Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Jakke
Liittynyt: 16 Tou 2008 Viestejä: 236 Paikkakunta: Espoo
|
Lähetetty: 15.09.2011 12:24 Viestin aihe: Valmennusta! |
|
|
Moi!
Ammuin Portugalissa ja Dahnissa englantilaisen Roger Pallitin kanssa ja kysyin onko hän halukas tulemaan Suomeen pitämään lonkkari- primi- ja metsästysampujille kurssin / yhteisen harjoitteluviikonlopun. Olin häneen yhteydessä ja päätimme yrittää järkätä vielä ennen lumien tuloa, tarkemmin 14.-16.10.
Minun lienee turha kertoa, että Roger on yksi maailman parhaimmista ampujista ja hänellä on valtava kokemus "englantilaisesta jousiammuntaperinteestä" mutta tietenkin myös ammunnasta ylipäänsä.
Kysymys ei siis ole alkeiskurssista
Nyt kysyn ketkä ovat halukkaita, mielestäni noin 10-15 ampujan ryhmä on maksimi. Etusija on niillä ampujilla, jotka tähtäävät ensi vuoden EM- ja MM- kisoihin tai vastaaviin.
Idea olisi, että keräämme ampujien kesken hänen matkarahat ja muut mahdolliset kulut. Jos saamme hyvän porukan kasaan, alan työstämään ohjelmaa ja aikatauluttamaan leiriä.
Todennäköisin paikka on joko ulkona Oittaalla tai Hoodin tiloissa Tuulimäessä. Silloin selviämme mahdollisimman halvalla. Tarvittaessa kurssi voidaan hoitaa kerhomme kautta.
Pyydän pikaista vastaustanne / vahvistusta, jotta saamme asian eteenpäin.
Jakke Lehtinen
Espoosta
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lehtis
Liittynyt: 11 Huh 2005 Viestejä: 847 Paikkakunta: Riihimäki
|
Lähetetty: 15.09.2011 12:47 Viestin aihe: |
|
|
Kovasti kiinnostava homma, mutta tulee mulle liian äkkiä ja alkaa aika olla ns. kortilla. Toivottavasti saat kumminkin riittävästi porukkaa kasaan. Kannattaisiko mainostaa myös SJAL:n ja Perinnejousimetsästäjien (ja jopa Jousimetsästäjien liiton) sivuilla?
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Rakonczay
Liittynyt: 15 Maa 2005 Viestejä: 623 Paikkakunta: Kuusankoski
|
Lähetetty: 15.09.2011 13:54 Viestin aihe: |
|
|
periaatteessa osallistun, mutta munkin mielestä hieman liian nopealla aikataululla.
Rane
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tapsa
Liittynyt: 26 Hei 2011 Viestejä: 50 Paikkakunta: Siuntio
|
Lähetetty: 15.09.2011 15:09 Viestin aihe: |
|
|
Todella kiinnostavaa. minulle aikakin käy.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
jousipata
Liittynyt: 22 Syy 2008 Viestejä: 862 Paikkakunta: hels.. lappi,keskiyläperä
|
Lähetetty: 15.09.2011 17:17 Viestin aihe: |
|
|
eikös huonoille ampujille tästä olisi eniten hyötyä, no tietysti vakavasti kisaa ampuvat hyötyvät paljon tuollaisesta ja se hyöty voi näkyä kansainvälisenä menestyksenä. voisin mahdollisesti olla mukana huonona ampujana.
_________________ tzoinnngggg... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
joustojouni
Liittynyt: 27 Elo 2010 Viestejä: 183 Paikkakunta: turku
|
Lähetetty: 15.09.2011 17:29 Viestin aihe: |
|
|
joo voit laskea mut mukaan jos kustannukset ei iha lähe lapasist.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Jakke
Liittynyt: 16 Tou 2008 Viestejä: 236 Paikkakunta: Espoo
|
Lähetetty: 16.09.2011 15:45 Viestin aihe: |
|
|
Moi!
Tällä hetkellä olen saanut 11 alustavaa ilmoittautumista eli tämä määrä jo riittää. Vielä odottelen alkuviikkoon vielä loppuja vastauksia.
Harmi juttu, että tämä tuli niin äkkiä, minullakin on periaatteessa kalenterit jo varattu, mutta Roger itse toivoi että pääsisimme maastoon harjoittelemaan ennen talvea.
Nyt on tarkoitus aloittaa ohjelman pohtiminen. Siksi olisi hyvä, jos olisitte minuun yhteydessä sähköpostitse. Selviämme silloin jatkossa yhteisillä viesteillä. Kustannuksia en vielä tiedä täsmälleen, palaan tähän pikaissti.
Lähettäkääpä siis minulle vielä "vahvistus" osoitteeseni jarkko.lehtinenATvtt.fi. Eli AT korvataan miukumaukulla.
Jakke Lehtinen
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Jakke
Liittynyt: 16 Tou 2008 Viestejä: 236 Paikkakunta: Espoo
|
Lähetetty: 23.09.2011 15:18 Viestin aihe: |
|
|
Moi!
Rane, Tapsa sekä Jousipata, voitteko vahvistaa pääsettekö mukaan? Pitäisi lyödä kulut lukkoon.
Jakke Lehtinen
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
jousipata
Liittynyt: 22 Syy 2008 Viestejä: 862 Paikkakunta: hels.. lappi,keskiyläperä
|
Lähetetty: 23.09.2011 22:18 Viestin aihe: |
|
|
Paljonko maksaisi sitten? Joku haarukka? Pääsen mukaan 14.10. illasta, 15.10. ja 16.10. pääsen mukaan koko päiväksi. Ilmeisesti valmennus on pks, joka sekin sopii tuolloin näillä näkymin ihan ok. Oittaan radan sijaintia en vielä tiedä, enkä Tuulimäenkään rataa, mutta karttalinkin avulla olisi helppo varmaan löytää.
_________________ tzoinnngggg... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
jousipata
Liittynyt: 22 Syy 2008 Viestejä: 862 Paikkakunta: hels.. lappi,keskiyläperä
|
Lähetetty: 23.09.2011 22:29 Viestin aihe: |
|
|
Jakke, laitoin sp:n sulle vahvistukseksi.
_________________ tzoinnngggg... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Santtu Risku
Liittynyt: 31 Tou 2006 Viestejä: 1659 Paikkakunta: Inari
|
Lähetetty: 24.09.2011 14:49 Viestin aihe: |
|
|
perkale että teillä on siellä etelässä hyviä settejä käynnissä! kuulostaa tosi mielenkiintoselta kurssilta, välimatka on turhan pitkä tosin.
_________________ "When injustice becomes law, rebellion becomes duty." - Thomas Jefferson |
|
Takaisin alkuun |
|
|
M.Reinikainen Site Admin
Liittynyt: 16 Hel 2008 Viestejä: 1591 Paikkakunta: Reso
|
Lähetetty: 24.09.2011 17:25 Viestin aihe: |
|
|
Tulehan poika tänne etälän lämpöön asustelemaan ens kesäks nii pääset sieki helpommi mukaa näihi hullutuksiin
_________________ You can´t outrun death forever...
But you can make the bastartd work for it |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Juha
Liittynyt: 29 Kes 2010 Viestejä: 1014 Paikkakunta: Oulu
|
Lähetetty: 24.09.2011 19:55 Viestin aihe: |
|
|
Vihtu kun ny vasta huomasin...oisin voinu Oulusta ajaakkin, mut kun veljen kanssa mennään metille justiinsa kys aikavälillä
_________________ If an archer shoots just for fun he has all his skill.
If he shoots for score his hands tremble
and his breath is uneasy.
If he shoots for a golden price he becomes mad and blind.
-- Old Chinese Poem -- |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tapsa
Liittynyt: 26 Hei 2011 Viestejä: 50 Paikkakunta: Siuntio
|
Lähetetty: 25.09.2011 18:33 Viestin aihe: |
|
|
Tulossa ollaan!
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
jousipata
Liittynyt: 22 Syy 2008 Viestejä: 862 Paikkakunta: hels.. lappi,keskiyläperä
|
Lähetetty: 16.10.2011 20:43 Viestin aihe: |
|
|
Kiitokset vielä tätäkin kautta järjestäjille ja ohjaajille tehokkaan leppoisasta kurssista. Loppupäivän kisa oli myös erikoisen menestyksekäs ja pientä paranemista ammunnassa ja etenkin välineissä tuli huomattua toimeutuneen omalla kohdallani. Väsyneinä ja onnellisina täällä ampuja ja koirakasa. Roger on aidolla brittihuumorilla varustettu osaaja.
_________________ tzoinnngggg... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 17.10.2011 09:44 Viestin aihe: |
|
|
Hyvä oli kurssi! Ja kerrankin sai ampua "riittävästi". Kotona kun yrittää, niin aina jollakin on nälkä tai pitää mennä pyyhkimään tai vaimolla on asiaa tai sitä tai tätä. Ja jos on yksin kotona, niin silloinkin on miljoona muuta asiaa, mitä pitäisi tehdä, esimerkiksi jousia... Kisoissakin ammunta on aika leppoisaa ja nuolia saa ampua vähän. Mutta nyt ei ollut videotykkiä käytössä, vaan metsässä oltiin, teoriat minimiin ja kunnon ammuntaa! Ampumaan oppii ampumalla. Hienoa oli, että sain palautetta, sain hyviä vinkkejä, mielipiteitä, näkökulmia, sain katsella muiden ammuntaa. Kyllä Roger asiansa osasi! Lisää tällaista! Oi kun saisi joskus viettää vaikka koko viikon, aamusta iltaan, vain ampuen, säätäen, virittäen, lepohetkinä jousia askarrellen! Mutta kun hieman enemmän miettii, niin ehkä tämä harrastus juuri siksi onkin niin kivaa, ettei moiseen ole mahdollisuutta - joka hetkestä tulee nautittua enemmän. Kuten Mikko Mallikkaassa opetettiin, että pitää olla tylsää, jotta voi olla kivaa! Tai tokihan perhearkikin ja kaikki muu on kivaa, eri tavalla vain.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
heikki
Liittynyt: 09 Kes 2009 Viestejä: 1178 Paikkakunta: Vantaa
|
Lähetetty: 17.10.2011 10:21 Viestin aihe: |
|
|
Kuulostaapa mainiolta. Sinä Tuomo kun et ennenkään ollut vallan luokaton ampuja, niin kerro nyt muutamin sanoin meille muillekin vinkiksi, että mistä seikoista löytyi petraamista.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tapsa
Liittynyt: 26 Hei 2011 Viestejä: 50 Paikkakunta: Siuntio
|
Lähetetty: 17.10.2011 11:01 Viestin aihe: |
|
|
Kiitoksia kurssista!
Hämmentävän opettavainen kurssi. "sikasiistii"
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 17.10.2011 11:32 Viestin aihe: |
|
|
Lähinnä pieniä juttuja. Yksi oli sormiläppä, minulla oli välillä pientä vaappumista nuolen lennossa, pystysuunnassa. Yksi syy saattoi olla sormiläppä, eli se perinteinen kolmen sormen malli. Roger käytti itse ja suositteli kokeilemaan kahden sormen mallia, jossa etusormelle ei ole lainkaan nahkaa. Toisin sanoen, veto on vain keskisormella ja nimettömällä, välimeren ote toki edelleen käytössä. Saattaa toimia, tai sitten ei, minulla ei ainakaan vielä sormet kestä sitä. Lisäksi Roger suositteli ehdottomasti sormiläpän käyttöä, ammuntahanska soveltuu lähinnä vain metsästyskäyttöön, läpän kanssa laukaisu on puhtaampi.
Toinen oli nuolien pituus, käytän itse vajaa kaksi tuumaa ylipitkiä nuolia, Roger suositteli määrämittaisia, ovat kuulemma tarkempia, tai siis hajontaa taululla on hieman vähemmän. Pitää kokeilla seuraavan nuolisetin kanssa.
Asento oli yksi asia, Roger suositteli asentoa, jossa jalat ovat suorassa linjassa maaliin nähden – asento on helposti toistettavissa.
Selkäveto on tärkeä mutta joillakin se voi mennä yli, joka sitten pilaa laukaisun. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma perinnetyypeillä. Useinhan veto jää pikemminkin vajaaksi.
Ankkurointi – poskelle, leukaluuhun, tms. Tämä riippuu paljon henkilöstä, mitä ylempänä ankkurointipiste on, sitä helpompi on ampua lyhyitä matkoja. Itse ankkuroin aika alas, koska se on luontevinta ja helpottaa pitkillä matkoilla mutta toisaalta, varsinkin sisäammuntaa varten voisi olla hyvä opetella ylös poskelle ankkurointi.
Sormien ote jänteeltä – ns. syvä ote johtaa selkeästi parempaan laukaisuun kuin sormenpääote. Eli jänne sormien ensimmäisten nivelien kohdalle, niin hyvä tulee. Itsellä on jänne välillä liikaa sormenpäillä. Vaikka intuitio muuta sanoo, niin niin se vain on.
Tuolla tuli huomattua vaatteiden merkitys - sää oli kylmähkö, joten vaatetta piti olla reilusti. Se taas johti siihen, että monella jänne iski roikkuvaan hihaan ja pilasi laukaisun.
Onhan tämä perinnejousinäkökulmasta vähän tälläistä ”hömppää” mutta toisaalta, tässäkin pätee vanha yleispätevä viisaus, jonka voi ilmaista lukemattomilla eri tavoilla ja eri asioihin liittyen: Jos haluat ampua nopeasti, opettele ampumaan hitaasti. Tuonkin voi tulkita ihan konkreettisesti metsästykseen soveltuvaksi – kun tilanne tulee eteen, on osattava toimia.
Roger oli kyllä tarkka, esimerkiksi Ranella hän huomasi melkein heti, että nokinpaikka oli väärässä kohdassa, ja niinhän se olikin liikkunut yli 10 milliä ylöspäin. Toisella henkilöllä oli Falcossa nuolihyllyn sivussa (iskulevynä) paksu huopapala. Roger pyysi ottamaan palan pois ja johan nuolen lento parani ihan silmin nähden. Tässä oli myös tärkeä asia puujousisteille – kahvan leveydellä on merkitystä, milleilläkin. Nuolen hyvä lento on joskus pienestä kiinni!
Mutta niin ne gurutkin ampuvat ohi. Roger katkaisi nuolen alle 20 jaardista 3D-pesukarhuun, kun ampui ohi. Mutta olihan se ammunta oikeasti aika vakuuttavan näköistä, niin ampujana kuin taulullakin.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Rakonczay
Liittynyt: 15 Maa 2005 Viestejä: 623 Paikkakunta: Kuusankoski
|
Lähetetty: 17.10.2011 11:40 Viestin aihe: |
|
|
Omalla kohdalla kurssi oli myös opettava vaikka itse korjattavaa löytyi vähän. Nekin pääasiassa liittyi jousen huonoon tasapainoon. Nokinpaikka kun oli päässyt huomaamatta nousemaan 15mm.
Lisäksi aion opetalla laukaisemaan kahdella sormella ja mahdollisesti yritän vaihtoa sormiläppään samalla.
Selkeästi suurin osa mun virheistä tapahtuu kuitenkin pään sisällä. Niihin pitäisi löytää "lääke". Sieltä saan enemmän parannusta tulokseen.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
heikki
Liittynyt: 09 Kes 2009 Viestejä: 1178 Paikkakunta: Vantaa
|
Lähetetty: 17.10.2011 14:17 Viestin aihe: |
|
|
Kiitti! Ja hauska huomata, että moni itsäni mietityttänyt seikka on kehittymässä oikeaan suuntaan:
Tuomo kirjoitti: | Roger suositteli ehdottomasti sormiläpän käyttöä, |
Pitääpä kokeilla...
Lainaus: |
... nuolien pituus... Roger suositteli määrämittaisia |
hep!
Lainaus: |
Roger suositteli asentoa, jossa jalat ovat suorassa linjassa maaliin nähden
|
hep!
Lainaus: | Selkäveto on tärkeä
|
hep! (kehittymässä...)
Lainaus: |
Ankkurointi – poskelle, leukaluuhun, tms. |
hep! suupieleen...
Lainaus: | Sormien ote jänteeltä – ns. syvä ote johtaa selkeästi parempaan laukaisuun kuin sormenpääote. |
hep!
Lainaus: |
Tuolla tuli huomattua vaatteiden merkitys |
hep!
Lainaus: |
Onhan tämä perinnejousinäkökulmasta vähän tälläistä ”hömppää” |
Ei minusta. Jos se auttaa osumaan siihen, mihin on tarkoitus, niin se mitään hömppää ole. Sitä paitsi, sitten kun "säännöt" osaa, niitä on lupa rikkoa. Osaamisen positiivinen vaikutus säilyy vaikka ampuisi makuulta taaksepäin.
Alla eilisen harjoituspäivän avauskasa 15 metristä.
Description: |
|
Filesize: |
21.47 KB |
Viewed: |
5101 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
jousipata
Liittynyt: 22 Syy 2008 Viestejä: 862 Paikkakunta: hels.. lappi,keskiyläperä
|
Lähetetty: 17.10.2011 14:48 Viestin aihe: |
|
|
hepit myös kaikkiin heikin ja tuomon mainitsemiin kohtiin ja lisäksi nuolten samanlaisuuteen (joka oli toki tiedossanikin), paino, pituus, paksuus ja jäykkyys eli spine kohalleen. laukasu sinänsä oli kuulemma hyvä, mutta tähtääminen vaihtelee liikaa ja sitä sotkee kirjavat nuolisetit. teinkin kotiläksynä kotona la-su yönä neljän nuolen samanlaisen setin ja tarkkuus sunnuntaina parani aika huomattavasti. edelleen nuolet ovat mulla liian pitkiä ja kaikkein useimmin tuleva virhe on vaatteet, hiha tai tasku raapaisee jännettä - se on sit siinä se laukaus.
ankkurointia aloin myös opettelemaan ylemmäs, poskipäähän ja lyhyille matkoille näytti auttavan linjassa.
myös ylämäkeen, alamäkeen ja viistoon ampumiseen sain uusia vinkkejä Rogerilta ja toisilta mestareilta.
kadotin kahden sormireiän sormiläppäni johonkin ja tein lahjaksi saamastani hirvennahasta yhdensormireänen karvaläpän su aamuna.
taisin katkenneina, haljenneina ja kadonneina nuolina onnistua hävittämään jopa yhdeksän nuolta kahdessa päivässä. kaksi haljennutta korjasin Rogerin opastuksella, mutta toinen niistäkin katkesi kallioon osuessaan.
lopuksi näytös- ja hupimielessä heittelin atlatlia muutaman kerran ja jopa Roger nakkasi pari kertaa ja sain opastaa toisinkin päin myös häntä vähän. itselläni jäi yks atlatlinnuoli ylös puuhun n. 8 metriin ja sain sen useamman kerran kalikkaa heittämällä lopulta alas, vaati kolme kopsausta nuoleen.
_________________ tzoinnngggg... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Jakke
Liittynyt: 16 Tou 2008 Viestejä: 236 Paikkakunta: Espoo
|
Lähetetty: 17.10.2011 16:10 Viestin aihe: |
|
|
Moi!
Mukava kuulla, että piditte "kurssista". Oli hieman vaikeata pitää homma kasassa kun ystävämme oli innokas keskustelemaan kaikesta, mikä aiheeseen liittyi. Tarkistin kotona, että paikalla olevien kilpa-ampujiemme filmipätkät onnistuivat aika hyvin ja voimme niitä analysoida tarkemmin kun sopiva ajankohta ilmenee.
Pienenä kuriositeettina vielä kisasta, että kärkikolmikko sai seuraavat pisteet: Roger 240, Heikki 244 ja minä 246. Älyttömän tasainen ja kaikki onnistuimme todella hyvin tässä 14 rastin kisassa (vertailun vuoksi Wäiskin tekemä 28 kierroksen ME on 480 pistettä). Kun illalla vertasimme tuloksia rasteittain, tilanne oli viimeisen rastin kohdalla kutkuttava: R 224, H 224 ja J 226. Eli kaikki kahden pisteen sisällä! Osuimme Heikin kanssa kumpikin ensimmäisellä nuolella hirveen 60 jaardista ja Roger missasi ensimmäisen nuolen. Koska ammuimme eri ryhmissä, emme päässeet kokemaan tätä superjännittävää ratkaisua yhdessä, mutta on mukava joka tapauksessa hiemen spekuloida ja jossitella.
Jakke Lehtinen
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Martti Auer
Liittynyt: 27 Hei 2004 Viestejä: 2043 Paikkakunta: takapajula
|
Lähetetty: 17.10.2011 18:40 Viestin aihe: |
|
|
En komppaisi kaikkia Rogerin suosituksia, mutta kiva että oli positiivinen meno.
_________________ Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 19.10.2011 00:11 Viestin aihe: |
|
|
Melkein pääsin mukaan, mut vain melkein. Hyviä pointteja tuolla. Itseasiassa kaikkia noita on mietitty joltain kantilta.
Kyllä toi nuolten määrämittaisuus on hyvä juttu, omien havaintojeni mukaan. On sitten taas yksi muuttuja eliminoitu.
Tuomo tuolla maanitteli että lisää tällaista.
Järjestetäänpä!
Just silläviisiin leiri kuten ne Noorjalaisetkin. Kateeksi kävi.
Eri vuosina voisi kehitellä eri painotuksia: sotajousi, jännejousi, sodankäynti(tussusota), pituusammunta, tulinuolet ja tietty kisaa, kisaa, kisaa... Ehkä joku tuollainen valmennuskin mukaan.
Omistaako joku leirikeskuksen?
Miksei?
Semmonen 4 päiväinen olisi jo aika mukava.
Jos olis esim 15-20 osallistujaa niin sillä jo vuokraisi jonkun paikan. Joku erämökki jostain. Nyt ne ensi suven mestat pitäisi varata.
Hä?
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
jousipata
Liittynyt: 22 Syy 2008 Viestejä: 862 Paikkakunta: hels.. lappi,keskiyläperä
|
Lähetetty: 19.10.2011 16:26 Viestin aihe: |
|
|
Oli joku rasti lopussa kun Roger herrasmiehenä laski meidän muiden mielestämme selkeän viivan leikanneen osuman itselleen huonommaksi kun muut olisimme suoneet siitä isomman pistemäärän omin silmin. Tilanne olisi ollut täten vielä tasaisempi. Olin muutaman muun kanssa Rogerin ryhmässä loppukisassa. Tämmöistä spekulointia, enhän tiedä miten muissa ryhmissä laskettiin alemmalle tasolle pisteitä.
_________________ tzoinnngggg... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
patis
Liittynyt: 17 Lok 2010 Viestejä: 288 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 26.10.2011 18:17 Viestin aihe: |
|
|
Varmasti ollut hyvä ja mielenkiintoinen valmennusleiri. Olisi ollut kiva olla mukana.
Tämä perinnejousitouhu on jossain määrin itselleni kuitenkin asenteellista touhua. Esimerkiksi sormiläpän olen alusta asti tiennyt parantavan laukaisua mutta olen ihan omaa asennevammaisuuttani päättänyt pysyä hanskassa Oman asenteellisuuden takia ammun 60+ paunaisilla jousilla kisoja vaikka toki suoritukset paranisivat kevyemmillä jousilla.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Jakke
Liittynyt: 16 Tou 2008 Viestejä: 236 Paikkakunta: Espoo
|
Lähetetty: 31.10.2011 10:58 Viestin aihe: |
|
|
Moi!
Palaan vielä lyhyesti valmennukseen. Kuten muutama on kommentoinut, ei liene yhtä oikeata tapaa ampua. Minusta tämä koskee lähes kaikkia Rogerinkin esille tuomia kysymyksiä. Kutsun hänen ampumatyyliään Englantilaiseksi, koska useilla (mutta ei todellakaan kaikilla) englantilaisilla ampujilla on hieman samantapainen tyyli. Kun olen seurannut maailman huippujen ampumista, niistä erottuu suuriakin eroja, niin tähtäämisen, jousikäden, laukaisun, asennon ja kaikkien muidenkin osa-alueiden välillä. Ehkä ainoa yhteinen nimittäjä on toistaminen. Toisaalta kun katson vanhoja pätkiä Hillin ja muiden mestarien ammunnasta, edes tämä ei ole välttämätöntä, jos on todella hyvä. En myöskään allekirjoita sormiläppäsuositusta kategorisesti.
Kai se olennaisin juttu on löytää oma tyyli, jonka pystyy toistamaan mahdollisimman usein. Selkeät "virheet" toki pitäisi saada karsituksi.
Oli puhetta "skabamme" osalta yhdestä Rogerin laukaisusta, missä keskusteltiin viivan katkeamisesta. Minä myös kuulin asiasta ja tarkastin asian jälkeenpäin. Roger itse, mutta myös muut ryhmän jäsenet olivat sitä mieltä, että viiva oli selkeästi poikki ja pisteet olisi pitänyt hyväksyä. Rogerin pisteet olisivat parantuneet neljällä jolloin hän olisi ollut tasapisteissä Heikin kanssa. Eli kaikki kolme kahden pisteen sisällä! Historiankirjoihin en tee korjausta, koska Roger itse herrasmiehenä kieltäytyi pisteistä ja (kuten hänelle kirjoitin), protesti pitää nostaa ajoissa...
Jakke Lehtinen
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 31.10.2011 12:01 Viestin aihe: |
|
|
Vain lahjattomat harjoittelevat, vai miten se nyt menikään. Vaikka kaikilla on erilaisia päämääriä puujousiammunnan suhteen ja harjoitteluun vaikuttaa monet tekijät – maksimaalinen tarkkuus ei välttämättä ole edes tärkeintä. Harjoittelu on enemmän tai vähemmän tavoitteellista. Valmennustapahtumasta sai hyviä neuvoja itse tekniikkaan mutta harjoittelumetodeista keskustelu jäi oikeastaan kokonaan väliin. Joten miten itse kukin harjoittelee? Onhan tästä jotain keskustelua foorumilla ollutkin jo mutta ajat muuttuvat!
Onko ammuskelu vain ammuskelua? Tekniikan vai välineiden hiomista? Kuinka usein? Kuinka paljon kerralla? Mikä on olennaista harjoittelussa? Puujousiammunta on kuitenkin mielestäni tasapainoilua ideologian ja välineiden/tekniikan rajalla. Välineissäkin on monia muuttujia, joita voi viilata kohti modernia kalustoa, mutta missä menee raja?
Itse olen pyrkinyt siihen, että voisin ampua mahdollisimman usein edes vähän. Käytännössä tämä tarkoittaa 2-3 kertaa viikossa noin 30-60 nuolta. Sekin on vähän liian vähän, jos haluaisi kehittyä. Olen kuitenkin yrittänyt keskittyä ammuntaan ja jättänyt ns. ammuskelun vähemmälle. Tosin, huomasin heti Taka-Hikiän kisassa, että minulla meni ammuskelu-moodi päälle, se mitä olin harjoitellut, ei ollut ollenkaan vielä automatisoitunut, esimerkiksi asento, veto, ankkurointi, sormitus, tms. Sama oli tuolla Oittaa valmennustapahtumassa – harjoitellessa olen tyytyväinen nuolten sivuhajontaan – eläinkierroksella (lauantaina) ammunta hajosi. Paineen alaisessa tilanteessa (niin leppoisi kuin kisat ovatkin, niin kisa on aina oma tilanteensa) en pysty keskittymään mihinkään tiettyyn asiaan, vaan ammunnan pitäisi olla melkein automaattista. Harjoittelussa voi sentään keskittyä johonkin asiaan, ei moneen yhtä aikaa, eikä pitäisikään. Olen tietoisesti pyrkinyt siihen, että harjoitellessa keskityn johonkin tiettyyn asiaan, mitä pohdin ja hion.
Nyt on sikäli hyvä, että ammunta on kivaa, suorastaan oikein mukavaa. Syksyä näyttää jatkuvan vielä pitkälle ja ajattelin jatkaa ulkokautta niin pitkään kuin mahdollista. Pihalla on sysipimeää, joten laitan 1000 watin halogeenin valaisemaan taulua, siinä valossa on hyvä ampua vähintään 30 metriin asti!
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
|