Jousi

[Mangrove]

Maanmittauslaitoksen ilmaiseksi jakamalla paikkatietoaineistolla on suunnattoman paljon erilaisia käyttömahdollisuuksia. Tässä on yksi niistä. Jaoin Suomen 500 x 500 metrin ruutuihin ja laskin niiden etäisyydet lähimmästä kaksikaistaisesta tiestä.

Kauimmaksi tiestä pääsee Käsivarren Juovvagielaksen lähistöllä, etäisyys lähimpään suomalaiseen tiehen on 41,5 km ja norjalaiseen n. 46 km. Etelämpänä Urho Kekkosen kansallispuiston Repoaavalla on kohta missä etäisyys tiestöön on enimmillään 38,2 km. Huomattakoon kuitenkin, että saaristossa on paikkoja, missä etäisyys teihin on yli 50 km.

Saimaan Keskimmäisen metsäluodon saari on Manner-Suomen eteläisin paikka, missä etäisyys kaksikaistaiseen tiehen on yli 10 km. Alla olevassa kartassa vaaleanpunainen pohjaväri osoittaa etäisyydet 0 - 5 km ja jokainen seuraava tummempi väri etäisyydet 10 km välein 50 km saakka.

[J Menna]

Sillä lailla. Tämä erämaattomuus tiedetteiinkin. Joka paikkaan vie tie...
Ja tästä puuttuu metsätyötiet ja traktoripolut. Ne kun tuohon laittaa niin kuva on entistä surullisempi.

Sitten on näitä jotka pelkäävät metsään menoa eksymisen takia (Etelä - Suomessakin), mutta olenkin neuvonut että olkaa hetki hiljaa ja kuulette jo auton äänen ja siitä sitten sivistystä kohti...

[Mangrove]

[Iivana]

Kaikissa noissa Sodankylän pohjoispuolisissa punaisissa paikoissa kulkeneena voin sanoa, että minusta on tuntunut pitkään siltä, että nuo erämaat on vain riippeitä, jotka on melko helposti kuljettu päästä päähän.
Tuon käsivarrenkin olen hiihtänyt Kilpisjärvi - Raittijärvi - Syväjärvi - Palojärvi - Näkkälä- Hetta - Pallas ja aina kun joutui tien ylittämään (Palojärvi ja Hetta) niin tuntui, että reissu jotenkin katkesi.
Mutta on nekin riippeet parempia kuin ei mitään. Ja vaikka ylä-Lapin erämaat ei karuudessaan mitään riistamiehen Eldoradoja olekkaan, niin onneksi on paikkoja, joissa saa pyytää rauhassa. Ja isoiltahan ne tuntuu, kun vauhti ei pystykorvan kanssa kova olekaan

[J Menna]

On vielä Siperiaa... ja Antarktis... Ja Viidakkoakin jossain.
Ja vaikka en noissa paikoissa ole ollut niin Usassa ja Kanadassa heti kun pukkasi vähän erämaata, tunsin itseni aika pieneksi. Ehkä sielläkin tie oli lähellä. En vain tiennyt.

Nuuksiossa ei sellaista luonnon jylhyyttä koe ja ehkä se on tietoisuus sijainnista ja se humina Turun motarilta mikä vie jylhyydestä terän.
Silti siellä on ihan nasta käydä.
Ja nastaa on Keski-Suomessa mökillä, Sumiainen- Äänekoski seudulla vaikka metsät ei sinällään ole isoja.
Eniten kuitenkin elämystä haittaa se että vaikka kartalla paikka on merkitty metsäksi, se onkin miltei kävelykelvotonta risukkoa tai puupellon alkua. Ei näe, ei pääse, ei elukkaa. Ja Ruma.

[Kuhmon Ahma]

[Nanook - pakkasen poika]

Joskus 1990-luvun puolivälissä pinta-alaverotuksen päättymisen aikaisen hakkuukiiman aikana kiteytin tämän ihan runoksi:

Liikenneruuhka Lentiirassa

Eräperinteen raiskiolla
vaeltaa erätarinoin aivopesty eräminäni.

Saavun tielle, risteykseen
Isännät kiiltävine mersuineen
ajavat ohitseni
hirvipassiin.

Päällystetään tie heistä jokaiselle.

[J Menna]

Nanook. Nyt yllätit! Positiivisesti.

[Simo Hankaniemi]

Puiden hakkuukiima on merkillinen ilmiö, olen siitä maininnut täällä joskus aikaisemminkin. Silloin sen vielä ymmärtää, kun isäntä hakkaa omat metsänsä ja vaihtaa Ladan Mersuun. Onhan siinä tietty logiikka. Mutta se ei jää siihen. Isännän kiima ulottuu myös muiden metsiin ja hän haluaa, että nekin hakataan, vaikka ei itse hyödy siitä yhtään senttiä.

[Mangrove]

Väkiluvun tiheydessä ei ole nähdäkseni tapahtunut 100 vuodessa samanlaista muutosta kuin mitä tieverkoston kanssa on käynyt. Oheisesa kartassa on tilanne vuonna 1882. Tuolloin suuri osa väestöstä asui melko tasaisesti maaseudulla eikä taajamissa kuten nykyään. Neliövirsta on 14 % suurempi kuin neliökilometri.
Kartta Wäkiluvun tiheydestä Suomessa 1882.

[Nanook - pakkasen poika]

Mielenkiintoista on mielestäni tuo Joensuun ympäristön asukastiheys, jos vaikka vertaa Kuopioon tai Jyväskylään. Tuossa on saattanut, joku muutos käydä viimeisen sadan vuoden aikana.