Jousi

[Matti]

Aion yhdistää jalavaa perryrefleximäisesti jonkun kanssa, mutta mitäs suosittelette?
Varastossa olisi ainakin hyvä pähkinäpensaspölkky josta saisi kuoren alta suoraan valmiin selän ja tasohöylällä hiomalla siistin liimasauman. Pähkinäpensas tuntuu tosi sitkeältä ja venyvältä ja mielestäni vaikuttaa lupaavalta selkämateriaalilta.

[Tuukka Kumpulainen]

Nimenomaan jalava on kotimaisten selkäpuiden aatelia, vetolujaa ja notkeaa. Olen itse tehnyt erittäin hyväheittoisen kokojalaivaisen perryjousen. Myös vaahtera on paljon käytetty selkälaminaattipuu, lähinnä tasa-aineisuutensa ja huippuluokan liimausominaisuuksiensa ansiosta. Miksei pähkinäpensaskin käy, se on tosin edellisiä jonkin verran kevyempi puu.

[Matti]

Vähäsen lämmittelen vanhaa aihetta henkiin, sori.

Jalava-aihiossani syyt kulkevat vinoittain eli pala on sirkkelöity lankun reunasta joten oletan että se ei tule kestämään hikkorimaisesti selkäpuolella. Siksi selystys taitaa olla ainoa järkevä optio.

Mitkä mahtaa olla selkäpuolen tärkeimmät vaatimukset? Ainakin nuo mainitut notkeus ja vetolujuus, mutta mietityttää yleiset selkäpuut kuten bambu ja hikkori jotka ovat ilmeisesti aika tiukkoja, venymättömiä. Luulisi että ihanteellinen yhdistelmä olisi kumimaisesti venyvä ja itsensä kokoon vetävä selkäpuu ja hyvin puristuva ja itsensä pullauttava mahapuolen puu. Silti noita edellä mainittuja käytetään paljon. Onko korkealaatuinen marjakuusi tai laburnum lähellä ihannetta? Marjakuusen manto on kuitenkin aika pehmeää kamaa..

Menee vähän mutuksi,mutta pointtini on siinä että aika yllättävillä puuyhdistelmillä saattaa saada kovan luokan heiton aikaiseksi. Mänty-koivu ?!!! hehe. Pitäisi saada jonkunlaista taulukkoa puulajien veto ja puristusominaisuuksista ja katsella sieltä optimaalisia pareja.

Pitääpi testailla.

[Arwi]

[Tuukka Kumpulainen]

Julkaistut lujuusominaisuudet (vetolujuus, kimmomoduli jne.) eivät satoja tai tuhansia jousia kymmenistä eri puulajeista tehneiden gurujen mukaan kerro paljoakaan puun toimivuudesta jousessa. Tim Bakerin mukaan ainoa käyttökelpoinen jousipuun ominaisuuksia kuvaava lukuarvo on puun tiheys ja sekin tarkkuudeltaan karkea.

Tällä ei ole suurta merkitystä, sillä useimpia Pohjolassa pärjääviä erityisen vahva-aineisia tai muuten poikkeuksellisia puita ei ole lainkaan lujuustestattu kaupallisen intressin puuttuessa. Arwin ruotsalaislinkissä on reilu tusina skandipuuta, kun potentiaalisia jousipuita on Suomessa ja Ruotsissa ehkä neljä - viisikymmentä lajia. Suurimmasta osasta omia suosikkipuitani ei löydy muuta kuin ristiriitaisia tiheysarvoja, jos niitäkään.

Puuaineksen lujuus vaihtelee lajin sisällä niin paljon että keskiarvotetut lujuustaulukot ovat väkisinkin virheellisiä suuren osan ajasta. Minulla on yksi vetotuominen jousiaihio, jota en painon, kovuuden ja jäykkyyden perusteella uskoisi tuomeksi jos en olisi sitä omin käsin kaatanut. Steve Gardner kertoo todella tiheäaineisesta punatammilankusta, josta teki jousen niukalla osagemitoituksella. Jousi toimi kuten olisi osagea, ei lainkaan kuten puukirjallisuuden mukainen punatammi.

Veto- ja puristuselastisuus ovat ominaisuuksia joilla on informaatioarvoa. Näiden tasapainottaminen on laminoinnissa olennaista. En tiedä lähteitä joissa näitä arvoja olisi esitetty. Bakerin puuntaivutustestillä nämä ominaisuudet selviävät monen muun ohella juuri jousenrakentajaa valaisevalla tavalla. Pitäisi vihdoin ottaa asiakseen testata joukko kotimaisia puita tällä menetelmällä.

Marjakuusi ja kultasade (laburnum) ovat puita, joilla on luontainen ero vatsa- ja selkäpuun välillä. Ne ovat tavallaan laminoituja jousia yksipuisinakin. Näiden manto on pehmeydestään huolimatta hyvin vetoelastista, eli palautuu venytyksestä alkuperäiseen muotoonsa hyvin. Ekstrakteilla kyllästetty kova sydänpuu on puolestaan paljon paremmin puristusta kestävää.

Hikkori, bambu tai mikä tahansa tiheäaineinen, jäykkä materiaali toimii hyvin kaikenlaisten vatsapuiden parina, kun sen paksuus / leveys on trimmattu vatsaan sopivaksi. Ohentamalla tai kaventamalla ylijäykkää selkäpuuta saadaan se tekemään osansa työstä sen sijaan että vatsapuoli ylirasittuisi. Esim. taipuisan kynäkatajan parina hikkoriselkä on tapana työstää vain puolentoista millin vahvuiseksi jotta jousen vatsa kestää murtuilematta. Kenties tärkeämpääkin kuin löytää hyvin sopivat puuyhdistelmät on löytää niille toimivat mitat.

Niistä kotimaisista puista joista laminaattiaineksia on realistisesti saatavilla parhaita ovat todennäköisesti vaahtera ja koivu (koivua on käytetty kimmomoduliltaan alhaisen (=taipuisan) lylymännyn parina jousissa vähintään tuhat vuotta näillä nurkilla). Olen tehnyt molemmista useita yksipuisia jousia eikä niiden selän kestävyydessä ole ollut ongelmia. Metsätammen lujuus on hyvä, mutta sen puuaineksen vahvat säteet saattavat saada selkäpuun liimasauman murtumaan rasituksessa. Viinivaahtera olisi aivan hulppea selkäpuu (keskiraskas, tasa-aineinen, erittäin elastinen ja sitkeä), jos sitä jostain vain saisi.

Kannattaa muistaa, että kaikki tämä märehtiminen menee optimoinnin puolelle. Laminaattijousen toimivuudessa on ainakin kymmenen olennaisempaa tekijää kuin se, onko puut paritettu parhaalla mahdollisella tavalla. Ihanteellinen kombinaatio ei paljoa lämmitä jos jousen tilleröinti tai mitoitus on erinomaista huonompi.