Jousi

[Tuukka Kumpulainen]

Olen joskus leikitellyt ajatuksella, millaista olisi, jos olympiajousiammuntaan ei olisi koskaan hyväksytty moderneja, tarkkuutta parantavia teknisiä helpotuksia. Modernin jousiammunnan historiaan paneutuessaan näkee, että tähtäimet, nuolihyllyt, stabilaattorit jne. ovat aikoinaan olleet lautakuntien pähkäilyn kohteena: salliako vai ei? Ja helpotus toisensa perään on lopulta sallittu. Kuitenkin vielä 1940-luvun puolivälissä esim. amerikkalainen kilpa-ammuntaguru R. Elmer piti edes tähtäimen käyttöä tauluammunnassa tarpeettomana ja epäurheilijamaisena lisänä.

Entä jos FITA-jousen määritelmänä olisi edelleen englantilainen pitkäjousi? Tähtäimet, nuolihyllyt, vakaajat, rekurvit, koneistetut center shot-deflex-rungot, lokaattorikahvat, klikkerit ja rannelenkit olisivat kiellettyjä ja nykyampujien suoritukset suoraan verrattavissa menneiden sukupolvien saavutuksiin tauluammunnan saralla. Hyvälaatuisen marjakuusen vähyyden, puujousten sarjatuotantomaisen tarkkuusvalmistamisen vaikeuden, ilmankosteuden ja -lämpötilan vaikutuksen eliminoimisen ja välineiden käyttöiän parantamisen nimissä synteettiset materiaalit olisivat sallittuja jousissa ja nuolissa, mutta niiden muotoilu, detaljit, tähtäysperiaatteet ja käyttötapa olisivat edelleen muinaista mallia.

Kyllä olisi eri tavalla mielenkiintoista katsella FITA-kisoja, kun osanottajilla olisi olennaisilta osiltaan samanlaiset välineet ja haasteet kuin itselläni ja historian jousimiehillä. Maailmassa olisi todennäköisesti nykyisen tason kirkkaasti ylittäviä vaistokeppijousiampujia, kun Korean kaltaiset jousiampujakoulutuksen mahtimaat keskittäisivät ponnistelunsa mahdollisimman tarkkaan pitkäjousiammuntaan. Kilpajousiammunnassa olisi katkeamaton vertailukelpoisten suoritusten sarja 1800-luvulta asti.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi urheilussa pitäisi sallia välineiden luotettavuuteen, tasapäisyyteen tai tuotantorealiteetteihin vaikuttamaton tekninen kehittely. Tarkoituksenahan on selvittää, kuka kisaajista on paras, ja tämä on täysin subjektiivinen arvio, joka ei riipu lainkaan siitä mikä on objektiivinen suoritusten taso. Jousiammunta ei ole urheilulajina muuttunut millään subjektiivisella, merkityksellisellä tavalla hienommaksi tai paremmaksi sen takia, että nykyampujat ampuvat (ei pelkästään) teknisten innovaatioiden ansiosta suurempia pistesaaliita kuin edeltäjänsä. Mieleen tulee keihäänheiton puolelta tutut pelleilyt, joissa insinöörit kehittelevät niin hyvin lentävän keihään, että se pitää kieltää kun stadioneilla ei riitä mittaa. Miksi ihmeessä se piti koskaan salliakaan? Paras mies ja nainen saadaan selville ilmankin.

[Simo Hankaniemi]

Olen itse usein ajatellut aivan samaa, eikä pelkästään jousiammunnan kohdalla. Esim. olympia-kisat olisivat mielestäni kiinnostavammat, jos ne pidettäisiin paljon tarkemmin antiikin hengessä. Olen eniten kiinnostunut lajeista, joita välinekikkailu ei ole pilannut. Nyrkkeilyssä ymmärrän kyllä hanskojen ja suojusten käytön, mutta muuten laji on entisensä, samoin paini ja painonnosto. Juoksua ei myöskään voida muuksi muuttaa. Tosin pidin jo lapsena piikkareiden käyttöä "epäurheilijamaisena". Parasta olisi, että kaikkien olisi juostava avojaloin. Antiikin aikanahan urheilijat olivat myös alasti, mikä vaikuttaa terveen pelkistetyltä.

Ei voi sanoa, että jousiammunta olisi välineiden "kehittelyn" myötä muuttunut yhtään kiinnostavammaksi. Pikemminkin päin vastoin. Vanhat välineet toisivat kilpailijoiden väliset erot selvemmin esille. Nyt kilpailijat eivät samalla tavalla erotu persoonallisuuksina. Tulokset ovat liian samanlaisia, homma muistuttaa kellon käynnin katselua. Olympia-jousiammunta onkin jonkinlaisessa kriisissä, harrastajia on vähän ja nämä eivät värittöminä kerää sponsoreita.

No onneksi on muunkinlaisia jousiammuntakilpailuja. Mongolien naadam-juhlissa ei muutoksia kaivata. Sinne ei edes saa osallistua millään muulla jousella kuin perinteisellä mongolialaisella. Esim. korealainen jousi ei käy. Nuoliotteen täytyy olla perinteinen peukalo-ote. Kilpailijoilla täytyy olla perinteinen asu ja jokaisella osanottajalla on oltava "suojelijana" joku ammattijousiampuja. Jokaisella osanottajalla on valokuvalla varustettu kisapassi. Kisaan pääsevät kyllä myös ulkomaalaiset, ei ole pakko olla mongoli. Ulan Baatarin viimeisimmässä naadamissa ampui ainakin yksi yhdysvaltalainen New Yorkista.

[Tuukka Kumpulainen]

[Vieras]

Tuo johtaisi kyllä melkoiseen kilpailuun kaaren konstruktioissa, mutta esim vaatimus, että käyryys jännittämättömänä ei saa ylittää jotain pientä lukua kyllä rajoittaisi, mitä on mahdollista tehdä.

Oma arvaukseni on. että hiilikuitupinnat ja keinomateriaali ydin tai sitten kokohiilikuituinen putki.

Lajille luultavasti tekisi hyvää. En ole ihan varma olisiko kokopuinen kaari edes niin paljon huonompi ettei sillä voisi kisata.

Seuraava ongelma olisi sitten miten estää erilaiset sääntöjenkiertotemput, joita aletaan heti kehitellä.

TLM

[Nanook - pakkasen poika]

[Tuukka Kumpulainen]

Hyviä pointteja. Varmasti sääntöjä pyrittäisiin heti kiertämään, mutta ei luulisi olevan mahdotonta tehdä säännöistä kiertämättömät. Englannissa kisataan vieläkin (aivan varmasti paikoin veren maku suussa) englantilaisilla pitkäjousilla eikä säännöissä ole liikkumavaraa minkäänlaisille jipoille joiden laillisuutta ei voisi mittanauhan ja viivoittimen avulla kentällä selvittää. Kun synteettiset valmistusaineet olisivat vielä kaikin puolin sallittuja ei millään muulla kuin mitoilla, helposti määritettävillä muodoilla ja sillä, että kaaressa tai jänteessä ei ole tähtäinmerkkejä tai vipstaakeja, olisi merkitystä. Ennalta tuntemattomien innovaatioiden varalle voitaisiin kuitata kuten nykyisissäkin BLBS:n säännöissä: "A longbow...of traditional form." Ja tässä traditional form olisi viktoriaaninen kilpajousi, joita on säilynyt kymmenittäin tähän päivään asti esikuviksi. Näin hiilikuitulonkkarien tekijät eivät voisi ujuttaa esim. rekurviratkaisuja jousiinsa sillä perusteella että keskiaikaiset englantilaiset jousentekijät mahdollisesti taivuttelivat niitä omiinsa.

Yhden, kaikille kansainvälisen tason osanottajille jouset tekevän valmistajan nimeäminen helpottaisi välinekontrollia suuresti. Kuka mahtaa valmistaa esim. olympiakeihäät tai curlingkivet? Valmistajia ei lienee pilvin pimein. Kilpajousiammunta on varmaan aika ohkainen siivu esim. Hoytin liikevaihdosta, kun Amerikoissa on joitain tuhansia FITA-ampujia joidenkin miljoonien jousiampujien joukossa. Yksi dedikoitunut kilpajousitehdas takaisi kaikille yhtäläiset välineet kuten em. lajeissakin?

[Juri]

Minä kuulin että enkkujen lonkkuskaboissa jotkut käyttävät viktoriaanisen ajan tyylistä O-rengasta tähtäimenä, toiset eivät.
Lisäksi vaistoampujat ja kärjellä tähtääjät (gab shooters) riitelevät keskenään vähän siellä sun täällä. Suomessakin olen kuullut kiukuttelua siitä millaisella tähtäystyylillä Longbow-luokan voittopallille päästiin.

[Lehtis]

"Saahan sitä venytellä ja voimistella" oli tuomareiden vastaus tiedustellessani rystysten, sormien tms. "apujen" käyttöä etäisyyksien ja kaltevuuksien arvioinnissa maastokisoissa. Olen samaa mieltä, sillä täsmälleen samat konstit on taatusti olleet käytössä ammoisista ajoista lähtien.

Kun kerran on sovittu, että tietyissä luokissa käytetään tietyn aikakauden mallisia/henkisiä välineitä, mahdollisesti moderneilla materiaaleilla käyttäjän ja ympäristön turvallisuus varmistaen, niin hyvään urheiluhenkeen kuuluu toimia niin ja noudattaa perinteitä. Jos perinne-, lonkkari- tms. ampuja haluaa käyttää tähtäimiä, käyttäköön metsällä ja kotioloissa, mutta kilpailuissa ampukoot niissä luokissa, mihin varustelu viittaa. En ole koskaan oikein ymmärtänyt "kilpailijoita", jotka sopimuksia ja sääntöjä kiertämällä ja vilpillisesti koettavat osoittaa olevansa parempia kuin muut.

Välinetuotannossa olen vapaan valmistuksen kannattaja, en monopolien, mutta pidetään kiinni oikeasta ajatuksesta, hengestä, silti unohtamatta tutkia ja kehittää perinnekaluja entistä paremmiksi siihen tarkoitukseen, jossa niitä aiotaan käyttää.

[Simo Hankaniemi]

Ihminen on tietysti vilpillinen, kuten muutkin simpanssit. Maraton-juoksuissakin on tullut ainakin ulkomailla esiin tapauksia, joissa joku kilpailija on edennyt osan matkasta raitiovaunulla tai muilla kulkuneuvoilla. Silloin tämä on ymmärrettävää, jos kyseessä on iso rahapalkinto. Antiikissa oltiin viisaita ja annettiin palkinnoksi vain laakeriseppele. Mutta vilppiä harrastettiin kyllä antiikinkin kisoissa.

Ainakin Kuralan kisoissa on ollut suhteellisen helppoa valvoa, että välineet täyttävät kriteerit. Mutta sääntöjen venyttelyä ei ole voitu täysin estää. Jotkut ryhmät eivät ole ampuneet tiettyjä rasteja ohjeiden mukaisesti, vaan omaa suoritusta on helpotettu. Kun on esim. pitänyt ampua polvelta puskan läpi onkin ammuttu seisaaltaan puskan yli. Joissakin tapauksissa maaleja on siirrelty "paremmalle hollille".

[Juri]

Maastoampujain liiton tauluammuntakisoissa on mielestäni hölmö ja turha tapa kirjoittaa joka tolpalle kohteen tarkka etäisyys sekä metreinä että jaardeina. Minusta tälläinen on metsässä aika vieraantunutta.

Tämä on johtanut varsinkin longbow-luokassa hankaliin ja välillä vaikeasti tulkittaviin välinesääntöihin. Euroopanmestaruuskisoissa jousiin esimerkiksi teipataan mustaa eristysnauhaa ettei mitään kolhuja tai raitoja voi käyttää tähtäysapuna, kahvagrippiä ei saa kääriä nahkanauhasta, nuolissakaan ei saisi olla raitoja väärässä paikassa. Muistilaput ja sormilla laskeminen on välillä kiellettyä, välillä ei.

Virolaiset lonkkariampujat ovat lähteneet viemään hommaa niin lähelle olympia-jousia kuin sääntöjen puitteissa on mahdollista. Ammutaan mahdollisimman kevyillä jousilla ja nuolilla, täydessä vedossa vietetään aikaa minuuttikaupalla. Pitkäjousen kahva tehdään mahdollisimman raskaasta materiaalista ja se on muotoiltu pistooliotteelle. Olen jopa nähnyt miten yksi kaveri käytti sojottavaa etusormeaan klikkerinä.

Kaikesta turhasta säätämisestä pääsisi helposti kun vain jättäisi ne etäisyydet ampujien itsensä arvioitaviksi.
Kentällä ja hallissa juttu on sentään ihan perusteltua mutta metsässä metsän tavalla!

[Eero]

[Tuukka Kumpulainen]

Nostetaanpa kolme vuotta vanhaa keskustelua MM-kisojen kunniaksi. Keihäskuviot inspiroi: entä jos kilpajousiammunta suoritettaisiin kenttälajien tapaan ja jousiammunnan juuria kunnioittaen: äijät ampuvat nuolen vuorollaan kaikille vapailla, räkistä valittavilla jousilla ja nuolilla. Matkaa 90 metriä ja taulu sen verran iso että osumia tulee mutta isoista luvuista ei ole mitään takeita. Jousi on 182 senttiä pitkä, suora hiilikuitupuikula. Ei kahvaa, ei nuolihyllyä, ei nokinpaikkaa. Ihan niinku olympiakeihäs. Jousella jäykkyyttä sanotaan 80 paunaa. Pelkkä tekniikka ei riitä vaan annos voimaakin tarvitaan. Nuoli on 32 tuumaa pitkä, paksu, isosulkainen ja kirkkaanvalkoinen että näkyy lehtereille asti. Painoa 1200 greiniä jotta vauhti mukavan hiljainen ja lentoradassa haastavuutta.

Tulokseen vaikuttaa paitsi osumatarkkuus, myös läpäisy. Mitä syvemmälle uppoaa, sitä enemmän bojoja.

Viivalle astuu metroseksuaali Storgildsen ja tempaisee teknisellä tyylillään nuolen kasin arvoisesti. Kansa kohahtaa. Sitten jäkkärään tarttuu kaljupäinen Sirkkala, jonka veto on niin pitkä ja laukaisu lennokas että tarkkuutta on vain vitosen edestä mutta läpäisy hirmuinen ja tulos tasan norjalaisen kanssa. Mutta yllättääkö kuubalainen?

Kyllä kelpaisi katsoa.

[Simo Hankaniemi]

Olen aina ihmetellyt, miksi välineiden kehittely sallitaan esim. keihäänheitossa. Keihäät voisivat edelleen olla puuta ja kärki metallia, kuten ne olivat antiikin kisoissa ja 1900-luvun alkupuolella. Kikkailu uusilla materiaaleilla ei minusta tuo mitään lisäarvoa kilpailuun, vaan pikemminkin vähentää sitä.

[Ari Rantala]

Yksi hyvä syy välineiden kehittelyyn on yleisön painostus nähdä aina vaan parempia tuloksia. Yleisö on aika lähelle sama asia kuin raha. Koska yksilöt eivät enää enempään veny niin kehitys on haettava välineistä.

[Rakonczay]

Antiikin kisojen tapaan osallistujien olisi toki oltava ilman vaatteita, mutta tasa-arvon vuoksi päästäisin myös naiset mukaan kisoihin. Samalla vaatetus säännöllä