Jousi

[Esa Konga]

Moi,

Jotkut lienee lukenut, on ohut ja kirjastoissa saatavilla. Suosittelen kaikille, tosin ei kannata yrittää ymmärtää liikaa ...

Tuossa kirjassa idea on että ammunta ja varsinkin laukaisu vain tapahtuu, sitä ei tehdä. Muutenkin käytetään termejä "se ampuu - et sinä". Tulkitsen siten että ammuntaa pitäisi olla rutiinia, jossa ei ajatella mitään, ainakaan ampumiseen, sen tekniikkaan tai osumiseen liittyvää eikä varsinkaan osumiseen tai varsinkaan pisteisiin jos ampuu tauluun liittyvää.

Hieman haastavaa. Olen ainakin itse huomannut että erittäin totta kyllä tietysti.

Olen kevään aikana n. 10 kertaa treenannut 20Y60N sarjaa. Yli 200 ei ole mennyt rikki, mutta tälläinen ilmiö tapahtuu melkein joka kerta: Ammun yleensä kaksi harjoittelusettiä 2 kertaa 5 nuolta. Ohessa tyypillinen kuva miten tama harjoittelu menee.

Huom 5. nuoli oli erilainen, kun juuri nyt ei ole viittä samanlaista, siksi ohi.

Eli kun antaa "sen" ampua = ei ajattele mitään ampumiseen liittyvää, varsinkaan osluimista, mieluiten ei yhtään mitään, osuu hyvin.

Sitten kun alkaa laskemaan pisteitä, alkaa yrittämään eri tavoin, ja asentoon, tekniikkaan yms. liittyviä ajatuksia, ja seurantaa tulee mukaan. Sitten pahimmillaan enää ei osu kuin taulun reunoille ...

Siis suosittelen kirjaa kun poimii sieltä ja tulkitsee asiat mitkä ymmärtää. Ja uskon että ajatuksessa on idea. Silti ei viitsisi harjoitella alkuun 4 vuotta ilman maalitaulua ...

t-Esa

[Tuomo]

Hieno pieni kirjanen!

Mielestäni näissä zen-jutuissa pitää muistaa se, että ne on kirjoittanut oman alansa mestari. Asiat on kerrottu mestarin näkökulmasta. Länsimaisesta ja modernista näkökulmasta katsottuna on kuitenkin tärkeää osata lukea myös rivien välistä ja kriittisestikin, asiat voi ymmärtää monella tavalla.

Jousiammunnan taito on kuten mikä tahansa taito, sen oppii harjoittelemalla. Hyvä vertailukohta löytyy (klassisesta) musiikista, jossa musiikin tulkinta syntyy vasta taidon ja kokemuksenmyötä. Vasta kun tekniikan voi unohtaa täysin, voi keskittyä tulkintaan. Ei pianisti ajattele soittaessaan sormiaan, vaan sormet ikään kuin toimivat itsestään. Sama pätee missä tahansa lajissa. Vasta kun jousiammunnan tekniikan taito on täydellisesti hallinnassa, voi tekniikan ”unohtaa” ja keskittyä osumiseen, tulkintaan, eläytyä ammuntaan. Länsimainen ihminen puhuu niin sanotusta flow-tilasta.

Yksi näkyvästi esillä ollut minkä tahansa taidon oppimiseen liittyvä asia on niin sanottu 10 000 tunnin sääntö. Jos taidon haluaa oppia hyvin, ”täydellisesti”, niin se vaatii 10 000 tuntia harjoittelua. Siihen ei moni perinneampuja pääse lähellekään. Voi vain miettiä, että kuinka paljon ampuja oikeasti kehittyy niiden parin viikottaisen ammuntatunnin aikana? Lahjakkaat tietenkin pärjäävät vähäiselläkin harjoittelulla ja vähemmän lahjakkaat eivät, elleivät sitten tee enemmän töitä.

Tuo Esan kuvaama ilmiö näkyy hyvin esimerkiksi pienen ammuntatauon jälkeen – osumia tulee kuin itsestään. Samoin omalla pihalla, tutussa paikassa on helppo ampua ajattelematta. Mutta heti kun paikka on uusi, tilanne on erilainen (vaikkapa kilpailutilanne), väsymys painaa päälle, totuus oman ammunan tasosta nousee esiin. Ammunta ei olekaan enää helppoa, vanhat virheet toistuvat, eikä ammunta ole enää hallinnassa. Ammunnan psykologia on mielenkiintoista ja voittajaksi nouseekin useimmiten se, joka hallitsee kilpailutilanteen parhaiten. Koin tämän karvaasti Riihimäen maastokisassa – yhdellä rastilla ammuin 20 jaardilta kaikki neljä nuolta taulusta ohi. Kotona 20 jaardilta ei viitsi ampua liikaa nuolia samaan kasaan, ettei mene nokit rikki. Oli siinä pieni miettimisen paikka. Toisin sanoen, epävarma tilanne, tekniikka hajosi täysin ja tulos sen mukainen.

Jousiammunnan harjoittelu onkin sitten kokonaan oma lukunsa. Miten harjoitella, jotta harjoittelu olisi mielekästä ja jousiammunnan taito kehittyisi?

[T. Manner]

Tuolla perinteisten japanilaisten kamppailulajien puolella näistä Zen-tulkinnoista keskustellaan usein ja joskus kiivaasti. Ihan kaikkea ei pidä niellä, mutta ajatus täydellisestä keskittymisestä lie siirtyy kohtuullisesti suomalaiseenkin mentaliteettiin.

[heiluri]

Jousiamunan lisäksi treenaan toista vaikeaa,ainakin minulle,taitoa,tanssia,opettaja lohdutteli talvella juurikin tuolla että kunhan 10 000 toistoa alkaa olla takana niin homma menee sen jäkeen "automaatilla" ja voi keskityä tulkintaan...paskat,jousella on ainakin 20 000 toistoa takana ja edelleenkään ei mene automaattiohjauksella kuin liikkuvaa ampuessa,paikallaan olevaan maaliin ampuessa menee yhä värkkäilyksi.
10 000 tuntia on jo liian kova vaatimus,ei elämä riitä kun pitää väitellä leipääkin,niin jotta ehtiiköhän tässä koskaan oppia jousiampujaksi...

[Martti Auer]

Eikös japanilaiset sanoneet että 10 000 toistoa, tosin nämä tekivät 1000 miekaniskua joka aamu, niin.

10 000 tuntia, se veisi n. 5 vuotta, tosin on sanottu että jos halutaan että jokin henkilö saataisiin olympiatasolle jousiammunnassa, niin se veisi 7 vuotta, mutta silloinkin jos harjoittelu on jatkuvan valmennuksen alla, eli tämä on kontrolloitua.

Sitten on kai myös tämä sääntö, että ei se harjoitusten määrä, vaan harjoituksen laatu, sitten monet voi opetella jonkin asian väärin ja toistavat samaa virhettä seuraavat 10 vuotta.

[pexi]

[Martti Auer]

[Esa Konga]

Tuo tuttu paikka oma piha vs. vieras paikka kuten yleensä esim. juuri kilpailuissa, varmaan auttaa jos on kirjasen termein tutut "rituaalit". Ei ole vielä oikein kokemusta itsellä, plani jota voisi alkaa kokeilla vain. Eli sama toimintamalli aina ammuntaan liittyen.

Länsimainen sovellus voisi olla esim.:
*nuolet ja jousi sekä muut varusteet aina samassa paikassa säilytyksessä, josta löytyy ilman säätämistä
*muut varusteet aina yhdessä kassissa valmiina
*radalle (itsellä ei valitettavasti ole kunnon takapihaa ...) aina valmiiksi rentona, ei esim. enää työasioita miettien. Jos ei ole rento fiilisi, ei mennä lainkaan.
*radalla valmistautuminen aina samoin
*taulu ja pistelappu sekä kynä paikoilleen pakkaan
*ammuntasuoja ja golf hanska (tarpeeton? mutta tuo turvallisuuden ja tutun tunnetta) pokakäteen
*kaikessa rauhassa rööki ja kahvit termospullosta
*laukaisukäden hanska käteen
*muutama rauhallinen hengitys ja aletaan ampumaan, ilman harjoituslaukauksia
*nuolien irroitus samalla pieteetillä kuin ampuminen, yksi kerrallaan heti viineen kahdella kädellä, ei pikanyhtämistä
*lopuksi taas rööki ja kahvit. Ja sitten vasta mahdollista pohdintaa miten ampua paremmin jatkossa
*kamat huolellisesti valmiiksi seuraavaa kertaa varten

Noita voisi kutsua tuon kirjasen rituaaleiksi, mutta kun suurin osa pitää kuitenkin tehdä, miksei keskittyen ja aina samalla tavalla -> tuttuuden ja turvallisuuden tunne paikasta riippuatta, oli sitten tuttu tai uusi ?

[J Menna]

Noi on kivoja jos voi mennä aina hyvällä fiiliksellä harrastamaan ja vielä rituaalitkin päälle.

Mulla on verenperintönä kestovitutus kaikkea kohtaan ja jos olisin esim. lenkkeilyt, soittanut, veistänyt tai jousiampunut aina vain kun on hyvä fiilis niin ei olis tullu mitään.
Meikä enneminkin runttaa vaan, ei huvita ampua, mutta ammun kumminkin. Ja tätä kautta muserran sen hatutuksen pois ja ammunta saattaa alkaa kulkea. Ei tietysti aina, mutta jos aina olis kivaa niin...
??? Sitten pitäis olla aina vaan kivempaa.

Ritaali on silti hyvä. Se auttaa keskittymään.

[Tuomo]

Samaa mieltä Mennan kanssa – jousiammunta tai jousen veistäminen tai monet muutkin asiat ovat niin mukavia, että juuri ne auttavat siihen ”ei huvita” –oloon. Lisäksi, tuloksia syntyy vain harjoittelemalla!

Esan ajatus ammuntarituaalista, tai pikemminkin rutiinista on hyvä mutta liian laaja esitetyssä muodossa. Siinä on liikaa aikaa ja mahdollisuuksia eri muuttujille. Mitäs jos puoliso onkin ”siivonnut” varustekassin muualle? Entä jos lapsi pitää/saa ottaa mukaan kentälle ammuskelemaan? Tai jotain muuta. Meneekö ammunta pilalle sellaisen asian takia?

Paljon toimivampaa on luoda rutiini ammuntasuoritusta varten. Eli esimerkiksi kilpailuissa voi hyvillä mielin höpöttää muiden kanssa ammunnan välillä ja keskittyä täysillä vain omaan ammuntasuoritukseen. Ammunnan lopputulos riippuu kuitenkin vain siitä, miten itse ammunta toimii, ei siitä missä kamat olivat kotona.

Ammuntarutiinin tärkeydestä ja merkityksestä löytyy todella paljon tietoa etsimällä lausekkeella ”shot sequence”. Sivulta
http://www.kslinternationalarchery.com/Technique/KSLShotCycle/KSLShotCycle-USA.html
löytyy pro-tason ammuntarutiini, jota voi hyvin soveltaa myös tavisammunnassa.

Ammuntarutiini perustuu siihen, että ammuntasuoritus toistuisi kerrasta toiseen samanlaisena. Jos verrataan musiikkiin niin, se on yksi kappale, mikä pitää opetella soittamaan ulkoa. Vasta kun sen osaa teknisesti täydellisesti, siitä voi luoda oman tulkinnan. Jos ammuntarutiinin saa hiottua täydelliseksi, niin sen pitäisi toimia niin takapihalla, maastossa, mm-finaalissa, missä tahansa, jolloin lopputuloksena pitäisi olla hyvä osuma.

[heiluri]

[Esa Konga]

Kiitos Tuomo linkistä. Täytyy perehtyä ajatuksella. Hyvä huomioi että mun aamulla tajunnanvirtana kehittämä tosiaan laajahko listahan ei lainkaan kata itse ampumista!

Edelleen todellisuudessa ehkä kahvi on melkein ainoa vakiintunut rutiini nyt viime aikoina kun aamulla olen treenannut ennen töitä. Nuolillekin tein vasta juuri simppelin telineen, mutta ei uusimmat nuolet näköjään edes ole siinä jne ... Että kaukana tuo listani mun todellisista käytännöistä.

Paras varmaan ottaa jotain, alkuun ihan pari juttua tuosta opiston listasta käyttöön. Lisäksinuolten säntillinen irroittaminen olen käyttänyt sen jälkeen kun meni irroittaessa poikki ja listan ulkopuolelta hidas kävelyä taulun ja ammuntapaikan välillä. Mielestäni nämä auttavat pääsemään / pysymään sopivassa ammuntamoodissa.

Tässä kohdin alkoi kyllä hieman naurattamaan (linkin tekstin alkupuolelta, lause todellisuudessa jatkuu huom):

"The recommended weight distribution is about 60-70% on the balls"

Jos alkaisi treenaamisen kehittämisen tuosta vaikka
Kun vaan joku vielä jeesaisi eteenpäin ja selittäisi rautalangasta miten tapahtuu käytännössä

[T. Manner]

Kaikkein tehokkainta on jos sen rutiinin saa kehitettyä niin nopeaksi, että se alkaa kun pistää nuolen jänteelle ja päättyy laukaisuun. Puolen tunnin valmistautumisesta ei ole paljon hyötyä metsästyksessä, vaikka tauluilla joskus voi ollakin.

Tästä väännetään kättä japsikamppailupuolella hieman eri tasolla kovasti, "Zen ja kuinka voitat vastustajasi jo ennen tappelua".

[heiluri]

Tuosta oli jotain höpinää aikoinaan kun kuljin karatetreeneissä,kyllä se on niin että se joka lyö ensin,lujempaa ja härskimmin yleensä voittaa,vielä jos on täysin piittamaton psykopaatti niin peli alkaa olla selvä,kiltit ja pehmeät,kuten minä,ottavat turpaan.

Jousitreenissä on ainakin miulle hyväksi jos nuolet ovat hivenen kauempana,niin että jokaisen nuolen joutuu aina hakemaan erikseen ammuttavaksi,rauhoittaa kummasti.