Jousi

[mk2]

Mitenkä tuo sulitus pitäisi kiinnittää puunuoleen? Tiukasti vain punoslankaa ympäri ja sitten jotain liimaa päälle? Ei mitään solmuja? tehdänkö se nokin vahvistus samallalailla?

[Matti]

http://www.mountain-archery.com/index.asp?PageAction=Custom&ID=32

Kuvista selvinnee tuo helppo ja tarkka tapa eli sulituslaite + pikaliima rokkaa. Voi sulkia käsipelilläkin liimata myös mutta se on isompi homma.

[Arwi]

Itse olen ensin merkinnyt nuoleen lyijykynällä sulkien alkupään ja paikat eli jako kolmeen noin silmämääräisesti (ja kukkosulan paikka tietysti huomio). Sitten suorat viivat nuolen varren suuntaisesti nokipäätä kohden.
Sen jälkeen geelimäistä tai normaalia litkua pikaliimaa joko nuolen varteen viivalle tai sulkaan sulan alkupäähän ja sitten vain liimaamaan.
Pysyy ilman punoksia ja teippauksia, mutta saahan kukin hienostella oman makunsa mukaan.

[mk2]

Entäs miten te ootte vahvistanu sen puunuolen nokin ettei halkea?

[Matti]

Tässä on keskiaikaisen mallin mukaisia mutta kevyitä 29gramman koivunuolia. Nuolen päähän on liimattu vahviketta puun syiden mukaisesti. Keskiajalla enkut käyttivät sarvea, minä laitoin wengeä. Sulat voi kiinnittää myös liimalla ja langalla kuten kuvassa. Laitoin langat lähinnä esteettisistä syistä niin olisi enemmän sitä keskiaikameininkiä.

Voit vahvistaa nokkia myös kierittämällä lujaa lankaa muutaman kierroksen tiukkaan nokin alle ja laittamalla hieman liimaa päälle tai kastele lanka liimassa ensin ja kieritä sitten.

[K.Haulivuori]

Matti, käyttivätkö engelsmannit joka nuolessaan sarvella vahvistettua nokkia, siis esim sota nuoli joka ammutaan ehkä vain kerran, niin vahvistettiinko nekin? Nuolia tarvittiin valtavasti ja kyllä siinä on aika paljon työtä jokaista nuolta ruveta vahvistelemaan.

[Matti]

Joo, esim Mary Rosesta nostetut nuolet ovat Robert Hardyn mukaan kaikki samalla kaavalla tehtyjä, sarvimatskulla vahvistettuja. Pitää muistaa että enkuilla oli keskiajalla melkoinen jousitarviketeollisuus ja välineet + metodit sen mukaiset.

Kuva ja teksti on kirjasta: Osprey: Medieval English Longbowman

[K.Haulivuori]

Vai niin, mutta eikös Mary Rosen aikana jousen merkitys ollut jo vähän laskenut sodan käynnissä ja ehkä nuolia ei enää tarvittu niin paljon ja niiden tekemiseen voitiin uhrata enemmän aikaa ja vaivaa. Saattaa tietty olla että näin tosiaan on ollut että kaikki nuolet oli sarvella vahvistettu (varhaisemmallakin ajalla). Mutta jos nykyään moni selviää ilman nokki vahvistuksia, niin miksi niitä olisi tarvittu keskiajalla. Tosin nykyään ei moni ammuskele enää jäykillä sota jousilla, luulisi sen halkaisevan nokin helpommin.

[jkekoni]

Mun mielestäni jos jouset olivat jo väistyvää tekniikkaa, niin loogisin olisi ollut että niitä käytettin, koska ne olivat halpoja, joten ne olisi tehty mahd halvalla.

[Juri]

Luulisi 80 - 100 paunaisen sotajousen vaativan nokilta jo hieman luotettavuutta. Ammattimeiningillä tehtynä inserttien sahailu ja liimailu on varmasti vikkelämpää ja varmempaa kuin esim. lankojen kääriminen.

[Simo Hankaniemi]

Vaikea sanoa, miksi "insertit" katsottiin tarpeelliseksi. Koko maailman jousiperinteestä käsin tarkasteltuna ne ovat poikkeus säännöstä. Raskaita jousia on ollut ympäri maailmaa ja ilman inserttejä on pärjätty.

Käytän yleensä sulkien sitomiseen ja nokin vahvistamiseen jännettä, eikä yksikään nokki ole laukaisussa haljennut vuosikymmenien aikana. Ne hajoavat vain toisen nuolen osuessa ja tähän ei auttaisi inserttikään. Ilmeisesti insertit ovat vähintään yhtä paljon demonstratiivinen piirre, eli estetiikkaa, kuin tarkoitettu nokin vahvistamiseen.

[Juri]

Juttu siis todennäköisesti liittyy tehdasmaiseen sarjatuotantoon.

Itse tein satsin inserttinokkeja väsäämällä ensin jigin vannesahaani. Ajoin tällä lovet inserttejä varten, levensin ne käsin kaakelisahanterällä ja naputtelin valmiiksi työstetyt ruusupuupalat liiman kera paikoilleen. Pari pyykkipoikaa puristimiksi. Homma oli helppo, vaivaton ja nopea. Oikean paksuisten inserttipalojen teko oli kyllä hankalampaa, mutta niitäkin teki sitten samantien pussillisen. Samalla jigillä sai sitten nokin lovetkin näppärästi kohdilleen.
Seuraavalla kerralla kokeilen pystysuuntaista jigiä sirkkeliin, tulisi siisti lovi kertaheitolla.

Toinen temppu on porata nokkiuran alle poikittain noin kolmen millin reikä ja lyödä siihen vahvikkeeksi liiman kanssa tiukasti esim. grillitikku. Tikun pään voi vielä jättää kukkosulan kohdalta vähän koholleen, jolloin nuolen pystyy laittamaan jänteelle tuntoaistilla vaikka silmät kiinni. Tikku on hyvä ensin pyöristää pyörittämällä akkuporalla hienon hiekkapaperin välissä. Poraus on sujuu parhaiten pylväsporalla tai poratelineellä. Alle kiinnitetään puinen levy jossa on ura nuolta varten, poranterä kohdistetaan uran keskelle ja sitten vaan menoksi. Käyttämällä aluslevyä ja säätämällä poran vauhti nopeaksi estetään reiän repeily ulosmenopuolelta.

Arvostan kyllä yksilöllistä käsityötä kovasti, mutta nuolet teen mieluiten sarjassa. Ovat minulla sen verran kulutustavaraa etten halua kiintyä niihin liikaa.

[Matti]

Kyl ne enkut ovat miettineet oikean käytännöllisen syyn miksi moista askartelua pitää tehdä. Tyypit olivat proampujia ja projousikamojen tekijöitä ja jokainen työvaihe piti olla perusteltu ettei kustannukset karkaisi käsistä. Sodankäynti kun on aina kallista. Ja kun nuolia tehdään miljoonia, niin ne pitää olla samaa sarjaa jotta ampujat voivat keskittyä tappamiseen eikä taistelussa erilaisten nuolien setvimiseen.
Ja jos paunat olivat 100-150 niin jänteen isku on "hieman" kovempi kuin meidän pikku harrastusjousissamme.

[Juri]

Ehkä nokkien päitä piti suojella kolhuilta, ties miten niitä nuolia sotahommissa säilytettiin ja kuljetettiin. Minulta on kerran katkennut puunokista toinen sakara nuolen pudottua lattialle perä edellä. Sarvi-insertti tekee nokkipäästä erittäin kestävän ilman mitään vaivalloisia levennyksiä. Voi tulla hieman hölmö fiilis kun tempoo hirveässä rytäkässä nuolta jänteelle ja huomaakin nokin olevan rikki.
Voipi myös olla että pieni lisäpaino perässä paransi raskaalla sotakärjellä varustetun nuolen lento-ominaisuuksia. En usko että olisivat viitsineet vaivautua esteettisistä syistä, jousetkin olivat karuja ja viimeistelemättömiä.

[Martti Auer]

Käsittääkseni muo insertit on tehty muuta kuin esteettisistä syistä, ne on tehty tappamista varten, eikä tappaminen voi olla koskaan esteettistä. Kyllä noi insertit suojaa nokkeja myös kolhuilta, joka on tärkeää. Siinähän voi mennä vuosikausia, ennen kuin nuolta ammutaan, jolloin sen on kestettävä kaikenlaista varastointia ja kuljetusta, nokit voivat murtua hyvin helposti, tuskin inserttejä on tehty pelkästään sen takia, että käytettiin vahvoja jousia. Kyllä silloin kun lähdetään tappamaan on tiedettävä myös välineensä.

[Martti Auer]

Itse en inserttejä harrasta, koska mielestäni ne ovat liian teollisia, mutta ehkä voisi tehdä joskus parhaimpiin nuoliin, tai vahvempaan jouseen.

[Simo Hankaniemi]

Kyllähän se nokin suojaaminen kolhuilta on ihan hyvä peruste inserteille, varsinkin jos nuolipuuna on poppeli tai muu pehmeä materiaali, josta myös tehtiin sotanuolia. Ja teollista muistuttava valmistustapa saattaa myös suosia inserttejä samasta syystä kuin teolliset nuolet ovat tasapaksuja eikä barreloituja.

Nuppimainen nokki on kyllä niin kestävä varsinkin jos varsi on kovaa puuta, ettei se hajoa vaikka nuoli putoaisi graniittiin nokki edellä. Ainakaan minä en ole saanut tällaista nokkia hajalle muuta kuin ampumalla perään toinen nuoli.

Tietääkseni englantilaiset kuljettivat ja varastoivat sotanuolia puutynnyreissä, joten kyllä ne aika hyvässä turvassa olivat aina siihen saakka, kun ne otettiin esiin taistelukentällä tai sen välittömässä läheisyydessä.

[Tuukka Kumpulainen]

Tietääkseni selvä enemmistö MR:n nuolista on tehty kaikista kevyimmistä ja pehmeimmistä (=nopeatyöstöisimmistä) eurooppalaispuista, kuten lepästä, haavasta ja poppelista, vaikka joukossa on myös mm. raudanlujasta valkopyökistä tehtyjä keppejä.

Minä en tiedä ainoatakaan toista jousikulttuuria, jossa erittäin vahvoista jousista olisi ammuttu näin hauraista puista tehtyjä piilejä. Cherokeiden nuolet olivat järeää Arundinaria - ruokoa, kiinalaiset ja japanilaiset käyttivät puolestaan bambua, josta tehtyjä nuolia voi ampua kiveen huoletta. Vähä-Aasian soturikansat käyttivät paljon kanukkaa, joka on yksi Euraasian vahvimmista puulajeista. Tasankointiaanit suosivat nuolissaan kanukan, villiruusun ja herukan kaltaisia, tiheydeltään n. 900 kg/m3 olevia pensaspuita, jotka ovat täysin eri materiaaleja kuin leppä tai poppeli.

Kun tein setin leppäpuisia nuolivarsia MR:n mitoituksella, tuntui sarvi-insertti nokissa erittäin tarpeelliselta vahvistukselta 120#, ohutjänteisen jousen iskua ajatellen.

Sarvi-inserttejä on mahdollista tehdä todella nopeasti kun valmistaa muutaman jigin, joilla esim. inserttiurat saa kerralla sahattua puoleen tusinaan varteen, muotit sarviaihioiden litistykseen jne. Olen käyttänyt palisanterista tehtyjä inserttejä parissa taulunuolisetissä ja ollut tyytyväinen niiden toimivuuteen.

[Mika]

Melko varmatoimisen nuolen raskaampanakin tai sateelle saa joko kolmiosaisesta irtonaisemmasta sulituksesta tai neliosaisesta liimatusta.

Kevyelle ja kuivalle nuolelle on lukematon määrä erilaisia vaihtoehtoja.

[Mika]

Yksinkertaiset puiset jänneurat toimivat kovemmissa puulajeissa (vaahtera, saarni, hikkori, pyökki...) pitkälti myös sellaisenaan ainakin 70-80# asti.

Seetriset ja Mäntyiset nuolet tarvitsevat kovapuuvahvistusta tai sarvivahvistusta melko nopeasti ja kestää muutenkin paremmin vahvisteisena.

Seetrinuoli jo muutenkin tarvitsee vahvistusta kestääkseen pidemmän käytön tai voimmakkaamman jousen.