Jousi

[Mangrove]

Tähän säikeeseen kootkoon foorumin väki teksti- ja kuva-aineistoa suomalais-ugrilaisten kansojen käyttämistä jousista. Ehdotan samalla säikeen merkitsemistä pysyväisaiheeksi.

Schefferus, J. Suom. Itkonen, T. 1979. Lapponia eli Lapin maan ja kansan usi ja todenmukainen kuvaus, jossa esitetään tähän asti tuntemattomia tietoja lappalaisten alkuperästä, taikauskosta ja -menoista, ravinnosta, elintavoista ja askareista, samoin eläimistä ja eri metalleista, joita on heidän maassaan, huolellisesti kuvitettuna valaisevillä piirroksilla. Karisto, Hämeenlinna. S. 207-208. Alkuperäinen v. 1673.

20. luku
Lappalaisten metsästysaseista ja pyyntivälineistä

Edellä olevasta ilmenee että lappalaisilla on erilaisia metsästysaseita; selostamme niitä nyt vähän tarkemmin. Ensimmäinen ja yleisimmin käytetty ase on jousi; sen kaari on kolme kyynärää pitkä, kaksi sormea leveä, tuuman vahvuinen tai vahvempikin, ja se tehdään kahdesta eri puusta liittämällä ne päällekäin yhteen. Sillä koivukaareen kiinnitetään pihkaisuuden vuoksi notkea ja taipuisa mäntypuinen kaari, niin että jousella on voimaa lennättää erilaisia nuolia. Kaaren molemmat osat on päällystetty tuohella sään aiheuttamien vahinkojen, sateen ja lumen varalta. Siinä, mitä Lomeniukselle on aivan väärin kerrottu, nim. että kaaret tehtäisiin poron luusta, ei ole toden varjoakaan, sillä luu on aivan kovaa eikä voi taipua sillä tavoin kuin kaaren tulee, minkä kuka tahansa käsittää. "Teroittamalla poron luita tehdään veitsiä ja taivuttamalla niitä kaariksi tehdään jousia", Lomenius sanoo. Jos hän olisi tälläistä kirjoittanut nuolista, olisi siinä jotakin perää. Mutta kun hän puhuu jousista, ei sitä voi millään puolustaa.

Kuitenkin luulen, että hän on saanut tämän Olaus Magnukselta niin kuin paljon muutakin, mitä hän on lainannut tältä taholta, täyttääkseen sillä Matkakirjansa. Olaus näet kirjoittaa, XVIII, 30, kertoessaan erilaisista porontuotteista, että "luita ja sarvia tuodaan jousien ja heittolaitteiden tekijöille, jotka vaihtokaupassa hankkivat niitä suuret määrä". Koska Lomenius lienee siitä lukenut, että jousien tekijät hankkivat poron luita, hän näyttää käsittäneen, että luuta käytetään jousien valmistamiseen ja, kuten hän itse sanoo, niiden taivuttamiseen kaariksi. Mutta ei Olaus ole sellaista tarkoittanut eikä hän siinä puhu edellä kuvaavastamme jousilajista, vaan mainitessaan samassa yhteydessä heittokoneet hän tarkoittaa jousityyppiä, joka on varustettu puuvarrella, jolle nuoli asetetaan, ja jollaista sanotaan varsijouseksi, saksaksi Armbrust, ranskaksi arbalestre. Tälläisiä jousia ei tehdä norsunluusta eikä helmiäisestä tai muusta sellaisesta, mutta niiden varret on tapana koristaa sellaisella upotuksilla, mihin Pohjolan sepät käyttävät poronluuta. Tälläinen on ollut Olauksen tarkoitus, jota Lomenius ei ole tajunnut, mikäli hän nyt sitten on sattunut huomaamaan tämän kohdan Olauksen kirjasta.

Oli miten oli, varmaa on, etteivät lappalaisten jouset ole luuta vaan puuta, eikä niitä edes koristeta luu-upotuksin, koska niissä ei ole varttakaan. Ne ovat pelkkiä paljaita kaaria, joita ei vedetä vireeseen millään apuneuvoillla vaan jännitetään ja pidetään vireessä pelkästään oikean kädne voimalla. Edellä jo sanoin, että nämä jouset tehdään kahdesta toisiinsa liitetystä puusta; lisättäköön, vielä että ne liitetään yhteen liimaamalla. Liimaa lappalaiset valmistavat seuraavalla tavalla. He nylkevät vastapyydettyjä ahvenia, panevat niiden nahat kuumaan veteen niin kaukaksi että suomut voidaan perata; sitten ne keitetään vähässä vedessä, ja vaahto kuoritaan tarkoin pois, kepakolla nitä ahkerasti käännellen, hämmentäen ja hienontaen, kunnes siitä tulee puuroa. Sen he sitten kuivattuvat levyinä ja panevat vasten varalla talteen. Jos sitten on jotakin liimattavaa, käytetään vähän vettä liiman pehmittämiseksi aivan kuin muunkin liiman suhteen menetellään.

Paitsi puujousia on heillä toisenlaisiakin, rautaisia varsijousia, joista saksalaiset, kuten jo sanoin, käyttävät nimeä Armbrust. Niiden käyttö on melkoisesti lisääntynyt lappalaisten keskuudessa viime aikoina. Ne viritetään rautakoukuilla, jonka toinen pää on kiinnitetty vyöhön, jotta voitaisiin suuremmalla voimalla ja lujemmin ponnistaen vetää jännettä, samalla kuin toinen jalka on pistettynä varren päässä olevaan rautarenkaaseen; sitten koko vartalolla ponnistaen vedetään koukkua ylöspäin, kunnes jänne on kiristetty varteen sovitetun luuhyrrän pykälään, jolloin uusi jousi on vireessä. Nuolia heillä on kahdenlaisia, toiset rautakärkisiä, toiset kärjettömiä ja tylppiä pienriistan, kuten oravain, kärppien ym. pyyntiä varten. Olaus Magnus kertoo, VII, 1, että "tylppäpäisiä puunuolia käytetään näätien, soopelien ja oravien ampumiseen." Mutta rautakärkisillä nuolilla ammutaan, kun tavataan isompaa riistaa. Välistä käytetään myös luusta ja sarvesta tehtyjä kärkiä; minun hallussani on nähtävänä sellaisia. He polttavat hehkuvalla raudalla kolon puunuolen päähän, lyövät siihen liimalla sivellyn sarvikärjen, joka sitten teroitetaan veitsellä tai kovasimella.

[...]

[Simo Hankaniemi]

Nimimerkki Fundin mainitsi Paleoplanetilla, että joku hänen saamelaistuttavansa on kertonut joidenkin saamelaisten käyttäneen Ruotsin Lapissa varsijousta vielä 1930-luvulla. Niillä ammuttiin omin luvin mm. hirviä. Ilmeisesti kyse ei ollut kovinkaan laajasta ilmiöstä.

[jkekoni]

Vanha suomalainen, alkujaan ruotsalainen Tukholman kyynärä (aln) on 59,4 cm = 1/3 syltä = 2 jalkaa = 4 korttelia = 24 (Ruotsin) tuumaa.

Autonomian aikaan Suomessa käytettiin venäläiseen kyynärään eli arsinaan perustuvaa pituusmittajärjestelmää. Arsina puolestaan on 71,12 cm eli 28 (Venäjän tai

Ruotsin vallan aikainen tuuma oli nykymitoissa 2,474 cm.

(wikipedia.)

[Simo Hankaniemi]

[pyssymies]

Tällaista juuri hain ihmetellessäni taannoin ugrijousien väheksyntää/tiedonpuutetta aiheesta/näennäistä tiedonpuutetta. Mutta johtuen harjoittamastani ankarasta etylöinnistä minun täytyy jatkaa aiheesta päivemmällä.

[Mangrove]

http://kokoelmaselain.nba.fi/Tiedot.aspx?Esinenumero=ESU4810:144

Valmistuspaikka Venäjä, Siperia, Konda-joki, Tshesnakovo
Valmistusaika ennen vuotta 1906
--------------------------------------------------------------------------------
Materiaali: puu, sarveisaine, sulka
Tekniikka: veisto
Mitat: pituus 71 cm
Kuvaus: Nuolenvarsi on puusta ja maalattu ruskeaksi. Se on sulitettu kolmella sulalla. Nuolenkärki on tehty sarvesta ja se on yksiväkäinen.

Osa: kärki
Materiaali: sarveisaine, sarvi
Mitat: pituus 9.00 cm
Valmistustapa: käsityö
--------------------------------------------------------------------------------
kansa/heimo: hantit eli ostjakit

[Mangrove]

Aspelin, J. R. 1887 / 1992. Muinaisjäännöksiä Suomen suvun asumus-aloilta. Art House, Helsinki.

Teoksesta löytyy yli 2000 puupiirrosta Itämeren ja Siperian alueelta löydetyistä esineistä. Parisen tusinaa näistä liittyy jousiin ja keihäisiin.

[Juri]

Hieno nuoli!
Vahvistettu nuppinokki jossa leveän näköinen v-mallinen ura. Veikkaisin nipistysotetta, nokki on selvästi tehty kestämään kulutusta. Ei taida pysyä jänteellä itsestään.
Kärjen pituudesta päätellen vetopituus on korkeintaan 25", saattaa hyvin olla lyhyempikin.

Vielä kun löytyisi nuoleen sopiva jousi...

[Mangrove]

[Simo Hankaniemi]

Onko joku lukenut tuon Wilskmanin jutun? En tiennyt tuosta aikaisemmin.

[Ari Rantala]

[Mangrove]

Magnus, O. 1555 / 2002. Suomalaiset pohjoisten kansojen historiassa osa 1. Amanita, Helsinki.

Seitsemäs kirja. Ensimmäinen luku. Jalkajousien ja nuolien valmistuksesta.

Ei riitä, että luonto loi ihmisen - joka on heikompi kuin muut elolliset olennot ja jonka elämä on täynnä vaivoja ja kyyneleitä - lukuisten onnettomuuksien uhriksi. Ihmisten itse on keksinyt vielä julmempia keinoja lyhentääkseen lyhyttä elämäänsä, ja nämä keinot ovat levinneet ympäri maailmaa.

Skyytit, afrikkalaiset ja intialaiset taistelevat turmeltuneen luonteensa vuoksi eri tavoin, tai he luulevat hallitsevansa itseään sokealla raivolla. Kuten ylempänä oleva kuva esittää, pohjoisten kansojen käytössä on aseita, jousia, jalkajousia ja nuolia, joilla kaikki asukkaat ovat varustautuneet vihollisen hyökkäyksiä vastaan. He tarvitsevat niitä myös metsästääkseen kohtaamiaan villieläimiä, esimerkiksi pelottavia karhuja ja susia. Niiden torjumiseksi valmistetaan edellä mainittujen lisäksi leveitä nuolia ja terviä veitsiä, jotka lävistävät tiheäkarvaiset turkit. Vasamia käytetään näätien, soopeleiden ja oravien tappamiseen, halkaistuja nuolia metsälintuihin (hyvän höyhenenläpäisykyvyn vuoksi) ja muita nuolia hirvien, villiaasien, ahmojen, kettujen tai vastaavien kaatoon. Näistä ja samankaltaisista nuolista, joita ei laukaista jalkajousella vaan ympärikiedotulla langalla, kerrotaan myöhemmin kuvatessa eri eläinten metsästystä.

[kampar82]

[Tuukka Kumpulainen]

[Tuukka Kumpulainen]

Tuota Mattilan ja Pälikön Kuinka kauas nuoli lentää? - juttua lukiessa kannattaa pitää mielessä, että sen tulokset eivät ole mitenkään yleistettävissä testissä käytetyn kahden jousen ja ampujan ulkopuolelle.

[Ari Rantala]

[Juri]

[Simo Hankaniemi]

[Tuukka Kumpulainen]

[Simo Hankaniemi]

Saxton Popen epämääräisen kirjan "staying power" on ollut hämmästyttävä. Popen "tutkimuksessa" oli mukana mm. yksi apache-jousi, joka sattui muistaakseni olemaan 28-paunainen. Tämän perusteella esim. Hardy kirjoittaa vielä 1992 ilmestyneessä kirjassaan Longbow, A social and military history, että "apache-jouset eivät olleet kovinkaan voimakkaita". Siis ilman mitään tietoja siitä, kuka tuota yhtä apache-jousta oli aikoinaan käyttänyt. Vastaavasti voitaisiin testata jotakin viktoriaaniselta ajalta jäänyttä 28-paunaista englantilaista pitkäjousta ja todeta, että "englantilaisten jousten paunamäärä on näköjään alhainen". Hardy on näyttelijä eikä tiedemies, mutta jonkin verran pitäisi olla järkeä silti.

[Ari Rantala]

[Simo Hankaniemi]

[Ari Rantala]

Minäkin jäin arvailemaan kuinka paljon energiaa tuollaisessa 55g kärjellisessä nuolessa on esim. 100m lennon jälkeen tähteellä. Tuleeko se alas ihan vapaassa pudotuksessa vai onko liike-energiaa vielä muutenkin.

Melko varmasti voin sanoa, että melko paksu pitää nahan olla ettei tulisi ilkeätä reikää

[Simo Hankaniemi]

Eipä sitä kaurista tietenkään 130 m etäisyydeltä kannattaisi yrittää ampua, vaan pikemminkin alle 20 m etäisyydeltä.

[Ari Rantala]

[Mangrove]

Edgen, T. 1985. Suomen Historia I: Jouset. Weilin+Göös, Espoo. S. 72-73.

Vienan Karjalassa muistiinmerkitty vanha tieto, joka on julkaistu 1840 kertoo yksinkertaisen yhdistelmäjousen valmistamisesta seuraavasti:

"Selkä oli wälistä, ulospuolelta koiwunkylestä, sisäpuolelta pajusta; peät wuoltu, jotta yhtäläisesti käkristyisi. Ne oli nilatuohella hienolla keäritty toinen toiseese kiini - ei mitänä rihmoa - pikie pantihi keskehe, jotta tarttuisi kiini toiseehe."

Martti

[Mangrove]

Kansallismuseon kuuluisa "jousi". Löydetty Raikun kylästä Kangasalasta vuonna 1936 noin metrin syvyydestä. Strategiset mitat ovat 72 cm pitkä ja 3 cm paksu. Katajaa.

[Simo Hankaniemi]

Ei tuo katajakeppi mikään jousi ole koskaan ollutkaan. Kukaan primitiivijousiammuntaa tunteva ei pidä sitä jousena. Edgrenin ainoa kriteeri sen määrittelemiseksi jouseksi on puulaatu. Kaikki maailman katajakepit eivät kuitenkaan ole jousia tai jousen paloja.

[Santtu Risku]

simon kanssa samoilla linjoilla.

[toni]

Eräs tulkinta vois olla kerityn villan erotteluun tarkoitettu karttajousi?

Villa/kuitu/vaatetus puolen opettajamme Hannele Köngäs on puhunut paljon näistä.
Suomen perinteen sanakirja tuntee sen, piirroksellakin varustettuna, mutta museoiden arkistot ilmeisesti eivät?

Nämä on kuitenkin olleet mitä todenäköisemmin yleisiäkin työkaluja.
Samaan hommaan on kehitelty kerityn villan piiskaaminenkin, mutta se ei ilmeisesti ole yhtä joutuisa keino.

Tekniikka tunnetaan siellä suntäällä; mm.Turkista, jossa on pitkät käsityöläis perinteet ja jossa miehet ovat hallinneet tämän käytön.
Tuolla päin maailmaa se on ollut jopa miehen mittainen, mutta myös ns.lasten jousen mittaisia tunnetaan.
Jänteenä on ollut lampaan suoli.

[T. Manner]

Tai sitten se on todellakin satunnainen eteen tullut katajakeppi, muistan tuota joskus katselleeni, ihmettelin itsekin olisiko tuosta jouseksi.

[Ari Rantala]

Vaikea tuota on kyllä jouseksi mieltää.

Vaarivainaa kertoi joskus kun olin piäni, että katajakepit ovat märällä perällä oivia merkkikeppejä. Eivät lahoa ihan heti.

[Simo Hankaniemi]

Itse museossa nähtynä tuo katajakeppi on vielä "surkeamman" näköinen kuin tuossa yllä olevassa kuvassa. Poikkileikkauskin on muistaakseni lähinnä pisaran muotoinen.

[Mangrove]

Linne, C.v.L (suom. Itkonen, T.). 1993. Lapinmatka 1732. Karisto, Hämeenlinna. Sivut 157-158.

"Vastapäätä Kvikkjokkin sulattoa, lounaaseen Vallevaresta, on kaunista rautamalmia, mutta sitä tuskin kannattaa louhia, koska kuljetusmatka Luulajaan on vaikea."
[...]
"Käsijousi tehdään liimaamalla yhteen lylyä ja koivua. Liimaa tehdään seuraavasti. Suuria ahvenia nyljetään, nahka kuivataan, liotetaan sitten pienessä määrässä kylmää vettä sen verran, että voidaan suomustaa, otetaan 4-5 nahkaa, pannaan ne rakkoon tai kääritään tuoheen, niin ettei niihin pääse vettä, pannaan pataan ja keitetään kiviä painonaan, jotta ne eivät nousisi kellumaan. Tällä liimalla, joka ei koskaan irtoa, jousen molemmat osat liimataan yhteen remmillä sitoen niin, että latera sibi appropinquat [sivut painuvat toisiaan vasten].

[toni]

Sieltähän näitä mainioita lainauksia putoo oikein urakalla:)
Mielenkiintoinen resepti.
Eritoten mua kiinnostais nähdä/tietää miten tuo tuohi/tuohet taitellaan jotta siitä saadaan vesitiivis. Sauman tulee olla varmaan vähintäänkin alapuolella?

Punos tai juurilla vahvistettu rakenne?
Mutta entäpä tuohen taipumus käpristyä tiukasti rullalle ulospäin sitä keitettäessä? Saumojen eläminen?

[Mangrove]

[Simo Hankaniemi]

Tammi on hyvä nuolipuu, on niitä tullut tehdyksi jonkin verran. Leppää en ole kokeillut, mutta miksei siitäkin saa nuolia, tuskin se pajua huonompi on. Tanskaksi muuten paju on "pil", ilmeisesti siis sama sana kuin nuoli. saattaa viitata siihen, että pajua on aikoinaan käytetty niinkin paljon nuolimateriaalina, että puulaji on tullut synonyymiksi nuolelle.

Leppä saatetaan mainita runossa nuolimateriaalina myös maagisesta syystä, koska lepän kuoresta saadaan punaista väriä, se siis "vuotaa verta" ja sopii noidannuolen ideaan.

Pääskysen ja varpusen sulkien maininta sulitusmateriaalina tuskin on realistinen. Mutta runossa tällä on ehkä tarkoitus ilmentää noidannuolien erikoislaatuisuutta.

[Mangrove]

Linné, von C. (suom. Itkonen-Kaila, M.) 1737 (1991). Lapin kasveja. Gummerus, Jyväskylä. Sivut 92-95.

346. Pinus sylvestris
Ruotsiksi Tall
Lapiksi Betze tai Bietze

Mäntymetsiä on kaikkialla metsä-Lapissa kuivemmilla ja hietikkoisilla seuduilla.
[...]
Lappalaiset etsivät innokkaasti käyrävartisia mäntyjä, joita usein tapaakin rannoilla ja soilla. Maata kohti kaartuva osa, joista he käyttävät nimitystä tioern tai kioern [tjör, 'lyly'], on näet kovempaa puuainetta, puksipuun tapaista. Siitä nämä onnelliset himantopodit, kuten Solinus heitä nimittää, valmistavat pitkät "jalkineensa", joiden avulla he talvella pikemminkin liukuvat kuin kävelevät: he antavat toisella jalalla vauhtia ja kiitävät näin eteenpäin.

Jouset, joita he käyttävät ampuessaan tavallisia oravia ja harvinaisempia liito-oravia, tehdään samoin kioern-puusta, johon ahvenennahasta valmistetulla liimalla liitetään myös koivupuuta; se saa jousen jälleen oikenemaan jänteen lauettua.

[Mangrove]

Lehtinen, I. 2005. Marit, mordvalaiset ja udmurit: Perinteisen kulttuurin tietosanakirja. SKS, Helsinki. Sivut 28-29.

Jousi ja nuoli mar. piks, jonez. mord. tekor, nal; nal tsirke. udm. pukyts, nöl.

Jousi ja nuoli olivat Vjatkan kuvernementin hallintokeskusten, Glazovin, Jaranskin, Jelabugan, Malmyzin, Sarapulin, Tsarevokoksaiskin, Tsarevosantsurskin ja Urzumin kaupunkien, vaakunoissa osoituksena metsästyksen merkityksestä.

MAR. Suurriistan metsästämiseen käytettiin pitkää ja piikikästä tylppäpäistä vasamaa, joka ei vahingoittanut turkkia. Käytössä oli myös pitkäkärkisiä viheltäviä nuolia. Ääni lumosi eläimen paikoilleen, jolloin metsästäjä sai ammuttua sitä toisella nuolella. Arvoituksessa nuolta kuvataan: "Siivetön, sulaton, viheltäen lentää". Koska 1500- ja 1600-luvuilla mareilta kiellettiin asetuksin tuliaseiden käyttö, jouset ja nuolet säilyivät metsästysaseina käytössä pitkään. Vuoteen 1747 asti veronmaksajien oli luovutettava verona yhdestä kahteen näätää. 1890-luvuilla Jelabugan ujestissa oli kymmenen ja Urzumissa 175 marilaista metsästäjää.

MORD. Jousta ja nuolta käytettiin metsästysvälineinä ja aseina. Nuolenkärjet olivat joko kiveä, luuta tai myöhemmin metallia. 1200- 1500 -luvuilla käytetyt nuolenkärjet olivat muodoltaan joko lapion, kolmion tai lehden muotoisia tai kuperia. Pituus oli 4-5 cm, suurin leveys 1-1,5 cm. Nuolta käytettiin myös aseena. Vuonna 1655 Rjazanin piispa Mihail, joka yritti käännyttää mordvalaisia Satskin ujestissa, ammuttiin jousella.

UDM. Jousi ja nuoli olivat 1800-luvulla laajalti käytössä metsästysvälineinä, ja niitä käytettiin aina 1900-luvun alkuun saakka. Jousi tehtiin jalavasta, vuorijalavasta, tuomesta tai seljapensaan puusta, nuolenvarsi vuorijalavasta tai vaahterasta. Metsästäjillä oli useita erikokoisia jousia. Jousiammunta oli nuorten poikien rakas harrastus, jonka avulla he saavuttivat metsästyksessä tarvittavan tarkkuuden. 1900-luvun alkupuolella jousiammunta oli enää poikien huvitusta. [...]

[Mangrove]

Mielenkiintoinen terän kiinnitysratkaisu.
http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Kulttuurien+museo/SU4810%3a147?pathId=3.92.2148.2147.2146.2165.&itemIndex=89

Käyttäjät: hantit eli ostjakit
Kontekstipaikka: Venäjä, Siperia, Konda-joki, Tshesnakovo
Arkistolähde: Artturi Kanniston ostoluettelo, 7: Ostjak. nuolia Tshesnakovo, hinta -:50.
Mitat: pituus 64.50 cm
Kuvaus: Nuolenkärki on rautaa ja se on yksiväkäinen. Kärjessä on keskellä reikä. Nuolenvarsi on valmistettu puusta ja se on maalattu ruskeaksi. Nuoli on sulitettu

[Simo Hankaniemi]

Mahtaakohan kärjen kiinnitystapa olla alkuperäinen. Näyttää jälkikäteen tehdyltä viritelmältä.

Sulkiakin on alunperin ollut varmaan enemmän kuin tuo yksi.

[mps989]

Miten minusta näyttää siltä että nuoli (kärki) on rikki ja se on korjattu tuolla systeemillä.

[Tuukka Kumpulainen]

Tuo nuolenpäähän kiedottu nartsa näyttää ihan haalistuneelta linjanarulta tai paperinyöriltä eikä miltään mitä hantimetsästäjällä olisi ollut käytössään 100 vuotta sitten. Tikut ja naru ei takuulla ole alkuperäinen kiinnitys. Voisin lyödä vetoa, että nuolella ei koskaan ammuttu tuossa kuosissa vaan kyseeessä on museoesineelle jälkikäteen tehty paikkausyritys kun kärki on irronnut varresta.

[Mangrove]

Lehikoinen, H. 2007. Tuo hiisi hirviäsi: Metsästyksen kulttuurihistoria Suomessa. Teos, Helsinki. Sivu 48.

"Kaaren pituudesta oli monenlaista hyötyä, kuten Ala-Tornion kirkkoherran todistuksesta 1600-luvulta käy ilmi: "Kun lappalainen ajaa peuroja, hän hiihtäessään pitää käsijousta vasemmassa kädessä sauvana, selässä hänellä on nuoliviini, ja oikeassa kädessä keihäs. -- Jousen ja keihään alapäässä on pyöreä puurengas ristiin varustettuine hihnoineen lumeen vajoamisen estämiseksi."

[toni]

Sauvajousi viitteet on mielenkiintoisia.
Tässä ilmeisesti suur riista jousena....

[Mangrove]

Seppä, J. 1997. Poikkiteräisten kvartsinuolenkärkien tehokkuus. Turun maakuntamuseon monisteita 13. Turku.

"
2.1.2. Ajoitus Suomessa
Poikkinuolet ajoittuvat esikeraamiseen aikaan eli Suomusjärven kulttuurin nuorimpaan vaiheeseen noin 7700-6000 BP. Niitä ei esiinny vielä mesoliittisen kivikauden alkupuoliskolla, jolloin metsästysvälineinä näyttäisi olevan suuria liuskekärkiä, ehkä keihäänkärkiä.
[...]
2.3.8. Koenuolet
Edellä esitettyjen tietojen perusteella koenuolet saivat seuraavat mitat:
- varren pituus: 90 cm
- varren muoto: päihin hieman kapeneva
- varren pituus: kärjessä 8 mm, keskellä 9 mm ja nokki 8 mm.
- paino: n. 30 g.
- varren materiaali: mänty, rungosta halkaistu ja veistetty.
- kärjen kiinnitys jännesidoksella.
- sulitus: kolme sulkaa, joiden pituus 13-14 cm ja korkeus 1 cm, kiinnitetty jänteellä.
[...]
3.2.2. Ampumaetäisyys
[...] Matkaksi valittiin ensin 15 m, mutta se oli lyhennettävä 10 metriin, koska koe siirrettiin sisälle sateen takia.
[...]
3.2.3. Ampuja
Yhtään kivikauden miestä ei ollut saatavilla, mutta valitsin hyvän nykyaikaisen vastineen. Hän oli vuoden 1994 primitiiviaseiden Suomen mestari Petri Kokkinen, joka ampui nuolet maaleihin hämmästyttävällä tarkkuudella. Ampuja oli tottunut jousen käsittelijä.
[...]
3.3. KOKEET
Kokeiden suorituspaikkana oli Turun maakuntamuseon Kuralan Kylämäen kokeellisen arkeologian verstas. Kaikki kokeet tehtiin yhden iltapäivän aikana 28.11.1994.
[...]
3.3.2. Nopeusmittaus
[...] Jousi 1: 134, 131, 135 jalkaa sekunnissa, n. 40 m/s. Jousi 2: 151, 146, 150 jalkaa sekunnissa, n. 45 m/s.
[...]


LIITE IV
JOUSI NUMERO 1
Paunamäärä 39#
Pituus 170 cm
[...]
JOUSI NUMERO 2
Paunamäärä 51#
Pituus 149 cm
[...]


LIITE X
Jousi 1
Etäisyys 10 m
Selkärankaosuma, 8 cm, vaaleaa verta.
[...]
LIITE XI
Jousi 1
Etäisyys 10 m
Keuhko-osuma lavan taakse, 16 cm, vaaleaa verta.
[...]
LIITE XII
Jousi 1
Etäisyys 10 m
Keuhko-osuma lavan taakse, 12 cm.
[...]
LIITE XIII
Jousi 1
Etäisyys 10 m
Keuhko-osuma lavan taakse, 11 cm.
[...]
LIITE XIV
Jousi 1
Etäisyys 10 m
Keuhko-osuma lapanivelen taakse, 15 cm, vaaleaa verta.
[...]
LIITE XV
Jousi 2
Etäisyys 10 m
Rintakehän alaosa, 15 cm, tummaa verta.
[...]
LIITE XVI
Jousi 2
Etäisyys 10 m
Rintakehän keskellä, 20,5 cm, tummaa verta.
[...]
LIITE XVII
Jousi 2
Etäisyys 10 m
Rintakehän lavan takana, 19 cm, tummaa verta.
[...]
LIITE XVIII
Jousi 2
Etäisyys 10 m
Keskellä rintakehää, kokonaan läpi, 27,5 cm, tummaa verta
[...]
LIITE XIX
Jousi 2
Etäisyys 10 m
Maksaosuma? Kokonaan läpi 30,5 cm, erittäin tummaa verta.
"

[Mangrove]

Mainittakoon vielä, että maalina kaikissa Sepän testeissä oli kolarimetsäpeura.

[Simo Hankaniemi]

Ei metsäpeura vaan metsäkauris.

[Mangrove]

2004. Elämää hansa-ajan Turussa. Turun maakuntamuseo, Saarijärvi.

"7-10 Leikkikaluja. [...] Molemmat kuvan nuket ovat 1400- tai 1500-luvulta. Lelujouset ja kaarnaveneet ovat tuttuja nykypäivän ihmisellekin. [...] 10 puinen lelujousi (TMM 20764:970)."

[Mangrove]

Karjalainen, K. F. 1900. Ostjakkeja oppimassa; Suomalais-ugrilaisen seuran aikakauskirja XVII. Helsinki.

"Entisistä pyyntiaseista on Demjankalla jousi saanut väistyä käytännössä tuliaseiden tieltä, korkeintaan joku salokylän asukas haulien loputtua tappaa tylppäpäisellä vasamalla muutamia oravia.
[...] Kaikenlaisten loukkujen tekemisessä, piikkipohjaisten hautojen laittamisessa, rautojen ja jousien virittämisessä hirvien ja sopulien poluille ovat vanhukset täysin oppineita mestareja, mutta valitettavasti näyttää siltä, että nämä pyyntitavat alkavat joutua pois käytännöstä, sillä nuoret miehet turvautuvat yhä enemmän ja enemmän hyviin jalkoihinsa, tarkkaan silmäänsä ja vakavaan käteensä.
[...] Ostjakin mielestä maata tonkiva ja lehmien jäljessä juokseva venäläinen, joka korkeintaan uskaltaa ampua kotikankaalta teeren tai peltopyyn, on raukka, jota vastoin hän on jonkunmoinen sankari, joka uskaltaa heittäytyä kaikkien metsänvaarojen alaiseksi."