Jousi

[Tuukka Kumpulainen]

Jukka,

Olen tässä miettinyt mikä mahtaa olla näkemyksesi jousten stakkaamisesta? Tähän inspiroi esittelemäsi suorat katajajouset, joiden pituussuhteet ovat niin alhaisia, että niiden on käytännössä pakko stakata pahasti vedon lopulla (pituussuhteet 1,6 - 1,7). On laskettu, että suorakaarisen, tilleriltään ympyrän kehää vastaavien jousten jännekulma nousee 90 asteeseen jo pituussuhteella 2,08; käytännössä tilleriltään ellipsisien jousten on oltava tätäkin pidempiä. Jännekulman kasvaessa yli 90 asteen jousi stakkaa todella pahasti.

Voimakäyrien (Archery- the Technical side jne.) perusteella stakkaava jousi varastoi niukasti energiaa ja heittää siksi heikosti "paunaa kohti". Tämän luulisi olevan huono ominaisuus vaikka lopussa nopeasti kiristyvää vetoa ei pitäisikään vastenmielisen tuntuisena.

Muistelen sinun myös perustelleen chu-ko-nuiden rakenteita vivun mahdollistamalla voimakkaasti stakkaavan jousen virityksellä. Eikö chukossakin olisi stakkaamaton kaari parempi?

Karpowicz on kirjoittanut, kuinka stäkki voi olla hyödyksikin ammuttaessa äärimmäisen kevyitä nuolia, jolloin jänteen iskunopeus, pikemminkin kuin jousesta nuoleen siirtyvän energian määrä, ratkaisee heiton. Mutta miksi tehdä stakkaavia jousia normaalipainoisille nuolille?

[Simo Hankaniemi]

Eikö tämä stakkaaminen ole pelkkä illuusio, joka syntyy siitä, kun jänne alkaa puristaa sormia turhan tiukassa kulmassa? Puu sinänsä ei kai stakkaa. Se taipuu, kunnes taittuu. Tämän huomaa helposti, kun ottaa käsiinsä esim. sormen paksuisen puolimetrisen kepin ja alkaa taivuttaa sitä. Ennen katkeamispistettä ei ole mitään stakkausvaihetta.

[Juri]

Minä olen käsittänyt että kyse on siitä ilmiöstä jossa jänne kiristyy vedon lopussa aivan tolkuttomasti. Kun jänteen kulma lavan kärkeen nähden kasvaa riittävästi, niin vipuvarsiefekti lakkaa vaikuttamasta. Ääritapauksessa jousi olisi aivan uuna.
Se on kyllä totta ettei puu pahemmin varoita ennen katkeamistaan.
_________________
Kantapään kautta.

[Tuukka Kumpulainen]

Simo,

Puu ei tosiaankaan stakkaa, kyse ei ole siitä. Kyse on kaarten ja jänteen välisen kulman kasvusta, joka saa aikaan jousen vetovastuksen jyrkän kasvun liian lyhyen jousen vedon lopussa olipa jousi tehty mistä tahansa materiaalista - paunat kasvavat vauhdilla, mutta koska nousu on jyrkkää, ei energiaa varastoidu paljoakaan enempää: voimakäyrän alle jäävä pinta-ala ei juuri kasva. Vilkaisepa vaikka Bowyer's Bibleita muistin virkistykseksi.

Vaikka jousi ei stakkaisi pätkääkään, voi se silti puristaa sormia kasaan tiukassa kulmassa. Lyhyet, pitkävetoiset komposiitit ovat juuri tällaisia. Sakaroiden ja refleksin ansiosta stakkia ei tule, mutta sormet kyllä painuvat ruttuun, siispä peukalo-ote.

[Simo Hankaniemi]

Aivan. En ole koskaan käytännössä kokenut tätä stakkaus-ilmiötä, se on tuttu vain kirjallisuudesta. Puujousta ei minusta voi vetää niin pitkälle, että stakkausta tuntuisi, jousi katkeaa ennen sitä. Jännejousen kanssa stakkaus on teoriassa mahdollista, mutta käytännössä jännejousta ei kannata vetää niin pitkälle, jos haluaa ampua jousella säännöllisesti yli vuoden.

Jännejousta ei pitäisi vetää enempää kuin hiukan alle puolet jousen pituudesta. Stakkaus tullee varmastikin peliin, jos 122 cm jännejousen kanssa käyttää 71 cm nuolta ja vetää sen kärkeen asti, kuten jotkut amerikkalaiset tekevät.

[Jukka Koivusaari]

[Tuukka Kumpulainen]

[Simo Hankaniemi]

Pitänee paikkansa, että en luultavasti kiinnitä huomiota tähän stakkaukseen, kun on ammuskellut jousilla koko ikänsä. Toinen mystinen asia on tämä rekyyli, jota en myöskään noteeraa. Tasan 10 vuotta sitten eräs puujousikurko esitteli tuoretta osage-joustaan selittäen, että se on muuten hyvä, mutta päitä pitäisi vielä keventää rekyylin vähentämiseksi. Olin yllättynyt moisesta perfektionismista, kun päät näyttivät minusta aivan riittävän hoikilta.

Jotkut jouset eivät tunnu aivan mukavilta ampua, kun niitä kokeilee ensimmäistä kertaa. Mutta totun uuden jousen ominaispiirteisiin melko nopeasti ja muutaman sadan laukauksen jälkeen se tuntuu jo aivan hyvältä oli rekyyliä tai stakkausta miten paljon vaan.

Kun primitiivisiä jousia katselee museoissa niin huomaa helposti, ettei niissä yleensä ole kovin paljon uhrattu ajatusta ampumismukavuudelle. Ideana on pikemminkin, että mies mukautuu jouseen, eikä jousi mieheen. Muistan eräänkin cree-jousen Museum of Mankindista Lontoosta. Jousi oli noin 130 cm mittainen huonosti tilleröity, ylipaksu, oksainen kammotus. Aivan varmasti todella epämiellyttävä peli ampua. Mutta ehkä se juuri siksi onkin jäänyt hyvin mieleen. Ampujalle ei oltu tehty mitään myönnytyksiä, aivan raaka peli. Paunoja oli vaikka kuinka paljon, mutta heittokykyä tuskin yli 120 m. Mutta joku oli vaan silläkin elättänyt itseään. Ihmettelen kyllä, miten se cree mahtoi pärjätä taisteluissa.

Voimme toki tehdä joskus näitä voimakäyrämittauksia. Esim. se B-mallinen 135 cm vaahterajouseni ampuu aika mukavasti ollakseen 47-paunainen. Olen jättänyt siinä päätkin tarkoituksella "ylileveiksi" uhitellakseni nykyisille puujousidogmeille.

[Jukka Koivusaari]

[Tuukka Kumpulainen]

[Guest]

[Mika]

Vierasta pukkaa.

[santtu]

olen jostain (todennäöisesti tältä foorumilta) saanut sellaisen kuvan tästä stakkauksesta, että jos jännekulma on yli 90 astetta, niin jousi alkaisi joissain määrin stakkaamaan. tässä linkissä on jännejousi, joka on 54 tuumaa pitkä, ja tuo jätkä tilleröi sen 26 tuuman vetopituudelle. kun katsoo tota kuvaa jossa se on täydessä vedossa, niin jännekulmahan on reilusti yli 90 astetta?
onko sillä sitten minkälaista vaikutusta esim. pihlajajousen kestävyyteen, jos jännekulma on jo 90 astetta?
tässä linkki http://residents.bowhunting.net/sticknstring/sinew5.html

[Tuukka Kumpulainen]

Vähän paha sanoa tuon osagejousen stakkaamisesta. Tekijä sanoo että "real smooth" mutta se jos mikä on subjektiivista. Ehkä sama jousentekijä lentäisi selälleen hämmästyksestä kun saisi kaksimetrisen jousen vedettäväkseen ja kokisi mitä "smooth" todella tarkoittaa.

Jos jännejousessa on refleksiä reilummin (kuvista ei selviä), ei se pysty stakkaamaan yhtä pahasti kuin sen pituussuhde antaisi olettaa. Refleksijännejousissa tällainen alirakentaminen voi siis tuottaa tulosta: liikkuva massa on ainakin alhainen, ja kaarten päiden liikerata pitkä eli iskunopeus suuri, eikä jousen kestävyyskään ole vaakalaudalla jänneselän ansiosta.

Jännekulma ei sinänsä ratkaise pihlajajousen kestävyyttä, kaarta tarpeeksi ohentamalla voi jousta lyhentää tosi rankasti ilman että puu ylirasittuu (tai jättää ohentamatta ja antaa jousen ylirasittua löysäksi ritsaksi niinkuin jotkut tekevät). Tällaiset refleksittömät jouset vain heittävät surkeasti ja ovat hankalia ampua vedon lopun "jyrkkyyden" takia. Hyvä esimerkki on Bakerin tekemä 48-tuumainen, 28" vedolle tilleröity hikkorijousi joka kestää käyttöä mukisematta, mutta on ihan paska ase.

[jkekoni]

Ton stakin voisi objektiivisesti määritellä mittaamalla jäykkyyden 2cm välein ja piirtämällä ton paperille tai exceliin.

[santtu]

joo eli siis reflexiä on vissiin jotain 2-3 tuumaa