Lähetetty: 24.08.2014 19:15 Viestin aihe: Hämeen keskiaikamarkkinat 2014
Elikkäs elikkäs.
Hämeen markkinoiden jousiammunta kilpailun järjestivät tänä vuonna Alasin ry
Kaksi erillistä kisaa käytiin lauantana ja sunnuntaina. Osallistujia oli noin kolmekymmentä.
Ensimmäinen päivä oli kuuma sekä ehkä hitusen raskas.
Mukana oli niin yksipuisia kuin myös lasikuitu ampujia.
Itse ammuin ensimmäisenä päivänä kahdella eri jousella.
Taulu rastit ammuin tulevan asiakkaan jousella jotta hän näkisi miten jousi käyytäytyy ja kaupathan siinä tuli. Nopeus kisaan osallistuin + 80 paunaisella pähkinäjousella ja 32 tuumaisilla nuolilla. Ammuin yhteensä 9 nuolta joista yksi pomppasi villasäkin solmusta (kärki oli kiharalla/tylsä) loput kolme vain menivät ohi.
Toisena päiväni osallistuin hätiköidysti noin viisi minuuttia kisan alkamisen jälkeen (Piti pistää omalle kojulle vartiat jousien viereen )
Ammuin sekä taulut että nopeuden tälläkertaa samalla jousella.
Pohjalaisen ammunnan vire katosi jostain syystä tauluammunnan aikana mutta palasi sitten nopeus kisaan.
Pasi pääsi ampumaan molempina päivinä 12 nuolta, mutta sunnuntaina pääsin pokkaamaan nopeamman ampujan tittelin Pasilta yhdellä nuolella!!
Osumisilla en leuhki..
Muiden amumisista en niin hirveästi muista..
Tässä ensin tulokset ja sitten kuvia.
Ensimmäisten kuvien ottaja Mikko Oksanen, Alasin ry
Ryhmäkuva sunnuntailta.
Lauantai kisat.jpg
Description:
Filesize:
125.82 KB
Viewed:
714 Time(s)
Sunnuntai kisat.jpg
Description:
Filesize:
142.17 KB
Viewed:
714 Time(s)
IMG_8428.jpg
Description:
Filesize:
534.92 KB
Viewed:
714 Time(s)
_________________ You can´t outrun death forever...
But you can make the bastartd work for it
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
Lähetetty: 25.08.2014 17:15 Viestin aihe:
Kiitos Mikke kuvista, hienoja kuten aina! Hyvältä näytti meno taas ja kyllä ensi vuonna pitää taas osallistua kisaan. Useampi välivuosi on tullut, kun en ole mukamas "ehtinyt".
Kakkospäivän kovimmat nousijat: (15v) Otranen ja Vatjunen. Kolmas kisapäivä ja Otranen ois vieny koko potin. Otranen on tulevaisuuden nimi!
Hyvä, hyvä, hyvä nuoriso!
Kivat kisat näemmä... Heiluiko säkki vai ei?
Oliko se nopeusammuntamaalitaulu? Heilunnalla vai ilman?
Säkki oli ekana päivänä liian matalalla ja olisi näin katkonut nuolia jos olisi pääsyt heilumaan. Toisena päivänä pojat olivat korottaneet tolppa puita niin että nyt pääsi vapaasti heilumaan vaikka muutamat protestoivat että joku ampuu heidän nuolensa rikki.
Muistakseni ei kenelläkään mennyt välineitä rikki, paitsi yksi nuoremman tytön nokki sain ikävän kolhun jonka kävin sitten paikkaamassa jotta kilpailu pääsi jatkumaan hänen osalta. _________________ You can´t outrun death forever...
But you can make the bastartd work for it
Aikaa oli 30 sek, Etäisyys 15m ja vain säkkiin pystyyn/roikkumaan jääneet laskettiin. _________________ You can´t outrun death forever...
But you can make the bastartd work for it
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa You can attach files in this forum You can download files in this forum