|
Jousi HTML-kopio vanhasta keskustelualueesta
|
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
heikki
Liittynyt: 09 Kes 2009 Viestejä: 1178 Paikkakunta: Vantaa
|
Lähetetty: 16.02.2015 05:47 Viestin aihe: Ylläripihlaja |
|
|
Varmaan oli toissavuonna tai sitä edellisenä jousipajassa, kun aloin tekemään pihlajarangasta taas yhtä ihan perusjousta. Profiilimuotoilun ja alustavan ohentelun sekä kuorimisen jälkeen tuumin puun näyttävän melkeinpä laholta. Runko oli ollut kuorineen ulkosalla melko pitkään, ja kuoren alta selkäpinnasta löytyi laholta vaikuttavia kohtia. Lisäksi koko puu oli läpeensä ottanut vähän tummaa väriä. Jätin työstämisen siihen sillä kertaa. En malttanut kuitenkaan pätkiä kepakkoa takkaan mahtuvaksi, koska, jospa kumminkin.
Otin sen nyt sitten työn alle viime viikolla ajatellen, että kevennän tavoitteen 35 paunaan ja etenen nopeasti, jotta saan kepin poikki ja pääsen siitä eroon. Äläs mitä! Etenin kyllä nopeasti pääosin kavahöylän ja raspin kanssa, ja lopulta päädyin erinomaisen positiiviseen yllätykseen. Tilleri asettui jokseenkin kelvolliseksi melko helpolla, ei ritinöitä muuten kuin kuoren jämistä, ei puristusmurtumia edes oksankohdissa, ei virumaa juuri nimeksikään, vaan todella terhakasti nakkaava 41-paunainen peruspuujousi. Olen kokenut pihlajan kanssa vain positiivisia yllätyksiä tähän mennessä.
Minä niin tykkään yksipuisen yksinkertaisuudesta ja pihlajan kauniista kiemurtelusta!
(strat. mitat: ntn 170 cm, leveys 35 mm:stä alaspäin, veto 28 tuumaa, käsituntuma muikea)
Description: |
|
Filesize: |
25.65 KB |
Viewed: |
524 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
68.14 KB |
Viewed: |
524 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
43.94 KB |
Viewed: |
524 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
heikki
Liittynyt: 09 Kes 2009 Viestejä: 1178 Paikkakunta: Vantaa
|
Lähetetty: 16.02.2015 05:51 Viestin aihe: |
|
|
Vielä pari kuvaa:
Description: |
|
Filesize: |
43.77 KB |
Viewed: |
523 Time(s) |
|
Description: |
|
Filesize: |
59.34 KB |
Viewed: |
523 Time(s) |
|
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuukka Kumpulainen
Liittynyt: 25 Hei 2004 Viestejä: 1566 Paikkakunta: Turku
|
Lähetetty: 16.02.2015 12:08 Viestin aihe: |
|
|
Suorastaan eroottisen kaunis kaari vedossa! Ja siinä on kaikki mitä tarvitaan
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tuomo
Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 2220 Paikkakunta: Hausjärvi
|
Lähetetty: 19.02.2015 02:12 Viestin aihe: |
|
|
Hieno jousi, joskin jättäisin termin "eroottinen" pois...
Kuinka pitkään on melko pitkään? Minulla "unohtui" talvella kaadetut, halkaisemattomat pihlajat vuodeksi navettaan ja ne lahosivat ihan täysin pilalle. Märkä puu kuori päällä veti lajottajia puoleensa kuin sieni, vaikka sään suojassa olikin. Halkaistut puut olivat täysin priimaa. Ja mitäköhän taas opin!
Kyllä Heikki jousia osaa tehdä! Tuohan on pihlajaksi aika tiukasti mitoitettukin. Tämän jousen näemme varmasti vielä kisoissa, jopa parin viikon päästä Riihimäellä!?
Tuleeko tuohon mitään lisää, kahvaa, väriä, tms.?
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
heikki
Liittynyt: 09 Kes 2009 Viestejä: 1178 Paikkakunta: Vantaa
|
Lähetetty: 24.02.2015 02:27 Viestin aihe: |
|
|
Kiitos kehuista
Eroottinen kauneuskin on katsojan silmissä, mutta kyllä tuollaiset kurvit ainakin minua puhuttelee...
"Melko pitkään" on tarkalleen ottaen niin pitkään, että kuori muuttui haperoksi ja ne alimmat kuorikerrokset harmaiksi, vähän niin kuin homeen leimaamiksi. On tuossa yksi madonreikäkin lavan kyljessä. Kalenterimitasta ei enää tässä kohtaa ole muistikuvia. Puun tummuminen ei enää juuri näy, mutta kyllä se aluksi oli aika ruskehtavaa ollakseen pihlaja. En todellakaan yritä esittää, että laho pihlaja olisi hyvää tavaraa, mutta yllättäen selkäpuukin oli säilynyt luulemaani terveempänä.
Pintakäsittelyt jouseen tulee kyllä, kunhan sisäänajo on lopussa, mutta en meinaa malttaa käyttää mitään värillisiä petsejä tai vahoja, kun puun oma väri vaan on niin kaunis. Narupunoskahvoja olen tällaisiin pyhiin yksinkertaisuuksiin tykännyt kietaista väriläiskäksi.
Riihimäen karkelot taitaa lopulta kumminkin jäädä väliin.
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa You can attach files in this forum You can download files in this forum
|
|