Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Janim
Liittynyt: 19 Huh 2015 Viestejä: 13 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Lähetetty: 20.04.2015 08:14 Viestin aihe: Ensimmäinen puujouseni |
|
|
Tervehdys,
Olen melkoinen noviisi jousi-asioissa. Viime vuonna vasta alkanut harrastamaan jousella ampumista ja sitäkin tavallisella "olympiajousella". Enemmän ymmärtämystä ja kokemusta minulla on toisenlaisten "string instrumenttien" parista, eli kitaroista
No perinteiset vermeet on kuitenkin aina kiinnostanut ja kova hinku alkoi olla longbown ostamiseen, mutta yllättäen tulikin mahdollisuus päästä tekemään sellainen ihan omin käsin J.Mennan ohjauksessa kolme päiväisellä kurssilla.
Rohkeana tartuin moiseen haasteeseen, vaikka puutyöt ovat jääneet itselläni sinne ala-aste vuosille kolmen vuosikymmenen päähän.
No hyvässä ohjauksessa sitä löytää itsestään uusia kykyjä joita ei ollut tajunnutkaan ja tein kuin teinkin itse pitkäjousen nuolineen ja kaikki vieläpä toimii. Kyllä tässä jonkinasteinen puuhastelukärpänen pääsi puraisemaan.
Jousi on saarnipuuta. Kepillä on pituutta n.180cm. 70" dacron-jänne. Jousen paunoista ei ole mitään hajuakaan: 35-40lbs ? Selkä päällystetty poron nahalla (Juha liimasi sen, kun itse jouduin eilen poistumaan liian aikaisin).
Nuolet on mustaksi petsattua mäntyä ja sulat muotoilin itseäni miellyttävällä tavalla. Kädensijan keskikohtaan olisi tarkoitus vielä askarrella narun päälle nahkasoirosta hieman lisätyylikkyyttä ja käyttömukavuutta.
Itse ainakin tykkään, että siitä tuli omien odotusten mukainen - oikeastaan parempi kuin uskalsin odottaakaan ja kyllä sillä tauluun osuu. Tai no osuu - kunhan siihen tottuu. Juha voi sanoa ammattimaisemman näkemyksen siitä millainen siitä tuli, kun kerran ampuikin sillä
Description: |
|
Filesize: |
108.69 KB |
Viewed: |
1563 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
118.6 KB |
Viewed: |
1563 Time(s) |
|
Description: |
Saarnista on kaivettu esiin karkea ajatus. |
|
Filesize: |
70.58 KB |
Viewed: |
1563 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Janim
Liittynyt: 19 Huh 2015 Viestejä: 13 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Lähetetty: 20.04.2015 08:16 Viestin aihe: Lisää kuvia |
|
|
..ja niitä kuvia lisää, kun yhteen viestiin mahtuu näemmä vain kolme.
Description: |
Ei kai se ihan tyypillisin sulitus? |
|
Filesize: |
38.89 KB |
Viewed: |
1561 Time(s) |
|
Description: |
Alkaa näyttämään jo jouselta |
|
Filesize: |
91.05 KB |
Viewed: |
1561 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Janim
Liittynyt: 19 Huh 2015 Viestejä: 13 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Lähetetty: 20.04.2015 08:17 Viestin aihe: Ja valmis jousi |
|
|
Ja valmiista jousesta pari kuvaa.
Description: |
|
Filesize: |
52.32 KB |
Viewed: |
1559 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
39.25 KB |
Viewed: |
1559 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Santtu Risku
Liittynyt: 31 Tou 2006 Viestejä: 1659 Paikkakunta: Inari
|
Lähetetty: 20.04.2015 11:31 Viestin aihe: |
|
|
Tervetuloa vain!
Asiallisen oloinen keppi kuvista päätellen, jos haluat alan ammattilaisten näkemystä jousestasi, niin suosittelen laittamaan kuvan jousesta täydessä vedossa, sivuprofiilista, samoin jänteellä ollessa ja lepotilassa, ilman jännettä. Näin on helppo tulkita jousen taipumista ja tilleriä.
Paljon parempi ensijousi kuin minun oli.
Tykkään tyylistäsi nuolten sulitusten kanssa!
_________________ "When injustice becomes law, rebellion becomes duty." - Thomas Jefferson |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Janim
Liittynyt: 19 Huh 2015 Viestejä: 13 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Lähetetty: 20.04.2015 11:55 Viestin aihe: Kiitos |
|
|
Kiitos vaan kehuista
Laittelen lisää hieman enemmän tietoa antavia kuvia tuonnempana. Täyteen vetoon sitä oletettavasti ei hetkeen uskalla vielä vetääkään?
Ainut mikä harmittaa on se joudun odottamaan ainakin keskiviikkoon ennen kuin ehdin muiden harrasteiden vuoksi menemään ulkoradalle ampumaan.
..ja samalla jo kova polte, että pitäisi alkaa funtsimaan mitä voisi alkaa rakentelemaan seuraavaksi - tällä erää kotioloissa alkeellisilla työvälineillä. Saa nähdä jääkö haaveeksi
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 21.04.2015 10:16 Viestin aihe: |
|
|
Jani veivasi kurssilla hyvän ensijousen. Persoonallinen toteutus tiettyjä jousen reunaehtoja mukaillen. Nuolien sulituksissa hyvää rennon rohkeaa kokeilua. Jani on koukussa... Onnellisesti!
Kurssilla teimme 11 jousta ja yksikään ei napsahtanut ja oli täten mallikelpoisten ja malttavien oppilaiden hieno onnistuminen.
Kaikkiin jousiin liimattiin poronraakanahkaselys. Tämä on pieni varmistus ettei jouset napsahda niin herkästi. Saarnilankku kun on mitä lie ja vaikka edullisia syykulkuja haetaankiin, niin ei tuuman paksusta lankusta kaiveta selkiä yhdelle syylle 2 ja puolen päivän kurssilla.
Raakanahan liotus, leikkaus ja liimaus on hoidettu reilussa tunnissa koko kurssin jousiin ja on osoittaunut hyväksi varmistukseksi kestävyyden kannalta.
Jani puhuu asiaa, kun toteaa että ei sitä vielä voi täyteen vetoon vetää. 100 laakia vajaalla vedolla, toiset sata hieman pidemmällä ja koko ajan tilleriä tarkkailen alkaa hakea siitä lopullista vetopituutta itselle. Ja jouselle. Jousen sisäänajon maltiillisuutta ei voi liikaa korostaa.
Olen itse rikkonut muutamia jousia ihan turhaan hätäilyn ja ronskien otteiden takia.
Ensi viikonloppuna sitten lasten (oman vanhemman kanssa) jousikurssi.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
jkekoni
Liittynyt: 01 Tam 2005 Viestejä: 2834 Paikkakunta: Espoo
|
Lähetetty: 21.04.2015 23:19 Viestin aihe: |
|
|
Voisko aihiot selättää vai haloaako sahattaessa tai onko niin että heikoin lenkki eli kulmat ei hyödy tosta ?
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 22.04.2015 00:14 Viestin aihe: |
|
|
Selättää???
Selystää? Mitä tarkoitat J.K, en tajuu yhtään.
Ne on lievästi pyöristetty selän kulmista- poronraakanahka liimattu päälle. Punainen on vahaa.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
jkekoni
Liittynyt: 01 Tam 2005 Viestejä: 2834 Paikkakunta: Espoo
|
Lähetetty: 22.04.2015 04:43 Viestin aihe: |
|
|
Selättää palikoina, ennen sahausta.
(OK. Ei ole hyvä idea, koska ei tue reunoja ja ne hajoavat yleensä ensin. )
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Janim
Liittynyt: 19 Huh 2015 Viestejä: 13 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Lähetetty: 22.04.2015 09:40 Viestin aihe: |
|
|
Muutamia kuvia lisää.
Kävin tänään koeampumassa jonkin aikaa tuolla montulla ja en tietenkään huomannut laskea lainkaan, että paljonko tuli ammuttua. 30m matkalla tuntui toimivan mainiosti - jos ei oteta sitä lukuun, että olen sangen epävakaa ampuja
Enpä tajunnut kokeilla miten pelaa pidemmillä matkoilla. Jos huomenna innostuisi käymään.
Tein myös investoinnin ja ostin Motonetistä kalavaa'an ja - varsinkin kun totesin, että näemmä vedän sen kumminkin täyteen vetopituuteen kaikesta huolimatta, ja mittasin paunat. Näyttäisi olevan noin 37lbs 68" vedolla. Tuntuu ainakin itselle sopivalta.
Description: |
Kuvassa oikealla näkyvä vekoitin tuntuu jotenkin lörpältä puujouseen verrattuna. |
|
Filesize: |
220.64 KB |
Viewed: |
1141 Time(s) |
|
Description: |
Siinä sitä venytetään ja poseerataan. Itseäni häiritsee se, että taulut ovat oikeasti kuvassa vasemmalla, mutta en viitsinyt pidätellä satunnaista kanssa-harrastajaa, jonka nakitin kuvan ottajaksi, niin kuva räpsäistiin äkkiä niillä sijoillaan. |
|
Filesize: |
232.42 KB |
Viewed: |
1141 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Janim
Liittynyt: 19 Huh 2015 Viestejä: 13 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Lähetetty: 22.04.2015 09:42 Viestin aihe: |
|
|
Vielä pari huonoa kuvaa joista voi vähän nähdä muotoa. Olisi pitänyt tajuta ottaa ne kuvat montulla...
Description: |
|
Filesize: |
197.64 KB |
Viewed: |
1139 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
204.83 KB |
Viewed: |
1139 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Janim
Liittynyt: 19 Huh 2015 Viestejä: 13 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Lähetetty: 22.04.2015 12:44 Viestin aihe: |
|
|
Janim kirjoitti: | Näyttäisi olevan noin 37lbs 68" vedolla. Tuntuu ainakin itselle sopivalta. |
Ehkä kumminkin 28" se vedon pituus...
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 22.04.2015 21:49 Viestin aihe: |
|
|
Hienoa, jousi näyttää kestävän vaikka aika ripeästi lähdit 28 vetoon. Onnittelut.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Janim
Liittynyt: 19 Huh 2015 Viestejä: 13 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Lähetetty: 22.04.2015 21:52 Viestin aihe: |
|
|
Joo, se tuli vähän vahingossa vedettyä tuohon pituuteen. Aloin ajattelemaan enemmän maalia kuin kädessäni olevaa jousta ja yllättäen huomasin, että vetokäsi on jo poskella
Onneksi se kesti
Tänään olisi tarkoitus mennä jumppaamaan sitä lisää.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Petra H
Liittynyt: 23 Huh 2015 Viestejä: 31 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 25.04.2015 01:11 Viestin aihe: |
|
|
Moi. Mun samalla kursilla tehty eka jousi pääsi eilen radalle. Ammuin hyvin lyhyen matkan ja vedin vielä varovasti. Tänään ammuin jo rohkeammin. Hienosti se heittää.
Must tuntuu kuitenkin että se vaatii nyt muutaman sadan laukauksen jälkeen vähän tilleröintiä.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Janim
Liittynyt: 19 Huh 2015 Viestejä: 13 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Lähetetty: 25.04.2015 02:00 Viestin aihe: |
|
|
Kiva kuulla Petra
Se yhdessä testaamisen aika jäi vähän lyhyeksi, niin kiva kuulla mitä muille saman kurssin jousille kuuluu
Laita sinäkin kuvia minkälainen siitä lopulta tuli - lopussa ei oikein ehtinyt/malttanut jäädä ihmettelemään isommin. Olisi kiinnostavaa nähdä.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Janim
Liittynyt: 19 Huh 2015 Viestejä: 13 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Lähetetty: 26.04.2015 11:35 Viestin aihe: |
|
|
Tänään oli sisäradalla ampumassa sitä paremmin sisään ja vaikka itselläni teki tiukkaa saada sillä niputtumaan nuolia ja tuntui koko ajan, että kädensijan tai nokin paikka on hakusessa, niin oli ilo katsella vierestä kuinka kokeneempi ampuja suoritti jousellani varsin mallikkaan nipun, eli jousi ainakin toimii.
Keksin muuten loistavan selityksen siihen, miksi ei kannata ampua liian tiiviitä nippuja: kun ampuu mahdollisen kohteen täyteen nuolia eri puolille, kuolee kohde varmemmin verenhukkaan
Ohessa kuva siitä miltä tilleri näytti tänään ammuntojen puolivälin tienoilla. Laukausten määrästä ei mitään hajuakaan, kun en oikein ole tottunut laskemaan niitä.
Laitettakoon samaan syssyyn myos kuva siitä, mitä kävin eilen hakemassa Tuomol Reiniaholta. Katsotaan saanko siitä kaivettua käsityökaluilla kesän aikana jousen esiin, vai tuleeko pelkkiä lastuja
Description: |
|
Filesize: |
204.69 KB |
Viewed: |
710 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
226.55 KB |
Viewed: |
710 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 27.04.2015 10:31 Viestin aihe: |
|
|
Ai se Tuomolta!!!
Onkohan se niitä jalavia joita myin hänelle vuosi sitten...
Paljonko Tuomo vedit välistä tai siis lisäsit hintaan?
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Janim
Liittynyt: 19 Huh 2015 Viestejä: 13 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Lähetetty: 27.04.2015 11:29 Viestin aihe: |
|
|
Hinnan lisästä en tiedä, mutta itse maksoin ainakin oman näkemyksen mukaan ihan sopuhinnan
Ja nuoliakin ostin, kun oli niin kiire päästä ampumaan, ettei kerennyt itse hankkimaan tarvikkeita tehdäkseen omin käsin ja Tuomo huolehti vielä jälkeen päin nuolten laadusta, että olivatko kunnossa.
Pakko tässä vaiheessa uutena tulokkaana kehua, että ne perinnejousiharrastajat joihin olen ehtinyt tutustua (Menna ja Tuomo) ovat kyllä ottaneet tulokkaan hyvin vastaan. Hyvä meininki
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 28.04.2015 01:29 Viestin aihe: |
|
|
Mennan puutahan se. Osa on käytetty ja osa on jäljellä. Itselleni ne hankin ja jousipuun kyselijät olenkin ohjannut Mennalle. Mutta jos joku on käynyt ihan paikan päällä ja kovasti puuta kaivannut, niin joistakin aihioista olen raaskinyt luopua. Ja ihan takuun kanssa, jos kuoren alta paljastuu jotakin olennaista, mitä ei päälle päin näkynyt, niin olen luvannut antaa uuden aihion.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Petra H
Liittynyt: 23 Huh 2015 Viestejä: 31 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 28.04.2015 06:25 Viestin aihe: |
|
|
Ha!!
Mullakin on jo seuraava jousiprokekti päässä. Kaaduin tänään 2 jousipuuta.
Tilleröin eilen jousen kuntoon, niin ampuminen tuntui hyvältä tänään.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Janim
Liittynyt: 19 Huh 2015 Viestejä: 13 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Lähetetty: 29.04.2015 10:49 Viestin aihe: |
|
|
Hyvä Petra!
Taidat sinäkin olla aika lailla koukussa puujousiin
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
|