Jousi

[Tuukka Kumpulainen]

Simo,

Mahtoiko jousen liimasauma pettää? Muistelen, että
Levin jousen laminaattien saumausta ei ollut tehty niin kuin pitää: sauman paksuus vaihteli silminnähtävästi.

Nyt on todella kuivaa, hirvittää jännitellä jousia. Olohuoneen mittari putosi kaikkien aikojen alhaisimpaan lukemaan: 23%. Puu menee näissä kosteuksissa alle viiden prosentin. Takapihallakin mittari nousee vain 30%.

Saa nähdä miten parhaalle syreenijouselleni käy, pituus 132 cm, hitunen refleksiä, noin 65 paunaa 23" vedolla. Aihio oli keskeltäkin niin ohut, että maksimipaksuuteen jätetty (kavennettu) kahva tuntuu taipuvan hieman jännittäessä. Kaaria en haluaisi ohentaa enää yhtään, eikä kahvan laminoiminenkaan innosta. Kunhan yhden pitkän laukauksen soisi...

[Tuomo]

Millainen tuo sinun syreenijousi on? Onko se siis tehty ohuesta, pyöreästä "harjanvarsi"aihiosta? Entä jätitkö selän koskemattomaksi vai tasoititko sen, ts. kestääkö syreeni myös pyöreänä (kapeana)?. Mietin vain näitä, kun satuin saamaan kaksi käsivarrenvahvuista, noin 75 senttistä syreenipölliä (suoria ja oksattomia, kieroja tosin), jotka halkaisin sahalla. Kannattaisiko olla ahne ja halkaista puolikkaat vielä kerran, jolloin noista tulisi kaikkiaan neljä jousta. Vai käykö siinä niin kuin ahneelle yleensä käy? Entä miten luumu- ja omenapuu kestää (sain niitäkin muutamia pöllejä) rasitusta? Hiukan oksaisia ne kyllä ovat. Kai noista joskus jouset tulee. Puuta kun löytää, niin kannattaa ottaa ajoissa talteen.

[Simo Hankaniemi]

Tuukan kysymykseen vastauksena, niin liimasauma ei pettänyt, vaan hikkoriselkä taisi olla se heikoin lenkki. Se lähti ratkeamaan noin 20 cm nokista, meni aikalailla tikuiksi ja myös osage ratkesi. Liimasauma ei ratkennut mistään kohtaa. Rankasta sälöilystä päätellen stressi on ollut kova ja puu on pannut hanttiin kunnolla, mutta se vain ei riittänyt. Voi olla, että kuivuus oli vaikuttamassa. Meillä on keittiössä 41 % suhteellinen kosteus (19 lämpöastetta), mutta täällä minun huoneessani on varmaankin lämpimämpää ja kuivempaa. Jousi on ollut täällä jo pitkään.

En ihmettele, jos kuivuus oli nyt syynä hajoamiseen + oma varomattomuus, mutta elokuussa hajonneen hikkorin kohdalla kumpikaan tekijä ei voinut vaikuttaa. Kesä oli tosi sateinen ja hikkorijousta ei ylijännitetty. Olen aikaisemmin kuvitellut hikkorin olevan lähes tuhoutumaton puu, mutta näköjään sekin voi tuottaa yllätyksiä.

[Simo Hankaniemi]

Tuomolle,

Omenapuusta minulla on toistaiseksi vain hyvää sanottavaa. Olen tehnyt kymmenkunta omenapuujousta ja vain yksi on tietääkseni hajonnut (useimmat on myyty). Se oli omaa syytäni, kun keskikohta tuli liian ohueksi vannesahan kanssa hosuessa. Laitoin keskelle tavallista enemmän jännettä toivoen sen pitävän jousen ehjänä, mutta se auttoi vain vuoden verran. Tuo hajoaminen ei ollut puun syytä. Muut omenapuujouseni ovat olleet yksinkertaisia, jänteettömiä, ja ovat kestäneet. Luumusta olen toistaiseksi tehnyt vain yhden jousen, eikä sen kanssa ollut ongelmia.

[Tuukka Kumpulainen]

Tuomo,

Kyseinen syreenijousi ei ole harjavarsimatskua, vaan isommasta vesasta halkaistu. Syreeni on niin tiukkaa puuta, että se kestää kyllä harjanvarsikoossakin. Minulla on yksi 55-paunainen harjanvarsisyreenijousi, jonka poikkileikkaus on lähes puoliympyrä ja keskikaaren leveys noin 30 mm.

En lähtisi syreenisteiviä selästä tasoittelemaan, puussa on lähes aina oksankohtia ja se on niin helvetin kovaa ja tasa-aineista, että hommassa tulee äitiä ikävä. Harmi vain, että sydänpuusta ei jää näissä paljoa jäljelle tilleröinnin jälkeen. Sydänpuu on puukkotuntumalla reilusti kovempaa ja varmastikin myös puristuslujempaa kuin manto.

Syreeni kestää hyvinkin kapeissa jousissa, joten itse sahaisin isomman pöllin mahdollisimman moneksi aihioksi. Saisiko pölkyistä kaksi steiviä myös paksuussuunnassa? Sisäaihioihin saisi ainakin sydäntä mukaan reilusti ja selystettynä ei syynkulkukaan olisi aivan kriittistä. Syreeni käyristelee kierresyisenä pahasti kuivumisen aikana, joten lopulliseen leveyteen ei kaaria (varsinkaan kärkiä) kannata työstää ennen kuin puu on läpikuivaa.

[Tuomo]

Osaatteko kertoa, miten "tavallisen" syreenin (Syringa vulgaris) ja unkarinsyreenin (Syringa josikaea) puuaines eroavat toisistaan? Onko unkarinsyreenin ominaisuudet jousikäytössä verrattavissa syreeniin. Entäpä millaiset ovat tuomipihlajan ominaisuudet verrattuna syreeniin? Tuukallahan oli kokemusta molemmista lajeista.

[Tuukka Kumpulainen]

Eri syreenilajien puun välisistä eroista ei ole juuri olemassa valmista tietoa, vaan se on opittava kokemuksen kautta. Sen tiedän, että likusterisyreenin puu on selvästi perussyreenin puuta kevyempää ja heikompaa. Tiedän myös erään toisen, tuntemattoman syreenilajin (näitä on tuhoton määrä), jonka puu oli lähempänä pihlajaa kuin syreeniä.

Syreeni on ylivoimaisesti "paras" jousipuu jota olen kokeillut. Syreenijouset ovat todella kimmoisia ja piukeita, enkä ole onnistunut katkaisemaan syreenikaaria edes tolkuttoman ylirasitettuina. Tuskin vaivautuisin muita puita käyttämään jos jousikelpoista syreeniä olisi helposti saatavissa. Tuomipihlaja on myös erinomainen jousipuu, tiukkaa tavaraa melkein mihin tahansa verrattuna mutta häviää kuitenkin syreenille tiheydessä (=lujuudessa). Se ei tunnu yhtä eloisalta ja heittovoimaiselta (lisää tarkkoja tieteellisiä määreitä...) kuin syreeni. Jousimittaisia tuomipihlajia on kyllä moninkertaisesti helpompi löytää ja ohuistakin tp-riu'uista saa tymäköitä jousia aikaiseksi, tilleröi vaan vähän vatsapuolta.

[Arwi]

Mitenkäs sitten Tuomen sydänpuu vs. uloimmat osat?
Olis pari palikkaa odottamassa. Teenkö sydänpuusta vai en. Täytyykö selystää vai kestääkö tasottamalla.

[Vieras]

[Arwi]

[Vieras]

[Tuukka Kumpulainen]

Arwi,

tuomen niin kuin useimpien sydänpuuta muodostavien puiden sydänpuu on puristuslujempaa kuin manto. Niinpä jousi jonka vatsa on sydänpuuta on ainakin periaatteessa paremmin muotonsa pitävä (=pidempään hyväheittoinen) kuin mantovatsainen jousi (tähän vaikuttaa myös se, että sydänpuun sisältämät ekstraktit tekevät siitä hitaammin kosteutta imevän eli kuivempana pysyvän). Kaikki tuomijouseni ovat kuitenkin olleet pelkkää mantopuuta, sillä tuomessa on yleensä aika niukasti sydäntä ja sekin vähä lentää lastuina lattialle ennen tilleröinnin loppua. Hyvin ovat nämäkin toimineet. Jos valinnanvaraa on, jättäisin ehdottomasti mahdollisimman paljon sydänpuuta kaareen, onhan se kauniimman näköistäkin.

Tuomen vetolujuus ei ole suuren suuri, joten selän on syytä olla ehjäsyinen (tasoiteltu syitä seuraten) tai sitten raakanahalla ym. selystetty.

Vieras,

esität nyt sellaisia kysymyksiä joihin valmiita vastauksia on niukalti. Maaperän ja tuulensuunnan kaltaisten asioiden vaikutuksesta jousipuun ominaisuuksiin ei ole kenelläkään varmaa tietoa, valistuneita arvauksia ja mielipiteitäkin vain vähän enemmän. Varmaa on vain, että puun ominaisuudet vaihtelevat paljon, ja että tähän vaikuttavat puun perintötekijät yhtä paljon kuin mikä tahansa muu tekijä. Tästä todisteena on se, että kaksi vierekkäin kasvanutta saman lajin puuyksilöä ovat monesti aivan erilaisia ominaisuuksiltaan.

Pihlaja ei ole yksi parhaiksi luokitelluista jousipuista. En tiedä ketään joka pitäisi pihlajaa sellaisena. Pihlajajouset tuppaavat myötäkäyristymään helposti ja paljon. Aloittelijalle puu on erinomainen lähinnä siksi, että sitä on helppo hankkia ja se on melko vetolujaa, eli jousi ei pärähdä säleiksi vaikka tilleri olisikin vähän pielessä.

Hitaasti kasvanut puu ei ole parempaa eikä tiheämpää kuin nopeasti kasvanut, mikäli kyse ei ole havupuista. Useimmilla jousipuilla (saarni, jalava, tammi, värimulperi, valeakaasia, kultasade jne.) hitaasti kasvanut puu on kevyttä ja heikkoa, nopeasti kasvanut lujaa ja vahvaa. Erittäin nopeasti kasvanut puu voi olla tavallista heikompaa.

Kosteilla paikoilla (suo) kasvanut puu on useimmiten kuivalla paikalla (kangas) kasvanutta heikompaa (asia on peräti tutkittu ainakin männyn ja koivun osalta). Useimmat puut kasvavat tiheimmiksi sopivan ravinteikkaassa ja kosteassa maaperässä, ääripäät eivät ole hyvästä. Lähes kaikki maailman vahvimmista, tiheimmistä puista kasvavat kuivissa oloissa.

Lylyn tapauksessa kannattaa muistaa, että lylyä muodostuu ainoastaan havupuihin. Lehtipuiden rungon poikkeavaa asentoa korjaava mekanismi tuottaa ns. vetopuuta, jota on lylyä päinvastaisella puolella runkoa. Myös lylyn ja vetopuun ominaisuudet ovat toistensa vastakohtia: lyly on puristuslujaa mutta vetoheikkoa, vetopuu vetolujaa mutta puristusheikkoa. Molemmat ovat tavallista puuta tiheämpää ja so. painavampaa ja lujempaa. Molemmat kutistuvat kuivuessaan voimakkaasti ja epäsäännöllisesti, mistä johtuen jousen teko näistä on usein hyvin hankalaa.

[Tuomo]

Minulla on noin 165 cm pitkä, suora syreeniaihio, joka on 6 cm vastakäyrä, kaartuu tasaisesti lähes koko aihion pituudelta. Halkaisija on koko pituudella noin 40 mm. Jos teen jousen vastakäyränä, selkäpuolelle jää 2-3 pientä (noin 2-3 mm) kuollutta, mustaa oksankohtaa kumpaakin lapaan, ja vielä keskelle rasittuneimpia kohtia. Jos teen jousen myötäkäyränä, selkä on "täydellinen", ei ainuttakaan oksankohtaa (ainakaan kuoren perusteella nähtävissä). Syreeni tuppaa halkeilemaan, ellei sitä veistä heti karkeasti muotoonsa, joten tekisinkö riskillä vastakaaren vai varmuudella kestävän myötäkaaren? Kokemusta ei ole vielä niin paljon, että osaisin sanoa, kumpi vaihtoehto olisi "parempi". Mikäli vastakaariratkaisu kestää, aihiosta saisi aikaan hienon jousen mutta en haluaisin vain kokeilla sitä ja huomata, ettei kestänytkään, ja myötäkaariratkaisu taas tuntuu hiukan hyvän syreenin haaskaamiselta. Selystää en jousta haluaisi ja voimakkuus olisi maksimissaan 50 paunaa.

[Arwi]

Jos se on tuore puu niin voisiko koittaa niin, että tekee sen myötäkäyräksi ja laittaa sen kuivamaan niin, että väkisin väännättää sitä suorempaan suuntaan ja sitoo sen siihen asentoon tukevasti. Ja sitten antaa sen kuivua.
En tiedä? Saan kohta syreeniä ja pääsen itsekin kokeilemaan.

[Tuukka Kumpulainen]

Syreeni elää voimakkaasti kuivuessaan. Jos ajat käyrän syreenipalikan halki tuoreeltaan, voi myötäkäyrä puoliskokin oieta jopa täysin suoraksi.
Itse ajaisin pulikan vannesahalla huolella kahteen osaan ja yrittäisin ahnehtia siitä molemmmat versiot.

Puun pakottaminen johonkin muotoon sitomalla kuivumisen ajaksi ei yleensä tuota kestävää ratkaisua, vaan puu ottaa nopeasti alkuperäisen muotonsa kun sitä alkaa rasittamaan. Jos steivin kuumentaa esim. höyryssä ennen sitomista, plastisoituvat puukuidut sen verran että vaikutus on pysyvämpi.

[jkekoni]

Miltä kuulostai saunottaminen?

Eli tuoreena muottiin kuivumaan ja kun kuivunut N päivää aikaa, niin
saunaan M tunniksi 120c ? Ton sais helpommin kuumenemaan tasaisesti
sisältä asti, kun tulee mieleen että höyry otaisi helposti vain pari milliä pinnasta. Samalla ehkä poistuisi jäännöskosteutta. (Sähkösauna)

Tuleeko saunaan hajuhaittaa moisesta?


Millä olette muuten höryttäneet, teenkeittimellä?

[Juri]

Minä olen höyryttänyt (eli pasuttanut) amerikkalaismallisella ns. viheltävällä vesipannulla ja alumiiniputkella. Porasin alumiiniputkeen pannun nokan kokoisen reiän. Laitan pannun levylle kiehumaan ja asetan putken sisältöineen nokkaan kiinni, putken päihin kiinnitän rautalangalla parikolme kerrosta säkkikangasta. Yleensä höyrytän vain kahvan tai kärjen. Tällöin käytän lyhyttä putken pätkää ja suljen päät räteillä tai alumiinifoliolla. Nyrkkisääntö on tunti per tuuma materiaalin paksuutta, näin puu kuumenee läpikotaisin. Pidempää tai lyhyempää aikaa ei kannata höyryttää. Tavoitteena on saada puu kuumenemaan 80 asteeseen jolloin hartsit notkistuvat. Puristusmuotit sun muut kannattaa olla valmiina odottamassa ja taivutus tehdään mahdollisimman nopeasti ennen kuin puu ehtii yhtään jäähtyä. Puristimet irroitetaan vasta vuorokauden kuluttua.
Saunottamisessa voi olla vaarana tuoreen puun liian nopea kuivuminen ja halkeilu.

[Simo Hankaniemi]

Tuoreena muottiin laittaminen on riittävä tapa muotoilla jousta. Jousta ei tarvitse sen jälkeen plastisoida sen kummemmin. Tietysti tekovaiheessa täytyy pitää huolta, että esim. kädensijan kohdalle jää riittävästi puuta, jotta se ei menetä muotoaan. Jos puuta on liian vähän niin jousi menettää muotonsa riippumatta siitä, millä tavalla muoto on saatu aikaan.

Jos syreeniaihio on myötäkäyrä, niin on hieman arvoitus, että miten hyvin se säilyttää muotonsa suoristamisen jälkeen. Ellei siitä tehdä esim. perry-jousta tai laiteta selkään jännevahvistusta. Jos puuta on tarpeeksi, että jousen voi halkaista keskeltä vannesahalla ja saada kaksi aihiota, niin ongelmaa ei ole.

Jos puusta voi huoletta yrittää vain yhtä jousta, niin tekisin sen vastakäyrästä palasta. Oksien kohdalle voi jättää enemmän puuta, myös vatsapuolelle jousta. Jos oksat näyttävät pahoilta tinkisin jousen jäykkyydestä, tekisin siitä hieman yli 40-paunaisen. Kyllä ne aika oksaisetkin pulikat ovat jousina kestäneet. Vastakäyrästä puusta tulee niin paljon parempi jousi, että minusta riskeeraaminen kannattaa.

[Arwi]

Onkos teillä nuo syreenit halkeilleet helposti?
Naapuri kun tuossa elo/syyskuussa katkoi syreeniään ja sain sieltä sitten harjanvarsimatskua mukaani. Jokunen viikko siitä veistelin sitten yhteen keppiin vähän muotoa ja jätin sen ulkovarastoon odottamaan jatkoa, niin oli jo seuraavana päivänä halkeillut lähes hammastikkuasteelle.
Olisiko pitänyt aloittaa työstäminen vasta ensikesänä?

[Tuukka Kumpulainen]

Syreenisi oli ilmeisesti edelleen pyöreää tavaraa? Syreeni kuuluu niihin puihin, jotka kutistuvat todella voimakkaasti kuivuessaan mikä johtaa kepin halkeamiseen ytimeen asti, pyöreässä kepissä usein monesta eri kohdasta. Syreenisteivi tulee, mikäli sitä ei halua kuivatella vuosikausia kuori päällä ja lakat päissä pimeässä ja viileässä, työstää heti tuoreeltaan vatsapuolelta vähintään ytimeen asti. Kun puun työstää lähelle lopullista paksuutta (mikä ei syreenillä ole paljoa) pääsee se kutistumaan repeämättä.

[Tuomo]

Halkeilu taitaa olla tyypillistä kaikille pyöreille aihioille. Itse olen sahannut tai veistellyt kaikki syreenikepit (7 kpl, halkaisijaltaan noin 3-6 cm) hyvin pian kaatamisen jälkeen kahteen tai neljään osaan, keskikohdan kautta. Kaksi keppiä myös kuorin samantien. Päät on toki liimattu. Yksikään aihio ei ole halkeillut merkittävästi. Yhteen jätin veistellessä paksun kädensijan ja siinä on pieni halkeama vatsapuolella sydänpuuhun asti mutta se ei haittaa. Ratkaisu halkeiluun näyttää olevan puun sahaus tai halkaisu keskikohdan kautta tai hieman yli, niin ettei aihioon jää puun keskikohtaa.

Syreeni on kyllä hienoa puuta. Yhden jousen tein metrin mittaisesta, oksaisesta, joka suuntaan kieroväärästä, halkaisijaltaan vajaan 30 mm oksasta. Paunoja on noin 30-35 vetopituudella 45 cm. Ja hyvältä tuntuu! Melkein siltä, että tekisi mieli kokeilla, mitä tuo pikkujousi oikein kestää...

[Simo Hankaniemi]

Syreeniä on kehuttu niin paljon, että alkaa tulla alemmuuskompleksia, kun en ole tehnyt siitä jousta vuoden 1963-64 jälkeen. Täytyy varmaan hakea jostain syreeni ja tehdä jousi. On vaan näitä keskeneräisiä aihioita kaikki nurkat täynnä.

Viimeksi taivuttelin muotoon kuivumaan orapihlajakepin, joka on aika ohut, varmaan 3-3,5 cm paikkeilla. Mutta jäykkyyttä tuntui löytyvän, vaikka puu oli tuore. Tosi mielenkiintoista nähdä, minkälainen peli tästä tulee. Kuori on vielä selässä, joten kuivuminen kestänee jonkin aikaa. Vatsapuolelta otin puolet pois vannesahalla. Jousi on nyt kuivunut kylmävarastossa, mutta jossakin vaiheessa otan sen huoneenlämpöön.

Jos jollakin on kokemuksia orapihlajasta jousipuuna, niin olisi kiva tietää? Tuukka on kertonut tämän olevan yksi Euroopan tiukimpia puita ja sen takia sitä varmaan käytettiin mm. "vampyyrien" surmaamiseen. Orapihlajavaarna lyötiin rintaan.

[Tuukka Kumpulainen]

Etelämpänä Euroopassa ovat kollegat väsänneet orapihlajajousia enemmänkin. Kehuja puu on saanut.

Löysin toissapäivänä täydellisen orapihlaja-aihion: 165-senttisen, oksattoman, tasaisesti kymmenen senttiä vastakäyrän ranteenvahvuisen rungon. Silmänurkat kostuivat kun huomasin sienikasvuston pukkaavan rungon yläpinnasta. Raaputtelin lahottajalta haisevaa kuorta pois ja totesin että ei tästä jousta synny...

Sain kuitenkin haltuuni ensimmäisen (juuri ja juuri) jousimittaisen jasmikeaihion (Philadeplhus spp.). Jasmike oli luoteisintiaanien suosima jousipuu, siitä väsättiin myös mm. harppuunanvarsia ja rintapanssareita. Jasmike on übertiukkaa puuta, kuin syringa on steroids. Fiskarsin oksasahani, jolla ranteenvahvuinen vaahtera menee nurin tuosta vain tuntui hiovan tyhjää kolmesenttistä jasmiketta katkoessani. Tiheys n. 900+ kg / m3, täysin tasa-aineista ja teräksenjäykkää tavaraa.

[Simo Hankaniemi]

Enpä ole jasmikesta kuullutkaan. Miltä se näyttää kuoresta ja lehdestä puhuttaessa? Ilmeisesti se on suhteellisen matala puu tai pensas.

[Tuomo]

Vai orapihlaja ja jasmike olisivat myös käypiä jousipuita?! Hainpa sitten viikonloppuna yhdeltä rakennustyömaalta yhden ison orapihlajapöllin (terve, suora, oksaton, 120 cm, halkaisija 12-15 cm), kaksi pienempää orapihlajaa (160 cm, halkaisija 8 cm), ja kaksi jasmikekeppiä (noin 100 cm ja 125 cm, halkaisija noin 40 mm). Vielä pitäisi halkaista, laittaa kuivumaan ja odottamaan veistoa. Aikaa voi kyllä mennä pitkäänkin ennen kuin noista jousia tulee.

Jousenrakentelijan urani on vasta reilun vuoden mittainen, mutta paljon olen ehtinyt oppimaan - ja se on erityisesti Perinnejousisivuston ansiota! Oikeastaan tärkein asia jousenrakentelun kannalta, jonka olen tältä keskustelupalstalta (ja TBB:stä) oppinut, on se, että hyvän jousen voi tehdä melkein mistä puulajista tahansa. Ei jousen tarvitse olla marjakuusta tai osagea, Suomestakin löytyy valtavasti hienoja jousipuita.

[Arwi]

Minäpä en lannistunut sälöytyneen syreenini kanssa vaan kaivoin sen uudestaan esille (jostain syystä sitä ei osaa heittää mitään pois) ja totesin että se olikin halkeillut vain ytimeensä asti. Jatkoin veistelyä ja totesin että saapi siitä ainakin emännälle kevyen ja lyhytvetoisen jousen aikaiseksi.
Toinen syreeni palikka on muotoiltu myös ja tälläkertaa veistin sen "varman päälle". Eikä ole vielä halkeillut.

[Tuukka Kumpulainen]

Tuomo,

Olet oikeilla jäljillä! Turha se on lautatarhasta hakea kallista sademetsän kasvustoa, kun pihat ja puistot ovat täynnä yhtä hyvää / parempaa jousipuuta. Voi kun minäkin löytäisin kultasadetta raksalta...se puuttuu kokoelmistani.

Simo,

Jasmike on yleinen koristepensas Etelä-Suomessa ja kasvaa vanhemmiten yli viisimetriseksi puuksi. Sitä on useita lajeja joiden tuntomerkit vaihtelevat. Jasmikkeissa on kookkaat, valkoiset kukat, jotka erottaa kesäaikaan jo matkan päästä. Lehti on yksinkertainen, teräväkärkinen, aavistuksen nyhälaitainen. Omassa jasmikekepissäni on lämpimänruskea, hilseilevä kuori jota voisi lähinnä verrata katajaan. Joidenkin jasmikkeiden kuori ei hilseile.