Jousi

[jkekoni]

Akkulaturin + napa rosteripalaan.
- Napa pelkistetäävään kohteeseen. Eivät saa koskea. Väliin samaa lipeää.

Poistava ruskean ruosteen, mutta musta patina jää.

Helpompi ilman ulkoista sähköä:
Kuorutetaan foliolla ja laitetaan natrium hydroksidiliukseen. Esim putken avaaja. Kun folio on syöpynyt laitetaan uusi.

Eivät syövytä ehjää metallia kuten fosforihappo.

[Smirkelimies]

[Juri]

Smirkelimies,
Tuleeko fosforihapon jättämästä fosfaattipinnasta musta, vai harmaa kuten etikalla?

[Smirkelimies]

Kun kaikki töhnä on huuhdottu pois, ruosteettomaan pintaan jää harmaa fosfaattipinta. Jos on jäänyt ruostejäämiä, ne ovat mustempia.

[Ekkorre]

Olisi kieltämättä ollut hyvä, jos olisin tiennyt nuo niksit jo aiemmin. En tosin usko, että tuota terää ihan helposti olisi saanut tököteillä käsitellyksi, sillä se oli todella ollut kymmeniä vuosia märässä maassa. Koko liiteri oli vähän kyseenalainen puunkuivatuspaikka, maapohja kun keräsi kaikki pihan valumavedet juuri sinne. Allaolevassa kalliorinteessä oli vielä kylpyammeen kokoisia taskuja, jotka keräsivät vettä.

Oli käsittely sitten fiksu tai ei, niin ainakin vanha työkalu pääsi käyttöön. Ja värkki tuli kyllä ihan tarpeeseenkin. Se on ainakin mulle pääasia

[ddog]

Lykätäänpä kysymys tänne, onko kenelläkään mitää hajua millainen lämpökäsittely olisi sopiva vanhalle Billnäsiläiselle? Terä on aikojen saatossa tahkottu melkoisen epäsymmetriseksi ja pitäisi tahkota takaisin kuntoon. Käsimallin tahkoa ei kylläkään ole käytettävissä, smirgeli ja rälläkkä kyllä. Niissä vain ongelmana on lämmöntuotto. Lisäksi saan aikaan paljon tarkempaa jälkeä viilan kanssa samassa ajassa, tekisi mieli hehkuttaa terä pehmeäksi, työstää kuntoon ja karkaista takaisin käyttökovuuteen. Mitään hajua vain ei ole teräslaadusta eli karkaisusuosituksista, lämpötila, veteen vai öljyyn ja miten päästö?

[Juri]

Voit myös jäähdyttää terää käärimällä märkää rättiä ympärille ja smirgelöidä vain vähän kerrallaan ettei kuumene liikaa. Hommaa voi sitten jatkaa karkeammilla ja sitten hienommilla "kertakäyttöisillä" halpis-timanttiteroittimilla. Rälläkkään saa hankittua myös metallin hionta-hiekkapaperilaikkoja, sellaisia lamellisysteemejä. Viimeistely vaikka vesihiomakivellä.

[ddog]

Jäähdytys kävi mielessä, mutta hylkäsin sen ajatuksista sen takia, ettei sähkö ja vesi oikein toimi kivasti yhdessä. Smirgelillä saattaisi onnistua, jos dippailee terää vesiämpärissä tiuhaan tahtiin hionnan aikana. Täytyy kokeilla sitä ensin, josko säästyisi karkaisuvaivalta.

[Juri]

Kun et vaan roiski vettä koneen sisään niin ei hätää. Käärit vaan märkää rättiä ympärille sinne mistä et hio, hiottava kohta pidetään kuivilla. Se on jatkuvaa jäähdytystä, ikään kuin osa terästä olisi koko ajan vesiämpärissä. Rätin kuivuessa sitä kastellaan lisää.
Sillon tällöin huljuttelu toimii myös, mutta on hieman riskaalimpaa. Sitä kun pitäisi tehdä paljon useammin kun malttaisi, eli aina ajoissa ennen kuin terä ehtii kunnolla kuumentua.

[Mangrove]

Työtehoseuran Metsämiehen hakkuuoppaasta (1957) löytyy hyviä neuvoja täydellisen kirveen metsästäjille. Hakkuukirveiden teristä siinä sanotaan seuraavaa:

[Mangrove]

Hämeenlinna SA-kaupasta 1,5 eurolla pelastamani Billnäsin 12/3 -terä SA-leimoilla.

[J Menna]

Onnittelut Martti löydöstä.

Mulla on yksi Billnässin veistokirves ja on ihana. Kun on hyvää metallia, on helppo teroittaa ja pitää terävyyden kauemmin kuin muut. Se voisi olla yksi tarvekalu joka lasketaan kanssani hautaani.

[heikki]

Sain tuollaisen terän Iivanalta ja tekaisin siihen jalavasta varren. Ai että se on ihana kalu klapien tekoon ja veistelyynkin. Olen sittemmin hommannut muutaman terän lisää. Huuto.netistä niitä muuten aina väliin löytyy.

Sellaista pientä vielä etsin...

[Juri]

Ai että on namu. Onneksi olkoon Martti!

[jousipata]

noh, sehän on vanha, ruosteinen ja ilman vartta, mitä ihanaa siinä nyt on. ei vaan komia ja antiikkinen. pikkufiskarsilla pystyn näemmä näppärimmin vuolemaan puita, on kevyt ja lyhytvartinen retkikirves. muutamia kiinalaisiakin on ja nekin ihan ookoo puuvartisina. sitten on painava lasikuituvartinen, siis varsi painaa ihan turhaan liikaa yhdessä ja se toimii vain hätätapauksessa huonona kirveenä. kyllä perinteinen puu- tai ontto muovivarsi fiskarsin tyyliin on paras hakkuu- ja vuolukirveeseen.

[Ilkka Seikku]

Jonnin verran on tullut kirveen teriä taoskeltua ja samalla etsittyä sitä ittelle parasta muotoa veistokirveeseen. Kauheesti en enää parannettavaa löydä tästä viimeisimmästä, vaikka itte sanonki..

[J Menna]

Söpö.

Mulla synttärit kerran vuodessa. Anna lahjaksi.

[Mangrove]

[Ekkorre]

Tuo aiemmin postaamani kirvesvarsi on tullut tiensä päähän ja uusi on jo veistetty karkeasti muotoonsa. Kenties kohta näkyy kuvia kaksivärisestä pihlajavarresta hellästi rälläkällä raiskatussa perinnekirveessä. Reilut kaksi vuotta liiterissä köllöttelyä ja satunnaista klapien kiusaamista ja milloin mitäkin nakuttelua ehti yksi varsi nähdä, mutta kehitteli itseensä huomaamattoman näköisen, mutta allekirjoittaneen silmää ja kättä kiusaavan halkeaman lähes koko varren mitalle. Kevyesti päistä kiertämällä kuului nitke, joten katsoin parhaaksi ruveta veistelemään. Tällä kertaa työkaluiksi valikoituivat vannesaha, kavahöylä ja hiekkapaperi.

Jos vielä puoliksikaan yhtä siistin teräsuojan väsäisi, kuin Jurilla, voisi syksyllä ottaa kirveen joskus reppuunkin. Siinä sitten fiilistelis tulilla käsiensä työtä, jos ei saalisonnea ja pudotuksia voi fiilistellä.

[Ekkorre]

Laitetaan kuviakin, ettei mene pelkäksi lätinäksi.

Varsi on tosiaan pihlajaa satunnaisesta pöllistä, joka on tullut pihalta kaadetusta puusta talteen otettua. Vannesahalla vetelin karkean muodon ja jatkoin kavahöylällä. Ponnessa ja tukkapuussa tuli vähän käytettyä puukkoakin. Kiilat ovat taas samaa omenapuuta, kuin viimeksikin. Tällä kertaa hioin varren ja laitoinpa siihen myös vähän puuöljyä tuomaan värejä kivasti esiin kuvassa

Nyt sitten keräillään kokemusta siitä, saako pihlajasta kunnon kirvesvarren.

[Nanook - pakkasen poika]

Nätti on. Pihlaja on kyllä yllättänyt ulkonäöllään. Mulla on pari pihlajan sydänpuupalaa, joita olen ajatellut käyttää joskus puukonkahvassa. Tämä vahvisti aikomusta entisestään.

[jkekoni]

Noissa on hienoa ruskehtavaa vivahdetta, yleensä on enemmän harmaata ja vähemmän ruskeaa...

[Juri]

Tosi hieno varsi! Pitäisi olla lujempaakin kuin koivu.

[Ekkorre]

Toisaalla netin syövereissä joku "vanha parta" muisteli, ettei entivanhaan ikinä käytetty pihlajaa kirvesvarteen. Saattoi kuulemma liittyä siihen, että se tärähtää käsille. Kolikolla on ehkä kääntöpuolensa puun kovuudenkin suhteen. Toki näiden nettipartojen muisteloita kannattaa kuunnella varauksella. Omassa käytössäni en usko kirveen rekyylillä olevan niin suurta merkitystä, ja oppimisprosessiahan tämä kaikki on. Pyörä on silloin tällöin ihan kiva keksiä uudelleen

[jkekoni]

Mieleeni tuli säänkestävyys, eli lahoaako pihlaja vielä nopeammin kuin koivu?

[Ekkorre]

[Smirkelimies]

Rupes kiinnostamaan tämä pihlajahomma ja löysin netistä seuraavia käyttökohteita. Pihlajasta tehtyjä:

Haravan piikkejä, kenkien nauloja, piippuja, aisoja, luokkipuita, astioita, paloviinatynnyreitä, keihäitä ja pyöränpuolia. Lisäksi käytetty seiväshypyssä seipäänä, tuuli- ja vesimyllyjen rattaiden hampaina, kärryjen akselina, puujousena ja vempeleenä luokkavaljastuksessa. Pihlajan kuori soveltuu nahan parkitsemiseen.

Minkäänlaista iskuvälineen varsikäyttöä ei mainita karhukeihästä lukuunottamatta. Luulis että jos ei kirveen vartena, vasaran vartena etes. Mutta semmostakään käyttöä ei nähtävästi ole ollut. Toisaalta hyvää pihlajaa on aika paljon hankalampi löytää kuin hyvää köivua. Ehkä pihlaja on ollut sen verran arvostettua, että hyvät pihlajat on säästetty esim aisapuiksi. Kirveenvarsia kun tahtoo mennä poikki sillon ja tällön. Mutta ehkä suurin syy on se kovuus, kenkkua jos tärrää sormille

[J Menna]

Mulla on veistotaltta jossa liki metrin pihljavarsi. Varren päässä on sitten kahva poikittain. Se on sellanen raakaan veistoon tarkoitettu työntötaltta. Seppä takoi terän ja vartin itse kun semmosen tarvitsin. On hyä.

[pyssymies]

[pyssymies]

[Kajban]

Jaahas... se pitää lopettaa näiden sivujen lueskelu kun eka alkoi kiinnostamaan jouskarit ja nyt kävin kaivelemassa billnäsit ja kellokoskelaiset "romu"korista... olipahan siellä muuten vallan todella vanha kavahöyläkin, ja jos jonkinmoisia raspeja, ilmeisesti hevosten kavioiden mutoiluun yms...

[Juri]

Tähän se vaan johtaa, vääjäämättä. Puuta työstäessä alkaa automaattisesti ennemmin tai myöhemmin kaivata kunnollisia työkaluja. Seuraava havainto on että laatu maksaa. Sitten huomaa että kannattaisi opetella teroittamaan välineensä ihan itse. Tässä sitä sitten alkaa pikkuhiljaa arvostus kohoamaan vanhoja työkaluja kohtaan, sekä laadun että hinnan suhteen. Kynnys on jo aika pieni kun hoksaa että kellari- tai kirpputorilöydöstä saa suhteellisen vähällä vaivalla kunnostettua loppuiäkseen huippuluokan kapineen.

Hevosenkavioraspi on muuten loistava välinen myös jousien rapsutteluun, varsinkin jos on vielä terässä. Putsaa ensin kunnolla esim. paloöljyllä, sitten hanki rautakaupasta teräksinen viilaharja, niin lähtee vanhat pinttyneet mujut pois.