Jousi

[Tuukka Kumpulainen]

In testing the function of these bows and their ability to shoot, a bamboo flight arrow made by Ishi was used as the standard. It was thirty inches long, weighed three hundred and ten grains, and had very low cropped feathers. It carried universally better than all other arrows tested, and flew twenty per cent farther than the best English flight arrows.
Weight Distance Shot

Alaskan....................... 80 pounds 180 yards
Apache........................ 28 " 120 "
Blackfoot..................... 45 " 145 "
Cheyenne...................... 65 " 156 "
Cree.......................... 38 " 150 "
Esquimaux..................... 80 " 200 "
Hupa.......................... 40 " 148 "
Luiseno....................... 48 " 125 "
Navajo........................ 45 " 150 "
Mojave........................ 40 " 110 "
Osage......................... 40 " 92 "
Sioux......................... 45 " 165 "
Tomawata...................... 40 " 148 "
Yurok......................... 30 " 140 "
Yukon......................... 60 " 125 "
Yaki.......................... 70 " 210 "
Yana.......................... 48 " 205 "

The list of foreign bows is as follows:

Weight Distance Shot

Paraguay...................... 60 pounds 170 yards
Polynesian.................... 49 " 172 "
Nigrito....................... 56 " 176 "
Andaman Islands................45 " 142 "
Japanese.......................48 " 175 "
Africa.........................54 " 107 "
Tartar.........................98 " 175 "
South American.................50 " 98 "
Igorrote.......................26 " 100 "
Solomon Islands................56 " 148 "
English target bow (imported)..48 " 220 "
English yew flight bow.........65 " 300 "
Old English hunting bow........75 " 250 "

Yllä siteerattu Saxton Popen alkuperäisjousille 1920-luvulla tekemä pituusammuntatesti kiertää edelleen netissä ja sitä siteerataan milloin missäkin. Popen testi sisältää ikävä kyllä pahoja virheitä.

Pope piti pituusammuntaa parhaana mahdollisena jousen laadun mittarina. Metsästysjousta ei ole kuitenkaan tarkoitettu pituusammuntaan; metsästäjä-keräilijälle on aivan yhdentekevää, lentääkö hänen taivaalle ampumansa nuoli 150 vai 170 jaardia. Tärkeää sen sijaan on, että nuoli osuu saaliiseen 2-20 metrin etäisyydeltä ja aiheuttaa eläimelle tappavan vamman. Popen käyttämät pituusammuntanuolet olisivat näin arvioituina käyttökelvottomia, miehen arvostelemat ?karkeat? alkuasukasnuolet erittäin päteviä ammuksia, monen testissä huonosti pärjänneen jousen nuoli tehokkaimmasta päästä.

Testissä käytettiin kahta kevyttä, ohutta ja pienisulkaista pituusammuntanuolta. Jousi ja nuoli ovat kuitenkin erottamaton yhdistelmä. Aseen todellinen suorituskyky saadaan selville vain ampumalla siitä sille tehtyjä nuolia - universaalia ?parasta? nuolta ei ole olemassakaan. 28-paunaisen, metrin mittaisen apassijousen, 80-paunaisen, puolitoistametrisen eskimojousen ja 60-paunaisen, kaksimetrisen paragualaisjousen nuolivaatimukset ovat aivan erilaiset.

Koska Pope testasi kymmeniä hyvin erityyppisiä ja-vahvuisia jousia vain kahdella saman tyyppisellä nuolella, on suurimmalla osalla jousista vääjäämättä ammuttu niihin huonosti sopivaa nuolta. Tällainen testi paljastaa lähinnä, mikä jousista sopii käytetyille nuolille parhaiten. Ei ole yllätys, että nuolet tehneen Ishin oma jousi oli pituustuloksellaan aivan intiaanijousten kärkipäässä.

Osa Popen testaamista jousista oli hänen itsensäkin mukaan hyvin vanhoja, mahdollisesti vuosikymmeniä väärin säilytettyjä antiikkiaseita, joiden suorituskyky on paljon heikompi kuin uusien jousten. Jäykkä tataarijousi, jonka lyhyttä kantamaa Pope ihmetteli, oli pelkkään voimaharjoitteluun valmistettu ase jota ei ollut lainkaan tarkoitettu ammuttavaksi.

[Simo Hankaniemi]

Kumpulainen on täysin oikeassa tuossa Popen testin kritiikissään. Siihen voisi lisätä, että monet Popen listan jouset ovat lähinnä nuorten poikien kanijousia. Tuntuu koomiselta, että esim. listassa mainittua 28-paunaista apache-jousta on joissakin jousijutuissa käytetty esimerkkinä "tyypillisestä apache-jousesta".

[Tuukka Kumpulainen]

Noista Popen jousten jäykkyyksistä en ole samaa mieltä Simon kanssa. 28-paunainen lyhytjousi on toki kevyt pienriistapeli (onko apassijousista muita esimerkkejä?), mutta 35-40-paunainen uskoakseni hyvin lähellä monien kansojen metsästysjousten keskiarvoa.

Muistelen tässä vaikkapa viime vuosina näkemiäni pätkiä Papua-Uusi-Guinean ja Amazonasin jousiammunnasta. Vetotapojen ja ammunnan "ulkonäön" valossa näitten metsästäjien jouset osuvat 30 ja 40 paunan väliin. Tällä potkulla ruokitaan perhe ja kaadetaan tarvittaessa isompikin nisäkäs.

Ishin suosikkimetsästysjousi oli 40-paunainen. Museojousista on paha sanoa, kun niiden todellista vetopituutta ei voi tietää. Popen testissä kaikkia jousia jännitettiin niin pitkälle kuin mahdollista, kaksi jousta katkesikin. Oliko vaikkapa eskimojousen todellinen käyttöjäykkyys lähelläkään 80 paunaa vai kestikö se vain törkeän ylivedon jänneselkänsä ansiosta?

Metsästäjä tekee jousen, joka täyttää tehovaatimukset eikä sen enempää. 40-paunainen jousi on joka suhteessa helpompi ase kuin 60-paunainen, alkaen materiaalivaatimuksista ja työn vaativuudesta, kun jousi tehdään vähillä käsityökaluilla maasto-oloissa niistä puista ja jänneaineksista mitä tarjolla on. Tämän opin jo lapsena kun "tehokkaan" jousen jänne katkeili jatkuvasti mutta kevyen suosikkijousen jänne kesti ja kesti.

Lyhyille jousille ominaista, koukkukätistä, kasvojen eteen ankkuroitavaa, käsille vedon jättävää ampumatyyliä käytettäessä kevyen ja vähän jäykemmän jousen ero on siinä, että edellisellä ampuu tuntikausia maastossa käyskennellen tarkkuuden heikkenemättä, jälkimmäisellä ei. Metsästäjä-keräilijällä ei ole hyvää syytä tehdä jousta joka olisi yhtään vähemmän kätevä toisin kuin soturilla jonka täytyy tappaa vihollinen ennenkuin saa nuolen omaan kylkeensä eli pysyä tiukasti asevarustelun tahdissa. Aika monelta P-Amerikan porukalta on kerätty tietoja erillisistä sota- ja metsästysjousista, jälkimmäiset poikkeuksetta kevyempää kalustoa.

Kun kokeilin Amerikan intiaanien pääasiassa käyttämiä nipistysotevariaatioita jousen jännittämiseen, huomasin, että 30 paunan tuolla puolen jänteen pitely vaikeutuu huomattavasti kun taas käyttökelpoisuuden raja tuli vastaan neljänkymmenen paunan hujakoilla. Pope oli samaa mieltä. Jim Hamm kertoo kuinka hänen tarkkailemansa lakota-miehet ampuivat nuoliaan hyvin lyhyillä vedoilla - tietyssä pisteessä jänne yksinkertaisesti repesi nipistysotteesta lähettäen nuolen "automaattisesti" matkaan. Onko joku foorumilaisista ampunut tuloksekkaasti nipistysotteella yli 40-paunaisella jousella?

Kuka tahansa terve mies voi treenata itsensä tarkaksi ampujaksi 60- tai 70-paunaisella jousella mutta sama mies on voimiensa puolesta välittömästi tarkka ampuja 35-paunaisella. Eiköhän metsästäjä-keräilijälle parempi henkivakuutus ole jousista se, jolla voi vaikkapa kolme viikkoa kodassa kökittyään ja nälän heikentämänä ampua kylmiltään täydellä teholla ja tarkkuudella.

En ole vielä nähnyt 60-paunaisella ampuvaa valkonaamaa joka ei osoittaisi tuskaisia tuntemuksia jousta tauon jälkeen ensimmäisiä kertoja vedellessään. Ja tarkimmat kaverit ampuvat nipin napin nelikymppisillä, mutta eivät sitä mainosta, kun paunat ovat niin kovassa kurssissa.

Mielestäni 40 paunaa on varhaiskantaisen metsästysjousen realistinen tyyppijäykkyys. Aina on ollut yksilöitä jotka ovat käytelleet reilusti jäykempiä jäkkäröitä, mutta pienessä vähemmistössä olivat, luulen. Voisin veikata että museoiden kokoelmiinkin päätyy keskimääräistä enemmän tavalla tai toisella poikkeuksellisia artefakteja, kuten vaikkapa erityisen paksukaarisia ja jäykkiä jousia.

Aina välillä kuulee arveluja siitä kuinka intiaanien "oikeat" jouset olivat vähintään 60-paunaisia, vaikka puolta kevyempiä tuntuu löytyvän paljon helpommin. Olisi kiva kuulla perusteluja.

[Simo Hankaniemi]

[Santtu Risku]

samoilla kannoilla olen simon kanssa, sillä vaikka modernissa ympäristössä asunkin ja syön terveesti, niin 66 paunaa menee kuukauden ampumisenkin jälkeen aivan kevyesti. ei tarvitse ähistä eikä irvistellä.
lisäksi esim intiaaneilla on ollut noin "viissataa" kertaa parempi peruskunto kuin meillä.
otetaan nyt vaikka esimerkiksi koe joka apache poikien tuli suoritta 12 vuoden iässä: kun poika täytti 12 hänän tuli ottaa suunsa täyteen vettä ja juosta noin 7-10 km lenkki maastossa siten, että aikuinen soturi valvoi kokoajan. kun hän palasi leiriin oli hänen sylkäistävä tämä sama vesi pois suustaan. sitä ei siis saanut niellä eikä sylkeä. tässä tapauksessa hengityskin pelkästään nenän kautta. jos epäonnistui, niin samantien uudelleen.
aikuinen apache souri pystyi kulkemaan päivässä jopa 11 peninkulmaa (noin 110km). ja ottaen huomioon karun seudun jolla he asuivat sanoisin että kunto on melkoisen hyvä.
sitten on tietysti nämä andien sanan saattajat jotka vetelivät 120 km matkoja päivässä. korkeassa vuoristoilmassa ja hankalassa maastossa.
että ihan jo näillä perusteilla, vaikka ne nyt eivät oikein jousiin liitykkään sanoisin soturin jousen olevan 60 paunaa min. kun puhutaan tosimeinigistä. lähteet: sodankäynti kautta aikojen.
_________________
"When injustice becomes law, rebellion becomes duty." - Thomas Jefferson

[Simo Hankaniemi]

Popen testeihin vielä palatakseni, niin hän ylijännitti lyhyitä jousia, joten saadut paunamäärät ovat alkuperäisiä suurempia, vaikka olivat pieniä edelleenkin. Esimerkiksi 44-tuumaista navajo-jousta Pope vedätytti peräti 26 tuumaa. Minun uskontoni mukaan tuon mittaisen jännepuujousen vetopituus on 21 tuumaa. Pope vedätytti siis 5" extraa! Ihme, että jousi edes kesti. Eikä se olisi kestänytkään jatkuvasti tuollaista ylijännittämistä. Kun ylijännittäminen otetaan huomioon voidaan todeta, että Popen testeissä olevat lyhyet jouset olivat lähinnä 20-30 -paunaisia, eli siis tyypillisiä pikkupoikajousia. Yhdeksänvuotiaan poikani jousi on 22 paunaa, millä hän on ampunut reilun vuoden.

[Tuukka Kumpulainen]

Lueskelin tässä juuri Teksasista saapunutta Allelyn ja Hammin Encyclopedia of Native American Bows, Arrows & Quivers Vol 2: Plains and Southwest -kirjaa.

Kirjan yksipuiset tasankojouset ovat paitsi lyhyitä, myös hyvin kapeita. Pohjoisilla tasangoilla käytettiin jousipuuna yleisesti mm. virginiantuomea ja saarnea. Keskitiheitä, keskilujia puulajeja jotka eivät kestä jäykkiä, normaalimittaisia vetoja kapeakaarisina. Tämä viittaa mielestäni vahvasti siihen, että tasankojousten jäykkyydet olivat useimmiten melko alhaisia. Eteläisten tasankojen intiaanit suosivat vahvaa ja elastista värimulperia, mutta nämä jouset ovat vielä kapeampia kuin "valkopuujouset" (tyypillisesti vain 22 - 25mm!) ja koettelevat siten yhtä lailla puun sietokykyä jo keskiverroilla jäykkyyksillä.

Simo on puhunut museoissa näkemistään järeistä tasankojousista. Ovatko nämä jouset myös leveämpiä kuin 22-32 mm leveät jouset em. teoksessa? Pelkkä paksuus ei riitä jos jousen haluaa myös kestävän kovat paunansa. Haluaisinpa nähdä ~tuumaisen tuomijousen joka sietää edes 2,35-pituussuhteella 60- tai 70-paunaisen vedon. Saarnenkin puristuselastisuus loppuisi näillä mitoilla lyhyeen, kun taas 40 paunan jäykkyys toimisi hyvin. Vedon lyhentäminen mahdollistaa myös kovat paunat, mutta heitto ei niillä lisäänny.

[Simo Hankaniemi]

Hammin ja Allelyn kirjan useimmista jousista ei mainita, milloin ne on tehty ja mitä tarkoitusta varten. Vain yksi setti on antropologisessa mielessä kiinnostava, jos siis puhutaan tasankojen sota- ja metsästysjousista. Sivuilla 178 ja 179 on esitelty kiowa-setti, joka kerättiin taistelukentältä Point Creekissä Texasissa 7.3.1868. Mutta tässäkin ongelmana on tietää, kantoiko jousta 11-vuotias poika vai 40-vuotias mies. Jo tuon ikäiset pojat olivat usein ensimmäisellä sotaretkellään.

Setin jousi on osagea, pituus (nokista nokkiin?) 122 cm (48"), leveys keskellä 15/16" ja päissä puoli tuumaa. Paksuutta ei mainita. Itse en osaa näiden tietojen perusteella sanoa mitään jousen jäykkyydestä. Se riippuu täysin jousen paksuudesta, jota ei siis ole mainittu. Piirroskuvasta ei tiedä, miten hyvin se seuraa alkuperäistä esinettä. Jos tuosta kuvasta nyt jotain olisi pakko sanoa, niin väittäisin jousen olevan 40-60 paunaa 53 cm vedolla. Minulla oli aikoinaan täsmälleen saman pituinen marjakuusijousi, joka ei ainakaan näyttänyt tuhdimmalta, ja sen jäykkyys oli 55 paunaa.

Jäykän näköisiä tasankojousia näkee menemällä melkein mihin tahansa eurooppalaiseen museoon, missä niitä on. British Museumissa on esimerkiksi yksi cree-puujousi, joka näyttää aivan järkyttävältä halolta, pituus jotain 130-135 cm.

Aika monien tasankojousten ympärysmitta kädensijan vieressä on 8-9 cm. Minulla on vanha jännejouseni, jonka vastaava mitta on 8 cm ja jousen koko pituus 120 cm. Jousi on hikkoria, kuten noin 40% tasankojousista. Jänteitä on melko vähän, minkä vuoksi jousi on hieman myötäkäyrä, painvastoin kuin useimmat alkuperäiset jouset. Tämän jouseni jäykkyys on keskitalvella 75 paunaa ja loppukesällä noin 63 paunaa.

Tasamaalla sotiessa ei tee mitään aivan kevyellä jousella. Se voidaan helposti todeta nykyisinkin käyttämällä leikkurinuolten sijasta tussunuolia. Annetaan yhdelle puolueelle 30-40 -paunaiset jouset ja toisille 60-70 -paunaiset. Jos kummmankin puolen edustajat ovat ampujina suunnilleen samaa tasoa, niin 30-paunaisten joukkueella ei ole mitään jakoa. Voin koska tahansa antaa tästä näytteen, jos joku suostuu vastustajaksi alle 40-paunaisen jousen kanssa.

[Tuukka Kumpulainen]

[Simo Hankaniemi]

Hikkorijouseni leveys on kädensijan yhdellä puolella 28 mm ja toisella puolella 29 mm. Tämä on jousen levein kohta, siitä se kapenee tasaisesti kumpaakin päätä kohti. Paksuus vastaavissa kohdissa on 20 mm. Tässä jousessa on siis vähän jänteitä, mutta kyllä tällainen jousi voisi ilman niitäkin olla helposti 50-60 paunaa. Olen tehnyt runsaasti keppijousia, lyhyempiäkin kuin tämä, eikä niistä ole vaikea saada 40-50 -paunaisia, vaikka nimenomaan pyrkii tekemään melko keveän jousen.

Mutta edelleenkään emme tiedä, kuka kiowa-jousta käytti ja missä tarkoituksessa. Toki tasangoilla oli paljon hyvinkin kevyitä jousia, kun kaikki niiitä käyttivät. Itse en lähtisi ampumaan biisonia edes metrin etäisyydeltä alle 50-paunaisella jousella. Ja taistelussa se saisi mielellään olla ainakin 60-paunainen, kuten kiinalaisetkin olivat asian aikoinaan kalkuloineet.

Tietysti voisi tehdä kokoelman lyhyitä eri vahvuisia puujousia alkuperäisten mallien mukaan ja testata, miten hyvin ne ampuvat nuolta esim. tuoreeseen lehmän raatoon. Jos nuoli menee sisään 30 cm parin metrin matkalta ammuttuna, niin silloin setti kelpaisi biisoninajoon ratsailta.

[Santtu Risku]

saa olla leikkuri huonossa kunnossa jos ei mene 30 cm syvälle. tradgangilla porukka pamauttelee 50 paunaisilla jousilla ja kunnossa olevilla laikkureilla hirvien lapaluista läpi ja kaatavat elukat. kyllä se piisaisi kun kyse on enemmänkin nuolesta kun ollaan vetoluokissa 50#.
_________________
"When injustice becomes law, rebellion becomes duty." - Thomas Jefferson

[Juri]

Tässä intiaanikulttuuriharrastaja Tsetso Georgiev Bulgariasta näyttää viiden sormen nipistysotteen.
Jousi ja nuolikin vaikuttavat oikein autenttisilta, paunoja en huomannut kysyä.
_________________
Kantapään kautta.

[Matti]

Tsetson pyssyssä oli noin 50 paunaa. Kokeilin sitä kun hän innostui selittämään minulle inkkarityyliänsä mitä oli todella vaikeaa matkia.

[Simo Hankaniemi]

Nipistysote tuntuu oudolta, jos on tottunut klassiseen kolmen sormen systeemiin. Ammuin lapsena yksinkertaisella nipistysotteella, niin kuin kaikki muutkin itseoppineet, mutta 10-vuotiaana omaksuin klassisen tyylin Setonin kirjasta. Onhan sekin "intiaaniote", sillä mm. apachet, eräät hidatsat, creet ja assiniboinet käyttivät sitä. Samoin eskimot. Tuota useimpien maailman alkuperäiskansojen käyttämää vahvistettua nipistysotetta olen silloin tällöin kokeillut, mutta se tuntuu vaativan osittain aivan eri lihasten käyttöä, eikä tunnu helpolta omaksua.

[Simo Hankaniemi]

Tuosta yllä kertomastani hikkorijännejousesta vielä sen verran, että jousi ei jännekerroksesta huolimatta oikeastaan eroa vastaan mittaisesta yksipuisesta jousesta. Syynä on vetopituus ja jousen sivuprofiili. Olen käyttänyt tuon jousen kanssa vain 55 cm nuolia, koska jänteitä on vähän, enkä ole halunnut rasittaa jousta äärirajoille. Hyvin tehty saman mittainen osagejousi kestää saman vedon, jos selkä on yhdellä syyllä. Jännejouseni sivuprofiili on myös hieman myötäkäyrä, kuten olisi yksipuisella osage-D-jousella. Tässä jousessani jänteet lähinnä estävät jousta katkeamasta, sillä puu on hikkorilankkua, missä syyt menevät hieman miten sattuu.

Tuolla jännejousella on ammuttu parhaimmillaan pituutta 213 m. Saman pituisella paljaalla luumupuujousella (40-paunaisella) olen ampunut 215 m.

[Mangrove]

Muutama kuva Library of Congressin kokoelmista. Olen rajannut kuvia, mutta alkuperäiset löytyvät alla olevasta linkistä. Kuvannut Edward S. Curtis.

http://lcweb2.loc.gov/pp/pphome.html

1. "The flight of arrows", n. 1908, "Atsina crazy dance, Indians shooting arrows toward sky."



2. "The Bowman--Nootka", n. 1910, "Rear view of nude Indian standing on rock in water and aiming arrow."



3. "Two Leggings [D]--Apsaroke", heinäkuun 6. 1908, "Two Leggings, half-length portrait, standing, facing front, shirtless, holding bow and arrows."



4. "Long Time Dog--Hidatsa", n. 1908, "Long Time Dog, full-length portrait, standing, facing front, wearing headress, buckskin shirt, and leggings with brass bells."

[Tuukka Kumpulainen]

Silmiinpistävää miten lyhyet tykit tasankoäijillä on. Ei lähelläkään 48 tuumaa vaan nipin napin metrin hujakoilla. Jännevälit tietysti pari, kolme tuumaa.

[Ari Rantala]

Jos ei tietäisi noiden lyhytpätiäisten suorituskyvystä niin voisi ajatella, että inkkariäijälle on tällätty kouraan joku lastenjousi kuvaa varten...siis tuossa vikassa kuvassa.
_________________
I sometimes think that God in creating man somewhat overestimated his ability.
-Oscar Wilde-

[Juri]

Näyttää siltä että ampuvat etu- ja keskisormen välistä eikä etusormen päältä. Nakukuvassa se näkyy selkeästi.
En kyllä käsitä miten voi välttää jänteen räpsimisen ranteeseen noilla jännekorkeuksilla. Ovat kai vaan niin kovia jäbiä etteivät välitä.

[Simo Hankaniemi]

Lähdekritiikkiä ei pidä unohtaa, nämä kuvat ovat 1900-luvulta. Atsina-kuvassa jouset ovat tanssirekvisiittaa. Nuo D-profiiliset kepin lirut omituisine koristeineen eivät muistuta tavallisia tasankojousia, jotka on tehty tappotöihin. Kaikki nuolet ovat kärjettömiä keppejä. Tanssi on lavastettu Curtisin kuvaa varten.

Nakumiehen ampumatyyli on "ainutlaatuinen", eli äijä pitää jousta kädessä todennäköisesti ensi kertaa elämässään. Curtisin kuvat ovat usein lavastettuja ja mallien kuteetkin, silloin kun niitä on, ovat usein kuvaajan varastosta.

Viimeisessä kuvassa näyttäisi olevan vaikuttava nuolenkärki, siinä 15 cm pituudeltaan, arvioisin. Kauriiseen tuon nuolen ei tarvitse upota kuin kärjen verran, ja sydän tai keuhko on puhki. Jousesta ei kannata sanoa mitään, kun ei tiedä, miksi se on tehty. Se voi olla pelkkä turistikuvauksia varten tehty näköisase.

Nämä kuvat ovat aikakaudelta, jolloin "kilvetkin" olivat vanteelle pingotettuja lakanakankaan paloja. There is no business like show business.

Jousi muuttaa hyvin nopeasti olemustaan heti, kun käyttötarkoitus vaihtuu, vaikka tekijä pysyisi samana. Kun eräs preeria-intiaani teki mallijousen näyttääkseen antropologille, millaisia hänen biisoninmetsästysaikojensa aseet olivat, niin paikalle tullut toinen saman heimon jousentekijä osoitti heti, ettei ase ollut relevantti. Selässä oli oksa, joka oli veistetty tasaiseksi, joten jousi olisi käytössä heti hajonnut siitä kohdasta. Ja nokkien reunat oli jätetty teräviksi, mikä olisi kuluttanut jousenjänteen poikki hyvinkin nopeasti. Näin siis vanha biisoninmetsästäjä teki käyttökelvottoman jousen kun tiesi, ettei sillä ollut todellista käyttöä.

[Juri]

Jassoo? Eli siis tuosta jännekorkeudestakaan ei pidä mennä tekemään enempiä päätelmiä.
Minä jo luulin keksineeni mistä "punanahka" nimitys on alkujaan peräisin.

[Ari Rantala]

Haa! Mun teatterikuvausaavistukseni ei siis olekaan ihan väärä
_________________
I sometimes think that God in creating man somewhat overestimated his ability.
-Oscar Wilde-

[Santtu Risku]

ei se jänneväli ollut mikään suuri preeriajousissa. Arviolta pyörii jossain 10-12 cm. Ei se läiski ranteelle jos ampuu oikealla tavalla.
_________________
"When injustice becomes law, rebellion becomes duty." - Thomas Jefferson

[Simo Hankaniemi]

1800-luvun kuvissakin näkee usein hyvin matalia jännevälejä, joten siihen havaintoon voinee luottaa. Kahdeksan vuotta käyttämässäni B-jännejousessa on tällä hetkellä jänneväli 6,5 cm, eli aika matala on sekin, mutta aivan hyvin onnistuu ampuminen, kun käyttää rannesuojusta. Ei iske kädelle. Yleensä kuitenkin käytän noin 10 cm jänneväliä.

Turistikauden poseerauksissa jänneväli voi olla hyvin matala senkin vuoksi, kun jousella ei ole tarkoitus ampua.

Amazonin jousissa näkee todella minimaalisia jännevälejä. Nämä jouset ovat jatkuvasti vireessä ja matala jänneväli säästää jousta. Se ei kumma kyllä iske ranteelle, sillä loppuiskussa on niin vähän energiaa, ettei tunnu missään.

[Mangrove]

Yleisön vastustuksesta huolimatta lisää kuvia samasta lähteestä. Jousianalyysin jätän muille koska olen parempi arkistomyyränä.

1. "Photograph shows Eskimo man, wearing fur parka, holding bow and arrows, standing in snow behind a dead polar bear". 26.11.1924.



2. "Stringing the bow", "Navajo Indians--Southwest, New--1910-1920". 1913.



3+. "A Negrito huntsman with his aboriginal war weapon, the long bow and arrows, Philippine Islands". 1907.

[Simo Hankaniemi]

Navajo-kuva on taiteellisesti hieno, mutta jälleen "poseeraus". Mies ei ole paljon jousta käyttänyt, muuten hän ei yrittäisi virittää tai purkaa viritystä tuossa asennossa. Jousen painaminen polvella tuosta kohdasta pilaa jousen, rasituksen pitäisi olla keskellä. Muutenkin asento on aivan liian pysty homman kannalta.

[Simo Hankaniemi]

Eskimo-kuvankin olen nähnyt aikaisemmin. Tässä on jotain outoa, jousi ei muistuta ainoatakaan museoissa tai kuvissa näkemääni eskimojousta ja sama juttu nuolten kohdalla. Sulitukset ovat lisäksi erehdyttävästi kalkkunan siipisulan näkösiä. Mistä eskimo on kalkkunaa saanut? Olisi kiva tietää enemmän kuvan taustoista. Ehkä karhun on ampunut usalainen metsästäjä ja eskimo vain poseeraa tai sitten eskimo on tappanut karhun jenkiltä lainaamillaan aseilla.

Eskimojouset ovat yleensä paljon kuvassa olevaa leveämpiä ja jykevämpiä, yleensä myös lyhyempiä. Nuoletkaan eivät ole noin sirovartisia ja sulitukset noin lyhyitä ja leveitä. Mutta eihän sitä varmasti tiedä...

[Juri]

Juu, ihmettelin aivan samaa, ja myös sitä että mistä tämä eskimo oli löytänyt noin suuren ja suoran puun. Ihan pätevän näköinen jousi muuten.

Kaksi nuolista näyttäisi olevan karhun rinnassa. Kääntyikö karhu seisomaan kahdelle jalalle ensimmäisen hanuriin ammutun nuolen jälkeen?

[Santtu Risku]

ihmettelin nyös eskimon kalkkunasulitusta, mutta taustalla näkyy jokin laiva, joten alueella on eittämättä jonkinlainen määrä länkkäreitä, joten eskimo on varmaankin saanut vermeet sieltä. tai materiaalit.
Tuon nuolijutun tulkitsin samalla tavalla kuin Juri. Ensin on ammuttu persiille ja sitten rintaan. Vaatii kyllä luontoa ampumaan jääkarhua avoimessa maastossa malla. Tuliasevarmistus on kyllä todennäköinen.
_________________
"When injustice becomes law, rebellion becomes duty." - Thomas Jefferson

[Santtu Risku]

navajo kuvassa olen simon kanssa samoila linjoilla. Jousen viritys ei onnistu tolla tyylillä ainakaan monesti.
_________________
"When injustice becomes law, rebellion becomes duty." - Thomas Jefferson

[Emil Lindfors]

Vertakaan ei näytä osimie kohdalla olevan ollenkaan. Ehkä siellä oli niin kylmää vielä vuosisadan alussa, että veri jäätyi saman tien

Kyljissä on kuitenkin epäilyttävän näköisiä tahroja...

[jkekoni]

... tai sitten verta ei ole tullut, koska nuolet on ammuttu (tökätty) veren kiertämisen loputtua.

Tai se on pesty pois/käännetty ruhon alle esteettisistä syistä.

[Simo Hankaniemi]

Karhun kyljissä olevat veritahrat viittaisivat siihen, että jotakin muutakin on tapahtunut. Joko nuolia on ammuttu pari enemmän ja ne on vedetty pois ennen kuvan ottoa. Tai sitten on käytetty kivääriä ennen tai jälkeen jousityön.

Karhun persustassa oleva nuoli vaikuttaa minusta siltä, että se tökätty tai kevyesti ammuttu kaadon jälkeen. Tämä on pelkkä intuitio, voi olla vääräkin. Mutta olisin yllättynyt, jos tuo persnuoli olisi tapahtuman ensimmäinen laukaus.

Negriitolla on isot vehkeet. Leikkuri kelpaisi samalla tikariksi ja koko nuoli on kookkaampi kuin monet heittokeihäät. Tämäkin kuva on siinä mielessä poseeraus, ettei tuota leikkuria varmaankaan käytetty puihin lintujen ampumiseen. Taitaa olla lähinnä sikanuoli ja ehkä Filippiineillä on myös jotain kauriita. Kuvatekstin mukaan kyse on "sotanuolesta", mikä tuskin pitää paikkaansa. Ihmiselle riittää kärjetön teroitettu esivarsikin, missä on lisäkiusana hiukan väkäsiä. Negriittojen sodankäynti on minulle aivan tuntematon ilmiö ja tuskin ainakaan enää 1900-luvun alussa oli mitään isompia negriitto-taisteluita. Kuvan leikkuri vaikuttaa sen verran massiiviselta, että se olisi myös huono sotanuoleksi, liian hidas, ja lyhyt kaareva kantama. Tuolla jousella kantama jäänee alle sataan metriin. Sian ampumisessa 10-15 m matkalta nuoli on varmaan ihan mainio.

Negriitolla on lintunuoli jousikädessä. Moniosaista kärkeä on voitu käyttää myös kalastukseen, joskin sulituksen mukanaolo viittaa pikemminkin lintunuoleen.

[Tuukka Kumpulainen]

Filippiinokuvassa on miettimistä niille, joiden mukaan vähänkään isommanpuoleiset esihistorialliset kärjet eivät voi olla nuolenkärkiä. Kuvan nuolenpään kokoinen löytökärki tulkittaisiin missä tahansa (paitsi ehkä Filippiineillä) automaattisesti keihäänkärjeksi tai puukonteräksi, mutta niin vain se jököttää jännitetyn jousen edessä.

Rausing esitti 1967 painokkaasti, että mikään 200 greiniä (13 grammaa) painavampi esihistoriallinen kärki ei voi olla nuolenpää, mutta sitä ei kukaan kertonut negrito-paralle (tai tasankointiaaneille tai Uralin pojille ym.). Thank Og että kulttuurihistoriallinen tutkimusperinne ja auktoriteettiusko jäi sittemmin prosessualismin jalkoihin.

E: simulpost Simon kanssa

[Tuukka Kumpulainen]

Eskimon jousi näyttää n. puolitoistametriseltä, eli vastaa pisimpiä museojousia. D-malli oli myös yleinen. Ajopuutukeista saa helposti pitkähkön ja kliinin steivin, mutta kestävyyden takaamiseksi tarvitaan rutosti leveyttä ja / tai jännekaapelit. Näyttää selffarilta. Nuoletkin epäilyttää.

[Simo Hankaniemi]

[Mangrove]

1. "Philippines - Luzon types - Tinquianes of Abra aiming their arrows, between 1890 and 1923."



2. "Satanta, Kioway chief, between 1870 and 1875".

[Simo Hankaniemi]

Satantan eli oikeammin Set-tainten vehkeitä ei voi haukkua turistirekvisiitaksi. Ne ovat mitä todennäköisimmin hänen omia käyttöaseitaan. Tämä on kuuluisa valokuva, mitä on käytetty kymmenissä kirjoissa, mutta tässä kuva on jotenkin epäselvänä versiona. Sitä näkee paljon terävämpinäkin tapauksina.

Jousi on lähes 100% varmuudella värimulperia eli osagea, yksipuinen D-jousi. Nuolikotelo on koruton arkinen käyttötavara. Myös Set-tainten vaatetus on arkinen. Tämä kuva on aina ollut yksi suosikkejani, koska tässä ei ole mitään teennäistä ja kuvausaikakin on siksi varhainen, että se lisää mielenkiintoa. Tuolla jousella on todennäköisesti otettu hengiltä biisoneita ja muuta riistaa sekä rangaistu muutamaa texasilaista ja meksikaania.

Filippiinien pojilla näyttäisi olevan sulattomat nuolet. Oikeanpuoleisella on kahden sormen klassinen nuoliote. Tässäkin näkee, ettei sitä kannata nimittää "Välimeren otteeksi" (Mediterranean release), kuten anglot enimmäkseen tekevät. Tämä ote tunnetaan kaikkialla Afrikasta Aasiaan ja Amerikkaan.

[Juri]

[Simo Hankaniemi]

[Juri]

[Simo Hankaniemi]

[Juri]

Välimerenote on kolmen sormen ote.
Etusormi nuolen yläpuolella, keskisormi ja nimetön nuolen alla. Siinä se.

Jos tässä otteessa etusormella vetää aktiivisesti, niin se liukuu vääjäämättä alas jännettä ja puristuu nokkia vasten. Nuoli useimmiten joko kääntyy sivusuuntaan ja putoaa sormen päältä/hyllyltä tai sitten se vääntyy pystysuunnassa kaarelle. Ei hyvä.
Kannattaa mieluummin pitää etusormi vähän nuolen yläpuolella kuin sitä vasten ja antaa sen vain nojata jänteen sivulla.

[TH]

[Simo Hankaniemi]

Taiteilijoiden kuvien avulla voi mm. todistaa, että Neitsyt Maria näki UFO:n. Jossakin myöhäiskeskiajan kirkkomaalauksessa lentää UFO ko. henkilöä esittävän kuvan taustalla.

Kiowa-poika kykenee virittämään jousen kuvatulla tavalla, jos jousen jäykkyys on muutama pauna. Kuva on luonnosmainen ja yksityiskohtia tuskin on tarkoitettu otettavaksi antropologisina faktoina. Kuvan viesti on lähinnä siinä, että pikkupojat viettivät aikaa ammuskelemalla jousella.

[Martti Auer]

Kuitenkin jos katsoo tuota vasemmalla olevaa kiowapoikaa, joka on ampumassa, mikäli taiteilija ei tiennyt kovin paljon itse jousiammunnasta, niin intiaanipojan ampuma-asento on ainakin aika hyvin erittäin totuudenmukainen.

Vasen käsi hieman koukussa ja oikea kyynärpää ylhäällä, ym., että tiedä tuosta.

Nämä jotka eivät ole koskaan itse ampuneet, eivät yleensä tiedä mitään ampuma-asennosta.

Kyllä tuolla kiowapojan tyylillä voi saada vahvemmankin jousen jänteelle.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Simo Hankaniemi]

Nuoli on kuvattu oikealle puolelle jousta, nuolessa ei ole sulituksia ja veto on liian pitkä preeriajouselle.

Kampaukset ovat realistiset, muut yksityiskohdat ovat enemmän tai vähemmän pielessä. Edes vasemman alakulman opuntia-kaktus ei näytä kaktukselta, vaan muovailuvahasta tehdyltä esikoululaisen kyhäelmältä.

[Martti Auer]

Intiaanipojalla on ainakin ampumatyyli hallussa. Taiteilijalla ei ole ehkä riittänyt aikaa turhien yksityiskohtien esilletuomiseen. Taiteilijalla oli todennäköisesti paljon aiheita joita kuvata, mitä alkaa erityisesti piirtämään kaktuksia. Sulitukset, jotka tulisivat esille intiaanipojan leuan takaa näyttäisivät aika hassuilta töpöiltä. Ehkä kuvassa on joitakin yksityiskohtia hieman hatarallaan, mutta siinä tuodaan esille aika täkeäkin seikka, jota on harvemmin kuvattu, että sinällään aika tärkeäkin dokumentti.
_________________
Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan.

[Mangrove]

Maalauksesta toiseen. Mittakaavan puuttumista lukuunottamatta tyyli näyttäisi olevan enemmän tekninen kuin artistinen, laadun/realistisuuden tae?

http://www.captcook-ne.co.uk/ccne/exhibits/003555/index.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Tierra_del_Fuego

Title: Bow, quiver and arrows
Description: Bow, quiver and arrows of the inhabitants of Tierra Del Fuego.
From A Collection of Drawingsw made in the Countries visited by Captain Cook in his First Voyage. 1768-1771
Gouache
Date: January 1769
Author: Alexander Buchan.

[Simo Hankaniemi]