Jousi

[Martti Auer]

Kun tässä voi heittää lisää bensaa tuleen, niin että roihahtaa, niin kun tuossa on ollut puhetta, että esimerkiksi FITA-ampujat voivat pitää joustaan täydessä vedossa vaikka kuinka pitkään, kun taas vaistoampujat pyrkivät välittömään laukaisuun, niin tässä on vaistoampujilla huomattavat etu FITA-ampujiin. Vaistoampujat voivat nimittäin ampua huomattavasti vahvemmilla jousilla pidempään, saaden tasaisempaa tulosta, kun taas FITA-tyylillä ampujat, niin tuskin voivat ampua 30 paunaa enempää vahvemmilla jousilla, ollenkaan. Mikä selittää asian täysin. Asian voi testata että vaistoampuja ja FITA-ampuja laitetaan ampumaan kunmpikin 75 paunaisilla jousilla, niin kumpi saa paremman tuloksen.

[Martti Auer]

Onko FITA-tyyli edes mikään varsinainen tyyli, koska eihän siinä ole varsinaisesti mitään tyyliä.

[Vieras]

Minä en tyyleistä mitään tiedä, mutta täältä voisi saada vähän lisää infoa, jonka perusteella voisi sitten FITA-tyyliä tarkemmin arvostella:
http://www.kslinternationalarchery.com/Technique/KSLShotCycle/KSLShotCycle-USA.html

Linkki on amerikan kielellä, niin tuntuu sitten vähän tutummalta .

Olin kerran Tervakoskella IFAA 3d kisoissa, joissa ammuttiin tuntemattomilta matkoilta ja ryhmässä oli pari FITA-tyylin ampujaa. Toinen papparainen ampui tyynen rauhallisesti täydet pisteet ja viimeistään silloin tajusin, että aivan pelleilyä ei FITA-tyylillä ampuminenkaan ole. . Kyllä taljamiestä ketutti .

Noi Leen opit kun hallitsee, niin osuu pakostakin 'keskelle'. Ja jotta puhuttaisiin asioista niiden oikeilla nimillä, niin käsitykseni mukaan FITA-tyylin kisailijat ampuvat n. 45-50 paunan jousilla, peleillä voisi siis vallan hyvin käydä vaikka metällä.

Kiul

[Matti]

Hyvä haaste Martilta! Lisää bensaa liekkeihin:

"FITA-tyyli" ei rajoita ampujaa mihinkään alhaiseen paunamäärään. Päinvastoin tyylin mukaisesti veto on pitkä ja ja paunat tulevat selkälihaksille jolloin 75# ja yli on hyvinkin mahdollista. Kyse on mukavuuden hakemisesta paunoja valittaessa. Jos on mukava ampua on osuminen helpompaa.

"Vaistoampujat" kärsivät tyypillisesti seuraavista vioista:
- Liian raskas jousi josta seuraa
- Liian lyhyt veto kun ei jaksa vetää loppuun saakka, jolloin paunat hoidetaan käsilihaksilla. Tästä seuraa
- Olematon ankkurointi ja liian lyhyt aika tähtäämiseen. Ja
- Jousesta ei saada täysiä tehoja irti koska se saattaa olla suunniteltu pitkälle vedolle.
- Jousikäden heilahdus.
- Systemaattisuus puuttuu harjoittelusta. Ei lasketa pisteitä vaan ammutaan huvin vuoksi ja kehitystä ei tapahdu. Kuvitellaan että pari hyvää osumaa kuukaudessa on kova juttu.

Laitetaan vaistoampuja ja FITA-ampuja ampumaan samanlaisella 30# pyssyllä 5 päivää maastoratoja. Kumpi on lopuksi tarkempi? Vastaus löytyy EFACin tulosluettelosta voittajien tyyliä analysoitaessa.

Ugh!

[Tuukka Kumpulainen]

Matilla kokemuksen tuomaa asiaa pointeissaan. Lähes jokaisen perinnejousiampujan osumatarkkuus paranisi valikoituja FITA-hömpötyksiä tyyliinsä lisäämällä.

Sivumennen kerrottakoon, että koko FITA-tyylin oppi-isä Horace Ford ampui 100 jaardin kisoja 51-52-paunaisilla keppijousilla. Näissä kinkereissä nuolia ammuttiin parhaillaan kolmisen sataa päivässä, ja muutaman millin heitto jousi- tai jännekäden asemoinnissa sai nuolen lentämään koko taulusta ohi. Ford naputti nuolensa lähes poikkeuksetta keltaiselle ja punaiselle rinkulalle, eli suunnilleen ison kattilankannen alalle ja ihan miesten jousella.

Nykypäivän malliksi heikoista, munattomista FITA-ampujista käy vaikkapa australialainen Simon Fairweather (maailmanmestari ja olympiavoittaja), jonka kisajousi on 54-paunainen.

50-paunaisella hitaasti ja hallitusti ampuminen ei puhtaasti fyysisenä suorituksenakaan ole yhtään vähäisempi kuin nopeat heittolaakit 70-paunaisella jousella, edellisessä lihakset ovat kuormitettuina huomattavasti pidempään. Heikompikin mies vetää kymmenen leukaa jos saa riuhtoa ne lyhyellä liikeradalla hätiköiden ja mukana heiluvan kropan liikemäärän hyödyntämällä. Mutta kun vaaditaan hallitut "täyden vedon" toistot, putoaa leukasankarin suoritustaso puoleen. Saman ilmiön näkee jousipuolellakin. Lukemattomia ovat ne kuusikymppisillä ampuvat joiden todellinen veto on neljä tuumaa vajaa ja alle 50 paunaa. Pienemmästä rasituksesta ei ole mitään iloa jos se ei johda parempaan tarkkuuteen.

Martti Auer ampui pari vuotta sitten erityisen hyvin Kuralan kisoissa. Seurasin sivusilmällä miehen ammuntaa ja yllätyin sen FITA-maisuudesta: ankkurointinsa oli täsmällinen ja pitkänpuoleinen ja 36-paunainen pähkinäpuujousi söpösti pystyssä. Näin sitä tulosta tulee lyhytjousimiehellekin.

[Juri]

FITA-tyyli on kehitetty ennenmuuta tarkkaan tauluammuntaan tasamaalla. Pakettiin kuuluu nykyisin myös vastakaarinen olympia-jousi, ohuet sukkapuikkonuolet lentävät kovaa vähemmilläkin paunoilla. Vetopituus varmistetaan klikkerillä, vakaajat vaimentavat tärinöitä ja heilahduksia.

40 - 45 paunaa vaikuttaisi olevan enemmistöllä miesten sarjassa. Tarkoitushan on tosiaan ampua tasaista tulosta läpi pitkien kisojen.

Hätäisiä laukauksia turhan raskaalla jousella on tullut itsekin harrastettua ihan suotta. Jokunen nuoli joskus osuukin ja olenpahan vaan kova äijä.

[Juri]

Metsästyksessä täydellinen FITA-tyyli ei oikein toimi, ei se siihen ole tarkoitettukaan. Harvoinpa sitä näkee metsäradoillakaan.
Olympiajousi antaa muuten pienen kevennyksen, vastus on suurimmillaan noin vedon puolivälissä. Tästä on apua pitkissä tähtäyksissä.

Se on mielestäni hölmöä että FITAlaiset kutsuvat "vaistojouseksi" tyyliä jossa tartutaan nuolen alta jänteestä eri matkoilla eri korkeudelta ja nuolen kärki toimii tähtäimenä. Näitä en ole metsäkisoissa nähnyt kertaakaan. Sarjan englannin kielinen nimi on "bare bow".

[Martti Auer]

Niin, ehkä saatan hallita FITA-tyylinkin jokseenkin, vastustan siinä kuitenkin sitä, että siinä lyödään jousikäden kyynerpää "lukkoon": ehkä se voi toimia kevyemmillä jousilla joissa ei ole "handshockia", muuten voi kyynerpää kulahtaa, tulee kulumia, ym. Kyllähän esimerkiksi siinä jo kun vesisukseilussa esimerkkinä kun mennään moottoriveneen perässä, pidetään kyynerpäät koukussa, ei suorina, muuten kyynerpäät hajoavat jossakin vaiheessa jos tulee poukkoilua aallonharjoilla, että jotakin joustoa löytyy, muuten voi jäädä vesisuksiurheilukin puolitiehen. FITA-tyylissä ei ole vielä sellaista raskaan perinteen antamaa siunausta. Olen ampunut monella eri tyylillä, ja käsittääkseni olisikin hallittava monia tyylejä, kuten lonkalta ampumista ym. Niin jousiammuntaan tulee monipuolisuutta, mikäli ampuu liikaa FITA-tyylillä, niin se on liian yksipuolista ns. Metsästykseen FITA-tyyli ei sovellu lainkaan, varsinkaan nopeisiin tilanteisiin, kun nuolen olisi oltava jo lähdössä, olisi kestettävä tärähdyksiä ja epätasapainoisuutta monessa eri suhteessa. Pyrin kuitenkin mahdollisimman nopeaan laukaisuun, silloin on mielekkäämpää myös ampua. Käsittääkseni on tärkeää, että jousikäden kyynärpää on jokseenkin koukussa ja pyrin rakentamaan myös sille jousiammuntatekniikkani.

[Vieras]

[Simo Hankaniemi]

Yksilölliseen kvaliteettitaisteluun FITA-tyyli ei ainakaan sovi, sillä tyylin edellyttämää tähtäysaikaa ei yleensä ole. Myöskään ampuma-asentoa ei pysty standardoimaan. Laukausten täytyy lähteä kaikista asennoista sekä juoksusta ja mahdollisimman nopeaan tahtiin, koska "maalitaulu" väistelee ja suojautuu. Ero on sama kuin jos vertaisi sniper-kiväärin käyttämistä rynnäkkökiväärin käyttämiseen.

[BowForceMapper]

[Simo Hankaniemi]

[Juri]

Taitaa olla patenttihakemus turhan myöhäistä, näitä on tehty jo pitkään. Vastakaarijousien tekijät käyttävät ilmiöstä nimitystä "sweet spot", tämä pyritään sijoittamaan ampujan täyden vedon hujakoille.
Ilmiö on pieni mutta täysin havaittavissa, pitkäjousi sitä vastoin sen kun kiristyy vaan mitä pidemmälle kiskoo.

Näen joka viikko treenatessani tähtäinampujilla huomattavasti kolmea sekuntiakin pidempiä pitoaikoja. Varsinkin kisoissa pito päättyy vielä usein purkamiseen, tätä saatetaan toistaa muutamiakin kertoja peräkkäin.
Perinnepuolella purkaminen on erittäin vaikeaa ja harvinaista, mikä ei mielestäni välttämättä ole ihan hyvä asia. Pakko vaan päästää menemään vaikka jotain olisikin pielessä, jonkinlainen automaattiohjelma.

Täytynee paljastaa että perinnejousella osuu taidolla. Välineisiin olemme olleet tyytyväisiä jo ainakin kaksikymmentä tuhatta vuotta.

[BowForceMapper]

[Juri]

Paunamäärä kyllä kasvaa mutta hitaammin, vedon kireys vähenee.

Vastakaaret toimivat vipuvarsina. Kulman ollessa vastainen vetämisessä on enemmän työtä, paunoja kilisee kovaa. Vastakaaret oikenevat ja syöttävät lisää jännettä peliin.
Myötäiselle puolella alkaa vipu toimia toisin päin, paunoja per tuuma tulee vähemmän ja vetäminen kevenee.
Jos "sweet spotista" kiskoo ohi, niin taas alkaa kiristyä.

[BowForceMapper]

[Vieras]

Vetovoiman muutos/pituusyksikkö vaihtelee vedon eri kohdissa, sopivalla vastakaarituksella haluttuun kohtaan voidaan saada pieni pienennys ennenkuin geometrinen jäykistys sitten tuhoaa kaiken.

TLM

[Juri]

[Juri]

Mainittakoon vielä että olen jopa omistanut olympia-vastakaarijousen, tähtäintä en käyttänyt. Vaihdoin sen sittemmin pitkäjouseen.

Kuvittelisin asian olevan suhteellisen yleistä tietoa sellaisten parissa jotka ovat jousityyppiä käyttäneet.

[Rakonczay]

FFAA:n kisoissa melkein joka kaverilla on oma tyylinsä.
Mun perustyylin on opettanut FITA tähtäinampuja, ja olen itse kehittänyt sitä edelleen.
Pitkillä matkoilla osun keskelle jos muistan tähdätä keskelle vähintään sekunnin, eli pidän jousen "pidossa" hetken. Muuten pokakäsi liikahtaa.

Yritin pitää pokakättä vähän koukussa, jotta pystyisin laukaistaessa työntämään kättä vähän eteenpäin, mutta korkeista paunoista (56) johtuen, kun aloin väsymään alkoi kyynärpää koukistua aina vaan enemmän. Vetopituuden pitäminen vakiona ei onnistu kuin kyynärpää lukossa.

Lyhyillä matkoilla käytän lyhyempää vetoa ja ankkuroin jänteen toisen silmän alle. Tällöin pääsen tähtäämään sivuttaissuunnan nuolta pitkin. Vetopituuden menetys ei haittaa, koska matka on lyhyt. Veto vaan siirtyy silloin hauikselle mikä kyllä tuntuu useamman kudin jälkeen.

Metsällä osaan ampua yllättävän hyviä heittolaukauksia vaikka treenaankin vaan FITA tyyliä

[Vieras]

[Juri]

Enpä ole eri mieltä.
Perinne ammunta vaatii mielestäni samankaltaista luonteen laatua kuin budolajit. Sopii henkilöille jotka rakastavat treenaamista. Ollaan ennenmuuta kiinnostuneita itsensä kehittämisestä. Välineet halutaan rajata mahdollisimman yksinkertaisiksi ja niitä pyritään kehittämään paremmin itselle sopiviksi.
Aikaisemmin oltiin tyytyväisiä kun saalista tuli, käsijousta ei hylätty kelvottomana keksintönä vaan se on käytössä vieläkin. Helppokäyttöisempiä ja tuhovoimaisempia aseita ihmiset ovat kehitelleet aina.

Ei minulla ole mitään tähtäimiä tai taljajousia vastaan, niistä ei vaan ole minulle mitään hyötyä. Tämä on puhtaasti henkilökohtainen valinta.

FITA-tyylillä minäkin aloitin, kärjellä tähtäilin aivan onnessani.

[Simo Hankaniemi]

Perinnejousia on kehitetty vain siihen saakka, että ne täyttävät tarkoituksensa. Mihinkään abstraktiin alati kasvavaan tarkkuuteen ei ole koskaan pyritty. Itä-Afrikan perinnejouset ovat tänä päivänä samanlaisia kuin ne olivat faraoiden hallitessa ja jo yli 10 000 vuotta ennen ensimmäistäkään faraota.

Monet käyttötarkoitukset eivät edellytä jouselta sen suurempaa kehittyneisyyttä kuin mikä saavutettiin kauan sitten. Moderni kilpa-ammunta on tietenkin eri juttu, siinähän tarkoitus on nimenomaan kehittää abstraktia tarkkuutta. Tosin sillekin on asetettu rajoituksia, esim. kauko-ohjattavia nuolia ei ehkä tulla sallimaan.

[Vieras]

[Santtu Risku]

eipä oikeen liity aiheeseen, mutta ainakin kun minä asuin Mozambiquessa, niin aika ylpeinä ja tyytyväisinä esittelivät meille länkkäreille jousiaan, ja yhellä Pentillä oli sitten sellainen moderni lasikuitujousi jossa tähtäimet ym., niin oli afrikkalaisten perinnemiehien mukaan aivan toivoton peli. eivät olleet koskaan nähneetkään jousta jossa oli heidän mielestään niin paljon turhaa.
muutenkin ihmettelivät meitä natiaisia kun yritettin saada pikkulintu kiinni sillä tikku ja laatikko viritelmällä. puutarhurimme sitten tuli siihen ja oisko menny 2-5 min, niin kaveri oli pyydystänyt linnun paljain käsin. lintu ei vahingoittunut tiedoksi kaikenmaailman aktivisteille.

[Santtu Risku]

ainiin. tapahtumat sijoittuivat välille 1996-1998

[Juri]

[Vieras]

Ainakin Howard Hill käytti menestyksekkäästi tätä nuolen kärjen asettamista riistan,maalin alapuolelle. Mutta ei ilmeisesti tiennyt asiasta niin paljon kuin tämän foorumin ASIANTUNTIJAT. minun pieni 2 senttinen

[Juri]

Tarkennetaan nyt tämäkin: Se olisi kehno systeemi minulle, minun on parempi pitää katseeni ja keskittymiseni kohteessa. Tähän asti riittää asiantuntemukseni.
En todellakaan yritä päättää mitään sinun puolestasi, anna mennä vaan. Tämä on vain mielipidekirjoittelua, absoluuttista totuutta täältä ei kannata odottaa löytävänsä.

Oli muuten minulle ihan uutta tietoa Howard Hillistä, en tosin erityinen asiantuntija ole siinäkään. Filmin pätkistä päätellen vaikuttaa aika epätodennäköiseltä, nopeaa puuhaa. http://tradgang.com//noncgi/ultimatebb.php?ubb=get_topic;f=33;t=000004
Hillin tekniikkaa tutkinut Fergusonkaan ei maininnut mitään siihen viittaavaa.
Väliäpä tuolla kuitenkaan, näissä jutuissa ollaan kaikki omia asiantuntijoitamme.

[Rakonczay]

Juri: "Jätän toistaiseksi pitkiä matkoja (60-80 jaardia) sisältävät kisat rauhaan kunnes opin ampumaan nekin vaistolla, periaatteessa kysymys on kai lähinnä itseluottamuksen kasvattamisesta. "

Tänään FFAA:n vuosikokouksessa esillä on esitys kokeilusta jossa Lonkkareilla ammuttaisiin ensi kesän ulkokisoissa maksimissaan 50 jaardin matkalta, eli käytännössä junioripaaluilta. Jos esitys menee läpi niin toivottavasti nähdään sinut paalulla ensi kesänä.

PS. Jaron tekemä jousi toimii hyvin.

[Juri]

Hyvä juttu, kannatetaan!
Vastalauseitakin varmaan tulee.

TBBstä eli isosta kirjasta (Traditional Bowyers Bible) tulee ensi vuonna neljäs osa. Jaroslav on yksi kirjoittajista, aiheena sotajouset. Sinulla on nyt kansainvälisen gurun tekemä jousi.

[Tuukka Kumpulainen]

Hill 1953: “I use the same method of aiming all the time, and I call it split-vision or secondary aiming....”

“….suppose a deer were standing broadside at thirty yards…Look directly at the spot on the deer just back of the fore shoulder where the heart is located. Focus your eyes and mind on that particular spot and draw your arrow. When the point of your arrow comes into your field of vision, aim the point at an imaginary spot ten to twelve inches below the spot on the deer, and loose. If you have selected the proper imaginary spot at which to point your arrow, you will hit the deer in the heart.”

“I have used the split-vision method of aiming in hunting for many years and have found it much faster and more accurate than either the sight method, the instinctive, or any other type of aiming. When one has mastered this method of aiming, it can be used as well on running game or flying birds as on still targets…”

“…(the aim) can be accomplished so quickly that by the time the two hands are in shooting position and the bow drawn, one will have already estimated the distance, picked out the desired spot on the animal to hit, located his imaginary aiming point, and be entirely ready to shoot.”

Kursiivit minun.

Myöhemmin Hill on tokaissut: “I’ve seen hundreds of instinctive shooters, but never a good one”.

Hill-fäni Fergusonin ampumatyyli pohjautuu Howardin tavoin split vision l. gap shootingiin, jonka opittuaan ampujan tulisi kuulemma siirtää keskittymistään nuolen lentorataan, eli become the arrow. Gappia hylkäämättä. Vaistoammuntapohjaa pitää Fergusonkin huonona tähtäimettömällä jousella ampumiseen.

Olen ajatellut kokeilla "nuolen kärjen sijoittamista kuviteltuun pisteeseen" kevään treeneissä.

[Juri]

Kiitos Tuukka, Näin me taas viisastumme!
Howardin tyyli muistuttaa paljon omaani, paitsi että suon nykyisin huomiotani ennemminkin nuolen varren asennolle kuin kärjelle.

Tälläisen tiedonjyvän minäkin löysin:

"instinctive shooting / The aiming style or technique, named by Howard Hill, which involves shooting without the aid of a sighting device (bowsight) or point-of-aim, but relying on hand to eye coordination by concentrating on the target, not the arrowhead. Usually instinctive shooters shoot off-the-shelf. Fred Asbell [1988, p.33] described it as "shooting a bow using only the abilities of eye, body coordination and instinctive memory." Roger Ascham wrote in Toxophilus, "The cheife cause why men can not shoote streight is bicause they loke at theyr shaft... for hauying [having] a mans eye alwaye on his marke is the only waye to shoote straight." See barebow, gap shooting, and split-vision."

http://members.aol.com/tradbowmd/archdict.htm

Gab shooting on Fergusonin keksimä nimi Hillin tyylistä kehittämälleen menetelmälle.

FITA-tyylissä taas kehoitetaan tarkentamaan nuolenkärkeen, joka sijoitetaan tähtäyspisteen päälle. Itse kohteeseen ei kiinnitetä huomiota vaikka nuolen oletetaan siihen osuvankin. Näin ainakin minua opetettiin.

"Point-of-aim / 1) An aiming style or technique in which the archer sights down his arrow shaft at a marker, usually an object on the ground, to try to hit the target. 2) The object at which the archer sights the tip of his arrow upon to achieve the right elevation to hit a mark, but not necessarily that object. See artificial point-of-aim and natural point-of-aim. Compare instinctive. See also point-blank, barebow."

Tarkkana joutuu olemaan sanoissaankin.

[Simo Hankaniemi]

Hillin ammuntaa näkyi pätkä uusimmassa Myytinmurtajat-ohjelmassa. Näytti olevan aika kaukana FITA-ammunnasta myös rytmin osalta. Hyvin nopeaan tahtiin Hill näytti ampuvan.

[Tuukka Kumpulainen]

Millä tekniikalla Hill mahtoi ampua vielä tauluammuntakisoja kiertäessään (ja voittaessaan)? Sitä on moni miettinyt. Veikkaisin että 60 jaardin rastilla häneltä ei nähty nopeita niska kyyryssä ja käsi koukussa ammuttuja näpyjä kuten myöhemmissä stunttiammuntapätkissä.

Hill oli niin iso mies, että hänen metsästysammunnassa käyttämänsä 28" veto näyttää lähes lyhytjousiammunnalta. Hill kuulemma ampui näin "lyhyellä" vedolla vain siksi, että hänen POC-kepeissään ei riittänyt jäykkyyksiä yhtään pidempään, suurriistajoustensa ollessa ~80 - 110-paunaisia.

[Tuukka Kumpulainen]