Jousi

[Ari Rantala]

Tein tulevaa metsästyskautta ajatellen 6kpl inserttiin sopivia leikkurikärkiä. Tai keskenhän nuo(kin) vielä ovat. Leikkurina on tämäkämmän vannesahan terää joka on materiaaliltaan karkaistavissa. Liitoskappaleena inserttiin on ihan tavis taulukärki josta lyhensin kärkeä, halkaisin sen rautasahalla, mättäsin terän hahloon ja hitsasin kiinni.

Aion kesän mittaan tehdä messinkirunkoon juotettuja "perinteisempiä" lieriö/kartiokiinnityksellä olevia leikkurikärkiä samasta sahanteräaineesta jos jotakuta kiinnostaa.

Kysymyskin olisi metsästäville jousimiehille. Mitä muuta hyötyä väkäsistä kärjissä on kuin se, että nuoli ei irtoa pirullakaan? Tein noihin väkäkärjet ajattelematta asiaa sen enempää...

[M.Reinikainen]

Väkäset ovat suomessa kiellettyjä metsästystä ajatellen Ari hyvä.
Väkäsiä on kyllä varmasti käytetty, mutta nyky laissa ovat kiellettyjä välineitä.

Leikkurien leikkaavan pinta-alan on pienriistaa ajatellen oltava ainakin 2cm läveimmästä kohin. Peuroihin(vaiko kauriiseen) taisi olla 2,4cm jos nyt oikein muistan. Itse teen jotain 2,2/2,4cm leväitä kärkiä ja pituuskin niissä on jotain 2-4cm.

Tuo vannesahan pala on muuten perkuleen hyvää kamaa damastin tekemiseen ja kaiken laiseen muuhunkin laminoitiin. Itse ole tehnyt siitä esim lamellipuukkoja.

[Simo Hankaniemi]

Oletko Mikke varma, että väkäset ovat kiellettyjä? En muista lukeneeni sellaista. Ja majavanpyynnissä kärjen ainakin pitää olla väkäsellinen (plus siima). Muistaakseni kärjistä sanotaan metsästyslaissa lähinnä vain, että kärjen pitää olla sellainen, että asianmukainen osuma on "heti tappava". Ja kauriinpyynnin osalla taisi olla leveysvaatimus oliko se nyt 22 vai 23 mm.

Howard Hill kannatti väkäsellisyyttä, mutta yleensä niitä ei ole käytetty metsästysnuolissa modernina aikana, eikä usein aikaisemminkaan. 1800-luvun intiaaninuolissa on hyvin harvoin väkäsiä.

[M.Reinikainen]

Muistaisin kyllä jossain lukeneeni väkästen olevan metsästyksen kannalta laivastasia suames, mut hei! oonhan ollut väärässä ennenkin

Oikeastaan eihän niissä väkäsissä mitään muuta onkelmaa tuu kuin vasta siinä vaiheessa kun se nuali pitäin siit ruhost pois ottaa ja varsinkin kun haluu sen nahankin viäl ehjänä ilman mitään ylimääräisiä repeamiä.

Ysikympin kulmakin on siinä ja siinä, mutten oikein sitäkään tykkää repiä pois. Itselleni paras on joku noin 75-85 asteen lievä etukeno joka on tähän asti ollut miellyttävintä ottaa pois.

Mitä muut on miältä?

[Simo Hankaniemi]

Olen samaa mieltä, että muutaman asteen etukeno on paras ratkaisu ulos vetämisen kannalta. Minäkään en pidä edes siitä 90 asteen kulmasta. Etukenon teroittaminenkin on helpompaa, kun varsi ei tule siinä määrin tielle. Väkäset sopivat majavanuoleen ja sotanuoleen. Väkäsellisen kärjen tekeminenkin on hieman hitaampaa kuin etukenon.

Hill muistaakseni puolusteli väkäsellistä sillä syyllä, että kun nuoli yleensä tulee jonkin verran riistaeläimen toiselta puolelta ulos, niin väkäset tarkkuvat oksiin ja risuihin eläimen paetessa ja tällöin ne vetävät nuolen pois kokonaan. Voihan se näin olla, paitsi jos nuoli ei tule ulos toiselta puolelta, silloin sen poistaminen on vaikeampaa.

[M.Reinikainen]

Hei Nanook!
Millaita kärkeä sinä käytit siihen majavaasi?

[Ari Rantala]

Kaivelin tuon 20§:n määritelmän kärjestä eikä siinä kyllä mainita väkäsiä vaikka majavan kohdalla siimakiinnitys vaaditaankin:

"Eläimen ampumiseen käytettävän nuolen kärjen on oltava sellainen, että asianmukainen osuma on heti tappava. Jos jousiasetta käytetään euroopanmajavan, kanadanmajavan tai metsäkauriin ampumiseen, nuolessa on käytettävä leikkaavaa kärkeä, jonka halkaisija on vähintään 22 millimetriä. Jos jousiasetta käytetään euroopanmajavan tai kanadanmajavan ampumiseen, nuoli on lisäksi kytkettävä siimalla jouseen."

Koko- ja leikkurimäärityskin koskee, jos nyt oikein ymmärrän, vain noita mainittuja eläimiä.

Taidan silti "niistää" ne veks kun ainoa keino saada nuoli ehjänä irti olisi työntää se läpi. Kokoakin taitaa jäädä vielä passelisti tähteelle vaikka väkäsen poistaakin.

[Ari Rantala]

Kaivelin vielä ihan mielenkiinnosta mitä SJML:n sivuilla sanotaan kisakelpoisesta leikkurikärjestä:

"Kilpailuissa käytettävän leikkaavan kärjen on oltava muotoaan muuttamaton ja terän takaosan ja nuoliputken on muodostettava vähintään 90 asteen kulma. Kärjen leikkaavan osan on oltava suurimmalta leveydeltään vähintään 22 mm ja pituudeltaan nuolen pituusakselin kohdalta mitattuna vähintään 22 mm. Kärjen leikkaava osa on oltava ulkopinnalla, poispäin pituusakselista."

Tekstissä mainitaan takaosan ja nuoliputken välinen vähimmäiskulma (90 ast) mutta miten päin tuon pitäisi olla? Insinöörijärki kun sanoo, että kulmalla on vastakulmansa eikä tuossa sanota kumpaa tarkoitetaan...

No oikeasti se kaiketi tarkoittaa juuri sitä, että leikkurin takapää saa olla suora tai siitä etusuuntaan viisto mutta ei väkäsellinen.

[Simo Hankaniemi]

[Ari Rantala]

[Tuukka Kumpulainen]

Primitiivit ei paljon jousilla majavia ampuneet kun tehokkaampiakin tapoja oli käytössä. Tapana oli yhyttää masset talvella pesästään ja tappaa ne sieltä meleenomaisessa astalokähinässä.

Kanadan intiaanit tukkivat majavanpesän oviaukot, hakkasivat jäähän rannan puolelle majavan mentävän avannon ja alkoivat sitten takoa pesää majavien karkuun säikyttämiseksi. Ainoan ilma-aukon äärellä oli mies keihään tahi atraimen kanssa vartomassa. Jos joku lattahäntä lähti jään alle pakoon, voitiin sekin lahdata nopeajalkaisen nuijamiehen toimesta - jahtiin lähdettiin kun lumipeite oli ohut ja jääolosuhteet kohillaan.

Yksinkertainen, joskin työteliäs keino oli hakata tukitun talvipesän kylkeen reikä ja seivästää pesään käpertyneet karvaturrit siihen paikkaan. Siperiassa päästiin helpommalla, kun pesään laskettiin muutama pahansisuinen majavakoira ja odoteltiin että älämölö vaimenee.

Korjakki olisi varmaan katsonut vähän vinoon jos joku olisi lähtenyt jousipyssyn ja siimaviritysten kanssa majavajahtiin. Hullun hommaa.

[Ekkorre]

Nuo "väkäset" ovat täysin lailliset. Ainoa, missä tuollaiset kärjet kielletään, on SJML:n "eettiset ohjeet". Kyseessä on siis täysin epävirallinen ohjeisto, jonka joku on joskus suuremmin ajattelematta kääntänyt englannista ja iskenyt liiton sivuille luodakseen kuvaa suomalaisesta jousimetsästysperinteestä. Saksan vastaavan liiton sivuilla kiellettiin bambunuolet, kun viimeksi tarkistin, ja tässä on samasta asiasta kysymys. Kaikkea nettiin laitettua ei vain ole mietitty kovin tarkkaan.

[M.Reinikainen]

No ehkä mää tuon kiellon taisin kai sieltä lukasta joakus muinoin

[Simo Hankaniemi]

[Nanook - pakkasen poika]

Majavanuoleni terä oli jostain jämäteräspalasta viilattu väkäsellinen leikkuri. Pituus n. 5 ja leveys n. 2,5 senttiä, kiinnitetty nuolen halkioon Bostikilla ja jännelangalla. Terään oli porattu keskelle reikä siihen kohtaan, mihin nuolen varsi päättyy. Siiman kiinnitin sitomalla reikään ja nuolen varteen. Nuolen varsi katkesi heti osuman jälkeen, kun majava kierähti ympäri ja sukelsi. Terä siimoineen jäi kiinni.

Välineitäni viritellessä mielessä kävi, että pitäisikö tehdä koko majavanmetsästyssetti luonnonmateriaaleista. Jänteestä tai kasvikuidusta punottu siima, puusta koverrettu lieriö vichypullon tilalle narun lähtöalustaksi ja lieriön kiinnitys jouseen nahkahihnoilla. Nuolen teräksi luusta hiettu leikkuri. Lopulta ajattelin, että se olisi keinotekoista, koska mistään ei löydy alkuperäisiä esikuvia. Syyn Tuukka jo paljastikin eli majavia ei muinoin yleensä metsästetty jousella.

Majavan nuijametsästyksestä muistui mieleeni mielenkiintoinen sivujuonne. Reino Keron kirjassa "Intiaanien Amerikka" on vanha puu- tai kuparikaiverruspiirros itäisistä metsäintiaaneista nuijimassa majavia. Kero kommentoi "asiantuntevasti" kuvatekstissä tyyliin, että tuskinpa intiaanit näin majavia pyytivät, lienee kuvantekijä halunnut esittää intiaanit villeinä julmureina.

Tuukan kuvaamat pyyntitavat selittävät kuvan täysin. Omien majavan metsästyskokemuksien perusteella voin sanoa, että myös väijymällä majavan ruokailupaikkojen lähellä voi eläintä päästä nuijinta- tai ainakin keihästysetäisyydelle. Pari kertaa iltapassissa pimeän tultua majava on noussut rannalle 2-3 metrin päässä, mutta risut, pimeys tai jo vireestä päästetty jousi ovat estäneet ampumisen.

[Ekkorre]

[Simo Hankaniemi]

[Ari Rantala]

[Simo Hankaniemi]

Massiiviset talviset majavien joukkoteurastukset ovat ilmeisesti lähinnä eurooppalaisten kanssa käydyn turkiskaupan myötä tullut tapa, ainakin R. Stephen Irwinin mukaan. Tällöin majavannahasta tuli tärkein maksuväline ja kannatti organisoida koko kyläkunta jahtiin. Majavia on pyydystetty varhemmin ehkä vaatimattomammin, loukuilla ja ansoilla. James Bayn creet käyttivät mm. katiskaa muistuttavaa pyydystä, mikä viritettiin majavapatoon tehtyyn vuotokohtaan. Vuotoa tutkimaan tullut majava ui kepeistä tehtyyn suppiloon, jäi päästään kiinni ja hukkui.

Irwinin mukaan majavia myös ammuttiin satunnaisesti kohdattaessa. Mutta mitään siimoja ja keloja ei liene käytetty. Intiaanit pyrkivät hyödyntämään eniten suurimpia saaliseläimiä, joissa panos ja tuotos oli optimissa. Pienempien eläinten metsästys oli satunnaisempaa tai nuorten poikien puuhaa. Kun turkiskauppiaat aikoinaan yrittivät saada mm. blackfoot-heimoa innostumaan majavanpyynnistä, niin se ei oikein onnistunut. Nämä halusivat mieluummin ampua biisoneita hevosen selästä, kuin viritellä majavarautoja kädet ja jalat huurteisessa vedessä.

[Tuukka Kumpulainen]

Majava on luulöytöjen perusteella hirven (ja paikoin peuran) ohella ylivoimaisesti tärkein riistaeläin läpi Pohjois-Euroopan heti jääkauden päättymisen jälkeen ja useamman tuhat vuotta siitä eteenpäin varsinkin sisämaa-alueilla. Venäläisten, virolaisten, suomalaisten ja ruotsalaisten metsästäjä-keräilijöiden motiivina ei varmastikaan ollut turkiskauppa, eikä valtavia tapettuja majavamääriä takuulla naakittu jousen ja nuolen kanssa. Miksi em. porukat ja metsäintiaanit eivät olisi ottaneet majavia talvipesistä joukkoteurastusmenetelmillä, kun sen tehokkaampaa tapaa ruokkia perhe oli (varsinkin koiria käytettäessä) vaikea löytää? Majava-ansoja hyödynnettiin varmasti myös, kuten historiallisellakin ajalla.

Suomalaisetkin tutkijat ovat aika ajoin ihmetelleet majavan ilmeistä merkitystä kivikauden ihmisille. Ei siinä ole ihmettelemistä. Majava on yksi Pohjolan suurimmista nisäkkäistä. Siinä on paljon syötävää, rasvaakin enemmän kuin useimmissa muissa. Hauste ja nahka oli pelkkää sivutuotetta niin kauan kuin kaikki ruoka saatiin metsästä IMHO.

[Simo Hankaniemi]

Amerikassa USA:n alueella tärkein riistäeläin oli biisonin ohella valkohäntäkauris. Metsien aluskasvullisuutta poltettiin, jotta uutta kasvustoa tulisi nopeammin, mikä edisti kauriskannan kasvua. Varmaan majaviakin paljon käytettiin, mutta joukkoteurastusten täytyi olla suhteellisen harvinaisia jo sen vuoksi, että majavakanta oli vielä runsas turkiskaupan alkaessa. Ja turkiskaupan myötä majavakanta romahti melko nopeasti. "Majavaraja" siirtyi lännemmäksi ja oli vuoden 1800 tienoilla jo Kalliovuorilla. Ja kuitenkin intiaanien määrä oli kulkutautien vuoksi paljon pienempi kuin mitä se oli ennen vuotta 1500. Entistä pienemmällä porukalla siis romahdutettiin lyhyessä ajassa majavakanta turkiskaupan kaudella.

Varmaan majava oli tärkeä saalis Euroopassa, mutta siinä on kuitenkin lihaa vain jotain alle 10 kg, kun esim. yksi metsäpeura saattoi pitää hengissä perheen talven yli vielä 1800-luvun Itä-Suomessa (muun ruoan ohella). Peuran saaminen ratkaisi sen, tuliko kevättalvella nälänhätä vai ei. Minulla ei ole tietoa siitä, miten tärkeä saalis majava loppujen lopuksi oli. Olivatko ne esim. runsaslukuisempiä kuin peurat. Ainakin majava elää suppeammilla alueilla kuin esim. metsä- tai tunturipeurat. Suomessa on tälläkin hetkellä jotain 200 000 Tarandus-lajin edustajaa, mutta paljonko on majavia.

[Ari Rantala]

[Simo Hankaniemi]

Esihistorialliset luulöydöt eivät välttämättä kerro tiettyjen riistalajien käytön todellisia suhteita. Isojen eläinten kohdalla leiriin asti rahdattiin todennäköisesti hyvin usein vain parhaat lihat ja nahka, aivan kuten tiedämme historiallisen ajan intiaanien tehneen. Tällöin mitään luujätteitä ei jää tutkittaviksi. Majavan kaltaiset pienemmät nisäkkäät taas tuotiin kokonaisina, joten niiden luiden osuus on kylien aineistossa suhteettoman suuri.

[Nanook - pakkasen poika]

Jos suurimpien majavien elopaino voi olla lähes 30 kiloa, niin kyllä niissä lihaakin on varmasti 20 kiloa. Ja kuten Tuukka mainitsi rasvaa on aivan eri tavalla kuin muissa riistaeläimissä.

Majava on metsäpeuraan verrattuna helppo saavuttaa, koska kyseessä on paikkaeläin. Asuttu pesä on helppo havaita ja yrittää tyhjennystä. Jos peuroja (tai poroja) ei paliskunta-aidoin paimenneta, voi suuren peuralauman liikkuma-alue olla lähes Suomen kokoinen. 200 000 peuraa ei paljon lämmitä, jos on itse jalkapelissä tuhannen kilometrin päässä. Peuranmetsästäjien on lähes pakko viettää liikkuvaa elämää, jolloin leiripaikatkaan eivät ole pysyviä. Meillä on aika heikot tiedot Suomen kivikautisten asuinpaikkojen luonteesta. Majavaluulöydöt sekä peurojen ja hirvien luiden vähyys viittaisivat aika pysyviiin asuinpaikkoihin.

Majavien talvipesäteurastus lienee tehokkainta järvien ja suurten lampien pesissä, joiden lähellä ei ole hengitysaukkoja ylläpitäviä virtauksia. Monissa joissa ja puroissa majavilla saattaa olla useampia pesiä ja patolampia sukellusetäisyydellä toisistaan. Patojen luomat virtapaikat toimivat hengitysaukkoina. Eläinten mahdollisuudet paeta pesää auki kaivavia metsästäjiä ovat paremmat.

Majavien sukupuuttoon Suomessa syynä lienee rautapyynti, jonka voisi kuvitella olevan virtavesiympäristössä talvipesäteurastusta tehokkaampi menetelmä. Suomessahan majavan sukupuuttoon liittyy myös asutuksen leviäminen ja väestön kasvu. Yhdysvalloissakin intiaanit ilmeisesti siirtyivät rautapyyntiin aika aikaisessa vaiheessa. Lisäksi majava-alueille siirtyi vain niiden metsästykseen keskittyineitä valkoisia, vaikka intiaanien väkiluku vähenikin.

[toni]

Ite uskoisin pidempiaikaisen asujamiston käsittäneen selkeämmin sen, miten riippuvaisia he ovat mm. paikallista riistaeläimistä.
Luonnon syklien kautta, riistaeläinkantojen vaihdellessa on varmasti havahduttu muutaman sadanvuoden sisällä useammankin kerran siihen mitä ja milloin mitäkin kannattaa verottaa, mikäli siihen löytyy korvaavia elementtejä. Ja mitä vanhempi kulttuuri, sen varmemmin tätä on kohdattu ja tieto siirtynyt täydentyneenä seuraaville sukupolville.

Veikkaan että ulkopuolelta tulleille juurettomimmille ihmisille, intiaanien ja lappalaisten maille majaviakin hakemaan menneille elämisen syy yhteys ei ole merkinnyt kovin paljoa.

Mitä lihapainoon tulee, niin suolet ja nahka luineen vie helposti elukasta kuin elukasta puolet ja (useimmiten) enemmänkin pois.

Tänä kesänä oon saanu seurata useammankin kerran lammaskoirien aivan nerokasta työskentelyä. Porokoirakin osaa sen joltesakkin. Olisiko entisaikojen primeilläkin voinut olla kaukaakin, matkojen päästä, suuresta tokasta erottavia ja metsästäjiä päin kerääviä ja ajavia koiria metsästyskavereina?
Suden sukulaiselta sellaista tiimityöskentelyä voisi hyvin odottaa.

Joistain Itä-Siperian laikoista olen kuullut hiven saman tapaisia juttuja.
Tämän päivän Suomesta, tosin.

[Simo Hankaniemi]

Muistan jostain lukeneeni, että koira on ollut jopa 100 000 vuotta ihmisen seuralainen. Toisissa lähteissä näkee pienempiä lukuja, mutta ensin mainittu perustuu muistaakseni DNA-analyyseihin. Koirien merkitystä ei tietenkään pidä unohtaa. Vielä nykyisinkin esim. joidenkin Amazonin intiaanien parissa hyvä metsästyskoira on arvokkaampi kuin huono ihminen. Euroopassa koirilla tapahtuva ajometsästys (parforce) oli tärkeässä asemassa vielä 1700-luvulla. Vasta tuliaseiden kehitys ja porvariston nousu 1800-luvulla syrjäytti aatelisen parforce-metsästyksen ja tilalle tuli yksilöllinen porvarillinen ammuskelu.

Verkoilla ja kuoppa-ansoilla tapahtuva pyynti on myös vanha ilmiö ja näillä saatiin suuria saaliita. Norjassa kuoppa-ansat ja niihin johtavat kiviaidat olivat tärkeitä aina 1300-luvulle saakka peurojen pyynnissä.

En tiedä, miten hyvin jokin majavayhdyskunta kestäisi esim. sellaista kulutusta, että 100 ihmistä rakentaisi pysyvän leirin lähistölle ja hankkisi pääosan lihasta ja rasvasta yhdyskunnan majavista? En ole lukenut tällaisesta ratkaisusta historialliselta ajalta. Kenties joku USA:n itäosan intiaanien historiaan paremmin perehtynyt osaa sanoa siitä jotakin.

[Tuukka Kumpulainen]

Jos varhaisholoseenin Koillis-Euroopasta (Suomi 10 kilovuotta sitten) puhutaan, niin veikkaan lehtipuuvaltaisen, pienipiirteisten vesistöjen hallitseman maisemamme kannattaneen suunnattoman majavapopulaation, jota on metsästänyt paljon pienemmät ihmisyhteisöt kuin 100 hengen porukat. Majava kasvaa meillä 10 - 30-kiloiseksi, isoin täältä ammuttu yksilö oli muistaakseni 32 (vai 36?)-kiloinen. Pannaan keskiarvoksi 20 kg. Primitiivit eivät syöneet lihaa vaan eläimiä: ihonalais- ja vatsaontelorasvan, luuytimen ja sisäelimet lihaskudoksen ohella. Mesoliittinen "teuraspaino" oli siis paljon suurempi kuin nykyinen. Yhdessä majavassa on syötävää helposti 12 kg tai enemmän.

Aikuinen, kovaa työtä tekevä mies tarvitsee eläinproteiinia noin 100 grammaa päivässä pysyäkseen iskussa (valtavirtasuositusten mukaan vain puolet tästä). Majavanlihasta n. 22 % on proteiinia joten pauna lihaa päivässä äijää kohti riittää hulppeasti, naisille, lapsille ja vanhuksille vähemmän. 12 hengen suurperhe tarvitsee siis noin 3 kilon köntin massea päivässä. Iso osa päivittäisestä rasvantarpeesta saadaan myös majavasta (toisin kuin hirvestä, hauesta ym. kuivasta riistasta). Kun ruokavalio täydentyy hiilihydraatinlähteillä, syö leiri neljä päivää yhtä keskikokoista majavaa. Seurueella on useampi sata neliökilometriä koskematonta majavavesistöä kuljettavanaan ennen kuin tullaan seuraavan porukan reviirille. Majavaa riittää. Ajatuskin siitä, että jonain päivänä viimeinen suomalainen majava tapetaan on täysin absurdi (niin kuin on suomalaisuudenkin käsite jos tarkkoja ollaan).

[Nanook - pakkasen poika]

Varsin hyvän kuvan pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsästysolosuhteista saa näille sivuille jo aikaisemmin postatusta Cree-intiaanien talvimetsästystä 1970-luvulla kuvaavasta dokumentista. Pari perhettä (n. 15 henkeä) siirtyy talvileiriin Quebecin pohjoisosiin. Vesistöillä liikutaan kanooteilla ja talvella lumikengillä. Miehet pyytävät raudoilla majavia ja samalla yrittävät tavoitella karibuja ja hirviä parista päivästä viikkoon kestävillä metsästysreissuilla. Hirvieläimiä ei näy koko talvena. Metsästysalueena on Uudenmaan kokoinen pläntti.

Porukka elää pääasiassa majavanlihalla ja naisten leiriympäristöstä pauloilla pyytämillä jäniksillä sekä kalalla. Vasta kevään kynnyksellä miehet onnistuvat ampumaan kolme tai neljä hirveä. Hirvet teurastetaan ampumapaikalla ja lihat vedetään leiriin taljaan käärittynä.

Jos arkeologit kaivaisivat leiripaikan, nuotiotuhkasta löytyisi todennäköisesti vain majavan ja jäniksen luita. Riippuvaisuus näihin kahteen eläimeen on ilmeinen, mutta leiristä löytyvät luut eivät kuitenkaan kertoisi koko totuutta leirin ruokavaliosta.

Karibuja porukka ei kuvaustalvena onnistunut saavuttamaan. Käsittääkseni ne elävät alueella jopa yli 100 000 yksilön suurlaumoissa, jotka liikkuvat vuodenaikalaitumien välillä vakioreittejä pitkin. Ongelma vain on, että etäsiyydet ovat satoja kilometrejä ja vaihtoehtoisia reittejä on useampia.

Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia matkoja metsäpeurat ovat Suomen alueella aikoinaan jutanneet. Nyt siirtymät Kainuussa ja Suomenselällä ovat aika maltillisia. Porosaamelaiset taas liikkuivat Suomen tunturialueiden ja Norjan Jäämeren rannikkosaarien väliä ennen kuin rajat Pohjois-Kalotissa suljettiin 1800-luvun puolimaissa, mutta mikä oli tilanne etelämmässä ennen metsäpeuran sukupuuttoon pyytämistä.

[Simo Hankaniemi]

Hypoteettinen 12 hengen perhe kuluttaisi siis Suomessa 100 majavaa vuodessa. Todellinen kulutus olisi todennäköisesti isompi, sillä ihmisillä on luontainen tarve tuhlaukseen, törsäykseen ja yli varojen elämiseen. Primitiivimies tuskin tyytyisi sataan grammaan lihaa ja rasvaa päivässä, vaikka se olisi laskennallisesti riittävä määrä. Majavia tuskin syötäisiin säästellen ja viimeisiä hitusia rapsutellen. Eli minkälainen majavayhdyskunta kestäisi 100-300 eläimen harvennuksen vuodessa?

[Kiul]

Majavan pyynti on yleisesti ottaen varsin 'helppoa' metsästystä. Eläimet on helppo paikallistaa sen jälkeen tarvitaan vain oikeastaan aikaa, jotta pääsee hollille. Itse uskaltaisn väittää, että majava ei kummoista metsästyspainetta kestä, muutaman kauden tiivis jahti tyhjentää laajankin alueen majavista. Kumpulainen totesi, että entisaikaan ei syöty majavan lihaa vaan majava. Tästä huolimatta sanoisin, että majavasta menee huomattava osa haaskuun suhteettoman suuren suoliston takia. Majavan ravinto lienee sen verran karua, että suolisto vie aikaslailla ison osan kononaismassasta. Ravinto lienee ollut tärkein metsästyksen syy, mutta kaipa aikojen alussakin on turkilla ollut oma merkityksensä. Majavasta kun kuitenkin saa aika paljon 'pinta-alaa' turkiksena ja lämminkin turkki taitaa olla. Ainakaan meillä emäntä ei majava (puoli)turkkiaan ihan leudoilla keleillä ulkoiluta.

[Ari Rantala]

Majavakeskustelu on ihan mielenkiintoinen aihe ja hyvän keskustelun kuuluukin rönsyillä

Palaan kuitenkin tuohon alkuperäiseen juttuun siltä osin, että ymmärsin Nanookin kertomuksesta majavapyynnistä nuolen katkenneen ja sisäistin sanoman niin, että siima kannattaa kiinnittää kärkeen joka jää kiinni saaliiseen. Kumpi mahtaisi olla osumatarkkuuden kannalta parempi paikka kiinnitykselle (reiälle), leikkurin "lapa" vai kiinnitysholkki? Veikkaisin jälkimmäistä mutta kun ei ole kokemusta niin ei tiedä...

[raaka-arska]

pistä siihen kiinnitysholkkiin.

[Ekkorre]

Tämä on omalla kohdallani ns. toisen käden tietoa (anglismi, hyi), mutta siima kannattaa kai kiinnittää siten, että se liukuu laukaisussa nuolen nokkipäätä kohti, kuten tässä linkissä. Siiman pitäisi joka tapauksessa pysyä kärjessä kiinni, vaikka varsi katkeaisikin.

Siimassa voisi kai olla myös jonkinlainen varren ympärille tuleva lenkki tahika holkki, joka tähdätessä olisi liu'utettuna kärjen taakse ja laukaistaessa liukuisi sulituksen eteen. Vajaan nuolenvarren mittainen pätkä roikkuisi silloin tähtäillessä vapaana, kenties aiheuttaen riskin siiman tarttumisesta johonkin. Tämänkin siimankiinnitystavan olen mielestäni jostain lukenut, mutta voi olla, että olen vain ymmärtänyt ohjeet väärin.

[Ari Rantala]

Kyllä tuossa lenkkijutussa ihan järkeäkin on. Laukaisun jälkeen siiman jarrutusvaikutus kohdistuu nuolen perään ja pitää nuolta suorassa. Sopivan kokoisen (pienen) avainrenkaan voisi ujuttaa kiinteäkärkiseenkin. Kierreinserttiin saa kevyemmänkin ratkaisun kun kärki on irroitettava.

[Nanook - pakkasen poika]

Ekorren kuva siimavirityksestä on korrekti. Liukulenkkinä voi käyttää joko siiman tehtyä lenkkiä tai metallista rengasta, johon sekä kärkeen että kelalle menevä siima sidotaan.

Siiman olen kiinnittänyt suoraan kärkeen, koska en käytä kiinnitysholkkeja.

[Nanook - pakkasen poika]

Prkl... lähti tuo edellinen viesti puolivalmiina.

Tarkoitus oli sanoa, että saalismäärä viittaisi majavakannan olevan joko arvioita suurempi tai sitten majavien kohdalla kanta kestää huomattavasti tuota 10 prosenttia suuremman verotuksen. 4000 majavaa elättäisi jo 480 majavan metsästäjää.

Heti jääkauden jälkeenhän Suomen pinta-alasta huomattavasti suurempi osa oli vettä. Myös saaristoa oli paljon. Majava on todellakin saattanut olla Tuukan arvioiden mukaan paljon lukuisampi kuin nyt. Nykykantaan on muutenkin hankala verrata, koska nykymajavat eivät ole vielä oikein kunnolla levittäytyneet esimerkiksi Lappissa niille alueille, joilta alkuperäisen kannan viimeiset majavat pyydettiin 1800-luvulla.

[Ari Rantala]

Ovat hieman ristissä tuon 10 prosentin mukaan nuo ilmoitetut kantamäärät/vuotuiset saalismäärät. Kyse on tietysti Luonnonsuojeluporukoiden ilmoittamista määristä kannan suhteen ja he kaiketi haluavatkin ilmoittaa määrät alakanttiin. Yhteenynnäiltynä heidän ilmonsa mukaan kanta olisi vain noin 14000 yksilöä kun se saalismäärän mukaan pitäisi olla noin 40000.

[Kiul]

Olen käyttänyt tuota Ekkorren kuvaamaa metallilenkkiratkaisua vaikkakin 'moderneissa' välineissä. Siinä todella on vaarana, että lenkillä oleva siima tarttuu johonkin. Toisaalta metallilenkin paikkaa on helppo siirtää ja siten optimoida systeemi erilaisille nuolille. Tämä systeemi on myös helppo vaihtaa kenttäoloissa nuolesta toiseen, jos tarvetta tulee, ei tarvitse juoksulankoja alkaa metsässä virittelemään. Sopiva rengas tuli kalastusnuolisetin mukana ja varjelen sitä kuin silmäterääni. Noi pienet avaimenrenkaatkin on tullut kokeiltua, toimivat ehkä, mutta eivät millään muotoa liukkaan pyöreäprofiilisen rosterirenkaan veroisesti.

Majavan metsästyksestä ja vähän sen vaikutuksesta populaation vielä. Meillä on, kuten monessa muussakin seurassa, osittain vallalla näkemys, että majava on tuhoeläimiin verrattava tapaus. Yksityisiltä metsänomistajilta, siis maanvuokraajilta, tulee hyvin herkästi koviakin vaatimuksia majavien 'hävittämiseksi', jos syntyy edes vähäisiä tuhoja. Samoin Tiehallinto ja VR kyllä huomauttavat, jos maanteiden tai radan rummut alkavat olla tukossa ja vesi nousussa. Viranomaiset eivät itse käytännössä tee mitään vaan patistavat seuraa 'talkoisiin'. Edellä mainittu on johtanut tilanteeseen, jossa majavajhti on 'kausittaista' l. tulee vahinkoilmoituksia -> aloitetaan tehostettu jahti -> kanta laskee alas -> kannan elpymisjakso, jolloin majavat löytävät uusia pesimisalueita -> kanta ylös -> vahinkoja ja sama rundi uudestaan. Tällainen metsästäminen on vaikea sovittaa 'tuottoajatteluun' kun motiivit ovat ihan toisaalla kuin itse metsästyksessä.
Majavan kohdalla näkee hienosti, miten ihmisten suojelumyönteisyys muuttuu hävitysvimmaksi. Meillä on ollut tapauksia kun 'mökkiläinen' on ollut hyvin vihainen 'söpöjen' lammen asukkien metsästämisestä. Jopa siinä määrin, että erilaisia rikosilmoituksia on tehty. Vaan kun majava kaataa rantahaavan mökin tai varaston räystäälle, niin alkaa ihan toinen meno ja yhtäkkiä metsästäjät ovat tähänkin vahinkoon syyllisiä kun eivät pidä kantaa kurissa. Ja tämä samojen ihmisten toimesta, jotka rikosilmoituksia ovat tehneet.

[heiluri]

Siinä meikäläisen käyttämät versiot aiheesta.
Alemman nuolen muovirissa kalastussetistä ja on mielestäni hiljaisempi kuin metallirengas.