Jousi

[T. Manner]

[Tuukka Kumpulainen]

[Simo Hankaniemi]

Pelkästään Pohjois-Amerikan intiaanien jousia alkuperäisine jänteineen on luultavasti tuhansia maailman museoissa ja yksityiskokoelmissa. Minäkin olen nähnyt niitä muutaman sata, tarkkaa määrää en ole laskenut. Yhdessäkään jänteessä ei ole nokinpaikkaa, koska sellaista ei tarvita.

[Juri]

Entä Eurooppalaiset jänteet, noin vaikka 500 -luvulta eteenpäin?

[Kuhmon Ahma]

Kaikenlaisia turhia juttuja ne jousiin asenteleekin. Liekkö ihan kauppamiesten keksintöä tuo nokinpaikkamerkki, että saavat noita nokinpaikkarenkaita myytyä hyväuskoisille (vääräuskoisille)

[Kuhmon Ahma]

Se oliskin melkoinen juttu jos historiallisissa jousissa joissa ei ole nuolihyllyä tai edes sellaista kahvaa joka takaa että jousikäsi on aina samalla kohtaa, löytyisi nokinpaikkamerkki jänteeltä

[Tuomo]

Nokinpaikasta on muistaakseni joskus aiemminkin keskusteltu...

Lyhyiltä matkoilta ammuttaessa nokinpaikkaa ei tarvita. Nuoli on helppo laittaa suurin piirtein oikeaan kohtaan jänteellä ja pieni vaihtelu ei muuta ammuntatarkkuutta ratkaisevasti. Eivät primitiiviampujat tyhmiä olleet. Kyllä he ymmärsivät, että liian alhaalla oleva nokinpaikka tarkoitti nuolen osumista käteen. Jos nokinpaikka on sopivan ylhäällä, niin kaikki toimii hyvin. Ja kuten jokainen on varmasti huomannut, jänteeseen kuluu vähitellen aivan itsestään "nokinpaikka".

Varsinainen nokinpaikan merkki tuli tarpeelliseksi vasta tauluammunnan myötä. York roundin 100 jaardin matkalta ammuttaessa tarkalla nokinpaikalla alkoi olla jo merkitystä.

[pyssymies]

Varsinainen nokinpaikan merkitseminen lie tullut tarpeelliseksi, kun jousiammunta ei enää ole ollut pikkupojasta asti opeteltu, selkäytimeen syöpynyt taito

[Tuukka Kumpulainen]

Nokinpaikka jänteellä on vähän niin kuin mamma pitäisi kädestä kiinni tietä ylittäessä. Tulee turvallinen olo, kun nuoli on jänteellä oikealla paikallaan, lopsahtaa siihen katsomattakin ja pysyy siinä varmasti. Jänteeseen kulunut merkki ei kerta kaikkiaan ole sama asia, sen enempää kuin ammuttujen nuolten jousen kahvaan raapima orkonen on nuolihylly. Vasta jousen 15 000+-vuotisen alkuperäiskäytön päätyttyä ja todellisuudesta vieraannuttua, nurmikentällä prässihousut jalassa rinkulataulua sihtaillessa nokinpaikka otettiin käyttöön. Se ei kuulu varhaiskantaiseen ammuntaan. Se tomera sinnikkyys, millä lasikuitupuolelta tulevat puuampujat pitävät kiinni nokinpaikoistaan kertoo, miten merkittävä moderni helpotus- eli kusetuskeino on kyseessä. Nokinpaikan jänteeseensä nyhertävä ampuja ei koskaan päästä irti mamman kädestä.

[Tuomo]

Ja kun käytetään modernia jännemateriaalia, niin se vähän kuin isukki pitäisi toisesta kädestä kiinni tietä ylitettäessä. Tulee vielä turvallisempi olo kun jänne varmasti kestää eikä tarvitse miettiä mitään varajänteitä...

Tosihan on, että nokinpaikka ei kuulu primitiiviseen ammuntaan. Mutta niin pitkään kun käytetään modernia jännemateriaalia, joka ei myöskään kuuluu primikulttuuriin, asialla ei ole mielestäni mitään merkitystä.

Nokinpaikan käyttäminen on täysin vapaaehtoista mutta jos ja kun se sallitaan (esimerkiksi IFAA:n HB-luokka), niin sitä käytetään. Ainakaan minä en tunne omantunnontuskia. Toisekseen, oma "perinneammuntani" on pääosin maaliin ammuntaa, tauluammuntaa kentällä ja maastossa ja siihen kulttuuriin nokinpaikka kuuluu.

Olisikohan Knuutinpoikien aika järjestää vielä yksi pieni, todellinen primikisa, jossa on sallittu vain yksipuinen jousi (ei mitään liimattua), luonnonmateriaalijänne ja lohko- tai vesavartiset nuolet (ei kaupan sorviaihioita)? Jos tällainen järjestetään, niin lupaan osallistua! Välineetkin löytyisivät hyllystä - sama setti, jolla ammuin preeriakisan.

[suomialex]

Tota Tuomon ja Tuukaan sanailua on suorastaan mehukasta lukea. Hyvät herrasmiehet dialoginne on tällä hetkellä tämän foorumin suola... nostaisin hattuani teille jos se olisi nyt päässäni.

-Alex

[J Menna]

Allekirjoitan saman. Varsinaista veistelyä. Verbaalisesti.

[Simo Hankaniemi]

Nämä ovat tietysti ikuisuusaiheita, että mihin joku haluaa vetää ammuntansa primitiivisyyden rajan. Yhdistyksessä rajanveto on tehty 1990-luvun lopulla ja se on hyväksi havaittu. Eli primitiivisyys ei ole ainoa kriteeri, vaan joudutaan tekemään myös kompromissi nykyajan kanssa. Ehkä meidän pitää joskus järjestää se lopullinen primitiivikilpailu, mihin osanottajat tulevat alasti, saavat esim 4 tuntia aikaa tehdä välineet maastossa siitä mitä sieltä löytyy ja sitten on kilpailu. Tällöin voitaisiin jopa sallia nuolihyllyn käyttö tai vakaajat, jos ne on väkerretty kivenmurikalla metsässä.

[Tuukka Kumpulainen]

Nokinpaikoistaan kiinni pitävät modernit ampujat vetoavat juryyn tenhoavalla argumentilla: jännelangan materiaali.

Jänteen ja nokinpaikan ero on ainakin siinä, että jousessa kuin jousessa on oltava jänne, mutta nokinpaikka on täysin vapaavalintainen varuste. Jänne on näin ollen ollut jo maailman ensimmäisessä jousessa ja kaikissa siitä lähtien, mutta nokinpaikkaa ei ole ollut kuin länsieurooppalaisten ja länsieurooppalaisperäisten 1800-luvun kilpa-ampujien jänteissä ja jänteistä lähtien. Kuitenkin kaikissa moderneissa jousenjänteissä on nokinpaikka, olivat ne metsästysjousten tai taulujousten jänteitä. Yhdessäkään varhaiskantaisessa jousenjänteessä sitä ei ole. Melkoisen väkevä vedenjakaja.

Millä tavoin ja kuinka paljon synteettinen jännemateriaali vaikuttaa jousen käyttöön?

Tiedetään jo, että parhaimmat luonnonmateriaalijänteet ovat yhtä nopeaiskuisia (pienimassaisia) kuin dacron, joka on joissain historiallisuutta hapuilevissa kansainvälisissä maastokisaluokissa jopa ainoa sallittu jännemateriaali. Dacronia käyttävä ampuja ei siis saa mitään heittoetua luonnonmateriaalijänteeseen nähden.

Synteettisestä jännelangasta tehty jousenjänne ei näytä, tunnu tai toimi toisin kuin orgaanisesta materiaalista tehty jänne. Jännelangan materiaali ei ohjaa nuolen nokkia aina oikeaan paikkaan pelkän tuntoaistin voimalla ja pidä sitä siellä pitelemättäkin, tee solmuista pitävämpiä tai estä jänteen nirhautumista poikki tapaturmaisesti.

Kestävyydessä keinokuidut voittavat ainakin ne luonnonmateriaalijänteet, joita minä olen käyttänyt. Tuhansia laukauksia vs. kymmeniä...satoja laukauksia. Simo jo toisaalla totesi, että suuritöisten refleksisten jännejousten käyttäjä ei halua jänteidensä rikkoutuvan. Luonnonmateriaalijänteitä voimaperäisesti demagoinut Baker ei sano suoraan, mutta rivien välistä voi moneen otteeseen lukea, että parhaidenkin pellavajänteiden kanssa jänteen vaihto on taajaan edessä. Luonnonmateriaalijänteiden käyttö merkitsee huomattavasti isompaa ajankulua tässä osassa jousiammuntavälineistön ylläpitoa. Jokaisen jousikulttuurin edustaja käytti tietenkin parhaita saatavilla olevia jännemateriaaleja ja -malleja. Panos-tuotos-ajattelussa yksipuinen jousi voi vallan hyvin olla parempi vaihtoehto kuin lasikuidusta laminoitu jousi. Mutta suuritöisempi ja lyhytikäisempi jännemateriaali ei voi voittaa tässä vertailussa.

Näistä syistä johtuen eri puolilla maailmaa katkeamatonta varhaiskantaista jousiperinnettäkin edustavat ampujat, saati me eklektiset länkkärit, käyttävät pääasiassa synteettisiä jännelankoja jänteittensä tekemiseen.

Aboriginaalisia jousia ansiokkaasti pohtinut Ron Taillon kirjoittaa: "What makes a bow primitive or modern has less to do with the materials of which it's made than it does with the concepts by which it is created. A gorgeously finished all wood flatbow which owes its existence to extensive chronograph testing and scientific analysis is a product of 20th century technology, no matter what its material makeup. Conversely, an authentic (by this I mean original) Plains style sinew backed bow doesn't become modern if it is shot with a dacron string. The intent is what separates the aboriginal bow from the modern one."

[Tuomo]

Ymmärrän kyllä hyvin Tuukan näkökulman, sekä Taillonin kommentin (annatko vielä viitetiedon, kiinnostaisi lukea enemmänkin – vai viittaatko Taillonin Primitive Archer –lehden artikkeleihin?).

Olennaista on, että tässä erotetaan jousi jänteestä. Primitiivijousenveistäjä tekee nimenomaan primitiivijousia, piittaamatta jänteestä, sen mallista tai materiaaleista. Lisäksi primijouseilija, kuten Tuukka, panostaa nuoliin, välttäen kaupallisia komponentteja ja modernia tyyliä. Siksi onkin nurinkurista, että yksi aivan välttämätön osa jousen toiminnan kannalta jätetään huomiotta. Jänteellä ei olekaan mitään merkitystä. Pääasia, että se toimii, perinteistä piittaamatta. Samalla vaivalla voi sitten käyttää uusinta teknologiaa eikä luonnonmateriaalijänteiden ominaisuuksien kaltaista Dacronia. Toki niin voi tehdä mutta silloin on mielestäni epäolennaista puuttua jänteen yhteen moderniin piirteeseen, joka sinänsä on yksi tärkeimmistä ammuntatarkkuuden tekijöistä.

Jousta on jokseen mahdotonta tehdä niin, että se vaikuttaisi jokaiseen laukaukseen eri tavalla. Sama pätee nuoliin. Mutta jänteeseen se ei päde. Jos nokinpaikkaa ei ole, eikä mitään merkkiä, edes kulumaa jänteellä, niin nokinpaikka vaihtelee laukauksesta toiseen ja se näkyy ammuntatarkkuudessa. Primitiivinen nokinpaikka on ollut tunnettu, jos nokinpaikaksi tulkitaan vain kuluma jänteellä – merkki, jonka avulla nuoli tulee aina samaan pisteeseen. Moderni nokinpaikka on pieni nystyrä jänteellä, jolloin nuolen voi nokittaa nokkia katsomatta. Lisäksi se estää nuolen liikkumisen jänteellä, jonka merkitys on hyvin pieni, lähinnä tilastollinen. Toisin sanoen, onko moderni nokinpaikka primitiivisen nokinpaikan hengen mukainen vai vastainen?

Kuten Tuukka totesit, sekä Tailloin myös – materiaali sinänsä ei ratkaise jousen ”primitiivisyyttä”. Moderni lattajousi ei ple primitiivinen vaikka onkin puuta. Siitä puuttuu primitiivisyyden henki. Perinteisen esikuvan mukaan tehty jännejousi ei muutu moderniksi, vaikka sillä ammutaan keinojänteellä. Tässä on tosin rinnastettu kaksi eri tason asiaa – jousella on esikuva ja jänteellä ei, eikä jänne siis sinänsä vaikuta jousen primitiivisyyteen. Joka tapauksessa, primitiivisyyden henki tulee esikuvista, historiasta. Silloin modernista jännemateriaalista tehty jänne ei voi koskaan olla primitiivinen, eikä siinä ole nokinpaikkanystyröillä mitään tekemistä. Ymmärtäisin Tuukan asenteen nokinpaikkaa kohtaan paljon paremmin, jos kyseessä olisi luonnonmateriaalijänne, jossa nokinpaikka on. Vai onko se edelleen Taillonin esimerkin mukainen jännejousi, jossa on moderni jänne – primitiivinen jänne, jossa on moderni nokinpaikka! Jänteen primitiivinen henki säilyy edelleen, nokinpaikasta huolimatta. Vai?

En täysin ymmärrä pointtia, joka perustuu kestävyyteen ja suuritöisyyteen. Luonnonmateriaalijänteillä on ammuttu pitkään kuin puujousillakin. Ne ovat osoittautuneet aivan yhtä toimiviksi, niillä on kaadettu riistaa, ruokittu perheitä ja sodittu, aivan samat asiat mitä jousillakin. Miksi luonnonmateriaalijänteet ovat nyt niin huonoja, että niitä ei voi enää käyttää? Jos suuritöisyys on ainoa peruste, niin se vie pohjan koko harrastukselta; pitääkö aina mennä sieltä missä aita on matalin.

Tärkein Tuukan perusteluista on selvästi funktionaalisuus. Tuukka ei ole vain jousentekijä (eikä jänteentekijä…), vaan myös jousiampuja. Siksi modernin jänteen käyttäminen on perusteltua, kuten Tuukka esitti hyvin. Samalla tavalla keskityn itse vielä enemmän ammuntaan, ja nimenomaan moderniin tauluammuntaan sekä maastoammuntaan. Jos omat esikuvani ammunnan ja jousien suhteen ovat 1800-luvulla, niin siihen aikakauteen nokinpaikka kuuluu. American roundia ei ammuttu lyhyellä jännejousella ja nokinpaikattomalla raakanahkajänteellä, vaan siihen käyttöön tehdyllä jousella, jänteellä ja nokinpaikalla.

Toki primijousia, -nuolia, -jännettä ja -ammuntaa voi lähestyä siltä kantilta, että minimoidaan modernit viittaukset, johon nokinpaikkakritiikkikin pyrkii. Tällöin ainoa myönnytys on jänteen materiaali, sinänsä perustelluista mutta ei aina niin loogisista syistä.

Primikisassa voi jakaa myös välinepisteitä, mitä autenttisemmat välineet, sitä enemmän pisteitä. Tai vaikka pistekerroin. Laminaatilla, modernilla jänteellä, nokinpaikalla, kaupallisilla nuolilla ampuva saisi kertoimen yksi. Täydellinen, historiallisen esikuvan tai tiedon mukaan itse tehty luonnonmateriaalisetti saisi kertoimen 1,3, noin niin kuin esimerkiksi. Muun kaluston kertoimet sitten siitä väliltä. Onhan tuo monimutkaista mutta siten voisi karsia sääntötulkinnanvaraisuuksia ja kannustaa primitiiviseen suuntaan mutta sallisi samalla osallistumisen sekalaisella kalustolla.

[Tuukka Kumpulainen]

Ei se niinkään ole, että jänteellä ei ole väliä. Sehän on perkele jousi-nimisen koneen voimansiirto. Ei olisi liioittelua väittää, että varhaiskantaisessa kontekstissa hyvän jousen jänteen tekeminen oli yhtä vaativa ja taidokas suoritus kuin hyvän jousen tekeminen. Kulttuurin parhaat kuidunkäsittelijät panivat parastaan tehdäkseen riittävän hyviä jousenjänteitä. En minä osaa tehdä yhtä hyvää orgaanista jännettä, enkä tunne ketään, joka osaisi. Jänneasia on kivi kengässä, ei siitä pääse mihinkään.

Onhan tässä tullut raakanahkajänteitä ja pellavajänteitä käytettyä vuosien varrella, nytkin on kahdessa uusimmassa pellavaa kytkettynä. Kuten sanoin, on aika tavallista, että huolella ajan kanssa arvomateriaaleista tehty, esimerkiksi raakanahkajänne paukahtaa poikki 50 laukauksen jälkeen. Koettu ja myös vierestä nähty. Joku halukkaasti rispaantuva pellava on puolestaan vähän iffy materiaali, kun ei siitä ole jousenjänteitä tehty paljon missään muualla kuin länsimaisessa kilpa-ammunnassa ja siihen kytkeytyvässä länsimaisessa jousimetsästyksessä 1800-luvulta alkaen. Orgaaninen materiaali, mutta vähän niin kuin joku hevoskärrystä kierrätetty jousipuu.

Jänneasiaan pitäisi paneutua samalla intohimoisella energialla kuin puun taipuvaksi saattamiseen. Kuitujen kanssa nysvääminen ei ole koskaan kiinnostanut, se ei ole dynaamista muokkaamista kuten jousen tilleröinti tai eläimen vuodan pehmittäminen. Kun on saanut itse metsästä hakemansa puunpalan heittämään luotettavasti tappavia nuolia, on ikään kuin kiire päästä ampumaan ja keskittymään siihen eikä välinehuoltoon. Aika monessa kulttuurissa naiset olivat kuidunkäsittelyn asiantuntijoita ja tekivät myös jousiin jänteet. Lyhytjänteiset (heh) miehet sai keskittyä jousenkaariin ja nuoliin. Mutta ei auta, kuitua kehiin, kele.

[J Menna]

Löytyi muuten vanhan mummolan vintiltä iso kasa pellavavyyhtejä... Mitähän niillä tekisi...?

[Tuukka Kumpulainen]

Pellavan lujuus laskee 1 - 2 % vuodessa jopa tasaisen kuivassa ja lämpimässä säilytyksessä. Mikäli on kosteaa, se voi heikentyä paljon enemmänkin. Joten riskimatskua ovat, vanhat pellavat. Omat viimeisimmät jänteeni tein 10 vuotta (+hyllyvuodet) vanhasta pellavalangasta, katsotaan miten kestää.

[Simo Hankaniemi]

Itse arvostan tietenkin luonnonmateriaalijännettä perinne- ja esteettisyysmielessä enemmän kuin dacronia. Olen käyttänyt pellavajänteitä 1970-luvun lopulla muutaman vuoden, mutta saatuani 1980-luvun alussa dacronia, en ole enää arkikäytössä haaveillut palaavani orgaanisiin materiaaleihin. Pidän dacronin pitkäikäisyydestä ja huolettomuudesta. Niin pitävät myös mongolit ja intiaanit ynnä muut. Laiska ratkaisu tottakai, mutta en myöskään yleensä lähde metsästysreissulle hevosella tai tuohikanootilla. Moderni tulee jossain vaiheessa aina ketjuun mukaan, enkä näe sitä sinänsä ongelmana.

Toisaalta harva aito primitiivi olisi ymmärtänyt sitä, että me teemme tosiaan itse jousemme, nuolet, jänteet, viinet ja kaiken muun. Aito primitiivi sai jousen isoisältä, jänteen jänteiden tekijältä ja nuolet joltain vanhalta ukolta, joka teki niitä nuoremmille ylöspitoa vastaan. Skidi-pawneilla oli 1860-luvulla vain 5 nuolentekijää, vaikka metsästäjiä oli 400. Vaikka aidot primitiivit olivat monessa suhteessa meitä kovempia, he olisivat katsoneet meitä ylös päin tässä yhdessä suhteessa. Joten en häpeä dacron-jännettä.

Välineiden pisteyttäminen Tuomon ehdottamalla tavalla olisi minusta turhan monimutkaista, sillä myös materiaalit ja pituudet pitäisi luokitella. Vesanuolia käyttävä saisi enemmän hyvityspisteitä kuin valmiita spinetettyjä varsia käyttävä. Itse puusta halkaisemalla tehdyt varret sijoittuisivat näiden väliin. Lyhyellä jousella ampuva saisi enemmän pisteitä kuin pitkä, ja lyhyt puujousi jyvitettäisiin korkeimmalle. Pajusta tehty raakanahkajänteinen lyhytjousi saisi parhaat lähtöpisteet.

[T. Manner]

Simo toi tässä esiin tärkeän seikan, alkukantaiset kansat ovat suurinpiirtein heti ottaneet käyttöön ulkoa tulleet "paremmat" aineet ja ratkaisut (mikäli ovat itse ne sellaisiksi kokeneet).

Vaikka polyesterijänne on kestävämpi niin ei se luultavasti lisää jousimetsästäjän saalista, mutta varmasti tekee hommasta mukavampaa kun ei tarvitse koko ajan pelätä jänteen katkeamista ja jousen vaurioitumista. Sama koskee rata-ammuntaakin.

Siinä mielessä Kuralan säännöt ovat kyllä mielestäni aika hyvä kompromissi. Ammunta on pääosassa ja välinekikkailu on varsin rajoitetusti mahdollista. Säännöt kuitenkin vievät ammunnankin hyvin lähelle "perinteistä".

[Tuukka Kumpulainen]

Törmäsin tuossa vanhaan PaleoPlanet-keskusteluun vuodelta 2007, näköjään jo liuennut muistista. Siinä luonnonmateriaalijänteiden champion Tim Baker valottaa pellavajännittelijän haasteita.

[J Menna]

Tämän vuoden Turun kisoissa Alex ja Alexin 3 lasta ampuivat raakanahkajänteillä. Olivat kestäneet sadat harjootuslaakit se Alexin jänne. Tosin sitten illan, lie jo kymmenennessä pudotuskisassa Alexin marjakuusijousi räksähti korvani juuressa. Jänne on yhä ehjä ja kaunis kuten muutkin kolme jännettä.
Hyvin tehty raakanahkajänne näyttää kestävän enemmänkin kuin Tuukan mainitsemat kymmenet tai parit sadat laskit. Alex taitaa taitaa raakanahkajänteen teon.