Simo Hankaniemi
Liittynyt: 08 Hei 2004 Viestejä: 4937 Paikkakunta: Turku
|
Lähetetty: 04.02.2015 12:37 Viestin aihe: |
|
|
Ääni oli hiukan sekava, mutta olin kuulevinani äijän selittävän, että "pitkäjousi" oli kaksi kertaa voimakkaampi kuin "lyhytjousi"?! Siis mitä paskaa. Kannattaako tuohon edes sanoa yhtään mitään.
Hän sanoi myös, ettei Mark Stretton pysty ampumaan 44 nuolta perä perää 120-paunaisella jousella. Siihen en pysty ottamaan kantaa. Mutta olen taipuvainen uskomaan, mitä äijä sanoi tavallisesta p.jousen voimakkuudesta, että se olisi ollut siinä 90-100 paunaa. Hyvin mahdollista. Riippuu tietysti ampujasta. Palkkasoturi, joka ei tehnyt muuta kuin kulki sotimassa Euroopan eri maissa kykeni luultavasti ampumaan jäykemmällä jousella kuin maalainen, joka harjoitteli lähinnä vain sunnuntaisin kirkonmenojen jälkeen.
Kaikki eivät olleet Rambon fanaattisuudella harjoittelevia tappokoneita. Eräästä kutsunnasta on mielenkiintoinen tieto, että vain osalla kutsutuista jousiampujista olivat edes varusteet kunnossa. Osalla oli hyvin vähän nuolia, osalla ei lainkaan nuolia ja jollakin oli pelkkä jousi, mutta ei jousenjännettä eikä nuolia. Jos varusteissa oli klappia, niin tuskin takana oli ahkeraa ja säännöllistä harjoittelua. |
|