Jousi

[jousimies]

Ajatuksena siis tehdä jousi kahdesta eri puusta ja mahdollisimman erivärisistä. Mitkä kaksi toisistaan väriltään poikkeavaa puuta ovat hyviä yhdistää joko perry reflex tyyppiseksi jouseksi tai vain normaaliksi kahden puun yhdistelmäjouseksi??? Entä kumpi kummallekkin puolelle. Mahdollisuudet ovat kuitenkin helposti saatavissa olevista puulajeissa. Esim. vaahtera,saarni,tammi,jalava yms. Vatsapuolelle tietojeni mukaan puristuskestävää ja selkään venymistä kestävä??? Hyvistä neuvoista ja tiedoista olis nyt apua!

[Guest]

[Matti]

Selkään hikkoria, jalavaa tai vaahteraa.

Mahapuolelle esim jatobaa, wengeä, omenaa tai jotain muuta raskasta tiukkaa puuta.

Oma punatammi/vaahtera-yhdistelmä toimi aika kivasti elbinä, kunnes 10 000 laakin jälkeen alkoi ottaa settiä ja laiskistui selvästi. Ehkä sen aika oli kypsä.

[Juri]

Selailemalla näitä sivuja löytyy tietoa.
Esim. http://www.utbl.net/perinnejousi/viewtopic.php?t=43

Saarni on helposti saatavista puista erivärisin. Minulla on vähän luottamuspulaa vaahteran vetolujuuden suhteen.
_________________
Kantapään kautta.

[Tuukka Kumpulainen]

Juri,

Tunnen hyvin epäilyksen tunteen joka hiipii mieleen kun jousi plosahtaa ilman hyvää syytä. Olen kuitenkin tehnyt kotimaisesta vaahterasta noin tusinan jousta vuoden 1993 jälkeen eikä yksikään niistä ole pettänyt. Kaikki tekijät huomioon ottaen (saatavuus ja työstettävyys suorituskyvyn ohella) pitäisin vaahteraa yhtenä parhaista jousipuista. Kattavassa jousipuuartikkelissaan Tim Baker listasi vaahteran neljänneksi kaikista (euroamerikkalaisista) jousipuista kun kriteerinä oli poikkisyisen selän kestävyys.

Mainitsisin vielä, että vaahtera on hajaputkiloinen puu, eli siinä ei ole kevät-/kesäpuuvaihtelua kuten vaikkapa saarnessa tai jalavassa, vain ohut tummahko juova lustojen rajalla. Vaahteran luston leveydestä ei voi päätellä puuaineksen lujuutta. Joka tapauksessa tyypillisessä flättiksessä selän pinta vain noin millin syvyydeltä tekee puolet kaikesta vetotyöstä, jolloin hyvinkin ohut lusto on vetoturvallinen, mikäli selän pinta on virheetön.

Jatobaa pidetään elastisena puuna, sen perusteella sitä hommasinkin noin vuosi takaperin. Olemme tehneet nyt läjän jatobajousia, ja jokainen niistä (selkeästi ylirakennetut poislukien) on ryppyillyt vatsastaan, jotkut todella pahasti. Tämän perusteella jatoba ei ole kovinkaan puristuselastista suureen tiheyteensä nähden.

[Juri]

Hajaputkiloisuuksista en ole tiennyt vielä mitään. Kyllä minä uskon jos sinä sanot niin.
Toisaalta sain toissavuonna toukokuussa staavin juuri kaadetusta vaahterasta. Liimasin päät oitis paikalla ja irroitin kuoren. Kuoren alla oli ohut kerros valkoista nöftää, vähän kuin märkää vessapaperia. Nöftä lähti lastunpalalla rapsuttelemalla helposti pois. Oletin heti sen olevan varhaista kevätkasvua, enkä ole muina vuodenaikoina kaadetuissa vaahteroissa sellaista havainnut. Ehkä se sitten olikin jotain muuta.
Raaputellessani kerran vioittunutta selkää huomasin että mainitsemasi tumma juova lustojen rajalla oli vaaleaa puuta huomattavasti kovempaa. Vaaleassa osuudessa en havainnut mitään kovuuden vaihtelua.
Mitä jos se tumma juova murtuu vedossa herkemmin?
Suurennuslasilla tutkiessa löytyy jämäpalan pinnasta tummia juovia noin puolen millin välein. Laihoja vuosia, kurjia kesiä?
Olenko sairastunut lustofobiaan?
_________________
Kantapään kautta.

[Tuukka Kumpulainen]

Steivin pinnasta raaputtelemasi "vessapaperi" oli vaahteran nilaa. Monilla puilla nila on niin puun näköistä, että sitä erehtyy helposti luulemaan puuksi. Tämä on johtanut jopa jousten rikkoutumiseen, kun vetorasituksen kantajana kaaressa on ollut kuiva vessapaperi lujan puun sijaan. Vuodenajasta riippuen nilan paksuus ja irtoavuus vaihtelee, se on kasvukauden alussa toukokuussa turpeimmillaan. Toisinaan se irtoaa kuoren mukana jälkiä jättämättä, joskus, etenkin keskitalvella sitä ei meinaa saada irti puukkoa vähemmällä (itse käytän tässä kovasta puusta tehtyä "veistä", joka irrottaa tiukankin nilan jättämättä jälkeä puun pintaan).

Olen tehnyt vaahterajousia ainoastaan pintapuusta. En ole myöskään kuullut mitään havaintoja tumman lustorajan eroavuudesta muuhun puuhun verrattuna. Mistä sen tietää? Havaintosi on mielenkiintoinen.

Jos vaahterasteivisi pinnassa on lustoja puolen millin välein, on se kasvanut todella hitaasti viimeiset vuotensa. Kasvun hidastuminen on sinänsä tavallista monilla puilla niiden ikääntyessä. Esim. vanhojen jalavarunkojen kuoren alainen puu on niin tiheälustoista, että työstän niistä aina esille sisemmän, paksumman luston jousen seläksi. Isoimmat jousivaahterani ovat olleet vain noin 15 cm halkaisijaltaan ja niiden uloimmatkin lustot ovat olleet normaalin vahvuisia, 2 - 5 mm.

[Juri]

Paljon kiitoksia tiedoista Tuukka.
Tämä kyseinen pölli oli noin 40 senttiä halkaisijaltaan, eli senioriluokkaa.
Se oli kaadettu helmikuussa. Kuoren alla oli erittäin tiukka kalvo joka ei miltään ominaisuuksiltaan muistuttanut vessapaperia, sen tunnistin kyllä nilaksi. Sain sen ähellettyä irti muovikanisterin kyljestä tekemälläni veitsellä. Alla olevaa tuoretta pehmeää pintaa joutui kyllä varomaan. Myöhemmin tietysti huomasin että se on helpompi irroittaa kuivana.

Luulenpa että ehkä rohkenen vielä tehdä siitä 68 tuumaisen, 40 mm leveän stakan ilman raakavuotavahvistuksia, jos "vain" rapsuttelen selästä paksumman luston esiin. Kun sinullakin kerta on 32 mm leveänä selkä kestänyt paremmin kuin vatsa. Jos tämäkin pettää, on vielä ainekset yhteen jäljellä.
Tämä myös asettaa aikaisemmat pohdintani vaahteran turvallisista mitoista varsin kyseenalaisiksi.
_________________
Kantapään kautta.