Jousi

[Simo Hankaniemi]

Olen pitkään ihmetellyt, miksi suomalaiset perinnejousiampujat eivät useammin maalaa tai värjää nuoliaan. Intiaanijousipuolella tämä on toki tavallisempaa, mutta muiden kohdalla poikkeuksellista.

Kilpailuissa on joskus häiritsevää laskea pisteitä, kun eri ampujien nuolet eivät kunnolla erotu toisistaan. Tai tilanne on kyllä mennyt pikku hiljaa vähän parempaan suuntaan. Nykyään nuolet näyttävät persoonallisemmilta kuin 5 vuotta sitten. Silloin useimmilla oli maalaamattomat varret ja niissä valkoiset kalkkunansulat. Nykyään sulkia on helpommin saatavana eri väreissä ja tämä rikkoo hieman yhtenäistä ulkoasua.

Keskiajan englantilaisissa sotanuolissa ei varmaankaan ollut väriä, koska ne olivat lähes teollista massatuotetta, eikä persoonalliseen erottumiseen ollut tarvetta. Mutta tarkkuusammuntaan käytetyt yksityisomistetut nuolet ovat yleensä aina olleet vaakunoituja, eli omistajan tai tekijän tunnusväreillä koristeltuja. Tämä helpottaa myös nuolen löytämistä. Myös metsästysnuolen on hyvä olla värikäs, jotta sen lento ja osumakohta erottuu paremmin ja nuoli löytyy, jos menee ohi.

Näin viime kesänä keskiaikamarkkinoilla yhden miehen, jolla oli hyvä asu ja kohtuullisen hyvin tehty jousi ja nuolet. Nuolet oli kuitenkin tuhrittu mullan värisiksi ja sulat olivat tummia ja sidottu mustalla langalla. Arvasin heti, ettei hän metsästä, eikä harrasta maastoammuntaa ja näin asia olikin. Nuolten väritysidea oli saatu elokuvista.

[Eero]

Tämä on kyllä totta, että värikkäät nuolet löytyvät huomattavasti helpommin metsästä tai heinikosta. Kokonaan esimerkiksi punaiseksi maalattua nuolta voi olla jo aika vaikea kadottaa. Jokin tummanpunaninen petsi voisi olla aika hyvä vaihtoehto nuolivarren värjäämiseen, mutta mitä perinteisimpiä keinoja olisi?

Toisaalta karun yksinkertainen nuoli voi olla paremman näköinen, kuin räikeä. Tämä on tietysti makukysymys.

Metsästyksessähän taidetaan nykyisin käyttää myöskin metsän väreillä varustettuja nuolia maastokuviosulituksilla. Tämä kai lähinnä moderneilla jousilla. Tälläistä nuolta voi olla hyvinkin vaikea löytää ohilaukauksen jälkeen. Näiden nuolten käyttö johtuu kai lähinnä siitä, että nuolia pidetään jouseen kiinnitettyinä, jolloin niiden räikeät värit voisivat helpommin pelästyttää elikoin pois.

[jkekoni]

Punaiset sulat on pop. Eivät valitettavasti useinkaan riitä tallella pitömiseen... varsinkaan 30cm pitkissä vasamoissa.

En metsästä.

[Simo Hankaniemi]

Maastokuvioiset nuolet ovat huono ratkaisu, koska vähänkään hämärässä valaistuksessa ei näe nuolen lentorataa. Silloin ei myöskään tiedä, miten korjata ammuntaa seuraavalla laukauksella. Moderneissa metsästysnuolissa on usein kirkkaan värinen nokki, joka auttaa jonkin verran asiassa.

Metallinuolet voivat olla eri juttu, mutta puunuoli ei kyllä tarvitse mitään maastovärjäystä riistan takia. Uusi puuvarsi voi olla aika vaalea, mutta se tummuu hyvinkin nopeasti neutraalin näköiseksi.

[Juri]

Kilpailunuolissani olen pysytellyt samoissa väreissä. Punaiseksi petsattu perä, loput varresta mustaa, musta kukkosulka ja punaiset kanasulat. Väritys on nimenomaan suunniteltu helpommin löydettäväksi. Kun teen lisää nuolia, teen niistä samanlaiset. Olenkin saanut niitä välillä takaisin muiden ampujien metsästä löytäminä, tunnistavat heti kenelle ne kuuluvat.
Metsästysnuolissa jätän varren etuosan vaaleaksi, mustalla varrella on iltahämärissä hankala ampua kun nuolta ei näe. Sulkien värejä vaihtelen sen mukaan millaiset kärjet nuolissa on.
Mitään crestauksia en ole jaksanut maalailla, arvostan enemmän yksinkertaisen pelkistettyä tyyliä. Puumerkin olen kyllä tussilla laittanut, polttorautakin on suunnitteilla.

[Mika]

[Tuukka Kumpulainen]

[Simo Hankaniemi]

Ahaa, maalaamattomuudessa on siis kyse periaatteesta, eikä siitä, ettei vain ole tullut ajatelleeksi koko asiaa. Ihan hyvä periaate, jos etsii itse puunväriset nuolensa tai jos on varaa jättää ne maastoon laukauksen jälkeen. Usein näitä puunvärisiä nuolia joudutaan etsimään koko seurakunnan voimalla yhteistä aikaa hassaten, kun törkeän väristen nuolten omistajat ovat jo aikaa poimineet omansa talteen.

[Tuukka Kumpulainen]

Valkosulkainen, valkeasta kuusipuusta tehty nuoli näkyy hämmästyttävän hyvin ja kauas jopa hämärässä, eikä minulla ole mitään vaikeuksia löytää ohiammuttuja nuoliani. Pelkästään viime viikolla kaivoin kulottuneesta, "puunvärisestä" heinikosta nuoliani useampaan otteeseen ja ne kaikki löytyivät helposti, toisin kuin mustia ja ruskeankirjavia sulkia ja punervanruskeiksi petsattuja nuolivarsia käyttävien kavereiden.

[Juri]

Minä pidän mukananani polkupyörän pumpun varresta tekemääni nuolen etsijää. Toisessa päässä vartta puinen kahva, toiseen päähän väänsin pienen koukun. Mahtuu mukaan nuoliviineen. Tällä on pelastettu turpeen alta näkymättömistä, lumesta ja heinikoista lukematon määrä nuolia, omia ja muiden. Koukulla kannattaa haroa viistoon noin 45 asteen kulmassa eikä sivulta, ettei löytöhetkellä samalla katkaise nuolta.
Varsinkin kilpailuissa nuolia lentää ohi, kun ei aina voi ampua "varmalta" etäisyydeltä. Ampumapaikasta ja nuolen menosuunnasta saa linjan, etäisyyden määrittelyssä auttaa usein osuneiden nuolten asennon tarkastelu.

[Tuukka Kumpulainen]

Näistä sulitusten väreistä tuli mieleeni eräs kuluneen kesän keskiaikatapahtuma jossa myin lasten jousia ja nuolia. Olin mielestäni viisaasti valinnut pilttien nuoliin kirkkaita, punaisia ja keltaisia sulkia, jotka näkyvät hyvin sekä lennossa - helpottaen suuresti aloittelevan ampujan pyrkimyksiä osua johonkin - että maastossa, kun nuoli on sukeltanut pöpelikköön ja pitäisi löytää.

Tästä sain sitten kuulla viikonlopun ajan kun viisastelevat maallikot kommentoivat tyyliin: "maalattiinkos sulkia keskiajallakin?" tai "mistäs suomalaisesta linnusta tuon värisiä sulkia saa?" tai totesivat vain, nyrpeä ilme naamallaan: "onpas räikeät sulat". Jokunen asiakas jätti mutinoidensa perusteella jopa nuolia ostamatta sulitusten värin takia, kun läheisestä kojusta sai mustavalkoisiksi sulitettuja "keskiaikaisnuolia". Mitäpä siitä, että nämä olivat painoltaan (n. 40g) ja jäykkyydeltään (n.50#) totaalisen sopimattomia nassikoiden 20-paunaisiin jousiin. No, asiakas on aina oikeassa.

[Martti Auer]

Eräs jousimetsästäjä suosi valkoista sulitusta, koska näkee lentoradan ja näkee, että mihin kohtaan elikkoa nuoli tömähtää. Tietysti nuolten sulitusten värityksessä jokainen kaipaa sitä estetiikkaa ennemminkin eikä välttämättä käytäntöä niinkään. Jonkun verran väriä pyrin tietysti käyttämään aina sulituksissani tai sitten ammun aivan luonnon sulilla, minkä väriset sulat nyt tuppaavat olemaan, mutta vältän aivan tätä mahdollisimman räikeää, joitakin neonvärejä tai punakeltaista. Ellei ole muita vaihtoehtoja, olen käyttänyt myös neonsinistä, koska oli pakko, ei sekään nyt niin hullumpi yhdistelmä ollut, aika hupaisa. Saatan kyllä käyttää punakeltaista väriä nuolten varsien maalaukseen, se ei ole itseasiassa hullumpi kombinaatio nuolen varressa. Pyrin aina maalaamaan kuitenkin nuolen varteni, muuten nämä vaikuttavat turhan persoonattomilta, että siinä täytyy olla jokin käyttäjän leima, että nuolet erottuvat muiden nuolista jotenkin. Peuraeläimet eivät näe kuitenkaan punaista väriä. Nämä aivan maastoväritetyt nuolet, niin siinä on menty käsittääkseni liian pitkälle.

[Väiski 480]

[Martti Auer]

Eihän sitä koko puuta tarvitse maalata tietenkään, maalaan vain siitä sulituksien alta. Tai maalaan ensin ennen kuin laita sulituksen, muuten nuoli pysyy sulituksista kärkeen asti aivan puun värisenä yleensä. Tuskin niitä koko nuolia kannattaa alkaa maalailemaan. Vaaleahko puu näkyy aika hyvin jostakin ruohikon seasta kuitenkin.

[Väiski 480]

Parhaimman maalauksen saa kun lähtee sotimaan ja upottaa sen nuolen syvälle vihollisen rintaan

V.