Jousi

[Esa Konga]

Moi, tuli mieleen jos alkaisi harjoittelemaan systemaattisemmin lähinnä mahdolliset Pärnun kisat mielessä. Esim

Tavoite osallistua Pärnun mm kisoihin

Harjoittelun periaatteet
1-harjoitellaan vain 20Y60N, harjoitus yleensä tuplat 120N
2-muun tyypin kisoissa kuten maastot ei käydä
3-5 000 nuolta ennen maaliskuuta 2015 tätä, muuta ja hupiammuntaa ei lasketa
4-Luonnollisesti vain itsetehty historiajousi, amhb siis, muovinokit

Harjoittelun tavoitteet, saa saavuttaa milloin vain ennen tuota, missä vaan järjestyksessä
1-harjoitteluennätys 220
2-kisoissa 210
3-10 perättäisen harjoituksen keskiarvo 195
4-60N sarjassa ei nollia
5-60N sarjassa ei ykkösiä
6-60N sarjassa ei kakkosia

Lisäksi
1-kisoihin jos tavoitteet suurin piirtein saavutettu
2-jos joskus ei huvita harjoitella ei harjoitella
3-jos homma alkaa ylipäätään maistumaan puulta tai väkinäiseltä siirrytään takaisin sekalaiseen mökkiammuntaan ja satunnaiseen kilpailemiseen ihan missä vaan kisoissa asetyypistä tai lajista riippumatta

kokeneemmat kommentteja miltä kuulostaa?

äsken ammuin aamulla 191, lienee se mitä voisi tulla jos kisat olisi nyt, ehkä vähän ylä kanttiin voi olla. Oheen jonkun verran normaalia punttisalia ja mielellään aerobista tai ainakin pidempi kävely viikonloppuisin.
t-Esa

[heiluri]

Minä olen aloittanut kadonneen jousiammuntataidon metsästyksen kolmen vuoden tauon jälkeen,pois lukien viime kesän kisan ja kaksi harjoitusta sitä ennen,kahden kuukauden ampumisen jälkeen on nyt menossa toinen romahdus,ei osu,ei millään vaikka kuinka tuntuu että laukaus onnistuu niin 15 m "niput" ovat miltei puolimetrisiä,välillä on hetkiä etää homma sujuu,toissa iltana napsin voikukannuppuja kuin tyhjää,tänään ampuessa ei meinanut 800*800 pakka piisata,jotain tapahtuu mutta sen analysointi ei onnistu,laukaukset tuntuvat hyvälle mutta nuolet kiemurtelevat pitkin pakkaa.
Paljon harkittuja laukauksia edessä ennen kuin on lähelläkään metsästykuntoa.
Tavoitteena on osua tennispalloon toistuvasti pomputellen 5-20 metrin matkoille ja vielä pitäisi osua noin 70% tarkkuudella savikiekkoihin,kova homma edessä.

[J Menna]

En nyt osaa sanoa olenko kokeneempi, mutta...

Esa, ihan hyvä ohjelma.
Kirouksena ohjelmoinnissa lajiin kuin lajiin olen huomannut että kova ohjelma on helppo tehdä, mutta sen orjallinen toteuttaminen on jo tiukempi rasti.
Esim. juoksua kuusi krt vko näyttää hyvältä paperilla... Tulee kova kunto... Mutta ennen kuin jalkani todella kehittävästi kestivät sen, niin siihen meni kolme vuotta. Siitä lisäten juoksemista 10-12krt vko oli jo sitten ihan eri luokkaa satsaamiseltaan ja siihen meni aloittamisesta jo 7 vuotta, mutta tulipahan sitäkin muutama vuosi tehtyä.
Eli palanen kerrallaan. Kun tulee flunssaa, nivel-lihas-luu tai motivaatio ongelmia, niin homma pitää taas ottaa iisimmin jonkin aikaa.
Lihashuolto on tärkeä siivu harjoittelua - ei sovi unohtaa varsinkin jos ikää on yli 35v. On kyseessä juoksu, keilailu, ammunta tai...
Samaten harjoituspäiväkirja on mitä karmein tapa pitää itsekuria. Muuten tulee helposti luuloja, että onhan tässä reenattu... Katse kirjaan, mitä on tehty, mitä ei, ja sieltä voi havaita myös paljon kehittämisen osa-alueita.

Jos 20y kisat ovat päätavoite, en laatisi harjoitusohjelmaa harjoitellen yksin omaan siltä matkalta.
Juoksin 800m ja 1500m päämatkoinani: pitkät peruslenkit olivat pisimmillään 25-28km ja lyhyimmät vedot 30-40m jyrkkään mäkeen.
Eli samaa myrkkyä 20y ampumiseen: Sekaan maastokisoja, taaksepäin ammuntaa, puusta ammuntaa, veneestä ammuntaa, nopeusammuntaa, hupiammuntaa, mielikuva-ammuntaa, juoksua, punttia, venyttelyä rutosti, metsästystä... Että homma pysyy kivana ja silti se voi/ täytyy olla kovaa jos on kova tavoite.

Löytää oma harjoittelumetodi - on avain. Ei ole yhtä tapaa harjoitella hyvin tai kovaa.

Näin näkisin.

[Esa Konga]

Kiitos Menna, sain tuosta monta ajatusta, täytyy ensinnäkin hieman hankkia malttia, tänään ammuin aamulla 2 kertaa 60N, ja äsken vielä sama uudestaan, siis yhteensä 240 nuolta. Tällä vauhdilla 5 000 olisi kai täynnä kolmen viikon päästä ja maaliskuussa jotain 60t-70t... ei hyvä.

Tuloksena tänään että sain olkapään kipeäksi, melko lievästi tosin, mutta kipu on oudon pistemäinen. Mennyt sijoiltaan ja samalla myös hieman murtunut, 3 vuotta sitten, ei vieläkään ole ihan normaali, liittynee tähän.

Haasteeni on että, jos huomaa kehittyvänsä, haluaa heti lisää eikä huomenna ...

Toinen haaste tullee olemaan pokakäden kyynärpää, suhteessa intoon ja tavoitteisiin sekä lyhyeen aikajänteeseen. Maanantaina saan fysioterapeutilta näihin jonkun erityisen punttisaliohjelman. Samalla pitääkin siis muistaa pyytää ohjeita venyttelyyn, jos ei tule automatik. Se ei ole hanskassa juurikaan.

Harjoituspöytäkirja on excelissä, seuraan tulostason kehitystä liukuvilla keskiarvoilla. Graafista näkee hyvin, missä mennään. Olisi mahdotonta minulle jos ei näe kehitystä ihan visuaalisena kuvana.

Seka-ammunnasta vaan tuli ongelma, nyt kun olin kisannut 4kpl maastokisoja, 20Y ei alkuun toiminutkaan enää ollenkaan. Varmasti aina varsinkin jos tuo lajitahkoominen alkaa tympimään, ammun kyllä ihan miten huvittaa.

Unohdin periaatteista, että en käytä enkä vapaaehtoisesti aio ottaa käyttöön mitään nuolen pää tai muuta hölmöä tähtäyssysteemiä. Toistaiseksi ainakin koko harrastuksen suola on ollut ampua täysin vaistolla tähtäämättä ainakaan tietoisesti mitenkään. Tästä jos joutuu tinkimään, niin sitten harkitaan voiko joustaa, oletettavasti puhtaalla vaistolla ei ihan huipputuloksiin pääse, tai on ainakin työlästä ... ?

Esa

[Martti Auer]

Yksinkertainen suunnitelma.

[Tuomo]

Tavoitteellinen suunnitelma on aina hyvä! Tosin perheellisellä ei juuri mitkään suunnitelmat pidä, vaan aina on "ennakoimattomia" muuttujia. Tavoitteenani on lähinnä ampua joka päivä, edes vähän. Mikä on sitten harjoituksen tavoite, riippuu vähän tilanteesta, fiilisten mukaan.

Sanoisin, että nyt kesäkaudella kannattaa harjoitella pitkiä matkoja, eli noin 30 metriä - päin-matka. Niitä ei talvella voi oikein harjoitella. Toisekseen, pitkä matka paljastaa armotta virheet ammuntatekniikassa. Kun olet kesän tahkonnut 30-50 metriä, niin 20 jaardia tuntuu aivan helpolta! Lisäksi kannattaa muistaa, että Pärnussa ammutaan myös Flint-kierros, jossa on joukko sekalaisia matkoja aina 30 jaardiin asti. Talvella ehtii sitten aivan riittävästi ampumaan 20 jaardia.

Toinen tärkeä asia mielestäni on harjoitella ammuntasuorituksen hallintaa. Tämä on ongelma ainakin itselläni ja siihen olen nyt yrittänyt panostaa. Se tarkoittaa sitä, että laukaus ei lähde heti kun niin sanottu tähtäinkuva näyttää hyvältä, vaan pystyn päättämään milloin laukaisu lähtee. Voin siis ankkuroida, tähdätä rauhassa ja kun pystyn sanomaan mielessäni, että jos nyt laukaisen, niin nuoli osuu keskelle - mutta voin kuitenkin purkaa. Ammuntasuorituksen hallinta on yllättävän vaikea asia.

Mielestäni kannattaa ottaa käyttöön "hölmä" tähtäyssysteemi. Jos Pärnussa tahkotaan yhteensä 120 laukausta 20 jaardilta, niin se nyt vain on hölmöä antaa tasoitusta muille ja yrittää ampua vaistolla. Homma toimii tutussa ammuntapaikassa, omassa rauhassa mutta se ei enää toimikaan paineen alla. Kuralassa ja vastaavissa kisoissa voi sitten nautiskella harjoittelun tuloksista ja ampua vaistolla, sen enempää ajattelematta. Minusta on vain rikkautta hallita useampi niin sanottu tähtäyssysteemi, vaikka paljon tärkeämpää on edellä mainittu ammuntasuorituksen hyvä hallinta. Jos itse ammunta ei ole hallinnassa, niin ei siinä mitkään tähtäimet tai systeemit auta yhtään!

[Esa Konga]

Kiitos Tuomo. Tuollaista palautetta juuri tarvitsinkin, asioihin joita eniten pohdin, eli aletaan ottaa nuolenpäätähtäystä käyttöön. Tosiaan eihän sitä ole pakko käyttää sitten kun muuten ammuskelee ja ei huvita ... ei vaan tullut mieleen.

Toinen joita olen pohtinut, välineet: Hain Mäntyharjulta kaksi lähes täysin suoraa keppiä. Tähän asti 7 tuumaa myötäkäyrä tammilistainen on tuntunut tarkimmalta, vaikka onkin herkkä vetopituudelle. Nuo suorat ansaitsee sen että niillä ampuu pidempään ennekuin tekee johtopäätöksiä. Toinen on bambuselkäinen, toinen pihlaja, tosin hieman liian lyhyt, josta syystä taisi olla pari crysallia jo, vaikkei juuri ammuttu. Nuolet, tämän hetken mielipiteeni että 20Y isosulkaiset, ja pidemmille matkoille toiset lyhyillä sulilla. Tai sitten kompromissi siitä välitä molempiin.

Kolmas vielä opiskeltava se edelleen Tuomon linkki ammunnan vaiheistuksesta vakiomanoovereilla. Siitä luulen joku sopiva ronskisti yksinkertaistettu versio. Muuten en enää lopulta oikein kaipaa kahvin lisäksi juuri muita rutiineja.

t-Esa

[Esa Konga]

Moi, tässä kävi sitten perinteiset, että enhän mä ole ole tuon julkaisemisen jälkeen noudattanut ohjalmaa pätkän vertaa, saatika edes treenannut kuin ehkä kerran kuukaudessa hieman ammuskellut.

Olen ottanut hieman eri lähestymistavan
*Ottanut käyttöön eilen nuolenpäätähtäyksen, päinmatkalta noin 40 metriä osuu "yllättäen" parhaimmillaan jopa paremmin kuin vaistolta lyhyemmillä matkoilla. Mahtava fiilis kun tuntee että nyt lähti hyvin, ja sitten nuoli napsahtaa kohteeseen kuten pitikin.
*Jatkossa en laske treeneissä mitään pisteitä tai tuloksia, välttämättä edes ammu varsinaiseen tauluun
*lasken kuitenkin suurinpiirtein ammuttujen laukausten määrän. Noin 100 laukausta per treeni +/- jonkun verran fiiliksen mukaan. Kirjaan ylös joka treenin, laskematta matemaattisen tarkasti edes laukauksia. Suurinpiirtein saldo on sitten 100 kertaa treenien määrä. Ammun noin 10 nuolta noin 10 kertaa.
*Toisaalta itse tuloksen kehittymistä on tietysti kiva seurata, jota varten ampunen joskus, aniharvoin tosin, tauluun kilpasarjan. Ja se on sitten se mikä on, ei mitään uusintoja seuraavana päivänä, sama kuin kilpailuissa.

Viikon päästä olisi tarkoitus mennä Porvooseen SM kisoihin kokoeilemaan onko mitään parannusta kesästä. Toivottavasti sinne tulisi edes joku muukin HB luokkaan ... Sitten alkaa hallitreeni sisällä Pärnun kisoja varten.

Porvoon osalta en tarkistanut oliko FFAA alainen että HB luokka ylipäätään on huom.

[Tuomo]

Itsekseen harjoitellessa on aika suuri riski harjoitella "väärin" ja samalla tottua virheisiin. Tuttuun maaliin on myös "helppo" ampua sen enempää miettimättä.

Itselläni suurin ongelma tällä hetkellä on ammuntasuorituksen hallinta. Laukaus lähtee aivan liian usein silloin kun niin sanottu tähtäyskuva on oikea, eli nuolen kärki on suurin piirtein oikeassa kohdassa. Siinä on se ongelma, että veto ja ankkurointi eivät ole välttämättä vielä valmiita, tai jousikäsi liikkuu vielä, tai nuolen linjaus ei ole kunnossa, tai jotain muuta.

Suoritus pitäisi olla hallittavissa niin, että sen voi milloin vain purkaa. On yllättävän vaikeaa tehdä koko ammuntasuoritus rauhallisesti, tähdätä ja lopulta purkaa. Liian usein alitajunta vie ja päättää, että nyt nuoli lähtee, vaikka muun suorituksen perusteella ei ole mitään takeita siitä, että nuoli osuu keskelle.

Olenkin ottanut harjoittelun kohteeksi hyvän suorituksen - jokainen nuoli on ammuttava hyvin ja harkitusti. Huono suoritus pitää tietenkin purkaa. Osumalla ei niin väliä, koska kyllä hyvällä suorituksella nuoli osuu sinne minne pitääkin.

Lisäksi minun pitää ehdottomasti harjoitella paineen alla ampumista. Mutta kunhan hallikausi alkaa, niin pitää pyytää seurakavereita (Esa...) vähän prässäämään. Stressaavassa tilanteessa alitajunnan pitäisi osata homma kunnolla!

Kyllähän pisteitäkin kannattaa laskea ja ampua ikään kuin kilpailunomaisesti. Siinä totuus omasta tasosta paljastuu itsellekin, eikä ne pari hyvää sarjaa vie kaikkea huomiota!

[Rakonczay]

Jos otetaan fysiikka mukaan ajatuksiin niin tässä vaiheessa treenikautta pitäisi amapua paljon laukauksia eli kestävyyttä ja sitä kautta saada esim laukaisu automaattiseksi.

Lähempänä kisaa mukaan tulee lajivoimaharjoittelua ehkä vähän jäykemmällä jousella. Sitä ennen pitäisi tietysti jo hoitaa muuten selkä- ja vatsalihasharjoittelusta se että asento pysyy kasassa. Voimatreenit pitää tietysti aikatauluttaa niin ettei ne häiritse tavoitteellista osumien yrittämistä eli taitoharjoittelua.

Vielä tärkeämpää on välineiden virittäminen. Muistaakseni 1-2 vuotta sitten käytiin keskustelua siitä että 20 jaardilta kannataa ampua vähän löysällä jousella ja ylipainoisilla nuolilla, jolloin saavuttaa hyvän luonnollisen tähtäyspisteen ja pystyy helposti pitämään jousta pitkään paikoillaan.

[Lehtis]

Tuomo, aina valmiina "prässäämään" ko hallille satutaan samaan aikaan...

[Esa Konga]

Sunnuntaina ammuin ensin 3 tuntia maastossa Artemiksen kumieläimiä. Sitten kun olin tyytyväinen siihen menin halliin, olin koko ammuntavuoron 4 tuntia. Toki paljon taukoja. Eli jos tuohon tahtiin jatkan ensi viikonlopun Porvoon kisoissa on ehkä lievää "ylikuntoa" ja sitten Pärnuun mennessä olen vaihtanut johonkin vähemmän aikaa vievään ja vähemmän vaativaan harrasteeseen kuten hämähäkkien kuvaaminen

Ei vaan, henkilökohtaisesti menen siinä, että kun Talosaaressa Tuomo ja kumppanit sai ylipuhuttua nuolenpäätähtäämiseen, ja nyt kun sitä teen toimii se pitkältä matkalta erinomaisen hyvin. noin 40 m on päinmatka, siitä sitten 30-50 metriä menee hyvin, tähtää ennalta arvattuun pisteeseen ali tai yli. Toimii myös maastoradan pitkillä vaihtelevilla rasteilla, toki kalibrointinuolet vasta saa osumaan "täysin tarkasti" eli että osuu eläimeen, ei välttämättä vitaaliin, mutta johonkin, tähtäyspisteen löydyttyä melkein kaikki nuolet sitten.

Se mitä nyt kuitenkaan en tajua on miten voi nuolenpäätähdätä onnettoman lyhyellä 20Y matkalla, voisiko joku asian jo sisäistänyt havainnollistaa ?! Tutulla radalla ehkä, mutta esim. kilpailut vieraassa hallissa, jossa vain rajoitettu harjoitteluaika ?

Tiedän, löysä lastenjousi ja pitkät painavat nuolet, silleen varmaan. Mutta onko muuta keinoa ?

Siis jos on Jakke Lehtinen periaatteella liikenteessä, että samat välineet hallissa kuin kesällä pitkillä matkoilla ulkona. Tässä tapauksessa toki aika löysä 35-40 paunainen jousi, ja pisimmät nuolet mitä aihiossa on pituutta katkaisemattomana. Jos sitten optimoi halliin, välineet ja tekniikan, on ulkokauden alkaessa ehkä hieman pihalla ainakin alkuun, kuvittelen, ei ole kokemusta tosin.

Tähän asti siis olin ampunut melko puhtaalla vaistolla, ainakin ilman mitään kiinnitettyä nuolenpää tähtäyspistettä.

[heikki]

Minä olen luullut olevani aivan väärällä tiellä ja kerettiläinen, kun olen opetellut kärjellä tähtäämistä, mutta en näämmä ole yksin.

[J Menna]

Suomen ennätyksen ampuneen Jousi Isotalon sanoin: "kannattaa ollaa liki 20y pitkät nuolet ni osuu aika keskelle..."

[Lehtis]

Katse keskelle taulua, nuoli hallitsevan silmän alle, jotta pystylinja kohdallaan, nuolen haamukuva näkökentässä siis osoittaa sinne keskustaan, veto ja laukaisu. Noin lyhyillä matkoilla. Pitemmillä matkoilla pitäää sitten korko, eli se nuolen kärjen paikka siellä jossain ajaa alitajuntaan jousi- ja nuolityyppikohtaisesti. Noin minulla tuo sihtailu toimii.

[Esa Konga]

Heikki: Sullahan menee ihan hyvin, a)-c) vaan kuntoon niin ei mitään rajaa Jotain tuollaista tähtäämistä hain kyllä. Tai oikeastaan, onkohan siihen mitään muutakaan vaihtoehtoa, kuin kiinnittää nuolen kärki johonkin, joka on oikeassa kohdassa taulun keskiosaan nähden.

Olen maastokisoissa huomannut kun jotkut sihtailee juuri tuolleen sormilla. Siinä on kuitenkin ongelmana ne tuntemattomat matkat. Muistan kaksi kaveria, joiden kanssa olen ampunut samassa ryhmässä, juuri noin ne sihtaili. Ainoa ongelma, että matka oli tuntematon tietysti... Toinen ongelma itselleni on, että voitin muistaakseni nuo molemmat kaverit ! Ei paljona mutta niukasti kyllä. Sitten taas ne joille olen hävinnyt, kuten triplamaailmanmestari Jakke, ei mielestäni mitenkään selvästi mitään juuri sormilla tai muullakaan sihtaillut, ehkä pään sisällä sitten varmaan kylläkin.

Uskon kuitenkin että vakiomatkalla 20Y tuo Heikin kuvaama tapa on hyvä, mutta pitää vielä toki alkaa itse kokeilemaan. Jotenkin se vaan pitää vakioida mihin nuoli sojottaa. Jounin tapa voisi olla äärivarma.

Luulen että mun tähtääminen tällä hetekllä 20Y matkalla on ollut aika lähellä mitä Esa kaima kuvaa. Tai noin vuoden ollut, aiemmin toimin, ja myös joskus nykyisin jos saa "flow tilan" päälle mielestäni pelkällä lihasaistilla.

Tuomo kitetyttää hyvin, jos haluaa menestyä kilpailussa, on varmaankin vaan pakko tähdätä kunnolla, lähinnä kai nuolen kärjellä sitten. Jos taas vaan haluaa ampua huvikseen hyvällä fiiliksellä, puhdas vaisto on luonnollisesti paljon rennompaa. Tilanteen mukaan kumpi sopii paremmin. MInulle puhdas vaisto tarkoittaa vain kohteeseen katsomista, nuolesta ei välitetä lainkaan mitä katseeseen tulee, lihasmuisti hoitaa sen oikeaa asentoon. Jos joskus tulee mieli ampua liikkuvaa maalia, tahi metsästää nopeasti juoksevaa riistaa, tuo lienee toimivin tapa. Vähän niinkuin lingolla ampuminen, tai kiven, tai kirveen tahi keihään heitto.

Heikin tuntemus kun kaiken päälle vielä yrittää sotkea jotain tähtäämistä on jotenkin tutun oloinen. Varmaan se on sitten se 10 000 laukausta, jossa vaiheessa koko pakettia alkaa jotenkin saamaan kasaan.

Kiitos, ainakin minulle alkoi mahdollisesti selkenemään ! Kannattaa ihmetellä ääneen

[Tuomo]

Tänään kokeilin 60 nuolta ja 20 jaardia. Kisajousi ja vähän epävireiset kisanuolet (ei vielä loppuun asti viritetty) - tuloksena 228. Ensimmäinen puolisko meni erinomaisesti, peräti 123 pistettä. Toinen puolisko menikin sitten selvästi huonommin, koska palasin tahtomattani vanhaan tyyliin, vähän sen tapaiseen kuin Esa kuvaili. Minulla tuollainen puoliksi vaistolla ampuminen ei vain toimi kuin välillä. Esalla se taas tuntuu toimivan missä vain ja aina! Enpä tainnut tänä kautena voittaa Esaa missään kilpailussa...

Mutta tosiaan, ensimmäisen 30 nuolen aikana sain pidettyä itseni kasassa ja kurissa ja hyvältähän ammunta tuntui. Tosin eipä ollut mitään muuta painetta kuin pisteiden laskenta.

Harjoittelua vain, eikä kannata unohtaa mentaaliharjoittelua!

[MRuuska]

Minkähän kokoseen tauluun ammutte 20 jaardilta. 60x60?

[J Menna]

Kovaa tulosta Tuomo. En ole ikinä ampunu 200 pinnaa rikki. En kisassa, (kahessa käyny) enkä kotona. 167 kai enkka.
Luulis että vakiomatkalla homma toimisi helpoiten, mutta mulle on toiminnu parhaiten noi maastokisat.
Mutta Tuomo sen jo sanoikin. Pitää virittää välineet tuolle matkalle.
Mun lyhärijännejousilla nuolen kärki on kosolti maalitaulun alla 20y matkalla. Noin 50y ja kärki on maalitaulussa(lla). Esa tiivisti olennaisen tähtäämisestä. Luonnehtisin vaistoammuntaa(ni) 4 pisteen tähtäämiseksi, Silmä, nokki, kärki ja maali. Näiden tulee olla samassa linjassa. Joku jos näistä poikkeaa niin nuolihan on väistämättä hevonkuusessa. Päivän selvää.
Sitten on kasa käsien asentoja, sormien asentoja, koko kehon asentoa ja laukaisu itsessään. Ja se tärkein, ajatuksen asento. Sekin voi olla vinossa.

Liikkeeseen ampumisesta löyty tossa 4vkoa sitten kiva versio kun ammuttiin Alexin kanssa. Meillä on rinnetontti ja löyty semmonen pallo (halk. 20cm) joka ei puhkeemisesta tyhjene, niin pallo vaan nakataan mäkeen ja sitten ammutaan vierintään. Voi veivata kohti tulevaa tai mennä sivuun tai vaikka ampua mäen päältä pakenevaan palloon. Kohtuu nasta veivata.
Se kai menee "puhtaasti vaistolla", vaikka tähtäämistä sekin on, koska nuoleni osoittaa kohteen suuntaan. Jos en tähtäisi mitenkään niin silloinhan nuoli lähtisi minusta ehkäpä takavasempaan ja ennalta-arvaamatta yläviistoon vielä. Se olisi VAISTOA sitten eli "ei tähtäämistä". Eli sanon ja väitän että jokainen hemmo joka vaistolla ampuu, tähtää jotenkin. Suuntaa siis aseensa kohteen suuntaan. Toiset sitten enemmän tai vähemmän analyyttisesti sen ampumasuorituksen purkaa ajatuksiksi.
Jotenkin tuntuu että ne jotka sen enemepi osiin purkaa, pystyy niitä ammunan osa-aluieta myös kehittämään. Ja täten ammunta ei enää jatku tuhansien nuolien ammuskelujatkumona - ja mikään ei muutu/kehity.

Miten valmentaja vainaa sanoikaan: "Valmennus tähtää muutokseen".
Se oli taas sitä pirun juoksuvalmennusta, mutta sopii jotenkin tähänkin.

[M.Reinikainen]

Minä en treenaa, En harjoittele enkä kilpaile. Minä vain ammun kun siltä tuntuu. Ammun myös silloin kun ei ole sopivia välineitä.

Teen uudet vermeet JOKAISEEN kisaan viimeisen viiden vuoden aikana. Yhden kerran olen samoilla välineillä ampunut kahdessa eri kisoissa ja silloin olin kuralasn jälken hikiällä kuudes..
Tämä ei tule toistumaan omalla osallani enää koskaa!!

Minulla on paha tapa tottua jossain kohtaa oman kaareni lentorataan tällöin minä ymmärrän juuri sen kaaren toimintaa ja ammunta alkaa kulua aivan liian puhtaasti. Tiedän jo että jos "tällä" jousella ja "näillä" nuolilla jatkan ampumista läpi vuoden ja sitten lopuksi ammun virallisissa kisoissa voisin jopa menestyä.

TÄMÄ EI KIINNOSTA MINUA TIPAN VERTAA.



Minä haluan oppia ampumaan kultaisella kesitiellä ilman tiettyä lokeroa jossa vain menestyn ja menestyn..

Minä turrun välittöhämsti jos jokainen laukaus muistuttaa edeltäväänsä.
Oma henkilökohtainen tavoitteeni on tulla jokaisella nuolen laukaisu kerralla vain yhden askeleen paremmaksi Yksi jousi kerrallaan ilma että minulla oli vain se yksi ja ehdoton lauman johtaja seinälläni. Tämä vie aikaa, mutta sitähän minulla on

Minusta on jopa ihanaa kun ei pysty ennalta olettamaan mihin nuoleni lentää tai miksi se edes lentää.

Tällöin minulla ei ole koskaan paineita ja kaikkee pystyy sopeutumaan erittäin nopeasti koska olen tehnyt samalla kaavalla samat korjaukset ja virhe arvioinnit ennenkin.


Hikiällä sitten nähdään Tuomon "Erikoisjousikierros" rastillä tämä pisteitä tulee tällä kuuden erillaisen jousen rastila.
Myönnettäköö nyt että kolme näistä jousita ovat todennäköisesti minulta mutta sittempähän nähdään kuinka hyvin tällainen "Ei omaa tyyliä" ampuva kilpailia pystyy mukautumaan.


Olikohan tästäkään avautumisesti mitään hyötyä?

[Simo Hankaniemi]

Harjoittelen säännöllisen epäsäännöllisesti tavoitteena oppia joskus ampumaan lyhyellä preeriajousella. Kilpailemisesta en erityisemmin pidä, minulle ne ovat lähinnä sosiaalisia tapahtumia, missä näkee muita saman alan ihmisiä ja heidän tekemiään välineitä.

Tavoittelen täydellistä laukaisua, jollaisia joskus harvoin tulee. Ne ovat melko lailla "tiedottomia", eli laukaisu vain tapahtuu ilman selvää mielikuvaa mihinkään pyrkimisestä. Mitä vähemmän on tietoista ajattelua mukana, sitä parempi. Suorituspaine pilaa homman pahasti. Parhaat laukaisut ovat sellaisia, ettei niitä pysty enää koskaan toistamaan. Ampuja on ikään kuin sivustakatsojana ja todistajana jossakin lähes mystisessä tapahtumassa.

Nämä poikkeukselliset laukaukset ovat minulle jousiammunnan ydin, niistä jää vahva muisto vuosiksi ja vuosikymmeniksi. Rouva suhtautuu hieman väheksyen siihen, että muistelen näitä huippusuorituksia, vaikka tulokset ovat enimmäkseen ihan jotain muuta. Mutta minulle sillä ei olisi mitään merkitystä, että taso olisi jatkuvasti samanlainen. Silloin olisi siirryttävä vaikeampaan välineeseen, heittokeihääseen.

[Tuomo]

Hienoa pohdintaa puujousilla ammunnasta! Näinhän se on - perinneammunnan rikkaus on monipuolisuus. Ei tarvitse jämähtää ampumaan kentällä tauluun, vaan tehdä mitä tykkää, ilman sen kummempia odotuksia muilta ampujilta.

Juuri tällaisia ajatuksia ja näkemyksiä kaipailen kirjaan, ja nimenomaan tietyn henkilön sanomana. Joten, Juha, Mikke ja Simo - palailen asiaan. Muiltakin olisi mukava saada kommenttia omasta tavasta ampua.

MRuuska - 20 jaardin kisassa ammutaan 60 nuolta halkaisijaltaan 40 sentin tauluun, viisi rengasta, pisteytys 5-4-3-2-1.

[Esa Konga]

Huomaan että itselläni on sekä tuota Reinikaisen ja Simon mentaliteettia, mutta myös joku tarve kilpailla. Sekä vielä ollut tuo jatkuva tarve tehdä uusi täydellisempi jousi ja kokeilla mitä eksoottisempia malleja, osin ihan omasta päästä ilman mitään mittoja tai piirustuksia.

Nyt kesällä olen ymmärtänyt että kilpailuissa ei menesty jos ei kilpaile samoilla ehdoilla kuin muutkin. Siksi tämä tähtäämisen käyttöönotto. Yllättäen vaikka sitä olen vuosikausia vierastanut ja inhonnut (aloitin tähtäin lasikuitu olympiajousella ja kyllästyin jatkuvaan tähtäinten ja muiden säätämiseen), tuntuu se vaan niin hyvältä osua 50 m matkalta kohteeseen.

Muutoin allekirjoitan Tuomon ja Mennan mentaalijharjoittelun, ei pitäisi ampua yhtään noulta ilman että pyrkii parhaaseen mihin pystyy ja koko ajan parantamaan. Ja sitten miettiä nuolen jälkeen miten meni ja miksi. Jastkuvan parantamisen positiivinen kehä. Hupiammunta sitten erikseen toki.

Se missä olen kesän aikana kehittynyt itse on vakaa asento ennen laukaisua. Käytännössä en laukaise ennekuin tunnen hyvän selkävedon, ja tasaisen paineen pokakädessä. En tajua mistä se paine tai sen tuntu tulee, mutta vasta kun nämä on kohdallaan, tunnen että asento on stabiili, ja voin tähdätä milli kerrallaan. Sitten kun oletan että nuoli osoittaa oikeaan suuntaan, laukaisen. Se mitä en tee olisi kyllä asennon purku, jos noi kaksi asiaa ei mene ok. Koska aloitin alkeiskurssin kautta olympiajousella, ankkurointi on aina ollut itsestään selvyys. Toki sekin loksahti uuteen kuosiin tai täsmentyi edelleen nyt kesällä.

Mielestäni olen saanut omalta tasoltani paljon kehitystä tänä kesänä ampumatta juuri muuta kuin ehkä max 300 laukausta, mutta ottaen jokaisen niistä vakavasti em. tavoin. Pisteiden lasku on mielestäni suuri virhe treeneissä, välitsekki joskus toki hyvä. Ja sitten se että jos pitää itsensä pakkottaa treenaamaan, pitää pitää niin paljon välipäiviä, että tuo pakottamisen tarve poistuu, vaikka menisi vuosi. Sen takia toki mun treenit on näin peruutuspeiliin katsoen olleet hyvin aaltoina ollee, pitkiä taukoja välissä, mm kaikki talvet kun en pidä hallissa ampumisesta.

Summa summarum: Suurin kehitystarve minulla nyt on tuo tähtääminen , muuten kuin lihasvaistolla. Ja otan todennäköisesti tuon Heikin kuvaaman tavan ainakin kokeiluun. Maastossa siten että pidemmillä matkoilla määritän tähtäyspisteen. Jos se sitten vaan ei toimikaan niin jatketaan tuolla nuolen kaaren kuvitella jatkeella. Se mitä taas en ala tekemään on tuo edellä kuvaamani sormilla mittailu maastossa, koska tuntemattomilla matkoilla se ei takaa mitään. En myöskään aiko miettiä matkoja en metreissä enkä jaardeissa, vain mentaalisesti arvioin ja "arvaan" tähtäyspisteen vanhojen laukausten kokemusten perusteella.

Erinomaisen antoisaa keskustelua, samaistuu muihin, oppii käytännön kokemuksista, ja kirjoittamalla mieltää paremmin mitä itsekin on tai kuvittelee olevansa tekemässä.

[Tuomo]

Sitä piti vielä sanoa, että 20 jaardin kilpailussa voi ampua löysällä jousella ja painavilla nuolilla, jotta kärjen tähtäyspisteen saa suurin piirtein taululle. Toinen vaihtoehto on ankkuroida ylemmäs. Ylös ankkurointi lyhentää ns. päin-matkaa. Ankkuroimalla riittävän ylös, voi nopeallakin jousella saada päin-matkan lyhyeksi, jolloin ei tarvitse kalustolla kikkailla. Itse olen käyttänyt pitkillä (yli 50 jaardia) matkoilla alas ankkurointia, koska siten saan päin-matkan pitemmäksi. Lyhyillä matkoilla sitten "normaali" ankkurointi.

Yleensä selkäveto on helpompi tehdä, mitä alemmas ankkuroi. Tämä on yksi syy, miksi tähtäinampujat ankkuroivat leuan alle. Kannattaa kyllä kokeilla, sillä yksi ankkuripiste on yleensä jonkinlainen kompromissi. Siksi jotkut käyttävät montaa ankkuripistettä, tekniikka on nimeltään kasvoilla kiipeily, face walking.

[Esa Konga]

Kiitos Tuomo, hyviä pointteja. Luulen että tässä vaiheessa, ainakin itse, ehkä pysyn yhdessä ankkurointipisteessä, joka on tietty sormi (en muista mikä tullut luonnostaan) huulen reunassa, samalla jousta hieman kallistaen tulee nuoli silmän alle. Muuten menee liian monimutkaiseksi. Kun tämäkin on vaatinut aika kauan saada johonkin kuosiin.

Löysää jousta ja painavaa nuolta taas voisin kyllä kokeilla. Tuntuu vaan että se pitää sitten olla toooodellla löööysä ja nuoli melkein harjateräksestä Mutta siis en ole kokeillut, turha mennä arvuuttelemaan... Painava ylipitkö nuoli vielä menisi hyvinkin, mutta ainakaan aiemmmin en ole kokenut mielekkääksi ampua selvästi löysemmällä jousella kuin mikä on optimi tehon ja voimien suhteen, tällä hetkellä se on tuo 35-40 paunaa. Jos siitä pudottaa johonkin 20 paunaan, hieman epäilyttää tuntuuko se enää jousiammunnalta, esim. tuo selkävedon tunne mitä sille sitten käy.

Aion kyllä tehdä kokeiluja painava pitkä nuoli +löysä jousi kombolla.

Ehkä jousi voisi myös olla ylipitkä (ja leveäkin) vastaavasti kun ei tarvi välittää tehosuhteesta? Meinaan jos se olisi silloin kaiketi stabiilimpi, helpompi vähemmän virhealtis ampua? Ylipitkällä tarkoitan ampujan mittaista tai hieman pidempääkin, en mitän kyodo jousta toki.

[Esa Konga]

Eli huomaan että käytännössä kallistuin ainakin äsken näköjään sille linjalle, että eri välineet eri lajiin sen kummempia ihmettelemättä.

Eihän sprinttihiihtoakaan kukaan varmaan mäkihyppysukset jalassa tee, jos meinaa tosissaan kilpailun voittaa, esim noin analogiana edelleen urheilumaailmasta, väline-kilpaurheilua molemmat toinen suksilla ja toinen jousella, ei muuta eroa ymmärtääkseni.

[Tuomo]

Löysä jousi on vähintään 30 paunaa. IFAA:n kisoissa notkein tapaamani kuitujousi on ollut 32 paunaa, HB-puolella varmaan samaa luokkaa. Omat kisajouseni pyörivät siinä 36-40 paunan nurkilla, riippumatta siitä, että onko kyseessä sisä- vai ulkoammuntajousi. Liian löysällä jousella alkaa olla jo vaikea ampua hyvin. Paras jousen jäykkyys on sellainen just sopiva...

[J Menna]

Mikke treenamisesta:

[Tuomo]

Tässä yhtenä päivänä viritin tulevia kisanuolia. Sulattomat nuolet toimivat liian jäykästi, eikä painavampia kärkiä ollut, joten porasin nuolen kärkeen (puuhun) reiän ja upotin siihen vajaa parin gramman naulan. Ja johan nuolet toimivat! Tässä kuvassa olen ampunut 5 sulitettua nuolta ja 5 sulatonta 20 jaardilta. Oli muuten ensimmäinen kerta kun uskalsin ampua sulattomat niinkin kaukaa. Nätisti menee yksiin!

Kuvassa näkyy myös tulevien nuolien sulitusta. Vähän työläistä sulittaa mutta kerran tuollainen nuolisetti vain tehdään.

[Esa Konga]

Sulattomat on osuneet keskemmälle kuin sulalliset ? Olettaen siis jos olit yrittänyt osua keskelle samalla tavalla jokaisella nuolella, ei sulista ole mitään ainakaan hyötyä ollut !

[heikki]

[Tuomo]

Tuossa nyt kävi todella hyvä tuuri. Mutta eihän niitä sulkia tarvita, JOS laukaisu ja ammuntatekniikka on aina täydellinen ja virheetön. Kun vain olisikin... Sulitus korjaa kyllä paljon virheitä. Sulattomalla nuolella pienikin virhe näkyy heti.

Keväällä yritin virittää uusia kisanuolia maastoammuntaan mutta se ei onnistunut. Katkoin kolme nuolta, ennen kuin tajusin lopettaa. Parikymmentä sulatonta hyvää nuolta odottaa siis uutta jousta! Nykyisessä jousessa oli noin 4-5 paunaa liikaa jäykkyyttä.

[Juri]

Siinäpä vasta isänmaalliset kisanuolet, tuollaisille ei voi toivoa kuin onnea ja menestystä!

[J Menna]

Onko toi siniristilippu maalattu sulkaan vai sulka kolmesta palasta?

Hienot.

[Tuomo]

Sulka on tehty kolmesta palasta. Kokeilin tussia mutta sillä tuli aikaa rumaa jälkeä. Tuleepahan samalla harjoiteltua kyseistä tekniikkaa. Googlen kuvahaulla kun etsii termillä "splicing feathers", niin löytyy vaikka mitä.

[Kuhmon Ahma]

Tuo on perhonsitojille tuttu tekniikka

[Kuhmon Ahma]

Tai ei liene aivan sama juttu, perhoissahan naitetaan vaan höydyt eikä liimailla näitä ruotoon..

[J Menna]

Ok. Olen jatkanut joskus sulkia kun pitkät ovat loppuneet kesken. Toimii itserevityissäkin, joskin vaatii tarkkuta ja sulkien yhteen sopivuutta ettei törrötä mikään "linjasta".

[Esa Konga]

Porvoon kisojen myötä alkoi tuo useamman ankkurointipisteen opettelu, poskellakiipeily, kiinnostamaan. Kun nyt ankkuroin huuleen, on se vaan välimeren otteella mahdoton käyttää nuolenpäätähtäystä muuta kuin 30-50 metrin matkoilla. Edelleen 20Y matkalla nuolenpäätähtäys vaatinee, ei pelkästään kevyen jousen ja painavat pitkät nuolet, mutta myös että ankkurointipiste on jossain silmän ja huulen välissä.

Toinen havainto kalustosta, mun jo erittäin möytäkäyrä ja ei kovin pitkä jousi on turhan herkkä vetopituudelle. Ei se suoranaisesti sakkaa, mutta lopussa veto tiukkenee todella nopeasti ja pienikin ero vetopiduudessa kostautuu suurina korkeus eroina kohteessa. Seuraavat jouset voisivat olla hieman pidempiä, ehkä ampujan mittaisia, nyt kun olen olettanut että lyhyempi energiatehokkaampi ja siten parempi. Lyhyellä matkalla tietysti sama juttu, mutta ei niin radikaali ero kuin jos ampuu vaikka 50 metristä. Eipä haittaisi suorampi lentorata =enemmin paunoja, tosin sitten tarvittaisiin taas tuota ylemmäs kuin huuleen ankkuruontia.

Hieman erilaista on kyllä tämä harrastus nyt kilpailuinnostusken myötä, pikkupoikana esim. ampuili vaan autuaan tietämättömänä mistään tälläisistä asioista. Hauskaa silti, mutta eri lailla. Ymmärrä hyvin tuon kommentini yllä, ettei voisi vähempää kiinnostaa, vähän tuohon suuntaan itsekin vielä noin alkukesään asti ajattelin.

[Tuomo]

Eilen oli vaihteeksi hyvä päivä, osuin suurin piirtein sinne mihin pitikin. Olen yrittänyt syksyn aikana hioa tekniikkaa mutta jokin tökkii. Välillä nuolet osuvat todella hyvin, välillä surkeasti. Yksi sarja (5 nuolta) voi olla 23 pistettä, perään 13 pistettä, sitten taas yli 20 ja sitten jotain muuta. Ei vain pysy suoritus kasassa, eikä oikein pääkään... Mutta eilen tosiaan oli hyvä fiilis ja pystyin suorituksen osalta tekemään sen minkä halusinkin. Pisteitä en laskenut mutta risasta taulusta sain kyllä ammuttua valkoisen keskustan irti.

Tosin, syreenijousi niskoittelee kovasti. Se joutui jo kuudennen (!) kerran paikkaukseen, kun säleet eivät vain pysy selässä. Narupunosta alkaa olla enemmän kuin paljasta puuta. Mutta jousen tilleri on pysynyt täysin muuttumattomana, samoin jäykkyys. Ja on se muutenkin hyvä ammuttava, nyt kun olen tottunut siihen.

[Lehtis]

Poista punokset, varasta koiralta iso puruluu, liota auki ja liimaa selkään... ellet sitten jänteitä ala nuijimaan...