OHJEET
pituusammunta
jousen ja nuolten käyttöohjeita
primitiivisestä leiriytymisestä
primitiiviset nuolet

TARINAT
teerenpeliä Dianan kanssa

HISTORIA
perinteistä menoa
Kung S
ool - perinteinen korealainen jousiammunta
metsästys muinaisessa Kreikassa
keskiajan jouset ja jousimiehet
jousi ja nuolet sodankäyntivälineinä Amerikassa

TAPAHTUMAT
Baltic Arrow Cup 2000


KUNG SOOL - PERINTEINEN KOREALAINEN JOUSIAMMUNTA
Simo Hankaniemi

Kauko-idän perinteiset taistelulajit ovat urheilumuodoiksi muokattuina tulleet suosituiksi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Useimmat näistä lajeista ovat kiinalaista tai japanilaista alkuperää, mutta myös Korea on antanut osansa esim. tae kwon don muodossa. Länsimaissa on kuluneen vuosikymmenen aikana kasvanut tietoisuus myös perinteisestä korealaisesta urheilumuodosta nimeltä kung sool, jousiammunta.

Vielä 1960-luvulla kung sool oli Koreassa katoava laji. Nationalismin nousun myötä on kuitenkin syntynyt nostalginen asenne maan vanhaan kulttuuriin, jousiammunta mukaan luettuna. Kung soolin harrastajia on Etelä-Koreassa yli 5 000 ja harjoitusratoja 200. Harjoitusmenetelmät eivät ole aikojen kuluessa paljonkaan muuttuneet. Oppilaan on ennen radalle menoa opittava oikea ampuma-asento, jousen käsittelyyn kuuluvat otteet ja hengitystekniikka. Useimmilla radoilla maalin standardi-etäisyys on 146 m ja maalin halkaisija 150-210 cm. Useimmat oppilaat alkavat osua maaliin parin kuukauden harjoittelun jälkeen.


Lajin historiaa
Jousella ja nuolella on ikää yli 13 000 vuotta, mutta aseen alkuperä on jäänyt arvoitukseksi. Kaivausten perusteella tiedetään, että korealaiset tunsivat kehittynemmän, monesta materiaalista tehdyn yhdistelmäjousen ainakin jo yli 2 000 vuotta sitten. Samoihin aikoihin alkaa Korean kirjoitettu historia. Tuolloin syntyi Korean niemimaalle Koguryo-valtakunta, jonka myyttinen perustaja oli Chumong. Hän oli itämainen versio Robin Hoodista, salaperäinen jousimies, joka hämmästytti ympäristöä ampumataidollaan jo seitsenvuotiaana.

Kung sool oli alunperin tärkeä taistelumenetelmä, sillä armeijan perustana oli jousilla aseistettu ratsuväki. Pätevyys rata-ammunnassa merkitsi vasta todellisen harjoittelun alkua. Oli opittava osumaan maaleihin, joiden liikkeet olivat nopeita ja vaikeasti ennakoitavia. Metsästys oli samalla myös taisteluharjoittelua. Seuraava vaihe oli ampuminen laukkaavan hevosen selästä.

Korea yhdistyi kuningaskunnaksi ja kasvoi sotilasmahdiksi 600-luvulla. Korealaisten jousimiesten tehokkuudesta kertoo se, että vuonna 612 maahan hyökänneestä lähes puolen miljoonan miehen kiinalaisarmeijasta jäi henkiin vain 2 700 sotilasta. Tosin kulkutaudit lienevät olleet syynä useimpiin menetyksiin.

Korealaisista jousimiehistä erikoisimpia oli Kungue, "Jousen Poika", joka syntyi 800-luvun puolivälissä kuningas Honanin rakastajattarelle. Kungue kutsui itseään buddhan messiaaksi, piti kultaista kruunua ja ratsasti vain valkoisilla hevosilla. Hän yritti valloittaa pohjoisesta käsin koko Korean yksityisarmeijansa avulla, mutta menetti vähitellen kannattajansa julmuutensa vuoksi ja kuoli maalaisten tappamana vuoden 918 tienoilla.

Maan jousimiesten parhaat päivät loppuivat jo 1100-luvun alussa, kun kin-tataarit aiheuttivat Korean armeijalle murskatappion. Pian tataarien jälkeen hyökkäsivät mongolit, jotka eivät jousimiehinä jääneet toiseksi sen enempää korealisille kuin muillekaan. Onnettomuudet jatkuivat 1630-luvulla mantsujen hyökätessä maahan. Musketit olivat tällöin syrjäyttäneet Koreassa jousen jo lähes täydellisesti, mutta mantsut veivät silti voiton, ja alivoimaisin joukoin.

Vielä 1800-luvun jälkipuolella jousta käytettiin Koreassa jonkin verran sekä metsästys- että sota-aseena. Jalkaväen sotilaiden jousten malli ja voimakkuus vaihteli ampujan kykyjen ja valinnan mukaan. Jousiammunnalla oli edelleen tärkeä osa upseeriksi ja virkamiehiksi pyrkivien valintakokeessa. Ampumamatkat olivat niinkin pitkiä kuin 180 ja 562 m.


Jousityypit
Jousten perusmalleja on kaksi; yhdestä materiaalista tehdyt yksinkertaiset jouset ja useasta materiaalista kootut yhdistelmäjouset. Vanhin jousimalli oli nimeltään mokkun, yksinkertainen puujousi, jota käytettiin sekä metsästykseen että sodankäyntiin. Mokkun menettää elastisuutensa nopeammin kuin yhdistelmäjousi, silti se säilyi kehittyneempien tyyppien rinnalla halpuutensa ja helppotekoisuutensa vuoksi. Yksinkertaisiin jousiin kuului myös tsholgun, teräksinen sotajousi.

Riegun oli rituaalijousi, joka tehtiin pelkästään bambusta tai sitten yhdistämällä sarvea ja jänteitä. Rituaalijousia on käytetty Etelä-Koreassa shamanistisissa menoissa nykyaikaan saakka. Häämenoissa jousi nuolineen on yhteistoiminnan ja sopusoinnun symboli, joka korostaa puolisoiden ykseyttä.

Ensimmäinen askel kehityksessä yhdistelmäjousten suuntaan oli jousen vahvistaminen käärimällä kaaren ympärille tuohta, raakanahkaa tai jänteitä. Seuraavassa vaiheessa jousen selkäpuolelle liimattiin ohuiksi langoiksi revittyjä jänteitä, jotka kestavät hyvin venymistä. Varsinaisiin yhdistelmäjousiin päädyttiin, kun jousen vatsapuoli tehtiin hyvin puristusta kestävästä sarvesta tai valaan hetulasta. Vatsaan voitiin myös upottaa sarja luusuikaleita. Tuloksena oli kokoonsa nähden kevyt ja voimakas ase, jonka kantomatka oli parhaimmillaan yli 500 m.

Yhdistelmäjousten yleisnimi on kakkun, eli sarvijousi, joita on montaa mallia. Kaikissa niissä oli materiaalina puu, sarvi ja jänteet. Khyn hval eli isojousi oli taisteluväline, jolla ammuttiin tavallista painavampia nuolia erikoistehtävissä. Ton ge hval oli ratsuväen käyttämä lyhyt yhdistelmäjousi. Tshol the gun oli metsästys- ja sotajousi, jonka vatsa oli vesipuhvelin sarvea.

Yhdistelmäjousi tehtiin voiman lisäämiseksi vastakäyräksi, eli jousi on lepotilassa C-kirjaimen muotoinen. Joissakin korealaisissa virittämättömissä jousissa päät koskettavat toisiaan. Kaikista maailman jousityypeistä korealaiset stressaavat materiaaleja eniten. Tämän vuoksi jousten käyttöikä on melko lyhyt. Vuoden ammunnan jälkeen ase alkaa menettää voimaansa ja elastisuuttaan. Täydessä vedossa kaaret taipuvat noin 90 asteen kulmaan, mikä aiheuttaa melkoisen rasituksen kummankin kaaren keskivaiheille.


Säilyneitä esimerkkejä
Suomessa ei ole tiettävästi yhtään vanhaa korealaista jousta. Venäjän tiedeakatemian antropologian ja etnografian museossa sen sijaan säilytetään 1800-luvun lopulta olevaa pientä kokoelmaa korealaisia jousiammuntavarusteita. Kokoelmassa on vain kaksi jousta, joiden pituudet ovat 126 ja 127 cm. Rakenteeltaan ne ovat toistensa kaltaisia yhdistelmäjousia. Runkona on ohut suikale mulperipuuta, jonka selkäpuolelle on kalan uimarakosta keitetyllä liimalla liitetty paksu kerros jänteitä. Päällimmäisinä on ohuita tuohisuikaleita suojana kosteutta vastaan. Vatsapuolet ovat valaan hetulaa.

Oheisten jousten jänteet ovat tiukkaan kierrettyä puuvillalankaa, jonka päissä on luonnonjänteestä punotut silmukat. Niiden avulla jänne voidaan irrottaa kun jousta ei käytetä.

Jouset suojattiin kuljetuksen ajaksi puuvillakankaiseen pussiin. Jousiin kuuluvat nuolikotelot ovat poikkileikkaukseltaan soikeita lieriöitä, joiden materiaalina on toisiinsa liimattuja paperiliuskoja. Pinta on lakattu ja rakenteen vahvistamiseksi kotelon sisäpuolelle on liitetty puulista. Nuolikotelot ja niiden kannet on koristeltu maisemamaalauksilla ja kalligrafialla. Koteloon mahtuu noin 20 nuolta.

Kokoelman nuolet (pituus 86 cm) ovat ruokoa, mikä on yleisin nuolimateriaali Kaakkois-Aasiassa ja Japanissa. Kussakin nuolessa on sulituksena kolme kurjen siipisulan puolikasta. Tylpät kärjet ovat terästä. Nämä nuolet on tehty lähinnä tarkkuusammuntaan, joskin ne soveltuisivat myös pikkuriistan metsästykseen.

Varusteiden välttämätön osa on myös jousta jännittävän käden peukaloa suojaava sarvinen rengas. Peukalo joutui suurimmalle rasitukselle, kun jousta jännitettiin ns. mongolialaisella tyylillä.

Erikoisin piirre korealaisjousissa on valaan hetulan käyttö vatsapuolen materiaalina, mikä viittaa Tyynenmeren pohjoisrannikon kulttuuripiiriin. Tsuktsit, korjakit ja muut alueen kansat ovat käyttäneet hetulaa samaan tarkoitukseen. Muissa suhteissa korealaisjouset ovat mongolivaikutteisia, mikä näkyy jousten lyhyytenä, käytettyinä materiaaleina, rakenteena ja muotoiluna.


Ampumatyyli
Korealainen ampumatyyli on samanlainen kuin muillakin vastaavanlaisia yhdistelmäjousia käyttäneillä kansoilla. Jousta jännitetään oikean käden peukalolla, jota etusormi auttaa painamalla sitä ylhäältä. Nuoli on näiden sormien välissä. Jousta kallistetaan ampujasta katsottuna vasemmalle ja nuoli lepää jousikäden päällä jousen oikealla puolella, eikä vasemmalla, kuten Euroopassa ja Amerikassa on tehty.

Jousissa ei käytetty nuolihyllyä, tähtäinlaitteita, eikä nuolenpaikkaa merkitty jänteeseen. Taistelu- ja metsästystilanteissa oli kyettävä ampumaan vaistonvaraisesti ja hyvin nopeasti siten, että katse oli koko ajan suunnattuna riistaan tai viholliseen.


Perinteen jatkaja
Etelä-Korean arvostetuimpia jousentekijöitä viime aikoina on ollut Kim Pak-young. Hän valmistaa jousensa bambusta, tammesta ja mulperipuusta. Muita tarvittavia aineksia ovat vesipuhvelinsarvi, naudanjänteet, akaasia-puu, tuohi ja kalan uimarakoista keitetty liima. Jousen valmistaminen vie neljä kuukautta, mutta suurin osa ajasta kuluu liimauksen kuivumisen odotteluun ja työn viimeistelyyn.

Harrastuksessaan pidemmälle ehtineet käyttävät Koreassa edelleenkin täysin perinteisiä välineitä. Aloittelijoille ja modernisteille valmistetaan myös jousia joiden muotoilu on perinteinen, mutta materiaalina on samanlainen lasikuitulaminaatiratkaisu kuin länsimaisissakin teollisesti valmistetuissa jousissa. Nämä jouset ovat saaneet Suomessakin jonkin verran suosiota perinteisen jousiammunnan ystävien parissa. Korealaisen jousen etuna länsimaiseen verrattuna on keveys ja lyhyys sekä esteettinen yksinkertaisuus. Korealaisella voi ampua myös käyttäen eurooppalaisille tuttua "välimerenmaiden" otetta nuolesta.

Käytännöllisen merkityksensä ohella jousiammuntaa on Koreassa vanhastaan pidetty myös urheilulajina ja luonteenkehittämismenetelmänä. Kung sool antaa runsaasti kevyttä liikuntaa ja parantaa keskittymiskykyä ja hermojen hallintaa. Jousiammunnasta puhuttaessa käytetään Koreassa usein termiä do, mikä tarkoittaa kokonaisvaltaista elämäntapaa.


Takaisin ylös