Jousi

[Ari Rantala]

Kokeilin ihan...hmmm...kokeeksi uutta tähtäystapaa. Aiemmin olen tiirannut nuolivartta pitkin ja koittanut sovittaa nuolen kärjen johonkin järkevään kohtaan mutta nyt otinkin "linjauspisteeksi" jousikäden etusormen rystysen ja hanskassa olevan sauman. Suunta löytyi parin ammuntasetin jälkeen kohtuullisen hyvin mutta korossa on vielä hakemista.

Millaisia kikkakakkosia tähtäyksessä muilla on? En kyllä väitä, että tämä rystysjuttu olisi oma keksintöni enkä edes ole mitenkään vakuuttunut sen pätevyydestä.

[Simo Hankaniemi]

Minulla ei ole mitään kikkoja. Se on fiilis, joka ratkaisee. Parhaat onnistumiset tulevat aina siten, että on syystä tai toisesta hieman välinpitämätön asenne onnistumisen suhteen, ei mitään odotuksia, eikä varsinkaan ohiampumisen pelkoa. "Katsotaan mitä tapahtuu, kun kokeilen osua tuonne" -ajatus edeltää aina fantastista suoritusta. Kun FLOW iskee päälle, tuntee kuin ampuisi nuolet näkymättömään putkeen, ne eivät voi mennä muualle kuin haluttuun kohtaan. Tätä saisi tapahtua useammin.

Täytyy myöntää, että en yleensä muista keskittyä yhteen pisteeseen. Tuijotan kohdetta kokonaisena hahmona, en näe yksityiskohtia. Pyrin pikemminkin saamaan sisäisen varmuuden siitä, että kohde on "hallussa" ennen laukaisua. Pienikin epäilys yleensä pilaa suorituksen. Täytyy olla absoluuttinen usko ja samalla emotionaalisesti tyhjä olo. Katse ei saa liikkua mihinkään kohteesta, käsien täytyy hoitaa jousi ja nuoli ihan omillaan.

[heiluri]

Puhtaimmillaan tuo on sitä että nuoli menee sinne mihin katsoo,ja helevetin tarkasti,siitä tullee mahtava fiilis...tai se on jo valmiiksi sitä.
Usein tietää jo ampumaan ruvetessa että tänään osuu,koko homma taitaa perustua siihen ettei yritä liikaa...öhh..siis että pystyy ottamaan homman jotenkin rennosti ja välinpitämättömällä asenteella,niinkuin Simo tuossa jo sanoikin,sitä on kyllä vaikea selittää muille kuin pitkään vaistovehkeillä ampuneelle,on se niin fiilisjuttu.

[Jukka Koivusaari]

Keskisormilla.
Linjaan molempien käsien keskisormen takimmaisen nivelen maaliin.
En katso niitä, vaan suuntaan tasapainoaistilla.

Sama tekniikka kuin pistoolilla lonkalta ammuttaessa.

[Ari Rantala]

Juu. Ei pelitä pitkässä juoksussa toi rystystähtäys. Ensin se vaikutti lupaavalta mutta hajontaa ei saa kasaan. Vanha tyyli palasi nopeasti.

[Jylli]

Täytyy kyllä allekirjoittaa teiän kaikkien kokemukset, niin tutuilta ne kuulostaa!

Mullakin toi tähtäys perustuu enemmän "fiilikseen" kuin mihinkään tähtäyspisteiin. Se on jotain kokonaisvaltaista tähtäämistä koko kropalla. Itse asiassa mulla on vieläkin eräänlainen "epäusko" ja siitä johtuva mania: en jaksa uskoa siihen että heti täyden vedon tehtyäni tarkkuus on automaattisesti hämmästyttävän valmiina kohdillaan, ihan jo eka laakillakin. Vieläkin monta kertaa epäuskoisena ikäänkuin siirrän tähtäystä sivulle ja tuon sen takaisin enemmän tai vähemmän alkuperäiseen kohtaan...

Tähtääminen on siis ainakin mulla jotenkin kokonaisvaltaista hommaa, ei oo ikinä toiminut mulla joku nuolenpään tietty sijainti suhteessa kohteeseen. Sitten kun tulee tuo "flow", se tuntuu melkein yliluonnolliselta. Usein tää tulee ampumisen loppuvaiheissa: alussa vähän jäykkää touhua, sitten alkaa napsua, sitten tulee väsy jonka jälkeen vähän huilii ja aattelee että "vielä yks setti". Usein tää setti onkin starkin, pää on jo tyhjä ja vähän vituttaa surkeat setit . Välillä sitä sitten taas luulee keksineensä jotain uutta ja mullistavaa: laskeekin ankkurin alemmas, tilttaa jousta vähän enemmän kenolleen jne. Toimii kuitenkin yleensä sen viis minuuttia...

[Ari Rantala]

Olen varmaankin "vieraantunut" tuosta vaistonvaraisesta ampumisesta liikoja kun mun ammunnastani ei tule hittojakaan ilman jotain kohdistuspistettä. Ja mieluummin vielä niin, että tuo piste on kohteessa ja jokin toinen piste, yleensä nuolen kärki, toimii linjauspisteenä siihen.

Joskus, tosin erittäin harvoin, on kyllä käynyt niinkin, että laukaisu on lähtenyt ikään kuin lonkalta ja osunut silti ihan hiton hyvin...

[Matti Matinpoika]

Komppaan Jylliä. Harrastuksen alkuvaiheessa en tiennyt vaistoammunnasta hittojakaan ja yritin tavotella jonkinlaista fita-tyyliä. Sittemmin olen luisunut vaistopuolelle ja osumatarkkuuskin on kyllä parantunut. (Paljon on tietysti vaikuttanut sekin että olen oppinut tekemään nuolista suht samanlaisia keskenään ja vielä jouselle sopivia.)

Jyllin tapaan ammunnan alussa on yleensä lämmittelyvaihe jonka jälkeen osumatarkkuus rutiinin myötä paranee. Ja jos pitempään jaksaa veivata niin väsymyksen johdosta taas tarkkuus heikkenee. Ja täysin vaistolla mennään. Pää tyhjänä kun keskittyy kohteeseen niin parhaiten osuu. Pienen pitovaiheen mäkin vaadin, jos täydestä vedosta heti laukaisee niin ei välttämättä osu niin hyvin. Ja nuolen kärki heiluu missä heiluu, siihen jos alkaa kiinnittämään huomiota niin homma menee puihin.

[Ari Rantala]

Täytyy myöntää, että hieman kadehdin tuota taitoa jossa laukaus lähtee "munaskuista" ja osuu. Suunnan minäkin pystyn arvioimaan ilman kummempaa sihtausta mutta oikea korko vaihteleville matkoille ei kyllä onnistu ilman tarkempaa arviointia.

Jos ampuu paljon, niin kaiketi siitä arvioinnistakin (tähtäyksestä) tulee niin pitkälti rutiinia, ettei sitä edes tiedosta. Korko otetaan automaattisesti aiempiin kokemuksiin perustuen. Itse ammun kotipihassa n.22m matkalta eikä mun tarvitse sille matkalle enää mitään arvioita tehdä. Mutta heti kun matka pitenee niin ekat jää suht varmasti alle.

[Matti Matinpoika]

[evgevin]

Olisi yksi kysymys ammuntatekniikasta. Olen vasta aloittelija, joten ammun huonosti... Ongelmana on myös se, että minulle on luonnolisempi pitää jousesta kiinni vasemmalla kädellä. Vedän nuolen oikealla kädellä, joten mun on pakko tähdätä oikealla silmällä. Vasen silmä näkee kuitenkin huomattavasti paremmin...

Mitä minun sitten kannattaa tehdä? Hankiko silmälasit ja pidän vas. silmän kiinni ampumisen aikana vai vaihdanko jousikäden niin, että pidän jousen oik. kädellä ja tähtään vasemmalla silmällä?

[Lehtis]

Jos vasen silmä on hallitseva ja olet aloittelija (nuori?), niin kannattaa miettiä puolen vaihtoa: poka oikeaan ja jänne vasempaan käteen. Tämä kuulemma onnistuu varsinkin nuorempana melko helposti, kun ei kaikki liikeradat ole vielä selkäytimessä. Jos kumminkin haluat pysyä oikeakätisesti ampuvana, laita lappu vasemman silmän eteen, jolloin joudut käyttämään sihtaamisen oikeaa silmää. Tällöin tietenkin etäisyyksien arviointi heikkenee...

[evgevin]

Kiitos vastauksesta. Olen 25v. Harrastan jousiammunta vasta kolme kuukautta.

[Matti Matinpoika]

[Ari Rantala]

Mulla on ja jousi vasurissa mutta hallitseva silmä on oikea. En huomaa mitään eroa ammunko molemmat silmät auki vai vasuri suljettuna. Oikean silmän sulkeminen taas siirtää kohdepistettä rajusti oikealle.

Lehtiksen neuvo on hyvä. Jos voit, niin vaihda handyä. Jos et voi, niin kokeile peittoläppää. Esim. lipparin lippa voi olla jo pelittävä eikä tarvitse kikkailla sen enempää.

[evgevin]

Kiitos neuvoista. Keskiviikkona kokeilinkin vaihtaa puolta. Pienen harjoituksen jälkeen Ampuminen alkoi tuntua helmommalta. Vasemmalla silmällä tähtäminen on nautinto.

[Matti Matinpoika]

[Lehtis]

Kyllähän se niin on, että jos poka on vasurissa ja oikea hallitsee, niin silloin on tähtäävä silmä linjassa nuolen yläpuolella ja vasen kauempana ja sen katse muodostaa kulman nuolen kanssa. Edullisinta on ampua siten, että nuoli on sillä puolen naamaa, kummalla hallitseva silmä majailee. Näin se vaan on ollut ja tulee olemaan, mutta eihän se sitä estä, etteikö "ristiin" katsova ja tähtääväkin voisi oppia osumaan. Aikaa ja harjoittelua se vaatinee hiukan enemmän, kuin hallitsevan silmän puoleiselta poskelta laukominen.

[T. Manner]

Pistoolin kanssa tuli joskus leikittya kokeillen tahtaysta milloin mitenkin. Silla vaarallakin silmalla oppii tahtaamaan kun hieman harjoittelee, tietoisesti vaaralla silmalla tahtaaminen vaatii jonkun verran aikaa ja pieni paansarky siita voi aluksi tulla.

TLM

[Ari Rantala]

Seurailin kisoissa noiden vanhempien taitajien ammuntaa ja kyllä he tähtäilivät ja arvioivat ammuntamatkaa perin hartaasti ennen suoritusta. Osuivatkin sitten lähes joka nuolella kun minulle tuli melkein enemmän täysiä pummeja kun pisteitä rastilta.

Yhden pikku fibankin huomasivat ammunnassani. Itse en sitä olisi varmaan koskaan huomannut. Ankkuroin jänteen hieman väärään paikkaan. Omasta mielestäni se oli ihan ok mutta vierestä seuraaja huomasi, että jänne/nuolilinja ei olekaan ihan silmäni linjalla vaan aavistuksen siitä oikealla. Siinä oli ihan selkeä syy siihen miksi laukaukseni tuppasivat lähtemään liikaa vasurille.

On muuten pirullinen korjattava kun on tottunut ankkuroimaan eri paikkaan. Ensin kaikki laukaukset lähtivät minne sattui, sitten sain linjan kohdilleen ja nyt hinkaan koron ottoa joka on tietysti sekin hieman erilainen kun ennen. Uskon kuitenkin, että vaiva kannattaa. Nyt jo saan nuoleni nätisti samaan linjaan pystysuunnassa ja kerta kerralta vaakalinjakin alkaa löytymään.

Kerroinkin jo tuolla kisaselostuksessani, että pitkät matkat olivat vaikeita. Itse treenaan normaalisti n.20m matkalta kotipihassa mutta nyt aion ottaa myös pidemmät matkat "ohjelmaan". Kotirannan Heikin opettama rystyskikka koron arvioinnissa pitää ehdottomasti opetella ja sitä ei opi kuin ampumalla pitkiä matkoja.

[Tuomo]

"Tähtääminen" on aivan turhaa, jos välineet ja tekniikka eivät ole kunnossa. Nuolten erilaisuus aiheuttaa oman hajontansa osumakuvioon, samoin ammuntatekniikka ja erityisesti laukaisu. Pitkiltä matkoilta ammuttaessa erilaiset virheet näkyvät hyvin - vaikka kuinka yrittäisin "tähdätä" keskelle taulua, niin nuoli voi mennä ihan mistä vain ohi. Pitäisi siis saada välineet ja tekniikka kuntoon, jotta ammunta olisi jotain muutakin kuin vain osumisen toivomista! Esimerkiksi viimekertainen American Round oli kyllä aikamoista satunnaisammuntaa, välillä tuntui siltä, että on aivan sama, ampuuko silmät auki vai kiinni, kunhan nyt ammuntasuunta on oikea...

Itse ammun mielelläni monta nuolta putkeen, silloin saan hyvän käsityksen osumakuviosta ja -alueesta. Jos nuolet ovat keskenään mahdollisimman samanlaisia, osumakuvio kertoo jo jotain tekniikasta ja mahdollisista virheistä. Jos ammun vain yhden nuolen ja osun siihen mihin halusin, en voi sanoa varmaksi, että oliko osuma tuuria vai taitoa. Sama kymmenellä nuolella peräkkäin on taitoa. Jos taas ammun yhdellä nuolella ohi kohteesta, johtuiko huti tekniikkavirheestä, väärästä tähtäyksestä vai jostain muusta? Minun pitäisi olla täysin varma tekniikastani, siitä, että osaan ampua virheettömästi jokaisen nuolen, jotta voisin päätellä hudin johtuneen esimerkiksi virheellisestä tähtäyksestä tai vaikkapa huonosta nuolesta. Itseoppineena tekniikka on tietysti aina iso kysymysmerkki.

Jousiammunnassa pätee sama kuin missä tahansa lajissa - vasta kun tekniikka on täysin hallinnassa, voi keskittyä itse ampumiseen, itse taiteeseen ja tulkintaan!

Tähtääminen sinänsä on hyvin yksinkertaista. Mikäli tekniikka ja välineet ovat kunnossa, sivuttaisheittoa ei pitäisi olla juuri yhtään, sivusuunnassa nuolta ei siis tarvitse edes tähdätä. Jäljelle jää pystysuunnan säätö, oikean koron löytäminen. Siihen auttaa omien välineiden tunteminen ja harjoittelu!

[Ari Rantala]

[Ari Rantala]

Tuli päivän viiveellä mieleeni, että oli noilla ammuntaguruillakin jokusia "erilaisia" nuolia. "Tämä lentää hieman oikealle ja pitää tähdätä mustan reunaan".

Tarkoittaa siis sitä, että jos nuolissa on eroja niin ne erot pitää tietää ja muistaa ja ampua sitten sen mukaan.

[woodcutter]

Ihan vaan mielenkiinnosta kysäisen.
Kuinka moni ampuu molemmat silmät auki?

[M.Reinikainen]

Ainakin kaikki mun tuntemani ukkelit.

[Hannu]

[Nanook - pakkasen poika]

Molemmat silmät auki tähtäilen. Eipä ole koskaan edes tullut mieleen ampua toinen silmä suljettuna.

[Simo Hankaniemi]

Etäisyyden arviointiin tarvitaan molemmat silmät. Eli ns. stereonäkö. Sen takia petoeläimilläkin on silmät edessä. Kasvissyöjän silmät ovat sivuilla, rehut näkee ilman stereonäköä.

[heikki]

Kerran kokeilin ampua toinen silmä kiinni. Lopetin moisen pelleilyn kahteen laukaukseen.

[woodcutter]

Oli aika vaikea päästä eroon tosta yhdellä silmällä tähtäämisesä.
20 vuotta tuli ammuttua kivääreillä ja haulikoilla riistaa.
Mutta nyt sujuu,osumatarkkuuskin parani huomattavasti.

[pyssymies]

Ukkivainaa sanoi kiväärillä ampumisestakin, että "tosiampuja ampuu molemmat silmät auki"

[woodcutter]

Jep,mutta kiikarin kanssa on huono ampua molemmat silmät auki.

[Iivana]

Pistoolin, kiväärin, haulikon, konepistoolin jne. kanssa touhutessa lähietäisyydeltä pitää molemmat silmät olla ehdottomasti auki. Osuma haetaan ampuma-asennolla eli vaistolla. Tässä ei saa olla polvet lukossa, ja asento on painottunut hieman ampumasuuntaan. Valmiusasennosta esim. pistooli työnnetään kädet suoraan eteen ja ammutaan ilman katseen kohdistamista tähtäimiin. Vaatii harjoittelua, mutta on nopea. Kun ollaan liikkeessä niin kun katse kääntyy, kääntyy asentokin sinne suuntaan. Muuten nopea vaistonvarainen tulenavaus ei maalin tunnistamisen jälkeen onnistu. Kun asento on kunnossa rekyylinhallinnan kannalta pystyy esimerkiksi ampumaan nopean kaksoislaukauksen (laukausten väli sadasosa-kymmensosasekunteja) peräkkäin yhdellä nostolla kymmenestä metristä kämmenen kokoiselle alueelle 9 mm pistoolilla. Stereonäkö on aivan ehdoton vaistommunnassa. Olipa ase mikä tahansa.
Samoin aina samanlainen helposti toistettava asento. Tuli- ja jousiaseilla ampumisessa on paljopn yhteistä, jos tykkää ammunnasta. Tosin jousella ei mene kuulo salakavalasti.

[Iivana]

[T. Manner]

[jkekoni]

Eikös stereonäön etäisyys oli ihmisellä varsin lyhyt, joten jos kahdella silmällä tähtäyksestä tuliaseella(muu kuin pistooli) on hyötyä on se muuta kuin stereo näkön liittyvä etäisyys mittaus.

Elefantillakin on silmät erillään.

[Iivana]

Jos ammutaan kiväärillä kauemmas, niin toisen silmän lihasten rasittaminen vaikuttaa myös toisen silmän väsymiseen.
Parista kympistä osuu puoliautomaattikiväärillä ihan heittämällä A4:seen.
Siinä on vähän sama idea piipulla kuin nuolen varrella vaistoammunnassa. Silmä sen huomaa vaikkei keskittyisikään sillä tahtäämään.

[Juha]

Nonni, selvispä mullekkin tuo mielessä pyörinyt tähtäämisjuttu. Nääs ittekkin kuin luonnostaan pidän molemmat öögonit auki ja niinpä teen tästä eteenkinpäin sitten. Jotenkin oudoksutti kun jousiammunnnan perusteissa opettivat tihrustamaan myös vaistojousella yksisilmäisenä. Rikoin heti annettua.ohjetta ja vetelin molemma silmät auki.

[Ari Rantala]

Aina välillä tulee sellainen fiilis, että olisi hyvä pitää ainakin yksi silmä auki ammuttaessa...

[Juri]

[Kiul]

[Ari Rantala]

[Rakonczay]

Ammuntaetäisyyden saa mitattua kun tietää paperitaulun koon ja jos käytössä on riittävän tarkka mitta-asteikko, esim 1mm välein piirrettynä. Esim tähtäimen asteikko. Vaistotyyleillä apuvälineet on kiellettyjä jolloin riittävän tarkkaa asteikkoa ei ole käytössä. Silmämitalla pääsee samaan tulokseen.

Vastaavasti sormilla mitataan tähdättäessä nuolen kärjen paikka taulun ylä- tai alapuolella. Tämä mitta perustuu kenttätesteihin. Esimerkkikuvassa mittaan kahdella sormella ja jos katson sormien kärkeä matka on 55 jaardia, toisen nivelen kohdalla on 60 jaardin korko.

[Hannu]

Samoilla linjoilla Rantalan kanssa. Liekö jonkinlainen split-vision systeemi.
En mitenkään tarkkaan katso tähtäyspistettä, tietyille matkoille, vaan nuoli ja maali heiluu näkökentässä.

Kun tarpeeksi treenaa, niin alkaa jopa etäisyydenarviointi toimimaan; Näet kohteen, jännität jousen ja osut, aivot osaavat laskea tarvittavan kulman alitajuisesti.

Tämä siis vieraassa ympäristössä, kotipihalla samaan maaliin matkat on jo niin juurtuneet, että lähes silmät kiinni tietyltä matkalta osuu ainakin sinnepäin...

[jousipata]

molemmat silmät mukana tähtäämisessä ammun millä vain ja miten vain.