellolla makailevasta jäniksestä yli, mutta eläin kuoli silti, ilmeisesti säikähdyksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Täydellinen laukaus, saalista tuli, eikä edes nahassa ollut ylimääräisiä reikiä.

[Ari Rantala]

[Ilkka Seikku]

[Kiul]

Tästä 'hyvä radalla vs. hyvä metsällä' on taidettu jossain ennekin vääntää.
On olemassa metsämiehiä, jotka esim. hirviradalla ovat suunnattomissa vaikeuksissa, mutta metsällä ns. laaki ja vainaa miehiä. Appiukkovainaa oli tällainen; sotaratsun kanssa ihan 'pulassa' radalla vaikka harjoitteli sen minkä muutkin, mutta metsälla ohittamaton. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että hän on ainoa tällainen kaveri, jonka olen tavannut vuosien varrella. Olen muutamasta muusta kuullut. Pääosin homma menee juuri toisin päin: radalla paljon harjoittelevat ja siellä osuvat ovat vähemmän harjoitelleita tovereitaan varmempia myös metsällä. Vanha totuus 'harjoitus tekee mestarin' pitää yleisesti ottaen paikkansa. Ja nähdäkseni asia ei liity mitenkään asetyyppiin, jota metsästäjä käyttää.

[heiluri]

Minulla tuo on juuri toisinpäin,olen hyvä kivääriampuja radalla ja korkeintaan keskinkertainen jousiampuja.
Kiväärillä tulee toistuvasti hirvijahdissakin huteja ihan hyviltä holleilta,ei vain jostain syystä millään osu,huti tulee jopa noin 30 metrin matkoilla,siihen ei tunnu mikään harjoittelu auttavan,puolestaan Teeren kokoiseen maaliin osumisessa ei ole minkäänlaista hankaluutta.
Jousella on takana jo lähes kaksikymmentä vuotta enemmän tai vähemmän aktiivista jahtia ilman ensimmäistäkään osumaa,olenkin havainnut itsessäni selkeää haluttomuutta enää edes yrittää jousella metsästämistä koska riistatilanne päättyy 100% varmuudella hutiin.
Olenkin alkanut miettiä ettenkö haluakkaan osua esimerkiksi hirveen ja alitajunta ottaa ohjat riistalaukaustilanteessa ja "nykäisee" viime hetkellä,sama tapahtuu jousella jolloin jokseenkin varmassa paikassa ammun hutin vaikka kaiken järjen mukaan pitäisi kyllä osua,onko alitajunta noin vahvasti ohjaksissa,enkö todellisuudessa haluakkaan osua?

[heikki]

[heiluri]

Joo,kyllä meilläkin vituillaan ihan nokko,hutista joutuu maksamaan vielä rahaakin,ammun vain varmoille holleille ja silti menee huolestuttavan usein hipaisemattakaan ohi,tiedä sitten mistä johtuu,mutta useimmin ohi kuin osuu ja harjoittelen kyllä vähitäänkin riittävästi.
Jousella menee vieläkin huonommin joka ainoa laukaus lähes 20 vuoden aikana ohi,ja osaan kyllä ampua 10-15 metrin matkalta jäneksen kuvaan mutta en osu elävään jänikseen millään,nykyään jousella tuleekin ammuttua enää vain tauluun ja kumielukoihin.
Olenkin ajatellut asiaa ja tullut pikkuhiljaa siihen tuloksen etten oikeastaan haluakkaan osua,se selittäisi todella varmoilta holleilta vedetyt ohilaukaukset.

[Kiul]

[Simo Hankaniemi]

Tiedän kyllä muutamia tyyppejä, jotka eivät mitenkään loista jousen kanssa rata-ammunnassa, mutta ovat ihan tappokoneita metsällä. Paljon vaikuttaa sekin, että miten nopeasti kykenee reagoimaan. Parempi ampuja voi jähmettyä ja ryhtyä "suunnittelemaan" laukausta, kun huonompi räväyttää samantien ja osuu. Minulle on käynyt näin monta kertaa, kaveri on ollut nopeampi reagoimaan.

[Martti Auer]

Ei sillä ole mitään merkitystä millä risulla sinne lähtee.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[heikki]

Ensimmäisistä hirvenkaadoista on jo aikaa pienen ihmisen iän verran, mutta muistan kyllä elävästi tilanteen ja sen valtaisan jännityksen, joka siihen liittyi. Olin korkealla lavalla passissa ja kaksi nuorta sonnia tuli rauhallisesti hölkäten taimikkoon. Kesti hetken aikaa ennen kuin edes tajusin, että noitahan saa tosiaan ampua - ja vielä molempia! Sen jälkeen kaikki tapahtui kuin sumussa. Siihen asti olin passittanut tyhjää vuosikausia ja saanut yhden kerran hollille sillä kertaa ampumiskelvottoman kohteen. Mutta nyt, täysin vaistomaisesti kivääri poskelle ja ristikko lavan taakse, ensin perässä tulleelle ja kun se merkkasi osuman, niin sitten sille edellä menneelle. Ihan uskomaton tunne, epätodellinen olo, joka jatkui vielä pitkään ajon jälkeenkin. Kaikki tapahtui niin vaistomaisesti, että en vieläkään tiedä, miten se tapahtui.

Jos olisin ampunut ohi, niin se olisi ehdottomasti mennyt suunnattoman adrenaliinivyöryn piikkiin. Siinä mielessä kyllä ymmärrän heilurin pummeja, tietoinen kontrolli ikään kuin katoaa ja jokin alitajuinen mekanismi ohjaa toimintaa. Tiedä sitten, jos kaatoja kertyy enempikin, niin ehkä siinä oppii ja rutinoituu ja pääsee sitä kautta tilanteen herraksi.

Kerran muuten käytettiin muuan iltapäivä ohiammutun hirven etsimiseen. Kaveri oli ampunut seisovaa eläintä lähietäisyydeltä puusta tukea ottaen. Väitti hirven merkanneen osuman, mutta mitään ei koskaan löytynyt. Lopulta alettiin epäillä asetta, ja kävikin ilmi, että hänene Petrassaan oli laatikon kansi löyhästi kiinni ja sitä myöten kiikaritähtäin sojotti mihin sattui. Sillä ei osuttu edes siihen tunnettuun ladon seinään muuten kuin sisäpuolelta. Päästiinpä sitten jatkamaan jahtia.

Mitä tulee tuohon pummiseuraamusten lempeytymiseen, niin meillä siihen lienee johtanut se, että porukassa ei enää ole paukkuahneita roiskijoita. Hutilaukauksessa on jotakin maagista eikä enää piittaamatonta sinne päin sohottamista.

[heiluri]

Siinäpä se,kun olen ampumatilanteessa täysin tyyni eikä minkäänlaista adrenaliinitason nousua ole havaittavissa,tai en ainakaan itse huomaa,ylensäkkään en metsästäessä isommin jännittele kuten en kisoissa tai ampumakokeissakaan.
Senpä takia herättääkin ihmetystä tuo selvien hutien runsaus,sen täytyy olla jotenkin alitajuista koskapa en tietoisesti ammu ohi,tähdätessä olen tyyni ja ehdin vielä tarkkailla ympäristöä ja harkita mahdollisia vaaratekijöitä joita juuri sillä ampumasuunnalla saattaisi olla,edellisessäkin hirvenammuntatilanteessa tiesin ehdottoman varmasti ampuneeni ohi heti laukauksen jäkeen...juuri tuo varmuus on alkanut askarruttaa,jospa todellakin ampumatilanteessa alitajunta ottaa ohjat juuri ratkaisevalla sekunnin kymmenyksellä ennen aseen laukeamista,pienriistalla tämä ongelma esiintyy vain jousella,haulikolla ja kiväärillä osun kyllä.
Ihimetellä pittää.

[charonius]

joku kirjoitti miehestä joka ei radalla osu mutta metsällä tappokone. Ammuntoja seuranneena ja ampuneena siellä paljon porukan keskellä jännitystaso on erilainen, monella hirvimerkki on sen takia työn takana, ase heiluu kun mies vapisee jne. Metsällä voi tilanne aiheuttaa myös jännitystä.
Monesti hirvihaukulla ollessa ja hirven jo näkyessä jännitys nousee kun elukka seisoo n'äkösällä mutta risujen takia ei voi vielä laukaista asetta. On odotettava että hirvi liikahtaa vaikka 0.5metriä eteenpäin, adrenaliina nousee tilanteen kuumetessa. Radalla kuitenkin kiväärillä ammun huonommin, johtuen jännityksestä. Metsästys tilanteen tuoma jännitys on erilaista ja raatoja on tullut hirvenpyynnissä viidellätoista panoksella 12 nyt viiden-kuuden vuoden sisällä. Ilman jännitystä, adrenaliinipurkausta mikään ei olisi kyllä mitään.

[Martti Auer]

Omat haasteensa vaikuttaa olevan kiväärimetsästyksellä hirveenkin, itselläni on ollut siitä aika stereoptyyppinen kuva jostakin että hirvi pussitetaan vain jonnekin kaavamaisesti.

Oma faijanihan on metsästäjä, ei kalasta kuitenkaan, mutta siitä huolimatta kuitenkin hyvinkin ahkera hirvi, metsäkanalintu ja jänismetsästäjä. Kyllähän tälläkin on kaatoja tullut runsaasti, mutta eipä ole ongelmista niin ottanut aiheeksi.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[heiluri]

Kyllähän se rintamaiden jahtuu helpoimmillaan on juuri tuollaista,eniten nautin kun pyynnissä on rämpimistä,hiipimistä,seassa sopivasti passitusta ja vielä kun koira pyörittelee elikoita aivan lähituntumassa nii se on sitä itteään.
Paras pyyntiporukka on mielestäni pari-kolme äijää ja koira,valitettavasti meillakin on parikymmentä äijää ja kaksi koiraa,mutta ei se näinkään aina onnistu.

Henkilökohtaisena riesana ovat vielä nuo käsittämättömät hutilaukaukset...no se homma hautuu mietintämyssyn alla ja taidan jo olla hiukan hajulla mistä se johtuu.

[Iivana]

Meillä taas on 5 miestä, 1 hirvi ja porukassa on kaksi hirvikoiraa. Molemmat ovat suomenpystykorvia. Hirvi jää yleensä löytöpaikalle haukkuun, tai lähelle. Pystykorvaa ei tarvitse hakea naapuripitäjästä. Iso etu, jos teitä on harvemmassa. Tänä syksynä ei omalle koiralle kaatoa saatu, mutta pyyntikaverin pystykorva pääsi veren makuun.
Parasta meidänkin porukassa on se, että 3 miestä porukasta on vähemmän aktiivisia, ja osallistuvat lähinnä saliin käsittelyyn. Saamme metsästää kaverin kanssa melkolailla kahdestaan. Olemme yleensä tulilla yötä, ja pystykorvilla onnistuu hyvin samoilta tulilta pyytäminen kun eivät ole niin laajahakuisia että häiritsisivät toistensa toimintaa.[/quote]
_________________
"Hyvä pystykorva on parempi kaveri kuin huono nainen"