PITUUSAMMUNTA
© Tuukka Kumpulainen 2005


Pituusammunta (flight shooting) on jousiammunnan muoto, jossa ainoana tavoitteena on ampua nuoli niin kauas kuin mahdollista. Yksinkertaisesta lähtökohdasta on jo muinoin kehittynyt suurta taitoa ja jousiteknologian ymmärrystä vaativa urheilulaji. Nykypäivän jousiharrastajille ja -tutkijoille pituusammunta tarjoaa myös luotettavaa tietoa siitä, mihin primitiivisillä aseilla aikoinaan pystyttiin. Monille riittää motiiviksi silkka uteliaisuus siitä, kuinka pitkälle omin käsin tehdyt jouset ja nuolet kantavat.



Mahdollisimman pitkän laukauksen tavoittelu on alkanut todennäköisesti maailmanhistorian ensimmäisen jousimiehen ammuttua ensimmäisen nuolensa - jousen käteensä saava pieni lapsikin sinkoaa nuolen taivaalle ja seuraa haltioituneena sen lentoa, pyrkien aina pidemmälle. Lähes kaikissa jousikulttuureissa erilaiset ammuntahaasteet ovat olleet suosittua ajanvietettä. Suurenmoisista laukauksista ja ylivertaisista jousimiehistä on kerrottu tarinoita ympäri maailman.

Erityisen kiinnostavia ovat numerotietoja sisältävät muinaiset lähteet. Japanilaisen jousiperinteen "full distance" on yksivuotisesta bambusta tehdyllä pituusnuolella ammuttu 436 metriä. 1220-luvulle ajoitettu mongolialainen kivipaasi kertoo Esungge - nimisen jousimiehen osuneen maaliin 335 sylen eli n. 536 metrin päästä. Silla-kauden (668 - 935jKr.) korealaisissa kirjoituksissa väitetään korealaisten jousten heittäneen nuolen jopa 900 metrin päähän.
Pisimmät dokumentoidut historialliset jousilaukaukset on ammuttu Turkissa. Pituusammuntaa harjoitettiin aikoinaan kautta islamilaisen maailman, mutta Turkissa se saavutti korkeimman tason. Vesipuhvelin sarvesta, vaahterasta ja naudan jänteistä vuoden kuluessa työstetyt, vähintään vuoden tämän jälkeen kuivuneet pituusammuntajouset olivat lyhyempiä ja vastakäyrempiä kuin tarkkuus- ja sotajouset, ja niillä ammuttaessa käytettiin erityistä jousikäteen kiinnitettyä nuolihyllyä, siperiä, jonka avulla voitiin ampua vetopituutta lyhyempiä pituusnuolia. Turkin sulttaani Selim III ampui vuonna 1789 Konstantinopolin edustalla tällaisilla välineillä kautta aikain pisimmän luonnonmateriaaliaseella ammutun laukauksen: 888,8 metriä.


MODERNIN PITUUSAMMUNNAN HISTORIAA

Jousiammunta nousi suosioon 1700-luvun lopun Englannissa, nyt vapaa-ajan harrasteena. Nykyaikaisen jousiammunnan syntysijoilla virisi myös pituusammuntatoiminta. Pisin tuolloin jousella todistetusti ammuttu laukaus on 310,90 metriä. Tämän ampui Mr. Troward v. 1798, käyttäen 63-paunaista marjakuusijousta ja 22 gramman painoista pituusnuolta.

1800-luvun kuuluisimmat englantilaiset jousiampujat ja - rakentajat pitivät 300 jaardin (274m) ylittämistä merkkitapauksena, johon harvat ylsivät (on mielenkiintoista todeta, että myös nykyajan amerikkalaisissa pituusammuntapiireissä 300 jaardia pidetään yksipuisten jousten "haamurajana", joka on virallisissa kilpailuissa ylitetty vasta kahdeksalla metrillä).

Aasialaisen jousiperinteen tuntija Ingo Simon teki v. 1914 uuden maailmanennätyksen, 422,68 metriä, 65-paunaisella turkkilaisella pituusammuntajousella ja - nuolella, ylittäen edellisen, 160-paunaisella värimulperijousella tehdyn ennätyksen yli 80 metrillä.

Pituusammuntaennätykset kehittyivät 1900-luvun edetessä Yhdysvalloissa vauhdilla. Howard Hill teki v. 1928 yksipuisten jousten ennätyksen, 357,81 metriä, 60" pitkällä, 172-paunaisella värimulperijousella ja 24" koivunuolella. Vuonna 1933 Homer Prouty ampui 447,14 metriä marjakuusivastakaarijousella. Vuonna 1939 mestaruuden vei Curtis Hill ampumalla 472,74 metriä noin neljän jalan mittaisella jänneselkäisellä värimulperivastakaarijousella. Harry Drake ampui v. 1945 edelleen ylittämättömän puujousituloksen noin 75-paunaisella, 60" pitkällä, erittäin tiiviistä marjakuusesta tehdyllä vastakaarijousella. Yhdeksängrammainen nuoli kantoi 494,88 metriä.

Uudet materiaalit - lasikuitu, muovit ja synteettiset kuidut - muuttivat 1940-luvulta alkaen nopeasti myös pituusammuntajousia ja -nuolia ja pituusammuntatulokset nousivat vähä vähältä ennen kuulumattomalle tasolle: vuonna 1976 rikottiin viimein 1000 jaardin (914,40m) haamuraja. Nykyinen käsijousen ennätys on 1222 metriä.


UUSPRIMITIIVINEN PITUUSAMMUNTA

Luonnonmateriaalijouset katosivat pituusammuntakentiltä lasikuitu- ja taljajousten läpimurron myötä. Vuonna 1987 USA:n National Archery Associationin pituusammuntasääntöihin lisättiin kuitenkin primitiivisten jousten luokka. Primitiiviseksi määritellään 'jousi, nuoli ja jänne, jotka on tehty kokonaan luonnonmateriaaleista'
(vuodesta 2004 synteettisten liimojen käyttö on ollut sallittua. Kaikki nyt voimassa olevat ennätykset on kuitenkin tehty eläinliimatuilla aseilla.)

Primitiiviset jouset jaetaan säännöissä kolmeen ryhmään: yksipuisiin jousiin, yksinkertaisiin yhdistelmäjousiin ja monimutkaisiin yhdistelmäjousiin. Ryhmiä erottaa lähinnä laminoinnin määrä. Yksipuisen jousen kaaren on oltava yhdestä kappaleesta tehty (kädensijaliitos sallitaan). Yksinkertaisiin yhdistelmäjousiin kuuluvat mm. jänneselkäiset puujouset ja perry reflex-jouset, monimutkaisiin kolmesta tai useammasta palasta laminoidut puujouset ja aasialaistyyppiset yhdistelmäjouset. Kussakin ryhmässä jouset jakautuvat vielä jäykkyytensä perusteella 50-paunaisten (50 lbs. ja alle) ja rajoittamattomaan luokkaan, jossa jousi saa olla kuinka jäykkä tahansa.

Nuolten pituuden on oltava vähintään 23" (584 mm) nokkiuran pohjasta kärjen päähän mitattuna. Ylivetonuolihyllyjä tai laukaisulaitteita ei sallita kuin monimutkaisten yhdistelmäjousten ryhmässä, ja siinäkin selvin rajoituksin.

Kansainvälinen jousiammunnan kattojärjestö FITA tunnustaa pituusammuntasäännöissään luonnonmateriaalijousista ainoastaan englantilaiset pitkäjouset. Määritelmän täyttää puusta tai bambusta tehty, pyöreävatsainen jousi, jonka kaaren paksuus ei ole missään kohdassa alle 5/8 sen leveydestä. 24 - 26" vedolla pienin sallittu jousen pituus on 60" (1524 mm) nokista nokkiin, yli 26" vetopituudella minimipituus on 66" (1676 mm). Nuolten on oltava puuta ja sulitusten sulkaa. Nuolihyllyä ei sallita. Amerikkalaisista säännöistä poiketen jousen jänne saa olla synteettistä materiaalia.

KUINKA AMPUA PITKÄLLE?

Perinteinen näkemys jousen "tehokkuudesta" ei päde sellaisenaan pituusammunnassa. Kevyen pituusnuolen lähtönopeuden ja siten pitkälti myös kantaman ratkaisee jousen jänteen iskunopeus. Nopeaiskuisuuden avain on jousen liikkuvan massan minimoiminen. Voimakas, runsaasti energiaa varastoiva jousi ei useinkaan ole nopeaiskuinen, sillä sen voimakkuus syntyy massan kustannuksella. Pituusjouset tehdään tarkoituksella liian kapeiksi, ohutjänteisiksi ja -kärkisiksi ja kuivataan mahdollisimman alhaiseen kosteuspitoisuuteen kaarten ja jänteen massan ja inertian pienentämiseksi, kestävyyden kustannuksellakin. Kapea, suhteellisen paksu kaari rasittaa puukuituja enemmän ja on massaltaan ja ilmanvastukseltaan pienempi kuin yhtä jäykkä, leveä ja ohut kaari ja heittää nuolen näin pidemmälle.

Iskunopeus selittää sen, miten 30-paunainen puujousi voi heittää nuolen pidemmälle kuin 70-paunainen komposiittijousi. Kuvaavaa on sekin, että 50-paunaisten yksipuisten jousten maailmanennätys on vain 8 metriä alle kaksi kertaa jäykemmällä jousella ammutun rajoittamattoman luokan ennätyksen. Pituusennätysten historiasta erottuu joukko erittäin jäykillä jousilla ammuttuja ennätyksiä, jotka on sittemmin rikottu normaalivahvuisilla, nopeaiskuisilla jousilla.

Riittävän suurella raa'alla voimalla voi saavuttaa huomattavan kantaman. Nykypäivän jousimiehistä englantilainen Simon Stanley on tiettävästi ampunut 145-paunaisella, 209cm pitkällä M.R.A. IV-pitkäjousella 1800-luvun mallin mukaan tehdyn pituusnuolen 338 metrin päähän.

1900-luvun alkupuoliskolla tehdyt, tarkasti verifioidut amerikkalaisennätykset ovat yhä täysin ylittämättömiä puujousten saralla. Mikä on niiden salaisuus? On selvinnyt, että tuon "kultakauden" ennätysjouset olivat äärimmilleen rasitettuja kertakäyttöaseita, joilla ei usein ollut ammuttu laukaustakaan ennen ennätysyritystä. Suuritöisten pituusjousten hajoaminen ensimmäisten laukausten myötä oli tavallista (esim. Bud Pierson rikkoi kuusi jousta eräässä 40-luvun alussa käydyssä pituuskilpailussa), mutta aina silloin tällöin näillä hetken aikaa nopeaheittoisilla jousilla saatiin ammuttua hämmästyttävän pitkä laukaus. Tämän päivän primitiiviluokan ennätysjouset ovat edeltäjiinsä verrattuna melko normaaleja aseita, joilla voidaan ampua kymmeniä laukauksia ennen niiden heiton heikentymistä. Varhaiset amerikkalaisampujat käyttivät pituusammunnassa myös erilaisia laukaisulaitteita, joilla nuolen kantama kasvaa jopa 50 metriä nykyisin primitiiviluokassa ainoana sallittuun sormilaukaisuun verrattuna.

EI JOUSI VAAN...

Hyvä ammus kasvattaa jousen kantamaa enemmän kuin mikään jousen ominaisuus. Pituusnuolen painon täytyy täsmätä jousen yksilölliseen iskunopeuteen, jotta sen lähtönopeus ja liike-energia ovat kantaman suhteen parhaassa tasapainossa. Tavallisten jousten iskunopeus on usein niin alhainen, että ne eivät heitä erittäin kevyttä nuolta yhtään nopeammin kuin hieman tavallista kevyempää. Liian kevyt nuoli lentää lyhyemmälle kuin sopivan raskas, sillä sen liike-energia on pienempi ja hidastuvuus suurempi. Liian raskas nuoli puolestaan hidastaa jänteen iskua ja siten lähtönopeutta. Primitiiviluokan pituusnuolet painavat tavallisesti 10 - 19 grammaa. Näin kevyet nuolet edellyttävät nopeaiskuista jousta lentääkseen todella pitkälle.
Myös nuolen jäykkyyden täytyy sopia jänteen iskun voimakkuuteen: liikaa tai liian vähän laukaisussa taipuva nuoli ei lähde jousesta suorassa ja sen kantama putoaa lisääntyneen ilmanvastuksen ja energiahukan seurauksena kymmeniä metrejä. Kullekin jouselle optimaalinen nuolen paino ja jäykkyys selviävät vain kokeilemalla.

Pituusnuolet ovat pääsääntöisesti lyhyitä, sillä nuolivarren lyhentäminen jäykistää sitä: lyhyestä nuolesta voidaan tehdä pitkää ohuempi ja ilmanvastukseltaan pienempi. Nuolten varret kapenevat lisäksi keskeltä molempiin päihin. Tällä kaksoiskartiomuodolla saavutetaan aerodynaaminen ja painoonsa nähden jäykkä nuoli.

Tavallinen taulunuoli ja pituusnuoli

Pituusnuolten painotus poikkeaa tavallisista nuolista. Kun taulu- ja metsästysnuolten painopiste on tavallisesti 7 - 12 % varren keskikohdan etupuolella, painotetaan pituusnuolet yleensä varren keskipisteeseen tai hieman sen taakse, jotta nuolen asento lentoradan lakipisteen jälkeen saisi nuolen liitämään pidemmälle. Etupainoinen nuoli on kuitenkin stabiilimpi ja saattaa varsinkin hankalissa tuulioloissa lentää kauemmas. Pituusnuolen optimaalinen painopiste onkin edelleen kiistanalainen kysymys.

Nuolten sulitus tehdään mahdollisimman pieneksi, juuri sen kokoiseksi, että nuolen lento pysyy vakaana. Sulituksen on oltava myös ohut ja jäykkä. Perinteinen materiaali on keskikokoisen linnun siipisulan kapeampi puolisko. Myös raakanahkaa, pergamenttia ja jopa ohuita sarviliuskoja on käytetty primitiivisten pituusnuolten sulittamisessa.

Ennätyksiä haettaessa pienimmilläkin detaljeilla on merkitystä. Jo turkkilaiset pituusampujat tiesivät, että etupäästään kolhiintunut nuoli ei lennä yhtä pitkälle kuin samanlainen, sileäpintainen ammus.


TÄRKEIN ELEMENTTI

Pituusammunta ei ole teknisyydestään huolimatta suinkaan pelkkää välineurheilua - ampujan taidot ratkaisevat. Pituusampujan täytyy kyetä jännittämään jousi nopeasti tarkalleen täyteen vetopituuteen ja suorittaa välittömästi virheetön laukaisu juuri oikeassa, tuuliolojen mukaan määräytyvässä kulmassa (44 +/- 2°). Yksin täydellinen laukaisutekniikka lisää pituusnuolen lähtönopeutta jopa 20 FPS:ää. Taitavat pituusampujat ampuvatkin samalla puujousella ja - nuolella jopa 80 metriä pidemmälle kuin tavalliset jousiampujat.

Taivaan tuuliinkin ammuttu laukaus täytyy kohdistaa huolella, sillä nuolen etäisyys ampujasta mitataan suorassa kulmassa ampuma-alueen halkaisevaan linjaan nähden: mitä enemmän nuoli kulkeutuu sivuun linjasta, sitä enemmän tulos putoaa todelliseen lentomatkaan nähden.


PITUUSENNÄTYKSET 2004

Kansainvälisiin pituusammuntatilastoihin hyväksytään ainoastaan nykyaikaisin säännöin käydyissä virallisissa kilpailuissa ammutut tulokset.

Pisin nykyaikana luonnonmateriaalijousella ammuttu laukaus on 566,50 metriä. Tämän ampui Don Brown Utahissa vuonna 1995 Harry Draken valmistamalla 120-paunaisella, siperillä varustetulla yhdistelmäjousella.
Brownin ennätys on satoja metrejä alle vanhojen turkkilaisten ennätysten. Viimeisen sadan vuoden aikana ei aidoilla turkkilaisilla pituusammuntavälineillä ja alkuperäisten yhdistelmäjousten replikoilla ole pystytty saavuttamaan 350 - 450 metriä pidempiä kaaria. Turkkilaistulosten todenperäisyyttä onkin epäilty. Aivan hiljattain amerikkalainen Adam Karpowicz on kuitenkin onnistunut valmistamaan 92 - 125-paunaisia komposiittipituusjousia, joiden lähtönopeuksiin perustuva laskennallinen kantama on noin 800 jaardia. Nähtäväksi jää, realisoituvatko laskelmat pituusammuntaviivalla.

Yksinkertaisten yhdistelmäjousten ennätys on Dewayne Smithin (USA) hikkoripuisella perry reflex - jousella ampuma 321,72 m.

Yksipuisten jousten ennätys, 282,89 metriä, on Luciano Cecillin (ITA) nimissä, ja tehty 100-paunaisella marjakuusijousella.

50-paunaisten yksipuisten jousten ennätys on 273,97 m, Dan Perryn (USA) 60" pitkällä hikkorijousella ampuma.

35-paunaisten yksipuisten jousten ennätys, 210,37 m, on Scot Perryn (USA) 13-vuotiaana Dan Perryn valmistamalla 25-paunaisella, 60" pitkällä hikkorijousella ampuma.

Englantilaisten pitkäjousten ennätys on 306,33 m, Michael Willrichin (GB) nimissä ja tehty Roy Kingin valmistamalla 91-paunaisella jousella.

50-paunaisten englantilaisten pitkäjousten ennätys, 254,50m, on Chris Bissellillä (GB) ja ammuttu Chris Boytonin valmistamalla hikkorista, bambusta ja marjakuusesta tehdyllä kolmilaminaattijousella.

35-paunaisten englantilaisten pitkäjousten ennätys on 214,64 metriä, Charlie Johnsonin (USA) Dan Perryn valmistamalla kynäkataja/hikkori-perry reflex-jousella ampuma.

Pituutta ammutaan amerikkalaisissa kilpailuissa paitsi pituusnuolilla, myös metsästysnuolilla, joiden painon tulee olla vähintään 32 grammaa, kärjen laillinen, vähintään 22 mm leveä leikkuri ja sulituksen normaalikokoinen. Tässä Broadhead-luokassa jousetkin eroavat edellisistä: ennätykset on tehty 170 - 190 cm pitkillä, pitkävetoisilla jousilla.

Yksipuisten jousten Broadhead-luokan ennätys on 247,57 m ja sen on ampunut Jeremiah Retherford (USA) 83-paunaisella, 69" pitkällä hikkorijousella.

50-paunaisten yksinkertaisten yhdistelmäjousten Broadhead-luokan ennätys on 208,45 metriä ja Alan Currierin (USA) nimissä.

50-paunaisten yksipuisten jousten Broadhead-ennätys on 184,64m, Dewayne Smith (USA).

Englantilaisten pitkäjousten Standard Arrow (1500 - luvun mallin mukaan tehty, vähintään 52 grammaa painava bodkinkärkinen nuoli) - ennätys on 250 metriä ja sen on ampunut Simon Stanley.

Pisin suomalaisissa perinnejousten pituuskisoissa ammuttu laukaus on Mikko Haverisen nimissä (kuvassa). Hän ampui 75-paunaisella jatobapitkäjousella nuolen 227 metrin päähän Kuralan Kylämäessä Turussa 28. 3. 2005.

I would like to thank Dr. Charles Grayson, Rulon Hancock and Dan Perry for the insight and knowledge they've generously shared with me that enabled this article to be written.

Takaisin ylös