JOUSEN JA NUOLTEN KÄYTTÖOHJEITA
Simo Hankaniemi

Ohessa on muutamia hyväksi havaittuja ohjeita vasta-alkajille. Puujousien ja nuolten käyttöohjeita ei ole liiemmälti suomeksi saatavana. Teknojousia ja nuolia varten laaditut kirjoitukset eivät yleensä sellaisinaan sovellu perinnejousiampujalle.

1. Jousen viritys
Jousen virittäminen tarkoittaa jänteen asettamista paikoilleen, jolloin jousi on ampumakunnossa. Virittäminen on jousen kestävyyden kannalta tärkeä toimitus, joka kannattaa tehdä huolellisesti. Älä anna kenenkään toisen henkilön virittää joustasi, vaikka tämä väittäisi homman hallitsevansa.

Viritystapoja on lähinnä kaksi. Ota haara-asento, kuvan 1. osoittamalla tavalla ja aseta jousi jalkojen väliin, kädensija vasemman pohkeen kohdalla. Tartu vasemmalla kädellä ylemmän kaaren päähän, mahdollisimman läheltä nokkia (jänneuria) ja taivuta jousta. Oikealla kädellä pidät jänteen silmukkaa ja vedät silmukan jousen jänneuriin. Tämän jälkeen tarkistat, että jänteen molemmat silmukat ovat kunnolla nokissa.

Toinen tapa on kuvassa 2. Tue jousen alakaaren pää jotakin pehmeää esinettä vasten (jotta nokkipää ei kulu) ja aseta jousi vinoon asentoon. Paina jousta kädensijan kohdalta oikealla jalkaterällä samalla kun vedät jännesilmukan nokkiin. Tässä tekniikassa on tärkeää, että jousi on riittävän vinossa ja että et paina jousta muualta kuin kädensijan kohdalta. Jos painat esim. alakaaren kohdalta, jousi taipuu luonnottomasti ja menee pilalle.

Viritetyn jousen jänteen ja vatsan väliä sanotaan jänneväliksi. Älä käytä puujousissa suurta jänneväliä, jotta jousi ei tarpeettomasti rasitu. Peukalosääntönä on, että jänneväli saisi olla korkeintaan yhtä monta tuumaa kuin jousessa on pituutta jalkoina. Eli viiden jalan (152 cm) jousen jänneväli olisi viisi tuumaa (noin 12 cm) jne. Vastakaarisissa lasikuitujousissa jänneväli on usein paljon pidempi, koska nämä eivät rasitu samalla tavalla kuin puujousi.

2. Käyttö ja huolto
Pidä jousta vireessä vain niin kauan kuin ammut sillä, minkä jälkeen otat silmukan irti nokista. Näin jousi ei tarpeettomasti rasitu. Älä koskaan jätä jousta viritettynä pitkiksi ajoiksi omiin oloihinsa. Jos annat toisen henkilön jännittää joustasi, anna nuoli mukaan, jotta hän ei vedä liikaa. Jousta ei saa laukaista koskaan ilman nuolta.

Säilytä jousta mieluimmin vaakasuorassa asennossa ja normaalissa huoneenlämmössä. Kosteus on puujousien pahimpia vihollisia, joten älä säilytä jousta esim. kosteassa ulkovarastossa. Oikein suojattu jousi kestää hyvin roiskeita ja satunnaisen sateessa olemisen, mutta vältä turhaa kastelemista. Jos jousi on saanut kosteutta, anna sen kuivua rauhassa ainakin viikon ennen ampumista.

Jousen voi suojata esim. polyuretaani-venelakalla, mikä on moderni mutta tehokas ratkaisu, tai autovahalla. Perinteisiä menetelmiä ovat eläinrasva tai erilaiset luonnonöljyt sekä mehiläisvaha. Shellakan ja pellavaöljyn seos on paljon käytetty menetelmä. Mehiläisvahan joukkoon kannattaa lisätä esim. pellavaöljyä ja mielellään myös tervaa. Pelkkä vaha lohkeilee irti jousesta. Lämmitä seos astiassa, jotta vaha liukenee. Levitä seos jouseen rätillä hankaamalla.

Mehiläisvahaseosta tai muuta luonnonmukaista suoja-ainetta kannattaa laittaa tarpeen mukaan vaikka päivittäin, jos jousta joudutaan käyttämään kosteissa oloissa. Myös jänneurat ja päät on vahattava. Perinteiset aineet eivät anna yhtä hyvää suojaa kuin modernit, mutta myönteisenä piirteenä on käsittelyn miellyttävyys. Tervan tai pellavaöljyn tuoksu on jotakin muuta kuin myrkkykemikaalien.

Nuolta ei kannata hylätä, vaikka sulitus olisi osittain "lohkeillut" toisten nuolten osumien vuoksi. Varsin kuluneetkin sulitukset toimivat edelleen.

3. Ampuminen
Tartu nuolesta kuten kuvassa 3. Nuolta ei tarvitse puristaa, se on vain kevyesti sormien välissä. Jänne kulkee aivan sormenpäiden kohdalla. Aloittelijat tavallisesti ottavat liian "perusteellisen" otteen, jolloin jänne on miltei nivelien kohdalla, mikä vaikeuttaa laukaisua. Kun aloitat vedon, älä koukista vetokäden sormia, sillä se johtaa nuolen putoamiseen käden päältä. Nuoli lepää siis vasemman käden päällä jousen vasemmalla puolella. Pidä jousta hieman oikealle kallistettuna, jotta nuoli pysyy paremmin käden päällä. Veto tapahtuu paljolti selkälihaksilla, kuvittele vetäväsi lapaluut yhteen.

Jos et aluksi jaksa vetää kärkeen saakka, niin se ei haittaa, sillä lihakset tottuvat harjoituksen myötä. Kun veto on täysi, pysäytä tilanne sekunniksi tai kahdeksi, jonka aikana keskityt maalin keskustan pisteeseen. Älä ammu koko maalia, vaan tosiaan valitset yhden pienen pisteen, mihin keskityt. Tee tämä aina, vaikka maalina olisi aivan pieni kohde. Pitovaihe ei saa olla pidempi kuin pari sekuntia, koska sen jälkeen tarkkuus alkaa huonontua ja jousi rasittuu tarpeettomasti. Laukaise niin, että annat jänteen singahtaa sormista, mutta et tee mitään muita liikkeitä. Pidä jousikäsi vakaana, kunnes nuoli on perillä.

Primitiivijousiammunnassa tyyli poikkeaa länsimaisesta FITA-ammunnasta (Kansainvälinen jousiampujain liitto) siinä, että vasen käsi ei ole suora kuten FITA:ssa vaan hieman koukussa ja myös pää on hieman oikealle kallistunut. Jousi ei ole kohtisuorassa, vaan oikealle kallistettu. Tämä asento on myös lääkäreiden mukaan ergonomisesti oikeampi kuin FITA-tyyli. Laukaisun shokki kohdistuu näin lihaksiin eikä niveliin.

Ammuntaa varten tarvitset vasempaan käten jonkinlaisen rannesuojuksen ja oikean käden sormia varten sormisuojuksen (esim. vanha sormikas, jonka kolmea sormea vahvistat nahalla). Ilman suojuksia jänne iskee kipeästi ranteeseen ja vetokäden sormet saavat rakkoja.

Kun alat ammuskella, ammu ensin vain pituutta avoimella paikalla. Näin saat tuntumaa jouseen ja sinun on helppoa keskittyä nimenomaan jousen jännittämiseen ja laukaisuun. Kun tuntuma on saatu, voit aloittaa tarkkuusharjoittelun, mutta isoihin maaleihin ja vain muutaman metrin etäisyydeltä. Täytä esim. iso pahvilaatikko sanomalehdillä tai vastaavaa.

Alussa tärkeintä on keskittyä jousen jännittämiseen ja laukaisuun, tarkkuus tulee vasta myöhemmin. Aloittelija usein yrittää ampua liian vaikeita maaleja liian kaukaa, vaikka ei osaa alkeitakaan. Se johtaa vain turhautumiseen. Pidennä etäisyyttä vasta kun osut tiettyyn maaliin 3 nuolta 5:stä. Harjoittelua helpottaa, jos voit tehdä sen toisen henkilön kanssa, joka tarkkailee suoritustasi ja huomauttaa tyylivirheistä. Kerran omaksutuista virheistä on vaikea päästä eroon.

Metsästyksen kannalta on tärkeintä osua lähellä oleviin pienehköihin maaleihin. Jos osut litran maitopurkkiin usein 10 m:n etäisyydeltä, olet valmis metsälle. Tavallinen metsästysetäisyys jousella on 20 m tai alle. Erinomaista harjoittelua on ns. "roving", eli kulkeminen maastossa ja satunnaisten kohteiden ampuminen. Jokin risu, mätäs, laho puu tai muu kohde 5 - 40 m:n etäisyydellä on haastava maali. Käytä joko hylsypäisiä nuolia tai jousiammuntaliikkeistä saatavia kumisia bluntteja, jotka eivät uppoa liian hyvin sammalikkoon. Roving-ammunnassa nuolia saattaa kadota tai rikkoutua, joten parhaita nuolia kannattaa säästää toisenlaiseen harjoitteluun.

Primitiivijousiammuntaan kuuluu olennaisena osana monipuolisuus. Kannattaa vaihdella ampuma-asentoja, etäisyyksiä ja maaleja. Tällä tavalla harjoittelu säilyy myös mielekkäänä. Saman maalin takominen samalta etäisyydeltä ei jaksa kiehtoa loputtomasti. Myös käytännön tilanteet eli metsästys ja jousikalastus edellyttävät kykyä käyttää nopeasti hyväksi eteen tuleva tilaisuus. Ammunnan on siksi onnistuttava monenlaisissa olosuhteissa.

Takaisin ylös