PRIMITIIVISESTÄ
LEIRIYTYMISESTÄ
Simo Hankaniemi
Kustavin primitiviileirin jälkitunnelmissa ajattelin kirjoittaa
muutaman sanan primitiivisestä leiriytymisestä - etenkin
yöpymisvarusteista. Tässä kohdassa on ilmennyt puutteita
useammallakin henkilöllä. Seurauksena on tarpeetonta kärsimystä,
joka saattaa myös vähentää henkilön motivaatiota
kyseiseen toimintaan.
Primitiivivarusteista puhuttaessa ei riitä
sen korostaminen, että varusteita täytyy olla vähän
ja niiden on oltava primitiivisiä. Asian ydin on siinä,
että varusteilla on selviydyttävä suhteellisen mukavasti
yön yli seuraavaan primitiivipäivään. Suomalainen
syksy on yleensä kylmä ja sateinen, tämä asettaa
tietyt vaatimukset varusteille. Siinä missä apache selvisi
yön yli riisumalla lannevaatteensa ja levittämällä
sen "peitoksi" päälleen, niin Suomessa poronnahka
ja huopakaan eivät välttämättä riitä.
Tasankojen ja monien muidenkin alueiden intiaanit
käyttivät kenttäyöpymiseen talvella tapetun
kaksivuotiaan biisonilehmän nahkaa, ainakin jos oli mahdollisuus
valita. Tällaisen taljan sanotaan lämmittävän
vähintään saman verran kuin neljä hyvää
huopaa. Jos ei omista biisoninnahkaa, on mietittävä vaihtoehtoja.
Jonkinlainen pussi pitää lämpöä
huomattavasti paremmin kuin irtonaiset nahat tai huovat. Seppo Haltsonen
pärjäsi aikoinaan leirillä kuin leirillä makuupussilla,
jonka hän oli tehnyt ompelemalla yhteen kaksi palaa hirven
nahkaa karvat sisään päin. Ratkaisu on varmasti riittävän
primitiivinen. Pussin voi tehdä muistakin nahoista, esim. lammas,
poni, peura, poro tulevat mieleen. Pussin on syytä olla sen
verran tilava, että sisälle mahtuu täysissä
pukeissa ja lisähuopakin parantaa eristystä kylmimmillä
ilmoilla.
Tein 1984 makuupussin paksusta tiukkaan kudotusta
kirpparihuovasta. Yövyin siinä syyskuussakin jopa tihkusateessa
ilman muita varusteita ja pärjäsin hyvin. Pussi oli vain
liian ahdas. Suuri huopa tai kaksi pienempää ovat parempi
pussiratkaisu. Siirtomaa-ajan sotilaat Pohjois-Amerikassa käyttivät
pellavakankaasta ommeltua makuupussia, jonka sisälle pantiin
yövyttäessä huopa vuoriksi. Päivällä
pellavapussi toimi reppuna, jonne varastoitiin kamat ja laitos kierrettiin
rullalle. Pellavan sijasta voisi olla parempi ratkaisu käyttää
ohutta villakangasta, sillä se lämmittää paremmin
ja hylkii kosteutta enemmän kuin pellava tai puuvilla.
Yksi ratkaisu on käyttää sekä
kangaspussia että huopapussia, jolloin eristyskyky paranee.
Makuualusta on varsin tärkeä yksityiskohta,
sillä kylmyys iskee helpoiten alta päin. Havuista, kaisloista
tai muusta vastaavasta materiaalista tehty paksu alusta on hyvä
ratkaisu, johon ei kuitenkaan aina ole mahdollisuuksia. Poronnahat
eristävät parhaiten onttojen tiheiden karvojensa vuoksi,
joten pari poronnahkaa voisi olla hyvä lisä yöpymisvarusteisiin.
Eräs usein kuultu "kaupunkilegenda"
on väite siitä, että makuupussiin pitäisi mennä
lähestulkoon alasti, jolloin kuulemma tulee nopeammin lämmin
olo kuin vaatetettuna. Minulla on aina ollut helvetin kylmä
tätä ideaa soveltaessani. Vasta joitakin vuosia sitten
joulukuisella metsästysretkellä aloin käyttää
järkeä ja pukeuduin runsaasti ennen pussiin menoa. Se
olikin ensimmäinen kylmän ajan yöpymiseni, jolloin
oli täysin lämmin olo aamuun asti.
Primitiivireissullakin kannattaa viileillä
keleillä varata mukaan lisävaatteita yötä varten.
Vaatteet kastuvat eikä niitä aina saa kuivaksi ennen yötä.
Yksi kostea nahkapaita ei paljon lämmitä. Pari kangaspaitaa
on mielestäni välttämätön osa varustusta,
vaikka niitä ei päivällä tarvitsisikaan. Lannevaate
on syytä olla paksua villakangasta, esim. vanhasta huovasta
repäisty suikale. Näitä voi laittaa kaksikin päällekkäin
ainakin yön ajaksi. Villa on paras materiaali myös yösäärystimiä
varten. Yöpuvun voi tietysti tehdä myös turkisnahoista,
esim. vuohi ja lyhytkarvainen lampaannahka voisivat tulla kysymykseen.
Ja sitten tulee ehkä tärkein yksityiskohta.
Jalkaterät on syytä peittää joko villahuovan
paloilla tai huovasta tai turkiksesta tehdyillä yömokkasiineilla.
Jalkaterät palelevat helpoimmin. Toinen arka paikka on usein
niska, joten kaulan ympäri kierretty villahuivi tai turkisnahka
auttaa huomattavasti.
Villahuovasta tehty capote ei ole aivan välttämätön
varuste, mutta erittäin hyödyllinen yöpymisenkin
kannalta. Capoten on syytä olla niin pitkä, että
se peittää reilusti myös polvet, jotka tuppaavat
helposti palelemaan yöllä. Capoten sijasta voi harkita
primitiivisempää vastinetta yökäyttöön.
Jokin ponchomainen turkisnahka (susi, karhu), johon on leikattu
reikä päätä varten, voisi olla kova sana.
Mokkasiineista sen verran, että kuivalle kiinteälle
maalle tarkoitettu kovapohjainen tasankomokkasiini on varsin heikko
ratkaisu suomalaiselle turvesuolle. Kannattaa kokeilla malleja,
joissa on vähemmän kulutukselle altista saumaa. Mokkasiineja
pitäisi olla ainakin kaksi paria, toinen maastoon ja toinen
pari leirissä istuskellessa käytettäväksi (joita
ei tarvitse kastella). Paksua villahuopaa kannattaa leikellä
mukaan pohjallisiksi ja jalkaräteiksi, myös turkista voi
käyttää tähän tarkoitukseen. Jalkojen pitäminen
kuivina ja lämpiminä on tärkeimpiä seikkoja
terveenä pysymisen kannalta. Jalkoja on hyvä lämmitellä
nuotion ääressä aina kun siihen on mahdollisuus.
Yöpymisvarusteita olisi syytä testata
ennen maastoon menoa. Jos niillä ei tarkene nukkua parvekkeella,
niin tuskin myöskään puskissa. Kokeilemalla selviää,
mikä varustemäärä riittää itselle.
Parempi lähteä liikkeelle hieman liian runsailla vetimillä
kuin viettää unettomia öitä voimistellen ja
palellen.
Ja vielä yksi juttu. Jokaisella pitäisi
olla jonkinlainen oma laavurätti tai -nahka. Näistä
voi sitten tarpeen mukaan sommitella isomman umpilaavun tai henkilöt
voivat myös majoittua enemmän hajalleen sopiviin maastonkohtiin.
Laavumateriaalia voi myös käyttää yöpymiseen
kääriytymällä siihen.
Takaisin ylös
|