Jousi

[Tuukka Kumpulainen]

Tuosta pituusjousten kestämisestä: olen itsekin ylläpitänyt myyttiä nipin napin yhden laakin kestävistä huippupituusjousista, mutta nyt kun olen kahlannut läpi 1930 - 1940-luvun alkuperäislähteitä niin joudun toteamaan, että kyse on vähintään puoliksi nykyisten pituusampujien masinoimasta panettelusta. Onhan se kova pala, että isoisä ampui 400 metriä rikki, kun omat nuolet ei monen vuoden nakertamisen jälkeenkään lennä kuin 300 ja risat.

1930-luvulla Jenkeissä oli sellainen pöhinä puujousipuolella ettei ole ennen eikä jälkeen nähty. Hickman julkaisi ensimmäisen tieteellisen artikkelinsa puujousen ja nuolen toiminnasta kronografitesteihin perustuen vuonna 1929, ja lisää herkkua kollegoineen pitkin 30-lukua. Amerikassa oli lauma intohimoisia jousihemmoja, jotka ottivat onkeensa ja alkoivat eksperimentoida urakalla, tehtiin isolla kädellä todella monenlaisia puujousia.

1940-luvulle tultaessa USA:ssa oli puolenkymmentä jousimiestä, jotka olivat ampuneet yli 400 metriä puujousella. Näistä kovin oli tuolloin jo vanha ukko Homer Prouty, joka myös teki jouset monille kilpakavereilleen. Proutyn jousissa ei ollut kestävyyden puutetta, vaan pituusampujilla oli suosikkijousensa joita käytettiin kisasta toiseen. Prouty ampui vuonna 1933 maailmanennätyksen 447 metriä 76-paunaisella marjakuusirekurvilla, hallittuaan kisoja jo monta vuotta. Samassa kisassa Prouty ampui 46-paunaisella marjakuusirekurvilla 314 metriä, mikä olisi edelleen 50-paunaisten luokan maailmanennätys.

Reilu 10 vuotta myöhemmin Harry Drake nakkasi aivan 500 metrin huulille puujousella - jälleen marjakuusirekurvi. Ennätys ammuttiin todennäköisesti flipper-laukaisulaitteella (nahkalenkki), mikä syö hieman hohtoa.

Aika mielenkiintoista on se, että kaikki tuolloin käsijousella ammutut hyperlaukaukset ammuttiin suhteellisen pitkillä marjakuusirekurveilla. Nykyisessä primitiivipituusammunnassa ei olla ikään kuin päästy näin pitkälle, osin sen takia, että Baker on julistanut, että puurekurveilla ei saa mitään heittoetua jäykkä- ja ohutkärkiseen suorakaariseen nähden, ja Perry on todennut, että kevytkaarinen suora jousi hakkaa raskaskaarisen rekurvin. No, ei ole myöskään nähty läheskään yhtä pitkiä laakeja kuin 1930-luvulla. Pitäisikö tehdä todella kevytpäisiä rekurveja, kuten paappa-vainaa?

Nuolistahan se homma oli ennen vanhaankin kiinni. Muinaiset mestarismiehet kuvailevat, miten helvetinmoisella huolella tehdyn 15 pituusnuolen joukossa on yksi todellinen pituusnuoli, joka ampuu tasaisesti pidemmälle kuin muut, mutta todennäköisesti vain yhdestä jousesta. Sulituksen uusimisen jälkeen entinen ennätysnuoli saattoi lentää 50 metriä lyhyemmälle. Eräs jamppa kertoi omistavansa ja testanneensa noin 100 pituusnuolta pyrkiessään ja päästessään 400 jaardin kerhoon. Kuukausia pelkkää nuolten tuunausta, mutta maistui varmasti makealta.

1930-luvun ennätysnuolet olivat järjestään lawsoninsypressiä ja douglaskuusta eli tavallisia, kevyitä taulunuolimatskuja. Näistä valkattiin jäykimmät ja parhaimmat varret, barreloitiin 150 - 280 greiniin ja annettiin lentää, jäykistä jousista.

Ampumatekniikassa mestarismiehillä oli ranteentaivutuskikkoja, joilla nuoli kantoi 20 metriä pidemmälle samoin tein.

Me ollaan vaan tehty liian vähän liian huonoja jousia ja nuolia ja ammuttu niillä liian vähän.

[Tuomo]

Tuukka - mihin lähteisiin viittat? Ye Sylvan Archer -lehtiin?

[Tuukka Kumpulainen]

Sylvaneihin, joo, ja sitten on nämä ammoin käydyt keskustelut Charles Grayson-vainaan kanssa, ja nykyisten aktiivipituusampujien spekulatiiviset panettelut .

Leikkurinuolikin hiipii vaivihkaa pituusnuolipuolelle kun se on tarpeeksi kevyt, kuten Simon 290-greininen leikkuri. Omat pituusnuoleni painavat saman verran, koska kevyempi nuoli ei ole minulla koskaan lentänyt näitä pidemmälle vaikka lujempaa lähteekin. Tämän takia missään pituus- tai nopeustesteissä ei katsota vain nuolen tyyppiä vaan myös sen mittoja.

Muuten on sama kuin huutelisi työntäneensä kuulaa 22 metriä, mutta kuula saattoi olla naisten kuula tai sitten ei.

[T. Manner]

Voisipa jopa leikkiä ajatuksella osittain leikkurikärkensä varassa liitelevästä nuolesta. Voisi olla paras tehdä kärki tällöin esim. alumiinista.
_________________
"Aina ei voi voittaa, toisinaan ei pääse edes tasoihin ja joskus häviäminenkin on mahdotonta."

[J Menna]

tuukka:

[Simo Hankaniemi]

Hiukan askarruttaa tuo laukaisulaitteen käyttö, eli miten yleisesti sitä käytettiin. Ovatko kaikki oli 400 m laukaukset 1930-luvulla ammuttu siten? Silloin kyseessä on hieman eri urheilulaji kuin paljaalla sormella laukaisu. Tietysti voisi vertailun vuoksi kokeilla myös nykyaikaisia laukaisulaitteita primivehkeiden kanssa jotta näkisi, mikä vaikutus sillä on tuloksiin.

En koe asiaa niin, että me olisimme tehneet "liian huonoja jousia ja nuolia". Ainakaan minulle ei ole koskaan ollut tavoitteena ampua vain mahdollisimman pitkälle keinolla millä hyvänsä. Teen jousen yleiskäyttöön, en pituusammuntaa varten. Pituusammuntanuoleni ovat kyllä olemassa vain pituusammuntaa varten, mutta koen tärkeimmäksi sen, miten pitkälle lentää leikkuri, joka on tehty metsästystarkoituksiin. Tämähän on yksi omanlaisensa pituusammunnan alalaji.

Tuo viimeisimmässä kokeilussakin ampumani leikkuri on tehty jo 1995 ja ihan vain metsästysnuoleksi, se ei ole "pituusammuntaleikkuri". Nykyisin en kylläkään tee noin kevyitä leikkureita, haluan kärkien olevan paksumpaa terästä ja oleellisesti raskaampia.

[Tuukka Kumpulainen]

1930-luvun puoliväliä edeltävissä valokuvissa Prouty, Cathey ja kumppanit ampuvat pituutta ihan klassisella jänneotteella, eli mitään selitystä ei sieltä tule. Flipperi keksittiin 1930-luvun jälkipuoliskolla, 1938 on ensimmäinen löytämäni maininta laukaisuavun käytöstä. Tuosta aina 1970-luvulle kaikki ennätykset ammuttiin flipperillä. Näitähän ei ole koskaan sittemmin rikottu.

Lisää vettä myllyyn: 1930-luvun jousenjänteet olivat tietenkin ihan suutarinpellavaa, esimerkiksi Catheyn vajaa 100-paunaisessa suosikkijousessa 45 säiettä huolella vahattua kasvikuitua. Meillä pitäisi olla paremmat jänteet.

Pituusammuntahommista tutuilla Utahin suolatasangoilla on toisenlainen ilma kuin jossain alavassa Suomessa, tosi. Mutta ei: 1930-luvulla ei vielä ammuttu suola-aavikolla, vaan esimerkiksi Washingtonissa, missä on keskimäärin reippaasti Suomea kosteampaa.

Jos jossain näkyy vanha pituusammuntatulos ilman tarkempaa tietoa, on otettava huomioon se, että 1930 - 1970-luvuilla ammuttiin paljon ennätyksiä jalkajousilla. Siis foot bow - ei varsijousi vaan jalkajousi, joka oli jalkoihin lenkeillä kiinnitetty jousi. Näitä käytettiin vapaassa Free Style-luokassa, ja ennätykset olivat kovempia kuin käsijousella, sillä jalkajousissa saattoi olla 180 - 250 paunaa jäykkyyttä. Mutta edellä siteeratut Proutyn tulokset on ammuttu ihan käsijousella, puuta, pellavaa ja sormia käyttäen.

Ennen 1940-lukua pituuskisoissa nuolen kantama mitattiin ampumapaikalta suoraan nuoleen, kuten tehdään nykyisin Knuutinpoikien kisoissa mutta ei FITAn eikä NAAn pituuskisoissa. Tästä tulee ihan todellista eroa, kun isoisä ja meikäläiset mittaa hypotenuusan ja kaikki muut kateetin.

[Simo Hankaniemi]

Tässähän on yhtä ja toista asiaa, mitä en ole tiennyt. Voisi olla hyvä, jos kirjoittaisit Tuukka jossain vaiheessa artikkelin tuosta 1900-luvun alkukymmenten pituusammunnasta. Siitä ei ole paljonkaan tekstiä uudemman ajan jousikirjallisuudessa. Jutulla voisi olla kaupallistakin merkitystä sopivissa lehdissä ja lopuksi sen voisi liittää tämän sivuston artikkeleihin. Miltä kuulostaa?