Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 08.09.2014 17:07 Viestin aihe: V Taka-Hikiän Mestaruus 2014 |
|
|
V Taka-Hikiän Mestaruus -kilpailu järjestetään jälleen! Päivä on jälleen sama kuin aiemminkin – viikkoa ennen Hausjärven koulujen syyslomaa, eli sunnuntaina 5.10.
Luvassa on vauhtia, jännitystä ja hurjia ammuntatilanteita! Tänä syksynä ammutaan jälleen kolme osakilpailua - erikoisjousikierros, maastokierros ja pituusammunta – yhteistulos ratkaisee mestarin! Lisäksi äänestetään Kilpailun Hienoin Jousi - viekö Arin kalkkaro taas hunajat?!
Ohessa on liitteenä doc-tiedosto, jossa on kilpailupäivän kaikki olennaiset tiedot. Nuolia olisi hyvä olla mukana kymmenkunta, leikkureita ei tällä kertaaa tarvita. Keskimäärin rastilla tarvitaan 3-5 nuolta ja muutamalla rastilla enemmän. Pituusammunnassa pitää käyttää samoja nuolia kuin maastokierroksella. Muovinokit on toistaiseksi sallittu. Tämä kilpailu on hyvä tilaisuus kuluttaa edellisen kauden jämänuolet!
Nuorille, alle 15-vuotiaille on oma sarjansa, jossa kaikki osallistujat palkitaan. Säännöt ovat samat kuin muillakin, paitsi muutamalla rastilla, jossa ammuntapaikka on lähempänä.
Kysykää ihmeessä, jos on jotain kysyttävää!
Aika:
Sunnuntaina 5.10.2014
Paikka:
Kataja-ahon tila, Hikiän kylässä, Hausjärven kunnassa
Ohjelma:
10.30 Esittely, säätäminen, tunnelmaan virittäytyminen
11.00 Erikoisjousikierros alkaa
13.00 Maastokierros alkaa
17.00 Pituusammunta alkaa
18.00 Palkintojen jako ja lopputurinat
Lisäksi valitaan äänestyksellä Kilpailun Hienoin Jousi!
Lounas on tarjolla noin kello 13.00–14.00
Palkinnot:
Voittaja saa upean pokaalin ja tittelin ”V Taka-Hikiän Mestari 2014”. Kokonaiskilpailun kolme parasta saa jousiammunta-aiheisen tavarapalkinnon! Lisäksi jokaisen osallistujan (poislukien kolme parasta) kesken arvotaan kolme Taka-Hikiän hunaja -purkkia. Kilpailun Hienoin Jousi palkitaan myös hunajalla.
Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen on välttämätöntä - sähköpostilla, yksityisviestillä tai foorumilla. Otan huomioon jo ennakkoilmoitusketjuun tulleet ilmoittautumiset.
Osallistumismaksu 15 e.
Liitteenä kisaohjelma!
TERVETULOA!
Description: |
|
Download |
Filename: |
Kisainfo 2014.doc |
Filesize: |
56.5 KB |
Downloaded: |
87 Time(s) |
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 08.09.2014 17:19 Viestin aihe: |
|
|
Tässä vielä kisaohjelma pdf-muodossa. Sain sen sitten puristettua riittävän pieneksi, Word teki siitä liian suuren möhkäleen tälle foorumille.
Eli kisaohjelma liitteenä pdf-muodossa.
Description: |
|
Download |
Filename: |
Kisainfo 2014.pdf |
Filesize: |
84.55 KB |
Downloaded: |
59 Time(s) |
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Simo Hankaniemi
Liittynyt: 08 Hei 2004 Viestejä: 4937 Paikkakunta: Turku
|
Lähetetty: 08.09.2014 20:39 Viestin aihe: |
|
|
Viime kerralla palkintosijalla oli yksi lasikuitujousen kanssa. Olisiko välineet syytä tarkastaa ennen kisa alkua? Tarjoudun yhdeksi tarkastajaksi, jos se katsotaan tarpeelliseksi.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
mehmed
Liittynyt: 22 Hei 2008 Viestejä: 46 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Lähetetty: 09.09.2014 04:04 Viestin aihe: |
|
|
Tuo jousi- ja nuolitarkastus on kyllä hyvä asia! Kuralan säännöillä olisko mahdollista ja että voivat kisata mutta ulkopuolella kisan. T: Mika T.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 09.09.2014 20:28 Viestin aihe: |
|
|
Juu, tarkastetaan, eikä tehdä siitä sen suurempaa ongelmaa.
Tasapistesääntö sitten unohtui kisainfosta.
Eli, jos jostakin syystä päädytään tasapisteisiin ja järjestys pitää ratkaista, niin se tehdään pudotuskilpailuna ampumalla 40 sentin WA-liiton maastotauluun noin 15 metristä kolmella nuolella ja käänteisellä pisteytyksellä. Kolmen nuolen yhteispisteet ratkaisevat. Jos tulee edelleen tasatilanne, ammutaan uusiksi 20 metristä.
Tosin, Taka-Hikiän kisan pistelaskusysteemi takaa sen, että loppukilpailun tasapistetilanne on äärimmäisen harvinainen. Osakilpailujen suhteen tasapisteillä ei ole merkitystä.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lehtis
Liittynyt: 11 Huh 2005 Viestejä: 847 Paikkakunta: Riihimäki
|
Lähetetty: 09.09.2014 22:19 Viestin aihe: |
|
|
Laitan ilmoittautumiseni tähänkin ketjuun, mutta osallistun yhtenä...
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Simo Hankaniemi
Liittynyt: 08 Hei 2004 Viestejä: 4937 Paikkakunta: Turku
|
Lähetetty: 10.09.2014 09:00 Viestin aihe: |
|
|
mehmed kirjoitti: | Tuo jousi- ja nuolitarkastus on kyllä hyvä asia! Kuralan säännöillä olisko mahdollista ja että voivat kisata mutta ulkopuolella kisan. T: Mika T. |
Minusta tuo olisi hyvä periaate. Eli jos joku nyt kuitenkin tulee paikalle lasikuitujousen kanssa, niin hän saisi ampua kilpailun, mutta tulosta ei noteerata mukaan kisatuloksiin.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 22.09.2014 18:44 Viestin aihe: |
|
|
Parikymmentä ilmoittautunutta nyt mukana! Tein jo viime viikonloppuna valmisteluja, kun totesin, että puuhaa riittää. Rastipaikat on katsottu suurin piirtein, pakat ja taulut kunnossa, Saksasta tuli iso kattila, kalkkunat kasvavat hyvin. Yksi niistä päätyy pataan kisaruuaksi - viime vuoden sadon vei kettu.
Pieniä muutoksia voi tulla rasteille mutta ei mitään ihmeempiä. Pasin erikoisrastilla päästään ampumaan rottia - tulossa on oikein mielenkiintoinen ja haastava rasti!
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Ari Rantala
Liittynyt: 23 Lok 2007 Viestejä: 3636 Paikkakunta: Nokia
|
Lähetetty: 28.09.2014 23:25 Viestin aihe: |
|
|
Nokialta tulee ainakin Rantalat ja ehkä kummipoikakin. Muista en tiedä...
_________________ I sometimes think that God in creating man somewhat overestimated his ability.
-Oscar Wilde- |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 02.10.2014 00:31 Viestin aihe: |
|
|
Mukana 25 henkilöä!
Valmisteluja on jo tehty paljon ja pientä hienosäätöä rasteihin on samalla pitänyt tehdä. Muutamalla rastilla on helpotuksia ammuntaetäisyyksien suhteen, sekä pientä hienosäätöä pisteiden suhteen. Yhdellä rastilla saa häiritä kanssakilpailijaa (pitää tosin vielä testata, että toimiiko...).
Sääennuste lupailee hyvää, pelto on vielä kyntämättä ja kalkkunakin odottelee innoissaan tulevaa tapahtumaa!
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Rakonczay
Liittynyt: 15 Maa 2005 Viestejä: 623 Paikkakunta: Kuusankoski
|
Lähetetty: 03.10.2014 23:15 Viestin aihe: |
|
|
Osanottajamäärä siis tippuu melkein puoleen parista edellisvuodesta.
No pidothan paranee tiettävästi kun väki vähenee
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 04.10.2014 09:17 Viestin aihe: |
|
|
Jos jousikurssin jouset ja nuolet valmistuu lauantai-iltaan mennessä ni tulee 13 kurssilaista ja minä.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 05.10.2014 00:11 Viestin aihe: |
|
|
Onneksi pudotus ei oikeasti ihan niin dramaattinen, vain 4-5 henkeä vähemmän kuin viime vuonna. Tänä vuonna on muutenkin ollut aika vähän porukkaa kisoissa, niin Turussa kuin FFAA:n kisoissa. Toivottavasti tilapäinen välivuosi!
Rata on kohta pystyssä ja ihan hyvältä näyttää. Mukana pitäisi olla niin helppoa kuin vaikeaakin rastia. Pientä hienosäätöä tulee vielä rasteille ja pisteisiin - lukekaa rastiohjeet hyvin!
Juha - ruokaa en pysty takaamaan mutta muuten toki tervetuloa!
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 05.10.2014 05:44 Viestin aihe: |
|
|
Nou, hätä. Yksikään jousi ei ole vielä ammuntavalmis.
Pitäkäähän hyvät kisat ja tsemppiä tasasesti koko katraalle.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Kajban
Liittynyt: 23 Tam 2012 Viestejä: 41 Paikkakunta: Mäntsälä
|
Lähetetty: 06.10.2014 06:54 Viestin aihe: |
|
|
Kiitoksia mahtavista kisoista ja emännälle suuri kiitos ruokatarjoiluista!! Taisitte saada ainakin yhden uuden kävijän kisoihin
_________________ "Difference between men and boys, are the size of their toys" |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Kajban
Liittynyt: 23 Tam 2012 Viestejä: 41 Paikkakunta: Mäntsälä
|
Lähetetty: 06.10.2014 07:31 Viestin aihe: |
|
|
Ainiin, tuleeko esim.facebookkiin kuvia päivän tapahtumista?
_________________ "Difference between men and boys, are the size of their toys" |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 06.10.2014 08:03 Viestin aihe: |
|
|
Tässä vielä tuloksia. Ensin Erikoisjousikierros.
Description: |
|
Filesize: |
134.38 KB |
Viewed: |
3958 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 06.10.2014 08:04 Viestin aihe: |
|
|
Maastokierros.
Description: |
|
Filesize: |
135.75 KB |
Viewed: |
3957 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 06.10.2014 08:04 Viestin aihe: |
|
|
Pituusammunta.
Description: |
|
Filesize: |
137.29 KB |
Viewed: |
3956 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 06.10.2014 08:05 Viestin aihe: |
|
|
Koko kisan lopputulokset.
Description: |
|
Filesize: |
116.76 KB |
Viewed: |
3955 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 06.10.2014 17:55 Viestin aihe: |
|
|
Kisan hienoimman jousen tittelin voitti ylivoimaisesti Ranen marjakuusilonkkari - aivan ansaitusti!
Kuvia tulee tähän ketjuun jossakin vaiheessa.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 06.10.2014 18:13 Viestin aihe: |
|
|
Hieno päivä oli taas kerran ja suurin kiitos siitä kuuluu osallistujille! Ilman osallistuja Taka-Hikiän kisaa olisi vähän tylsä järjestää. Sää suosi ja rastit sekä pisteytys tuntui olevan kohtuullisesti tasapainossa. Pistelappuja en ehtinyt sen tarkemmin katsoa mutta pitää kyllä tarkistaa, että oliko siellä yhtään liian ratkaisevaa rastia.
Kiitos Erikoisjousikierroksen jousien tekijöille ja tuojille. Moni ampui ensimmäistä kertaa sotajousella ja jännejousella sekä hieman erilaisella jousella.
Nuolia taisi jonkin verran rikkoutua ja kadota, vaikka ammuntaetäisyydet olivat lyhyitä. Pisin matka oli 20 jaardia (sekin erikoisjousikierroksella) sekä valinnaisesti yhdellä rastilla pitempiä matkoja. Jousia ei tainnut mennä yhtään.
Päivän hupihetkestä vastasi Rane ampumalla lammen sorsan, jota ei ollut tarkoitettu maaliksi. Minun piti kyllä ottaa se pois mutta unohtui. Hieno osuma kuitenkin Ranelta! Vähän uretaania sisään, niin hyvä siitä taas tulee!
Mara voitti Erikoisjousikierroksen selvästi ja ampui maastokierroksenkin todella hyvin. Maran kohtaloksi koitu pituusammunta tuloksella 108 metriä. Laskin, että Maran voittoon olisi riittänyt vain 132 metrin kaari!
Jouni puolestaan olisi tarvinnut pituusammunnassa vain 23 metriä lisää pituutta voittaakseen koko kisan. Esa olisi taas tarvinnut erikoisjousikierroksella viisi pistettä lisää kokonaiskisan voittoon!
Pasi ei voittanut yhtään osakilpailua mutta vei kokonaiskilpailun voiton tasaisella ammunnalla.
Palautetta saa esittää ja se on toivottavaakin!
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Lehtis
Liittynyt: 11 Huh 2005 Viestejä: 847 Paikkakunta: Riihimäki
|
Lähetetty: 06.10.2014 18:17 Viestin aihe: |
|
|
Kiitos Tuomo & Perhe: Hienot kisat taas kerran!
"Jos lehmällä olisi siivet, se lentäisi" -jossittelua: Luuletko osuvasi -rasti jäi kaivelemaan. Ryhmäni ampui sen viimeisenä ja minulla oli sitä ennen 202 pinnaa, sen jälkeen enää 190. Musta veti magneetin tavoin puoleensa nuolia. Olisi edes jokunen pinna positiivista tullut, niin olisi Pasi säästynyt pokaalin kanniskeluvaivoilta...
Onnittelut Pasille!!!
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 06.10.2014 18:21 Viestin aihe: |
|
|
Esa - jos olisit saanut maastokierrokselta 204 pistettä, olisit voittanut!
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 06.10.2014 18:29 Viestin aihe: |
|
|
Ja kuten aiemmin, Hikiän hunajat arvottiin kolmelle onnekkaalle.
Nimimerkki Pyssymies toi kisoihin hienon luumun rungon puolikkaan, jonka arpa vei Simolle. Simohan teki keväällä (?) luumujännejousen mutta toivottavasti näemme kohta uuden luumujännejousen!
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Ari Rantala
Liittynyt: 23 Lok 2007 Viestejä: 3636 Paikkakunta: Nokia
|
Lähetetty: 06.10.2014 19:40 Viestin aihe: |
|
|
Kiitokset vaan meidänkin "klaanin" puolesta järjestäneelle taholle.
Vaikka olinkin kotimatkan KUNINGAS niin silti jäi kaivelemaan ne parit pummit mitä maastokierroksella tuli...ja se fitapönötyksen vaivainen 1p!
Eläinkuvakierroksen murmelikuvapainajainen on voitettu mutta nyt tuli uusi "apina" joka täytyy karistaa olkapäältä. Taisi olla jo kolmas vuosi kun en saanut yhtäkään maitopurkkia nurin!!!
Taisin hukata vain yhden nuolen niitä narussa keikkuvia vogeleita ammuttaessa...lienee syvällä sammalissa.
_________________ I sometimes think that God in creating man somewhat overestimated his ability.
-Oscar Wilde- |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Rakonczay
Liittynyt: 15 Maa 2005 Viestejä: 623 Paikkakunta: Kuusankoski
|
Lähetetty: 06.10.2014 20:57 Viestin aihe: |
|
|
Nuolihävikin kannalta se maitotölkkirasti kannattaisi siirtää muualle. Siinä on tainnut joka vuosi tulla eniten nuolirikkoja ja kadonneita.
Onneksi se teidän lampi on matala. Tosin huomasin liian myöhään että sorsan perässä oli naru jolla sen olisi saanut vedettyä rantaan. Olen pahoillani sen rikkomisesta.
Kiitokset! Kivaa oli taas. Oma suoristukseni vastasi odotuksia ja harjoittelua. Erikoisjouset oli yllättävän vaikeita mulle.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Kajban
Liittynyt: 23 Tam 2012 Viestejä: 41 Paikkakunta: Mäntsälä
|
Lähetetty: 07.10.2014 04:17 Viestin aihe: |
|
|
Oma sijoitushan oli melko korkealla kiitos tuomon kun nuoli kantoi noin pitkälle ilman sitä olisin melko häntäpäässä
_________________ "Difference between men and boys, are the size of their toys" |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Simo Hankaniemi
Liittynyt: 08 Hei 2004 Viestejä: 4937 Paikkakunta: Turku
|
Lähetetty: 07.10.2014 05:08 Viestin aihe: |
|
|
Hyvä kilpailu. Pidin näistä uudistuksista, eli erikoisjousikierroksesta ja siitä, että pituusammunta ei ollut clout-ammuntaa. Maitopurkkirastille voisi tosiaan katsoa toisenlaisen paikan, missä olisi kenties rinnettä takana. Liikkuvaa sikaa olisi voinut ammuskella vaikka tunnin, hauska rasti. Meillä oli siinä tulkintaongelmaa, että kuuluuko sian korva käsitteen "muu osa sikaa" alle. Tulkitsimme ampujan hyväksi, eli hän sai siitä pisteet, kuten toinenkin ampuja saman sian saparo-osumasta. Ehkä joissakin ryhmissä tulkittiin tiukemmin, eli vain uloimman hiusviivan sisäpuolinen alue?
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 07.10.2014 05:21 Viestin aihe: |
|
|
Maitotölkkirastin sijaintia mietin itsekin - pitää ensi vuonna sijoittaa se paremmin tai laittaa taustalle jotain. Se taisi olla aika nuolensyöjärasti.
Pikaisesti vilkaisin tuloslappuja ja maitotölkkirastilla osuttiin keskimäärin kahdella nuolella viidestä! Ammuntamatka oli alle 10 metriä, ja ainakin meidän ryhmässä eniten ammuttiin tölkkien väleistä - mitä siitä sitten pitäisi päätellä?! Pitäisikö ensi vuonna tähdätä tölkkien väleihin vai siirtää tölkkejä tölkin leveyden verran sivulle... Sitten ei tulisi niin paljon nuolihävikkiä.
Luuletko osuvasi - rasti osoittautui ilmeisen hankalaksi. Jouni päräytti siinä hurjan tuloksen - viisi osumaa 40 jaardilta, eli 40 pistettä! Esa sitten otti taas kunnolla miinuksia! Tällaiset rastit ovat vähän hankalia, koska piste-eroja voi tulla paljonkin. Toisaalta, olihan siinä helppojakin pisteitä tarjolla ja jotkut pelasivat onnistuneesti varman päälle.
20 jaardin rasti 43-paunaisella valkotammilonkkarilla oli kiinnostava. Paras tulos oli Pasin 15 pistettä, sen jälkeen Matin ja Maran 13 pistettä. Monet paatuneet tauluampujatkin ampuivat alle 10 pistettä, mikä "oikeassa" kisassa olisi ollut aika surkeaa. Eli ei ollut helppoa. Tosin nuolet taisivat olla vähän notkeita, vaikka ne vasemmalle menivätkin.
Kajban - kaikki ampuivat taulunuolilla ja niissä ei paljon eroja ole. Pituusammunnan kuuden parhaan tuloksista neljä ammuttiin 43-53 -paunaisilla jousilla ja jotain yhteistä niillä jousilla taisi olla...
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 07.10.2014 05:51 Viestin aihe: |
|
|
Kuvia. Ensin minijousiammuntaa, sitten biisoninmetsästystä ratsailta (taitavimmat ratsastivat selin menosuuntaan!) ja Pasin upea rotta - näitä oli peräti viisi kappaletta!
Description: |
|
Filesize: |
194.3 KB |
Viewed: |
3649 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
182.96 KB |
Viewed: |
3649 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
163.99 KB |
Viewed: |
3649 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 07.10.2014 05:53 Viestin aihe: |
|
|
Lisää. Rotan ammuntaa; huomaa, ei täyttä vetoa ja ankkurointia... Sitten Luuletko osuvasi -rasti (tässä osuma paperin ulkopuolelle tiesi miinuksia) ja sotajousiammuntaa 100-paunaisella.
Description: |
|
Filesize: |
160.17 KB |
Viewed: |
3648 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
174.63 KB |
Viewed: |
3648 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
193.83 KB |
Viewed: |
3648 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 07.10.2014 05:55 Viestin aihe: |
|
|
Lisää. Ensin pahamainen ja yllättävän vaikea maitotölkkikeilaus, sitten lentävät linnut ja lopuksi tasapainoilua ja häirintää. Lieneekö ensimmäinen kerta, kun kisassa saa kilpakumppania häiritä?!
Description: |
|
Filesize: |
176.18 KB |
Viewed: |
3645 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
181.98 KB |
Viewed: |
3645 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
176.31 KB |
Viewed: |
3645 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 07.10.2014 05:58 Viestin aihe: |
|
|
Vielä lisää. Ensin voittaja pokaaleineen - onkohan Pasi tänä vuonna muuta tehnytkään kuin voittanut perinneammuntakilpailuja?! Sitten yhteislaukaus ja lopuksi Mikke näyttää mallia pitkästä vedosta!
Description: |
|
Filesize: |
162.42 KB |
Viewed: |
3643 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
141.89 KB |
Viewed: |
3643 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
173.18 KB |
Viewed: |
3643 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
M.Reinikainen Site Admin
Liittynyt: 16 Hel 2008 Viestejä: 1591 Paikkakunta: Reso
|
Lähetetty: 07.10.2014 06:04 Viestin aihe: |
|
|
Jällein kerran oli aivan mahtavaa tulla käymään ja näkemään teit muit hörhöi,
Aikaa oli vähän mutta se oli sitäkin laadukkaampaa
Yhdyn edeltäviin: Maitopurkki rasti on nuoli syöppö!
Minusta sen etäisyyttä tai purkkien väliä ei tule muuttaa, mutta paikka on kyllä hankala jos nuoli menee purkin yli.
Itseäni jäi erityisesti kaiveleman omena.. Eka nolla omenasta hikiällä vaikka kolmella edellisillä kerralla se on ollu joko ekalla tai tokalla nuolella :/
"Teeri pusikossa" josta sain vain miinuksia ½"%#&!! (-4 -4 -4)
Tämä teeri oli myös ensimmäinen rasti josta aloitimme ja tämäm marjakuusi jousi jolla ammuin kisan aikanan ammuttiin sen ensimmäiset laukaukset. Joten jousi ja nuolet olivat minulle täysin uusi yhteinen tuutavuus joka vaati saman tien luulot pois. Noin kolmannen rastin aikanan ammunta ruperi löytämään oikean suunnan ja nappasin lentävissä linnuissa kolme alas kahta hipaisten.
"Luuletko osuvasi" Sain kolmella ekalla 8,8 -5 jonka jälkeen siirryin lähemmäs ja ammuin 4,4
Metsäsätys rastilla ensimmäinen ankka sai nuolesti noin 2 sekunnin sisällä liikkeelle lähdöstäni ja noin viiden sekunnin jälkeen aloituksestani yksi nuoli lävisti jo kärpän rintakehän. Kakasi sorsaa saivat vain hipauksen nulestani joten etenin suoraan fasaanille ja upotin yhden kaulaan ja kakasi perseen ylle huti laakeiksi..
Satapuanasessa olisi tosiaankin voinut olla se lähempi maali olla kooltaan vain noin puolet siitä mite se oli..?
KAuemman olisi kyl voinu jättää sinne kauemmaks mut oli se hyvä noinkin että huokutteli porukkaa kokeilemaan miltä keskiajan työkalu tuntuu
_________________ You can´t outrun death forever...
But you can make the bastartd work for it |
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 07.10.2014 09:13 Viestin aihe: |
|
|
Selkeesti hyät kisat.
Ois meikän pitäny näyttää miten 6 tölkkiä putoo viidellä nuolella. Voi ne 6 pudottaa kolmellaki nuolella...
Jouni rökitti maastossa jengiä oikein kunnolla. Viimeinkin Jouni rata-ampuja rullaa muut myös maastossa. Missä jouni muuten oli kesän karkeloista? Ulkomailla kisaamassa?
Maran kova kondis vaan jatkuu. jeah. Minusta on hienoa että kokemus puhuu.
Pasi ei voittanu mitään kisaa ja lopuksi kaikki. 2014 ja Törkee 4 primikisan voittoputki. Tota ei kukaan o vetäny, eikä moni vedä koskaan: AR, Petikko, Turku, ja Hikiä. Pelkkää kultasta noutajaa.
Eniten ihmetyttää että kisanuolet kisajousilla lentää jengillä noin paskasti. Yli 2/3 porukasta ampui alle 150m, mikä on ihan normitulos jousella kuin jousella ja edes jonkinlaisella nuolella.
Ampuuko porukat sitten 30 paunaisilla ja alle enimmäkseen? Vai aikasen huonosti heittävillä jousilla ja ylipainavilla/pitkillä nuolilla?
Jonain vuonna Lehtis vetäsi 200m kisasetillä. Nyt Esa jäi siitä 13m, eli vaikuttiko tuuli/kosteat olosuhteet/tms. No ei paljoa ainakaan.
Vitsi. Ikinä ei enää jousikurssia ja Hikiän kisaa samaan viikonloppuun.
Minkälaiset jouset oli sillä erikoisjousi rastilla?
Paunat kustakin?
Oliko nuolet ampujan omat vai kuhunkin jouseen jollain vetopituudella ennalta sopivat nuolet aina ko. jouseen?
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 07.10.2014 17:55 Viestin aihe: |
|
|
Pituusammuntatuloksissa ei ollut hurraamista mutta epäilen kosteutta syyksi. Lämmityskausi ei ole vielä varsinaisesti alkanut, joten sisälläkin on vielä aika kosteaa - meillä ilman suhteellinen kosteus pyörii siinä 50 % tuntumassa. Heti kun ulkolämpötila painuu nollan tuntumaan ja alle, niin sisällä suhteellinen kosteus tippuu lähemmäs 30 %, koska lämmityskin alkaa.
Erikoisjousikierroksen jouset oli kisaohjeessa. Mikke toi sotajousen ja siihen kuuluvat halot nuoliksi, Ari toi jännejousen ja siihen nuolet. Mikeltä oli lisäksi hajoamaton tuomijousi ja bambutikkujousi, minä lainasin nuolet.
Ilmeisesti kala oli vieläkin liian vaikea, vai ampuiko kukaan sitä? Siirsin sen helpompaan paikkaankin. Pitää tulevaan kisaan merkitä se kunnolla, niin jospa sitten joku ampuisi sitä.
Tulevaisuudessakin kisat ovat viikkoa ennen Hämeen koulujen syyslomia, eli käytännössä lokakuun alku - puoliväli. Varmaan keväällä tulee seuraavan lukuvuoden lomat tietoon, joten ilmoittelen sitten ajoissa! Ajattelin jo hiukan sellaista, että ensi vuoden osakilpailuista ja maastokierroksen rasteista olisi äänestys, eli ampujat saisivat päättää mitä ammutaan.
Jos nyt vielä jotain positiivista, niin kaksi tapahtumaa samana viikonloppuna, jotka vetävät yhteensä lähes 50 henkilöä, niin ei perinnejouset nyt ihan kuollut juttu onneksi ole!
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
heikki
Liittynyt: 09 Kes 2009 Viestejä: 1178 Paikkakunta: Vantaa
|
Lähetetty: 07.10.2014 20:16 Viestin aihe: |
|
|
Kauden avauskisa, ja ei mennyt ihan huonosti, jos ei hyvinkään.
Menna, vastatuuli oli ihan tuntuva tuossa pituuskisassa. Veikkaan, että se vei metrejä 10 - 20 joka jampalta.
Suosikkirastini oli tuulenkaadon päältä ampuminen kaverin kiusatessa. Edellä on Tuomon laittama kuva, jossa meitsi ampuu ja Ile yrittää saada alustaa tutisemaan. Kuvasta voipi katsoa, kuka tutisi eniten!
Kiitokset kaikille!
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Simo Hankaniemi
Liittynyt: 08 Hei 2004 Viestejä: 4937 Paikkakunta: Turku
|
Lähetetty: 08.10.2014 02:48 Viestin aihe: |
|
|
Vastatuuli vaikutti jonkin verran pituusammuntaan. Voimakkaassa myötätuulessa matkaa olisi tullut 20 m lisää. Itse ammuin 40-paunaisella jousella tuon 137 m (150 jaardia) taulunuolella. Ei se ole käyttöjouselle mikään huono tulos. Niissä USA:n osavaltioissa, missä valkohäntien ampumislupa määritellään pituusammuntatuloksella, tuolla luvulla saisi metsästää ihan kirkkaasti. Tosin leikkuri ei lentäisi ihan noin pitkälle, mutta vaatimuskaan ei ole 150 jaardia, vaan 130 tai jotain.
Hämeenlinnan kisa ei ole primitiivijousikisa, siellä ammutaan samassa sarjassa myös lasikuitujousilla ja ties millä kuitunuolilla. Kisa ei muutu primikisaksi sen vuoksi, että voittaja on ampunut ko. välineillä. Hieno voitto tosin sekin Pasille. Kokkinen voitti 4 aitoa primikisaa putkeen, eli 1993, 1994, 1995 ja 1996 Kuralassa. Siihen aikaan ei muita kisoja ollutkaan näillä välineillä.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 08.10.2014 03:09 Viestin aihe: |
|
|
Niin, no, mielestäni laitoin Pasille meriitiksi voitot 2014: AR, Petikko, Turku ja Hikiä. Eli yhden suven kultainen noutaja. Hämeenlinna on Hämeenlinna ja kisa omanlaisensa. Kai Pasi sielläkin pärjäsi...
Se Kokkinen pitää nyt saada näihin karkeloihin mittauttamaan tasonsa. Hänellähän on ollut vuositolkulla aikaa kehittyäkin. Voi olla Kokkisella silti tiukassa voitto kesän neljässä perättäisessä perinnekisassa...
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Ari Rantala
Liittynyt: 23 Lok 2007 Viestejä: 3636 Paikkakunta: Nokia
|
Lähetetty: 08.10.2014 05:31 Viestin aihe: |
|
|
Pituuskisassa taisi useimmilla olla lammessa kastuneet nuolet...ite kyllä jemmasin pituuskisaa varten 5kpl kuivia käytettäväksi. Se tuuli siinä taisi pahin vastustaja olla. Mun kalusto oli sama mitä edellisvuosina, sama jousi ja samanlaiset nuolet...ja tulos vissiin 10-20m huonompi.
Eikä 130-150m tulos ole ollenkaan huono taulunuolelle joka on "suunniteltu" lentämään tarkasti max 50m matkoja...
Hitto kun piti ottaa matkaan muutama uusi pituusnuoli ja ampua niillä vertailupituus taulunuolelle mut kotiin ne jäivät...Ilkka taisi ampua yhden vanhoista pituusnuolistani eikä sekään lentänyt kuin 200m ja rapiat...se tuuli prkl!
_________________ I sometimes think that God in creating man somewhat overestimated his ability.
-Oscar Wilde- |
|
Takaisin alkuun |
|
|
BowHow
Liittynyt: 13 Hei 2009 Viestejä: 16 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 08.10.2014 06:39 Viestin aihe: |
|
|
Kiitokset järjestäjille ja kanssakilpailijoille, oli jälleen ilo kilpailla parempiaan vastaan!
Itselläni sama jousi ja lennätti samat (tahi vastaavat) nuolet 189m, tänä vuonna vain 180m
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Jakke
Liittynyt: 16 Tou 2008 Viestejä: 236 Paikkakunta: Espoo
|
Lähetetty: 08.10.2014 09:33 Viestin aihe: |
|
|
Moi!
Onneksi olkoon kaikille kisoissa menestyneille sekä haastajille! Minusta on tavattoman hienoa, että Tuomo olet tällaiset kisat jaksanut järjestää. Suomalaisessa maastojousiammunnassa tarvitaan sinua. Olet loistava ja sinnikäs kaveri, jolla on huumorintajukin kohdallaan. Vaikka en ole itse näihin kisoihin itse osallistunut, nostan sinulle hattua. Yksi ihminen saa paljon aikaiseksi, kun vaan tahtoa riittää.
Jakke
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Rakonczay
Liittynyt: 15 Maa 2005 Viestejä: 623 Paikkakunta: Kuusankoski
|
Lähetetty: 08.10.2014 17:24 Viestin aihe: |
|
|
Ammuin pituuskisassa kokeiluksi kärjettömän nuolen. Lensi 150m kun muuten meni 10m pidemmälle. Syy siihen että jäi vähän kärjellisistä oli se että en uskaltanut vetää ihan yhtä paljon.
Eli kärjettömyydellä ei ollut mielestäni vaikutusta pituustulokseen. Muutenkin olen kokeillut eri painoisia ratanuolia samalla ammuntakerralla ja eroa ei ole tulokseen tullut.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Simo Hankaniemi
Liittynyt: 08 Hei 2004 Viestejä: 4937 Paikkakunta: Turku
|
Lähetetty: 09.10.2014 09:49 Viestin aihe: |
|
|
Tuli mieleen, että Pasihan voitti myös Rautaportin pudotuskisan keväällä. Eli on siinä ihan komea sarja voittoja yhdelle miehelle ja vuodelle.
Kokkista tuskin saadaan enää näihin ympyröihin. Hän ampuu nykyisin taljalla, kuulemma. Pete oli kova luu parhaimmillaan, voittaen hopeaa mm. Floridassa isojen poikien primitiivijousikilpailuissa, missä oli mukana Amerikan kuuluisuuksia.
Mutta olen sentään pari kertaa onnistunut nöyryyttämään Peteä. Ensimmäinen kerta oli Lapissa 1994. Ammuskelimme maastossa ja Pete ampui kurun toisella puolella rinteessä olevaa lumiläikkää kohti kolme nuolta, osumatta. En aluksi ajatellut ampua sitä, koska kurussa oli ikävää louhikkoa, enkä tuntenut suurta intoa lähteä hakemaan nuolia sen yli. Mutta kiinnostukseni heräsi, kun Pete ei osunut läikkään. Ammuin puubluntilla ja 62-paunaisella osagejännejousellani. Osuin heti ekalla yrityksellä ja vieläpä melko lailla keskelle. Pete sanoi hiukan vaivautuneena: "Ammut aika hyvin tuolla bluntillasi."
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Martti Auer
Liittynyt: 27 Hei 2004 Viestejä: 2043 Paikkakunta: takapajula
|
Lähetetty: 09.10.2014 11:25 Viestin aihe: |
|
|
Joo, olin Kokkisen kanssa noissa Floridan kilpailuissa, vuonna 1996, Kokkinen oli ensimmäisen päivän jälkeen 20 pistettä parasta jäljessä ja petrasi seuraavana päivänä, harmitteli sitä ensimmäistä päivää, ampui osage orange pitkäjousella, jonka oli tehnyt, 75#, itse ammuin osage orange jännejousirecurvella, 75#, jonka olin itse tehnyt, kehui myöhemmin sitä valmennusta minkä oli saanut meikäläiseltä, kun olimme ampuneet jousillamme ennen kisoja, kuukauden verran, joka päivä. Kilpailun voitti joku Mike, ammuin kuumassa ryhmässä, missä oli ilmeisesti sitten näitä kaikenlaisia kuuluisuuksia ja saatoin seurata Miken ampumista.
_________________ Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 10.10.2014 03:06 Viestin aihe: |
|
|
Martti:
Lainaus: | itse ammuin osage orange jännejousirecurvella, 75#, jonka olin itse tehnyt, |
Olisipa tästä kuva detaljeineen niin ei jäisi vain historian pölyisiin osastoihin huikeana jousena jonka suorituksen, ulkonäön ja muut ominaisuudet "aika on kullanut".
Mutta siis mieletöhän sekin jousi oli, ehkä paras...?
Johon jatkokyselen: Mikä on ollut Martti sun jännejousiesi ikä?
Sellaisten, jotka ovat olleet ympärivuotisessa käytössä.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
J Menna
Liittynyt: 21 Hel 2008 Viestejä: 1742 Paikkakunta: Rajamäki
|
Lähetetty: 10.10.2014 03:36 Viestin aihe: |
|
|
Kattelin Hikiän männävuosien tilastoja. Tilastot on aina ne mitkä kertovat että miten asiat ovat olleet. Tämä kun on vertailukelpoinen pisteytys vuodesta toiseen. Vaikka ei mitaleilla olisikaan niin omaa kehitystä tai taantumaa voi myös seurata pronsenteista.
Voittajat tässä pronsentuaalisine voittopisteineen:
2010 Mathias Smeds 94.17% maksimista
2011 Esa lehtis 96.78%
2012 Rane 99.70%
2013 Pasi P. 85.30%
2014 Pasi P. 86.?% (vai oliko kun tämä jo unohtui)
No, kuitenni, hajontaa on tullut enemmän kun vähemmillä prossilla voitetaan nyt kun aiemmin. Se kertoo myös siitä että kullakin ammuntaosiolla on omat erikoisosaajansa ja näin hajontaa tulee enempi. Rata ja kilpailut ovat siis hyvin mietittyjä ja tarjoavat jokaiselle jotakin.
Se on minusta hyvä.
Tuo Ranen 99.70% johtui kai osin siitä että joku kolmesta osakilpailusta mitätöitiin kun kaikki eivät ehtineet sitä ampua tai jotain...? Silti tyly mestaruus. Ja oishan se silti voinut olla 99% jos Ramppis ois vieny senkin osuuden.
Minne vuoden 2010 mestari Matias on kadonnu?
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
patis
Liittynyt: 17 Lok 2010 Viestejä: 288 Paikkakunta: Helsinki
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Martti Auer
Liittynyt: 27 Hei 2004 Viestejä: 2043 Paikkakunta: takapajula
|
Lähetetty: 10.10.2014 09:19 Viestin aihe: |
|
|
Olishan tuokin jousi varmaan edelleenkin käytössä, mutta Kokkinen sattui jännittämään sitä yli vetopituuden ja vielä jaloillaan siinä auttamassa, että kyllähän tämä kestää, sanoi - ei siinä ehtinyt sanoa kissaakaan, mutta tarkoitus ei ollut suinkaan sellainen, kun antoi sen sille käteen, että saisi jännittää vain muutaman tuuman, kun jänteet olivat kuivuneet vain 2 viikkoa, kun jousta ei oltu vielä edes tilleröity, mikä käsittely aiheutti sen että kahvan yläpuolelle lapaan muodostui valkoinen kohta; mikä aiheutti lopulta sen että jousi alkoi pikkuhiljaa hajoamaan juuri siitä kohdasta.
Tein siitä sitten pienemmän jousen, jonka annoin jollekin pikkupojalle, mutta tämän äiti säilytti jousta liiterissä, ja sanoi että jousia säilytetään aina liiterissä, varmaan kosteusprosentin takia, mutta jänneselys oli alkanut irvistämään jousesta irti, jolloin vaihdoin jousen johonkin puujouseen pojalle, että melkoista käsittelyä sai osakseen, en tiedä missä tämä on nykyään, pölyyntymässä, ehkä varastoituna joidenkin tavaroiden joukossa; mutta kuvia tulee jos löytyy, sai kuitenkin hyvin paljon huomiota osakseen kyseisissä kilpailuissa.
Yksi jänneosage on 18 vuotta vanha, jolla on ampuiltu silloin tällöin ja kaadettu suurriistaa, joka ei ole se villisikajousi, mutta onhan noita.
Parhaimmasta päästä tietysti, kuinkas muuten.
Niin joo, se paljon parjattu luumupuujännejouseni, jota Tuukka mm. parjasi, jolla ammuttiin kun tämä oli ollut 2 viikkoa sitä ennen kosteissa olosuhteissa metsässä, niin ratanuolilla kun tässä oli silloin n. 45#, heitti ratanuolia aika kivasti 180 m, kun kyselin sitä etäisyyttä silloin, näiltä jotka olivat ampumassa muutenkin pituutta, niin aika hyvin jos vertaa näihin Taka-Hikiän kilpailuihin jossa ammuttiin ratanuolilla pituutta, eikä Tuukan mielestä se heittänyt mihinkään, sekin kesti aika pitkään, huolimatta siitä että oli tehty Tuukan neuvoilla, mutta en tee enää yhtäkään jousta Tuukan neuvoilla, mikä esim. tulee puun kuivatukseen, ehkä se voi toimia ylipitkissä pihlajajousissa, mutta ei missään jännejousissa, jossa sen puun tulee olla muutenkin kuivaa ja priimaa kaikin puolin.
J Menna kirjoitti: | Martti:
Lainaus: | itse ammuin osage orange jännejousirecurvella, 75#, jonka olin itse tehnyt, |
Olisipa tästä kuva detaljeineen niin ei jäisi vain historian pölyisiin osastoihin huikeana jousena jonka suorituksen, ulkonäön ja muut ominaisuudet "aika on kullanut".
Mutta siis mieletöhän sekin jousi oli, ehkä paras...?
Johon jatkokyselen: Mikä on ollut Martti sun jännejousiesi ikä?
Sellaisten, jotka ovat olleet ympärivuotisessa käytössä. |
Jos eivät ole joutuneet idioottien käsittelyyn, niin kyllä ne silloin voi pelittää pitkäänkin.
Jos jänteitä ei silvota irti ja leikellä melkein poikki ja laitetaan lyttyyn, samaan kasaan ja pannuhuoneeseen kuivumaan, tai kuivatella jännejousta pannuhuoneessa, siinä on omat niksinsä.
_________________ Sellainen on suuri opettaja, joka taistelee professoreita vastaan, jolloin voi tulla professoriksi. Tämä on hienostunutta, tyhmyyttä vastaan. Viisautta ei voi kuitenkaan voittaa edes viisaudella, edes zen, viisaus tarvitsee tyhmyyttä, zen, toisinaan. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|