Jousi

[kettu]

Tervehdys! Suosituin tekotapa sulitukseen,ettei nuolihyllynä toimiva käsi vahingottuisi joka nuolen jälkeen?? Kiitos vinkeistä!

[Jarna Karrila]

Kettu kirjoitti: Tervehdys! Suosituin tekotapa sulitukseen,ettei nuolihyllynä toimiva käsi vahingottuisi joka nuolen jälkeen?? Kiitos vinkeistä!

Miksi pitäisi tietää suosituin tekotapa? Kyllä kai riittää että homma omalla kohdalla toimii? Minulla on niin ohut nahka, että aina tulee rystyseen reikä, jos en ole suojannut jousikättä, vaikka olisi miten siisti sulitus tahansa. Minä käytän jousikädessä joko hanskaa tai jotain rättiä rystysten ympärillä. Tein oikein erikseen suojuksenkin tätä varten, mutta se kului parissa vuodessa puhki. Taidan tehdä vielä uuden, kun ehdin.

[Vieras]

Leikkaan sulkaruodin mahdollisimman ohueksi ja varsinkin etuosasta raavin veitsellä "styroksit" tarkkaan pois. Ruodin päästä tulee siis aivan ohut. Liimauksen jälkeen kierrän ruotien päiden yli jännettä, vahattua lankaa tai muuta vastaavaa pitäen huolta, että langat ovat tarkasti vierekkäin. Tämän sidoksen päälle laitan tasaisen kerroksen liimaa. Ammun paljaan käden päältä, eikä nuolen lähtöä edes huomaa.

[Jarna Karrila]

[Vieras]

Luonnonjänne ei "sula" ja liima pysyy siinä aivan hyvin. Käytän yleensä tavallista puuliimaa. Jos nuoli on esim. sateessa pitempään niin puuliima alkaa vaalentua ja saattaa tällöin ammuttaessa hiertyä pois, mutta en koskaan ammu tällaisella nuolella. Vaihdan kastuneen nuolen kuivaan. Kastunut nuoli kuivuu yleensä puolessa tunnissa taas käyttökuntoiseksi.

Primitiivisten nuolten sulitukset ovat kaikkialla maailmassa melkein aina sidottuja, joskus pelkästään sidottuja ilman liimausta. Alkuperäiset eläinliimat ja vastaavat eivät oikein pidä kosteissa oloissa. Ja olen ollut huomaavinani, että myös moderneilla liimoilla tehdyt sulitukset irtoilevat etenkin maastoammunnassa, missä nuolet osuvat risuihin yms. Pelkällä liimalla kiinnitetyt sulitukset toimivat etenkin rataoloissa, mutta ne eivät näytä erityisen perinteisiltä.

Sulituksen takaosan siteet suojaavat myös nokkia halkeamiselta, mitä joskus tapahtuu pelkästään liimattujen nuolten kohdalla.

[Simo Hankaniemi]

Yritin kerran suojata sulituksia sadetta vastaan suihkuttamalla sulkiin hiuslakkaa, mutta ainakaan se ei toiminut. Sulat kastuivat eikä niistä kuivuttuaankaan tullut enää entisen veroisia. Metsällä ollessa sade ei ole niin iso ongelma, kun aina voi mennä suojaan sateen ajaksi, mutta näytösammunnat täytyy vain vetää läpi satoi tai paistoi. Ehkä pitäisi tehdä erityinen sadesetti, jossa on hanhensulat. Ne kuulemma kestävät kostumista muita paremmin.

[Martti Auer]

Niin, en tiedä suosituinta tapaa.

Parhaana tapana pitäisin aitojen jänteiden käyttämistä sulituksessa, mutta sekin vaatii taitoa laittaa ne oikein, mitään langan kiertämistä en suosittele, koska langallakin on taipumus saada rystynen verille ja langasta tulee liikaa pykälää.

Itse olen keksinyt tällaisen tavan, vaikka käytänkin ennemmin jänteitä sulituksessa, niin primitiivin on joskus käytettävä myös innovaatiotaan ja käytettävä modernia hyväksi, primitiivi ei pelkää orjuutta. Päinvastoin primitiivin on joskus hyvä joutua orjuuteen; jotta voi sitten nousta sieltä kuin Conan Barbaari. Ei ole voittajaa, ellei ole taistellut myös underdogin asemasta, näin sanoi vanha 90-vuotias apachepäällikkökin aikoinaan, Nana, joka vielä sen ikäisenä kävi raideilla ja sai pahempaa vahinkoa aikaan mitä nuoremmat soturit.

Putkiteippi, tai jenggateippi, sitäkin voi käyttää sulitusten tekemiseen, se on ohutta lateksia, aika helppo käyttää. Käytetään yleensä putkien jengojen tiivistämiseen, tätä täytyy kiertää niin että siihen ei tule kierteitä, tai mene miten sattuu, sitten se on aika herkkää katkeamaan, kiertää sitä, sitten se täytyy vielä kynnellä hieroa puun syyhyn. Laittaa siihen jotakin bostikkia päälle, uusii bostikin jos se teippi lähtee irti. Tietysti ne sulat täytyy sitä ennen vuolla niin, että siihen ei tule kynnystä.

Siinä teipissä ei ole itsessään liimapintaa, ja sitä täytyy laittaa myös nokin alle, sulan perään; niin että myös nokki kestää. Kuitenkin se on aika näppärä käyttää.

[Martti Auer]

Mitäs jos näihin vedenkestäviin sulkiin käyttäisi sellaista, että tekee sen sulituksen lohennahasta, tai käärmeen, mikä ettei hain nahkakin, tai röpeltää sen koivuntuohesta. Tekee sen niin, että halkaisee sen osan nahkaa joka tulee vasten puuta ja siihen laittaa liimaa, niin saa siitä sitten ruodon. Sellaisesta sulituksestahan saattaisi saada aika kestävän, ongelma muutenkin on sulituksessa, että nämä voivat rypistyä kuljetuksen aikana.

Minkälaisia sulituksia eskimot käyttivät.

[Simo Hankaniemi]

Eskimoilla oli ainakin yksi sulitustyyppi, joka ei kosteudesta välitä. Siinä nuoli on veistetty paksusta puusta ja "sulitus" on samaa puuta, litteäksi veistetty vartta leveämpi osa. Jänneura on sitten poikittain "sulitukseen" nähden. Kärki on tavallinen leikkuri. Tein itsekin tämän tapaisia nuolia joskus 1966 - 1970.

[Tuukka Kumpulainen]

Aikoinaan jousimetsästyslehdissä mainostettiin sulitukset kuivana pitävää ainetta, joka pöllytettiin jauhemuodossa sulkien pintaan. Tuotenimi oli Fletch-Dry tai jotain vastaavaa. Usein tällaiset ihmeaineet ovat jotain arkipäiväistä, halpaa kemikaalia, jolle joku on vain keksinyt uuden käyttötavan ja myy sitä sitten kovaan hintaan hienolla nimellä. Jokin pepputalkki tai puuteri saattaisi toimia samoin.

Varsijousten nuolet sulitettiin keskiajalla usein erilaisilla sääimmuuneilla materiaaleilla. Puun ja nahan ohella sulkia tehtiin myös sarvesta ja messingistä. Pergamentista tai ohuesta raakanahasta tehtyjä sulituksia käytettiin ainakin Lähi-Idässä myös käsijousissa. Olen tehnyt tällaisia oravan raakanahasta viiltämällä nuolivarteen urat, joihin "sulka" uppoaa liiman kera. Nämä sulat eivät lakoa sateessa, mutta käyristyvät sivusuuntaisesti kastuttuaan. En ole huomannut tämän vaikuttavan nuolen lentoon juurikaan, mutta en kyllä ole ampunut näillä nuolilla tarkkuuttakaan.

[kettu]

Käyttääkö teistä kukaan valmiita seetrivarsia nuolten tekoon vai valmistatteko varret täysin itse?

[Tuukka Kumpulainen]

Tuntemistani ampujista vain harva käyttää seetrivarsia, syynä varmasti niiden korkea hinta. Itse olen kokeillut seetrinuolia, enkä ole huomannut niissä mitään taikaa; seetri on hauras ja pehmeä puulaji, joka tuppaa murtumaan vähäisistäkin iskuista. Nuolivalmistajat kyllä väittävät, että Port Orford-seetri kestää toistuvaa (laukaisussa) taipumista jäykkyyden muuttumatta muita puita paremmin. Suurta merkitystä tällä ei ole, sillä metsästysnuoli elää harvoin muutamaa laukausta pidempään. Kotimaisesta männystä tehdyt nuolet ovat erinomaisen hyviä ja seetriä kestävämpiä. Saarnesta, bambusta tai hikkorista saa nuolia, jotka ovat vielä paljon havupuisia lujempia, mutta helposti turhan painavia.

Teen nuolia pääasiassa männystä höyläämällä suorasyisestä lankusta 9mm paksun latan, jonka sitten sahaan nelikulmaisiksi tikuiksi. Tikusta saa pyöreän höyläämällä siitä kulmat pois ja sopivan jäykkyyden niihin haen hiomapaperirullalla.

Jotkut tekevät nuolensa valmiista 8 mm mäntyrimasta, mutta se on ainakin omille jousilleni ja vetopituudelleni liian notkeaa tavaraa. Rimat on myös jyrsitty koneellisesti syyjuoksusta ja oksankohdista välittämättä ja ne ovat keskimäärin hyvin heikkolaatuisia. Karsintaa saa suorittaa raskaalla kädellä.

Vesavarret (koivu, tuomi, pihlaja, tuomipihlaja ym.) ovat oma lukunsa. Niiden valmistaminen ei vaadi juurikaan työkaluja, mutta melkoisesti maastotunteja, sillä hyviä nuoliaihioita ei montaa sadassa vesassa ole. Voimalinjojen aluset niitetään sileiksi tasaisin välein, ja ne ovatkin usein piukkana suorakasvuista vesaikkoa. Näiltä paikoilta olen enimmät vesavarteni kerännyt.

[Martti Auer]

Itse olen tehnyt hyvin paljon nuolia vesoista. Jokiruosta saa mm. erinomaisia nuolia, jokiruoko on kevyttä ja kestävää, ei niin raskasta mitä mahdollisesti bambu. Minulla on myös hyvin paljon kokemusta seetrivarsista, olen käyttänyt niitä paljon vahvoissa jousissa, 80 paunaa; nämä ovat olleet silloin paksuja 9-10 mm. Vahvoissa jousissa seetri on erittäin hyvää, kun nuolen varrenkin täytyy silloin olla paksumpi, seetri on kevyttä, jolloin nuoli ei tule sillon niin raskaaksi. Seetri on melkein yhtä hyvää mitä jokiruoko. Ruotsissa ainakin myydään ihan hyviä nuolenvarsia käyttöön, taitavat olla jotakin erikoismäntyä, syyt menevät suoraan, eri paunaisille, jne, jos haluaa käyttää valmisvarsia, joiden käyttöä pyrin välttämään. Niin silloinkaan ei tarvitse tyytyä johonkin rimatavaraan.

[Simo Hankaniemi]

MInusta kotimainen 8 mm mäntyrima on hyvää tavaraa massanuoliin. Kunhan välttää rimoja, jotka ovat oksaisia, liian vinosyisiä tai muita huomattavasti fletkumpia. Tämä 8 mm kaliberi on varmaan liian notkeaa pitkille nuolille, mutta 65 cm ja sitä lyhyemmissä se ainakin toimii ihan kuin ihmisen ajatus. Vastaavan paksuinen koivurima taas ei toimi. En tiedä mikä siinä on, mutta koivulla on vastenmielistä ampua.

Olen käyttänyt seetrivarsia vain satunnaisesti, kun joku on sattunut sellaisia lahjoittamaan. Minusta ne katkeavat liian helposti maastoammunnassa. Tein keväällä vaimolle nipun seetrivartisia nuolia ja se ei tykännyt niistä yhtään, kun on tottunut ampumaan mäntyisillä.

Hikkorivarret ovat minusta hyviä. Sehän on raskas puu, mutta kestävä, joten nuolen voi huoletta tehdä hyvin hoikaksi. Ei saarni ja tammikaan huono ratkaisu ole. Tuomen vesa herättää kuitenkin eniten tuntemuksia, kun käytin sitä materiaalia melkein pelkästään vuosina 1983 - 1995. Tuoreena kuorittujen tuomenvesojen tuoksu vetää vertoja seetrin hajulle ja oikeastaan ylittää sen.

Bambu on minusta kestävin varsimateriaali, vaikkakin raskaan puoleinen. Mahdollisimman hoikka bambu on loistava pituusammuntanuolen materiaali.

[Simo Hankaniemi]

Mikä on Tru Flite -nuoli?

[M.Hietala]

Kullan arvoinen vihje verisistä rystysistä kärsiville!!! Älkää pitäkö nuolta 90 asteen kulmassa jouseen nähden vaan nostakaa nokkia vaikka puoli senttiä jänteellä niin eipä raavi sulat. Yksinkertainen ja kokeilemisen arvoinen vinkki! Allekkirjoittanut ei ole käyttänyt hanskaa jousikädessä vuosiin eikä ole arpia kädessä vaikka ammun lähes päivittäin. Kaikesta huolimatta sulan etupää pitäisi sitoa aina!! Ei kannata odottaa päivää jolloin liimattu sulka sukeltaa rystysenjuureen 50m/s. Sitominen ei haittaa, kun etsii lujan ja ohuen langan (esim. karhunlanka).

[Simo Hankaniemi]

Verisistä rystysistä tuli mieleeni pieni tarina Suomen kovimmasta jousimiehestä, Tapanista. Tapani ampui oikeaoppisesti nuolet käden päältä ja ilman hanskaa tai muuta suojausta. Eihän se vielä mitään, mutta sulkien ruodit olivat täysin ohentamattomia, kalkkunan sulka oli vain saksilla halkaistu ja liimattu sellaisenaan varteen. Lankaa ei tietenkään ollut ruotien päällä. Tapanin ampuessa verta roiskahti joka laukauksella. Katselin vierestä ihmeissäni, suorastaan järkyttyneenä. Tapani kuitenkin vakuutti, ettei raapiminen haittaa mitään. Miehellä ei ilmeisesti ollut lainkaan tuntoaistia. Tyylistä oli kai ainakin se hyöty, että nuolet vähitellen kaiversivat käteen eräänlaisen nuolihyllyn tai kourun. Tämä tarina on tosi.

[Vieras]

No joo... Kyllä mäkin ammuin n.100 laukausta ilman mitään suojaa. Käsi oli ihan verellä mutta ei se estäny ampumista kun innostus oli kova! Vieläkin on mukavat arvet tossa kädessä. Ne sulat teki kyllä ihmeen syviä haavoja ja sulat oli aina hiukan veressä. Motto mulla on "kipu kasvattaa luonnetta ja kipukynnystä"

[jonikoivuniemi]

Niin siis toi vieras oli mun kirjottama. En ollu kirjautunu sisään

[kettu]

Oliskohan kuvia tekemistänne nuolista?

[Risto Rautiainen]

Mun uusin setti.

[jonikoivuniemi]

Tein just nuolen katajasta. Ekaks kuorin sen ja si annoin kuivaa muutaman viikon ulkovarastossa. Sitten vuolin veittellä ja viimeistelin hiekkapaperilla! Si tein nokin ja lakkasin nuolen! Tein nuoleen itte kivikärjen josta tuli tod. hyvä! Sit hain naapurista fasaanin ja hanhen sulkia ja sulitin nuolen! Tuli meinaan aika makee kun ajattelee että toi on mun eka kunnollinen nuoli!

[vieras]

Juu paras vaihto ehto rystysen suojeluun on oikean jäykkyiset(nk. spine arvo) nuolet. Jos on liian löysät tai jäykät niin varmasti raapasee ja kolisee jousen runkoon, vaikkei se sitten muuten menoa haittaa.

Jos on oikean 'jäykkyiset' nuolet niin nuoli on jo .pompahtanut. ilmaan rystysen päältä kun sulat ovat ohittamassa rystystä. Uskomatonta mutta totta. Ilmeisesti nokin paikka jänteelläkin vaikuttaa aiheeseen jonnin verran mutten osaa sanoa miten muuta kun että silloin kun se on kohdallaan , niin se toimii.

Mutta yllämainitusta huolimatta on hyvä varmistaa sulan päät joko liimalla tai llangalla+liimalla varmistaen. Jos ei nyt rystysen suojelemisesksi jos sulka sattuu irtoamaan päästä niin ainakin ympäristön suojaksi. Joskus nuolen lentorata saa yllättäviä vektoreita keskenkaiken kun yksi sulka irtoaa kärjestään ja alkaa 'ohjailemaan' nuolta ikäään kuin joku sidewinder ohjus.. hienoa katsella jos turva-alue on riittävän laaja;-)

Vielä pitäis joku päivä rakennella sellainen "bumerangi nuoli" Olis hauska katsella ilmeitä jossain kisan viivalla kun nuoli tuleekin takas... heh heh nojoo, leikki sikseen.

Juho Paaso

[JiiVee]

Juho Paaso kirjoitti:
Jos on oikean 'jäykkyiset' nuolet niin nuoli on jo .pompahtanut. ilmaan rystysen päältä kun sulat ovat ohittamassa rystystä. Uskomatonta mutta totta. Ilmeisesti nokin paikka jänteelläkin vaikuttaa aiheeseen jonnin verran mutten osaa sanoa miten muuta kun että silloin kun se on kohdallaan , niin se toimii.


Se tosiaankin toimii. Jännevälillä pystyy vielä jonkun verran hienosäätämään. Samalla voi tutkia vaikka perunajauholla tai huulipunalla osuuko sulitus jouseen, jos osuu niin notkeutta nuoliin tai jännettä kireemmälle.

[Juri]

Jos ei osu on aina ampujan syytä. Huonot välineet tai tekniikka ovat myös ampujan syytä. Sitkeimmät meistä haluavat tietää missä vika on jotta sen voisi korjata. Suurin osa tiedosta on tuhansia vuosia vanhaa.

[MikaNuotio]

On hieman turhauttavaa syyttää esimerkiksi puhtaasti välineitä tai taitojaan. Yksinkertaiset välineet tarvitsevat yllättäen paljon enemmän aikaa että niillä osuu.

[Juri]

Onhan se tietysti niinkin että jos minulla on nuoli jolla ei osu mihinkään niin alan helposti syyttämään huonoa nuolta. Mutta on kyllä oma vikani jos vielä ammun sillä enkä suosiolla siirrä kukkakepiksi. On aika vaikea löytää ketään muuta syyllistä, varsinkin kun nuoli on vielä itse tehty.

[Juri]

Teen suurimman osan nuolistani valmiista spainatuista aihioista. Teen niitä paljon ja kulutan myös paljon. Korjaan myös jatkuvasti katkenneita nuolia jatkopalalla V-liitoksella ja epoksilla. Suoristan nyoleni myös jatkuvasti. Nuolia kuluu minulla varsin tasaiseen tahtiin, useimmiten pari kolme per metsäkisa. Treenatessakin silloin tällöin. Teen taulunuoleni aina samanlaisiksi 6-8 nuolen erissä, väsään lisää aina kun näyttää käyvän vähiin. Valmiiksi spainatut aihiot säästävät paljon aikaa ja vaivaa ja ovat riittävän tasalaatuisia.
Ne ovat kuitenkin puuta ja kuten olet varmasti huomannut puunuolet ovat yksilöitä. Numeroin ja testaan uudet nuolet aina ampumalla niitä useita kertoja 18 metristä. Aina välillä (melko harvoin tosin) löytyy nuoli joka ei osu koskaan vaan lentää välillä oikealle, välillä vasemmalle, ylös tai alas.
Testaan asian niin monta kertaa että olen varma ettei kyse ole vain huonoista laukauksista. Sellainen nuoli on kukkakeppi eikä sille mahda mitään. Kaikesta vaivasta huolimatta mikä sen tekemiseen meni sillä ei kannata enää ampua.
Jos kukkakeppi on väsätty itse tehdystä aihiosta vielä huomattavasti suuremmalla vaivalla, on siitä vielä vaikeampi luopua. Kylmästi vaan, siitä voi tehdä myös seinäkoristeen.
Välineisiin täytyy voida luottaa.

[MikaNuotio]

Eikö sekin kerro jo jotain että on pakko laittaa osa nuolista sivuun kykenemättä hyödyntämään niitäkin. Aihiothan ovat jo kertaalleen valkattu aihioiksi soveltuviksi kun aihiot on tehty. Jos aina valkkaa vain parhaista parhaimmat että osuisi niin miten koskaan oppii ottamaan huomioon enempää kuin parhaista parhaat ja lukemaan nuolia silmämääräisestikkään riittäviksi.

[Juri]

En valikoi nuolista tai aihioista parhaista parhaita vaan yksinkertaisesti pudotan pois ne mitkä eivät toimi. Noin viidestätoista nuolesta karsiintuu noin yksi siksi ettei se lennä sinne minne muutkin. En jaksa puljata niiden kanssa sen enempää vaan selvitän asian vähemmällä vaivalla. Tarvitsen jatkuvasti lisää nuolia jotka lentävät samalla tavalla. En ole mikään koristeampuja enkä tee nuoliakaan koristeiksi.
Paras lääke jännitykseen esim. kilpailuissa on itseluottamus, se aiheuttaa myös hyviä osumia. Kaikenlainen epävarmuus omia kykyjä ja välineitään kohtaan on itseään toteuttava ennustus. Itseluottamusta voi kohentaa hyvällä valmistautumisella. Pahoilta pettymyksiltä vältytään sillä ettei nosta tavoitteita liian korkealle. Materialismi ei auta.
Minun välineeni on tehty ampujaa varten eikä päinvastoin.

[Juri]

Sitä kukkakeppiä ei muuten tunnista päältäpäin mitenkään, ampuessa vasta. Olen muuten ihmetellyt miksi jatkuvasti väität ettei puujousella voi osua yhtä tarkasti kuin lasikuituisella. Nyt alan ymmärtää, kyse onkin nuolista.

[MikaNuotio]

[MikaNuotio]

[Juri]

[MikaNuotio]

Tuossa tuli mieleen kun olen niitä jotka ampuvat suoralla sulituksella niin että mitä ajattelette suorasta ja kierresulituksesta. Tuolla tarkkuudella mitä kerroit voi huomata eroja sulituksenkin suhteen helpommin ja varsinkin jos ampuu kevyemmillä nuolilla kuten seetri tai mäntynuolilla.

[Juri]

Olen käyttänyt itsetehtyä sulituslaitetta jossa on suora jigi. Sulat tulevat pieneen kulmaan joka saa nuolen pyörimään. Kulman kopioin Uusitalon valmistamista nuolista. Se toimii kevyillä taulunuolilla erinomaisesti.
Kierteinen sulitus pörisee kovempaa, jarruttaa enemmän ja saa nuolen pyörimään nopeammin. Se myöskin vakauttaa nuolen lennon nopeammin ja pitää leikkurikärkiset nuolet paremmin kurssissa. Leikkuri käyttäytyy kuin pieni siipi, tarttuu helposti tuuleen ja lähtee viemään arvaamattomaan suuntaan jos on vähänkään vinossa. Tässäkin kohdassa jouduin jonkin aikaa ihmettelemää että miksi se nyt taas noin teki, ei ole muuten helppoa saada tyveään myöten tuoreeseen puuhun uponnutta leikkuria irti. Suora sulitus ei myöskään antanut lentoon tarpeeksi vakautta. Kierteinen sulitus pakottaa leikkurinuolen pyörimään kovempaa ja lentämään suorempaa. Erinomainen lyhyemmillä matkoilla raskaammille metsästysnuolille.
Kierteisen jigin tekeminen on vaan niin hankalaa että joudun lainaamaan kaverin sulituslaitetta. Saatan joutua jopa ostamaan oman.
Jigillä tarkoitan sitä klemmaria johon sulka puristetaan.

[MikaNuotio]

Tuota vähän osasin odottaakkin että leikkukärkiin sopii runsas viisto paremmin. Muuten kevyempi nuoli varmaan pyörii helpommin pienemmälläkin kulmalla. Itellä on kokemusta vain raskaista nuolista ja pääasiassa suoralla ja koskaan en ole vielä jigiä käyttänyt. On melkein sama minkälaisen sulituksen raskaisiin nuoliin laittaa.
Siis kokeiltu on myös Alumiini ja hiilikuitu ja Mänty ja Cedarnuolia jossa Cedarissakin käytin suoraa sulitusta mutta kokonaan itsetehdyt ovat olleet huomattavasti painavampia Saarni tai Pyökkinuolia joskin Vaahteraakin tuli koetettua mutta karsiutui heti pois.
Yksi firma tekee nuolia laminoidusta koivusta onko joku tehnyt koivusta nuolia tai lehtikuusesta josta samainen firma myös tekee.

[Simo Hankaniemi]

Juri kuvaili kokemuksiaan nuolista, jotka eivät oikein koskaan osu mihinkään, mutta onneksi on niitä päinvastaisiakin tapauksia. Kun tekee 10 nuolen nipun, niin yleensä sieltä löytyy yksi, joka osuu selvästi muita useammin. Ja aina tämä paras nuoli ei edes ole lupaavimman näköinen. Kiinnitin tähän ekan kerran huomiota 1982. Nippuni ohuin ja kieroin nuoli osui silloinkin, kun muut nuolet menivät ohi. Tätä nuolta ei saanut millään pysymään suorana, mutta se ei menoa haitannut. Ehkä se oli jäykkyydeltään juuri sopiva siihen jouseen.

En raaski jättää käyttämättä niitä huonojakaan nuolia, kulutan ne maastossa roving-ammunnassa, missä nuolen elinajan odote on joka tapauksessa lyhyt. On omanlaisensa nautinto ampua sillä huonolla nuolella esim. 60-70 metrin etäisyydellä olevaa kivenlohkaretta. Hämmästyttävän usein tällainen kukkakeppinuoli onnistuu yllättämään positiivisesti osumalla - ja tietysti se myös jää vielä ehjäksi suurempaa haastetta varten.

[MikaNuotio]

Nuolen kärjen ja nokin eli kahden pisteen välille syntyvä tyhjä ilmatila tai kontaktiton alue on jopa suorempi linja kuin täysin suoralta näyttävä nuoli.

[Juri]

Käyrä nuoli alkaa matkallaa pyöriessään vipattaa holtittomasti. Vispaavat sulat jarruttavat ja ottavat tuulta. Kärki ja varsi kiertävät toisiaan kuin planeetat. Hyvin jousen mukaan spainattu suora nuoli osuu kahvaan vain kerran laukauksen alussa ja lentää suoraan ja venkoilematta oman keskipisteensä ympäri pyörien.
Jos nuoli on miedosti käyrä useammasta kohdasta niin että se on lento ominaisuuksiltaan sattumalta täysin tasapainoinen se saattaa olla tolkuttoman vakaa ja tarkka. Luulisin että sellainen pysyy suunnassa ja pyörii kuin paksumpi ja painavampi keppi paitsi että on kevyempi ja nopeampi.