Jousi

[jonikoivuniemi]

Kuinka paljon tekniikalla (kun ammutaan) on väliä? Itse kun ammun, laitan nuolen toiselle puolelle jousta, peukalon päälle. Ampumatarkkuus paranee ittelläni tosi paljon! Ja entäs sitten kun ollaan ampumassa niin mä otan nuolesta kiinni etusormella ja peukalolla, sitten jännitän jousen ja ammun! Kun yleensä nuolesta otetaan kiinni etu- ja keskisormella. Onko normaalia että ammuttaessa nuolen sulat kuluu siitä alkupäästä? Sillä sulka osuu aina jouseen ammuttaessa!

[jonikoivuniemi]

[Simo Hankaniemi]

Nipistysotehan on se alkuperäisin tapa ampua jousella. Lähes jokainen omaksuu sen vaistomaisesti lapsena ilman mitään opastustakaan. Otteen ongelmana on, että kovin jäykkää jousta ei pysty jännittämään tällä tavalla. Sen ratkaisee helposti ottamalla mukaan myös keskisormen ja ehkä vielä nimettömänkin. Ko. vahvistettu nipistystyyli tyyli on ollut vallitseva ammuntatyyli koko Amerikan kaksoismantereella ja monilla muilla alueilla. Ns. "Välimeren tyyli", eli klassinen nuoliote mitä nykyään enimmäkseen käytetään, on ilmeisesti nuorempi tapa ja mongoliote (peukalo-ote) on varmaankin uusin keksintö tällä allalla.

[MikaNuotio]

Parit linkit lisää.
http://rfd.cc/ta/eoa/p20.html
http://thunder.prohosting.com/~mfoster/archery/shooting.html
http://www.ucd.ie/archery/archery/shoot.html

Veden alle ammuntatekniikkaa.
http://www.motherearthnews.com/menarch/archive/issues/035/035-094-01.htm

Tässä artikkelissa on paljon asiaa ammunan fyysismentaalista treenaamisesta.
http://www.tradgang.com/ia/1996spring/p66.jpg
http://www.tradgang.com/ia/1996spring/p67.jpg

[MikaNuotio]

Mitä huomion HHn tyylissä ampua oli että jos pitäisi pään suorana tulisi veto hieman eteen ja alas. Selän ollessa suorana saadaan pakottamattomalla ja kevyellä pään pudottamisella hieman eteen aikaan kevyt huuliankkurointi mutta mikä tärkeintä päästää nuolen päälle joka helpottaa arvioimista huomattavasti. HHn tyyli ampua on lähes yhtä pakottamaton kuin on seisonta suorilla jaloilla.

[Juri]

Olen tullut siihen tulokseen omalla kohdallani että jousikäden olkapää tulee kipeäksi jos olkanivel ei lepää rauhassa kuopassaan vaan se on lihasten varassa. Tämä vaikuttaa myös tarkkuuteen, lihasten varassa oleva olkanivel pyrkii ylöspäin, lihakset vastustavat ja koko jousikäden asento vaihtelee.
Minulla oli jatkuvasti ongelmia olkapääni kanssa kunnes opettelin liikkuvan maalin kanssa vetämään alakautta samalla kun nostan jousen. Alakautta veto pakottaa olkaniveleni pysymään kuopassaan alusta pitäen eikä tule enää paikat kipeiksi. Samalla pysyy sivulinjakin kätevästi kohdallaan kun nostaa nuolta hissukseen kohdalleen alhaalta ylös kunnes aivot antavat luvan päästää. Huono puoli tyylissä on se että ylös ammuttaessa ja pitkillä matkoilla tulee helposti kiire nostaa tarpeeksi ylös ennenkuin joutuu päästämään irti. Tapa on myös alkuun hieman raskaampi kuin vaakatasosta vetäminen.
Tämä riippuu tietysti jokaisen henk.koht anatomiasta ynnä muista seikoista mikä on hyvä.

[MikaNuotio]

[Juri]

[MikaNuotio]

Niin kaikkea kannattaa koettaa ompahan mistä valita.

[Simo Hankaniemi]

Olimme yhdistyksen kevätkokouksen jälkeen ammuskelemassa 3 D-maaleja ja erilaisia maastokohteita. Eräässä vaiheessa maaliksi muodostui käsivarren paksuinen aidantolppa. Etäisyydestä emme päässeet selvyyteen, minusta se oli ehkä 50-60 m, mutta isompiakin arvioita kuului kokeneilta tahoilta. Taidan käydä mittaamassa sen tässä lähipäivinä, niin tulee selvyys.

Järmälä ampui pitkällä lattajousellaan neljä nuolta, joista kaksi osui tolppaan, jälkimmäinen ihan keskelle mutta tolpan alaosaan. Kaksi ohi mennyttä nuoltakaan eivät kaukaa liipanneet. Minusta se oli aika uskomatonta ammuntaa, ilman nuolihyllyjä, jännenystyröitä, laukaisulaitteita, vakaajia, ilman spine-mittareita, muovinokkeja ym. Järmälä ei ole edes paljon harjoitellut vielä tämän vuoden puolella.

[Juri]

[MikaNuotio]

Tarkistus että toinen katsoisi suoraan edestä kuinka nuoli lentää... :mrgreen:

Itse katson vain että nuoli kulkee nuolipaikkan merkinnästä koko matkan täydelle vedolla suorana eikä kulje alemmas tai ylemmäs tuolla matkalla tällöin nuoli ei myöskään lennä tarpeettomasti pysty tai sivusuunnassa ellei sitten vielä tyylissä ole jotakin mikä aiheuttaa pysty tai sivusuuntaista lentoa.

[Juri]

[Juri]

Siis nokinpaikan on hyvä olla hieman nuolenpaikkaa ylempänä.

[Simo Hankaniemi]

Juri arveli nokinpaikan olevan muutaman vuosituhannen takainen keksintö, mutta en ole löytänyt siitä mitään todisteita. Jos joku tietää nokinpaikkaa käytetyn jossakin päin maailmaa ennen vuotta 1900, niin tieto otetaan kiinnostuneena vastaan.

Nokinpaikan merkitys on varmaan ilmeisempi vakiomatkoilta tapahtuvassa tarkkuusammunnassa, varsinkin jos myös nuolihylly on käytössä. Nuolihyllyt ja ikkunaleikkaukset alkoivat tulla USA:ssa muotiin vasta 1930-luvulla.

Nokinpaikka ei sinänsä ole kovin monimutkainen keksintö, olen joskus pohdiskellut sen puuttumista vanhemmasta jousiammunnasta. Luulen syynä olleen sen, että merkitty nokinpaikka hidastaa jonkin verran ammuntaa ja abolla ei ole varaa hitauteen. Vain nopeat pääsevät syömään ja välttyvät tulemasta vihollisten ampumiksi. Metsästyksessä ja taistelussa on kaiken lisäksi niin paljon muuttujia, että alkuperäisissä olosuhteissa nokinpaikan tuoma "parannus" olisi tuskin havaittavissa.

Nuolten jäykkyys taitaa olla sama juttu. Ainakin Selbyn "Chinese Archery" -kirjan mukaan kiinalaiset eivät kiinnittäneet erityistä huomiota nuolten jäykkyyteen, mutta kylläkin painoon. Jos kiinalaiset eivät niin tehneet, niin tuskin teknisesti yhsinkertaisemmassa kulttuurissa eläneetkään olivat huolissaan nuolten jäykkyyseroista.

Silloin kun jousen kanssa eletään päivästä päivään, niin täytyy miettiä kahteen kertaan, että paljonko todellista hyötyä on työmäärän lisäämisestä. Nuoliin käytetyn työmäärän saa helposti tuplattua standardeja nostamalla, mutta saaliin määrä ei välttämättä kasva paljonkaan.

[Juri]

On kyllä vaikea kuvitella että muinaiset kasvikuitu- tai eläinjänteet olisivatkaan säilyneet hyvin näihin aikoihin asti.
Nuolen lentoa on sen verran helppoa ja hauskaa katsella että ihmettelisin kovasti jos esi-isät eivät olisi tuota huomanneet. Venkoilevan ja vipattavan nuolen osumatarkkuus on lyhyilläkin matkoilla niin paljon huonompi että pienriistaa ei paljoa pataan päätyisi, hirviä ja mammutteja ehkä helpommin.
Omien kokemuksieni mukaan nokin yläpuolelle jänteeseen laitettu nokinpaikka on helppo konsti saada nuoli nopeasti paikoilleen pelkällä tuntoaistilla, ei tarvitse edes irroittaa katsettaan kohteesta. Metsästyksessä ja taistelussa on niin paljon muuttujia että yksikin vähemmän voi olla iso etu.
Nuolen jäykkyys vaikuttaa osumien sivulinjaan sen verran paljon etten todellakaan uskoisi sen jääneen havaitsematta. Helpoiten jäykkyyteen voi vaikuttaa nuolen pituuttä säätämällä. Kuvittelisin esi-isän valinneen ensin nuolimateriaalinsa ja kokeilleen sitten minkä pituiset nuolet lentävät lähimmäksi kärjen osoittamaan suuntaan ja pysyneen sitten valinnassaan. Jos viinessä on satsi ominaisuuksiltaan hyvin erilaisia nuolia, joutuu ampuja muistamaan millä tavalla kukin yksilö ammutaan. Mehän tiedämme kuinka nuolia menetetään ja tehdään jatkuvasti lisää, joten vähimmällä vaivalla pääsee tekemällä uudet samasta materiaalista ja samoilla mitoilla kuin vanhatkin. Lintu-, piennisäkäs-, kalastus-, suurriista- ja sotanuolet tietysti erikseen
Aiemmin kuvaamasi tolppaan ampuminen ei kyllä olisi onnistunut jos nuolien jäykkyyksissä olisi ollut suuret erojt.

[Simo Hankaniemi]

En nyt muista, mikä on vanhin säilynyt jousenjänne, mutta ainakin silkistä tehtyjä kukkia on säilynyt 3000 vuoden takaa. Joten veikkaisin vanhimpien jousenjänteiden olevan suunnilleen samalta aikatasolta. En muista, oliko farao Tutankhamenin haudassa jousenjänteitä, kaikkea muuta jousikamaa kuitenkin.

Muutaman sadan vuoden ajalta on kuitenkin säilynyt jousia jänteineen eri puolilta maailmaa tuhansittain, joten niidenkin perusteella voi sanoa paljon. Tuskin jännenystyröistä olisi luovuttu, jos ne olisi keksitty jo aikaisemmin ja hyviksi havaittu.

Olen joskus itsekin kokeillut jännenystyröitä, mutta en ole havainnut sen vaikuttavan oleellisesti ammuntaani. Ohi ampumisen syy on löytynyt yleensä korvien välistä, harvemmin itse välineistä. Nuolet tietysti ovat aina keskenään erilaisia. Jopa olympia-ampujat kykenevät panemaan nuolensa paremmuusjärjestykseen, vaikka ne on tehty niinkin hyvin samanlaisiksi. kuin ovat.

Kyllähän abokin on jo hamassa muinaisuudessa havainnut, että nipussa on aina se paras nuoli - ja se jolla ei osu millään. Hyvää tilannetta varten on varmasti aina valikoitu se hyvä nuoli, jolla osumisen mahdollisuudet ovat maksimissaan. Huonot nuolet on pantu panokseksi uhkapeleihin.

Yksinkertaisin keino lisätä ammunnan tarkkuutta ja tehoa on lyhentää välimatkaa. Huomasin tämän itsekin aikoinaan. Tapanani oli pitkään ampua vähän kauempaa kuin mihin rahkeet riittivät. Sitten päätin ampua oleellisesti lähempää ja vaikutus näkyi heti. Osumaprosentti kasvoi dramaattisesti ja nuolten hävikki pieneni. Palkkatappajat kuulemma tekevät samalla tavalla, he pyrkivät ampumaan mahdollisimman läheltä.

[MikaNuotio]

[Simo Hankaniemi]

Pystyn parhaimmillani ampumaan viisi nuolta yhtä aikaa ilmassa, kun nuolet laukaistaan hyvin jyrkässä kulmassa ylös. Tunnettu jousikirjoittelija Martti Auer pystyy samaan. Kumpikaan ei käytä jännenystyröitä. Enpä usko, että nystyröiden käyttö parantaisi tätä suoritusta, eli ammunnan nopeutta. Viisi nuolta ei ole mikään suuri saavutus kansainvälisesti, mutta intiaanit pitivät sitä jo ihan hyvänä tasona. Ampuuko joku jännenystyröitä käyttävä suomalainen tätä paremman tuloksen normaaleilla tarkkuusammuntanuolilla?

Ainakin minulla jousenjänne tuppaa "elämään", kun käytän usein tukkisolmua jänteen kummassakin päässä. Ja aina vähintään jänteen toisessa päässä. Olen myös huomannut, että dacron-jänne venyy hieman. Heti virittämisen jälkeen se on lyhyempi ja pienen ammuskelun jälkeen se on vähän pitempi. Jos jänteessä olisi nystyrä, niin se siis vaeltaisi suhteessa kädensijaan. Joutuisin jatkuvasti mittailemaan nystyrän paikkaa ollakseni varma siitä, että se on edelleen siellä missä pitää. Hermothan siinä menisivät pieneltä lyhytmunaiselta mieheltä.

Howard Hill sanoi, että hänen mielestään jousiammunnan pitää olla reilua (fair) ja yksinkertaista. Olen ihan samaa mieltä. Mutta tämä on kai luonnekysymys. Kyllä muut saavat tehdä omasta ammunnastaan monimutkaisempaa, jos ovat itse tyytyväisiä.

[Tuukka Kumpulainen]

[Tuttu]

Dacron-jänne venyy hieman parin ensimmäisen laukauksen aikana ja pysyy sitten pituudessaan, purettuna se vetäytyy takaisin. Punotuilla luupeilla tehty Fast-flight jänne käyttäytyy samoin paitsi venyy vähemmän. Venymiseen tuntuu vaikuttavan jännemateriaalin lisäksi punominen sekä kierteiden määrä. Ns. päättymätön jännepunos venyy vähemmän kuin punottu. Jos jänteen toisessa päässä on punos ja toisessa solmu se venyy enemmän punoksesta. Venymisestä ei tarvitse välittää kun säätää jännekorkeudet ja nokinpaikat vasta jokusen laukauksen jälkeen. Uutta jännettä tosin kannattaa sisäänajaa paljon enemmän. Minä laitan vastapunotut jänteeni aina yön yli kattokoukkuun roikkumaan ja parikymmentä kiloa painoa toiseen päähän, laitan sitten väliaikaisen nokinpaikan ja ammun yhden päivän.

Ilmaan ampumiskilpailussa jännenystyrä taatusti hidastaa, tässä taas tuli esille kuinka erilaisiin käyttötarkoituksiin jousta voidaankaan tarvita. Minulle ampuminen on hitaampaa ja monimutkaisempaa ilman nokinpaikkaa, joudun aina katsomaan erikseen että nuoli on sopivassa asennossa ennen vetoa. Etäisyyksien pitäminen lyhyinä vähentää tietysti vaatimuksia välineiden ja tekniikan suhteen (ja sama toisin päin).

Kokeilin viimeviikolla Ruskeasuon kentällä ampua 80 metristä. Jänne osui takinhihaan joka aiheutti kolahduksen nuolen lyödessä jousta vasten ja kovan sivuvippauksen nuolen lennossa, ehdin näkemään tämän selvästi. Meni jonkun aikaa ennenkuin tajusin missä vika oli. Riisuin takin ja johan lensi taas nuoli, hiljaisesti suhisten kauniissa kaaressa ja huomattavasti pidemmälle ja nopeammin sekä tarkemmin.
Luulisi että sodassa ammuskeltaessa 80 metrin päässä lähestyvää vihollisrivistöä ei ole varaa ampua yli eikä eteen eikä myöskään suotta huonontaa raskaiden sotanuolten kantomatkaa.
Luin jostain että englantilaisten käyttämiä belgiassa teetettyjä pellavajänteitä ei ole päästy tutkimaan koska niitä ei ole löytynyt. Käyttämättömissä jänteissä ei nokinpaikkoja luonnollisesti ole koska ampuja kietaisee sen itse jostain rihmasta itselleen sopivaan paikkaan, käytetyt jänteet heitetään menemään. Minäkin jopa osaan jo katsoa paikan auttavan lähelle pelkästä nuolen asennosta. Samantien ampuja voi kietaista vaikka nahkanyörin jousen kahvan ympäri jotta on helppo ja nopea tarttua aina samasta kohdasta kiinni.
Onko varmaa etteivät japanilaiset käyttäneet nokinpaikkoja? Ainakin nykyisin käyttävät. Entä muut aasialaiset ratsumiehet?

Eläinkuviin ja tauluihin osumista vaikka minkälaisissa metsäolosuhteissa on tässä foorumissa pyritty halveeraamaan usein. Miksi ihmeessä? Tunnen useita pikäjousiampujia jotka harjoittelevat ja kilpailevat mielellään ja usein, mutta saavat silti saalista metsällä. Miten se on sitten mahdollista?
Ensi viikonloppuna Espoossa lauantaina JML:än Kaatajakisat, sunnuntaina Sipoonkorvessa 3-D divisioona osa 1. Puu-ukkoja lisää mukaan, ehkä hauskinta mitä voi tehdä keppi kädessä. Rentoa meininkiä! Ehtii vielä ilmoittautua.

Juri

[Simo Hankaniemi]

Juri kysyi, eivätkö japanilaiset ole käyttäneet nystyröitä, kun ainakin nykyään käyttävät. En väitä, etteikö jännenystyröitä olisi joskus jossain käytetty ennen 1900-lukua. En vain satu tietämään yhtään varmaa näyttöä asiasta. Olen nähnyt museoissa yhteensä satoja vanhoja jousia eri puolilta maailmaa. Yhdenkään jänteessä ei ole ollut nystyröitä. Luonnonjännejänteissä ei ole edes suojapunoksia. Jousiammunnan maailma on kuitenkin niin monimuotoinen, että mitä tahansa voi löytyä mistä vain. Liian varma ei kannata olla. Vielä vähän aikaa sitten en olisi uskonut, että preeriaintiaanit käyttivät myös teräsjousia, mutta nyt tiedän, että yksi sellainen on löydetty Peno Creekin taistelupaikalta 1866.

Nykyiset japanilaiset perinneampujat ovat saattaneet omaksua jännenystyrät länsimaisesta jousiammunnasta. Aivan kuten he ovat omaksuneet alumiininuolet ja lasikuitulaminaatit. Vanhoissa japanilaisjousissa ei ole jännenystyröitä, tai minä en ole nähnyt. Sama pätee keskiaasialaisiin jousiin.

Juri arveli, ettei entisajan taisteluissa ollut varaa ampua 80 metrin matkalta yli tai eteen vihollisrivistöstä ja siksi jännenystyrät saattoivat olla käytössä. Taistelumuodostelma oli yleensä sen verran syvä, ettei ohiampumisen vaara ollut suuri. Ohut muodostelma voi hajota helposti kontaktissa ja se tietää isoa riskiä. Jos vastassa on tuhansia vihollisia, niin kyllä se nuoli sinne tiensä löytää, nystyröiden kanssa tai ilman. Sotilaat olivat myös harjoitelleet runsaasti pitkältä matkalta ampumista ja tiesivät aika tarkkaan, miten ampua millekin etäisyydelle.

Kokeilkaapa joskus ampua avoimessa kumpuilevassa maastossa "taisteluetäisyydeltä" jotakin sopivaa kohdetta. Tarkkuus on yllättävän hyvä, vaikka ei normaalisti harjoittelisikaan tällaista ammuntaa.

Jurin mukaan näillä sivuilla on väheksytty eläinkuvien ja maalitaulujen ampumista. No ainakaan minulla ei ole ollut tarkoituksena sitä väheksyä, ei kai muillakaan muuta kuin ehkä halutessaan korostaa metsästyksen "aateluutta". Kaikkihan tässä ampuvat enimmäkseen maalitauluja, eläinkuvia ja muita vastaavia kohteita. Yhtä riistalaukausta kohti tulee ammuttua varmaan tuhansia muita laukauksia.

[Juri]

Rakkaista nystyröistäni en silti luovu.

[Simo Hankaniemi]

Joo, ei tässä ole tarvetta käännyttää ketään. En missään tapauksessa halua Jurin luopuvan nystyröistä, jos hän kokee tarvitsevansa niitä. Olisi erittäin huono ratkaisu, jos Juri jättäisi nystyrät ja sitten huomaisi, ettei enää olekaan tyytyväinen ammuntatuloksiinsa. Ja vielä pelkäisi siirtyä takaisin nystyröihin, koska Hankaniemi on "kieltänyt" ne. Omaha-intiaanien sananlasku, että "jokainen tekee omat nuolensa" pätee varmaan myös jousiin nystyröineen.

[MikaNuotio]

Juri, Kun vertaa kevyen ja raskaan nuolen käyttäymistä sulituksen tai muun aihettamana liikkeenä niin kevyemmät nuolet ovat huomattavasti kiihkerämpiä ja herkempiä reagoimaan kuin painavammat nuolet.

[juuri]

Asia taitaa olla vaan niin että meillä on erilaiset käyttötarkoitukset välineillemme, puolustamme sitten kiivaasti omia kantojamme. Minulle 30 metristä osuminen ei ole ongelma oli ikkunaleikkausta tai nuolihyllyä tai ei. Huomasin ilokseni tällä viikolla että onnistun vaistolla (split vision) paukuttamaan puolen metrin kasan 50 jaardista (47 metriä), sen kauempaa joudun turvautumaan tähtäyspistetekniikkaan (point of aim). Tämän tein lasikuitu-Falcolla, puujousella hitaamman heiton vuoksi vaistomatka on toistaiseksi lyhyempi. Treenasin 3-D divisioonaa varten.
Aika ja vaiva jonka suostun uhraamaan nuolien ja jousen virittämiseen sekä ampumatekniikkaan tulevat siitä missä ja miten haluan ampua. Ilman suoria spainattuja nuolia, testattua jännekorkeutta ja nystyröitä en luonnollisesti osu niin hyvin kuin niiden kanssa. Metsäradoilla vaikeusastetta on muutenkin varsin riittävästi.

Sain metsästyskortin vasta äsken ja pääsen siihen hommaan vasta syksyllä. En usko pystyväni hiipimään kauriista viiden metrin päähän mutta 30 metriä riittää minulle, jänistä ampuisin lähempää.

Täytyy sanoa että ihailen varauksettomasti henkilöitä jotka metsästävät itse tekemillään primitiivivälineillä, ehkä itsekin voin vielä tehdä samaa. Viiden metrin päähän peurasta hiipiminen on myös kova juttu. Ilman nystyröitä ja erijäykkyisillä nuolilla ampuminen lyhyellä vaihtelevalla vedolla on mielestäni erittäin mielenkiintoista ja antropologisessa mielessä myös tarpeellista. En vain tullut ajatelleeksi että joku voisi olla lyhyisiin ampumamatkoihin ja vaihtelevaan tarkkuuteen täysin tyytyväinen.

Pahus, taas unohtui kirjautuminen
Juri

[Simo Hankaniemi]

Tyytyväisyyden suhteen se on niin, että yleensä siihen ollaan tyytyväisiä, mihin on totuttu. Itselle vieras työkalu tai menetelmä tuntuu aina (varsinkin aluksi) epäkäytännölliseltä, vaikealta, turhauttavalta. Muistelkaapa vain, miltä tuntui ajaa autoa ensimmäistä kertaa kahdeksaa kymppiä maantiellä.

Myös tarkkuus on aika suhteellinen käsite. Jollekin kivääriampujalle saattaisi 30 metriin rajoittuva tarkkuus olla kiusallisen vähän. Jos on tottunut ampumaan kiikaritähtäimen kanssa 300 metriin.

Ei se tarkkuus primitiivivälineilläkään ihan 5 metrin rajoissa ole. Olen ampunut esim. juoksevan fasaanikukon yli 30 metrin etäisyydeltä ja sorsan noin 20 m matkalta. Pitkältä etäisyydeltä osuus joskus yllättävän hyvin johtuen ehkä siitä, että laukauksen ottaa rennommin, suorituspaine ei ole niin suuri, kun pitää ohilaukausta todennäköisenä.

Tietysti primivehkeillä hajonta on suurempi ja hienojen onnistumisten vastapainona on nöyryyttäviä epäonnistumisia. Ehkä se on tämä taivaan ja helvetin välinen jyrkkä vaihtelu, mikä pitää motivaatiota yllä. Siksi se on niin jännittävää, kun tulos ei ole koskaan aivan varma. Huipputekniikka riistää osan tästä jännityksestä, sitä voisi verrata tasaisesti rullaavaan avioliittoon, kun primivehje on tuore seurustelusuhde, missä epävarmuustekijät ovat suuret.

[MikaNuotio]

Puollustaminen ja huomioiminen on kaksi eri asiaa.

Split vision ja Point of aim ovat sinänsä hienoja käsitteitä mutta tärkeintä on tuntea oma tekniikkansa tai tapansa ampua. Osoittautuu se sitten myöhemmin samoiksi tai eri kuin toisten mutta ellei sitä alustapitäen ole räätälöinyt itselleen voi siitä kaikesta olla paras mahdollinen kaukana.

[Juri]

Anteeksi, ei ollut tarkoitus yrittää hienostella.
"Split vision" voitaisiin suomentaa "varrella tähtääminen". Eli valitaan piste johon haluaa osua, keskitetään katse pisteeseen ja samalla huomioidaan nuolen varren asento. Laukaus lähtee kun nuoli näyttää siltä että se osuu. Varsin nopea ja yksinkertainen tyyli oppia jos käyttää samaa vetopituutta ja samanlaisia nuolia sekä muistaa tarkkailla aina nuolen lentorataa. Toimii hyvin metsästyksessä ja kohtuullisilla matkoilla. Moni on varmasti päätynyt tähän yksikseenkin mutta se on myös täysin opetettavissa.
"Point of aim" tai "gab" voisi suomentaa "kärjellä tähtääminen". Valitaan piste ja lasketaan siitä kokeilujen perusteella sormien tai rystysten avulla tähtäyspiste. Keskitytään arvioituun tähtäyspisteeseen, asetetaan nuolen kärki sen kohdalle ja laukaistaan. Tälle on käyttöä vain kisoissa ja tauluammunnassa kentällä, yhdenlaista tähtäinammuntaa. Minulla tähtäyspiste on nykyisellä jousellani 50 jaardissa keskellä täplää ja siitä kauempana ylempänä. Tästä matkasta alkaen vaistoammuntani on vielä niin horjuvaa että joudun turvautumaan tähtäyspisteisiin.

[MikaNuotio]

Kiitos tästä suomentamisesta mutta kuten sanottu ei tässä kukaan ole astumassa kenenkään varpaille.

Ei kuulosta tutulta kumpikaan tapa.

Ammun tunnustelulaukauksia kunnes osaan tuntuman perusteella erottaa nuolilinjan (linja jousikädesta nuolikäteen) ja tunnen tämän ilman tunnustelulaukauksia (tulee mieleen Simon mainitsemat kuminauha harjoittelu Japanilaisittain) ja tuon linjan yhdistän tauluun jolloin saan yhden linjan joka on aina sama ja muuttumaton. Tähän lisään arvion välineiden ominaisuuksista joka on kokeilemisen kautta opittua ja testailtua. Nämä kaksi yhdistän samaksi tarpeeksi joustavalla tekniikalla siten että osumapiste on lopputulos ja on sitten todellinen osumapiste. Nuolilinja pysyy aina muuttumana ja tästä syystä voi helpommin sanoa miksi osuu tai miksi ei osu.

Täydellinen laukaisu tulee silloin kaikki loksahtaa kohdalle itse ammunnassa mutta ei välttämättä tarkoita napakymppiä vaan suorituksen osumista nappiin. Täydellisen laukaisun huomaa kyllä itse huomaa ja on vain itselle tärkeää muut ehkä ovat enemmän kiinnostuneet että tuleeko napakymppi mutta tuolle filosofialle onnistumisesta vain napakympillä ei voi mitään muttei pidä antaa häiritäkkään.

[Juri]

Herra Nuotion kuvailemasta tekniikasta käytetään ilmeisesti nimitystä "stump Shooting". En osaa suomentaa.

[Juri]

[mannek87]

Miten nokin paikan saamääriteltyä tarkasti? Kokeilemalla varmaan se just tarkka mutta noin suunnilleen. Esim. pitääkö nuoli olla täsmälleen suorassa kulmassa vapaana olevaan jänteeseen? Tietenkin tilleröinti pitää olla silloin justiinsa.

[Simo Hankaniemi]

Jurin lainaama kohta on nähtävästi Walrondin kirjasta "Archery", jonka luin joskus kymmenkunta vuotta sitten. Sikäli kuin ymmärsin oikein Walrondin tarkoituksen, niin hän kirjoittaa, että nokinpaikka on merkitty käyttämällä eriväristä lankaa kuin muuhun suojapunokseen. Se on aavistuksen verran eri asia kuin jännenystyrät, vaikka funktionaalisesti on kysymys samasta asiasta, nokinpaikan merkitsemisestä.

Ehkä nokinpaikkaa on alettu merkitä tällä tavalla Englannissa joskus 1800-luvulla. Täytyypä tutkia uudelleen muutamaa vanhaa kirjaa, kenties jotain vastaavaa löytyy.

[mannek87]

Miten ruukaatte merkitä nokin paikan ja onko sama nokinpaikka oikia kaikenlaisille ja pituisille nuolille?

[Simo Hankaniemi]

En käytä mitään merkkiä nokinpaikalle, mutta jänteissäni on kyllä suojapunos, paitsi raakanahka- ja luonnonjännejänteissä ei käytetä sitäkään. Dacron ja kasvikuidut eivät oikein kestä käyttöä ilman suojapunosta.

Noista ampumatekniikoista tuli mieleen vielä tällainen, jonka voisi nimetä vaikkapa "drive-by-shooting" -tekniikaksi. Luulen, että se on ihmisen luonnollinen tapa käyttää ampuma-asetta oli kyseessä jousi tai tuliase tms. Tässä menetelmässä katsetta ei keskitetä mihinkään pisteeseen, ampuja on samanaikaisesti tietoinen maalista, ympäristöstä, itsestään ja aseestaan. Tätä voisi verrata autolla ajoon, siinäkään ei varsinaisesti tähdätä, eikä keskitytä mihinkään pisteisiin. Silti auto pysyy yleensä reitillä kovisssakin nopeuksissa. Myös tenniksen pelaajat toimivat kai vähän samalla tavalla.

[Arwi]

[Simo Hankaniemi]

Aivan, suunnilleen siltä se tuntuu. En voi väittää, että yleensä keskittyisin mihinkään pisteeseen ampuessani. Ehkä se on huonoa tekniikkaa, mutta olen saanut vaikutelman, että näin se menee monella muullakin henkilöllä. Näinkin puutteellisella tekniikalla voi kuitenkin osua räksään primitiivijousella 19 metrin etäisyydeltä.

Eversti Rex Applegaten kirjassa "Kill or get killed, For Police and the Military Last word on Mob Control" vuodelta 1976 kuvaa pistoolin käyttöä tositilanteissa ja hän toteaa samaan tapaan, ettei pistoolilla voi "tähdätä" kun meno menee armottomaksi. On opittava ampumaan samaan tapaan kuin jos osoittaisi sormella kohdetta, ilman tähtäimien käyttöä. Kriittisessä tilanteessa vaisto ottaa vallan ja vaikka tähtäinammuntaa olisi harjoitellut kuinka, niin opit unohtuvat saman tien.

Luulen, että myös metsästystilanteessa aika moni käytännössä unohtaa sen yhteen pisteeseen keskittymisen. Ainakin jos tilanne vaatii nopeaa reagointia.

[Mika]

Jurille:

[Matti]

Ammuskelin viikko sitten uudella kepillä ja ilman nokinpaikkaa ja nuolihyllyä. Oli se aika tuskaa. Heti kun laitoin maalarinteipit jänteelle nokinpaikaksi niin alkoi niputus vakiintua. Mulla ei toimi ilman merkkiä.

Paikkaa haettaessa katsellaan miten nuoli lentää, jos vaappuu vertikaalisesti pitää paikkaa vaihtaa. Kun ei vaapu, niin paikka on kohdallaan.

[Tuukka Kumpulainen]

[Simo Hankaniemi]

[Juri]

Lyhyellä vedolla spine ei jostain syystä tunnu vaikuttavan nuolen sivulinjaan juuri ollenkaan. Tämä on mielestäni todella outoa mutta niin se vain on.

Uusia jousia sisäänampuessani ammun 50-100 laukausta noin puolella vedolla. 50#@27" spinetetyt nuoleni lentävät 25-30# vedolla nätisti juuri sinne minne ne osoittavatkin.
Eräissä kisoissa vuosia sitten menetettyäni pitkillä matkoilla lähes kaikki nuoleni, kiinnitin katkenneisiin nuoliin uudet kärjet ja ammuin niillä lyhyet matkat puolella vedolla suorastaan kelvollisesti.

Täydellä vedolla ampuessani liian jäykät tai notkeat nuolet lentävät rankasti vasemmalle tai oikealle, matkalla nuolen ehtii vielä nähdä sivultakin.

[Tuukka Kumpulainen]

Olen huomannut aivan saman tänä keväänä. Kun ammun 40# nuolia 40# jousesta täydellä vedolla, joudun jatkuvasti tarkkailemaan jousiolkapääni tekemisiä. Käsittämättömän pieni ero saa nuolen lentämään rankasti vasemmalta ohi (hyvällä suorituksella ne ovat keskellä ja 30# kepitkin lentävät helposti vasemmalta ohi, joten spinestä sinänsä ei ole kyse). Mutta kun jännitän jousta vain 20" ja ehkä 25 paunaa, lentävät jäykät nuolet yhtään yrittämättä tarkalleen tähtäyslinjaani pitkin keskelle taulua. Nuolen lentorata on vain niin kaareva, että korotarkkuus kärsii.

Harjoittelemattomat, oudon tuntuiset puolivedot ovat hyvin rentoja, kun taas täydellä vedolla mukaan tulee ilmeisesti haitallista vääntöä raajoihin. Vai liekö tässä kyse vain siitä, että lyhyellä vedolla nuolesta on iso siivu kahvan etupuolella. Teinkö virheen siirtyessäni 33" nuolista 28" nuoliin? Oletko Juri kokeillut, miten puolivetopituuteen pätkäisty jäykkä keppi lähtee puolivedolla? Veikkaan että surkeasti. Kymmenen metrin sisältä ammun joka tapauksessa helpoimmin tarkasti tosi vähäisillä vedoilla ja paunoilla. Pitäisi kokeilla mitä 90-senttinen jäykkä nuoli tekisi täydellä vedolla ammuttuna. En muista pahoja sivuvirheitä pitkien nuolten kaudeltani.

Onko valkoisen, lihaa syövän heteromiehen sisuksistani tunkemassa esiin likainen lyhytjousisti?

[Juri]

Lyhytnuoliammuntaa täytyy heti ensitilassa kokeilla! Onhan noita katkenneita jo kerääntynytkin, olen säästänyt varaosiksi. Tuloksesta olet todennäköisesti oikeassa.

Minulla on pitkään ollut samanlaisia olkapäävaivoja, se on ollut aivan hirveä riesa.
Olen vihdoin saanut asian korjattua, vika oli vetotekniikassa. Jouduin muuttamaan tyyliäni aika tavalla mutta kyllä tosiaan kannatti. Sivulinja EI enää horju! (Koputan puuta.)
Luulisin nyt jopa voivani auttaa sinuakin, mikäli ongelmasi samankaltainen kuin omani. Puhumisesta ei ikävä kyllä ole tässä asiassa mitään hyötyä, vaan meidän pitäisi tavata.

[Tuomo]

Se, että nuoli lentää hienosti puolivedolla, vastaa mielestäni ylipitkillä nuolilla ampumista, josta on ollut täällä ja PaleoPlanetilla pitkät keskustelut. Sehän on tunnettua, että täsmälleen vedon mittaiset nuolet vaativat täsmällisen spinen, mutta ylipitkillä nuolilla spine ei ole enää niin tarkka. Oleellista on juuri "kahvan sijainti nuolen varrella", eli nuolen pituuden suhde vetopituuteen. Jospa joku osaisi piirtää käyrän, miten tuo suhde vaikuttaa spinen herkkyyteen?!

[Juri]

No niin, nyt on testattu. Tulos ei ollut yllättävä.

Lyhyet 21" nuolet lensivät 20" vetopituudella kerta toisensa rankasti vasemmalle yläviistoon. Nuolet päätyivät joka yrityksellä päällekkäin noin 70 cm vasemmalle tähtäyslinjasta. Paunoja jousesta irtosi noin kolmekymmentä tällä vetopituudella.

Muuten samanlaiset mutta 28" pituiset nuolet lensivät samalla vedolla juuri samaan linjaan minne ne laukaistessa osoittivatkin, putosivat tietysti paljon alemmas.

Täydellä 27" vedolla täysimittaiset nuolet lentävät myös minne osoittavat.

Täysimittaisten nuolten spine on 40-45#, lyhytnuolten spine on laskennallisesti 70-75# (lisätään jokaisesta 28" alittavasta tuumasta 5#).
Täydessä 27" vedossa jousessa paunoja on 50.

[Juri]

Lisää täsmätietoa:

Ampumamatka oli 18 metriä, paikkana tuuleton sisähalli. Koe suoritettiin kahden hyvämaineisen todistajan valvovan silmän alla.

Nuolet olivat kaikki samaa numeroitua sarjaa. Materiaalina Port Ofordin seetri, premium quality. Aihioiden painoerot korkeimmillaan 2 grammaa. 100 grainin kärjet ja 4 tuumaiset nuolenpolttimella pyöräytetyt viistoperäiset sulat. Muovinokit. Lyhyet nuolet olivat jo valmiiksi katki, en sentään pätkinyt tieteen kunniaksi.


Ylipitkien nuolien spineä anteeksiantavat ominaisuudet -myytti:
ehdottomasti Vahvistettu.

Lyhyen vedon spineä anteeksiantava ominaisuus -myytti:
Ainakin osittain murrettu. Rankasti liian jäykät nuolet käyttäytyivät aivan odotetusti. Saattaa kaivata lisätutkimuksia.

[jkekoni]

Lyhyt veto vähentää paunoja.

Eli jos vedät 60lbs spinen nuolia 40lbs jousella puoleen vetoon(20 lbs) voi olla että spinen anteeksiantava vaikutus kumoutuu, sillä että spine on enemmän metsässä.

[Juri]

Niinpä.
Nuolen lyhentäminen taas jäykistää sitä.
Tässä tapauksessa ammuin noin 30 paunalla 70-75# määrämittaisia, sekä 40-45# ylipitkiä nuolia. Pitäisi testata vielä lisää erilaisilla spineillä.

Löytyisikö lisää katkenneita nuolia?