Jousi

[Simo Hankaniemi]

Tiedän ainakin yhden henkilön kaataneen nykyaikana riistaa Suomessa luukärkisellä nuolella. Sama henkilö on myös saanut kalan muistaakseni sarvikärkisellä nuolella. Mutta miten lienee kivikärkien laita? Löytyykö ketään, kuka olisi saanut saalista kivikärjellä? Minulla on ollut kivikärkisiä nuolia 1970-luvulta saakka, mutta en ole tullut saaneeni saalista niillä, metallikärjillä ja puu-blunteilla kylläkin.

[Martti Auer]

Kivikiärkiä olisi kyllä mielenkiintoista käyttää metsästyksessä, piikivisiä, on se kyllä juolahtanut mielessä, siirtyisi kivikauteen ja jättäisi rautakauden muille. Amerikassahan ei kai käsittääkseni saa käyttää kivikärkiä metsästyksessä, mutta luin jonkin artikkelin yhdestä lehdestä joistakin jenkkimestästäjistä monia vuosia sitten, jotka kokeilivat kivikärkiä metsästyksessä suurriistaan ja hyvinhän tuo vaikutti toimivan. Mutta näillä kärjet aina vaikuttivat katkeilevan jokaisen riistalaukauksen jälkeen. Piikivestähän saa paljon terävämmän nuolen kärjen, mitä metallikärjestä. Voi olla että jos opettelisi piikivikärjen teon toden teolla, niin silloin syntyisi metsästyskärkiä nopeammalla tahdilla, mitä välttämättä metallikärkiä voi tehdä.

[Tuukka Kumpulainen]

Kivikärkien laillisuus metsästyksessä on USA:ssa, kuten useimmat muutkin asiat, osavaltiokohtainen asia. Tietääkseni useimmissa osavaltioissa kivikärjet ovat vielä sallittuja, ja niissä joissa eivät ole perinnemetsästäjät lobbaavat aktiivisesti tilanteen korjaamiseksi.

Kivikärjet ovat suhteellisen hauraita, ilman tätä ominaisuutta niitä olisi mahdoton työstää retusoimalla haluttuun muotoon. Tämä ei kuitenkaan ole yleensä ongelma, sillä riistaan osuessaan katkeava kärki on murtopinnastaan yhtä terävä kuin ennen katkeamistaan, ja tappaa eläimen katkeamisestaan huolimatta nopeasti. Näin ainakin suurriistaa kivikärjillä kaataneet ovat kertoneet.

[Simo Hankaniemi]

Kivikärjen laillisuus metsästysvälineenä USA:ssa on tosiaan osavaltiokohtainen asia. Mutta monessa osavaltiossa ei ole selvää kantaa puoleen eikä toiseen, joten tilanne jää riistaviranomaisten tulkittavaksi. Jotkut tulkitsevat niin, että saa metsästää ja toiset päinvastoin. Joissakin osavaltioissa on vielä niin, että kärjessä ei saa olla minkäänlaisia väkäsiä tai sellaiseksi tulkittavia. Joten näissä paikoissa on laitonta käyttää sivulovellista kivikärkeä, vaikka muuten kivikärjet olisivat sallittuja. Ja sitten on näitä kärjen kokoon liittyviä pykäliä. Monimutkaista.

[Arwi]

Niin, onkos kukaan kokeillut artikkelin puisia kärkiä?
Mulla kun noi "valtuudet" ei riitä metsästykseen eli ei ole lupaa ja tauluun en ole vielä kerinyt kokeilla.
Mutta työn alla on kokeilumielessä teakista valmistettuja kaksiteräisiä.

[Simo Hankaniemi]

Eipä ole tullut vielä kokeilluksi puisia leikkaavia kärkiä, mutta puisella tylpällä kärjellä on tullut pudotetuksi lintuja. Myös monet muut ovat ampuneet pienriistaa joko tylpällä puukärjellä ja myös sellaisella, joka on hiillostettu ja sitten vuoltu teräväksi.

[Tuukka Kumpulainen]

Olen tehnyt jokunen vuosi sitten setin puisia leikkurikärkiä taikinamarjan varsista, joka on yksi kovimmista ja tasa-aineisimmista Suomessa kasvavista puumateriaaleista, melkein kuin luuta. Kärkien lujuus oli hyvä ja niihin pystyi hiomaan lähes leikkaavan särmän. Suurin ongelma oli kärkien olematon paino. Luu on kaksi kertaa tiheämpää kuin kovimmatkin kotimaiset puut. Näinkin kevyet kärjet olisivat kuitenkin todennäköisesti olleet vakaita, jos niiden takana olisi ollut "ylipitkä" ja isosulkainen varsi.

Mahonki, saarni ja teak ovat pehmeitä ja epätasa-aineisia puita. En usko että niistä tehdyt kärjet pysyisivät kauaa terävinä. Lounais-USA:n intiaanit tekivät joskus kärkiä "vuorimahongista" (erittäin kova puu, jolla ei ole mitään tekemistä mahongin kanssa) ja aavikkorautapuusta, joka on toiseksi tihein kaikista P-Amerikan puulajeista, vettä raskaampaa ja lähes mahdotonta työstää tavallisilla terästyökaluilla.

Bambukärkiä on käytetty ympäri trooppisia seutuja, myös ihmisten ja suurriistan tappamiseen. Ilmeisesti bambun maaperästä solukkoonsa imemät mineraalit tekevät bambusärmästä erityisen leikkaavia. Jos jostain saisi palan isoa bambua olisi niitä mielenkiintoista kokeilla.

[M.Hietala]

Joitakin kokemuksia on tosiaan tullut primikärjillä. Kivikärjillä en ole ampunut kun kuolleita elukoita. On tullut aina niin masentavia tuloksia kivikärkien kanssa, että en viitsi niitä nykyään edes kuljettaa mukanani metsällä. Eivät peijoonat kestä kuin sen yhden osuman/ohilaukauksen. Toisaalta turhaa niitä ohiammuttuja on muutenkaan etsiä.
Luukärkisillä olenkin sitten pääasiassa ammuskellut ja ovat niin luotettavia, että suosittelen muillekkin primi-metsästäjille!! Toimii ja tappaa jos osuu eikä haittaa vaikkei osuiskaan. Pääasia ei oo voitto vaan ammuskelu!
Uusi kokeilu oli pari kesää takaperin puisten kärkien käyttäminen tuulastuksessa. Eipä se touhu sen kummempaa tarvi kuin teroitetun varren ja pari irto väkää katajasta sivuille. Toimii ku puujousi!

[Tuukka Kumpulainen]

Mistä materiaalista olet kivikärkesi tehnyt? Itse olen ampunut maastossa vain liuskekärjillä ja ne eivät tunnu kestävän yhtään mitään. Oikein muotoillut piikärjet ovat kuulemma kestäneet testeissä hyvin koviakin osumia.

Luukärjissä arveluttaa niiden terävyys; kuinka teräväksi luusärmän voi tehdä? Kärjen tunkeuma ei yksinään riitä nopeasti tappavaan osumaan, mikäli reikä ei tule molempiin keuhkoihin, selkäytimeen tai aivoihin. Muilla osumilla kärjen terävyys vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka varmasti ja nopeasti eläin tipahtaa. Tylsähköjen, näennäisesti tehokkaiden kärkien tiedetään jopa pompanneen pois riistaeläimen nahasta sopivassa kulmassa osuessaan. Näin siis peuran kokoista riistaa ammuttaessa.

[Belsebuubi]

Mahtaako kukaan tietää saako jostain tehdasvalmisteisia tylppäkärkiä vai pitääkö ne tehdä itse? Ilmeisesti ainakin joskus on ollut tylppiä ihan kaupanhyllyllä!? Valmistaminen kyllä onnistuu mutta panostettu aika suhteessa hukattuihin nuoliin käy kohtuuttomaksi, siis meikäläisellä

[Belsebuubi]

Metallisia, puunuoliin sopivia.

[Belsebuubi]

Tuhannet kiitokset!

[Simo Hankaniemi]

Oletko kokeillut esim. pistoolin tai rynkyn hylsyjä? Ne ovat ainakin halpa materiaali, niitä saa jos viitsii pyytää ja on helppo varttaa. Howard Hill käytti pienriistan metsästyksessä paljolti 38-kaliberisia pistoolin hylsyjä. Itse tykkään rynkyn hylsyistä, kun niissä on enemmän massaa ja osumapinta-ala on vähän isompi.

[M.Hietala]

Kivikärkien suurin ongelma on materiaalin hauraus. Olen ampunut liuske, kvartsi, kvartsiitti ja piikärkiä erilaisiin maaleihin mukaan luettuna poro ja hirvi. Systemaattisesti kaikki käyttämäni materiaalit rikkoutuvat osuessaan kovempiin kudoksiin. Ainoastaan silikaatit (pii, kvartsi, jasperoidi) +kvartsiitti kestävät ehyenä eläinmaalissa mikäli osumakohdassa ei ole luita ja nuoli tulee suorassa kulmassa maaliin. Omien kokemusten perusteella kivikärkien heikoin ominaisuus on sivuttaisen väännön kesto. Mikäli esim piikärkinen nuoli osuu kylkiluuhun alle/yli 90 asteessa niin se pyrkii väistämään luun jonka pinta on aina kaareva. Nuoli painaa perästä apinaisella raivolla ja kärki katkeaa. Valitettava seuraus on että katkennut kärki on liian "kitkainen" leikkaamaan haavakanavaa ja uppoaminen pysähtyy. Loppupäätelmä on tietysti, että vältä osuma-alueita joissa on paljon luita. Kivikärkisellä nuolella pitää yksinkertaisesti ampua kaulaan tai suolille.

Mitä luisten kärkien terävyyteen tulee niin niillä saa kyllä valmistusvaiheessakin haavan sormeen. Terävyys on riittävä minkä tahansa nahkan läpäisyyn ja haavakanavasta tulee takuulla vuotava. Elastisuutensa ansiosta kärjet kestävät kovia iskuja ja luukärjillä on erikoinen taipumus "väistää" luita. Ampumani nuolet ovat usein muuttaneet suuntaa elukan ruhossa luihin osuttuaan ja jatkaneet vielä rintaontelon läpi. Luu tai sarvikärkiä ei missään tapauksessa pidä luulla hauraiksi. Niitä voi käyttää vaikka taulukärkinä jos haluaa primidiivailla.

Luukärjestä saa kestävän vaikka sen hioo kivikärkeä puolta ohuemmaksi. Tämän vuoksi ne ovat esim liuskekärkiä terävämpiä.

Kertoihan Tacitus vainaakin meidän kurjien käyttäneen vain luukärkiä.
"solae in sagittis spes, quas inopia ferri ossibus asperant"

[TH]

Pika-esittely: Seurailen Perinnejousi-keskustelualuetta säännöllisen epäsäännöllisesti. Aiheesta olen ollut kiinnostunut jo hetken pidempäänkin.


Keskustelun pohjaksi/jatkoksi tai vain hauska-on-tietää -periaatteella toisen käden tietoa biisonin metsästyksestä piikivikärjillä:

Törmäsin pari viikkoa sitten Yhdysvalloissa kaveriin joka oli alkukesästä "metsästänyt" kaksi biisonia käyttäen primitiivivälineitä: 65-paunainen jännepäällysteinen ash-jousi ja piikivikärjitetyt nuolet. Kaveri oli flint knapperi, joten hän oli kaikkein eniten kiinnostunut kivikärkien toiminnasta biisonin metsästyksessä. Jäin käsitykseen että nimenomaan piikivikärkien käyttö oli erikoista tällä kerralla ja että muuten hänellä oli kokemusta asiasta jo aiemmin.

Hän sanoi pienten kärkien toimivan parhaiten, etenkin yhdistettynä raskaaseen varteen. Tällöin läpäisy oli paras, nuoli upposi kuulemma yleensä noin 30-40 senttiä. Kun biisonia osui sydämeen tai molempiin keuhkoihin, asettui eläin makuulle/lyhistyi jo parin minuutin sisällä. Jos taas osuma oli huonompi, pysyisi eläin pystyssä pitkään ("even for days" - ymmärtääkseni ei kuitenkaan odotellut näin kauaa).

Ensimmäinen ammuttu eläin oli saanut hyvän osuman ja lyyhistyi makuulle puolessatoista minuutissa. Toinen eläin jäi seisomaan haavoittuneen viereen. Vaikka sen ensimmäinen (ensimmäiset?) osumat eivät olleet yhtä hyviä, asettui se toverinsa viereen makuulle kuitenkin.

Kärjet joita käytti esimerkkinä pienistä kärjistä olivat n. sentin levyisiä ja ehkä kolmen pituisia. Isommista kärjistä puhuessaan näytti malliksi mm. n. 2-3 senttiä leveitä ja n. 5-6 senttiä pitkiä kärkiä.

Ampumaetäisyytensä oli ollut n. 10-15 metriä, sanoi että ensi kerralla pitäisi päästä lähemmäksi että saisi kunnon sydän/keuhko-osuman, ehkä n. 7-8 metriä.

Nuolia hänellä oli harjoitukseen varattuna 12. Niistä kahta lukuunottamatta kaikki hajosivat. Kun eläimet piehtaroivat nuolet hajosivat. Vain kaksi lopetuslaukaukseen käytettyä nuolta säilyivät ehjänä. Jäin käsitykseen että nuolen varret siis katkesivat, itse kivikärkien hajoamisesta ei ollut mitään puhetta.

Nylkivät ja paloittelivat eläimet myös piikiviveitsillä. Vaimonsa kanssa heiltä meni kahdestaan työhön kaksi 8-tuntista työpäivää.

Käytännössä homma toimi siten, että biisonit ostetaan jostain karjamarkkinoilta, toimitetaan anopin ranchille ja annetaan rauhoittua niityllä muutaman päivän (kaksi tai useampi eläin rauhoittuu nopeasti, yksinäinen eläin ei kuulemma millään). Varsinainen metsästys tapahtuu jonkunlaiseen aitaukseen ajamalla: "we corralled them", mutta tarkempia yksityiskohtia aitaamisesta ei käyty läpi. Paikallisen lainsäädännön mukaan on nähtävästi suhteellisen sama miten omistamansa lihakarjan teurastaa. Yleisempi tapa on kuulemma ampua haulikolla päähän, tosin kuvittelisin että käyttävät täyteispatruunaa.

Kaikki yllä kuvattu on siis kuultua, itse en nähnyt sen enempää eläimiä kuin välineitäkään. Piikivikärjet joita näytti mallina olivat hänen itsensä tekemiä, mutta eivät samat joilla metsästi. Lienee todettava että piikivikärkien teko oli hänen ammattinsa, joten kärjet olivat ensiluokkaisia. Ja niiden tekeminen hänen käsissään helpon oloista.

-Tapio Heinäaro

[Simo Hankaniemi]

Kiinnostava kuvaus! Kyllähän piikärjillä on kaadettu miljoonia biisoneita vuosituhansien kuluessa ja toimivuus on siten todistettu. Pieni tai ainakin kapea kivikärki varmaankin lävistää isoa paremmin, se on huomattu myös kauriinmetsästyksessä. Tasangoilla käytettiin paljon myös luukärkiä ennen metallin yleistymistä 1800-luvulla. Suhtauduin ajatukseen luukärjistä hieman ennakkoluuloisesti ennen Hietalan tekemiä ja julkistamia kokeita. Pitäisi varmaan itsekin kokeilla niitä, nykyajan hiomakokeilla kun niiden tekeminenkin on aika nopeaa.