Jousi

[Tuukka Kumpulainen]

Jousen pintasuojauksesta on täälläkin käyty keskustelua. Objektiivista tietoa, joka perustuisi johonkin muuhun kuin henkilökohtaisiin tuntemuksiin aiheesta on niukasti saatavilla. Tein tänään testin pyrkimyksenäni paikata tilannetta.

Käsittelin viisi koivulistasta määrämittoihin työstämääni puunkappaletta eri pintakäsittelyaineilla. Kappaleiden leveys (45mm) ja paksuus (12mm) perustuivat keskimittaisen lattajousen mittoihin pituuden ollessa 70mm.

Testattavat pintakäsittelyaineet olivat minkkiöljy, supikoiran ihra (karhunihran korvike - molemmat ovat sekaravintoa syöviä petonisäkkäitä), Liberon Finishing oil - puuöljy, parafiini ja mehiläisvaha.

Ensimmäinen havainto: pintakäsittelyt lisäävät eri tavoin puun painoa. Merkitystä on sekä aineen tiheydellä että sillä, miten pintakäsittely tehdään. On lähes mahdotonta kontrolloida koostumukseltaan erilaisten aineiden (nestemäinen / puolikiinteä jne.) imeytymistä puuhun siten että ainetta olisi joka kappaleessa sama määrä. Tämä pätee toisaalta myös jousen pintakäsittelyyn. Eniten kappaleen painoa lisäsi parafiiniin kastaminen (kahdesti), toiseksi eniten lämpöpuhaltimella puuhun ajettu mehiläisvaha. Kaikkein kevein pintakäsittely oli Liberonin kovettuva puuöljy, minkkiöljyn ja supinihran (kaikkia näitä kaksi kerrosta hangattuna puuhun) jäädessä näiden väliin. Lattajousen kokoisessa kappaleessa pintakäsittelyjen ääripainoero olisi noin 40 grammaa, jolla on jo heittoonkin pieni vaikutus (noin 1 fps).

Pintakäsittelyiden kuivuttua / imeydyttyä vuorokauden asetin ne vesiastiaan kellumaan, painaen ne veden alle ja antaen sitten nousta pintaan. Tämä vastaisi tilannetta, jossa jousi esim. putoaa järveen. Neljän tunnin kellutuksen jälkeen nostin kappaleet vedestä, ravistelin niistä irtoveden pois ja kuivasin niitten pinnat paperipyyhkeellä painelemalla.

Kaikkein vähiten yksilölliseen lähtöpainoonsa nähden (vain 10 greiniä) vettä oli imenyt mehiläisvahalla käsitelty kappale. Parafiini oli lähes yhtä hyvä (15gr.). Puunkäsittelyöljy oli astetta heikompi suoja (30gr.), supin ihra pykälää tätä huonompi (55 gr.) Minkkiöljy oli ylivoimaisesti heikoin kosteussuoja; se oli päästänyt lävitseen 110 greiniä vettä, yksitoista kertaa enemmän kuin mehiläisvaha. Olisi ollut mielenkiintoista testata myös täysin käsittelemättömän kappaleen imevyys (kellutusastiaan ei mahtunut kuin viisi kappaletta).

Neljän tunnin vedessä kellumisen jälkeen koivupuiseen, minkkiöljyllä käsitellyn lattajousen liikkuviin osiin olisi niitten pituudesta riippuen imeytynyt 120 - 160 grammaa vettä. Mehiläisöljy- tai parafiinikäsiteltyyn 11 - 20 grammaa.

On tiedetty, että rasvat antavat todellista kosteussuojaa jouselle vasta kymmenen tai useamman perusteellisen käsittelyn jälkeen. Tämä osoitti, että kevyestä rasvaamisesta ei ole juuri mitään apua. Seuraavaksi aion testata, kuinka hyvin vähintään kymmenen kertaa ajan kanssa rasvattu pinta toimii. Tarkoitukseni on testata myös Osmocolor - puuvahaa, savustusta sekä joitain moderneja puulakkoja. Ehdotuksia testattavista aineista voi esittää.

Kokonaan oma, erittäin mielenkiintoinen tutkimuksensa on eri puulajien kosteudenhyljintäkyky, joka tiettävästi vaihtelee suuresti riippuen puun tiheydestä ja sen sisältämistä ekstrakteista. Entä kuinka eroaa osittain hyvin huokoinen, kehäputkiloinen jousipuu (saarni, jalava) verrattuna tasa-aineiseen (vaahtera, tuomi). Veikkaan marjakuusen ja syreenin sydänpuun olevan kosteuskestävyyslistan kärjessä. Se jää nähtäväksi.

[Matti]

Kiitos testi-informaatiosta.
Jos voit vielä kokeilla Danish Oilia suhteessa muihin niin se olisi hienoa, sillä se tuntuu olevan hyvää tököttiä.
En tiedä vaikuttaako "burnishing" puunkosteuden hylkimiseen millään tavoin mutta ehkä senkin voisi ottaa huomioon.

[Eero]

Joo, oikein kiinnostava testi. Tämän mukaan käyttämäni mehiläisvaha olisi ainakin kosteuden hylkimiseltään parasta, tosin olen käyttänyt nestemäistä vahaa, jossa on muitakin aineita mukana. En sitten tiedä onko tällä vaikutusta, pitää itsekkin joskus tehdä testi.

Olisi vielä tosi kiva tietää, kuinka paljon saman kokoinen käsittelemätön testikapple ottaisi painoa vastaavan liotuksen aikana.

[toni]

taas on nii mielenkiintoista,ettei tiedä miten päin olisi...mutta näitä vois kehuskella kaiken aikaa.moniakin topiceja. tää nyt vaan on hiton hyvä foorumi. sit on noita,mm.mehiläisvahan ja pellavaöljyn sekotusta;en muista tuotemerkkii. ja tietty mahdollisuus`laminoida`pinta useammalla eri aineella.ja että lämitetty puu imee eritavalla?,eri suojia. en ite omista tällähetkellä ensimmäistäkään purkkii noita juttuja,muuten osallistuisin kans `testeihin`.mutta jos saan joitain tuon tapaisia tököttejä,niin otatko vastaan,mikäli jatkat kokeiluja? t.

[Juri]

Todella hienoa! Nerokkaan yksinkertainen menetelmä, ei jää tulokset yhtään epäselviksi. Kiitos!
_________________
Kantapään kautta.

[Tuukka Kumpulainen]

Kiitoksia kiitoksista.

Tämäntyyppinen kokeellinen tutkimus aiheuttaa välittömän riippuvuuden. Heti yhden testin tehtyä mieleen tulvii muita potentiaalisia kokeiluja. Kuten niin usein elämässä, myöskään jousihommissa luulo ei ole tiedon väärti, vaikka moni luulo on tarpeeksi usein toistettuna muuttunut "faktaksi".

Nyt käsittelyssä on uusi viiden koivupalikan setti. Yksi käsittelemätön vertailupala, toinen ainoastaan painekiillotettu ("burnished"), kolmas Finishing oililla siten käsitelty kuin olen ainetta jousiini laittanut, neljäs supikoiran ihralla lämmityksen avulla imeytetty (väh. 4 kerrosta), viides pellavaöljyllä voideltu. Huomenna selvinnee, miten näille käy kellutusaltaassa.

Vedessä kelluttaminen ei välttämättä ole yhtään sen ankarampi koetus jouselle kuin hyvin kosteassa ilmassa oleilu. Vesihöyry läpäissee puutakin tehokkaammin kuin vesi (?) ja toisin kuin kellutuksessa, jossa noin puolet puun pinta-alasta on kuivan ilman ympäröimää, kostea ilma ympäröi jousen kaikkia pintoja. Jos ehdin, rakennan pienen "kasvihuoneen", jonka ilmankosteuden saa helposti nostettua 90% tuntumaan ja ripustan palikat sinne vuorokaudeksi. Näin suuri ilmakosteus ei ole liioittelua Suomenkaan oloissa kosteimmilla kesäkeleillä. Jos pintakäsittely ei tällaista hyökkäystä torju, ei sillä ole paljoa virkaa jousen pinnassakaan.

[Simo Hankaniemi]

Kiinnostava koe! Tulos jonka mukaan mehiläisvaha olisi parafiinia hiukan parempaa ainetta on yllättävä. Minusta se vaatisi toistamista ja mielellään vielä siten, että käytettäisiin useampaa puulaatua.

Tervasta olisi myös kiva saada lukemat. Sehän on se klassinen aine, millä puuta on suojattu kosteutta vastaan. Käsittelin hiljattain jalavajousen tervalla ja pinta tuntuu aika hyvältä kosteuden torjunnan kannalta.

Sitten on tämä paljon käyttämäni yhdistelmä mehiläisvaha-terva-pellavaöljy. Myös joku moderni venelakka olisi hyvä vertailun vuoksi.

Niin ja vernissaa ja shellakkaa voisi myös kokeilla. Teini-ikäisenä hankasin muutamien jousien pintaan pikeä, se saattaa myös olla melko hyvä aine.

[toni]

le tonkine venelakkaa ois tarjolla;kiinanpuu-pellavaöljy seos,jos asuisit? pääkaupunki seudulla niin sitä ois helppo hoitaa sinne? jos haluut kokeisiis? rupattelin taannoin erään suksisepän kanssa(taitaa olla viimeinen,suomessa?),koko puisten suksien lenkouden suoristamisesta. tuumas että tervattu,jolla sukset on ennen suojattu,toimii hyvin puuta pehmittävänä,nuotiolla kevyesti paistettuna,ja pitää viilennettyään kutinsa,muotonsa,paremmin kuin ilman sitä..en oo kuitenkaan vielä kokeillu.mutta ehkä hommasta vois olla apuva jousen viimeistelyssä??ja jos suksi pitää kutinsa tervan kanssa hangessa uidessaan,ni jousessa.....??? t.

[Tuukka Kumpulainen]

Simo,

On selviö, että kokeen kaikki vaiheet täytyy vähintäänkin toistaa ennen kuin tuloksia voi pitää todistusvoimaisina. Kun kokeessa käsitellään käsityönä annosteltuja luonnonmateriaaleja, on vaihtelua vääjäämättä tiedossa. En pitäisi viiden greinin eroa mehiläisvahan ja parafiinin välillä merkittävänä. Molemmat ovat tämän perusteella erinomaisia kosteussuojia (mehiläisvaha oli myös vanhassa Englannissa jousten suojana). En ole toisaalta ollenkaan varma tönkkövahauksen vaikutuksesta jousen suorituskykyyn. Vahan elastisuus (varsinkin suhteessa massaan) on surkea puuhun verrattuna ja hyvin ohut siivu jousen pinnoista tekee leijonanosan työstä.

Sain nyt toisen erän koekappaleita mitatttua. Tulokset olivat melko järisyttäviä.

Tällä kertaa punnitsin kaikki kappaleet kuivana sekä ennen pintakäsittelyä että sen jälkeen. Rasvat ja öljyt eivät näemmä lisää puun painoa juurikaan. Eniten sitä lisäsi nelinkertainen, kuumentamalla puuhun imeytetty supin ihra ja sekin vain 20 greiniä. Nelinkertaista Finishing oilia greinivaaka ei rekisteröinyt lainkaan ja kaksinkertainen pellavaöljy verotti mitättömät viisi greiniä (1/3 grammaa).

Alla on lista kaikista tähän mennessä testaamistani aineista. Tulos on kappaleen neljän tunnin kellutuksessa imemä vesimäärä prosentteina kappaleen kuivapainosta, huonoimmasta parhaimpaan:

2 x minkkiöljy: 29,7%
2 x pellavaöljy (kuumentamalla imeytetty): 26,6%
käsittelemätön: 15,2%
2 x supin ihra: 14,7%
painekiillotettu: 12,7%
4 x supin ihra (kuumentamalla imeytetty): 8,5%
2 x Finishing oil: 8,2%
4 x Finishing oil: 7,6%
2 x parafiini (sulaan upotettu):3,8%
mehiläisvaha (kuumentamalla imeytetty): 2,6%

Testin perusteella jotkin pintakäsittelyaineet lisäävät veden imeytymistä; täysin käsittelemätön koivupalikka oli vasta kolmanneksi märin! Saattaa olla, että minkki- ja pellavaöljyn kaltaiset, hitaasti kuivuvat / hapettuvat aineet eivät suojaa puuta vain vuorokauden kuivauksen jälkeen, vaan pikemminkin lisäävät veden "tarttumista". Muuten en tätä pysty selittämään. Kaikki testikappaleet oli ajettu yhdestä, pitkään kuivuneesta koivukappaleesta samalla sirkkelinterällä ja niiden kulmat pyöristetty yhtäläisesti hiomakoneella. Pellavaöljykäsitelty kappale oli koko kellutuksen ajan todella märän näköinen.

Testin perusteella painekiillotus parantaa hieman puun kosteudentorjuntakykyä. Voi olla, että lyhyessä altistuksessa (ennen puun pinnan aukiturpoamista) sen hyöty on suurempikin.

Supin ihra paransi suoritustaan selvästi, kun annostelu kaksinkertaistettiin ja lämpöä käytettiin imeytymisen parantamiseen. Se on kilpailukykyinen modernimpien öljyjen kanssa, ja vieläpä täysprimitiivinen, autenttinen jousenkäsittelyaine. Miten se sitten pehmittää jousen rasituspintoja on toinen juttu.

Tervaa en laittaisi ainakaan metsästysjousen pintaan - se haisee ihmisen nenäänkin siinä määrin, että villieläimet aistivat sen satojen metrien päähän. Se ei myöskään kaunista jousta, toisin kuin öljy tai vaha, IMHO. Pannaan kuitenkin testaukseen jahka ehditään.

[toni]

totta toi haju,ei innostuksissaan tullu mieleen. toisaalta sukset mulla onkin suoristus projektissa,jahka sitä....

[MikaNuotio]

Tervaus on sinällään varmaan ihan ok mutta pitäisi ainakin kädensija suojata tai jousi pysyy turhankin hyvin otteessa kun terva taitaa tahmata.
Tuossa jo ennätin toisaalle mainita että mikäli haluaa säilöä jousia esimerkiksi nollakelissä tai muuten kosteissa tiloissa niin tyhjiöpakkaus voi olla yksi vaihtoehto. Ostaa parit tyhjiösäilytykseen tarkoitettua vaatepussia ja teippaa ilmastointiteipillä yhteen ja noissa on jo suuttimetkin valmiina ja noin vain imurilla ilmat pois.

[M. Haverinen]

[Simo Hankaniemi]

Tervan tahmaisuus on tietysti jonkinlainen ongelma jousen kohdalla. Ratkaisin tämän niin, että käytin tervaa mahdollisimman vähän, hankasin sitä rätillä jousen pintaan ja yritin saada kaiken ylimääräisen pois. Kädensijaksi laitoin nahkanauhan, joten jousikäsi ei takerru tervaan. Tervan päälle voisi tietysti vielä hangata esim. parafiinia, jolloin tahmeus-ongelma poistuu.

Tervan hajua en osaa pitää suurena ongelmana. Se lientyy ajan kanssa ja en ole varma osaako eläin yhdistää tervan hajun ihmiseen. Kyllä kai havumetsässä muutenkin tuoksahtaa pihkalta. Esteettinen puoli taas on niin makuasia. Minusta tervattu puupinta näyttää hyvältä.

[Tuukka Kumpulainen]

Kokeen uusinta.

Toistin kellutuskokeen tänään, palikoiden levättyä kaksi ja puoli kuukautta talvikuivassa sisäilmassa. Tässä ajassa pintakäsittelyaineet ovat kaiketi ehtineet hapettua, kovettua ja asettua lopulliseen olomuotoonsa. Viime testissähän tietyt öljyt saivat puun imemään enemmän vettä itseensä kuin kokonaan käsittelemätön verrokkikappale.

Alla pintakäsittelyaineet huonoimmasta parhaimpaan. Tulos on jälleen kappaleen neljän tunnin kellutuksessa imemä vesimäärä prosentteina kappaleen kuivapainosta:

käsittelemätön: 37,7%

2 x pellavaöljy (kuumentamalla imeytetty): 26,6%
2 x minkkiöljy: 23,6%
painekiillotettu: 23,4%
4 x supin ihra (kuumentamalla imeytetty): 22,8%

4 x Finishing oil: 18,2%
2 x Finishing oil: 14,9%

2 x supin ihra: 6,8%
2 x parafiini (sulaan upotettu): 6,6%
mehiläisvaha (kuumentamalla imeytetty): 3,2%

Yllättävää ei ole, että käsittelemätön kappale pärjäsi selvästi huonoiten. Myös kärkisijat säilyivät ennallaan: mehiläisvaha rulettaa!

Kaikki kappaleet - supinihralla ja minkkiöljyllä voideltuja lukuunottamatta - imivät nyt enemmän vettä kuin viimeksi. Käytössä olivat samat koivunpalat, jotka olivat seisoneet verstaan hyllyllä yli kaksi kuukautta. Tälläkin kertaa niitä kellutettiin kylmässä vesijohtovedessä täsmälleen samalla proseduurilla kuin viimeksi ja punnittiin samalla Martinin greinivaa'alla. Näyttääkin siltä, että pintakäsittelyaineiden teho laskee selvästi näinkin lyhyen ajan kuluessa.

Hämmästyttävä oli kaksinkertaisen supin ihran herooinen suoritus. Kyseessä ei ole mittavirhe: kappale oli erittäin kuivan tuntuinen vedestä juuri nostettunakin. Onko kunnolla kuivunut petorasva sittenkin erinomainen suoja-aine?

Eräs pellavaöljyllä puukonkahvansa käsittelevä seppä kritisoi viime testiä siitä, että hänen käyttämänsä pintakäsittelyaine vaatii pitkän hapettumisajan ennen kuin alkaa toimimaan kunnolla. Ainakaan kymmenen viikkoa ei tähän riittänyt: pellavaöljyn tulos on täsmälleen sama kuin viime testissä, ja kaikista pintakäsittelyaineista huonoin.

Painekiiilotuksen antama suoja oli edelleen merkittävä verrattuna käsittelemättömään puuhun, vaikkakin paljon huonompi kuin vasta tehtynä.

Jatkoa seuraa. Eihän tästä muuten saa mitään tolkkua.

[Juri]

Olet kosteudeltasuojauksen sankari.
Arvelisin että palikoiden päiden imusolukon tukkiminen on asian ydin. Paksut kuivumattomat möhnät tukkivat parhaiten.
_________________
Kantapään kautta.

[Tuukka Kumpulainen]

Päätypuun suuri suhteellinen osuus koepaloissa on tosiaan ongelma. Olen miettinyt, että pulikoiden päädyt pitäisi tukkia jollain synteettisellä lakalla, jolloin vettä imeytyisi palikoihin paremmin jousirealiteetteja vastaavasti.

Työn alla on myös eri puulajien välinen koitos. Testaan käsittelemättömänä ainakin tuomen, vaahteran, punatammen, saarnen, syreenin, orapihlajan, hikkorin ja marjakuusen. Eroja löytynee puidenkin välille. Jalopähkinän luontainen kosteussuoja on perimätiedon mukaan erittäin hyvä, mutta en taida löytää testiini tätä.

Parhaalla kosteussuojalla käsitellyn, parhaiten kosteutta torjuvasta puusta tehdyn jousen pitkän aikavälin käyttökelpoisuus Suomen oloissa saattaa olla huimasti parempi kuin päinvastaisen tapauksen. Tätä ei esimerkiksi Tim Baker tunnu noteeraavan pitäessään tiiviitä, raskaita puita vähemmän optimaalisina jousimateriaaleina.

[Juri]

Päätypuuta on jousessa periaatteessa sama määrä, se vain jakautuu laajemmalle alueelle. Entä jos koepalikat olisivat kavennettuja? Luulen että testi näinkin antaa luotettavan kuvan aineiden aineiden tehoista toisiinsa nähden.
Hra Baker asuukin Californiassa.
_________________
Kantapään kautta.

[Tuomo]

Mielenkiintoisia tuloksia voisi saada punnitsemalla valmiita jousia esimerkiksi viikon välein vuoden ajan. Käyrästä näkisi nopeasti, miten jousen massa (kosteusprosentti) muuttuu ajan funktiona, ja miten paljon eroa loppujen lopuksi on kuivimman ja kosteimman kuukauden välillä.

[Simo Hankaniemi]

Hyvä että olet jatkanut kosteustutkimuksia, Tuukka! Tervasta kaivataan edelleen näyttöjä. Mehiläisvahan ylivoima on tavallaan ymmärrettävä, kun mehiläisillä on ollut jotain 100 miljoonaa vuotta aikaa kehittää toimiva kosteussuoja-aine. Luulisi, että parafiinin ohella lähinnä terva voisi olla kilpailija mehiläisvahalle.

Pedonihran menestys ei tunnu yllättävältä, kun tietää, että sitä on kuitenkin käytetty vanhoina hyvinä aikoina. Ei sitä olisi vuosituhannesta toiseen hierottu jousiin, jos sillä ei olisi vaikutusta. Pellavaöljyvernissakin toimisi varmaan pelkkää öljyä paremmin, varsinkin jos vernissaa siveltäisiin pitkän ajan kuluessa ainakin kymmenkunta kerrosta, kuten sitä on käytettykin.

Enpä tiedä onko sillä väliä, että palikoissa on päätypuun osuus suuri. Palikat ovat kuitenkin samanlaisia ja kokeessahan tutkitaan nimenomaan suoja-aineiden kykyä hidastaa kosteuden imeytymistä. Aineiden välisten erojen toteamiseksi luulisi olevan edullista, että kappaleissa on mahdollisimman paljon kosteutta hyvin ottavaa pintaa.

Käytännössähän tilanne on kuitenkin se, että huonoinkin suoja-aine hidastaa jousen kastumista ja antaa suojaa etenkin roiskeita vastaan. Tim Baker on tuominnut esim. ravintorasvoina käytetyt kasviöljyt täysin hyödyttöminä, mutta kyllä minulla on positiivisia kokemuksia esim. pistaasiöljystä ja varsinkin männynsiemenöljystä. En ole tehnyt niillä kokeita vaan todennut käytännössä, että vesipisarat jäävät helmeilemään tahmean öljyisen pinnan päälle, eikä jousi ota settiä. Niilläkin voisi tehdä testejä, eli ruokaöljyä vaan koepalaan.

[jkekoni]

Minä voisin keksiä ei-teknisiä syitä käytää mielummin pedon ihraa, kuin kasvisyöjän ihraa aseessa. Pedot ja kasvissyöjät ovat aika laveita kategorioita... tosin kaikki nisäkäspedot ovat jossain määrin sukulaisia (??).

Tämä uusin ja hienoin jousi on pinnoitettu jäniksen ihrallla. No niin...

[Tuukka Kumpulainen]

Aina voi epäillä, että karhunrasvan laajalle käytölle aseiden pintakäsittelyssä riitti syyksi se, että karhussa ihmistä muistuttavana valtasuurpetona on paljon enemmän "rohtoa" kuin vaikka peurassa, ristiturvasta puhumattakaan. Mutta petojen ja kasvissyöjänisäkkäiden rasvojen koostumuksessa ja ominaisuuksissa on myös aivan konkreettisia eroja, vertailukohtana esim. peuran huoneenlämmössäkin jäykkä, massamainen, läpinäkymätön tali ja supikoiran lähes juokseva, läpikuultava, erittäin liukas ja pieniinkin rakoihin tunkeutuva ihra.

[Simo Hankaniemi]

En ole käsitellyt vielä karhunrasvaa, mutta lukemani perusteella on muodostunut käsitys, että se olisi tosiaan "notkeampaa" kuin esim. talimaisempi peuranrasva. Eräs karhunpyytäjä myös kehui karhunrasvaa erinomaiseksi paistinrasvaksi, ilmeisesti juuri em. syystä. En ole kuullut kenenkään käyttäneen peuran talia paistamiseen. Mutta jousia silläkin on käsitelty.

Tuukan mainitsema "rohto" tai "taika" on varmaan myös vaikuttanut karhunrasvan suosioon. Aivan samalla tavalla kuin kotkansulkia on ympäri maailman pidetty "parhaina" sulitussulkina. Esim. navajoilla oli aivan oma erityinen nimityksensäkin kotkansulkaisille nuolille.

[Martti Auer]

Tuossa on puhuttu minkkiöljystä, mites minkkirasva sitten? Olen käyttänyt minkkirasvaa mm. Supinihra vaikutti toimivan, ehkä se saattaa imeytyä pidemmän ajan kuluessa syvemmälle puuhun tai jotain. Tuukka, kokeile minkkirasvaa ja kerro kokeen tulokset. Mitäs jos kuumentamalla sulattaisi minkkirasvaa jousenselkään. Onhan se "ihraa" sekin. Sianrasvakin kannattaisi kokeilla. Tällainen on myös kuin lampaanvilla-öljy, sitä saa hevostarvikeliikkeistä, ja sen olisi oltava öljyä kaikista parhaimmasta päästä. Kuitenkin suojata ei kannata ainoastaan jousta, vaan myös nuolet. Nuolet saattavat notkistua yllättävänkin kosteassa säässä, vaikka eivät olisikaan suoraan kosteudelle altiina jossakin kaatosateessa. Niin tarkkuus kärsii.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Martti Auer]

Tai tuossa kun luin tarkemmin, niin eihän sitä supin ihraa ollut edes kuumentamalla imeytetty ja toimi niin hyvin. Niin kokeile pelkällä minkkirasvalla, ilman kuumaimeytystä, ja kokeile mehilaisvahaa niin, että hiero sitä vain pintaan, ilman kuumaimeytystä, niin saadaan tulokset myös ilman kuumaimeytystä ja kuumaimeytyksen kanssa, että onko sillä kuumaimeytyksellä niin merkitystä.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Martti Auer]

Tee koe myös niin, että laita supi-ihraa, älä upota veteen, anna seista 2 ja ½ kuukautta ja kokeile. Jos se supi-ihra olisi alunperin reagoinut jotenkin veden kanssa.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Tuukka Kumpulainen]

Martti,

Hyviä ehdotuksia, jotka pannaan täytäntöön. Luulen tosiaan, että rasvan kuumentaminen puun pinnassa ei paranna suojaa vaan päinvastoin. Ehkä puun pinta pehmenee erityisen paljon kuuman rasvan vaikutuksesta, lisäten sekä veden imeytymistä että jousen pintojen mekaanista heikkenemistä. Vahojen tapauksessa kuumennus ei ehkä haittaa mitään.

Simo,

Testasin nyt pitkään toivomasi tervan. Koivupalaan siveltiin kaksi ohutta kerrosta venetervaa päivän mittaan, ylimäärä pyyhittiin huolella pois. Vuorokauden kuivauksen jälkeen 4 tunnin kellutus. Tulos:

2 x terva: 29,6%

Kaksi puuhun hangattua tervakerrosta on siis tähän mennessä testattujen aineitten joukossa aivan häntäpäässä. Varmasti tässäkin on kyse siitä, että terva ei kuivu käyttövalmiiksi näin lyhyessä ajassa. Katsotaan miten tilanne muuttuu kymmenen viikon kuluttua. Erikoista tervatussa koivupalassa oli se, että yön yli liotuksesta kuivuttuaan se oli vääristynyt silminnähden koveraksi. Yksikään toinen (samasta lankusta tehdyistä) testipaloista ei kosteuselänyt lainkaan, eikä näin paksun, lyhyen ja kapean kappaleen uskoisi pienestä käyristyvän. Jos tervattu puu vääristyy näin pahasti kastuttuaan, niin se ei tiedä jouselle hyvää.

[Simo Hankaniemi]

Voi, voi. Kuvittelin tervaa erittäin hyväksi kosteussuojaksi. Mutta ehkä aika muuttaa tilannetta, jos tervattu puu saa tosiaan asettua viikkoja ennen kosteuskoetta.

On hyvin vaikea uskoa tervan kehnouteen, kun se kerran on yksi näistä Suomen kansan tärkeimmistä rohdoista saunan ja viinan ohella. Kattopaanutkin on nimenomaan tervattu mehiläisvaha- tai ihrakäsittelyn sijaan.

[toni]

joo jotain tervassa on,kun sillä on säilötty kokopuiset sukset niin hankeen kuin talviteloillekkin.mun käsittääksein suksee lämmmitetään tervauksen yhteydessä.

[toni]

tosin saahan tuota tervaa nykysellään hauta tervasta suksi- vene sun muihin tervoihin.eli koostumukset vaihtelee.

[tkorte]

Veneethän on tapana tervata hyvissä ajoin keväällä kun ahavatuulet puhaltaa ja aurinko paistaa veneen kylkiin. Kuivumisaikaa jää kuukausi vähintään.
Isovanhemmilla on savolaismalli vene joka oli tervattu joka kevät oikeaoppisesti. Vieläkin käytössä, ei vuoda, ei löydy lahoa ja ikää 50 vuotta.
Niin ja aidolla hautatervalla käsitelty.

[Juri]

Puuveneistä minulla on sellaisia kokemuksia, että puun täytyy hengittää.
Isommat purjepaatit vuotavat aina keväisin vesillelaskiessa muutaman päivän kunnes puu turpoaa ja raot taas tiivistyvät. Täytyy juosta joskus kahdesti päivässä pumppaamassa. Sisäpuolelta laitoja ei saa lakata, muuten iskee laho. Soutuveneet säilytetään rannalla jossa säänvaihtelut, happi ja ultraviolettisäteily tekevät tuhojaan samoin kuin kattopaanuille.
Terva suojaa tehokkaasti myös rautaa ruosteelta, varsinkin jos se poltetaan kovaksi hartsikerrokseksi.
Tervoissakin on eroja. Minulla on purkillinen 60 vuotiasta miilutervaa, paksua hidasliikkeistä mönjää joka tuoksuu kuin vuosikertaviini. Sitä ei edes verrata niihin halpoihin tärpättiilitkuihin joita asiantuntemattomille venetervana kaupitellaan.
_________________
Kantapään kautta.

[Martti Auer]

Tervan salaisuus on ehkä siinä, että se on vain lahosuojaa. Tervan ei edes pitäisi itseasiassa tehdä puusta jotenkin vesitiivistä. Näille vanhoille purjeveneille oli elintärkeää, että vesi pääsee turvottamaan sitä puuta, niin paatti ei vuoda. Ilmeisesti terva oli sitten niin hyvää, että se päästi vettä läpi, mutta suojasi puuta myös lahoamasta. Kattopaanut eivät lahonneet. Näissä perinnejousissa on vähän eri, ne pitäisi saada jotenkin vesitiiviiksi.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Dr. beelsebub]

Jos sinulla on aikaa ja halua niin kokeilehan sellainen kuin nahkis niminen nahankäsittely aine.. Itse olen käyttähnyt tätä todennut erittäin hyväksi.. Nahkis sisältää mehiläisvahaa, puuöljyjä ja olikohan pellavaöljyä ja vielä jotain muuta.... nahkis on jäykkää,mutta sen saa liukenemaan tärpättiiin lämmittämällä.. On tärkeää että käsittelyaine on notkeaa jotta sen imeytyminen ei jäisi puun pintaan, jolloin se antaa valheellisen kuvan kuvan puun kosteudensietokyvystä...
_________________
Paras tapa voittaa väittely on olla oikeassa.

Paras tapa olla oikeassa on voittaa väittely.

[Tuukka Kumpulainen]

Martti vei sanat suustani.

Terva on lahosuoja, ei kosteuseste. Kattopaanuille ja veneen laudoituksille on vain hyväksi jos ne imevät vettä itseensä ja turpoavat sitten tiiviiksi, kunhan eivät pääse lahoamaan. Umpitervattu viikinkilaiva, jonka rakennustöihin osallistuin turposi veteenlaskun jälkeen aivan niin kuin pitää. Jos jousi imee vettä itseensä, on se hyvin nopeasti entinen.

[Tuukka Kumpulainen]

Beelsebub,

Jousten suojauksessa on pitkälle puun sisään imeytetty rasva huono vaihtoehto. Rasvan pehmittämä puu ei heitä hyvin, ja rasva lisää myös kaarten liikkuvaa massaa yllättävän paljon. Paras kosteussuoja jouselle, jossa puu joutuu tekemään ankarasti työtä toisin kuin puukonpäässä tai puutarhakalusteessa, olisi puun pintaan jäävä kova kalvo. Sellakka on tällainen, testeissä hyvin pärjännyt perinnetökötti.

[toni]

niin tai näin,tuon pidemmälle en ite osaa tervasta sanoo....eikö sellakka pyri halkeilemaan?vai pitäisikö sen päälle vielä kevyt vahaus;eri aineita,kerroksittain?=kombinaatioilla saavutettu parempi sateen suoja?

[Tuomo]

Tuolla aiemmin oli juttua jousen hajoamisesta, erityisesti kuivan kauden aikana. Tähän kuivuuteen tuli sellainen asia mieleen, että mitä jos valmiin jousen pintakäsittelee hyvin (esim. mehiläisvahalla) rutikuivana? Onko puu turhankin pitkään liian kuivaa, jolloin hajoamisen riski voi säilyä yllättävän pitkään? Tai jospa rutikuivan jousen pintakäsittelisi vain vatsan puolelta? Ilman kosteuden noustessa jousen selän kosteusprosentti nousee ensin, vatsan hitaammin.

Tosin, mielenkiintoista olisi tietää miten eri pintakäsittelyaineet läpäisevät vesihöyryä. Tuukka teki testinsä kelluttamalla kappaleita vedessä, mutta olisi ehkä hyvä jos vastaavat testit tehtäisiin myös ihan hyllyllä seisottamalla. Pintakäsittelyn vedenläpäisystä ei välttämättä voi päätellä höyrynläpäisevyyttä.

[Tuukka Kumpulainen]

[Tuomo]

Tuukka, pieni vinkki sinulle sateensuojakoe 2.0 varten. Jos ja kun rakennat humidorin ja haluat sen sisälle tarkan ilmankosteuden, käytä erilaisia suoloja. Esimerkiksi ruokasuolan (natriumkloridi) tasapainokosteus on 75% RH (Relative Humidity), eli suljetussa tilassa ja vakiolämpötilassa ruokasuolan vesiliuos (liuoksessa on oltava myös liukenematonta suolaa) nostaa tai laskee tilan suhteellisen ilmankosteuden 75 %:iin. Kaliumsulfaatilla pääsee 97 %:iin. Ja niin edelleen, suolasta riippuen, skaala on luokkaa 30-97% RH. Magnesiumkloridilla pääsee 33% RH.

Tuosta vatsan pintakäsittelystä. Pitäisi tietää, miten nopeasti puu asettuu tasapainoon ympäröivän ilman kosteuden kanssa. Suurin osa kosteudesta imeytyy kyllä varmasti päätypuun kautta. On vain yksi ongelma: Talven tullessa ilma kuivuu ja voi käydä niin, että selästä tulee kuivempi kuin vatsasta.

Mitä mieltä vielä rutikuivan jousen pintakäsittelystä?

[Tuukka Kumpulainen]

Tuomo,

Kuulostaa todella hyvältä, vaikka kemiantietoni ovat olemattomat. Minkälaisesta ruokasuolamäärästä puhutaan, jotta esim. 10 litran humidorin ilmankosteus nousee 75%? Kai suolan ja kostutettavan ilman määrän suhteella on jokin alaraja?

Mikä olisi suola, jonka tasapainokosteus olisi 50-55%? Tämä olisi täydellinen apu herkempien jousten säilyttämiseen kuivimpien talvipakkasten ajan. Tähän asti olen käyttänyt jousihumidorissani kasteltuja surforminlastuja: kosteusmittarin avulla olen hakenut sen lastunmäärän ja -kosteuden, jolla humidorin sisus nousee 55 prosenttiin. Joka toinen päivä lastut vaihtamalla on sopiva kosteus myös pysynyt. Takuuvarma suola-annos vesikipossa olisi tietysti vaivattomampaa.

Mitä tulee rutikuivan jousen pintakäsittelyyn, niin siitä vaan. En ole vieläkään vakuuttunut että alhainen ilmankosteus yksinään saa hyvää, vetolujuudeltaan normaalia jousta rikkoutumaan. Olen katkaissut oman osani jousia kuivilla säillä, mutta näissä on aina ollut jotain muutakin häikkää, joka voi yhtä hyvin selittää murtumisen: pintapuussa lahomerkkejä, historialtaan epämääräistä puuta, lämpökäsitelty vatsa, oksankohta pahassa paikassa, poikkisyisyyttä selässä jne. Vielä koskaan ei minulta ole näiltä osin virheetön jousi hajonnut vaikka ilmankosteus olisi laskenut 25 prosenttiin. Ainakin George Tsoukalas, tunnettu jousinikkari, on samaa mieltä tästä.

[Tuomo]

Suolojen käyttö kosteustasapainon saamiseksi on vakio-oloissa erittäin luotettava menetelmä, sitä käytetään mm. kaupallisten kosteusmittareiden kalibrointiin. Idea on siinä, että valmistetaan kylläinen suolaliuos (liuos, johon ei liukene enää yhtään suolaa) ja perään heitetään vielä lisää suolaa, joka ei liukene. Määrät eivät ole oleellisia, kunhan kumpaakin on riittävästi. Suola joko sitoo kosteutta ympäröivästä ilmasta, jos ilmankosteus on suurempi, kuin suolan tasapainokosteus. Tai sitten suola luovuttaa kosteutta, tai pikemminkin suoliuoksesta haihtuu kosteutta, ympäröivään ilmaan, jos ilman kosteusprosentti on pienempi kuin suolan tasapainokosteus. Ilmiö on aika hidas, ilmankosteuden tasaantumiselle on annettava noin vuorokausi aikaa, ja mikäli jousta haluaa kuivattaa/kostuttaa menetelmällä, kestää se tietysti pidempään. Lisäksi ilmiö on paikallinen, jos suolaliuos on pienessä astiassa, joka on laitettu isoon laatikkoon, siellä pitäisi olla myös tuuletin (tietokoneesta saa?). Tietysti astian pitää olla täysin suljettu. Tasapainokosteus riippuu myös lämpötilasta (katso taulukot alla). Tosin, kotikäytössä lämpötilalla ei nyt ole merkitystä.

Vielä määristä, jos astian koko on esimerkiksi 10 litraa, niin tarvittavat vesi- ja suolamäärät ovat karkeasti arvioiden pari desiä. Kokeilemalla se selviää. Jos vesi on haihtunut, lisää vettä, jos suolaa ei näy, lisää suolaa.

Magnesiumnitraatti MgN2O6 antaa tasapainokosteudeksi noin 54% (lämpötila 20 astetta). Ihan vinkiksi, että Kekkilä myy sitä, soveltuu hyvin mm. paprikan lannoitteeksi. Varmaan saa apteekistakin.

Tässä vielä muutama linkki kosteusasiaan, mukana on myös taulukoita erilaisten suolojen tasapainokosteuksille.

http://www.omega.com/temperature/Z/pdf/z103.pdf
http://www.oiml.org/publications/R/R121-e96.pdf
http://www.kayelaby.npl.co.uk/general_physics/2_1/2_1_4.html

[Juri_]

Mahtavaa Tuomo, edistyksellistä!
Vesivanerista voi sitten samalla tehdä monikäyttöboxin. Hehkulampuilla, tietokoneen tuulettimella ja suljettavilla ilma-aukoilla sitä voi käyttää puun kuivaukseen. Puun kostutukseen ja talvisäilytykseen kun vetää töpselin seinästä, laittaa ison suolapurkin pohjalle ja lyö aukot umpeen.

t:Juri

[Martti Auer]

Viininvalmistuksessa mitä tuossa tuli nyt vastaan, niin siinä käytetään ainakin mehiläisvahalla suojattuja lankkuja sen viininvalmistuksen yhteydessä varmaan että lankut eivät imisi itseensä niin viiniä ja nämä puulankuthan ovat viinin kanssa yhteydessä aika pitkään. Että ehkä siinä mehiläisvahassa on sitä jotakin. Mutta tosiaan liiallinen jousipuun kuivuuskin voi olla kohtalokasta, jousi varmaan kestää pitempään kosteana.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Tuomo]

Tuukka, oletko punninnut keppejä viime aikoina? Onko niiden paino muuttunut kesän ja kosteampien kelien myötä?

Olen itse käyttänyt pintakäsittelyaineena vain mehiläisvahaa, se tuntuu niin mukavalta aineelta! Olen hieronut jouseen mehiläisvahaa kunnolla, kuumentanut sen kuumailmapuhaltimella ja tehnyt kiillotuksen kuumana. Näin pinnasta tulee kauniin satiinipintainen. Pintakäsittely on myös helppo uusia - uutta vahaa, kuumennus ja kiillotus. Pintakäsittelyn paikkausta ei edes huomaa. Ei haise, vaan tuoksuu, nopea ja helppo tehdä, ei kuivumisaikaa, kaunis ja hyvä pinta.

[Tuukka Kumpulainen]

Enpä ole mitään järjestelmällistä punnitussessiota tehnyt ja lupailemani jatkokokeet pintakäsittelyaineillakin ovat jäässä erinäisistä syistä. Kouriintuntuva havainto oli kuitenkin viimeisimmän tuomijouseni painon heittely viimeistellessäni sitä alkukesästä. Sadeilman korkean sisäilmankosteuden (70+%) ja kuivien, tuulisten poutapäivien välinen painovaihtelu reilu 400-grammaisessa, pintakäsittelemättömässä jousessa oli kuusi grammaa. Tämä ei ehkä tunnu isolta vesimäärältä, kunnes hiffaa, että se on yli prosentti jousen painosta. Tämän verran vettä jousi imi itseensä vuorokauden kuluessa kosteassa olohuoneessa, ja sitten menetti pihalle aurinkoon muutamaksi tunniksi pantuna. Tämän perusteella käsittelemättömässä, pinnoiltaan vastatyöstetyssä jousessa vettä tulee ja menee helposti sen verran että sisäänajossa syntyvän setin määrä riippuu osaltaan edeltävän vuorokauden ilmankosteudesta.

Mehiläisvahaa hommasin minäkin vihdoin, en tosin ole ehtinyt sitä vielä jousiini hieroa. Tosi on, että mukavampaa pintakäsittelyainetta saa hakea. Jo lämpimän vahan tuoksusta tulee sopivan arkaainen jousentekotunnelma.

[Simo Hankaniemi]

Aikaisempien vuosien kokemukseni on ollut, että varsinkin jännejousen paunamäärät laskevat lisääntyvän kosteuden myötä loppukesällä 5-10 paunaa. Testasin viikko sitten tänä kesänä käyttämäni jännejousen lukemat ja yllätyin, kun mittari näytti 50 paunaa, täsmälleen saman verran kuin keskitalvella. Jousi on ollut melko paljon kuumassa autossa, mikä on tehokas kuivauskaappi ja lisäksi kesäkin on ollut harvinaisen kuiva ja kuuma. Täytyypä noudattaa tätä linjaa jatkossakin, eli hellepäivinä jousi autoon hikoilemaan liiat nesteet pois.

Kuralan kisojen yhteydessä säilytin pituusammuntajoustani autossa, jälleen lähellä hellelukemia, koko päivän, kunnes otin sen illalla ulos kilpailua varten. Jousta virittäessäni huomasin, että se tuntui selvästi jäykemmältä kuin samana aamuna samaa peliä virittäessäni. Hikkorijousi oli jonkin verran kuivunut noin 8 tunnin aikana.

[jousipata]

mielenkiintoisia testejä tuukka. ja tuomokin teki tässä myöhemmin kosteuskokeita jousilleen. siis mehiläisvaha tai pedonrasva olisivat primiaineista parhaita. itse käyttänyt myös pellavaöljyn, tervan ja mehiläisvahan sekoitusta. kaksi ensimmäistähän eivät olleet kosteussuojana kummoisia, mutta ainakin terva on yksi parhaita lahosuojia puulle. tervaa on käsivaralla annosteltuna n. 20%, pellavaöljyä n. 70% ja lämmitettyä mehiläisvahaa n. 10% vaihteluvälin ollessa 10-20% aineilla. tervasta ja mehiläivahasta tulee mahtava primitiivinen tuoksu ja pellavaöljykin tuoksuu hyvälle. näiden käsittelyn jälkeen annan jousipuun kuivua sisällä vähintään 2 viikkoa, mieluummin enemmän, että aineet imeytyvät ja ei pinta niin tahmaa.
_________________
tzoinnngggg...

[Martti Auer]

Terva ei käy oikein kosteussuojaksi, se itseasiassa imeyttää kosteutta puuhun. Miksi sitä käytettiin aikoinaan purjeveneissä johtuu siitä, että se oli hyvä lahoneste ja että se auttoi vettä imeytymään puuhun joka turvotti tätä ja piti purjeveneet tiiviimpinä, sillä oli oma käyttötarkoituksensa.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.