Jousi

[Tuukka Kumpulainen]

Jousiammunta oli toiseen maailmansotaan saakka meillä länkkäreilläkin hyvin primitiivistä hommaa. Jouset olivat puuta ja joskus jännettä, jousenjänteet pellavaa, nuolet puuta ja sulat sulkaa. Jousissa ei ollut nuolihyllyjä eikä tähtäimiä. Jousten mallit olivat lähes tyystin peräisin muinaisuudesta. 1920 - ja -30-luvun huippuampujat olisivat tervetulleita osallistumaan Knuutinpoikien kisoihin ilman mitään modauksia.

Alla on kolminkertainen Amerikan mestari (1925 - 27), tohtori Paul Crouch ampumassa. Jätkä aseineen huokuu rohevaa primitiivisyyttä. Kamoissa ei ole mitään helpotuksia ja vipstaakeja, jos valkoisia puuvilloja ei sellaisiksi lasketa.

Seuraavana on vuoden 1936 naisten pituusammuntamestari Hiawatha Crosslin. Tämä kuva on yksi ikisuosikeistani - katsokaa tuota intohimoa, millä nuoli pannaan lentämään yli 300 metriä! Hiawathan jousi on lyhyt, rekurvipäinen lattajousi, joka olisi muotonsa ja mittojensa perusteella ihan wintu-ukolle käypä. Taustalla on automobiili ja King Kong oli jo vanha leffa, mutta ei sitä jousiammunnasta huomaa.

Jo 20-luvun lopussa oli alkanut rytistä, kun joukko fyysikoita paneutui jousen ja nuolen sielunelämään. Tieteellisten tulosten perusteella jouset alkoivat vähä vähältä ja paikka paikoin muuttua. Alkunsa sai myös myöhemmän synteettisen aikakauden arkkityyppinen esine, defleksirunkoinen, aukeavapäinen rekurvi. Hickman nimitti vuoden 1935 luomustaan "A New Bow of Radical Design, Construction and Performance (U.S. Patent 2100317).

Russel Willcox-niminen huippujousentekijä otti tehtäväkseen realisoida radikaalin uuden jousityypin. Syntyi Willcox Duoflex, aikansa modernein jousi. Kuten kuvasta näkyy, Duoflex poikkesi muodoltaan primitiivisistä jousista mutta oli silti monella tapaa kytkeytynyt menneeseen. Jousi tehtiin kahdesta puunkappaleesta liimaamalla, sen nokit eivät olleet selkäpalallisia eikä kahva laminoitu. Alun innostuksen jälkeen kävi vielä ilmi, että Duoflex ei tarjonnut ratkaisevaa etua tauluammunnassa, ja se oli liian epävakaa luottoaseeksi.

Seitsenkertainen Amerikan mestari Russ Hoogerhyde ampui vielä v. 1939 hyvin primitiivisellä kalustolla kuten kuva osoittaa: paljas keppijousi, käsi koukussa ja tähtäin korvien välissä. Vastaavaan tulokseen jahtipuolella päätyi esimerkiksi Howard Hill, joka jätti kovaheittoiset refleksilaminoidut jouset kotiin lähtiessään metsälle luotettavan, myötäkäyrän Granpa'nsa kanssa.

Toisen maailmansodan jälkeen kaikki muuttui, kuitujen ja muovien ja teollisen ammunnan nousun myötä. Syntyi käsityksiä kuten että jänteessä on oltava nokinpaikka ja jousessa nuolihylly jotta osuu, tai että jousi pitää laminoida, vieläpä keskeltä myötäkäyräksi, jotta jousi on luotettava ja vakaa. Synteettisen ammunnan ikää ja asemaa osoittanee se, että nyt, ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa, synteettisten jousten piirteitä lainataan puujousiin. Menneen taju on kadonnut, vaikka se on koko homman juoni.

[Lehtis]

Huomaattekos muuten ankkuroinnin kummallakin ukolla, eli leuan alle ja nenä kiinni jänteessä. Sieltä se näilläkin sivuilla useasti mainittu FITA-pönötys juontaa. Pitkillä matkoilla perusteltu tähtäystekniikka, kun nuolen kärjellä tähtäiltiin ja saatiin nuolelle lähtökulmaa. Jousikin vielä pystyssä. Puska-ammuntaa tuolla tekniikalla tuskin noihin aikoihinkaan harrastettiin.

[Tuomo]

Samaa kuin Lehtis jo sanoi, aioin itsekin mainita. Lisäksi, tuplanokinpaikka oli tunnettu jo 1800-luvulla ja sitä kyllä käytettiin.

Tuukka totesi hassun väittämän, että "...nyt, ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa, synteettisten jousten piirteitä lainataan puujousiin.". Olisi kiva tietää, että mihin tällä viittaat?

[Tuukka Kumpulainen]

Tauluampujien ampumatyyli toki perustui Fordin oppeihin, ei metsästäjä-keräilijöihin. Mutta tähtäysmenetelmistä esimerkiksi Knuutinpoikien säännöt eivät sano mitään, niin kauan kuin jousessa ei ole tähtäintä eikä tähtäinmerkintöjä. Ampuja saa asemoida nuoliaan ja jousiaan tasan keholleen ja aivoilleen sopivalla tavalla.

On huomattavasti vaikeampi löytää kuvia 1920 - ja 30-luvun metsästäjien kuin tauluampujien ampumatyylistä. Kaatokuvia riittää, action-kuvia ei niinkään. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, etteikö pusikossa olisi pidetty jousia myös pystyssä ja ankkuroitu vetoja kasvoihin. Alla on mestarismetsästäjä Art Youngin demonstraatio 1920-luvulta, suurriistajahdin jälkeen studiossa otettu kuva. Sen alla Saxton Pope esittelee ampumatapaansa Hunting With the Bow and Arrow-kirjassa. Sen alla on Art Young ampumassa pusikossa pienriistametsällä. Jousi on kovin pystyssä, ankkuri on kasvoilla, ja (gulp) kolme sormea nuolen alla.

Pitkään ampumavaikeuksien kanssa taisteltuani totesin, että on paljon parempi ampua jousi pystyssä kuin kantata sitä sinne tai tänne. Nyt aivan viime aikoina olen ottanut taas tuntumaa kyyryiseen kanttailuun ja sekin on alkanut sujua. Ikinä en ole FITA-koulua käynyt, tämä on metsästäjän oma havainto. Oli kyllä mielenkiintoista lukea Paul Comstockin ajatuksia puujousella ampumisesta. Comstockin mukaan jousen pitäminen pystyssä on tehokkain tapa korjata pahoja ampumavaikeuksia, ja kyseessä on varmuudella muinainen tapa pidellä jousta. Tätä ja point of aim-tähtäystä Comstock pitää niin ikään muinaisina keksintöinä, vaikka euroamerikkalaiset tauluampujat oppivat sen vasta Fordilta.

Ennen Fordia tauluampujat vetivät jänteen pään sivulle, Ford tietenkin jännitti leuan alle ja osoitti, että sillä osuu rinkulatauluun tehokkaammin. Suurimmalla osalla maailman jousimetsästäjäkansoja veto oli huomattavasti lyhyempi kuin pään sivulle vetävillä lonkkarilänkkäreillä, joten kasvojen eteen, tähtäävän silmän alle jäävän ankkurin on täytynyt olla tavallinen. Minulla se on suupielessä, pystysuorine jousineni ja koukkukätineni. Kuvassa on waiwaimetsästäjä Etelä-Amerikasta, pitkä jousi on pystyssä ja ankkuri ehkä lähinnä sulka-ankkuri.

Hyvä pointti nokinpaikasta. Niitä käytettiin tauluammunnassa yleisesti koko po. ajan. Nokinpaikan suhteen täytyy todeta, että ilman mitään nokinpaikkaakin ainakin meikäläisen jänteisiin jää selvä jälki nuolen sijainnista. Minun on vaikea uskoa, etteikö sitä olisi huomioitu ja hyödynnetty myös muinaisuudessa. Mutta nokinpaikkoja ei ole yhdessäkään 1800-luvun tauluammuntaa edeltävässä yhteydessä, ja siksi ne on kielletty Knuutinpoikien kisoissa.

Synteettisten jousien piirteitä siirtävät puujousiin ne jousentekijät, jotka tekevät esim. selkäpalanokillisia, viilukahvaisia ja / tai jäykkä-deflex-kahva-rekurvisia jousia. Yhtä muinaista kuin atomipommi.

[Tuomo]

Hauska yhteensattuma tuo Young-kuva.

Stickbow.comin foorumilla keskusteltiin juuri samasta kuvasta ja yksi tyyppi totesi seuraavaa:

"Young is not shooting "three under." He is using the "Sioux lock" or "Tertiary" release, common to the native American tribes of central North America, as taught him by Compton."

http://leatherwall.bowsite.com/TF/lw/thread2.cfm?forum=23&threadid=261083&messages=42&CATEGORY=9

Viestiketjussa on linkit pariin muuhunkin suhruiseen kuvaan, joiden perusteella väite olisi totta.

Olen kyllä Comstockini lukenut ja en ole aivan samaa mieltä. Esimerkiksi point-of-aim ei mitä luultavimmin ole muinainen keksintö, koska sillä ei ole ollut tarvetta. Point-of-aim tarkoittaa sitä, että tähdätään niin sanottuun tähtäyspisteeseen, johon myös ampuja keskittyy. Toisin sanoen, lyhyillä matkoilla ampuja poimii taulun edestä (maasta) jonkin kohteen, kuten kiven, tms. merkin, johon tähdätään nuolen kärjellä. Ampuja myös keskittyy ko. pisteeseen ja jättää osumapisteen täysin huomiotta. Ei oikein toimi metsästyksessä, paitsi tietenkin silloin, jos maali on täsmälleen sillä etäisyydellä, että nuolen kärki osoittaa maaliin. Mitä ylempänä ankkuripiste on, sitä lähempää voi ampua suoraan maaliin tähdäten.

Jousen pystyssä pitäminen ei ole mikään taikakeino. Se itsessään ei korjaa mitään virheitä. Jousen asento vaikuttaa lähinnä tähtäämiseen, nuolen linjaamiseen hallitsevan silmän ja maalin suhteen. Kaikki muu onkin sitten ammuntatekniikkaa. Jos tekniikka on huono (laukaisu, huono selkäveto, asennon romahtaminen, jousikäden liike, jne.), niin siinä ei jousen pystyssä pitämisellä ole mitään merkitystä.

Jousen kanttaamisella pyritään siihen, että nuoli olisi hallitsevan silmän alla ja nuolella voisi tähdätä suorassa linjassa maaliin. Jos ampujan pitää tähdätä maalin vasemmalle tai oikealle puolelle, jokin on pahasti pielessä. Jos ankkurointi tapahtuu poskelle, niin nuolen linjaaminen on pystyjousella jokseenkin hankalaa, jolloin kanttaaminen auttaa. Jos ankkuri on alhaalla, jousi voi olla pystyssä linjauksen kärsimättä, koska nuoli asettuu kivasti silmän alle.

Itse ammuntatekniikallakaan ei ole juuri merkitystä jos ampuja ei pysty hallitsemaan joustaan. Pystyn ampumaan 80-paunaisella jousella (omaan täyteen vetoon vetäen) mutta pystyn hallitsemaan vain noin 40-paunaisen jousen. Jousen hallinta tarkoittaa pääpiirteissään sitä, että jousella on helppo ampua ja ampuja pystyy itse päättämään milloin laukaisu lähteen. Ei vaistoammunnan tarvitse olla random-ammuntaa, jossa ammutaan ylijäykillä jousilla ja laukaus lähtee puolessa vedossa vahingossa ja osuu jos osuu.

Jos verrataan Kuralan kisojen kalustoa 30-luvun huippuampujien kalustoon, niin mitkä ovat erot? Kuralassa kalusto on primitiivisempää - jännettä lukuunottamatta. Kuralla jousia ei ole mitenkään erityisesti viritetty esimerkiksi American Round -matkoille. Nuo esimerkkien jouset ovat takuulla tehty vastaamaan vaativan käytön tarpeita. Kyllä silloinkin osattiin jousia tehdä ja virittää ne niin tauluammuntaan kuin metsästykseen.

Kaikki kehittyy mutta kehitys ei tarkoita automaattisesti parempaa. Turhaan ei ole syntynyt sanontaa "vanhassa vara parempi", se pitää todella monessa asiassa paikkansa.

Kuten jo joskus todettu, en ole milloinkaan väittänyt jousiani primitiivisiksi tai edes perinteisiksi. Teen sellaisia jousia kuin teen, koska haluan kokeilla asioita, oppia uutta ja kehittyä. Tietenkin perinteet kiinnostavat ja aina välillä teen ihan perinteisen version jousesta. Pärnuunkin lähtee yksipuinen syreenin karahka - joka ei kuitenkaan ole minkään perinteisen mallin mukaan tehty. Jos joku saa näppyjä jousistani, niin en koe sitä ongelmaksi, vaan pikemminkin kiinnostavaksi, varsinkin kun argumentointi puolin ja toisin on ollut oikein antoisaa! Ei tämän touhun tarvitse olla niin vakavaa!