|
Jousi HTML-kopio vanhasta keskustelualueesta
|
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Jakke
Liittynyt: 16 Tou 2008 Viestejä: 236 Paikkakunta: Espoo
|
Lähetetty: 10.06.2013 12:46 Viestin aihe: Ennätyksistä |
|
|
Moi!
Näillä sivuilla aina silloin tällöin keskustellaan ampujien ennätyksistä ja niitä on sitten yritetty vertailla muiden tuloksiin. Kun joitakin vuosia sitten ääneen ihmettelin, miksi Sjallin ennätystilastoissa oli ammuttu vain yksi ennätys pitkälläjousella (18 m), seurani puheenjohtaja antoi minulle tehtäväksi niiden tekemisen. Nyt olen homman suorittanut. Olen ampunut 5 eri kisamuotoa, joissa yhteensä on laskelmieni mukaan 12 eri ennätystä. Niille ampujille, joita kiinnostaa oman tuloksen arviointi, näistä voi olla hyötyä. On totta, että Sjallin kisat ovat maastoammuntaan vihkiytyneelle melko yksitoikkoisia, mutta toisaalta, etuna on yhteismitallisuus ja testaaminen on melko yksinkertaista, verrattuna esim FFAAn maastokisoihin . Taulu paikalleen ja ampumaan. Olosuhteet ovat melko samat, mitä nyt tuuli, sade ja muut luonnon olosuhteet vaikuttavat.
Lähes kaikki tulokset olen ampunut vain kerran, joten ne eivät ole välttämättä minun parhaita. Mutta oma käsitykseni on, että kaikki ovat varsin kohtuullisia.
Siispä, lukemalla Sjallin sivuilta säännöt, missä mm. taulujen koko ja ammuttavien nuolten määrä eri matkoilla on annettu, sekä katsomalla ennätyksistä tuloksen, voi vaikkapa omalle takapihalle tehdä vastaavan radan ja alkaa lätkimään. Säännöt avautuvat lukijalle melko hitaasti kun luokkia, lukuja ja määritelmiä on melkoisesti, mutta siitä ei kannata masentua. Noita Fita- tauluja on kaikilla ulkoradoilla ja jos kuuluu seuraan, voi varmaankin ruinata / lainata / ostaa jonkun repaleisen taulun. Kaikki jousiammuntaliikkeet myyvät niitä myös. Ja voihan sellaisen tehdä itsekin.
Tulokset kattavat seuraavat matkat: 70, 60, 50, 40, 30, 25 ja 18 metriä. Näiden lisäksi on eri matkojen yhteistuloksia. Esimerkiksi 900- kierros koostuu 60, 50 ja 40 metristä, 30 nuolta / matka. Samantapainen siis kuin American Round, mutta matkat metrejä ja pistejakona kaikki luvut 1-10 (AR:ssä vain parittomat). Ns. Fitakierroksella 50 ja 30 m:n matkat piti ampua ns. 80 cm spottitauluun (todellisuudessa halkaisija 48 cm, mistä pienimmät numerot oli poistettu).
Jos joku innostuu, annan mielelläni lisätietietoja.
Lonkkariterveisin,
Jakke Lehtinen |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 24.06.2013 16:34 Viestin aihe: |
|
|
Jaken ennätykset ovat tosiaan "kohtuullisia". Eli voi tosiaan mennä "muutamia" vuosia, ennenkuin joku ne rikkoo.
Se, että ennen Jaken ennätyksiä lonkkarilla oli ammuttu vain yksi ennätystulos, kertoo aika selvästi sen, että lonkkariampujat, jotka kilpailevat, ampuvat lähinnä FFAA:n tai SJML:n kisoissa. Sinänsä hiukan erikoista, koska WA-liiton säännöissä mainitaan mahdollisina kisamuotoina pituusammunta, hiihtoammunta ja juoksuammunta tutumpien sisä-, rata-, maasto- ja 3D-ammunnan lisäksi. Eli valinnanvaraa olisi, joskin WA-liitto on keskittynyt lähinnä "tylsiin" kisamuotoihin. Jakke on nyt kuitenkin näyttänyt hyvää esimerkkiä!
Mitäs jos Riihi-Jouset järjestäisi vaikka WA-liiton pituusammunnan SE-kisat?! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lehtis
Liittynyt: 11 Huh 2005 Viestejä: 847 Paikkakunta: Riihimäki
|
Lähetetty: 24.06.2013 17:47 Viestin aihe: |
|
|
Mistäs löydetään kaahee aakee laakee turva-alueineen... ? Tai sitten pitää rajata jousiluokat lonkkareihin, kun taljalla nuolet katoaa horisonttiin ja rekuillakin kantaa pitkälle... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 24.06.2013 20:36 Viestin aihe: |
|
|
USA:n pituusammuntatilastojen perusteella näyttäisi noin 1,2 kilometriä riittävän... Pitääpä vähän katsella karttoja, että kenellä olisi sopiva pelto. Täällä maaseudulla riittää suurtilallisia, joilta kyselemällä voisi tilaa hyvinkin löytyä, varsinkin syksyllä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa You can attach files in this forum You can download files in this forum
|
|